Alavieskan kirkon korjaus
1908-09



Simo Jylkkä-Silvén rakennutti v. 1795.

Vilho Jutila kirjoitti 1950-luvun alkupuolella Keskipohjanmaa-lehdessä mm. seuraavaa. Opettaja Niilo Visuri löysi koulustaan valokuvalevyn kirkosta. Keskellä näkyy Alfred Björklundin 1901 perustama sekatavaramyymälä. Siihen aikaan puotilaisena myymälässä toiminut Fredrik Rautio muisti kuvan ottajaksi Antti Visurin, joka oli kauppa-apulaisena isänsä Joonas Visurin hoitamassa Björklundin sivuliikkeessä. Kuva lienee ainoa ja vanhin lähikuva kirkosta ennen paloa ja on ehkä vuodelta 1906.

Vilho Jutilan mukaan tapulissa oli kelloluukkujen alapuoli koristeellisesti kuvioitu. Kelloluukkujen alapuolella eteläisellä sivulla oli ”kello”, valkoiseksi maalattu taulu, johon aurinkoisella säällä ulommaksi seinästä asennettu pystysuora puupiikki heitti varjonsa. Taulussa oli isosti tekstattuna kellonajat. Luonnollisesti siitä saattoi nähdä ajan vain aamu- ja iltapäivisin aurinkoisina päivinä.
Räystäitä kiersivät puiset vesirännit ja vesi valui ulkokulmiin asetettuja puisia tippusalkoja myöten maahan. Kirkko oli kylmä, kunnes Veljekset Friis valmisti kamiinat lämmityslaitteiksi. Jokaiselle neljälle ristille lisättiin eteiset. Kirkkoalue tasoitettiin ajamalla siihen pappilan parmaista koskenperkauskiviä.
Kuorin seinä oli raamatunaiheisten kuvien peittämä. Korjausten yhteydessä sakastin katossa olleet maalaukset peitettiin maalilla. Sakariston vinnillä oli puisia pyhimysten ja enkelten veistoksia, jotka myös tuhoutuivat tulipalossa. Myös vesikaton laudoitukseen oli käytetty puretun entisen kirkon kuvilla koristettuja seinäpintoja.


Kirkon korjaus oli tullut ajankohtaiseksi, olihan piispakin huomautellut ja khra Sarkkilan aikana asia eteni. Kirkkoväärti Heikki Jutila oli työnjohtaja. Kirkko saatiin lämpimäksi, nyt oli kamiina, kaksinkertainen lattia ja toiskertaiset ikkunat. Sisältä paneelattiin sekä maalattiin valkoiseksi ja vihreäksi. Ulkoa rakennus laudoitettiin ja varustettiin neljällä eteisellä. Alttariseinän vanhat Thomas Kiempen tekemät maalaukset saivat jäädä. Matti Jutila oli kiinnostunut ristin juuressa olevasta pääkallosta ja sääriluusta: ”Katsos kuinka kauhiasti kallo kahtoo kallellensa, ristin juurella jurosti, meidän Herran messutessa.” Pääkallo ja sääriluu symbolisoivat Aatamin hautaa.


Kirkko korjattuna.

Matti Juhonpoika Jutila laati laajan runon korjauksista v. 1910.
(Julkaistu Kalajokilaakso-lehdessä kevättalvella 1949 ja Alavieska-lehdessä 17.12.1998)


Katsokaa nyt kaikki kansa
Alavieskan aukiolla kuin on
kirkko korjattuna
kaikin puolin kaunihiksi.

Se oli saanut sata vuotta
seisoskella semmoisena
kuin oli Jylkkä jättänynnä
esi-isät ennen meitä.
Suomen kansa kaikkialla
taiteessa on tavoitellut
edistystä entisestä
kaikki kirkot kiillotella.

Rupes piispa pappeinensa
saarnatessa sanomahan:
”Katsos, kuinka kehno kirkko
Alavieskan asukkailla,
ladon lailla laitettuna
laitumilla lampahien,
tapulikin tanhualla
Huhjan suussa huojumassa.
Seisoo kuin suolakontti
vaivaisukko vartijana.”

Ylivieskan ylpeimmät
pilkkasivat pistämällä
puulukoista puhuivat,
vaikka velka oli varana
oman temppelin teossa.

Laati sitten Laaksonenki
suunnitelman suuremmoisen:
”Tapuli se talutetaan
kirkon päälle kiinnitetään.”
Sanoi siihen seurakunta:
”Saamme nähdä siitä unta,
me ei muuta muotiamme,
vaikka vaimos valittaaki.”

Saatiin sitte Sarkkilaiset
seurakuntamme sekahan.
Nepä neuvot heti löysi
näppärästi nämä ties,
myötämielin menetellä
seurakunnan sovussa
kokos kirkonkouksen,
käski kirkon korjausta
kirkkoväärtin kertomahan.

Sarkkila ja seurakunta
yksin mielin yhtyivät
kirkkoväärtin kertomusta
kaikin puolin kannattamahan.
Lämpimäksi laitettava
saarnahuone saatettava.

Koottihin nyt komitea
tätä työtä toimittahan.
Siihen kuului lukkariki,
kirkkoväärti, kirjuriki,
Isokääntä, Eskolaki,
viisi varmaa valittua.
Kohta heitä komennettiin
käskettiin kiirehesti
panna kaikki parastansa,
jotta työhön jouduttaisiin.

