KYUDO
japanilainen jousiammunta
Kyudo on japania ja tarkoittaa JousiTietä tai
yleisemmin Jousen Tietä. Kyudo on japanilaista jousiammuntaa. Se kuuluu budo(taistelujen
tie)lajeihin. Muita tunnetuimpia budolajeja ovat Judo, Karatedo, Aikido ja Kendo.
Jousi on ihmisen vanhimpia aseita. Todisteita n.s. `jousen kivikaudesta´ on löytynyt ympäri maailmaa lukuunottamatta Tasmaniaa ja Australiaa sillä poikkeuksella, että on löytynyt näytteitä jousen käytöstä muutamista paikoista pohjois Australiassa. Vanhimmat nuolenkärjen löydöt ovat n. 50.000 v. vanhoja, mikä tekee jousesta kutakuinkin yhtä vanhan, kuin homo sapiens. Kymmenen tuhatta vuotta vanhat luolamaalaukset esittävät metsästäjiä jousineen. Jousi oli tehokkaampi ja kauaskantoisampi kuin linko, puhallusputki ja keihäs. Se lähetti jumalten tavoin kuoleman etäältä, ilman että uhri näki surmaajansa. Jousi on myös alusta asti ollut muutakin kuin pelkkä ase. Jousta käytettiin tuliporana ja maagisena soittimena uskonnollisissä rituaaleissa. Jousen jänne on mitä ilmeisemmin vaikuttanut kielisoittimien syntyyn.
LYHYT HISTORIIKKI
Kun tutkii minkä tahansa vanhan budolajin historiaa niin huomaa, että sen juuret ovat niin syvällä menneisyydessä, että sen alkuajat ovat tuntemattomat. Japanin historiankirjoitukset menevät kylläkin hyvin kauas taakse ajassa. Mielenkiintoista Japanin historiassa on se, että se pitkälti käsittää vain yhtä yhteiskuntaluokkaa, joka numerollisesti aina on ollut vähemmistö, nimittäin sotilasluokka, BUGE. Kiinan on voimakkaasti vaikuttanut Japanin kehitykseen. Sen vaikutus ylettyi yhteiskuntarakenteesta, kulttuuriin ja uskontoon saakka. Kiinan vaikutus alkoi voimistua Hakuho-kaudella (645 - 710 j.Kr.) ollakseen voimakkaimmillaan Narakaudella (710 - 794) jolloin Japanin ensimmäistä pääkaupunkia Naraa perustettiin kiinalaisen mallin mukaan. Japania johti silloin keisari. Keisari ja sen hovi elivät kuitenkin omaa elämäänsä eivätkä mainittavammin olleet tekemisessä kansalaisten kanssa. Hovin eristyneisyys johti siihen, että Heiankaudella (794 - 1185) maakunnissa elettiin rauhatonta aikaa. Suurimmat perheet nimittäin hankkivat sotilaita ja he yrittivät valloittaa lisää maita toisiltaan. Tästä syntyi n.s. Bushi-ryhmiä (Bushi = sotilas) joita johti perheen päät. Nämä perheet tekivät sopimuksia toisten perheiden kanssa voidakseen valoittaa enemmän maita. Rauhattomuus levisi ja paisui kunnes tilanne riistäytyi käsistä. Viimein vastakkain olivat kaksi suurta perhettä liittolaisineen. Nämä olivat Tairan ja Minamoton suvut. Vuonna1185 Minamoto-suku voitti sodan. Suvun päämies Yoritomo oli tarpeeksi viisas jättääkseen hovin rauhaan. Keisari oli näet jumalten jälkeläinen ja sellaisten kanssa ei pelleilä. Hän nimesi itsensä Shogun´iksi ja hän otti maan poliittisen ja sotilaallisen vallan käsiinsä. Keisarista tuli varjohallitsija. Sodat eivät kuitenkaan loppuneet vielä vaan aika ajoin joku yritti kaapata vallan.
KYUJUTSU
Mitä kyujutsu sitten on? Kyu=Yumi ja tarkoittaa jousta. Jutsu taas tarkoittaa tekniikkaa, taitoa. Budon historiassa -jutsu usein tarkoittaa k.o. lajin alkuperäistä, sodissa käytettyä muotoa. Esim. Kenjutsu-miekkailutekniikka, Yarijutsu-seivästekniikka jne. Vaikkakin kunnia ensimmäisen kyujutsukoulun perustamisesta kuuluu prinssi Shotoku Taishille (577 - 642) alettiin jousiammuntaa systematisoimaan vasta 1200-luv. kun Nagahide Ogasawara perusti Ogasawara Ryun (ryu = koulukunta). Ogasawara kehitti jousiammunnan hevosen selästä. Koska ratsastava sotilas pystyi käyttämään panssariasua oli hän lähes lyömätön ja jousimiesten arvostus oli korkealla. Alettiin puhua Kyuba No Michistä - Jousen ja Hevosen Tiestä, eräästä sotilasluokkaa ohjaavasta säännöstöstä, josta myöhemmin käytettiin nimitystä Bushido- sotilaan tie. Inazo Nitoben kirja Bushido Japanin sielu tutustutti ensimmäistä kertaa länsimaailmaa tähän kodexiin. Syyskuun 16. pnä esitetään joka vuosi Kamakurassa Tsurugaoka Hachimanin luostarissa perinteistä jousiammuntaa hevosen selästä. Sitä kutsutaan Yabusameksi. Mongolialaiset yrittivät kahdesti vallata Japanin (1274 ja 1281). Toisessa hyökkäyksessä, jokakesti 49 päivää mongollialaisilla oli kaksi laivuetta, toisessa 50.000 miestä ja toisessa100.000 miestä!! Vaikkakin valloitusyritysten huonoa menestystä lasketaan juuri silloin sattuneiden Kamikaze´iden eli Jumalallisten tuulien ansioiksi (suurin osa hukkui kaksi päivää riehuneen myrskyn aikana) oli jousimiesten panostus lopulliseen voitoon suuri. Japanilla oli oma satavuotinen sotansa - Sengoku Jidai (aika jolloin maa oli sodassa), joka kesti v.v. 1500 - 1612. Jatkuva sotiminen sukupolvesta toiseen teki sen, että Bugei eli sotataitoa kehitettiin jatkuvasti. Aseiden käyttö oli bushien ( joita oli alettu kutsua samuraiksi) yksinoikeus. Maanviljelijöiden luokasta aika ajoin värvätyt Ashigarut (jalkasotilaat) saivat käyttää vain yhtä lyhyempää miekkaa. 