KYUDO -japanilainen jousiammunta

Leif Bagge
Tämä artikkeli pohjutuu Ase-lehti 1/89 kirjoittamaani artikkeliin. Alla oleva teksti on päivitetty ja hieman mukaeltu.
 

Kyudo on japania ja tarkoittaa JousiTietä tai yleisemmin Jousen Tietä. Kyudo kuuluu budo(taistelujen tie) -lajeihin. Muita tunnetuimpia budo-lajeja ovat Judo, Karatedo, Aikido ja Kendo.

Jousi on ihmisen vanhimpia aseita. Todisteita jousen käytöstä on löytynyt ympäri maailmaa lukuunottamatta Tasmaniaa ja Australiaa. Tosin on löytynyt näytteitä jousen käytöstä muutamista paikoista pohjois Australiassa. Vanhimmat nuolenkärjen löydöt ovat n. 50.000 v. vanhoja, mikä tekee jousesta kutakuinkin yhtä vanhan kuin ihminen. Kymmenen tuhatta vuotta vanhat luolamaalaukset esittävät metsästäjiä jousineen. Aseena jousi oli tehokkaampi ja kauaskantoisampi kuin linko, puhallusputki ja keihäs. Jousi on myös alusta asti ollut muutakin kuin pelkkä ase. Jousta käytettiin tuliporana ja maagisena soittimena uskonnollisissä rituaaleissa. Jousen jänne on mitä ilmeisemmin vaikuttanut kielisoittimien syntyyn.

KYUJUTSU

Kyu=Yumi ja tarkoittaa jousta. Jutsu taas tarkoittaa tekniikkaa, taitoa. Jutsu-pääte viittaa k.o. lajin alkuperäistä, sodissa käytettyä muotoa. Muita esimerkkejä: Kenjutsu-miekkailutekniikka, Yarijutsu-seivästekniikka, Karatejutsu (Kiinalainen käsi).

Vaikkakin kunnia ensimmäisen kyujutsukoulun perustamisesta kuuluu prinssi Shotoku Taishille (577 - 642) alettiin jousiammuntaa systematisoimaan vasta 1200-luv. kun Nagahide Ogasawara perusti Ogasawara Ryun (ryu = koulukunta). Ogasawara kehitti jousiammunnan hevosen selästä. Koska ratsastava sotilas pystyi käyttämään panssariasua oli hän lähes lyömätön ja jousimiesten arvostus oli korkealla. Alettiin puhua Kyuba No Michistä - Jousen ja Hevosen Tiestä, eräästä sotilasluokkaa ohjaavasta säännöstöstä, josta myöhemmin käytettiin nimitystä Bushido- sotilaan tie.

Mongolialainen Kublai Khan (1215–94) yritti kahdesti vallata Japanin (1274 ja 1281). Molemmilla kerroilla sää aiheutti hänelle suurta tappiota. Toisessa hyökkäyksessä, joka kesti 49 päivää mongollialaisilla oli kaksi laivuetta, toisessa 50.000 miestä ja toisessa 100.000 miestä!! Kahden päivän aikana riehunut hirmumyrsky tappoi yli puolet näistä. Tämä myrsky sai nimekseen Kamikaze, jumalten tuuli. Vaikkakin valloitusyrityksen huonoa menestystä pitkälti lasketaan juuri silloin sattuneen myrskyn ansioiksi, oli jousimiesten osuus lopulliseen voittoon suuri.

