Toinen Vaihtoehto n.o 159:
Kun luo katsettaan viime vuoteen, niin parin mainion festivaalin (Ämy ja PellavaRock) rinnalle, ellei ohi, nousee vuoden kirkkaasti merkittävin seurapiiritapahtuma: Astro Lihjamo täytti 40 vuotta. Asiaa juhlistettiin päivän myöhässä Keuruulla, Nyyssänniemen leirintäalueella. Miljoona vuotta vanha puurakennus toimi pelikenttänä, laajentuen toki pihaksi, saunaksi, hyiseksi grillikatokseksi ja mainioiksi mökeiksi, jotka olivat saatu hyvinkin ulkoilmaa lämpimimmiksi meitä majoittujia varten.

Juhlakansaa valui paikalle n. klo 15:00 eteenpäin. Joukossa mittamiehiä, mitämiehiä, rokkitähtiä, maalaisrokkitähtiä ja ylipäätään ihmisiä, joilla oli elämässään yhteisenä nimittäjänä kunnia tuntea tuo maalaisrokkitähdistä karvaisin, Astro. Ei uskoisi, että mies todellakin on jo 40, onhan hän näyttänyt samalta ainakin vuodesta 1992. Nuori mieleltään, nuori kuoreltaan.

Ohjelmaan kuului syöntiä, juontia ja rokkia. Keitto oli tulisesti maustettu, samoin boolina ihan ehtaa tulilientä. Ja tulitus senkuin jatkui musiikillisesti: Sleepy Sleepersiä, rautalangantynkää ja Elvistä levyiltä, kunnes estradille astui ensimmäinen elävä orkesteri, Ryökäle! Keuruulainen hardcorebändi, lyhyttä ja nopeaa, taidokasta ja ihastuttavaa. Ainoastaan nimi oli meikäläiselle aiemmin tuttu, mutta jo kahden biisin jälkeen olin Ryökäle-fanaatikko! Ilmaisussa löyhkää Terveet Kädet vahvasti, kuten tuli jo aiemmin levyarviossa mainittua (ks. TV # 157), joten mikä ettei tämmöinen valssi kelpaisi! Jausaa!

Ja jos oli Ryökäle mannaa, niin huomasimme tovin jälkeen, että sitä oli myös Neuroottisten Pelimannien soitto. Tekstit jakoivat ja tulevat jakamaan mielipiteitä, mutta jos nyt kysytään onko soittotaidolla hardcoressa väliä, on vastaus jyrkkä kyllä. Okei, jossakin SP Caoksessa tai Sekundassa on toki omat ansionsa ja viehätyksensä, mutta ei se haittaa yhtään jos soittajat tietävät mitä tekevät. Vakuuttavaa.

Ylimääräisenä numerona esiintyi päivänsankarin bändi. Kyseessä oli vanhan kokoonpanon re-union, kuulemma ensimmäinen ja etenkin viimeinen. Siis Järvinen ja Rossinpoika rytmittämässä ja taitavat ne rallit olla selkärangassa, hyvältä kuulosti taas. Vai olinko humalassa? Ja kuka sen korvaa?

Showbisneshetkien jälkeen jatkettiin juhlintaa toki edelleen musiikillisten tähtien loisteessa levymusiikin ja punk-karaoken tahdissa. Ja täytyihän minun humalassa olla, jos sonniparissa tanssaan Motörheadia saati laulan karaokessa Pelle Miljoonaa! Illan muusikot hoitivat karaoken säestyspuolen, solisteja oli lukuisia. No ainakin neljä. Yksi heistä tosin esitti joka kerralla Dischargen 'Doomsdayn', oli säestys mitä hyvänsä. Ykkösmeno siis. Musiikkiin kyllästyttyään alkoi osa juhlakansasta runonlausunnan. Raportoijanne tyytyi lyhyeen osuuteen, joka koostui rivistä "Mun nimi on Mariska". Pyydettiin heti lopettamaan, mistä en pannut pahakseni sillä runonlausunnan hallitsivat paljon paremmin eräs Neuroottinen Pelimanni sekä Jukka Rautiainen Nokialta. Lauri Viita sopi ihmeen hyvin koleaan keskisuomalaiseen yöhön. Kohotetuin mielin siirtyi juhlakansa pikkuhiljaa yöpuulle tai aamukahville.

(Tero Lehto)