1400-luvulla hallitsivat maata hyvin heikot shogun´it ja kapinamieltä syntyi jopa maanviljelijöiden keskuudessa. Ilman aseita he eivät kuitenkaan olisi saaneet mitään aikaiseksi Tilanne muuttui kun muutamat tyytymättömät aseekspertit opettivat heille aseidenkäyttöä.Yksi mestari oli puolilegendaarinen Heki Danjo Masatsugu, jaka 1440-luv. perusti toisen Japanin kahdesta jousiammunan pääkouluista, Heki Ryun. Heki tyyli oli enemmän suuntautunut puhtaasti sotaammuntaan kuin Ogasawara ryu. Heki Ryussa ei silloin juuri esintynyt seremoniallista versiota kuten esintyi Ongasawara ryu´ssa. Heki Danjo kehitetti jousiammunnan jalkasotilaille. Sen lisäksi, ettei jalkasotilas ratsastanut hän ei myöskään käyttänyt Kabutoa eli kypärää. Kabutossa oli siivekkeitä, jotka lyhensivät vetopituutta. Ilman kypärää vetoa jatkettiin korvan taakse, jonne se vedetään tänä päivänä kaikissa koulukunnissa.
KYUDO
Vuonna1542 Portugalilainen kauppias Antonio da Mota ja hänen kaksi seuralaista ajelehtivat myrskyssä maihin Tanegashiman saarelle. Nämä olivat tiettävästi ensimmäiset eurooppalaiset Japanissa. He möivät lunttulukkokiväärin paikalliselle Daimyolle (ruhtinaalle) ja hän alkoi heti tekemään kopioita tästä. Jousi piti alussa helposti asemansa sota-aseena kiväriä vastaan. Se oli kauaskantoisampi ja tarkempi kuin luodikko. Nuolen läpäisyteho oli sama 50 - 60 m matkalla sama kuin luodin. Hyvä jousiampuja ampui 36 nuolta samassa ajassa kuin kesti ladata ja laukaista luodikko. Samurai jopa halveksi tuliasetta, koska se ei vaatinut läheskään niin paljon harjoittelua kuin jousi ja sitäpaitsi tuliaseen käyttöä opetettiin myös jalkasotilaille. Tilanne muuttui kun Oda Nobunaga hävitti vain 3000 sotilaan armeijallaan, joista suurin osa oli maanviljelijöitä muskettiaseineen, koko perinteisen samuraiden ratsuväen. Kun vielä Tokugawa suku loi pysyvän rauhan maahan ja eristi sen ulkomaailmasta oli jousen tarina sotaaseena Japanissa ohi. Pysyvä rauha toi kuitenkin mukaansa erinäisiä ongelmia. Kun sukupolvi toisensa jälkeen oli sotinut, oli se ainoa minkä he osasivat. Rauhan tultua heidän moraalinsa laski huolestuttavasti. Moni jäi työttömäksi, heistä tulii Ronineja - herrattomia. Toisetet heistä vaihtoivat yhteiskuntaluokkaa. Heistä tuli maanviljelijöitä tai kauppiaita tai puoskareita. Toisista tuli ryöväreitä. Hyvin harvat kehittivät itse sotataitoaan - saadakseen töitä. Nämä kiersivät maata pitkin ja poikin haastaen tunnettujen koulujen mestareita saadakseen hyvän maineen. Tällaiset Shugyoshat tulivat ennen tai myöhemmin etsimään Tietä (jap. do). Do tarkoittaa elämäntietä, -tapaa ja se on läheisesti kytketty Zeniin. Zen´in isä oli Boddhidarma (jap. Daruma). Hänen tärkeimpiin saavutuksiin etenkin budotutkijan kannalta, lienee hänen havaintonsa, että liikkeiden suorituksen taso on suorassa suhteessa yhteen buddhismin 52:sta mielentilasta, MU'hun eli tyhjyyteen. Kun mieli on vapaa maallisista ajatuksista (Munen Muso), hyvin harjoiteltu tekniikka ja taito toimivat vaistonvaraisesti, ilman että tietoisuus jarruttaa niitä. Sitä sanotaan nykyään ehdolliseksi refleksiksi. Zenbuddhismi lienee tullut Kiinasta Japaniin jo Narakaudella, joskin se löi läpi vasta 1100-luvun loppupuolella. 1600-luvulla alettiin Japanissa yhdistää Daruman havainto ja sotataito. Harjoitusten pääpaino siirettiin henkiseen kasvatukseen, kehittääkseen sotilaiden moraalia. Jo tutuiksi käyneiden harjoitusten avulla pyrittiin kehittämään henkilöä kokonaisuudessaan. MU-tilan saavuttaminen edellytti egonsa voittamista ja luopumista dualistisesta ajattelutavasta erittäin pitkien ja rankkojen harjoitusten myötä. Yksi tavoite tässä kehityksessä oli kuoleman pelon hävittäminen. Koska harjoittelu tapahtui sotataitojen avulla on selvää, että tekninen taitokin kehittyi huippuunsa. Tällaisen koulutuksen tulos olisi ollut tappokone, ellei siihen ei oltaisi lisätty myös erilasten `pehmeiden´ arvojen vaalimista. Samurain piti kehittää itsensä jollain taiteellisella alalla, kuten kukkien järjestelyssä, Origamissa, laulamisessa ja soittamisessa. Koska MU-tilan saavuttaminen on zenin tavoite ja siitä tehtiin sotataitoharjoitusten tavoite, tuli sotataidoista zenteitä eli Zendo. Näin Bujutsu´sta tuli Budo, Kenjutsu´sta tuli Kendo ja Kyujutsu´sta tuli Kyudo. Teknisen ja eritoten henkisen kasvatuksen korkeimman asteen saavuttanut henkilö kutsuttiin Meijin´iksi.
