Jukka Sarkki: Virolaista rautatiefilateliaa


Tämä artikkeli on julkaistu Abophil 5/2000 lehdessä

Tässä Viron rautatiefilateliaan keskittyvässä kirjoituksessa tarkastellaan sekä Viron rautatieaiheisia postimerkkejä että myös postivaunujen leimastoa ensimmäisen itsenäisyyden ajalta 1918 - 1940. Alkuun kuitenkin lyhyt johdanto Viron rautateiden vaiheisiin vuoteen 1940 saakka. Esityksessä keskitytään yleiselle liikenteelle rakennettuihin ratoihin, jolloin linnoitus-, teollisuus- yms radat jäävät käsittelyn ulkopuolelle.

Rautatiet Venäjän vallan ajalla

Rautatiet levittäytyivät Viroon kahdesta suunnasta, Pietarista ja toisaalta merkittävältä Pihkova - Valga - Riika rautatieltä käsin. Ensimmäisenä avattiin liikenteelle 1870 yksityisen Baltian rautatieyhtiön toimesta Pietarista Paldiskin satamaan rakennettu rata. Tämä kulki samalla tärkeimpien Pohjois-Viron kaupunkien kautta. Tämän sivurata Tarttoon valmistui 1876 ja radan jatke Haapsaluun 1905. Ensimmäinen rautatie Etelä-Virossa oli vuonna 1889 valmistuneen Pihkova - Valga - Riika radan sivurata Valga - Tartto, joka kuului Venäjän valtion Pihkovan - Riian rautatielle. Vuonna 1893 Baltian rautatie siirtyi Venäjän valtiolle ja se yhdistettiin hallinnollisesti Pihkovan - Riian rautatien kanssa. Kaikki edellä mainitut radat olivat ns leveäraiteisia (1524 mm) eli Venäjällä käytetyn normaalin raideleveyden mukaisia. Tärkeimmät leveäraiteiset radat ja niiden käyttöönottovuodet ovat seuraavat:

1870 Paldiski - Keila - Tallinna - Tapa - Narva - Gatshina (Venäjä)
1876 Tapa - Tamsalu - Tartto
1899 Pihkova - Petseri - Võru - Valga - Riika ja Tartto - Valga
1905 Keila - Haapsalu

Leveäraiteisia ratoja täydentämään ryhdyttiin rakentamaan yksityisen "Venäjän ensimmäisen apurautatieyhtiön" toimesta kapearaiteista (750 mm) rataverkkoa lähinnä Liivinmaan alueelle ( nyk. Etelä- ja Länsi-Viro ja Pohjois-Latvia) Radat tukeutuivat pääosin Valgaan, josta muodostui alueen tärkein risteysasema. Tärkeimmät nykyisen Viron alueen radat ja niiden käyttöönottovuodet ovat seuraavat:

1896 Valga - Mõisakula - Pärnu
1897 Mõisakula - Viljandi
1900 Viljandi - Türi - Tallinna ja Türi - Paide

Osittain Viron alueella kulki myös Liivinmaan apurautatietyhtiön rakennuttama ja 1903 valmistunut rata: Valga - Koikküla - Mõniste - Stockmanhof (Latvia)

Sota ja Saksan miehitys

Sodan aikana rakennettiin runsaasti erilaisia kenttä- ja linnoitusratoja, mutta näillä ei ollut yleistä liikennettä. Valtaosin radat purettiin rauhan tultua. Tärkein sodan aikaisista käyttöön jääneistä radoista oli 1918 valmistunut kapearaiteinen yhteys Paide - Tamsalu, joka yhdisti Paiden leveäraiteiseen Tapa - Tartto rataan. Rakentamisen aloittivat venäläiset, mutta rata valmistui vasta saksalaisten toimesta.

