Vanhempani


Vieno Rajaniemi (o.s. Jutila)

Äiti syntyi 9.1.1904 kirkkoväärti Heikki Jutilan ja Reetan (o.s. Eskola) kahdentenatoista lapsena. Eloon jäivät myös Heikki 1882, Aapo 1884, August 1887, Ida 1889 (Viljamaa), Sofia 1897 (Sundström, USA), Eino 1902 ja Vilho 1906. Viisi kuoli pienenä.

Vieno ja Filippus Rajaniemi saivat kolme lasta (Kalevi, Anneli ja Ilkka). Äiti oli kauan haaveillut omasta kodista, mutta sota-aika ja materiaalipula viivyttvät rakentamista, vasta 1948 päästiin muuttamaan Rantapeltoon Jutilan lähelle.


evakot.jpg (18165 bytes)

Jouluksi 1939 tuli Jutilaan noin 50 sotkamolaista ja kuhmolaista, ylläolevat jatkoivat asumista huhtikuun alkuun 1940. Eino- ja Vilho-enot olivat rintamalla, isä sairaalassa Oulussa. Nojaan mummun kylkeen, veljeni on takana ja äiti oikealla takana. Pikkuveli kastettiin jatkosodan alkuvaiheessa ja yhdeksi nimeksi tuli Voitto.


Kauneinta maahenkisen äidin mielestä olivat huojuvat viljapellot, viljelysmaata piti arvostaa. Heikki Jutila oli 10-vuotiaana elänyt nälkävuodet: Ei haihtunut koskaan mielestään pois/lapsuusvuosien nälän kauhut./Siks' tunsi, että elämässä kauneinta ois/nähdä syksyin riihistä nousevat sauhut./Kun on saatu sadot hyvät/katovuosille on varattava jyvät.

Keväisin leivoset liverrellen
ne lensivät taivasta päin.
Joka kevät siementä sirotellen
isän pellolle astuvan näin.
On harras kättensä liike tuo,
kun siemenet maaemon armoille tuo.
Syksy näyttää, palkan kylväjä saako,
vai turhiin toiveensa raukeaako.

Peltojen paketointi tuntui äidistä pahalta.
Nythän kuuluu kovana puhe ja pauhu: paketoikaa maa ja pellot!
Tapporahan lehmistä saatte, ne on kauhu, vaietkoon soimasta karjankellot!

Sukupolvien työ, turhaako lie?
Onko turhaa vuotamanne hiki?
Uus aika on tullut, uusi on tie,
ei enää kulje se maata liki.

Luonteeltaan Vieno oli sisäänpäinkääntynyt, varova, itsensä hillitsevä ja kurinalainen. Hänellä oli hieno huumorintaju ja henkisesti hän nuortui ajan myötä. Äiti luki paljon kirjoja, lapsille hän piirsi kauniita hevosia kaupan valkoisiin käärepapereihin. Hän soitti kannelta ja virsikannelta. Sanaristikot täyttyivät viikottain, elokuvissa aika kului lasten kanssa vaikkapa villin lännen seikkailujen parissa. Luonnosta hän oli kiinnostunut ja yritti tunnistaa eri lajikkeita, keräsi oppikoululaiselle kasvit. Museoviraston kansatieteellinen osasto sai runsaasti Vienon keräämää perimätietoa. Kotiseutu oli rakkain paikka:

Kalajoki, rannoillasi syntyä kerran sain.
Leikin lasna laineillasi, olit ilonain.
Luomanteessa Kerttulan hiekkaranta hieno niin,
hyvä lasten olihan polskutella siin.
Sarvikossa kujasia, joissa melskattiin.
Kerppuin päällä aakkosia uinnin opittiin.
Sarvoista myös käärittiin sorsia, laivoja,
jotka sitten lähetettiin seilaamaan aaltoja.