Seuraavaksi lyhyt kuvaus budoharjoitusten toimintaperiaatteesta. Käytän tässä kendoa (miekan tie) esimerkkinä, koska se on kamppailulaji ja sen takia havainnollisempi: Kun jollekin annetaan ensimmäistä kertaa miekka käteen ja hänen kimppuunsa hyökätään hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suojautua vaistonvaraisesti. Ihme kyllä hän pärjää suhteellisen hyvin siinä. Kun hänelle opetetaan miten pitää ja käyttää miekkaa tulee ongelmia. Hänen pitäisi torjua jollain tietyllä tavalla mutta se ei ota onnistukaseen. Hänellä on työ ja tuskaa muistaa mitä on opetettu ja hän saa kerta toisensa jälkeen kokea tappioita. Mutta vuosien ja vuodettujen hiki- ja veripisaroiden myötä tekniikka paranee ja lopuksi hänestä tulee hyvin etevä. Silloin ilmestyy ongelma. Kun mielen ei enää tarvitse ajatella tekniikkaa alkavat mielessä käyvät muut ajatukset häiritä suoritusta. Tällöin harjoituksen pääpaino siirtyy enemmän henkiselle puolelle, tarkoituksena tulla oman ajatuskoneistonsa herraksi jo tutuiksi tulleiden harjoitusten ja myöskin mietiskelyn avulla. Sanotaan, että on harjoiteltava kunnes unohtaa tekniikan. Kun hän viimein vapautuu on hän Meijin. Meijin´in ja teknisen virtuoosin välillä on huomattava ero. Sitä ei voi sanoin kuvailla mutta se on selvästi nähtävissä. Tämä mielen vapautuminen, johan sisältyy egon voittamista ja mielensä täydellistä hallitsemista tekee sen, että henkilö voi elää elämänsä tasapainossa itsensä, luonnon ja kansaihmisten kanssa. Tätä verrataan usein Zenin Satoriin.
KYUDO TÄNÄÄN
Amerikkalaisten tulo Japaniin 1853 oli lopun alku Japanin feodaliyhteiskunnalle ja sen mukana sotataidoille. Varsinainen surmaaja oli Meiji-uudistus 1868 - 1912 joka jakoi kuolemaniskunsa 1871 kun samuraita kiellettiin kantamasta miekkaa. Meiji-uudistuksen myötä kiinnostus samuraiden perinnöistä hiipui ja vanhat taistelulajit tekivät kuolemaa. Vuonna 1896 kokoontui kuitenkin ryhmä vanhoja mestareita elvyttääkseen perinteisen budon. He olivat judon isän Jigoro Kanon (1860 - 1938) menestyksen innostamia. Mestari Kano oli muokannut Ju jutsu´sta Judon. Hän osoitti, että Budolla oli kasvattava vaikutus. Kano perusti judokoulunsa KODOKAN v. 1882. Jigoro Kano oli sivuhuomautuksena Olympiakomitean jäsen ja hän oli mukana kokouksessa, jossa annettiin olympiakisat Suomelle, kun Japani ei pystynyt niitä järjestämään. Kano kuoli matkalla kotiin tästä kokouksesta Kairossa. Judo säästyi ongelmasta, joka oli useimpien muiden Budo-lajien riesana. Judossa ei ollut kuin yksi koulukunta kun taas esim. Kyudossa oli kaksi pääkoulua ja lisäksi lukuisia muunnelmia. Sama koski muita budolajeja. Näin oli vaikeaa luoda kattaorganisaatiota eri lajeille. Itse asiassa kesti aina vuoteen 1948 ennen kuin nykyistä Japanin Kyudoliittoa saatiin perustetuksi. Senkin he saivat onnistumaan sen jälkeen kun he olivat luoneet uuden eklektisen tyylisuunnan ottaen jotain pientä jokaisesta tyylisuunnasta. Siitä miten he siinä onnistuivat voi olla monta mieltä.
KYUDO EUROOPASSA
Saksalainen filosofi Eugon Herrigel (k. 1955) asui 6 v. Japanissa ja hän oli ensimmäisiä Eurooppalaisia jotka saivai harjoittaa kyudoa. Hän opiskeli sitä Awa Kenshon johdolla. Awa Kenshon mestari oli perustanut oman tyylisuuntansa Honda Ryu´n. Herrigel kirjoitti klassikon ZEN JA JOUSELLA AMPUMISEN TAITO. Tämä kirja on houkutellut suuren osan nykyisistä Kyudokoista lajin piiriin.
