"KAIKKI OLI JO VALMISTA, KUN SYNNYIN"

Jiøí Koláøin arvokas paluu Prahaan

•13.2.2002•

(Julkaistu toimitettuna Näköala Tšekkiin ja Slovakiaan -lehden numerossa 2/1993)


Prahan näyttelytarjontaa ei uhanne "kitschin tyyssijaksi" muuttuminen, toisin kuin kaupungin konserttielämää — The Prague Post -lehden synkän arvion mukaan. Alkukevään 1993 kuvataiteilijoita ovat kreikkalais-italialainen installaatiotaiteilija Jannis Kounellis, samoin italialainen kuvanveistäjä Claudio Parmiggiani, wieniläisaktionalistit Hermann Nitsch ja Rudolf Schwarzkogler, tilataiteilija Ona B. Itävallasta sekä tšekit (nimet ovat enteitä!) kubisti Bohumil Kubišta (1884-1918) ja kollaasitaiteilija Jiøí Koláø (1914).

Pieni virkamiehen näköinen mies näpertää kärsivällisesti miniatyyrisiä omistuskirjoituksia käärmeenä luikertelevan jonon kirjoihin. Opiskelijat kantavat antikvariaateista pinoittain Koláøin 60-luvulla kuvittamia kirjoja, eläkeläinen ottaa nimen viiden kruunun postikorttiin.
Kollaasien mestari sai äskettäin takaisin 12 vuotta sitten riistetyn kansalaisuutensa. Samalla hänelle palautettiin 33 vuonna 1984 takavarikoitua työtä. Koláøista on turha etsiä väärinymmärrettyä neroa tai voittajana palaavaa vapaustaistelijaa. Palautetut työt hän lahjoitti vähäeleisesti Prahan Kansallisgallerialle:
"Kun kuulin Pariisissa, että salainen poliisi on takavarikoinut työt ja ne on ottanut hoitoonsa Kansallisgallerian johtaja Jiøí Kotalík, olin iloinen. Eivätpähän ainakaan homehdu."
Kotalík on Koláøin ystäviä 50 vuoden takaa, Ryhmä 42:sta, joka oli tšekkien viimeisiä suuria poikkitaiteellisia taiteilijaryhmiä. Sen jäsenet olivat kubismin, futurismin ja surrealismin kasvatteja.
Ensimmäinen näyttely Jiøí Koláøilla on jo ennen sotaa, vuonna 1937. Jo silloin hän etääntyy surrealistien ja kubistien kollaasien sattumanvaraisista assosiaatioista. Hänen työnsä ovat tarkkaan harkittuja.
Ryhmä 42:n ammattitaiteilijoiden edessä tämä pikkukaupungin työläisnuorukainen ei kuitenkaan rohkene esiintyä kuvataiteilijana. Sodan aikana häneltä ilmestyy kaksi varsin kokeellista runokokoelmaa.
Koláø tekee runoistaan kollaaseja. Kieli on hänelle materiaalia, jota hän leikkaa ja liimaa tahtonsa mukaan. Runo saattaa koostua kahdesta viipaleesta: vasen siivu on katkelmia kapakkaörinästä ja oikea romanttista luonnonkuvausta. Tai kielen rakenteet hajoavat, eikä runosta suoraan sanoen ota selvää pirukaan.
Runoilija pitää myös päiväkirjaa. Vuoden -50 päiväkirjoista, Prometeuksen maksasta, näkee, että hän menettää uskonsa sanan voimaan.
"Runous on jäänyt kauaksi jälkeen kuvataiteesta, musiikista puhumattakaan... Käyn käsiksi runouteen kuin Anton Webern musiikkiin."
Silloinko Koláø vaihtaa ammattia runoilijasta kuvataiteilijaksi? Väärä kysymys: hän vain astuu elegantisti peilin läpi kuin Liisa ihmemaahansa ja jatkaa sen takana todellisuuden työstämistä samoin menetelmin kuin sen edessäkin. Kuvalla vain saa pitävämmän otteen kuin sanalla. Ja peilin läpi hänet auttaa moderniin musiikkiin perehtyminen.
Oleellista ei ole sisältö: "Dodekafonista musiikkia eivät suinkaan luoneet uudet ajatukset tai tunteet vaan klassisen musiikin uudet rakenteet."
60-luvun alussa Jiøí Koláø ryhtyy tekemään kirjoituskoneella graafisia runoja, kirjaimista, numeroista ja välimerkeistä koostuvia "hiljaisuuden runoja" eli "sisällötöntä runoutta". Niitä seuraavat sanattomat käsikirjoitukset, "analfabetogrammit" ja "idiotogrammit" ja lopuksi "destruoidut runot", typografisista aineksista koostuvat sommitelmat.
Aakkoset tekevät lakon. Runous ei enää tarvitse sanoja. Futuristien ja heidän seuraajiensa visuaalisen runouden lukijan oli osattava kieli, Koláøin "lukijan" ei. Koláø ottaa tekstin käteensä, leikkelee sen ja liimaa uudelleen, sotkee sen rakenteen ja päällystää sillä todellisuutta.
Samalla sana vapautuu entiseen tehtäväänsä, merkityksiä kantamaan. Koláø ei ole koskaan lakannut kirjoittamasta, kirjoja on syntynyt parikymmentä.


