|
POLTTOPUIDEN RAAKA-AINEET |
| Valmistamme polttopuut ainoastaan kotimaisesta
sopivan järeästä kuitupuusta, jotka hankitaan pääasiassa
lähiseutujen metsänomistajilta, metsäyhtiöiltä ja
metsänhoitoyhdistykseltä. Polttopuut valmistetaan pääasiassa
koivukuitupuusta suuremman lämpömääränsä vuoksi. Satunnaisesti
on saatavissa myös muita puulajeja, kuten sekapuuta (=havupuita) tai
leppää. |
| |
|
|
POLTTOPUIDEN VALMISTUS JA KUIVAUS |
| Valmistamme polttopuut nykyaikaisilla ja
tehokkailla koneilla, jotka jättävät siistin ja tasaisen
katkaisupinnan sekä halkovat puut siististi. Klapikoneen oman
roskanpoiston lisäksi polttopuut kulkevat erillisen puhdistusrummun
läpi, joka poistaa polttopuun joukosta loputkin valmistuksessa
syntyvät roskat. Polttopuiden kuivauksessa hyödynnämme yli kymmenen
vuoden kokemusta kaupallisen polttopuun tuottamisesta. Kuivaamme
polttopuut pääasiassa ns. luonnonkuivaus-menetelmällä, mikä onkin
ekologisin polttopuun kuivausmenetelmä. Luonnonkuivauksessa
polttopuut tehdään jo hyvissä ajoin kevättalvella, jolloin
polttopuut saavat kuivua rauhassa koko kevään ja kesän ennen
myyntiä. Keväisin on myös saatavissa rajoitetusti tuoretta
polttopuuta sekä konttikuivaamossa kuivattua polttopuuta. Kuivaamon
lisälämmön lähteenä käytämme polttopuun valmistuksessa syntyvää
sahausjätettä. |
| |
|
|
POLTTOPUIDEN JAKELU JA KOTIINKULJETUS |
| Polttopuut kuljetetaan pienellä
kuorma-autolla, jolla polttopuut saadaan toimitettua ahtaillekin
pihoille. Kuorma-auton lavatila saadaan jaettua eri osioihin,
jolloin
saadaan samalle alueelle toimitettua puita useaan eri kohteeseen.
Tämä onkin hyvä huomioida esim. naapurin kanssa kimppatilausta
tehtäessä. Kuorma-autolla saadaan kuljetettua kerralla jopa 10
irtomottia polttopuuta. Polttopuut toimitetaan asiakkaan toivomaan
paikkaan kipattuna. |
| |
|
|
POLTTOPUIDEN LAATU JA VARASTOINTI JA KÄYTTÖ |
|