Sattuman kautta sattui kaksi rymää japanilaisia kyudokoita liikkumaan samaan aikaan Euroopassa. Nämä `törmäsivät´ toisiinsa syyskuussa 1969 Hampurissa. Toisessa ryhmässä oli mestari Inagaki Genshiro Yoshimichi, Heki Ryu koulukunnan Insai-haaran päämies. Toisessa ryhmässä olivat mestarit Anzawa ja Onuma. Anzawa oli Awa Kenshon seuraaja ja hän oli harjoitellut yhdessä Herrigelin kanssa. Onuma oli ollut Heki koulukunnassa ja siirtynyt Japanin Kyudoliiton (silloin ZNKR nykyään AJKF) tyylisuuntaan. Nämä kaikki mestarit ovat jo edesmenneitä. Mainitut mestarit pitivät yhteisen näytöksen Hampurissa. Sitä oli katsomassa mm. Feliks F. Hoff. Mestari Inagaki piti sen jälkeen viikon pituisen leirin ja jätti assistentinsa loppuvuodeksi Saksaan pistämään kyudon kunnolla käyntiin täällä. Feliks F. Hoff osallistui sille leirille ja on siitä asti harjoittanut kyudoa. Hän on yhdessä professori Manfred Speidelin kanssa aktiivisesti edistänyt kyudoa Euroopassa. Mestari Inagaki on kerännyt suurimman seuraajakunnan Euroopassa. Euroopan 1300:ta kyudon harrastajasta (v.1996) n. 800 harjoittaa Hekityyliä. Heki Ryu Insai Ha tyyliä harjoitetaan Japanin lisäksi Saksassa, Suomessa ja Italiassa, Itävallassa ja Skotlannissa. Marraskuussa 1984 tuli pyynnöstä Feliks Hoff tuomaan kyudon Suomeen. Tämä tapahtui viikonloppukursin muodossa. Seuraavan kerran Hoff kävi täällä maaliskuussa 1985. Elokuussa samana vuonna ryhmä suomalaisia kyudokoita tapasivat ensimmäsitä kertaa mestari Inagakin Hampurissa viikon pituisella leirillä. Suomi on Euroopan Kyudoliiton aktiivinen jäsen. Olemme järjestäneet kansainvälisiä leirejä ja kilpailuja. Antti-Jussi Voutilainen oli ensimmäinen suomalainen, joka voitti EM-kultaa v. 1995.
VÄLINEET
Yumi - jousi: Varhaisimmat kuvaukset
Yumista eli tyypillisestä japanilaisesta jousesta - yksi kolmannes kahvan alapuolella ja
kaksi kolmasosaa sen yläpuolella - on löydetty kuparikellosta 300-luvulta e.Kr.
Japanilainen jousi kuuluu sarjaan pitkiä jousia, jonka kaltaisia Robin Hoodin aikalaiset
käyttivät Englannissa. Englantilaisen jousi oli n. 190 cm pitkä. Ainoat sitä pitemmät
jouset ovat Yumit, jotka ovat n. 220 cm pitkiä. Syytä japanilaisen jousen
epäsymmetrisyyteen ei tunneta mutta teorioita löytyy. Yksi teoria kertoo, eitä
ensimmäiset jouset olivat umpipuuta eli yhdestä puusta/oksasta tehtyjä. Oksilla on se
ominaisuus, että ne ovat ohuempia toisessa päässä. Näinollen ampuminen keskeltä ei
olisi ollut hyvä vaan tultiin sellaiseen tulokseen, että juuri 1/3 alhaalta olisi
parasta. Toinen teoria sanoo, että jousta käytettiin myös kalastuksessa ja että juuri
tällainen muoto olisi ollut paras kun jousta piti jännitettynä veden yläpuolelia.
Kolmas teoria liitty sotataitoon. On löydetty ihmiskalloja näiltä ajoilta, joissa on
reikä päälaessa. Ilmeisesti sikäläiset soturit ovat olleet väijyksissä puissa.
Tässä tapauksessa epäsymmetrinen jousi olisi myös ollut parempi, koska sitä on voinut
pitää valmiudessa oksalla. Jos jousi olisi allut symmetrinen sitä olisi joutunut
nostamaan kun saalis lähestyy ja tämä olisi pelottanut ne. Neljäs ja loogisin teoria
on se, että pitkä jousi, jonka ote olisi keskellä ei toimisi hevosen selässä, koska
sitä ei pytyisi nostamaan hevosen selän yli ampuakseen toiseen suuntaan Kun otteen
alapuoli oli lyhyempi se salli ampumisen eri suuntiin. Rakenne Vaikkakin laminoitu jousi
oli ollut tunnettu Kiinassa jo ajat, ovat ensimmäiset todisteet laminoidusta
japanilaisesta jousesta 1100 luvulta. Tosin jotkut lähteet väittävät, että
Tokos-järven rannalta löydetyt jouset (300 - 400 luv. j.Kr.) olisivat olleet
laminoituja. Kirjoituksissa Kamakurakaudelta puhutaan FUSE DAKE YUMISTA. Fuse on
kääritty ja DAKE (take) on bambua. Kun jousta Gempeisodan (1181 - 1185) jälkeen
alettiin kehittää käytettiin erilaista bambua erilaisiin tarkoituksiin. Take nykyisen
Tokyon seudulta sopi parhaiten seremoniallisiin jousiin, kun Kagoshiman take oli parempi
sota- ja metsästysjousiin. Tämän päivän jouset koostuvat sekä bambusta, että
mulperipuun suikaleista. 1986 jousenvalmistaja Koyama esitti bambujousen, jossa oli
hiilikuitukerroksia. Länsimaihin tuodaan pääasiallisesti n.s. lasikuitujousia. Ne
koostuvat kolmesta ohuesta kerroksesta lasikuitua, kolmesta kerrokesta puusuikaleita
(kerroksissa on 5+6+5 suikaletta vierekkäin ja lomittain ) ja taas kolmesta ohuesta
lasikuitukerroksesta. Syy siihen, että jousi on lasikuidun ympäröimä on Euroopan
verrattain kuiva ilmasto, jaka haurastuttaa ja halkaisee bambun. Lasikuitujousia saa myös
hiilikuidulla. Eri tyyppisiä lasikuitujousia ovat Renshin - aloittelijan jousi, Jikishin
- pitemmälle ehtineen jousi sekä Jikishin Carbon. Jousta valittaessa on otettava
huomioon ampujan kokemus, pituus ja voima. Ampujan pituus määrittelee vetopituuden.