Itsenäisyysaika 1918 - 1940

Viron itsenäistyttyä aiemmista Venäjän valtion omistamista Baltian ja Pihkovan-Riian rautateiden Virossa olleista osista muodostettiin Viron Valtion rautatiet. Kapearaiteiset rautatiet siirtyivät Valtiolle vasta 1923 ja yhdistettiin 1926 hallinnollisesti Viron Valtion rautateihin. Rauhanajan rautatierakennukselle oli Virossa kolme painopistettä. Ensinnäkin uusien rajojen katkaisemia ratayhteyksiä korvattiin uusilla (mm Valgan alueella). Aiemmat radat kun jäivät osittain Latvian puolelle rajaa. Toinen oli uusien haararatojen rakentaminen ( mm Rapla - Virtsu) ja kolmas rataverkon täydentäminen uusilla yhdysradoilla (mm Tartto - Petseri). Tärkeimmät uudet rataosuudet käyttöönottovuosineen olivat seuraavat:

Leveäraiteiset radat:
1931 Tartto - Petseri

Kapearaiteiset radat:
1923 Riisselja - Orajõe
1926 Sonda - Mustvee
1928 Lelle - Pärnu
1931 Rapla - Virtsu.

Kuten kirjoituksesta ja ohessa olevasta kartasta voi havaita, kapearaiteisen rataverkon merkitys oli Virossa erittäin suuri. Lähes puolet rataverkosta oli kapearaiteista ja huomatavaan osaan maata ei ollut leveäraiteista ratayhteyttä. Vuonna 1940 Virossa oli leveäraiteista rataa oli 722 km ja kapearaiteista 675 km.

Esimerkkikuvia Kuvat tulevat myöhemmin

Kuva 1. Ainoat leveäraiteisiin ratoihin yhdistettävät merkit ovat Pakrin ja Kundan majakoita esittävät merkit. Pakrin majakan taustakartassa näkyy Baldiskin satama ja osa tänne johtavaa 1870 käyttöönotettua Baltian rautatietä. Vastaavasti Kundan majakan taustalla näkyy Kunda ja osa 1896 valmistuneesta leveäraiteisesta Rakvere - Kunda radasta.

Kuva 2. Kapearaiteisen Tallinna - Viljandi radan 100-vuotisjuhlia varten julkaistiin tänä vuonna merkki, joka esittää radalle alkuvaiheessa hankittua Belgialaista 0-3-0 tyyppistä A-sarjan tankkiveturia. Mallia käytettiin vaihtotöissä ja lyhytmatkaisissa tavarajunissa.

Kuva 3. Kapearaiteisten ratojen täyttäessä 1996 100-vuotta julkaistiin kolmimerkkinen sarja, jossa on kuvattuna Virossa valmistettua rautatiekalustoa. Gk sarjan veturi on kuvattuna 3.20 kr merkillä. Neljän veturin sarjasta ensimmäinen otettiin käyttöön 1939. Veturit valmistettiin vanhojen amerikkalaisten veturien kehyksiin Mõisakulan konepajalla. Veturin huippunopeus oli 75 km/h. Sk sarjan tavaraliikenneveturi on kuvattuna 4.50 kr merkillä. Veturit koottiin F. Krullin konepajalla Virossa saksalaisista osista. Ensimmäinen 16 veturin sarjasta otettiin käyttöön 1931. Viimeiset yksilöt olivat käytössä vielä 1962. Veturin huippunopeus oli 60 km/h. Viimeisenä on kuvattuna sarjan DeM moottorivaunu, joita käytetiin henkilöliikenteessä Tallinna - Viljandi ja Viljandi - Pärnu radoilla. Vaunuja rakennettiin kaikkiaan neljä kappaletta. Vaunun huippunopeus oli 60 km/h.

Kuva 4. Virokäsikirjassa julkaistu Viron rautatiekartta vuodelta 1938, josta löytyvät kirjoituksessa mainitut rataosat ja risteysasemat. Kirjoituksessa on pyritty mainitsemaan pääteasemien lisäksi myös tärkeimmät radan risteysasemat.