Mestaria meren takaa
kauempaa ei katsoneet.
Väärtinvanhin varmimmasti
koko joukkoa komentaa.
Tämän tietää timpermannit,
talon miehet taitavat,
mikä teko milleki
parahiten passaapi.
Vielä värkin valinnassa
muuten ollut mukana,
siispä heille heitettihin
koko homma konsteinensa.

Työ se tehtiin taitavasti
aivan aina ahkerasti,
niin on halu nikkareilla
tämän kylän timpereillä.
Jaakolaiset laittelivat
aivan kaikki kattolaudat
sekä seinihin sisälle,
vielä lankut lattialle.

Hakluntilta haettihin
päällypuolen pantavia,
poikkilaudat porstuahan
halkoliiterin lisäksi.

Vielä saatiin Tikkaselta
muita puita puuttuvia
sekä seurakunnastakin
saatiin kaikki sammaletki.
Kerkesivät Kerttulaiset
urakalla uskalsivat
kivijalan laittamahan,
tasakivet takomahan.

Konepaja Kokkolasta
takat kaikki tarvittavat
ovat Friisin siirtämiä
paikoilleen panemia.
Sitä nyt siunaa akat,
kun on kirkossakin takat,
että saarnan ajan saattaa
olla aivan ajallansa
ilman vilun väristystä
viime virren veisata.

Kohta kaksi kauppiasta
kolmattakin kadehtiipi,
kun se kaikki naulat laitti,
lukot sekä lakkapullot
sekä maalit mainiot.
Kimppuun käyvät
kirkkoväärtin
kaikin puolin kauhiasti.
Senpä tähden täytyy saada
tarkimmasti tarkistaa
tilikirjat kirkkoväärtin
kaikki kuitit kurkistaa.

Urhoollinen uskalias
jopa oli Josun poika,
kattopaanut paranteli,
tuhri tuuliviirit,
peseskeli pensselillä,
kapus kaikki kaltevaiset
tervatörppö toverina.

Perkkiöt ja Pelkonenki
maalasivat mainiosti
kaikki ovet, ikkunatki,
kattolaudat, seinäsaumat,
pihtipielet, penkkipuolet
sekä lankut lattiassa,
aina alttarin alaiset.
Ulkopuolen putsasivat,
sisuspuolen siivosivat,
koko kirkon koristivat.

Muinaisia muuttamasta
kielletty on kirkossa.
Silti päästi sielunpaimen
melun maassa mainittavan:
”Eihän ole nyt entisellään
muinaisemmat maalaukset,
peittävät nuo Perkkiöiset
kaikki vanhat kaunistukset.”
Silti jätti seurakunta
peräseinän penkomatta,
hyvin herroille huviksi,
imehiksi ihmisille,
kummeksia kulkijoiden
kestivieraiden kesällä.


Katsos kuinka kauhiasti
kallo kahtoo kallellansa,
ristin juurella jurosti,
meidän Herran messutessa.

Enkelit ne ensimmäisenä
torvihinsa toitottavat,
pulleana puhaltavat
pilarien pieleksessä.

Miten Mooseksen mukana
palmupuittenki parissa
vaskikäärmehen keralla
Aaroniki asioipi.

Kuinka kuollehen keralla,
ristin päälle ripustetun,
vanhat vaimot valittavat
kylvämällä kyyneliä.

Vielä Juudas julmimmasti
parantelee partojansa
kantaessaan kukkaroa
pyhän pöydän pieleksissä,
jossa kaikki kasitoista
istuvat nyt ihmeissänsä.


Semmoissa se seisoo seinä,
milloin mieli muuttuneepi
että antais alttarille
taulun tehdä tavallisen,
niin kuin tahtoo talonpoika.

Kruunu päältä papin pöntön,
kuvat kaikkein kummimmatkin
tapulista talutettu,
sakarist on saatettuna,
katolle on kannettuna,
lakkahan ne laitettuna
museoksi muutettuna
näkevien nähtäväksi
rovasti ne panna käski.

Muotiaan nyt muutteli
tuo vaivaisäijä vaattehessa,
housut hältä hiveltihin,
pantiin käsi paikallensa,
puleerattiin puolipaltto
sekä silmät siivottihin,
tehtiin nenä terveheksi.

Tapulista taisi tulla
kelvollinen kellohuone,
etupihaan pistettihin
rappusetki rakennettiin,
soittotorni saatettihin
väriltään vaaleaksi.

Kirkkotarha taisi tulla
tavallisen tasaiseksi.
Vieskalaiset viikkokauen
vieritteli vilkkahasti,
kivikuorman kulettivat
kaltevalle kalliolle.
Vinopuut pistettihin
pantiin aita paikalleen.

Näin on tehty temppelimme
nätemmäksi nävöltänsä,
eteisetkin entisehen
lisäksi on liitettynä,
josta tykkää tyttösetki
sekä pikku poikasetki.

Vielä Vieskan visut vaarit,
Taluskylän tarkimatkin
kirkkoamme kiittelivät
kokonahan komeaksi,
hyvin helpoksi hyväksi.
Koki kolmekymmentäkin
tuhatta tuo tuskallaki,
pulitutti pussistansa.


Nämä kirjoitin kesällä
joen varrella jorisin.
On nyt vuosi vierähtäny
on tuhat yhdeksänsataa
kyllä kymmenen perässä.


 


Takaisin kotisivulle
Valmistunut 25.12.2007