Ampujan vetopituus = ½ ampujan pituudesta. Tätä mitataan tarkemmin mittaamalla etäsyys
ampujan kurkunpäästä ojenetun käden keskisormen päähän. Tätä mittaa sanotaan
Yatzuka´ksi. Jouset jaetaan pituuden mukaan eri luokkiin. Lyhyin jousi on Nami (nami =
normaali=212 cm. Se on tarkoitettu henkilöille joiden Yatzuka on alle 85 cm. Seuraava on
Ni Sun Nobi joka on kaksi sunia, eli 6.06 cm pidennetty. Se on tarkoitettu henkilöille
joiden Yatzuka on 85-95 cm. Pisimmät jouset ovat Yon Sun Nobi (4 sunia pidennetty) ja
Roku Sun Nobi (6 sunia pidennetty).
Jousen voimalla tarkoitetaan se voima, jota tarvitaan jousen vetämiseksi täyteen vetoon.
Nami jousissa mitataan jousen voima kun jännettä on vedetty 85cm asti. Ni Sun Nobissa se
mitataan 90 cm kohdalla. Aloitteleville naisille suositellaan on 9 - 11 kg ja miehille
12-14 kg jousia. Muutaman vuoden harjoittelun jälkeen on syytä vaihtaa raskaampaan
jouseen. Suurin suositeltava voimankorotus on 2 kg naisillle ja 3 miehille. Vahvimmat
käytössä olevat jouset ovat n. 28 kg luokkaa. Joissakin kirjoissa puhutaan jopa 45 kg
jousista mutta sellaisten venyttäjiä ei enä ole. On ilmeistä, että vanhan ajan
soturit käyttivät voimakkaimpia jousia kuin tänä päivänä. M.m. maalin sijainti
(kts. Dojo) kielii tästä.
Tsuru - jänne: Perinteinen jänne on tehty hamppukuidusta. Nykyään on tullut mukaan avaruustekniikan mukaantuoma Kevlar. Kevlar on erittäin kestävää, eikä veny. Eri jännetyypit ovat: Katsura ja Mato Jirushi, jotka ovat 100 %.sti hamppua, Yamato, joka on sekoitus hamppua ja kevlaria, Ryumei, joka on tavallisin jänne lasikuitujousille ja on 100 %.sti kevlaria. Tämä on pitkäikäsin jänne. Sitä sanotaan Sen Bon Tsuru´ksi eli 1000. laukauksen jänteeksi ja sitten Jikishin, joka on 100%.sti kevlaria ja erittäin nope jänne. Se vain katkeaa ennen aikojaan. Jännettä ostaessa alasilmukka on useimmiten valmiiksi sidottu. Yläpäätä solmitaan itse sellaiselle korkeudelle, että jänne nokin kohdalla on n. 15 cm kahvasta. Nokkipaikkaa täytyy itse valmistaa (paksuntaa). Syy on se, että nokkeja on eri kokoisia, joten jokainen saa tehdä itselleen sopivan nokkipaikan.
Ya - nuoli: Perinteinen nuoli on bambusta. Tarkoin valikoitu (3v. vanha) bambu oikaistaan lämmittämällä, hiotaan ja kiillotetaan. Nuolen kärki on metallista. Sodassa käytettiin eri näköisiä kärkiä eri tarkoituksiin. Vaikka jousi oli sota-ase, sen pääasiallisina tehtävänä ei ollut tappaa vaan pysäyttää. Tämä käy ilmi nuolen kärjestä. Tavallisin kärki oli sellainen muodoltaan, ettei se silponut uhria. Kärki oli myös vahvasti kiinni varressa, jotta se ei jäisi uhrin sisään. Toki oli nuoleja, jotka tekivät rumaa jälkeä. Kenraaleja tapettiin isoilla erikoisilla kärjillä jotka olivat löysästi kiinni ja jäivät uhriin. Hevosen jalan jänteitä katkaistiin erikoisilla nuolilla, jotta pansaroitu sotilas saataisiin pysäytetty. Uudet ajat ovat tuoneet uudet nuolimateriaalit. On nuolia aluminista ja hiilikuidusta. Jousen liittymisestä uskontoon kielivät viheltävät nuolet, joita ammuttiin tärkeän paikan yli karkoittamaan pahoja henkiä. Nuolen pituus määräytyy ampujan pituuden ts. Yatzukan mukaan. Siihen lisätään 6 cm ns. Mato-nuoliin ja 10cm Makiwaranuoliin. Tämä lisäys on tavallaan turvamarginaali. Nokki on tehty sarvesta ja nykyään tietenkin myös muovista. Sulat ovat linnun sulkia. Niiden laatu vaihtelee sen mukaan mistä linnusta ja mistä osasta lintua ne on otettu. Halvimmat sulat ovat kalkkunan sulat. Niitä saa värjättyinäkin. Tavallisesti käytetään haukan ja kotkan sulkia. Tämä johtuu siitä, että ko. lintujen sulat ovat vahvimmat ja kestävimmät. Näissäkin on suuria eroja eri lajien välillä. Linnun siivistä otetut sulat ovat ne heikompia kuin linnun pyrstöstä otetut. Arvokkaimmat sulat ovat pyrstön sisemmät sulat (2kpl). Kun linnun sulka halkaistaan, siitä saa kaksi sulkaa eri pariin nuolia. Kuva esittää sulan leikkausta. Nuolien osoittamista kohdista näkee mitä eroa on puoliskoilla. Nuolesta jossa on ylempi sulkapuolisko tulee ns. Haya eli ensimmäinen nuoli kahdesta ja alempi sulka tulee Otoya´an eli toiseen nuoleen. Ammuttava nuolisarja koostuu neljästä nuolesta. Nuolet ammutaan siis pareittain Haya ja Otoya. Pitkien matkojen ammunnassa nuolet ovat ohuempia ja sulat matalampia mutta pitempiä. Vahvat jouset edellyttävät paksumpien nuolten käyttämistä.
