Kahdet kisat vuoden 2004 tärkeimmistä 2004:sta petankkikisasta



Vuonna 2004 on pidetty kaksi huomattavaa urheilutapahtumaa.
Pidettiin kahdet erinomaisen tärkeät petankkikisat.

Kyseessä olivat ehdottomasti kaksi kahdesta tuhannesta neljästä tärkeimmästä petankkikisasta, mitä vuonna 2004 Suomessa pidettiin. Tosiaan kaksi kahdesta tuhannesta neljästä tärkeimmästä (eli ei mitään turhia kisoja). Tämähän on miltei promille kaikista.

Mestaruuskisat

Sunnuntaina 23.5.2004 pidettiin ravintola Laiska Karhu :n, Mechelininkatu 25, sisäiset arvotut duppelikisat. Parittomasta osallistujamäärästä johtuen pelattiin yhdellä trippelijoukkueella.
Nämä olivat kahdeksannet mestaruuskisat. Mukana oli 11 pelaajaa.

Paikkana oli Hesperian/Taivallahden kenttä ja sää oli ennusteista huolimatta melko oivallinen.

Kärkisijat olivat seuraavat :

1. Urpo Puisto & Tarzan Kuusela
2. Juhani Nieminen & Pepe Seessalo & Julle Kuusela
3. Tapio Laiho & Tatu Josefsson


Tällä kertaa TPYK:n lipun voisi laittaa puolitankoon. Voi tätä murheen alhoa. Kaksi kisaan osallistunutta TPYK:n muinaisista oppilaista sijoittuivat neljänneksi ja viidenneksi.

Tuloksena oli maailmanhistorian ensimmäinen kolminkertainen Laiska Karhu mestari Tarzan Kuusela ja uusi tuplamestari Urpo Puisto (kaikkien aikojen viides). Nyt on neljä tuplamestaria ja yksi triplamestari sekä viisi yhden kerran voittanutta.  

Palkintojen jako tapahtui Laiskassa Karhussa

Pikkujoulukisat

Lauantaina 11.12.2004 pidettiin ravintola Laiska Karhu :n, Mechelininkatu 25, sisäiset arvotut pikkujouluduppelikisat .
Nyt kilpailtiin jo seitsemättä kertaa (alkoi 1998).
Mukana oli 12 pelaajaa.

Paikkana oli Yleisradion oma (myös) Pasilassa sijaitseva kodikas petankkihalli .

Kärkisijat olivat seuraavat :

1. Esko Riste, Tatu Josefsson
2. Markku Supinen, Anneli Grönfors
3. Jarmo Aholainen, Urpo Puisto


TPYK jyräsi taas eli kolmesta kisaan osallistuneesta TPYK:n muinaisesta oppilaasta (Jarmo, Markku, Esko) kaikki sijoittuivat mitaleille, kukin eri joukkueeseen arvottuna.  

Palkintojen jako tapahtui Laiskassa Karhussa  

 

Kaikkien Laiskan Karhun kisojen mitalitaulukko


Historiaa


2 kisaa vuoden 2003 tärkeimmistä 2003:sta petankkikisasta
2 kisaa vuoden 2002 tärkeimmistä 2002:sta petankkikisasta
2 kisaa vuoden 2001 tärkeimmistä 2001:sta petankkikisasta
2 kisaa vuoden 2000 tärkeimmistä 2000:sta petankkikisasta