Japanilla oli oma satavuotinen sotansa - Sengoku Jidai (aika jolloin maa oli sodassa), joka kesti v.v. 1500 - 1612. Jatkuva sotiminen sukupolvesta toiseen teki sen, että Bugei eli sotataitoa kehitettiin jatkuvasti. Aseiden käyttö oli bushien (joita oli alettu kutsua samuraiksi) yksinoikeus. Maanviljelijöiden luokasta aika ajoin värvätyt Ashigarut (jalkasotilaat) saivat käyttää vain yhtä lyhyempää miekkaa. 1400-luvulla hallitsivat maata hyvin heikot shogunit ja kapinamieltä syntyi jopa maanviljelijöiden keskuudessa. Ilman aseita he eivät kuitenkaan olisi saaneet mitään aikaiseksi Tilanne muuttui kun muutamat tyytymättömät aseekspertit opettivat heille aseiden käyttöä.Yksi tällainen mestari oli puolilegendaarinen Heki Danjo Masatsugu, joka 1440-luv. perusti toisen Japanin kahdesta jousiammunan pääkouluista, Heki Ryun. Heki Danjo kehitetti jousiammunnan jalkasotilaille. Sen lisäksi, ettei jalkasotilas ratsastanut hän ei myöskään käyttänyt Kabutoa eli kypärää. Kabutossa oli siivekkeitä, jotka lyhensivät vetopituutta. Ilman kypärää vetoa jatkettiin korvan taakse, jonne se vedetään tänä päivänä kaikissa koulukunnissa.

Vuonna1542 portugalilainen kauppias Antonio da Mota ja hänen kaksi seuralaista ajelehtivat myrskyssä maihin Tanegashiman saarelle. Nämä olivat tiettävästi ensimmäiset eurooppalaiset Japanissa. He möivät lunttulukkokiväärin paikalliselle Daimyolle (ruhtinaalle) ja hän alkoi heti tekemään kopioita tästä. Jousi piti alussa helposti asemansa sota-aseena kiväriä vastaan. Se oli kauaskantoisampi ja tarkempi kuin luodikko. Nuolen läpäisyteho oli sama kuin luodin 50 - 60 m matkalla. Hyvä jousiampuja ampui 36 nuolta samassa ajassa kuin kesti ladata ja laukaista luodikko. Samurai jopa halveksi tuliasetta, koska se ei vaatinut läheskään niin paljon harjoittelua kuin jousi ja sitäpaitsi tuliaseen käyttöä opetettiin myös jalkasotilaille. Tilanne muuttui kun Oda Nobunaga hävitti vain 3000 sotilaan armeijallaan, joista suurin osa oli maanviljelijöitä muskettiaseineen, koko perinteisen samuraiden ratsuväen. Kun vielä Tokugawa suku loi pysyvän rauhan maahan ja eristi sen ulkomaailmasta oli jousen tarina sotaaseena Japanissa ohi.

Pysyvä rauha toi kuitenkin mukaansa erinäisiä ongelmia. Kun sukupolvi toisensa jälkeen oli sotinut, oli se ainoa minkä he osasivat. Rauhan tultua heidän moraalinsa laski huolestuttavasti. Moni jäi työttömäksi, heistä tulii Ronineja - herrattomia. Toiset heistä vaihtoivat yhteiskuntaluokkaa. Heistä tuli maanviljelijöitä tai kauppiaita tai puoskareita. Toisista tuli ryöväreitä. Hyvin harvat kehittivät itse sotataitoaan - saadakseen töitä. Nämä kiersivät maata pitkin ja poikin haastaen tunnettujen koulujen mestareita saadakseen hyvän maineen.

