2.5.

Vielä olen kotona, tulin juuri kaupoilta, ostin tuliaiskahvit, tämän vihon, sikareita ja viinaa!!! Ajattelin olla kaukaa viisas ja säästää ja olla menemättä ravintolavaunuun ja nauttia omia eväitä. Riittävätköhän Helsinkiin asti? Ostin vain 0,35 litraisen Leijona-minttuviinan, tsadista sitten lisää.

Weikkolan sars-epidemia on helpottanut eli Samuli on töissä.

Kaapista löytyi hieman kossua, juon sen pois. Ostinhan minä makkaraakin sieltä kaupasta, sitä ja hapankaalia on syötävä ennen lähtöä. Keli on sateinen kuten viime juhannuksenakin, jolloin viimeksi matkustin junalla. Ellivuori oli silloin lopullinen kohde. Inehmo oli täällä yötä ja yhdessä kävelimme rautatieasemalle. Mitähän miettii hän nyt? Jatkan junassa.

Minähän valehtelin! Eli muistin väärin? Olenhan minä tuon juhannuksenkin jälkeen matkustanut junalla. Viime marraskuussa oli se Tieliikelaitoksen tarjoama laivaristeily johon osallistuin. Se alkoi torstaina ja päättyi lauantaina ja jäin silloin pois bussista Tampereella, josta matkustin junalla Jämsään. Silloin oli kauhea putki, jatkuvaa juopottelua torstaista sunnuntaihin! Ja maanantaina töihin! Arvatenkin työn tulokset olivat melko laihoja eli ei mitään. Hohhailua ja vapinaa.

Lippu on ostettu, kallis, 36 euroa!

Haapamäki on yhtä ankean näköinen kuin viimeksikin, vettä nyt ei tosin sada. Taajamajuna on Tampereelle asti, ei tupakkipaikkaa, ei ravintolavaunua. No, neljän tunnin päästä jo perillä.

Kuinkahan käy tällä kertaa? Monilta reissuilta löytyy muistiinpanoja, mutta koskaan niitä ei ole missään julkaistu. Kootut teokset joskus? Lihavistolle lähetin kerran yhden raportin Valkeakosken rockabilly-juhlista ja se oli tarkoitus laittaa myös Keilahalliin, miksi ei? Alussa on aina kova innostus kirjoittaa muistiinpunoksia, mutta aina homma hyytyy jossain vaiheessa. Se Valkeakosken raportti oli aikas kattava, vaikea vain oli tulkita niitä erittäin humalaisia hieroglyfejä.

Moneltako tämä juna lähtee?

Saapumisaika Helsinkiin on 15.56 ja Suomen peli alkaa tänään kello 16. Tarkoittaako tämä sitä, että niitä helvetin jääkiekkoidiootteja ei ole samassa junassa? Toivottavasti! Ja eikö ne voisi viedä ihan omalla junallaan? Todennäköistä? Click clack.

Nöjesguiden-lehti (vittu, miten tyhmä nimi) löytyi penkiltä ja sen ehdin jo selata. Eipä ollut häävi sekään, yllätys? Mistä lie tänne tullut?

Intercityllä jatketaan Tampereelta, ei tässäkään tupakkipaikkaa! Eikä tainnut olla ravintolakaan! Kummaa touhua vallan. Mutta eipä näy niitä jääkiekkofanejakaan, siitä kiitos! Omat eväät olivat kuitenkin tarpeen.

Nyt tuli n. viisikymppinen äijä Leijona-paita päällänsä, ei kuitenkaan juovuksissa ja muutenkin rauhallinen.

Toinen kerta tällaisessa junassa, voiko näissä selvinpäin matkustaa? Minä en ainakaan vielä ole moista päässyt kokemaan, tuskinpa koskaan? Aurinko on jo kuitenkin näyttäytynyt ja aurinkolasit kaivettu esiin. Nyt mennään! Kolina on kyllä vähentynyt huomattavasti sitten Keuruulta lähdön, hyvä. Minibistro-myyntikärry kuulemma kiertää, joo joo.

Pirnes luki sen edellä mainitun ukon paidassa. Onko hän siis Tapparan miehiä? Rauhallista edelleen sen lätkän osalta. Mutta mutta, toinen konnari on ja toinenkin on. Kivan näköinen naisihminen on se, on se. Hänestäkö oli jutuua Hesarissa eli Nyt-liitteessä eli Kuukausi-? Taas meni hän ohi.



3.5.

Antero Mertaranta, Kristiina Halkola, Arne Wessberg ja Tehosekoitin-Otto. Nuo bongattu tähän mennessä, Martinassa syömässä, sitten Goofinille. Black & Whiten ohi vain kävelimme ja tännekin on kävelty. Hirveä ylämäki Hämeentiellä tänne asti, hikeä pukkaa! Olut autttaa?

Kaj Chydenius kasvitieteellisen puutarhasta tuli. Coronassa.

Vauvannaamaiset teinit värjättyine tukkineen.