Sukurunot syntyivät keväällä 1969 (äiti oli hoitamassa tyttärenpoikaa, pientä Ilkkaa).
Kulunut on kaksi vuotta jolloin kevättä ootin suotta.
Tääll' Haapamäen notkelmoissa kevään tunne mult' on poissa.

Sanovat kyllä: -- tulee kevät.
Tosinhan päivät pitenevät,
mutt' kevään äänet täält' on pois,
tuntuu, niinkuin se mykkä ois.
Käen kukuntaa harvoin täällä
saapi kuulla kevätsäällä.

vieno.jpg (15262 bytes)
Heikki-isänsä tekemässä kiikkutuolissa 1970-luvulla. Reeta-mummu, joka lauloi lapset unehen, kuoli 11.11.1949. Äiti nukkui pois Kalevalanpäivänä 1990.
  Muistan, kuinka äiti illoin
kiikkutuoliinsa istahti.
Öljylamppu loi valoaan silloin
kun hän keinuen lauleli.
Unhottui kaikk' huolet päivän
ne laulaen kaikkosi pois
näki maallisten surujen häivän
ne kerran ett' katoava ois.

Hän lauloi Jeesuksesta
ystävästä lapsien
ja taivaan kaupungista
kuinka on se kultainen.
Ja kuinka meillä isä
on taivaass' armoinen
jos huoliakin lisää
pois taasen ottaa sen.

Me lapset vuoteellamme
laulujansa kuunneltiin.
Ja tuntui kuin taivastamme
lähemmäs päästäisiin.
Vilho-veli vuoteellaan siellä
lepäsi pyydellen:
"Laula, äiti, yks' laulu vielä."
Kunnes vaipui unehen.


Filippus Rajaniemi

Vuonna 1903 oli myös kostea kesä ja vielä marraskuun ensimmäisenä satoi kaatamalla. Sinä päivänä syntyi Juho Juhonpojan ja Anna Kreetan 10. lapsi, joka sai raamatullisen nimen Filippus, olihan Juho Rajaniemi maallikkosaarnaaja.
    Kähtävän kiertokoulu antoi opilliset eväät ja Muuramen sepänkurssit v. 1924 ammattitaidon. Filippus kalkutteli kiertävänä kyläseppänä 30-luvun loppuun. Jutilan pajassa pieni lapsi viihtyi: ahjossa paloi lieska, rauta taipui kuumana taottavaksi ja kylmä vesi karkaisi. Isän vikatteilla kelpasi niitellä. Veljet katselivat tarkoin, miten esim. kirkon rautaportin koristekävyt valmistuivat kevytmetallista.
    Silmä tarkkana seurasin suutarointia: puunaulojen naputusta, pikilangan hajua, kääpää, jossa naskalit pysyivät tallessa. Saappaat kippurakärkisinä sopivat suksien mäystimiin, kengät onnistuivat narinaa myöten.

Äiti kertoili usein jutilaisten ja samalla Alavieskan elämästä. Isän aikana Jutila pysyi edelleen keskuksena. Hän oli suojeluskunnan paikallispäällikkö, jonka ensimmäinen iso tehtävä oli miesten kutsuminen palvelukseen YH:n alussa. Rauhan tultua sotilaat palasivat, ja ainoastaan heidän kotiuttamispaperinsa ovat säilyneet (sota-arkistossa). Suojeluskunta-ajasta muistan, kuinka sotaherrojen saappaita käveli kamarissa, jossa sänkyni vieressä seisoi iso työpöytä monine laatikoineen. Kirjoituskoneella isä naputteli tekstejään, myös äiti vanhemmiten kirjoitteli sillä museovirastolle Helsinkiin vieskalaisperinnettä, silloin käsi jo vapisi.