TAISTELULAJIT JA ZEN

Zen´in isä oli Boddhidarma (jap. Daruma). Hänen tärkeimpiin saavutuksiin etenkin budotutkijan kannalta, lienee hänen havaintonsa, että liikkeiden suorituksen taso on suorassa suhteessa yhteen buddhismin 52:sta mielentilasta, MU:hun eli tyhjyyteen. Kun mieli on vapaa maallisista ajatuksista (Munen Muso), hyvin harjoiteltu tekniikka ja taito toimivat vaistonvaraisesti, ilman että tietoisuus jarruttaa niitä. Sitä voidaan verrata ehdolliseen refleksiin. Zenbuddhismi lienee tullut Kiinasta Japaniin jo Narakaudella (710-794), joskin se löi läpi vasta 1100-luvun loppupuolella. 1600-luvulla alettiin Japanissa yhdistää Daruman havainto ja sotataito. Harjoitusten pääpaino siirettiin henkiseen kasvatukseen, tarkoituksena kehittää sotilaiden moraalia. Jo tutuiksi käyneiden harjoitusten avulla pyrittiin kehittämään henkilöä kokonaisuudessaan. MU-tilan saavuttaminen edellytti egonsa voittamista ja luopumista dualistisesta ajattelutavasta erittäin pitkien ja rankkojen harjoitusten myötä. Yksi tavoite tässä kehityksessä oli kuoleman pelon voittaminen. Koska harjoittelu tapahtui sotataitojen avulla on selvää, että tekninen taitokin kehittyi huippuunsa. Tällaisen koulutuksen tulos olisi ollut tappokone, ellei siihen ei oltaisi lisätty myös erilasten "pehmeiden" arvojen vaalimista. Samurain piti kehittää itsensä jollain taiteellisella alalla, kuten kukkien järjestelyssä, Origamissa, laulamisessa ja soittamisessa. Koska sotataidoista (Bujutsu) tehtiin zenteitä (Zendo) alettiin puhua Budosta. Niinpä Kenjutsu´sta tuli Kendo ja Kyujutsu´sta tuli Kyudo jne. Teknisen ja eritoten henkisen kasvatuksen korkeimman asteen saavuttanut henkilö kutsuttiin Meijin:iksi.

Seuraavaksi lyhyt kuvaus budoharjoitusten toimintaperiaatteesta. Käytän tässä kendoa (miekan tie) esimerkkinä, koska se on kamppailulaji ja sen takia havainnollisempi.

Kun jollekin annetaan ensimmäistä kertaa miekka käteen ja hänen kimppuunsa hyökätään hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suojautua vaistonvaraisesti. Ihme kyllä hän pärjää suhteellisen hyvin siinä. Kun hänelle sitten opetetaan miten pitää ja käyttää miekkaa tulee ongelmia. Hänen pitäisi torjua jollain tietyllä tavalla mutta se ei ota onnistukaseen. Hänellä on työ ja tuskaa muistaa mitä on opetettu ja hän saa kerta toisensa jälkeen kokea tappioita. Mutta vuosien ja vuodettujen hiki- ja veripisaroiden myötä tekniikka paranee ja lopuksi hänestä tulee hyvin etevä. Silloin ilmestyy toinen ongelma. Kun mielen ei enää tarvitse ajatella tekniikkaa alkavat mielessä käyvät muut ajatukset häiritä suoritusta. Tällöin harjoituksen pääpaino siirtyy enemmän henkiselle puolelle, tarkoituksena tulla oman ajatuskoneistonsa herraksi jo tutuiksi tulleiden harjoitusten ja myöskin mietiskelyn avulla. Sanotaan, että on harjoiteltava kunnes unohtaa tekniikan. Kun hän viimein vapautuu on hän Meijin. Meijin´in ja teknisen virtuoosin välillä on huomattava ero. Sitä ei voi sanoin kuvailla mutta se on selvästi nähtävissä. Tämä mielen vapautuminen tekee sen, että henkilö voi elää elämänsä tasapainossa itsensä, luonnon ja kansaihmisten kanssa sillä tekninen taito jää aina harjoitussaliin. Henkinen kehitys seuraa mukana arkielämään.