Postivaunujen käyttöönotto

Postivaunuliikenne alkoi Virossa lähes samanaikaisesti muun rautatieliikenteen kanssa 1871. Käytetty postileimasto oli kuitenkin samanlaista kuin Venäjällä, koska Virolla ei ollut itsenäistä postilaitosta. Näin ollen leimat olivat pelkästään Venäjänkielistä ja ne on jätetty tästä syystä tämän esityksen ulkopuolelle. Mainittakoon kuitenkin Viron radoilla kulkeneiden postivaunujen numerot ja näiden käyttöönottovuodet, joista voi tunnistaa kohteen “virolaiseen” filateliaan kuuluvaksi. Osa vaunuista on liikkunut eri aikoina usealla rataosalla ja osin myös Viron ulkopuolella. Postivaunun numero vaihtui aina vaunun kulkusuunnan mukaan. Näin esimerkiksi vaunut 39 ja 40 kulkivat samaa rataosuutta, mutta eri suuntiin. Lisätietoja leimoista löytyy mm Ojaste-Hurtin Viro käsikirjasta. Postivaunut olivat seuraavat: 39-40 (1870), 39 ja 40 (1880), 89 ja 90 (1880), 125 ja 126 (1891), 239 ja 240 (1901) ja 271 ja 272 (1909).

Postivaunut 1919 - 1940

Postivaunuliikenne saatiin käyntiin jo kesällä 1919. Tällöin oli aina vuoteen 1920 saakka käytössä joukko väliaikaisia leimoja sekä kynämitätöintejä. Varsinaiset Vironkieliset postivaunuleimat saatiin käyttöön vuodesta 1920 alkaen. Alkuun postivaunujen hallinto jatkui Venäjän postilaitoksen mallin mukaan, jolloin postivaunut olivat itsenäisiä postitoimistoja. Vuonna 1927 postivaunut muutettiin kiinteiden postitoimistojen alaosastoiksi. Pääasiassa ylitoimipaikkoina olivat Tallinn Vaksal (leveäraiteiset linjat), Tallinn Sadam (kapearaiteiset linjat) ja Valga. Vuonna 1934 postivaunuille annettiin myös numerot (PV 1-16), mutta näitä ei käytetty leimoissa. Samassa yhteydessä postivaunujen postipalvelut rajattiin normaaliin kirjepostiin ja kirjattuihin lähetyksiin.

Postivaunuleimoista

Mielenkiintoisin vaihe postivaunujen leimastossa ovat vuodet 1920 - 1940. Ajanjakson leimat erottaa parhaiten muista Viron tämänajan leimoista niiden soikeasta muodosta, joka on peräisin viimeisistä Venäjän ajan postivaunuleimoista. Ensimmäiset leimat näet valmistettiin kaivertamalla venäjänkieliset leimat uudelleen Viron kielisiksi. Myöhemmissä uusissa leimoissa säilytettiin leimojen erikoinen muoto. Aivan 1930-luvun lopulla tuli käyttöön myös pyöreitä postivaunuleimoja. Leimoissa ei käytetty vaunujen numeroita, vaan pääteasemien nimiä, esimerkiksi Tallinn - Narva. Myös joitain väliasemallisia leimoja oli käytössä kuten Tartu - Petseri - Valga. Eri kulkusuuntia varten olivat omat leimasimet, joten esimerkiksi Tallinna - Pärnu postivaunussa käytettiin sekä Tallinn-Pärnu että Pärnu-Tallinn tekstillä varustettuja leimasimia riippuen vaunun kulkusuunnasta. Kaikki kaksinimiset leimat eivät kuitenkaan ole postivaunuleimoja, kuten esimerkiksi Narva-Jõensuu ja Viru-Kabala, jotka ovat kiinteitä toimipaikkoja.

Viro käsikirjassa leimat on jaettu viiteen pääryhmään, joista kolme ensimmäistä on soikeita ja kaksi viimeistä pyöreitä. Päätunnusmerkkinä ovat leimojen alakaaren tekstit ja osin kuukausimerkintä. Eri tyyppien tuntomerkit selvinnevät parhaiten ohessa kuvatuista leimoista. Osassa leimoissa on myös erilaisia lisätunnuksia, kuten A, B, I taikka II leiman alakaaressa. Samoin löytyy erilaisia tähtiä, ristejä ja vinoneliöitä. Kaikkiaan erilaisia leimoissa mainittuja postivaunureittejä on 30 kpl. Viron käsikirjassa on luetteloitu kaikkiaan satakunta postivaunuissa käytettyä leimaa. Yleisimpiä ovat luonnollisesti pääratojen leimat, joskin leimatyypeistä suhteessa muita harvinaisimipia ovat I ja V. Osa leimoista oli käytössä aina vuoteen 1944 saakka, jolloin viimeisetkin korvattiin neuvostoliittolaisilla ja pelkästään venäjänkielisillä leimoilla.

