PIHLAJAMÄKI
Luonto
Pihlajamäen kalliojyrkänteitä.
Muistoja jääkaudesta
Pihlajamäki on rakennettu korkeille kallioille. Nämä kalliot, kuten yleensäkin Helsingin seudun kallioperä, ovat pääosaltaan graniittia. Kallioiden muotoa voimakkaasti muokanneen jääkauden arvioidaan päättyneen noin 10.000 vuotta sitten. Kalliot ovat kuperia ja voimakkaimmin kuluneet pohjoisen ja luoteen puolelta. Tämä sekä kallioista löytyvät uurteet osoittavat jäätikön kulkusuunnan olleen pohjoisluoteesta kaakkoon.
Rapakiventien suurempi hiidenkirnu, Aarnipata.
Hiidenkirnun myllynkiviä.
Pihlajamäestä löytyy useampia hiidenkirnuja. Suomesta niitä tunnetaan pari tuhatta. Pihlajamäen Rapakiventien kirnu on yksi suurimmista. Koska se oli löydettäessä täynnä soraa, sen uskotaan syntyneen jo ennen viimeistä jääkautta. Myös Viikinmäen alueelta on löydetty hiidenkirnu.
Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden lopulla mannerjään pohjalla virranneiden tunnelijokien uomaan. Voimakkaassa virrassa mukana kulkeutunut sora sekä kivet ja lohkareet koversivat hiidenkirnuja vesipyörteiden kohdalle. Munan tai pallon muotoisia "myllynkiviä" löytyi myös Pihlajamäen hiidenkirnusta.
Viipurin rapakivi lähikuvassa.
Viipurin rapakivialueelta Pihlajamäkeen kulkeutuneet lukuisat punertavat pyöreäkuvioiset siirtolohkareet ovat muistoja jääkauden loppuvaiheesta. Tällaisia siirtolohkareita on Pihlajamäessä useiden asuintalojen pihamailla, leikkipuisto Maasälvän alueella sekä Pihlajiston ala-asteen pihalla. Lähiseudun suurin löytyy Viikin Arboretumin kallioalueelta. Viipurin rapakivigraniittiset siirtolohkareet kulkeutuivat Helsinkiin veden mukana ajelehtivien jäälohkareiden pohjaan kiinnittyneinä.
Yhteyksiä vanhoihin kulttuureihin
Jääkauden päättyessä Pihlajamäki oli vielä kokonaan veden peitossa. Tällä hetkellä maa kohoaa Helsingin seudulla 30-35 cm sadassa vuodessa. Jääkauden jälkeen kohoaminen oli kuitenkin paljon nopeampaa. Vanhoja rantaviivoja löytyy lähialueilta mm. Käpylästä Taivaskallion pohjoispäästä ja Kivikon alueelta.
3000 eKr. vedenpinnan arvioidaan olleen noin 25 metriä nykyistä ylempänä. Niinpä Pihlajamäki ja Pihlajisto olivat silloin vielä erillisiä saaria. Korkeimmat huiput nousivat 20-25 metrin korkeuteen. Tältä ajalta ovat Helsingin seudun vanhimmat kampakeraamisen kauden kalastaja- ja hylkeenpyytäjäkansan asuinpaikkalöydöt Kaarelasta ja Rekolasta. Ilmasto oli melko lämmin ja alueella kasvoi mm. tammia ja pähkinäpensaita.
Itään Pihlajamäen kalliosaarista oli hiekkasora-alue, jolla nykyisin on Malmin hautausmaa. Se on osa laajempaa harjumuodostelmaa, joka muodostui jääkauden aikana nykyisen Keravanjoen laakson itäreunaan. Tämä ulottuu Hietaniemestä Tattarisuon-Hakkilanharjun kautta Sipoon Talmaan. Vedenpinnan laskiessa alueesta muodostui tasainen nummialue.
