Jari Viitala:

Hiipakka,
Markku Martinpojan perhe
– teuvalaisia ja jurvalaisia uudisraivaajia


Lähteet:
Tuomiokirjat: Närpiö 28.1.1631, Närpiö 10–12.2.1652, Närpiö 10–12.2.1654, Närpiö 26.2.1680, Närpiö 15–16.6.1691, Närpiö 28.2.1694, Laihia 10–11.9.1702
Laihian ruodutusluettelo 1627
Ilmajoen ruodutusluettelo 1653
Anja Sarvas, Raimo Ranta: Teuvan historia vuoteen 1795
Y.O. Ruuth: Kamariviskaali Antti Jaakonpoika Äimän elämä ja toiminta
Esko Koivusalo: Talonpoikain Laki; Kuningas Kristofferin maanlaki 1442
Julkaistu Eteläpohjalaiset Juuret -lehdessä 4/2006


Markku Martinpoika autiotilojen asuttajana

Jurvanjärven vanhin talo Hiipakka esiintyy veroluetteloissa vuodesta 1560 lähtien. Tällöin sen ensimmäisenä isäntänä mainitaan Sippo Matinpoika "Färä", jota seurasi hänen poikansa Martti Siponpoika. Näistä kahdesta ensimmäisestä isännästä ei ole kovin paljon tietoja jäänyt jälkipolville. Martilla oli kaksi poikaa Pentti ja Markku. Tässä keskitytään Markun vaiheiden sekä hänen lastensa perustamien uudistalojen selvittämiseen.

Martti Siponpojan toinen poika Markku Martinpoika mainitaan ensimmäisen kerran Jurvanjärven v. 1627 ruodutusluettelossa veljensä Pentin kanssa, jolloin hänen ikänsä oli 15 vuotta. Pentti Martinpoika oli vanhempi veli ja hänellä oli etuoikeus Hiipakan talon perimykseen. Hänen isännyytensä Hiipakasssa alkoi 1632 ja jatkui aina vuoteen 1673 asti. Jurvanjärvi ei kauan tarjonnut Markulle elämisen edellytyksiä ja Markku suuntasikin askeleensa Teuvalle.

Teuvalla oli 1600-luvun alkupuolella runsaasti autiotiloja, jotka odottivat ottajaansa. Esim. vuonna 1604 mainitaan maakirjassa kuusi autiotilaa, mikä oli kaksi viidesosan poistuma koko määrästä. Todellisuudessa tilanne ei ollut yhtä paha kuin veroluetteloista kävi ilmi, sillä paikalliset luottamusmiehet suhtautuivat myönteisesti talonpoikien vaikeuksiin ja merkitsivät tilat veronmaksukyvyttömiksi. Monet itselliset viljelivät Teuvan autiotiloja ja he suorittivat ainoastaan vähäisen autioveron kruunulle. Usein taloissa asui useampi henkilö, mutta henkiveroluetteloon oli merkattu ainoastaan isäntä.

Markku Martinpoika mainitaan ensimmäisen kerran Närpiön käräjillä 1631, jolloin kerrotaan että hänen edeltäjänsä oli myynyt Maaluhta-nimisen niityn Jaakko Matinpoika Saksalle. Markun edeltäjä Jaakko Kreonpoika Perttula oli tehnyt kaupat niitystä, mutta oli kaupanteon jälkeen kuollut ja Markku tuomittiin lunastamaan mainittu niitty 3/4 tynnyrillä tervaa ja 6 naulalla voita Jaakko Matinpojalta. Markun edeltäjä Jaakko Kreonpoika Perttula mainitaan myllytulliluettelossa 1625, jonka jälkeen hänestä ei ole merkintöjä.

Perttula ei ollut tyhjä autiotila, kun Markku otti sen 1631, sillä siellä asui edellisten isäntien Jaakko Kreonpojan ja Yrjö Martinpojan alaikäisiä lapsia. Tuomikirjoista käy ilmi, että Perttulaan oli tullut uusi isäntä Simo Tuomaanpoika, kun hänen edesmenneen vaimon Lisbeta Yrjöntyttären perintöä käsiteltiin 1656. Erkki Erkinpoika Nisula Teuvalta puolestaan kertoi Närpiön käräjillä 1652, kun hän oli ottamassa Nisulaa autiosta, että aikaisempana asujana oli ollut Markku Martinpoika ja tila on nyt ollut 15 vuotta autiona. Myös saman vuoden syyskäräjillä halusi Juho Siponpoika Gottbölestä ottaa autioituneen Varalan, joka oli ollut viisi vuotta autiona, ja hän kertoi, että aikaisempana asujana oli ollut Markku Martinpoika. Verokirjoista käy ilmi, että Varala oli jätetty autioksi 1640 ja Markku oli merkitty taloon 1644–1650. Varalan aikaisempi asuja Tuomas Markunpoika oli lähtenyt Jurvanjärvelle ja perustanut sinne Peuran uudistilan. Markku oli avioitunut Matti Pekanpoika Kauppilan tyttären kanssa, joka käy ilmi, kun Markku on 1654 pyytämässä perintöä vaimonsa puolesta.

