|
|
TIKU:n petankin singelimestaruuskisat 2012
Tämän vuotiset kolmannettoista TIKU:n petankin singelimestaruuskilpailut pelattiin torstaina 23. elokuuta kello 16:00 Katri Valan puistossa.Vaihtoehtopaikkana oli
Hakaniemen toripuistikossa
Kuva
sillä
Katri Valan puistossa torstaisin pelaavan, pelinsä kyllä hallitsevan, jalkapalloilijaporukan takia
ei Katri Valaan vältttämättä mahdu jatkuvasti joka suuntaan lentelevien potkupallojen ( n. 3 kpl)
ja sinne tänne lentävän amerikkalaisen jalkapallon estäessä useamman petankkipelin pelaamisen.
Singeli; joukkueissa on yksi pelaaja, 3 kuulaa / pelaaja
Voittajaveikkauksessa syksyn 2012 huippu-urheilutietäjäksi tuli äärimmäisen niukasti Juryn päätöksellä Aki Pohjanheimo
Pelisysteemi
Kahdeksan pelaajan määrällä pelataan ensin kaksi neljän pelaajan alkulohkoa sarjana kaikki kaikkia vastaan.
Jatkossa alkulohkojen 1. ja 2. pelaavat sijoista 1.-4. ja alkulohkojen 3. ja 4. pelaavat sijoista 5.-8..
Pelikierroksia tuli 5
Ilmoittautuneet kahdeksan olivat
Kari Lehto - TIKU:n singelissä aiemmin (B-hopeaa 08)
Mikko Mäkinen - TIKU:n singelissä aiemmin hopeaa 99, kultaa 04, hopeaa 05, kultaa 06, hopeaa 08, kultaa 09, kultaa 11
Jarmo Partanen - TIKU:n singelissä aiemmin pronssia 08 , pronssia 10, (B-kultaa 07)
Jarmo Ranki - TIKU:n singelissä aiemmin hopeaa 02, hopeaa 03, hopeaa 04 ,(B-hopeaa 07), kultaa 10, pronssia 11
Raimo Rantonen - TIKU:n singelissä aiemmin pronssia 98, kultaa 02, pronssia 03, kultaa 05 , pronssia 06, kultaa 07, pronssia 09, hopeaa 10
Esko Riste - TIKU:n singelissä aiemmin kultaa 03, pronssia 05, hopeaa 07, (B-kultaa 08), hopeaa 09, hopeaa 11
Jari Tolonen - debytantti
Tenho Vastaranta - TIKU:n singelissä aiemmin kultaa 99, pronssia 02 , kultaa 08
Lohkot ovat :
Lohko A:
Jari Tolonen
Mikko Mäkinen
Raimo Rantonen
Tenho Vastaranta
Pelit :
Jari Tolonen - Mikko Mäkinen 12-13, Raimo Rantonen - Tenho Vastaranta 13-7,
Jari Tolonen - Tenho Vastaranta 13-11, Mikko Mäkinen - Raimo Rantonen 13-9,
Jari Tolonen - Raimo Rantonen 4-13, Mikko Mäkinen - Tenho Vastaranta 13-11
Kaavio
Lohko B:
Esko Riste
Kari Lehto
Jarmo Ranki
Jarmo Partanen
Pelit :
Esko Riste - Kari Lehto 6-13, Jarmo Ranki - Jarmo Partanen 13-8,
Esko Riste - Jarmo Partanen 7-13, Kari Lehto - Jarmo Ranki 12-13,
Esko Riste - Jarmo Ranki 13-11, Kari Lehto - Jarmo Partanen 13-2
Kaavio
Jatkopelit
Välierät
B2 - A1 : Kari Lehto - Mikko Mäkinen 3-13
B1 - A2 : Jarmo Ranki - Raimo Rantonen 13-4
Kultamitaliottelu Mikko Mäkinen - Jarmo Ranki 13-5
Pronssiottelu Raimo Rantonen - Kari Lehto 13-6
Kaavio
Sijoitusottelua 5.-6.
Esko Riste - Jarmo Partanen 13-3
Jumbofinaali
7.-8.
Jari Tolonen - Tenho Vastaranta 12-13
Lohkoarvonnan suoritti 21.8 noin kello 11:40 Timo Peltomaa.
Virallinen valvoja oli Kaija Tapanimäki.
Ilmoittautuminen
ToimiskoTiimillä tai kirjallisesti => Esko Riste ja samalla tieto siitä jos tarvitsee TIKU:n kuulia.
Myös suullisesti tehdyt ilmoittautumiset saatetaan muistaa (ei takuita).
Pelipaikka
Hyvällä säällä
Pelipaikkana on Katri Valan puisto
Vaihtoehtopaikkana oli
Hakaniemen toripuistikko
Kuva
jos ei mahduta Katri Valaan.