Rantaviivan ollessa 19-20 metriä nykyistä korkeammalla rannoilla asusti nuorakeraamisen kauden jo karjanhoitoakin harjoittava venekirveskansa. Tältä ajalta on runsaasti löytöjä erityisesti Seutula-Vinikkala-Kaarela ja Hanala-Hakkila-Tikkurila alueilla. Näitä myöhäisempiä ovat Pukinmäen kartanon mailta löydetty suippokärkinen reikäkirves sekä Malmilta löydetty ristin muotoinen reikäkirves tai kuokka.
Pihlajamäen pohjoispuolella olevan Longinojan laakson syvä savikkoalue vapautui vesipeitteestä ajanlaskumme alun tienoilla. Vähän aikaisemmin päättyneen pronssikauden aikana Pikkukosken luota Oulunkylästä alkanut Tuomarinkylään ja Tapanilaan ja Malmille ulottunut lahti, "Helsingin pitäjän selkä", kutistui vähitellen pelkäksi joenuomaksi. Tältä ajalta on Helsingissä useita hautalöytöjä. Näitä ovat mm. Lehtisaaren ja Herttoniemen roukkiohaudat. Viikin Latokartanon tienoilla oli samoihin aikoihin vielä kaksi suurehkoa merenlahtea.
Maanpinnan kohoaminen on ollut voimakkaampaa Helsingistä luoteeseen kuin kaakkoon. Niinpä vanhat jääkauden jälkeisten vesistöjen rantaviivat ovat Sipoon suunnalla useita metrejä lähempänä nykyistä merenpintaa kuin ne ovat Vantaan ja Espoon suunnalla. Samasta syystä Vantaanjoki vaihtoi lasku-uomaa vähän ennen ajanlaskumme alkua. Ennen Djupbäckin luona olevan kalliokynnyksen kuivumista Vantaanjoki laski nykyistä Mätäojaa (Rutiå) myöten Huopalahteen. Nykyään kynnys on noin kuusi metriä ylempänä kuin Vantaanjoki.
Kallioisen alueen pihlaja
Kalliokasveja ja lehtojen kukkia
Pihlaja on merestä nousevien luotojen ensimmäinen puu. Se viihtyy myös kallioilla, joilla monen muun puun on vaikea tulla toimeen. Pihlajamäen kallioilla pihlajia on runsaasti. Erityisesti sen huomaa kukinta-aikana sekä sellaisina talvina, jolloin pihlajissa on runsaasti marjoja. Silloin alueella liikkuu tilhi- ja rastasparvia, joissa voi olla tuhansiakin yksilöitä.
Kallioilla kasvaa myös karua kalliomännikköä. Siellä täällä on koivuja, jotka kuivina vuosina saattavat kellastua jo keskellä kesää. Kesä 2003 oli niin kuiva, että suuri määrä kallioilla olleista männyistä ja koivuista kuivui lopullisesti. Kallioilla tapaa myös kangasmaitikoita ja kalliokieloja. Pihlajamäki oli aikaisemmin kuuluisa mustikoistaan, mutta nykyään niitä on hyvin vähän samoin kuin kanervia ja puolukoita.
Kallioiden välillä olevilla alueilla on paikoittain suota. Eräs tällainen on Pihlajiston leikkikentän ja Longinojanpuiston välillä oleva alue. Alueelle on joskus istutettu alppiruusuja, mutta ne eivät ole siellä viihtyneet. Sieltä täältä, jopa Porraskallioiden päältä olevasta kosteikosta, voi löytää kukkivan suopursun tai muuraimen. Kallioiden juurella yleinen kosteikkokasvi on keltakukkainen ranta-alpi.
Valkovuokkoja on vielä runsaasti.
Kallioiden reuna-alueilla on lehtoja, joissa miljoonat valkovuokot ja kielot kukkivat keväisin. Suojelumielessä arvokkaimmat alueet löytyvät moottoritien ja Pihlajiston väliseltä alueelta (jonne ollaan suunnittelemassa tiedepuistoa) sekä Marmoripolun ja Maasälväntien väliltä koirapuiston läheltä. Harvinaisemmat kevätkukat, imikkä, keväinen kurjenpolvi ja sinivuokkko, ovat asutuksen lisääntyessä jo lähes kadonneet. Myös lähellä ostoskeskusta kasvaneet kiurunkannukset ovat katoamassa alueen kasvistosta.