Erilaisia töitä
Filippuksella on ollut monenlaisia tehtäviä, mm. 1950-luvun alussa hän järjesteli nuoria miehiä Australiaan, jossa Kalle-veli oli pannut asian alulle. Varmasti maaliskuinen matka 1951 oli elämys Alavieskan ja Oulaisten pojille, jotka joutuivat perillä +38 asteeseen.
   Runsaasti töitä Filippus teki valtiolle, seurakunnalle, kunnalle ja eri yhteisöille. Hän urakoi Alavieskan Saha- ja Mylly Oy:n sähkömyllyn sekä teki vuotuiset sähkö- ja konekorjaukset sekä huollot. Hän johti Rahkolan myllyn uusimistöitä ja oli Pyhäjärven kansallismeijerillä ja Yppärin myllyllä sekä Metsäkylän myllyn suunnittelussa, työnohjauksessa ja asennustöissä. Alavieskassa valmistuivat keskuskansakoulun radio- ja sähköistämistyöt sekä paljon muuta. Filippus toimi 1955-59 työvoimalautakunnan puheenjohtajana. Ihmisiä tuli pajaan asti valittelemaan, miksei saanut töitä.

filippus.jpg (13773 bytes)
Matkalla maalaisliiton vaalityöhön.
puima.jpg (9808 bytes)
Takana omatekoinen vaaleanpunainen rysky. Taputtelen Liisua.

Kirkko
Kirkon rakennustyön viimeinen vaihe alkoi 14.4.1947. Filippus suunnitteli ja rakensi tarvittavat koneet, mm. pari höyläkonetta, sirkkelin, kenttäsirkkelin, 2 tasohöylää, toisessa oikohöylälaitteisto ja toisessa tapitus tappiliitoksentekoa varten. Kirkkoa varten olivat ainakin jyrsinkone, rimasirkkeli ja vannesaha. Useissa koneissa kaikki oli omaa tekoa: pultit taottu pajassa, itse jengottu, terät ja liukulaakerit omatekoisia.
    Alavieskassa kelpaa kuunnella pitkääkin saarnaa, samalla selkä lepää, sillä penkkien selkänoja on valmistunut isän erikoiskoneella. Lehterin kääntöistuimet ovat myös kätevät. Kirkkoon on muutenkin kotoisaa tulla, ensiksi tervehtii portin oikealla puolella sukukoivu, joka kalenterin mukaan istutettiin 14.5.1949. Ideoita oli runsaasti, mm. ei tarvittu vierasta taiteilijaa, sillä Huugo Kähtävä lupautui tekemään Kristus-veistoksen. Kirkko voitiin vihkiä 19.12.1948.

Pappilan navetta
Kesällä 1951 valmistui pappilan talousrakennus, jossa oli navetta (5 lehmää), talli, lampola ja sikala, karjakeittiö, maidon jäähdytyshuone, sauna, autotalli, AIV- ja juurikassäiliöt sekä rehusuoja. Filippus paitsi piirsi ja johti töitä, suunnitteli myös tulipesälaitteet, teetti betoni-, muuraus-, puu- ja sähkötyöt.
    Pappilan navetasta saatiin työtila nuorten työttömien ammattikursseille (1959-66). Filippus organisoi. Hän kirjoitti lehtiin, miten oli paljon taloudellisempaa laittaa työhön tottumaton nuoriso ammattiopetukseen kuin hätäaputöihin. Ensimmäisellä kurssilla 15.10.1959 aloitti 45 oppilasta, joista kaukaisin oli Taivalkoskelta. Kurssit toimivat Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikoulun alaisina.
    Maatalouskonekurssi, opettajana Aarne Simonen, ammattimiehenä Filippus Rajaniemi.
    Seppä-hitsaajakurssi, opettajana Vilho Mikkola, ammattimiehenä Juhani Rautio, työtilana Raution paja.
    Ompelukurssi vanhassa kanttorilassa, opettajana Aune Törmänen.

