| | Miten kaikki sai alkunsa?
Sitä mekään emme vielä tiedä mutta pohdimme sitä paraikaa.
Seuramme sen sijaan sai alkunsa Järvenpään Altairin kerhoillan
jälkeen talvella torstaina. Katselimme, Jussi ja minä, kerhotilan
ulkopuolelle ilmestyneitä uusia valaisimia ja totesimme että täällä
ei näy mitään. Masentuneina ajoimme Veijo Esson baariin.
Toisen kahvikupin rohkaisemina kysyimme baarimikolta että tietäisikö hän
sopivan pimeää paikkaa tähtitornille. Baarimikko mietti asiaa hetken.
Kertoi että hänellä olisi tonttinsa takakulmassa aika hämärä paikka.
Sitä sitten katsomaan. Torni oli jo mielikuvituksessa lähes valmis kun
Jussin perhetuttu kertoi että on hänelläkin pimeitä alueita.
Pimeyden kaipuu sai valtaansa myös Jarmon, Riston ja Arin.
Uutta havaintopaikkaehdokasta lähdettiin ihmettelemään.
Erään mäen laella Risto alkoi pyöritellä päätään ja ihmetellä
ympäröivää kitukasvuista metsää. "Onks nää sun maita ?"
kysäisi Risto Jussin tutulta. Myöntävän vastauksen saatuaan Risto totesi
"sen olevan tässä" ja merkkasi lumeen jalustan keskipisteen.Alkoi hirveä hässäköinti eli tähtitornin luominen tyhjästä.
Jussi löysi jostakin kupolin ja Ari seinät. Jarmolla oli tyrkyllä
30 sentin kaukoputken aihio.
Siitä tornista puhuttiin sen verran suureen ääneen (Jussi) että hankkeeseen
lähti mukaan vielä toinenkin Ari, Eero, Timo ja Markus.
Palikoiden rahtaamiseen rakennuspaikalle tarvittiin vähän oikeaa rahaa ja minä
keräsin kolehtia. Kun kirjanpito ei enää sopinut sikarilaatikon kanteen katsoin
että toiminta on syytä järjestellä uudelleen. Oli tullut aika perustaa yhdistys.
Joukkiomme jäsenet eivät olleet kovinkaan innostuneita järjestäytyneen toiminnan
ihanuuksista vaan olisivat mieluummin vain katselleet tähtiä. Siispä yhdistyksestä
tuli mahdollisimman epävirallinen. Toimihenkilöiden määrä rajattiin kahteen.
Katsoin itse olevani sopiva toimimaan presidenttinä. Jo pikkupoikana olin katsellut
Kekkosen kuvia kansakoulun seinällä ja kuvi...
Toinen toimihenkilö tarvittiin huolehtimaan pikkuhiljaa kasaantuvasta omaisuudesta.
Tarvittiin sen verran rehellinen henkilö että muut uskaltaisivat antaa vähät varansa
hänen huomaansa. Tehtävään valittiin Ari.
Osa joukostamme on pohdiskellut gravitaation olemusta ja aikovat perustaa kelkka-
joukkueen G:n tarkkaa määritystä varten. Tornista tuli sittenkin sen verran pieni että sinne mahtuu vain kymmenen kosmologia. Jos ei kosmologi ole suuri niin ainakin puheet ovat. Rajasimme jäsen määrän kymmeneksi.
Eräänä syysyönä olimme joukolla ihmeetelemässä Perseuksen suunnasta putoilevia
kivenmötiköitä. Metsästä alkoi kuulua outoa hyrinää ja hetken päästä kupolin
viereen pysähtyi Mersu. Mersusta alkoi kuulua ähinää ja kalinaa ja kilahtelua ja
seuraavan hetken päästä vasemmasta etuovesta pomppasi ulos Mersumies.
"Ompa pimeää" tervehti Mersumies ja pystytti kalliolle jalustan jonka päässä oleva
digikamera alkoi oitis rouskuttaa taivaalta putoilevia kiviä. Kun kivet olivat
loppu otti Mersumies kameransa ja pujahti vasemmasta etuovesta sisään ja hyrisi pois. Me muut siinä silmät ja suut ymmyrkäisinä jäimme tuijottamaan pimeään metsään.
