Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa opiskeleva Major-kvartetti on soittanut nykyisessä kokoonpanossaan vuoden 2004 kesästä lähtien. Lyhyessä ajassa nuori kvartetti on esiintynyt ympäri Suomea muun muassa Jyväskylässä ja Nurmeksessa sekä pitänyt omia konsertteja. Yhtyettä ovat ohjanneet Juan Antonio Muro, Janne Malmivaara ja Tapio Tuovila - syvyyttä soittoonsa muusikot ovat hakeneet Kolin jylhissä maisemissa järjestetyiltä kamarimusiikkileireiltä.
Syksyllä 2004 Major-kvartetti saavutti finaalisijoituksen kansallisissa Melartin-kilpailuissa Savonlinnassa ohjelmassaan muun muassa Melartinin ja Anton Webernin musiikkia. Helsingin juhlaviikkojen Musica Nova -festivaaleilla yhtye on esiintynyt vuodesta 2004 lähtien. Vuonna 2006 kvartetti kantaesitti festivaalilla venäläisen Andrei Frolovin 10. jousikvarteton suurella menestyksellä. Uuden musiikin esittäminen ja tunnetuksi tekeminen onkin erittäin lähellä Major-kvartetin sydäntä.
Major-kvartetilla on runsaasti kokemusta tilausesiintymisistä esimerkiksi joulujuhlissa, häissä ja vuosijuhlissa. Otamme vastaan kappaletoivomuksia tai valitsemme ohjelmistostamme sopivaa soitettavaa. Jos kaipaat juhliisi elävää musiikkia eläväisesti tulkittuna, tavoitat meidät sähköpostiosoitteesta majorkvartetti(a)hotmail.com