Wränsk, diläpp ja muut hevoset

Hevostietoutta 1700-luvun alavieskalaisista perukirjoista


Alavieskan 1700-luvun perukirjoissa hevosten yhteydessä olevia nimityksiä wränsk ja diläpp piti etsiä kauan. Sanojen merkitykset sai selville Eila Rautioaho (napsauta linkkiä) ruotsalaisesta googlesta. www.google.se > hakusanaksi vrensk > 1145 Svensk etymologisk ordbok. Näkyviin tulee se sivu sanakirjasta, jossa ovat mm. vrensk ja sen variaatiot. Substantiivina se on ori, adjektiivina kiimainen ori tai tamma ja verbinä hirnua.

Diläpp selvisi järkeilemällä: di=imeä, läpp=huuli eli maitovarsa. Eila Rautioaho vahvisti sen. Diläpp, diläppsföle, diföl ovat teoksessa Vendell: Ordbok över de östsvenska dialekterna.

Wränsk Alavieskan perukirjoissa

Rahauudistus 1777: riikintaalari l. riksi, killinki, runstykki

Ehkäpä näitä kalliita hevosia oli muillakin.

Huhtalan hevoset
Lautamies Lauri Jaakonpoika Huhtala: en brun (ruskea) wränsk 100, en black dito (sama) tämjung 48, ett swart (musta) stod (tamma) 60, ett dito med dijläpp (maitovarsan kanssa) 72.

Eila Rautioaho:

Black on usein villihevonen. Siihen sopii hyvin tulkinta, että tämjung on tämd + ung + häst eli kesytetty nuori hevonen. (Tämja taipuu kahdella, oikeastaan kolmella tavalla: tämja, tämde tai tamde, tämt tai tamt.) Tämja on kesyttää ja jung-sanaa ei ole kuin sukukielissä (nuori).

Black-väri ruotsalaisessa googlessa: en hästfärg, som är en viltfärg, dvs en färg som förekommer hos vildhästar och hästens förfäder; blekgul (kellahtava). Olisi helppo päätellä blackista englannin perusteella, että sehän on tietenkin musta, mutta koska swart on jo seuraavalla rivillä, pitää turvautua sanakirjaan. Ja siellähän kerrotaan, että väri on lähes päinvastoin...

Tanhualan hevoset
Tanhualan hevoset (vääpeli Gotthard Witzell) pk. 8.11.1756: en röd wränsk (punainen ori) 90, en brun dito (ruskea sama) 90, ett brunt stod (ruskea tamma) 48, en swart stod fola (musta tammavarsa) 18, en swart stod diläpp (musta maitovarsa) 3.

Gotthard Witzellillä oli nahkasatula, myös sen omistivat Antti Pudas, Heikki Törri, Juho Anttila, Matti Talus ja Juuso Kääntä. Puinen satula oli Törrissä ja Käännällä. Hevoset kuljeskelivat vapaina kesäisin metsässä, joten hevosenkello rautaesineiden joukossa oli melko yleinen kuten lehmänkellokin. Valjaista ei ollut tietoja, kello ja kulkuset kylläkin luetteloitiin. Kärryt ja reet ilmaantuivat perukirjoihin 1700-luvun lopulla. Pokelassa, Haapasaaressa ja Koutosella ym. oli raudoitetut ajopelit. Reessä oli suojaisaa matkata ”korin” sisällä.

Koutosella ja Tanhualassa oli viisi hevosta, Huhtalassa, Juuso Käännällä ja Antti Vuotilalla neljä. Kolme hevosta oli tavallinen määrä. Ruuna eli valakka (hwalack) oli yleisin, harvinaisempi oli ori (hingst). Monesti tamman (stod) mukana juoksenteli varsa (fåhl) tai kaksikin.
Perukirjoissa ilmoitettiin hevosen ikä ja väri. Aniaksen Matilla oli raudanvärinen (en järnfärgad i 4de åhret wränsk). Hevosten nimiä ei ilmoitettu.
Hevosenkenkiä oli Törrin Heikillä seitsemän, Erkki Koutosella viisi ja Erkki Taluksella kaksi.

Nykyruotsia: ori (hingst), tamma (sto), tammavarsa (stoföl), varsa (föl, fåle, unghäst), hiirakko (rapp, musblack), raudikko (fux), kimo, päistärikkö (skimmel).

Hevosten nimityksiä: ensimmäisen ikävuoden täyttyessä mullivarsa, takkuvarsa, takkuri; sälkö on varsaiän sivuuttanut; rekiveto on opetettu vetämään rekeä.

Ett björnskinn som brukas på ränkor
Antti Antinpoika Putaalla oli länkien niskalla komistuksena karhunnahka, josta oli maininta vielä perukirjassa 3.1.1770. Sen arvo oli 9 taalaria. Samanhintaisia olivat Antin nahkasatula, nurkkakaappi ja halvempi sonni, mutta suomalainen lakikirja oli hiukan kalliimpi eli 10 taalaria.
Samainen Antti, Pokelan poikana vielä, oli aikaansaanut pajan ja siihen uudet palkeet. Mutta helmikuussa 1741 oli tehty tihutöitä: palkeet olivat rikki, kolmen leiviskän painoinen alasin oli viety ja talon tervatynnyri oli tyhjennyt. Pokelassa majailleen lukkarin karhunnahka, jota pidettiin ränkien päällä, oli myös kohteena. Takkusen Mattia epäiltiin ja käräjiä käytiin.

Komea pörrökarvainen harjus (karhunnahkainen länkien suojus tai komistus) oli myös Heikki Heikinpoika Putaalla sekä kaksin kappalein Matti Erkinpoika Koutosella (perukirjat 1809). Takkusen Juho Juhonpoika (k. 1824) omisti komeuden, ehkä muutkin.

Luokissa helisi kaksi tiukua ja länkien korkeissa yläsakaroissa riippuivat kulkuset. C. P. Elfströmin maalauksen mukaan (1808) lehdestä Suomen museo 1939, piirtänyt Tiina Mikkilä.


Tiedot:
Toivo Vuorela: Kansatieteen sanasto. Tietolipas N:o 13. Helsinki 1964
KA mf ES 3611, ES 3612 (perukirjat)
A. Santtila: Esivanhempia 1700-luvulta, Alavieskan tuntemattomalta vuosisadalta, 2. painos 2007

Wränsk on muodossa vrensk myös


Takaisin kotisivulle
Valmistunut 27.6.2008