Närpiö 13–14.9.1654:
Esiin astui Markku Martinpoika Teuvalta ja haastoi samalta kylältä olevan naapurinsa Matti Pekanpojan vastaamaan tämän vaimon Riitan äidinperinnöstä ilmoittaen, että hän ei ollut saanut sitä haltuunsa. Kun häneltä kysyttiin, mikä se oli arvoltaan, hän vastasi, ettei tiennyt miten paljon häneltä oli jäänyt. Tästä syystä Markku velvoitettiin esittämään seuraavilla käräjillä perukirja, jolloin asiasta annetaan päätös.

Markun kirje kamariviskaali Antti Äimälle

Kamariviskaalin toimi oli ylimääräinen toimi, jonka aiheuttivat vaikeat olosuhteet ja monenmoinen väärinkäyttö valtiontalouden alalla. Kaikkiin kansanluokkiin kuuluvat ihmiset, aateliset, papit, porvarit ja talonpojat ymmärsivät itse kukin omalta osaltaan pitää puoliaan kruunua vastaan. Veronkannon vääryyksiä ja epätasaisuuksia valvomaan hallitus antoi 1633 Ylä-Satakunnan voudille Antti Äimälle kamariviskaalin valtuudet toimialueena koko Suomi. Hän oli vastuussa ainoastaan kenraalikuvernöörille ja kamarikollegiolle, joten maaherrat ja voudit olivat hänen käskyjänsä alla. Kamariviskaalin tehtäviin kuului myös tarkistaa autiotilat ja saattaa ne mahdollisimman nopeasti asutuiksi. Vuonna 1652 Äimä suoritti Närpiössä katsastuksen ja tarkasti samalla Teuvan autiotilat. Teuvalaiset turvautuivat Antti Äimän apuun, kun kysymyksessä oli voudin heitä kohtaan harjoittama mielivalta. Epäilemättä Markku oli tutustunut Antti Äimään hänen vieraillessaan seudulla, koska Markku lähestyi kamariviskaalia kirjeellä, joka kuului näin.

Korkeasti kunnioitettu rakas isä, herra viskaali, minä ilmoitan täten valittaen teille, sen vääryyden, minkä vouti Israel Tapaninpoika on minulle tehnyt. Hän otti minulta enemmän kuin mihin hänellä oli oikeutta, ja kun minä tahdoin valittaa viskaalin käräjillä, (silloin) lupasi hän minulle 7 talari ja 14 rynstykkiä, mutta minä en koskaan ole niitä saanut. Talvella otti hän minulta Vaasassa 20 talaria ihan ilman syytä, jonka määrän viljaa on hän ottanut aikaisemmin, (samaten) ja ruokaa , eikä tahdo laskea (sitä vähennykseksi). Jeesuksen nimessä auttakaa minua hänen vääryydessään, palkka kaikkivalitiaalta Jumalalta. 20. p. lokakuuta Anno 1655.
Kaikkiaan on hän varmaan ottanut 50 talaria kuten (myötäliitetty) lasku osoittaa, ja on hän kaiken sen yli minun verojeni ottanut. Markus Martinpoika, Teuvalla

Tämän kirjeen johdosta kirjoittaa Antti Äimä Israel Tapaninpojalle vakavasti neuvoen häntä antamaan talonpojalle laskun sekä sopimaan muutoinkin hänen kanssaan, jottei talonpojan täytyisi valittaa myös maaherralle. Edelleen kieltää hän voutia estämästä talonpoikia esittämästä valituksiaan ja varoittaa pakottamasta Äimää uudelleen saapumaan niille seuduille Etelä-Pohjanmaalle tutkintoja pitämään.