Tulkaa Tavastialle kuuntelemaan hip-hoppia!



4.5.

Viljan pajalle lähdössä. Loosessa oli niitä vauvannaamaisia teinejä. Baari on niiden CMX-kitaristien ja toinen niistä eli Tipi Rasio oli tiskin takana.



5.5.

Nyt istun täällä Lasipalatsin ravintolassa oluella ja odottelen Alaluusuaa. Eilisestä ei mitään ihmeellistä. Viljalta ostin kuitenkin Taimille äitienpäivälahjan, pannunalusia kaksin kappalein, erittäin komioita.

Lauantain baarireissusta on vielä paljonkin kerrottavaa. Siis oli se Rasio baarimestarina, pikkuisen taisi meikäläisen ulkomuoto hämätä miestä. Juomaa hakiessani tulin tiedustelleeksi soivaa levyä. "Iggy Pop, se on sellainen 60-luvulla aloittanut amerikkalainen..." "Ja kitarassa Andy McCoy", vastasin minä. "Taisihan se jollain kiertueella soittaakin." Ei siitä sitten sen enempää ja palasin pöytään. Myös Bad Vugum-pomo Heikonen liittyi jossain vaiheessa seuraamme ja sittenhän vasta Rasion leuka loksahtikin. Heikosen poistuttua ja hakiessani taas lisää juotavaa kysyi Tipi, että kuinka ihmeessä me Heikosen tunnemme! Selitin asian ja sitten paiskasimme kättä ja esittelimme itsemme. Kerroin julkaisutoiminnastani ja sen jälkeen puhuimmekin tovin Lyijykomppaniasta ja Jaloviinasta.

Mutta näin se puku ja sulava käytös hämää rokkimiestä, luuli taatusti, että olemme vähän väärään baariin eksyneitä liikemiehiä tai jotain. ja kävihän Halmkronakin tovin istuksimassa tiskillä.

Jukeboxista soitin Elvistä, Stray Catsia, Ramonesia ja Steppenwolfin Born to be wildin, hah hah! Rasion kanssa kehuimme Johnny Burnettea, Eddie Cochrania ja Gene Vincentiä. Käskin hommata lisää rock'n'roll-levyjä, ainakin Killeriä ja tietysti pöhö-Elvistä, poikain Elvari oli se Gold records 4, jossa on 60-luvun alun juttuja.

Saako täällä kaivaa nenää? Ja laitetaanko räkäpallot pöydän alapintaan?

Kymmenen bussista myöhästyimme ja jouduimme melkein tunnin notkumaan tuossa yhdessä baarissa YLE:n myymälää vastapäätä, nettiäkin käytimme. Minä katsoin sähköpostini ja vieraskirjani ja Lihavisto laittoi viestin? omaan kirjaansa. Vieläkö se on siellä, käykää Bugarilovesin sivuilla katsomassa.

Vettä satoi pirusti, pikkuisen kastuimme kävellessämme ja Singin' in the rainia laulaen. Teetä ja vähän kossua ja nukkumaan, vintillä oli hyvä nukkua, sopivan viileätä. Tosin joka aamu heräsin seitsemältä auringon alkaessa paistaa.

Loosen vessassa oli tarra, jossa luki:"Joukossa tuhmuus tiivistyy", jonka väänsin mielessäni muotoon:"Toukokuussa tyhmyys tiivistyy." Tarkoittaneeko näitä jääkiekon MM-kisoja?

On se Tapio Suominen, ainakin äänen perusteella. Eikö näitä urheiluselostajia olla nähty jo tarpeeksi? Syömässä ja naisen kanssa! Mertarannalla oli lapsia mukana ja toinen meinasi hypätä bussimme alle!

Selkeä pukuherrojen paikka, mutta kai täällä voi kuitenkin päästää peräilmaa? Lähellä ei istu ketään. Rikkinäisestä lasista juottavat olutta!

Mistä niitä seurapiirirakkoja saa? Kusta saa yhtä työnään ja vasta neljäs tuoppi menossa.



6.5.

Tänään on kyllä alushousupäivä, ihan selvästi. Helsingistä kyllä pääsin pois, mutta en selvinnyt. Alaluusuan kanssa haimme Musamaailmasta pari kitaraa ja yhden päätevahvistimen ja muutaman mutkan jälkeen lähdimme kotimatkalle. Koskapa ajoimme Lahden kautta, päätimme käydä tervehtimässä myös Teroa. Pitihän palkinnon kuntoa esitellä hänellekin. Kahvia saimme ja taisimmepa kuunnella hyviä levyjäkin?

Keuruulla kävimme vielä Aj:n treenikämpällä, jossa pojat soittivat metallia ja uusi kitara tuli testattua ja hyväksi havaittua. Ja bluesiakin soitimme, minä toimin laulusolistina. Mitähän siitäkin osaisi sanoa, useita hienoja kappaleita saimme kuitenkin tehtyä ja Alsu niitä äänittikin. Tästä on hyvä jatkaa ja perästä kuuluu.