Helsingin komein vaahtera
Pihlajan, männyn, koivun ja kuusen lisäksi tavallisimpia puita ovat haavat ja vaahterat. Alueella kasvaa myös muutama pähkinäpensas ja jalava (Pihlajiston ja moottoritien välisellä lehtoalueella). Pihlajiston ala-asteen pihalla on Helsingin kaupungin 450-vuotisjuhlavuonna kaupungin komeimmaksi vaahteraksi äänestetty vaahtera. Se on nyt rauhoitettu. Taloyhtiöiden pihoihin on lisäksi istutettu monia erilaisia risteytyksiä. Alueelta löytyy mm. tuomipihlajia. Melko yleinen on metsiin kauan sitten villiintynyt punamarjainen terttuselja.
Kesy orava.
Oravia, fasaaneja, rusakoita ja perhosia
Varmin merkki kesän saapumisesta Pihlajamäkeen ovat taivaalla kaartelevat pääskyset. Lämpimillä ilmoilla siellä voi nähdä myös kymmenittäin tervapääskyjä. Muita tavallisimpia alueella näyttäytyviä pesiviä muuttolintuja ovat peippo, västäräkki ja pajulintu. Myös laulurastas ja mustarastas ovat löytäneet itselleen sopivat laulupuut alueelta. Kehä I:n lähellä olevassa puronnotkossa ja Vantaanjokea lähellä olevissa pajukoissa voi kuulla myös satakielen laulun.
Ympäri vuoden tavattavia lintuja ovat mm. talitiainen, sinitiainen ja varpunen. Alueella on myös variksia ja harakoita. Harakat ovat yleensä arkoja lintuja, mutta Pihlajamäessä ne ovat useamman kuin yhden taloyhtiön pihasta kelpuuttaneet männyn omaksi pesimäpuukseen. Tikoista suurinkin, palokärki, näyttäytyy silloin tällöin. Alueella on kuivien kesien jälkeen runsaasti lahopuita. Joskus saattaa onnistua näkemään myös kanahaukan tai varpushaukan. Alueella on myös fasaaneja. Uusimpia tulokkaita ovat naakat.
Neitoperhonen
Lapsista mielenkiintoisimpia pikkueläimiä ovat leppäkertut eli "leppikset" tai seitsenpistepirkot, niin kuin niitä virallisesti kutsutaan. Perhosista tavallisin on nokkosperhonen, mutta aika usein voi nähdä myös neitoperhosen. Keväisin aavemaisilla harsoillaan tuomet verhoava tuomenkehrääjäkoi on yleinen. Vaikka isäntäkasvi menettääkin kaikki lehtensä, se kasvattaa vielä samana kesänä uudet tilalle.
Hämärissä liikkuessa tapaa yllättävän usein jäniksiä. Itse asiassa nämä kerrostalojen pihoilla joskus vain muutaman metrin päästä lasten leikkejäkin seuraavat "kotijänikset" ovat rusakoita. Myös oravat ovat kesyyntyneet. Ne voivat tulla hakemaan pähkinän jopa kädestä. Siilit sen sijaan kulkevat omia polkujaan iltahämärissä, eivät vain pientaloalueilla vaan myös kerrostalojen pihoissa.
Supikoiraa ja ehkä eksynyttä hirveä lukuun ottamatta alueella tuskin tapaa suurempia eläimiä. Kuitenkin vielä 1775 Pihlajamäen aarnimetsissä liikkui runsaasti karhuja, susia, ilveksiä, mäyriä ja kettuja. Kaikkia näitä eläimiä oli maanmittari C.P.Hagströmin mukaan tällöin vielä runsaasti Helsingin pitäjän alueella. Näiden lisäksi maanmittari Fr.J.Fonseen mainitsee näätien, jänisten ja hirvien kuuluneen alueen eläimistöön vuodelta 1751 peräisin olevassa pitäjänkuvauksessaan. Kotkiakin tiedetään asustaneen Porraskallioiden jyrkänteillä.