Kauppilan talo Teuvalla

Kauppilan oli perustanut Jaakko Tuomaanpoika, ja talo ilmestyy v. 1579 kymmenysluetteloon maksaen ruiskapan ja kaksi ohrakappaa, mikä oli pienimpiä uudiskylässä ja siis kuvastaa raivion vähyyttä. Kauppilan tila pantiin verolle joko 1582 tai 1583 kylän pienimmällä äyriluvulla. Vuoden 1625 tuomiokirjasta käy ilmi, että Yrjö Martinpoika Peura Teuvalta oli tehnyt Jaakon pojan Pekan kanssa sopimuksen ratsukon varustamisesta, mikä kuvastaa Kauppilan talon vaurautta. Tuomiokirjasta käy ilmi, että Pekka oli ollut ratsuineen sodassa vuodet 1605–1608 ja oli palannut elävänä. Vuonna 1654 Närpiön käräjillä Matti Mikonpoika Levula Ilmajoelta kertoi, että Pekka Jaakonpoika Kauppila ei ollut saanut perintöä isänsä sisaren pojalta Prusi Pentinpojalta, joka oli ollut sotilaana Saksassa. Prusi oli jättänyt jälkeensä arkun, hieman rahaa ja nahkamyssyn. Samassa yhteydessä Matti Mikonpoika ilmoitti, että Pekka Jaakonpoika on hänen äitinsä veli. Pekka Jaakonpojalla tiedetään olleen kaksi lasta; Matti ja Kerttu. Kerttu Pekantytär oli naimisissa Niilo Erkinpoika Riipin kanssa, joka käy ilmi eräästä niittyjutusta, jossa Kertun veli Matti oli todistajana. Matti Pekanpojan tyttärellä Annalla oli kahdesta avioliitosta lapsia, joka selviää Kauppilan perukirjasta vuodelta 1694.

Närpiö 28.2.1694:
Heikki Josefinpoika Teuvalta Kauppilan tilalta näytti perukirjaa 20. tammikuulta 1693, jonka kirjanpitäjät Sipi Heikinpoika ja lautamies Matti Antinpoika ja Hannu Pertinpoika ovat pitäneet hänen äitinsä Anna Matintyttären ensimmäisen ja toisen liiton Mikko-, Heikki-, Antti- ja Jaakko Markunpoikien kanssa sekä Yrjö Heikinpojan ja Anna Markuntyttären kanssa.

Annan ensimmäisestä miehestä Joosefista ei ole muuta tietoja kuin että hänellä oli Annan kanssa poika Heikki. Annan toisen miehen Markku Martinpojan jälkeläisiä olikin enemmän: Matti, (joka oli kuollut ennen perunkirjoitusta, hän esiintyy Kauppilan talossa vuoteen 1677), Mikko, Heikki, Antti, Jaakko, Maria ja Anna. Markku Martinpojan lapsista Mikko, Heikki, Antti ja Maria lähtivät uudisraivaajiksi Jurvanjärven eteläpuoliselle alueelle, joka nykyään tunnetaan Järvenpään kylänä. Jurvanjärvellä alkoikin vilkas asutuskausi vuoden 1687 jälkeen. Järven pohjoisreunassa sijaitsevat Hiipakan, Peuran ja Niemen tilat olivat vakiintuneet, mutta järven eteläreunan uudisasukkaat joutuivat riitelemään kovasti ympäröivien talojen kanssa niityistä ja kalavesistä.

Kauppilan sukutaulu:
    • Jaakko Tuomaanpoika, is. 1579–1613, puoliso ?
lapset: Pekka, jolla tytär, puoliso Mikko Leonpoika Levula Ilmajoki
    • Pekka Jaakonpoika is.1614–1627, puoliso ?
lapset: Matti; syntynyt 1601,
    Kerttu; puoliso Niilo Erkinpoika Riippi
    • Matti Pekanpoika, is. 1635–1675, puoliso Riitta Erkintytär, lapsi: Anna
    • Anna Matintytär 1. puoliso Joosef
lapsi: Heikki Joosefinpoika, is. 1675–1708, puoliso Marketta Mikontytär Hakala

Annan 2. puoliso Markku Martinpoika; syntynyt 1612 Jurvassa
Markun ja Annan lapset: Matti, Mikko, Heikki, Antti, Jaakko, Maria, Anna

