Hiljainen Kevät

10 minuuttia, mutta täysillä


Tai voi siinä reilut kymmenen minuuttia mennä taukoineen, keuruulaisen Hiljaisen kevään laulaja Astro Lihjamo sanoo.

Puhe on Hiljaisen kevään tulevan Jyväskylän keikan kestosta. Siis kuitenkin reilut kymmenen minuuttia?
-Ainahan sitä on jonkinlaista sähläämistä, joka venyttää. Meillä on semmoset 12-13 biisiä setissä, ja tosihan on, että ei sitä kukaan jaksaisi kuunnella pitempään, Lihjamo sanoo.

Hiljaista kevättä alettiin perustaa Lihjamon ja kitaristi Inehmon toimesta kesällä 1996. Ideointivaiheen jälkeen basistiksi löydettiin Järvinen ja rumpaliksi Rossinpoika. Alkuvaiheessa yhtye soitti pelkkää Terveet kädet-yhtyeen materiaalia, mutta pikku hiljaa omiakin viisuja alkoi syntyä.

Syksyllä julkaistiin esikoinen mini-cd Sininen, joka on kerännyt lähinnä mairittelevia kommentteja maan musiikkilehdistössä. Sen 15 biisistä enää kolme on vanhoja Terveet kädet-hittejä. Pehmennyksenä sanoitusapuna on käytetty Lihjamon vanhoja tuttuja, Terveet kädet-vokalisti Läjä Äijälää ja Äijälän kanssa pitkään yhteistyötä tehnyttä Pupu Lihavistoa.

Ja toden totta, Hiljainen kevät kuulostaa kovasti varhaiselta Terveiltä käsiltä. Tahti on hengästyttävä, eikä tuleen jäädä makaamaan. Sinisen 15 biisillä on yhteismittaa 10 minuuttia 27 sekuntia.

Ytimekkyyden vuoksi myöskään lyriikoissa ei suoranaisesti jaaritella. Pakko jaksaa-kappaleen sanoitus kuuluu "Haudassa vasta huilataan, mullan alla levätään. Pakko jaksaa. Housut pois.", Lakkoja puolestaan kuuluu "Ei mitään, ei mitään, ei mitään väliä. Liikaa." ja Alppimaisema "Kävele reippaasti mökkiin pimeään. Sulje silmäsi ja maista. Irstas alppimaisema."

Kiintoisa piirre Hiljaisessa keväässä on yhtyeen muusikoiden ikäjakauma. Kun muiden ikä pyörii 25 vuoden molemmilla puolilla, on Lihjamo vuosikymmenen vanhempi. Sukupolvikonflikteja ei kuulemma pääse syntymään, ja Lihjamo tietää kokemuksesta olevan hyötyä mikrofonin varressa.
-Kyllä hard core-laulajan pitää olla ainakin 35-vuotias. Ja minä olen 37.

Jyväskylässä Hiljainen kevät soittaa samalla keikalla Radiopuhelimien ja juuri Terveitten käsien kanssa. Miltäs se tuntuu?
-Mukavaahan se on. TK-materiaalin soittamista pitää vähän karsia, kun kerran TK on samalla keikalla. Meiltä taas on syytä odottaa aivan helvetin energistä ja kulkevaa keikkaa.
(Tomi Tuomaala)