Kahdet kisat vuoden 2003 tärkeimmistä 2003:sta petankkikisasta
Vuonna 2003 on pidetty kaksi huomattavaa urheilutapahtumaa.
Pidettiin kahdet erinomaisen tärkeät petankkikisat.
Kyseessä olivat ehdottomasti kaksi kahdesta tuhannesta kolmesta tärkeimmästä petankkikisasta, mitä vuonna 2003 Suomessa pidettiin.
Tosiaan kaksi kahdesta tuhannesta kolmesta tärkeimmästä (eli ei mitään turhia kisoja). Tämähän on miltei yksi promille kaikista.
Mestaruuskisat
Lauantaina 24.5.2003 pidettiin ravintola Laiska Karhu :n, Mechelininkatu 25, sisäiset arvotut duppelikisat.
Nämä olivat seitsemännet mestaruuskisat. Mukana oli vain 8 pelaajaa.
Huono sateinen sää oli karkoittanut kaikki sokerista olevat pelaajat
ja yksi oli muualla pelaamassa.
Paikkana oli Hesperian/Taivallahden kenttä ja sää oli jatkuvaa tihkusadetta.
Kärkisijat olivat seuraavat :
1. Markku Supinen & Tarzan Kuusela
2. Urpo Puisto & Harri Airinen
3. Lassi Hörkkö & Justus Reunanen
Tällä kertaakin TPYK jyräsi, sillä ainoa kisaan osallistunut TPYK:n muinaisista oppilaista otti kultaa (Markku).
Pikkujoulukisat
Lauantaina 13.12.2003 pidettiin ravintola Laiska Karhu :n,
Mechelininkatu 25, sisäiset arvotut
pikkujouluduppelikisat .
Nyt kilpailtiin jo kuudetta kertaa (alkoi 1998).
Mukana oli 12 pelaajaa.
Paikkana oli Yleisradion oma
(myös) Pasilassa sijaitseva kodikas petankkihalli .
Kärkisijat olivat seuraavat :
1. Jarmo Aholainen, Tatu Josefsson
2. Markku Supinen, Anita Gillberg
3. Esko Riste, Kari Mattila
"TPYK jyräsi jälleen", eli
kolmesta kisaan osallistuneesta TPYK:n muinaisesta oppilaasta
kaikki (Jarmo, Markku, Esko) sijoittuivat mitaleille. Kaikki eri joukkueissa ei mahdollistanut tätä parempaa tulosta.
Palkintojen jako tapahtui Laiskassa Karhussa
Kaikkien Laiskan Karhun kisojen mitalitaulukko
Historiaa
2 kisaa
vuoden 2002 tärkeimmistä 2002:sta petankkikisasta
2 kisaa
vuoden 2001 tärkeimmistä 2001:sta petankkikisasta
2 kisaa vuoden 2000 tärkeimmistä 2000:sta petankkikisasta