Maria Markuntytär; Närvä, Tuokkola
Maria Markuntytär oli avioitunut Yrjö Heikinpoika Tuokkolan kanssa ja he perustivat Närvän uudistilan Jurvanjärvestä laskevaan Närvijoen varteen. He olivat Närvässä vuosina 1696–97. Vuoden 1704 tuomiokirjasta käy ilmi, että Yrjön vanhin veli Simo oli kuollut ja isä Heikki Rekonpoika Tuokkola oli sairaalloinen ja kaipasi kotitilallaan poikansa Yrjön apua tilanpidossa.
    Yrjö ja Maria jättivät Närvän uudisraivion ja palasivat Tuokkolaan 1698. Tuokkolaa oli havittelemassa myös Sipi Rekonpoika Niemi Jurvasta, joka oli avioitunut Simo Heikinpoika Tuokkolan tyttären kanssa. Yrjön äiti Agda Erkintytär kertoi, että hän mielellään haluasi pitää Yrjön apunaan kotitilallaan. Vuoden 1705 tuomikirjasta käy ilmi, että Maria oli tuolloin leskenä ja Tuokkola tuomittiin Sipi Rekonpojalle. Marian alaikäisten lasten holhoojana oli Niilo Mikonpoika Hakala. Niilolle ja Marialle jäi seitsemän poikaa ja kaksi tytärtä holhottavaksi.

Anna Markuntytär
Anna esiintyy piikana Teuvan Säntissä 1686–88. Vuoden 1724 tuomiokirjan mukaan Anna oli kahdeksan päivää ennen kuolemaansa testamentannut Antti Heikinpoika Kauppilalle kaikesta avusta ja huolenpidosta kaiken sen omaisuuden, jonka hän oli Kauppilasta saanut elinaikanaan.

Mikko Markunpoika
Mikko oli sisaruksista toiseksi vanhin ja Mikon puoliso oli Agneta Rekontytär Uppa. Agnetan veli Erkki oli perustanut Kestin uudistilan samalle seudulle. Mikko ja Agneta olivat Kauppilassa vuosina 1683–1691 ja vuoden 1696 käräjäjutun mukaan neljännesmanttaalinen Myllärin tila sai verovapautta vuoteen 1702 asti. Mikko oli raivannut peltonsa hiekka- ja savimaahan Jurvanjärvestä laskevan joen varteen. Mikolla oli laidunmaata, myllyn paikka sekä kalastusoikeus Jurvanjärveen. Mikko anoi talvikäräjillä 1701 lisää verovaputta. Hän kertoi, ettei ollut köyhinä aikoina voinut kohentaa viljelyksiään ja karhu oli vienyt 2 hevosta, 3 lehmää sekä 15 lammasta häneltä. Mikkoa kehuttiin ahkeraksi mieheksi ja hänelle annettiin verovapautta vuoteen 1704. – Mikko Markunpojan poika oli kosinut Vappu Israelintytär Krekolaa Kurikasta, mutta oli kuollut ennen vihkiäisiä. Vappu vihittiin teuvalaisen Antti Sipinpoika Tuokkolan kanssa.

Mikko Markunpoika oli Myllärin isäntänä 1695–1712; puoliso Aune Rekontytär Uppa
lapset:
    Markku; puoliso Anna Antintyät Nisula
    Juho: puoliso Ingre
    Jaakko; puoliso 23.10.1726 Vappu Jaakontytär Peura
    Mikko
    Simo
    Anna; puoliso Niilo Erkinpoika Nisula
    Maria
    Riitta
    Magdalena; puoliso Juho Antinpoika Hiipakka

Heikki Markunpoika
Heikki raivasi peltonsa hiekka- ja savimaahan lähelle kalaisaa Jurvanjärveä ja rakensi talonsa hyvään paikkaan järvestä laskevan joen varteen. Lähinaapuriksi joen toiselle puolelle tuli Mikko Markunpoika. Vuoden 1696 katsastuksessa neljännes manttaalisen Peltokosken peltoa oli 5/8 tynnyrinalaa ja niittyä 25 kuormaa sekä kalastusoikeus Jurvan järveen. Heikki oli saanut yhdeksän verovapaata vuotta, mutta anoi talvikäräjillä 1705 niitä lisää, koska ei ollut ehtinyt raivata tiluksia riittävästi. Maanmittari Kristoffer Mört laati kartat ja inventoi 20 teuvalaistalon ja uudistalon karjan 1710-luvun alussa. Heikillä oli 3 hevosta, 11 lehmää, 9 mullikkaa ja 20 lammasta, mutta lähilaidun puuttui.

