Kosmologi on nähnyt kaukoputken

Saksaan suuntautuneen työmatkani ohessa kävin Hollannin Haarlemissa tutustumassa
Astrofox 36 kaukoputkeen.

Olin etukäteen sopinut tapaavani herra Edward de Vossin hänen työpajallaan Perjantaina
11.11.2005 klo19.00. Ajankohta oli valittu sitä silmälläpitäen että hyvän sään sattuessa putkella
voisi tehdä havaintoja. Valitettavasti sää ei ollut niin hyvä.

Edward de Vos:in lisäksi minua oli vastaanottamassa herrat Yigal Herstein ja Frans van de Mey.

Yigal Herstein suunnitteli putkien mekaanisia rakenteita ja Frans van de Mey optiikkaa. Pakollisten kuulumisten vaihdon jälkeen em. herrat esittelivät minulle Astrofoxin rakennetta ja optiikan suorituskykyä.

Tyypiltään putki on taitettu Newton. Pääpeili on ohut, halkaisija 910mm (36") ja paksuus vain 55mm. Pääpeilin aukkosuhde on F3.75. Materiaali on Pyrex . Tarkkuus on 1/8 valoaaltoa tai parempi. Pääpeili on tuettu takaa 27 pisteestä.

Putki on luurankorakenteinen ja peililaatikko on melko matala. Näistä johtuen pääpeilillä on taipumus huurtua. Tämä on vältetty tekemällä peiliin lämmitys joka pitää peilin ja laatikon lämpötilan muutaman asteen ympäristöä korkeampana eli kastepisteen yläpuolella.

 
 Peilin lämpötilan valvonta

Ensimmäinen apupeili on taso ja halkaisijaltaan 300mm. Materiaalina Sital ja tarkkuus 1/10 valoaaltoa. Valmistaja on Oldham optical Englannissa. Putken fokusointi tehdään tätä apupeiliä siirtämällä. Fokusointilaite on sähköinen ja sen on valmistanut Optec.

 
 Apupeili, halkaisija 300mm

Komakorjaimen jälkeinen käyttökelpoinen kuvakenttä salli kuvaamisen jopa 6x6 cm  ruudulle.
Korjain on Astrofoxin suunnittelema ja Lomon valmistama. Kuvatason etäisyys korjaimen viimeisestä linssistä on 55 mm. Useimmille kameroille tämä väli on riittävä.

  
Vielä 22 mm:n päässä keskiöstä tähden kuva mahtuu 0.01 mm:n pikselin sisään.

Visuaalikäyttöä ajatellen putkessa oli toinenkin apupeili. Se oli kiinni komakorjaimen putkessa ja käänsi kuvan putken ulkopuolelle, niinkuin Newtonissa on tapana. Tämän elliptisen apupeilin pienen akselin pituus on 140 mm, materiaalina Sital ja tarkkuus 1/10 valoaaltoa.

Putken etupää, johon okulaari tulee kiinni, on laakeroitu pyöriväksi niin että okulaarin saa siedettävään paikkaan riippumatta kohteen suunnasta. Selväähän on että tämänkokoisen putken visuaalikäyttäjällä ei saa olla korkean paikan kammoa.

Putken ominaisuudet vaikuttivat hyviltä. Ne tosin perustuvat tekijän kertomaan. Keli ei mahdollistanut havainnointia. Yigal Hernstein kertoi nähneensä M57 keskustähden. Saavutus on maininnan arvoinen sillä Haarlemin valoisuus on verrattavissa Helsingin rautatieaseman lähiympäristöön. Rajamagnitudi on parhaimmillaan 4. 

Putki oli asennettu kohtuullisen tukevaan haarukkajalkaan. Alimmaisena on runko johon jostain kumman syystä oli rakennettu 52 asteen kallistus tuntiakselille. Tuntiakseli on tukevasti laakeroitu. Runko on teräslevystä hitsaamalla tehty. Tuntiakselin vieressä on pieni kaappi jossa on askelmoottoreiden ohjauselektroniikka. Rungossa on hienosäätöruuvit jalustan tarkkaa suuntausta varten.

Haarukkaan on kiinnitetty ruostumattomasta teräksestä tehty, sileä, 900 mm:n halkaisijainen kiekko pyöritystä varten. Sitä vasten on jousikuormitteinen hihnateli jossa kevlarvahvisteinen polyuretaani- hihna välittää liikkeen haarukalle. Hihnateli toimii askelmoottorilla planeettavaihteen välityksellä.

Pikaliike kääntää putken ympäri muutamassa minuutissa. Seuranta toimii mikroaskelluksella. Rakenteesta johtuen ensimmäisessä välityksessä ei esiinny jaksollista virhettä eikä liikkeen päättymisen jälkeistä takaisinheilahdusta.

Deklinaatioakselin  kääntö on toteutettu samalla periaatteella. Kiekko on halkaisijaltaan 800 mm. Kysyin putken vaimenmisaikaa iskun jälkeen ja minulle kerrottiin sen olevan maksimissaan 2 sekuntia.

Ilman tietokonetta ajettaessa jalustaa ohjataan yksinkertaisella käsikapulalla. Ohjaukseen voi käyttää myös tietokonetta. Jalusta tottelee Meaden LX200 käskyjä. Jalustaa voi myös kääntää käsin, välittämättä moottoreista ja ohjelmista. Tietokoneelle joutuu tietysti näin brutaalin toimenpiteen seurauksena kertomaan uudelleen tähtien paikat.

Yleisvaikutelma työn jäljestä ja teknisen toteutuksen laadusta on hyvä, vähän niinkuin vaimon Mersu.Laitetta katsellessani tuli väkisinkin pohdittua, miten se soveltuisi suomen olosuhteisiin.

Suurin yksittäinen muutos olisi tuntiakselin kulman korjaaminen. Herra de Vos oli jo sitä hieman pohtinut ja tullut siihen tulokseen että yksinkertaisinta olisi rakentaa jalustan alle n. 8 asteen kiilapala.

Eräs huolen aiheeni oli ohjauselektroniikan soveltuvuus Suomen talveen. Huoleen ei ole syytä. Vaihtoehtoisia ratkaisuja on kaksikin. Kaappi, jossa elektroniikka nyt on, voidaan varustaa lämmityksellä. Toisaalta, jalustaa on ajettu myös pitkillä kaapeleilla, niin että elektroniikkaosa on ollut sisällä lämpöisessä. Herra de Vosille tuli kuitenkin hieman yllätyksenä tieto että muovieristeiset kaapelit eivät Suomen talvessa pärjää. Liikkuvien osien kaapelit pitäisi vaihtaa joko kumi- tai silikonieristeisiin.

Koko laite on purettavissa osiin. Helposti kahteen osaan, jotka mahtuisivat pienen jakelukuormurin kyytiin. Tonnin paino ei muodosta ongelmaa kuorma-autolle. Vähän enemmän purkamalla laite mahtuu pariin pakettiautoon. Kummalla tavalla hyvänsä kuljetus kuitenkin maksaa mutta näin uniikin laitteen kanssa en  ottaisi rikkoutumisriskiä lähettämällä sitä normaalina rahtitavarana.

Kaizu

Putki on nähtävänä Herra Edward de Vos in työpajan pihalla osoitteessa:

Vondelweg 534
2026 BH Haarlem,
The Netherlands

Ps. Kun istuin autossa Amsterdamin eteläreunalla klo 16.30 tulin vakuuttuneeksi siitä että Suomessa ei ole koskaan ollut liikenneruuhkaa.

© Kosmologit - Ari Jokinen