ETELÄ-SUOMEN KOSMOLOGINENSEURA

  Pääsivu    Seura     Tähtikuvia       Torni     Kuvagalleria     Muuta    Yhteistiedot


Motorisoitu jalusta

Hydrauliikka- ja pneumatiikkamessuilla oli useilla osastoilla esillä “naksuttimia” joita yleisönä olleet ylipaineinsinöörit haltioituneina seurasivat. Samansuuntaisen ilmiön havaitsin muutama vuosi sitten laitepäivillä. Silloin minulla “naksahti”. Tuollaisen kun saisi niin nousisi arvo muiden silmissä monta pykälää. Voisi pollean näköisenä käännellä surisevaa kaukoputkea vain sähkönappuloita hipelöimällä.

 

Kaukoputkikaupassahan niitä tietysti on. Kohtuukokoinen “goto jonnekkin” putki maksaa kuitenkin enemmän kuin kunnolliset kalastusvälineet joten vaihtoehdoksi jäi taas kerran tehdä se itse.

Päätin toteuttaa laitteen askelmoottoreilla, lähinnä sen vuoksi että seuranta on yksinkertaisinta saada “tarkaksi” ilman erillistä takaisinkytkentää. Kytkentäkaavioita ja kaikenlaista moottoritietoutta löytyi netistä http://www.cs.uiowa.edu/~jones/step/. Varsinaisen kytkentäkaavion tein kuitenkin yhdistelemällä piirivalmistajien datalehdiltä löytämiäni sovelluksia. Syntyi oheinen kaavio.

Toiminta lyhykäisyydessään:

Piiri NE555 toimii oskillaattorina. Oletusarvoisesti oskillaattorista lähtee seurannan edellyttämä taajuus tuntiakselin ohjaimelle. Seurannan nopeus asetellaan omalla säätövastuksellaan. Kun ajetaan mitä hyvänsä korjausliikettä, säädetään oskillaattorin taajuus, ja siis liikkeen nopeus, käsikapulan säätövastuksesta. Käsikapulan kytkimillä ohjataan pulssit ja suuntatiedot oikealle ohjaimelle. Moottorin tarvitsemat peräkkäiset pulssit tehdään erikoispiirissä L297 ja pulssit viedään sitten päätesteelle L298. Pääteaste pystyy käyttämään sekä unipolaari- että bipolaarimoottoreita. Lisäksi pääteaste sisältää virtarajoituksen, joka suojaa moottoria hitailla nopeuksilla. Moottorin käämien induktanssit voivat aikaansaada suuria ja vääränsuuntaisia jännitepiikkejä. Niitä syömään on lähtöihin lisätty transienttidiodit (esim.1N4002).

12V:n syöttöjännitteestä tehdään regulaattorilla 7805 alkupään piireille sopiva 5V:n tasainen jännite. 12V:n syöttöjännitteeseen päädyin sen vuoksi että sitä on tarjolla Chevyn nokkapellin alla myös keskellä synkintä korpea. Korkeammalla jännitteellä vois askelmoottoreita ajaa nopeammin mutta 12 V:llakin tulee juuri ja juuri toimeen.

Käyttäjäkin voi saada aikaan väärän suuntaisia jännitteitä. Niitä vastaan on virran syöttöön lisätty “idioottidiodi”. Jotta se ei pudottaisi 12 V:n käyttöjännitettä on se tässä kytkennässä toteutettu oikosulkuperiaatteella, eli idiootin sattuessa diodi polttaa sulakkeen.














 

 

Mekaaninen toteutus on tehty kahteen rasiaan. Niistä toinen on magneetilla kiini jalustan haarukassa ja toinen sen selässä koukussa. Jälkimmäinen on käsikapula joka sisältää muun elektroniikan paitsi moottorin liittimet ja virtasyötön. Moottorit ovat 30 ohmin keloilla ja peräisin vanhoistapiirtureista. Hyviä askelmoottoreita on esim oikein vanhoista lerppuasemista ja kovalevyistä. Vähän heikkolaatuisempia löytyy esim matriisitulostimista. Eli kirpputoreilta löytyy kaikkea mielenkiintoista.

Jalusta ja putki on ollut sekä oikeassa käytössä että esillä laitepäivillä. Seuranta on ihan kiva myös visuaalikäytössä. Valokuviakin olen ottanut mutta pidemmät valotusajat edellyttävät vielä mekaniikan virittelyä. Laitepäivillä suriseva putki kyllä herätti huomiota mutta ei lähellekkään niin paljon kuin olin kuvitellut.

 Kaizu

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© Kosmologit - Ari Jokinen