Yugake - hanska: Tyypillistä japanilaiselle jousiammunnalle on Yugaken eli hansikkaan käyttö. Hansikasta pidetään oikeassa eli vetävässä kädessä. Se on tehty peurannahasta ja peukalo on puusta. Sormia on tyylisuunnista riippuen joko kolme, neljä tai viisi. Hekityylissä käytetään kolmisormisia Yugakeja (mitsugake) . Peukalon juuressa on lovi, johan pujotetaan jänne. Kun se on siellä otetta lukitaan asettamalla etu- ja keskisormi peukalon yli. Koska oikean käden on oltava mahdollisimman rento, käytetään kitka-ainetta, Giriko, jaka pitää sormet peukalon päällä hyvin pienellä voimalla. Giriko, joka on tehty hartsista on saanut nimensä äänestä, joka syntyy kitkasta(natina). Se on japaniksi girigiri. Jousikädessä käytetään tuhkasta tehtyä pulveria, fudeko, joka ajaa samaa asia kuin voimistelijoiden magnesiumi. Tuhka saadaan polttamalla riisin kuori. Nuolesta ei pidetä kiinni niin kuin intiaanit tai poikolaiset tekevät, vaan etusormen ulkosyrjä painaa sitä niin, että se pysyy paikallaan. Tätä otetta sanotaan Mongolliseksi otteeksi. Se on yleisin ote Aasiassa.
DOJO
Dojo tarkoittaa paikkaa, jossa tehdään jotakin. Esim. Judojo on judosali ja Kyudodojo on sali jossa harjoitellaan Kyudoa. Perinteinen kyudojo käsittää pienen rakennuksen, jonka toinen pitkäsivu on n.s. siirtoseinä ell se on avattavissa. Rakenus käsittää teehuoneen, pukuhuoneen ja ampumahuonee. Ampumahuoneessa on myös uskonnollisiin menoihin tarkoitettu pyhäkkö Kamiza. Noin 30 cm ulkoseinän sisäpuolella on linja, josta ammutaan Shai. Siitä n. kaksi metriä sisäänpäin on toinen linja Honza. Näiden linjojen välillä saa oleskella vain ampuessa. Siirtoseinä aukeaa suljettuun puutarhaan, jossa on lammikko muutamine kaloineen ja kauniine kukkineen. Puutarhan toisessa päässä on katos, jonka alla hiekkavalli. Matot (taulut) on kiinnitetty tikuilla tähän valliin. Taulun alareuna on n. yhdeksän senttimetriä maasta. Dojo-luonnos Mato Azushi 28 m
Hampurissa on perinteisen mallin mukaan rakennettu dojo Meillä käytetään hiekkavallin tilalla olkpaaleja. Taustalla käytetään nuoliverkko. Dojona on tietenkin urheiluhalli.
AMPUMINEN
Ampumaetäisyyksiä on varsinaisesti kaksi: 28 m (Chikamatoammunta) ja 60 m (Entekiammunta). Chikamato on 36 cm halkaisijaltaan ja Enteki (sekä Mato että Teki tarkoittaa maalitaulua) on 100 cm halkaisijaltaan. Sanjusangendon luostarissa ammutaan vuosittain 24 tuntia tarkoituksena ampua niin monta nuolta kuin mahdollista. Matkaa on 120 m ja ennätys on 18800 nuolta, joista noin puolet osuivat!! Matossa ei ole pisteitä vaan kyudossa lasketaan osumia. Joissakin finaaleissa saattaa kilpailun ratkaisu mennä siihen, että finalistit ampuvat vain yhden nuolen samaan tauluun. Se joka on lähempänä taulun keskustaa voittaa. Ammuntaa voidaan jakaa kahteen tapaan; harjoitusarnmunta ja seremoniallinen ammunta (Taihai). Taihaita voi esittää yksi henkilö mutta tavallisinta on, että se tehdään ryhmässä, jossa tavallisesti 5 ampujaa. Kaikki vyökokeet tehdään myös taihaimuodossa. Kyudossa annetaan vyöarvoja kuten muissakin budolajeissa, vaikka erivärisiä vöitä ei käytetä. Itse ampumaprosessi tapahtuu aina tietyn kaavan (Hassetsun) mukaan. Kaikki osat on tarkoin määritelty. Niitä voidaan jakaa seuraavasti:
Seistään Honzalla, kumarretaan kohti Matoa, astutaan kolmella askeleella Shaiille ja käännytään 90o niin, että vasen kylki on kohti taulua.
1. Ashibumi - jalkojen asento. Asetutaan haara-asentoon jalat puolet vartalon pituudesta toisistaan. Isovarpaiden kärjet ovat linjassa, jonka ajateltu jatke osuisi keskelle Matoa. Jalat ovat n. 60o kulmassa. Jousi tuodaan kasvojen eteen ja nokataan Haya eli 1. nuoli. Otoya eli 2. nuoli asetetaan pitkän- ja nimettömän sormen väliin niin, että kärki osoittaa taaksepäin.
2. Dozukuri - tasapaino. Jousi asetetaan niin, että sen alakärki lepää vasemman polven päällä. Otetaan ryhdikäs asento, joka pysyy muuttumattomana koko ammunnan aikana.