Postivaunujen kirjaamisleimat

Todennäköisesti vaikein osa postivaunuleimastoa ovat niiden kirjaamisleimat. Valtaosin kirjaaminen on merkitty käsin, mutta myös neljä leimasinta on tavattu. Nämä ovat Narva-Tapa(2 erilaista), Pärnu-Lelle, sekä Valk-Tallinna. Käsin tehtyjä merkintöjä on kirjattu neljä erilaista. Kaikkiaan kirjatun kirjeen jättäminen liikkuvaan postivaunuun on ollut erittäin harvinaista säilyneen aineiston perusteella. Mikäli kirjatun kirjeen on jättänyt postivaunun kirjeluukkuun ei tästä ole voinut saada itselleen lähetyskuittia, mikä on olennainen osa kirjaamista. Lehden etukannessa on kuvattuna harvinainen postivaunussa kirjattu lähetys. .

Kuva 5. Eesti-käsikirjan kuva leimojen päätyypeistä. Jaottelu on tehty leiman alakaaren tekstin ja kuukauden kirjoitusasun mukaan. Tyyppi I: teksti postvagun ja latinalainen kuukausimerkintä, Tyyppi II: teksti postvagun ja roomalainen kuukausimerkintä, Tyyppi III, teksti Eesti, Tyyppi IV, pyöreä leima, teksti Eesti ja tyyppi V, pyöreäleima ja tnumero tai kirjainmerkintä. Kuvissa näkyvät lisämerkinnät A, B ja I sekä erilaiset tähdet ja ristit.

Kuva 6. Neljä tunnettua postivaunujen kirjaamisleimatyyppiä

Kuva 7. Osakuvassa leimapari tyyppiä III: PV Tallinn-Pärnu ja Pärnu-Tallinn postikorteilla.

Kuva 8. Osakuvassa leima tyyppiä IV: PV Türi-Tamsalu, joka liikennöi vuosina 1926-1931.

Kuva 9. Osakuvassa leima tyyppiä II: Postvagun Narva-Tallinn, joka liikennöi 1919-1927. Tämän jälkeen sen korvasi PV Narva-Tapa sekä Tapa - Tallinna välillä PV Valga - Tallinn.

Rautateillä käytetyt vakuutusmerkit

Virossa, kuten useimmissa maissa, pystyi rautateillä kuljetettavaa tavaraa vakuuttamaan. Sotien välillä tämä tapahtui yleensä erityyppisillä vakuutusmerkeillä. Virossa on näitä julkaissut ainakin yksi vakuutusyhtiö, A/S Polaris. Merkkejä on tavattu seitsemän eri arvoa: 100kr/10s, 100kr/80s, 500kr/1kr, 500kr/2kr, 500kr/3kr, 500kr/4kr ja 500kr/5 kr. Arvoista ensimmäinen on vakuutussumma ja toinen vakuutusmaksu, johon on sisällytetty myös leimaveron osuus, kuten merkissä lukee. Merkeistä kirjoittaja on nähnyt vain käyttämättömiä kappaleita. Ajallisesti merkit ajoittuvat vuoden 1928 rahanuudistuksen jälkeen, mutta todennäköisesti vasta 1930-luvun lopulle. Nimellisarvoista päätellen eri tavaralaaduilla on ollut erisuuruiset maksut, sillä kaikissa merkeissä on eri suuruinen vakuutusmaksu verrattuna vakuutusarvoon. Maksu vaihtelee 0.1 % - 1.0 % välillä.

Kuva 10. A/S Polariksen 500kr/1kr vakuutusmerkki.