TIKUn lajit esittäytyvät Teksti ja piirrokset : Esko Riste
Petankki
Pelinä petankki on helpoimpia aloittaa. Mestariksi tulo on asia erikseen. On kesämökkiviskelystä aina MM-tasoon asti.
Petankissa pelaa kaksi joukkuetta. Singelissä pelaajilla on kolme kuulaa. Duppelissa joukkueessa on kaksi pelaaja, joilla on kolme kuulaa. Trippelissä joukkueessa on kolme pelaajaa, joilla on kaksi kuulaa.
Karkeasti ottaen on kaksi heittoa. Asetuksella pyritään saaman kuula haluttuun paikkaan. Ammunnalla pyritään siirtämään vastustajan kuula siihen osumalla. Myös maalikuulaa, snadia, saa pelissä liikuttaa.
Petankki ei toki ole mitään rankkaa urheilua, siinä ei hakata, potkita eikä juosta. Kevyttä liikunta siitä kuitenkin saa. Joku on verrannut petankkikisaa 10 kilometrin kävelylenkkiin.
Perustiedot säännöistä mahtuvat yhteen A4-arkkiin. Täydelliset säännöt ovat noin 20 sivua.
Petankki maailmalla
Petankki on kotoisin Provencesta Ranskasta
(noin) vuodelta 1910. Kansainväliseen liittoon kuuluu nykyään 57 valtiota, uusimpina mm. Venäjä ja Kiina.Ranskassa se on kärkilaji, joka kilpailulisenssien määrässä hävinnee vain jalkapallolle.
Maailmalla oli vuonna 2001 577 709 lisenssiä , joista Ranskassa 432 234 (näistä naisia 80 000, junioreita 55 000, joista tyttöjä 10 000) ja Suomessa 707.
On myös petankin ammattilaisia - ei toki NHL- tai F1 -palkkatasoa, mutta huipulla kyllä tienaakin.
Petankki Suomessa
Suomen liitto perustettiin 1982.
Petankkiseuroja on nyt 59. Lisäksi on työpaikka, siirtolapuutarha yms. pelaajia. Aktiivipelaajia on Suomessa ehkä noin 5000. On toki myös satunnaiset kesämökki- yms. pelaajat, muta se ei aina ole varsinaista petankkia.
MM-tasolla on saatu yksi MM-mitali - juniorien pronssi vuonna 1999.
Petankkia pelataan läpi vuoden. Kesät pelataan puistoissa ja talvet sisähalleissa. Helsingissä talvipelejä pelataan Pasilan petankkihallilla ja jonkin verran Myllypuron kuplahallissa.
Kisoja löytyy ja tärkeimpänä kilpailumuotona on trippeli.
TIKU:n petankki
Petankki tuli TIKU:n lajiksi keväällä 1997. Se on tarkoitettu kaikille TIKU:laisille.
Pelipäivänä on torstai. Kesäkautena pelataan Katri Valan puistossa. Sinne kiipeäminen käy kuntotestistä ja siksi paikka onkin yllättävän rauhallinen.
Talvikautena pelataan Pasilan petankkihallilla. Talvipelit ovat maksullisia. Lisäpelejä on noin kerran kuussa.
Vähintään kerran osallistuneita 1997-2002 on ollut 37. Laji pyörii puolen tusinan aktiivin voimin ja lisäksi vuosittain on ollut enimmillään tusina muuta pelaajaa.
Työpaikkakisana on pääkaupunkiseudulla Firmaliiga (trippeli), jota pelataan vuosittain kolmena sarjana. Kevätsarjassa ja syyssarjassa on 2-3 2-divisioonan lohkoa, 1-divisioona ja Mestaruussarja. Joukkueita on ollut yhteensä noin 60-70. Talvisarjassa eri divisioonat sekoitetaan. Joukkueita on ollut yli 20.
Tähän mennessä on saatu pokaaleja neljä 2-divisioonassa, yksi 1-divisioonassa ja kaksi talvisarjassa. Vuosittain on AY-petankkikisa. MIKE:n petankkia ei ole.
Mukaan mahtuu. Kuulat eivät paljoa maksa ja alkuun pääsee TIKU:n kuulillakin. Uusia aktiivipelaajia ei ole viime aikoina saatu lisää. Täten TIKU:n petankki onkin "uhanalainen eläinlaji".
Lisätietoja saat esimerkiksi TIKU:n petankkisivuilta Intrassa
http://prod.stat.fi/tiku/peta/index.html ja ulkoisilla sivuilla http://www.stat.fi/tiku/index.html sekä lajivastaava Esko Risteeltä, puhelin 2229.