Asia jäi kaivertamaan mielen sopukkaa, varsinkin Mersumiehen seurallisuus teki
lähtemättömän vaikutuksen ja kun vielä siluettikin näytti täysikasvuiselta
kosmologilta. Kun sitten kerran päivänvalossa näimme Mersun ja kurkimme sisään,
näimme että vasemmalla etupenkillä istui Jorma. Jormaakin oli pimeyden kaipuu
alkanut vaivata. Ei siinä enempiä höpisty kun että todettiin Jorman olevan
kosmologi ja G-joukkueen täysipainoinen jäsen.
Silloin tällöin havaintoja tehdessä oli milloin kukakin näkevinään kupolin vieressä aivan hiljaa istuvan miehen tuijottelemassa tammitynnyriä. Aluksi se vaikutti satuolennolta mutta kun se kerta kerralta erottui selvemmin, oli se lopulta hyväksyttävä osaksi todellisuutta. Eräänä iltana uteliaisuus sai voiton ja rohkaistuin kysymään mieheltä "Eihän ole sattunut M82 näkymään täällä päin?". Mies pyöräytti vikkelästi tynnyriään ja kurkisti taas kerran oksanreiästä ja vastasi "Joo, tuossa se näkyy olevan". Vähän säikähdin kun se yllättäen vastasikin. "Oletkos joku kosmologi, häh?" kysyin kohteliaasti. "Kyllä, Seppo" kuului vastaus. Nyt vasta havahduin että tammitynnyrin oksanreiässä näkyi M82. Koska meiltä vielä toistaiseksi puuttui jäsen joka osasi vastata esitettyyn kysymykseen, niin totesin toimintamme laajentuneen täysin uudelle alueelle.
Eräänä havaintoyönä heräsin taas kerran siihen kun otsani kopsahti jäiseen maankamaraan, kaukoputken jalustan viereen. Onneksi heräsin, sillä unessani kaikki kosmologinen toiminta maan päällä oli loppunut ja tein väitöskirjaa aiheesta "maamyyrän sukupuolielämä talvihorroksen aikana". Jouduin paniikkiin ja höpötykseni sai muut, yleensä rauhalliset kosmologit, hermostumaan. Palauttaakseen havaintorauhan he loivat perinteen jolla kosmologinen toiminta jatkossa turvattaisiin. Joka toisen Venuksen ylikulun sattuessa sallittaisiin jonkun kosmologiassa tai lähitieteissä
kunnostautuneen lähestyä seuraamme tositarkoituksella. Otsa kopsahti uudelleen maahan ja uni jatkui niin että Anders Planman hiiviskeli kupolimmme läheisyydessä.
Olin jo unohtanut koko paniikkikohtauksen. Eräänä alkukesän maanantaina pilvisellä Mäntsälän Nesteellä Arin kanssa pohdiskelimme että taitaa olla tämän kevään havainnot havaittu. Samanaikaisesti nelostietä pitkin ohitti Mäntsälää relativististä nopeutta maastoauto. Ja aivan kuin se olisi kuullut huokauksemme se kaarsi renkaat kaksinkerroin huoltoaseman pihaan. Kuljettaja avasi ikkunan ja totesi "olette aivan sen näköisiä kuin olisitte matkalla Tavastkenkään katsomaan Venuksen ylikulkua, kiivetkää kyytiin". Hiukan hölmistyneenä vilkaisimme toisiamme ja toden totta, olimme sen näköisiä kuin olisimme matkalla Tavastkenkään katsomaan Venuksen ylikulkua. Moisesta kaukokatseisuudesta vakuuttuneina tiedustelimme varovaisesti kuljettajamme kosmologista näkemystä. Jouduimme toteamaan että kosmologeja oli yksi Jorma lisää.
Presidentti Kai Forssén
Etelä Suomen Kosmologinen Seura
Cosmological Society of South Finland
Ps. Markus, Risto ja Jussi näkivät GRB:n
| |