3.Yugamae - valmistautuminen. Tämä jaetaan kolmeen osaana
a) Torikake - ote jänteestä. Jänne pujotetaan peukalon loveen ja otetta lukitaan asettamalla etuja keskisormi peukalon selän yli. Kättä nostetaan niin, että peukalo on n. 1 cm nuolen alapuolella ja samansuuntainen sen kanssa.
b) Tenouchi - ote jousesta. On jousiammunnan tärkeimpiä ja vaikeimpia asioita. Otteen täytyy alla tiukka ja voimakas mutta silti on jäätävä tilaa jousen pyörimiselle. Kyudossa on nimittäin erikoista se, että ampuessa, jousen annetaan kierähtää pituusakselin ympäri-Yugaeri.. Jousi on vielä polven päällä.
c) Monomi - Katse tauluun. Katse pysyy siinää loppuun asti.
4. Uchiokoshi - jousen nostaminen. Jousi nostetaan pystysuorana pään yläpuolelle, josta alkaa jännittäminen. Nuolen kärki osoittaa hieman alaspäin. Uchiokoshi on ulosvedon ensimmäinen vaihe.
5. Sanbun No Ni - toinen kolmesta. Kun nuoli on kulmakarvojen korkeudella ja oikea käsi korvan paikkeilla pysäytetään ulosveto ja suoritetaan viimeinen chekkaus ja korjaus.
6. Tsumeai - täysi veto. Neljä asiaa tulee tapahtua samaan aikaan;
a) veto tulee täyteen
b) nuoli osoittaa keskelle taulua taas yksi kyudon erikoisuuksista),
c) jänne koskettaa rintaa
d) nuoli on poskiluun alapuolella kiinni poskessa. Vasen käsi työntää jousta ja vääntää sitä sen vasemman sisäkulman pystyakselin ympäri. Oikea käsi kiertyy ulospäin (Hineri) jotta jänne voisi vapautua kolosta. Oikea käsi on korvan takana.
7) Nobiai - venyttäminen. Vaikka veto varsinaisesti on täysi, sitä ei pysäytetä. Ulosveto on vain 10-15mm mutta on ensisijaisen tärkeää, että veto ei pysähdy. Mestari Inagakin mukaan Nobiai on kyudon sielu.
8) Yagoro - hetki ennen laukausta. Voima, jota on käytetty jousen jännittämiseksi, ei riitä hyvään laukaukseen, vaan siihen täytyy mobilisoida kaikki fyysiset ja henkiset voimat. Tällöin laukauksesta tulee terävä, räjähtävä.Yagorossa pistetään "kaikki peliin".
9. Hanare - laukaus. Jänne irtoaa Yugakesta, jousi kiertyy vasemmalle ja oikea käsi lentää vauhdilla oikealle niin,että ampuja jää `ristiin naulitun´ asentoon.
10.Zanshin -pysähtynyt muoto, tietoisuuden palauttaminen. Laukauksen jälkeen ampuja jämähtää hetkeksi paikoilleen ja katseellaan seuraa nuolen lentoa ja osumista. Sen jälkeen hän antaa sivulle työnnetyn tietoisuuden palata.
Kyudoammunnassa jousi on ampujan kätisyydestä riippumattaaina aina vasemmassa kädessä. Kuten todettu, on nuolen osoitettava keskelle taulua. Jos ei osu, vika on tekniikassa, suorituksessa. Siksi kyudossa sanotaan "älä tähtää tauluun, vaan tähtää suoritukseen." Useat koulukunnat takertuvat siihen, että ei tule tähdätä tauluun ja he sanovat, että osuminen ei ole tärkeää. Sen takia heidän ampumisensa on todella surkeata. He harjoittelevat pukeutumista ja seremonioitamutta. Ampuminen on toisarvoista. Heki-tyylissä osuminen on tärkeää mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Hekityylissäon pyrittävä kehittymään niin, että oikealla tekniikallaosuu. Osuminen on ainoa edistymisen mittapuu nuorelle kyudokalle. Ammunta näyttää olevan hyvin helppoa, koska liikkeitä ei ole paljon ja etenkin kaikki pojat ovat pieninä ampuneet omilla katajajousillaan. Opettaja Hoff on sanonut, että koska laji on niin vanha on selvää, että kaikki virheet on jo tehty ja korjattu. On siis turhaa tehdä ne uudestaan. On siis löydetty tapa jolla ilman tähtäyslaitteita pystyy sadan prosentin osumatarkkuuteen. Tämä tekniikka sisäitää lukemattoman määrän pieniä yksityiskohtia, joita täytyy oppia tunnistamaan ja hallitsemaan. Oikean tekniikan oppimiseen menee 5 -6 v. Jotta pystyy tekemään sama oikea liike joka laukauksessa, menee toistakymmentä vuotta. Meijiniksi pääsee vain jos lajista on tullut elämäntehtävä ja harjoittelee 30-40 v. ampuen toista sataa nuolta päivässä mestarin johdolla - jos silloinkaan.
MITEN EDETÄÄN
GOMUYUMI-vaihe eli ensimmäiset 3 - 5 kk Aloittelija ei heti pääse käsiksi jouseen vaan aloittaa GOMUYUMILLA -kapula, jossa on kuminen lenkki . Tämä on aika uusi keksintö. Tällä ei ammuta mitään vaan harjoitellaan liikkeet laukaukseen asti.. Karabiki-vaihe 1 kk Sitten harjoitellaan jousen kanssa ilman nuolia ja laukauksia. Jousi on kuitenkin niin erilainen kuin Gomuyumi, että siihen menee jonkin aikaa ennenkuin sitä osaa käsitellä.
MAIKIWARA-vaihe - 1,5 - 2 v. Kun sitten saa ampua tapahtuu se kahden metrin matkalta. Maalina on oljilla täytetty tynnyri (Makiwara). Tynnyri on kasvojen korkeudella. Aika saattaa tuntua pitkältä mutta erityisesti vasemrnan käden liike vaatii näin pitkää harjoittelua. Nimittäin jos vasenta kättä ei käännettäisi pois alta, nuoli lentäisi reilusti oikealle. Varsinainen kääntöliike alkaa kun jänne irtoaa Yugakesta. Jänne palaa 0-asentoon n. 1/200 - 1/400 s, eli se on aika, jonka sisällä väännön täytyy tapahtua. Kaikki aillahtelu.vasemman käden liikkeessä heittää nuolen mihin sattuu. Jos esim, hajonta kahden metrin matkalIa makiwaraan on kaksi senttiä, niin on helppo nähdä mitä se on 28 m matkalla.