Heikki Markunpoika oli Peltokosken isäntänä 1691–1713, puolisot Maria ja Riitta
lapset:
    Matti; puoliso 29.9.1715 Kaarina Jaakontytär Nyysti
    Marketta
    Liisa; puoliso 12.12.1709 Simuna Erkinpoika Alanen
    Priitta
    Anna
    Marketta; puoliso 1729 Mikko Antinpoika Nisula

Antti Markunpoika
Antti Markunpoika ja vaimo Pieta olivat Peltokoskella 1696–98. Närpiön käräjillä 1699 Antti pyysi saada ottaa Närvän uudistilan, jonka Yrjö Heikinpoika oli jättänyt isänsä kuoleman jälkeen, ja esitti kruununvoudin katselmuskirjan 16.9.1695, jonka mukaan paikka oli hyvä uudisviljelmäksi. Lautamiehet kehuivat Anttia kelpo mieheksi. Käräjät ehdottivat viittä vapaavuotta. Heikki Joosefinpoika Kauppila ryhtyi Antin takuumieheksi. Antti Markunpoika Närvä kuoli isonvihan myllerryksessä ja talo joutui uudelle ottajalle Erkki Heikinpoika Kukolle.

Jaakko Markunpoika
Jaakko Markunpoika oli vaimonsa Pietan kanssa veljensä apuna Myllärissä 1700–02. Tämän jälkeen he olivat 1703–05 Peltokoskelle, josta siirtyivät Närvään 1706. Jaakko oli Flykt-niminen sotilas noin vuoden, mutta anoi vapautusta ja maksoi takaisin saamansa pestirahan. Närpiön syyskäräjillä 1712 Jaakko anoi vapaavuosia ja lupasi ottaa 1/4 manttaalin kruununautiotilan, jota kutsuttiin sekä Kiiliksi että Skräddareksi. Hän kertoi uudisraivausten jääneen aikaisempien asujien raihnaisuuden ja saamattomuuden takia hyvin puolinaisiksi ja viljelysten kehnolle kannalle. Edellinen asuja Erkki Skräddare (Kiili) oli asunut siellä parisen vuotta alkaen 1706, mutta oli jättänyt maat silleen ilman, että oli siellä sen jälkeen joko asunut tai rakentanut siellä mitään. Maat makasivat nyt nurmettuneina. lisäojat olivat sortuneet umpeen eikä asuintontille ollut jäänyt yhtään asuttavia rakennuksia. Uudisviljelykselle päätettiin hakea seitsemän vuoden verovapaus niin, että veroa alettiin maksaa vuonna 1719. Jaakko ja vaimo Pieta ilmeisesti katosivat isonvihan aikana, sillä heistä ei ollut enää merkintöjä.

Kiilin asutusta Teuvalla:


Vanhat eräomistukset ja rajankäyntejä Jurvanjärvellä

Etelä-Pohjanmaan järvistä Jurvanjärvi on ollut yksi suurimmista ja tärkeimmistä eräjärvistä ollen pituudeltaan n. 10 kilometriä ja leveimmillään n. 1 kilometri. Mikäli eräjärvi oli vähäkin suurempi, se pysyi yhteisomistuksessa. Verolähteistä ja tuomikirjoista selviää, että Jurvanjärvellä on ollut oikeus kalastaa kaikilla niillä, joilla on ollut samoilla suunnilla erämaita.

Tuomiokirjoista selviää, että Närpiön talvikäräjillä 1680 käytiin kiistaa Jurvanjärven nautinnasta teuvalaisen Matti Niileksenpoika Riipin sekä Laihian jukajalaisten välillä. Riippi kertoi, että hänen talollaan on ikimuistoinen kalastusoikeus järveen. Todistaja Juho Klemetinpoika Peura kertoi, että Matin isäpuoli Klemetti Pentinpoika on vakituisesti kalastanut järvellä ja hänellä on ollut järvellä talo, sauna sekä humalatarha, mutta n. 15 vuotta sitten on palanut pyydyksineen kaikkineen. Sama asia oli jälleen esillä Laihian talvikäräjillä 1680, jolloin tuomio julistettiin Riipille, joten Riippi sai jatkaa kalastusta Jurvanjärvellä.

Laihian talvikäräjillä 1701 oli esillä ilmajokisen Jaakko Mikonpoika Kokon ja jukajalaisen Klemetti Ollinpoika Kaupin välinen kalavesiriita, jossa Jaakko väitti, että Klemetin isä oli kauan sitten myynyt kalaveden Matti Kokolle. Klemetti esitti vanhan käräjäpäätöksen 19.12.1571, joka ilmoittaa, että Maunu Kauppi, Klemetin talon omistaja silloin, oli saanut naapuriensa kiinnityksen järveen. Lopulta kalavesi tuomittiin Jaakko Kokon omaisuudeksi.

