Harri


Muutamia sanasia siis itsestäni. Koira (suomenpystykorva) oli perheessämme koko lapsuus aikani, mutta eipä ko. kaveria paljoa tullut koulutettua. Taisi perus jokakoiran tempun osata, eli istua ja antaa tassua :) Tätähän ei meidän nykyiset elukat enää osaakkaan :)

Varsinaisesti koirankouluttamiseen ja niillä kisaamiseen aloin tutustumaan vuonna -94. Tällöin olen nähnyt ensimmäisen agilitykisani ja samoihin aikoihin olen myös alkanut PK:n saloihin tutustumaan. Tuolta on tultu pitkä matkan tähän hetkeen. Matkalla on ollut monta haastetta ja antoisia hetkiä. Toki karvaiset ystävämme ovat välillä myös hermojani koetelleet, mutta aika kultaa muistot ja monta hetkeä noista nykyisin hymyhuulilla miettii :)

Agilityssä ensimmäset askeleet on otettu belgiapaimenkoira tervueren Datsilla jolla päästiin kolmosluokkaan asti ja samaisella kaverilla PK-puolella jäljestyksen salat alkoivat aueta ja edettiin siinäkin voittaja luokkaan.

Tässä vaiheessa Katrilta tuli sitten Dille taloon. Tilauslistalla on energinen kaveri jolta ei työskentelytarmo & halu lopu. Vuosien varrella on sitten Dillen kanssa tutustuttu moneenkin eri lajiin, ollaan jäljestetty, agilitattu, vepeilty ja juostu erilaisissa paikoissa. Missään vaiheessa ei Dilleltä tekemisen into ole loppunut ja Dille on opettanut eri lajeista sekä koiran kanssa tekemisestä todella paljon. Milloinkaan jäppinen ei ole helpolla päästänyt, mutta ehkä sen takia seuraavien kavereiden kouluttaminen on ollut hieman helpompaa.

Matkan varrella on sitten tullut tutustuttua moniin hienoihin ihmisiin koiramaailmassa joilta olen oppinut monista eri lajeista sekä lajien saloista sekä myös siitä tärkeimmästä eli koiran lukutaidosta ja kouluttamisesta. Tätä taitoa olen sitten omalta osaltani pyrkinyt jakamaan eteenpäin koulutuksissani eri puolilla Suomea. Myös agilitytuomaroinnissa pyrin tätä samaa asiaa myös pitämään esille ja toivon, että pystyn tarjoamaan ihmisille haasteita lajin parissa.

Kiitokset vierailuistasi sivuillamme ja moikataan kun nähdään

-Harri

Arvosteltuja ratoja... 2012
 
2011 2010
2009 2008
2007