Koláøin taide on siistiä ja säntillistä, kaukana kavalasta maailmasta, mutta vain päällisin puolin: "Taide ei pysty pitämään puoliaan modernille maailmalle, mutta heijastaa sitä silti; ei sen sisältöä vaan sen rakenteita."

Koláø on kulttuuriperinnön kierrättäjä, hänen materiaalinaan ovat ihmiskunnan henkiset kerrostumat paperiksi ja käyttöesineiksi aineellistuneina. Maassa, jossa maalaussuoritusta arvostetaan yli kaiken, vain saksia ja liimaa käyttävä taiteilija herättää närää. Runoistaan hän sai 50-luvun virallisissa piireissä epiteetit "kirjallinen hirviö, kosmopoliittinen hyeena, henkisesti nyrjähtänyt kirjallisuuden loinen". Vuoden 1953 hän istuu melkein kokonaan vankilassa.
60-luvulla Koláø viipyy yhä kuva- ja sanataiteen rajamailla: hänen kollaasiensa elementit on "luettava", työt eivät avaudu katsomalla niitä kokonaisina. Joskus hän jopa "riimittelee" ne sommittelemalla kuva-aiheensa riveiksi.
Myöhemmin taiteilija luopuu lineaarisuudesta. Hän peittää esineitä revityillä ja ristiin liimatuilla tekstiriekaleilla, joiden sisällöllä ei ole merkitystä (kiasmaasi). Hän leikkaa kuvia suikaleiksi ja liimaa ne takaisin eri järjestyksessä (rolaasi, muistuttaa puotien aaltomaisia rullaverhoja) tai toisen kuvan päälle (prolaasi, jossa lomittuvat vanha ja uusi, kirjoitus ja kuva tai merkki ja todellisuus). Hän viipaloi monta samanlaista kuvaa ja luo niistä futuristien liikeilluusion (multirolaasi). Hän poistaa kuvista aiheita, ja siluetti näyttää toisen kuvan (magrittaasi — René Magritten surrealistiset ikkunat). Hän rutistaa kuvan ja liimaa sen toisen kuvan päälle (muchlaasi, "ruttaasi"). Tai kiinnittää kuvan päälle esineitä roikkumaan, "tuulettumaan" (ventilaasi).
Kaiken tämän uuttera askartelija värittää välillä röyhkeyttä hipovalla huumorillaan. Ja lopputulos on silmää hivelevän kaunis.
Helmikuussa 1993 kuolleen teatteriohjaaja Jan Grossmanin 60-luvun arvio Koláøin runoudesta pätee myös hänen kuvataiteeseensa. Se on kuin kirkollinen litania: se luettelee, kasaa vertauksia, toistaa perusteemaa, pyhittää sen ja nostaa sen uusille tasoille. Vaiko arkipäiväistää? Koláøhan on plebeiji.
Historiaan jää Koláøin Týdeník (Uutisviikko) 1968, sarja Tšekkoslovakian dramaattiselta vuodelta. Joka viikolle on oma kollaasi, jonka pohjana on usein sanomalehti. Miehityksen alettua töitä syntyy päivittäin.

Koláøin retrospektiivisen näyttelyn paikka on vertauskuvallinen: Kinský-palatsi Prahan Vanhankaupungin aukion laidalla. Tuossa kermakakkumaisessa barokkiluomuksessa kävi lukiota Franz Kafka ja sen kirjavia vaiheita kuvaa sen takana asuva Radoslav Nenadál tuoreessa iloittelussaan Tudy chodil K., "Täällä kävi K." — tietysti Koláøin kansien välissä.

Kafkan maailma on uhkaava ja käsittämätön, Koláøille se on taiteen ehtymätön lähde. Näyttelyyn maailma tunkeutuu armottomana kevätaurinkona, jonka taideteoksia tervehdyttävästä vaikutuksesta henkilökunta, Josef K:n vuokraemännän näköiset iäkkäät rouvashenkilöt, tuntuu olevan vuorenvarma. Eivät koláøitkaan ole ikuisia, vaikka taiteilija syötti ajan hampaan Catherine Deneuvelle jo reilut 15 vuotta sitten!
Koláø transformoi todellisuutta, talousmiehet transformoivat hänen kotimaataan. Rinnastus ontuu: Koláø jalostaa todellisuutta, markkinahumu tuskin. Tällä kertaa todellisuus lyö takaisin. Poliisi tyhjentää gallerian pommiuhan tieltä — nyt modernisti myös englanniksi.

Eero Balk


(Jiøí Koláø: Kollaaseja, objekteja. Retrospektiivinen näyttely Kansallisgallerian Kinský-palatsissa Prahassa 2.5.1993 asti, Hradec Královén Modernin taiteen galleriassa 21.5.-11.7.1993)


Jiøí Koláøin ja Bìla Koláøován galleria (Galerie J. a B. Koláøových)

Betlémské námìstí 8
Praha 1
puh. 2222 0689
avoinna päivittäin 10-18




[avaussivu]  [henkilökohtaista ja linkkejä]  [päivitykset]  [sorbilinkkejä]  [Bautzen]  [Kuvia Lausitzista]  [tšekkilinkkejä] [Praha]
[ukrainaksi]  [yläsorbiksi]  [alasorbiksi]  [italiaksi] [ruteeniksi]

© 2002 Eero Balk