Laihian vuoden 1706 syyskäräjillä näytti Taavetti Ilkka Ilmajoen Kokkolankylästä sopimusta vuodelta 1643, jossa kerrotaan, että hänen talollaan on ollut siihen aikaan talo järvellä. Matti Hiipakka kertoi, että hän oli isänsä kanssa siirtänyt talon toiseen paikkaan. Ilkka vaatii saada vanhan talonsa takaisin, mutta sekä nimismies Schöring että koko käräjäkunta sanoivat, ettei ilmajokisilla ole mitään omistusoikeutta järveen, vaan ainoastaan silloin tällöin lupa kalastaa järvellä laihialaisten kanssa.

Kun uudisasutus alkoi Järvenpään kylässä syntyi kiistoja vanhojen talojen kanssa. Matti Niileksenpoika Hiipakka vaatii vanhaa omistusta.

Laihia 4.1.1696:
Matti Niilonpoika Jurvan järveltä huolestui, koska uudisraivaajat Erkki Rekonpoika ja Heikki Markunpoika vastoin laillista tuomiota olivat korjanneet heinää hänen vanhalta niityltään, sekä alkaneet raivata hänen nimellään, jossa hän oli jo raivannut. Mutta he eivät nyt tulleet vastaamaan, vaikka heidät oli laillisesti haastettu käräjille, kuten Elias Söyringinpoika samasta kylästä todisti. Kuninkaallisen majesteetin kaikkein armollisimman välipäätöksen 4. heinäkuuta viime vuonna mukaan Matti Niilonpojalle tuomittiin hänen vanha niittynsä raivauksineen, eivätkä vastaajat voi laillisesti tuoda juttua seuraaville käräjille. Matti tulee nöyrimmin kuuluttaa ennen seuraavia käräjiä tämä mainittu tiedonanto vastapuolen tietoon.

Kuuluako Laihiaan vai Närpiöön

Kun asutus alkoi vakiintua järven eteläreunassa, tuli ongelmaksi hankala matka Laihian kirkolle. Oheinen käräjäjuttu kuvastaa tilannetta valaisevasti.

Laihia 28–29.8.1690:
Nimismies ilmoitti oikeudelle, että Erkki Rekonpoika ja Heikki Markunpoika ovat ottaneet viljelyyn Laihian pitäjään kuuluvan Jurvanjärven rantamailla sijaitsevia uudisasutustiloja ja että he haluavat kuulua Närpiön pitäjään; heiltä on Närpiön kirkolle 5 peninkulmaa ja Teuvan kappeliseurakuntaan vain 2 peninkulmaan, mutta tänne Laihialle 4 peninkulmaa. Lautakunta kertoo, että se maa jonka he ovat ottaneet uudisviljelykseen sekä järvi jonka rannalla he asuvat ja sen kalastus kuuluvat Laihiaan samoin kuin heidän naapurinsa, vanhat tilalliset, jotka asuvat saman järven ranta-alueita, kuuluvat Laihian pitäjään ja seurakuntaan. Harkittiin olevan kohtuutonta, että kun naapurit kuuluvat Laihiaan, heidän tulisi kuulua Närpiöön tai Teuvan seurakuntaan. Tämä asia alistettiin Hänen Armonsa Korkeasti Jalosukuisen Herra Paronin ja Maaherran ratkaistaviksi.

Tämän tuomion mukaan uudiskylän asukkaat tuomittiin kuulumaan Laihiaan. Uudisasutuskylän asukkaat kävivät mielellään Teuvan kappelikirkossa ja mm. Juho Ollinpoika Hangasluomaa sakotettiin siitä, kun hän ei koskaan käy Laihian kirkossa. Juho kertoi että hän on käynyt Teuvan kappelikirkossa. Hankala kirkkomatka oli jälleen esillä Närpiön kesäkäräjillä 1691, jolloin Erkki Rekonpoika ja Heikki Markunpoika kertoivat, että he pääsevät Laihialle ainoastaan kävellen, mutta Teuvalla aina hevosella. Asia näyttäisi saaneen ratkaisunsa vuoden 1702 tienoilla kun tuomiokirjoista selviää että kaikki muut järven eteläpään uudistilat paitsi Hanka tulisivat kuulumaan Närpiön tuomikuntaan ja Teuvan kappeliseurakuntaan.


Kalmbergin Jurvan järven kartta vuodelta 1856:


Takaisin kotisivulle
Valmistunut 10.3.2007