KYUDO TÄNÄÄN

Amerikkalaisten tulo Japaniin 1853 oli lopun alku Japanin feodaliyhteiskunnalle ja sen mukana sotataidoille. Varsinainen surmaaja oli Meiji-uudistus 1868 - 1912 joka jakoi kuolemaniskunsa 1871 kieltämällä samurait kantamasta miekkaa. Feodaaliyhteiskunnan lakkautumisen myötä bushi-luokan ulkopuolella olleet kansalaiset halveksivat bushi-luokkaa ja kaiken sen minkä he edustivat mm. bujutsun. Niinpä vanhat taistelulajit tekivät kuolemaa. Vuonna 1896 kokoontui kuitenkin ryhmä vanhoja mestareita elvyttääkseen perinteisen budon. He olivat judon isän Jigoro Kanon (1860 - 1938) menestyksen innostamia. Mestari Kano oli muokannut Ju jutsu´sta Judon. Hän osoitti, että Budolla oli kasvattava vaikutus. Judosta oli tullut oppiaine japanilaisissa kouluissa. Judo säästyi ongelmasta, joka oli useimpien muiden Budo-lajien riesana. Judossa ei ollut kuin yksi koulukunta kun taas esim. Kyudossa oli kaksi pääkoulua ja lisäksi lukuisia muunnelmia. Sama koski muita budolajeja. Näin oli vaikeaa luoda kattaorganisaatiota eri lajeille. Itse asiassa kesti aina vuoteen 1948 ennen kuin nykyistä Japanin Kyudoliittoa saatiin perustetuksi. Senkin he saivat onnistumaan vasta sen jälkeen kun he olivat luoneet uuden oman uuden tyylisuunnan ottaen jotain pientä jokaisesta tyylisuunnasta. Siitä miten he siinä onnistuivat voi olla monta mieltä.

KYUDO EUROOPASSA

Saksalainen filosofi Eugon Herrigel (1885-1955) asui 6 v. Japanissa ja hän oli ensimmäisiä Eurooppalaisia jotka saivait harjoittaa kyudoa. Hän opiskeli sitä Awa Kenshon johdolla. Awa Kenshon mestari oli perustanut oman tyylisuuntansa Honda Ryu´n. Herrigel kirjoitti klassikon ZEN JA JOUSELLA AMPUMISEN TAITO. Tämä kirja on houkutellut suuren osan nykyisistä Kyudokoista lajin piiriin.

Sattuman kautta sattui kaksi rymää japanilaisia kyudokoita liikkumaan samaan aikaan Euroopassa. Nämä kohtasivat syyskuussa 1969 Hampurissa. Toisessa ryhmässä oli mestari Inagaki Genshiro Yoshimichi, Heki Ryu koulukunnan Insai-haaran päämies. Hänen ryhmässään oli hänen saksalainen oppilaansa Manfred Speidel, joka opiskeli arkitehtuuria Japanissa. Saksalainen jousiammuntaseura oli Speidelin kautta pyytänyt jonkun esittämään Kyudoa Saksaan. Toisessa ryhmässä olivat mestarit Anzawa ja Onuma. Anzawa oli Awa Kenshon seuraaja ja hän oli harjoitellut yhdessä Herrigelin kanssa. Mainitut mestarit pitivät yhteisen näytöksen Hampurissa. Sitä oli katsomassa mm. Feliks F. Hoff. Mestari Inagaki piti sen jälkeen viikon pituisen leirin ja jätti assistentinsa loppuvuodeksi Hampuriin pistämään kyudon kunnolla käyntiin. Feliks F. Hoff osallistui sille leirille ja on siitä asti harjoittanut kyudoa. Hän on yhdessä professori Manfred Speidelin kanssa aktiivisesti edistänyt kyudoa Euroopassa. Mestari Inagaki on kerännyt suurimman seuraajakunnan Euroopassa. Euroopan n. 2100:ta kyudon harrastajasta (v.2005) yli puolet harjoittaa Heki-tyyliä. Heki Ryu Insai Ha tyyliä harjoitetaan Japanin lisäksi Saksassa, Suomessa, Italiassa, ja Itävallassa. Marraskuussa 1984 tuli pyynnöstä Feliks Hoff tuomaan kyudon Suomeen. Tämä tapahtui viikonloppukursin muodossa. Ensimmäiselle leirille osallistui 22 henkilöä ympäri Suomea. Joulukuussa perustettiin kaksi kyudoseuraa Suomeen. Ensimmäinen oli Heiwa No Yumi (nyk. Yosaiki) Porvoossa ja toisena Hikari Helsingissä. Tammikuun 26.n päivänä 1985 perustettiin Suomen Kyudoliitto. Feliks F. Hoff kävi seuraavan kerran Suomessa maaliskuussa 1985. Elokuussa samana vuonna ryhmä suomalaisia kyudokoita tapasivat ensimmäsitä kertaa mestari Inagakin Hampurissa viikon pituisella leirillä. Suomi on Euroopan Kyudoliiton aktiivinen jäsen. Se on järjestänyt kansainvälisen EKF-leirein vuonna 1989. Vuonna 1993 SKL isännöi Euroopan mestaruuskilpailuja ja Inter City Taikaita. Antti-Jussi Voutilainen oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suomalainen joka on voittanut EM-kultaa (1995).