PeliajankohtaTosi huonolla säällä harkitaan siirtämistä - pieni tihku ei vielä haittaa
Peliajankohtana on torstai 23. elokuuta kello 16.00 lähtien.
Kaikki sijat pelataan.
Kolme parasta sai mitalit ja voittaja kiertopalkinnon vuodeksi. Kisojen jumbo saa jumbopalkinnon
.
Lisäksi kaikille tulee sijoituksen mukainen osallistumisdiplomi
Kisat kestävät noin 4 tuntia, joten koko iltaan joutuu varautumaan. Pelisysteemi
8 osallistujalla on selvitty noin 3,5 tunnissa. Yli 8 osallistujalla menee yli 4 tuntia
Tavoitteena on ihanteellinen kahdeksan pelaajan osallistujamäärä
(6 on myös hyvä, 12:kin, mutta yli 8 osallistujaa pidentää kisaa noin tunnilla).
- Max. 6 pelaajalla kisat pelataan yksinkertaisena sarjana kaikki kaikkia vastaan.
Vie viisi pelikierrosta
- 7-8 pelaajalla pelataan kahtena 3-4 palaajan sarjana kaikki kaikkia vastaan, joista sarjojen kaksi parasta pelaavat sijoista 1-4 cuppina ja loput sijoista 5-8 cuppina.
Vie viisi pelikierrosta
- 9-12 osallistujalla pelataan kolmena kolmen-neljän pelaajan sarjana kaikki kaikkia vastaan.
Sarjojen kaksi parasta pelaavat sijoista 1-6 "muki"-kierroksen, josta voittajat ja paras häviäjä menevät mitalipeleihin ja loput kaksi pelaavat sijoista 5-6.
9 osallistujalla sarjojen kolmoset pelannevat häntäpään sijoista.
10-12 osallistujalla pelit jatkuvat normaaliin isomman petankkikisan tyylin A-ja B-sarjoilla. Lohkojen kaksi parasta menee A-sarjaan ja loput B-sarjaan.
Vie kuusi pelikierrosta
- Yli 12 osallistujalla pelataan max. kuusi pelikierrosta ja voidaan joutua käyttämään suoraa cuppia.
Pelit jatkunevat normaaliin isomman petankkikisan tyllin A-ja B-sarjoilla.
Lohkoarvonta
Yli kuudella osallistujalla pelataan aluksi 3-4 pelaajan alkulohkoilla.
Väärä ja epäoikeudenmukainen rankkaus alkulohkojen muodostamisessa pyrkii huomioimaan vanhaa menestystä ja peliaktiivisuutta jollain tavoin .
Ilmoittautuminen
Jos tarvitsee TIKU:n kuulia tulee se ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä.
Kuitenkin vain korkeintaan noin kuudelle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle kuulattomalle pelaajalle järjestyy tarvittaessa kuulat.
Varakuulia järjestyy vain jos on etukäteen ilmoittanut niitä kaipaavansa. Tenho V., Jarmo P. ja Risto H. pelaavat oletusarvoisesti TIKU:n kuulilla. Muille kuulia järjestyy vain jos on ilmoittanut niitä tarvitsevansa.
Historiaa
Singelikisat on aiemmin pidetty vuosina Petankin sääntölyhennelmä
Yhteenveto
Vaihtoehtopaikkana oli
1998
1999
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
Ajankohta ja paikka
Torstai 1. syyskuuta kello 16.00 lähtien
Hyvällä säällä Katri valan puisto
Hakaniemen toripuistikko
Kuva
jos ei mahduta Katri Valaan
Huonolla säällä harkitaan siirtämistä - pieni tihku ei vielä haittaa
Ilmoittautuminen
ToimiskoTiimillä tai kirjallisesti => Esko Riste ja samalla tieto siitä jos tarvitsee TIKU:n kuulia.
Ilmoittautuminen päättyy kisaa edeltävänä tiistaina 21.8 kello 11:12:13,14.
Myös suullisesti tehdyt ilmoittautumiset saatetaan muistaa (ei takuita).
Kesto
Max. 8 pelaajalla noin 3,5 -4 tuntia. 9-12 pelaajalla 4,5-5 tuntia.
Voittajaveikkaus
Kisan tuloksesta järjestetään voittajaveikkaus. Veikkauksen voittaja palkitaan ruhtinaallisesti esim. aarrearkulla.
Ilmoita jos tarvitset TIKU:n kuulia. Tenho V., Jarmo P. ja Risto H. pelaavat oletusarvoisesti TIKU:n kuulilla. Muille kuulia järjestyy vain jos on ilmoittanut niitä tarvitsevansa.