Presidentinlinnassa 1957
Usein isä puki pompan päällensä, heitti repun selkäänsä ja matkusti hoitamaan yhteisiä asioita. Äidin tehtävä oli juoksuttaa unohtuneita kinttaita. Yhdessä he olivat keihäsmatkalla Rhodoksella, tämä oli lasten lahja 70-vuotiaille. Mutta linnan juhlista jäi eniten muistoja. Äiti sanoikin: "Ennen aina aattelin, että pääsis juhuliin, olis mukava vaikka kärväsenä katosa, niin näkis sen touhun."

Ennen kotona ollessani kuulin sanottavan, että Filippus oli 10 vuotta ajastaan edellä. Mutta kyllä hän arvosti vanhojakin asioita. Isonvihan jälkeen olivat ohjaksissa isästä poikaan Kähtävän talossa 2 x Juho, Mattilassa Heikki, Juho palasi Harmaalaan, vielä Juho Rajaniemi. Koskelassa isännöivät 3 x Antti, Pekka, lopulta Juho, jonka tytär Maria Stiina avioitui Siivert Takalon kanssa ja tämän kuoltua nälkävuosien aattona Jaafet Kortteen kanssa. Kun Anna Kreeta ja Juho vihittiin Harmaalassa 1884, perimätiedon mukaan tummuneet seinät verhoiltiin lakanoilla. Perheessä kasvoi aikuiseksi 10 lasta, joista Anni-sisar oli mukana 95-vuotisjuhlassa Omavieskassa 1.11.1998.


Kähtävä  Ylitalo  Mattila  Harmaala   Rajaniemi

Antti Mikonpoika Lohtajalta Kähtävän autiotilalle (isäntä 1652-75)
Pekka Antinpoika (isäntä 1676-98) pso Agneta Matintytär
Marketta Pekantytär †25.4.1756 pso Pekka Juhonpoika (isäntä 1699-1713)
(Suur-Kalajoen historian mukaan)

Juho Pekanpoika (isäntä 1726-39) Kähtävä eli Ylitalo
pso Maria Mikontytär †24.2.1776 (68) vanhuus

Juho Juhonpoika 12.2.1734 †24.1.1803 (69.11.22) halvaus
pso 1758 Liisa Antintytär (1734 Koskela) †3.9.1804 (70.6.16) vesitauti

Heikki Juhonpoika 28.8.1772 Kähtävä Ylitalo †4.1.1843 (69.9.6) halvaus; Mattila
pso 1794 Marketta Mikontytär (1775 Haaraoja) †2.11.1810 (35.4.6) hengenahdistus

Heikki Heikinpoika 21.1.1800 †21.1.1872 (72.0.1) halvaus; Mattilan isäntä
pso 1820 Susanna Ollintytär Huhtala (1797 Pyykölä) †1.12.1861 (64.4) vesitauti

Juho Heikinpoika 24.5.1825 †27.11.1887 (62.6.3) kuume; palasi Mattilasta
pso 1848 Johanna Simontytär (27.1.1824 Vierimaa) †1899
Johannan vanhemmat: talollinen Simo Juhonpoika Vierimaa (*18.11.1778 Anttila, isä seksman Juho Heikinp. Anttila),
pso 1812 leski Magdaleena Juhontytär Vierimaa (*1782 Luoto).

Juho Juhonpoika 15.12.1865 †25.11.1929 Rajaniemi
pso 1884 Anna Kreeta Siivertintytär (28.11.1863 Koskela) †21.9.1945

X sukupolvi Filippus Juhonpoika 1.11.1903 Rajaniemi †11.4.2000
pso 1935 Vieno Esteri Heikintytär Jutila 9.1.1904 †28.2.1990


   Anneli Santtila:
Filippus ja Vieno
elämänvaiheita Jutilasta Rantapeltoon

ISBN 952-91-6500-5
Gummerus Kirjapaino Oy
Saarijärvi 2003

 

 


Takaisin kotisivulle
Valmistunut 17.4.1999
Päivitetty
21.10.2005