VÄLINEET

Yumi - jousi: Varhaisimmat kuvaukset Yumista eli tyypillisestä japanilaisesta jousesta - yksi kolmannes kahvan alapuolella ja kaksi kolmasosaa sen yläpuolella - on löydetty kuparikellosta 300-luvulta e.Kr. Yumi on n. 220 cm pitkiä. Se on pisin kaikista jousityypeistä. Englantilainen "long bow" on n. 190 cm pitkä. Syytä japanilaisen jousen epäsymmetrisyyteen ei tunneta mutta teorioita löytyy. Yksi teoria kertoo, eitä ensimmäiset jouset olivat umpipuuta eli yhdestä puusta/oksasta tehtyjä. Oksilla on se ominaisuus, että ne ovat ohuempia toisessa päässä. Näinollen ampuminen keskeltä ei olisi ollut hyvä vaan tultiin sellaiseen tulokseen, että juuri 1/3 alhaalta olisi parasta. Toinen teoria on se, että pitkä jousi, jonka ote olisi keskellä ei toimisi hevosen selässä, koska sitä ei pytyisi nostamaan hevosen selän yli ampuakseen toiseen suuntaan. Kun otteen alapuoli oli lyhyempi se salli ampumisen eri suuntiin.
Rakenne: Vaikkakin laminoitu jousi oli ollut tunnettu Kiinassa jo ajat, ovat ensimmäiset todisteet laminoidusta japanilaisesta jousesta 1100 luvulta. Tosin jotkut lähteet väittävät, että Tokos-järven rannalta löydetyt jouset (300 - 400 luv. j.Kr.) olisivat olleet laminoituja. Kirjoituksissa Kamakurakaudelta (1185–1333) puhutaan FUSE DAKE YUMISTA. Fuse on kääritty ja DAKE (take) on bambua. Kun jousta Gempeisodan (1181 - 1185) jälkeen alettiin kehittää käytettiin erilaista bambua erilaisiin tarkoituksiin. Take nykyisen Tokyon seudulta sopi parhaiten seremoniallisiin jousiin, kun Kagoshiman take oli parempi sota- ja metsästysjousiin. Tämän päivän jouset koostuvat sekä bambusta, että puusuikaleista. 1986 jousenvalmistaja Koyama esitti bambujousen, jossa oli hiilikuitukerroksia. Länsimaihin tuodaan pääasiallisesti n.s. lasikuitujousia. Ne koostuvat kolmesta ohuesta kerroksesta lasikuitua, kolmesta kerrokesta puusuikaleita ja taas kolmesta ohuesta lasikuitukerroksesta. Syy siihen, että jousi on lasikuidun ympäröimä on Euroopan verrattain kuiva ilmasto. Bambu tarvitsee kosteahkon ilmaston. Kuiva ilmasto haurastuttaa ja halkaisee bambun. Lasikuitujousia saa myös hiilikuidulla. Eri tyyppisiä lasikuitujousia ovat Renshin - aloittelijan jousi, Jikishin - pitemmälle ehtineen jousi sekä Jikishin Carbon -hiilikuitukerroksilla. Jousta valittaessa on otettava huomioon ampujan kokemus, pituus ja voima. Ampujan pituus määrittelee vetopituuden (Yatsuka) ja vetopituus jousen pituuden. Yatsuka on n. ½ ampujan pituudesta (kts. Ya -nuoli alla). Jos ampujan Yatsuka on alle 85 cm hän käyttää Nami-jousta (nami = normaali=212 cm). Jos Yatsuka on 85-95 cm käytetään Ni Sun Nobi -jousta, joka on kaksi sunia (6.06 cm) pitempi kuin Nami. Pitkille ampujille on vielä Yon Sun Nobi (4 sunia pidempi) ja Roku Sun Nobi (6 sunia pidempi).
Jousen voimalla tarkoitetaan se voima, jota tarvitaan jousen vetämiseksi täyteen vetoon. Aloitteleville naisille suositellaan on 9 - 11 kg ja miehille 12-14 kg jousia. Muutaman vuoden harjoittelun jälkeen on syytä vaihtaa raskaampaan jouseen. Suurin suositeltava "voimankorotus" on 2 kg naisillle ja 3 miehille. Vahvimmat käytössä olevat jouset ovat n. 28 kg luokkaa. Joissakin kirjoissa puhutaan jopa 45 kg jousista mutta sellaisten venyttäjiä ei enää ole. On kuitenkin ilmeistä, että vanhan ajan soturit käyttivät voimakkaimpia jousia kuin tänä päivänä. M.m. maalitaulun sijainti (kts. Dojo) kielii tästä.

