Suomalaisten menestykset maailmalla

Huolimatta siitä, että castingurheilu on Suomessa verrattain nuori ja harrastajamäärältään pieni urheilulaji, ovat suomalaiset saavuttaneet monia hyviä sijoituksia kansainvälisissä kilpailuissa. Myöskin taloudellisten resurssien puute on estänyt osallistumasta kaikkiin arvokilpailuihin.

Suomen mitalitili MM-kilpailuissa aukesi vuonna 1959, jolloin Kullervo Virtanen voitti pronssia tarkkuusheitossa multikelalla. Seuraavana vuonna Reino Ihatsu saavutti hopeaa. Ensimmäisen MM-kullan vuonna 1965 voitti Carl-Olof Granfelt Belgian MM-kilpailuissa perhon tarkkuusheitossa. Tämän jälkeen Suomeen on saatu vielä kaksi kultamitalia; vuonna 1970 Reino Ihatsu yhdenkäden pituusheitossa multikelalla ja vuonna 1998 Marianne Puumalainen (os. Kosonen)  yhdenkäden pituusheitossa kiintokelalla. Lisäksi vuoden 1998 kilpailuista oli kotiintuomisena yksi pronssimitali tarkkuusheitossa multikelalla. Vuoden 2000 MM-kilpailuissa Ruotsin Kalmarissa Suomen mitalitili karttui yhdellä hopealla. Marianne Puumalalnen (os. Kosonen)  sijoittui toiseksi lajissa 9 (kahdenkäden pituusheitto multikelalla). Kaikkinensa MM-kilpailuista on Suomeen tuotu 3 kultaa, 9 hopeaa ja 10 pronssia.

EM-kilpailut järjestetään vuorovuosittain MM-kilpailujen kanssa. Suomen mitalisaalis EM-kilpailuista on 5 kultaa, 10 hopeaa ja 8 pronssia. Viimeisin EM-kulta on vuodelta 1999, jolloin Marianne Puumalainen (os. Kosonen) voitti lajin 9 (kahdenkäden pituusheitto multikelalla).

Casting on ollut mukana World Games-kilpailuissa neljä kertaa. Suomi on osallistunut yhteen WG-kilpailuun vuonna 1997 Lahdessa. Parhaimmat saavutukset olivat Marianne Puumalainen (os.Kososen) yksi hopea ja kaksi pronssia.

Pohjoismaisia mestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 1952. Alussa kilpailut pidettiin vain joka toinen vuosi. PM-kilpailuista Suomi on saavuttanut 45 kultaa, 60 hopeaa ja 80 pronssia. Vuoden 2000 PM-kilpailuissa Marianne Puumalainen (os. Kosonen) teki historiaa voittamalla lajin 5 yleisen sarjan mestaruuden tuloksella 73,41m. Tulos on samalla naisten lajin 5 ME-tulos.

Edellä on kuvattu suomalaisten saavutuksia arvokilpailuissa. Suomalaiset ovat myös aktiivisesti osallistuneet kansainvälisiin kilpailuihin Ruotsissa, Norjassa ja Virossa;.

Ruotsissa suomalaiset ovat osallistuneet Tukholmat kilpailuihin, Täbyn kilpailuihin sekä Öresundin kilpailuihin. Menestys kilpailuissa on ollut hyvä. Virossa järjestetään seura- ja maaotteluita sekä Baltic Cup-kilpailut. Baltic Cupiin ovat seuraavat maat osallistuneet: Viro, Itävalta, Liettua, Latvia, Ruotsi ja Suomi. Suomalaiset ovat saavuttaneet useita lajivoittoja sekä kaksi toista sijaa joukkuekilpailuissa.

Tämä on tämänhetkinen tilanne. Lajilla on tavoitteena lisätä suosiotaan ja kasvattaa uusia huippuheittäjiä edustamaan Suomea maailman castingradoille.

Takaisin
© Suomen Castingliitto
Päivitetty 11.4.2008