MATO-ammuntavaihe - loppuikä.
Tämä ei siis ole mikään hosujien laji. Jos on ennestään pitkäjännitteinen, niin ei ole ongelmia. Hoffin mielestä syy siihen, että suuri osa kyudokoista ovat akateemisesti koulutettuja on se, että he ovat koulutuksensa ansiosta tottuneet pitkäjännitteisyyteen. Jos taas ei ole pitkäjännitteinen, niin siksi tulee kyllä jos jaksaa harjoitella. Jos on virheitä suorituksessaan, on niitä mentävä korjaamaan Makiwaran eteen. Matao-ammunta on niin vaikeaa, että pienikin epävarmuus aiheuttaa sen, että "Mato syö ampujan.".
KYUDON FILOSOFIASTA
1700-luvulla elännyt Yamato-koulukunnan mestari Kenka Yoshida kirjoitti kirjassaan Tsurezuregusa: "älä koskaan anna kahta nuolta aloittelijalle. Jos hänelle antaa kaksi nuolta, tulee hänen mielessään aina olemaan ajatus, että hänellä oi vielä varanuoli. Keskittyminen ensimmäiseen nuoleen jää silloin huonoksi. Hänellä täytyisi alla tunne, että hänen on osuttava sillä ainoalla nuolella, mikä hänellä on kädessään. Sellainen harjoittelu opettaa, että jokainen nuoli on yhtä tärkeä. Vaikkakin oppilas on epätietoinen siitä, että hän ajattelee toista nuolta enemmän kun hänellä on kaksi nuolta, sen huomaa hänen katseestaan. Opettajan tehtävänä on opettaa oppilaitaan, niin että he pystyvät soveltamaan kyudon säännöt arkielämään. Ihmisen luonteelle kuuluu ajatella tulevaisuutta ja unohtaa nykyaika. Ihmisen on vaikeaa keskittyä siihen mitä hänellä on tekeillä, ilman, että osa tajunnasta puurtaa tulevan kimpussa. Illalla ajatellaan huomispäivää ja aamulla ollaan huolissaan siitä, mitä ilta tuo tullessaan. Miksi pitää olla niin vaikeaa elää ja toimia nykyajassa?"
Tässä on tavallaan kyudon filosofia pähinäkuoressa, hieman pelkistettynä. Kyudo opettaa keskittymään täydellisesti siihen, mitä tekee. Pystyäkseen tähän on kuten jo on sanottu hallittava ajatuskoneistoaan, joka taas edellyttää myöskin mm. egoismin ja dualismin hallitsemista (voittamista). Kun oppii hallitsemaan nämä asiat dojossa, niin on selvä, että ne hallitsee myös arkielämässä. Kun tätä on saavuttanut elää aidomman, harmonisemman ja rikkaamman elämän. Uskokaa tai älkää mutta tällainen elämä on paljon lähempänä aitoa todellisuutta kun se `todellisuus´, jossa nykyihminen kuvittelee elävänsä.
MITÄ KYUDO MAKSAA
Kaikki välineurheilu maksaa.Toiset enemmän toiset vähemmän, eli kaikki on suhteellista. Suomen kyudoliitto r.y. välittää itse kyudovälineitä. Tällöin niiden hinnat ovat 30 - 40 % halvempia kuin jos niitä ostaisi jostain kaupasta. Renshinjousi maksaa n.1200 mk ja Jikishin n.1600 mk ja Jikishin Carbon on n. 2000 mk. Bambujousi maksaa 2300 -4000 mk jaCarbon bambu n. 4000 -5000 mk. Yugake maksaa 1500 - 3000 mk. mk laadusta riippuen. Nuolet maksavat/kpl: Alumiini 100-400 mk, bambu 200 - 1600 mk ja hiilikuitu 400 - 600 mk. Kevlarjänne maksaa 30 mk ja jauhot n. 10 mk/pussi. Kyudojinillä on lisäksi asuste johon kuuluu takki(gi), vyö (obi), housuhame (hakarna) ja jalkineet (tabi). Kyudossa on siis vyöarvoja. Ampujan arvoa ei näe vaatetuksesta kuten esim, judossa. Kokonaisen asun hinta on n. 600 mk. Naiset käyttävät lisäksi rintasuojaa joka maksaa n. 50 mk Irtosulkia on todella vaikeaa saada ostaa koska monet petolinnut ovat uhanalaisia. Sikäli kun niitä saa ostaa on niiden hinta tähtitieteellinen. 12 sulan setti maksaisi 5000 mk:sta 30000 mk:aan!!!
Kuten kaikissa välinelajeissa tarvitaan kydossakin huoltoa. Tätä varten kyudojinillä on mukanaan 'kalupakki' jossa on varakärkiä, varanokkeja, veitsi, viiloja, hiekkapaperia, liimaa ym.
TOIMINTAA SUOMESSA
Toimintaa on seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki (Hikari r.y.), Porvoo (Yosaiki r.y.), Turku (Tarashi ry), Tampere (Haya ry), Oulu (Zanshin ry) ja Lapua (Lapuan Virkiä r.y.) Minulta saa yhdyshenkilöiden nimet. Jos jotakuta kiinnostaa saada kyudoa paikkakunnalleen, niin kyudoliitto avustaa kaikin mahdollisin tavoin. Liitto järjestää 4-5 leiriä vuodessa joista ainakin 1 on ulkomaisin voimin ohjattua.