Tsuru - jänne: Perinteinen jänne on tehty hamppukuidusta. Nykyään on myös saatavana Kevlar-jänteitä sekä jänteitä, joissa on sekä hamppua että kevlaria. Jänne kestää tyypistä riippuen 500-1000 laukausta. Jännettä ostaessa alasilmukka on useimmiten valmiiksi sidottu. Yläpäätä solmitaan itse sellaiselle korkeudelle, että jänne nokin kohdalla on n. 15 cm kahvasta. Nokkauspaikkaa täytyy itse valmistaa (paksuntaa).

Ya - nuoli: Perinteinen nuoli on bambusta. Tarkoin valikoitu (3v. vanha) bambu oikaistaan lämmittämällä, hiotaan ja kiillotetaan. Nuolen kärki on metallista. Sodassa käytettiin eri näköisiä kärkiä eri tarkoituksiin. Vaikka jousi oli sota-ase, sen pääasiallisina tehtävänä ei ollut tappaa vaan pysäyttää. Tämä käy ilmi nuolen kärjestä. Tavallisin kärki oli sellainen muodoltaan, ettei se silponut uhria. Kärki oli myös vahvasti kiinni varressa, jotta se ei jäisi uhrin sisään. Toki oli nuoleja, jotka tekivät rumaa jälkeä. Kenraaleja tapettiin isoilla erikoisilla kärjillä jotka olivat löysästi kiinni ja jäivät uhriin. Hevosen jalan jänteitä katkaistiin erikoisilla nuolilla, jotta hevosen selässä oleva pansaroitu sotilas saataisiin pysäytetty. Jousen liittymisestä uskontoon kielivät viheltävät nuolet, joita ammuttiin tärkeän paikan yli karkoittamaan pahoja henkiä. Uudet ajat ovat tuoneet uudet nuolimateriaalit. On nuolia aluminista ja hiilikuidusta.

Nuolen pituus määräytyy ampujan pituuden ts. Yatsukan mukaan. Tätä mittaa saadaan mittaamalla etäisyys ampujan kurkunpäästä suoraan sivulle ojenetun käden keskisormen päähän. Siihen lisätään 6 cm ns. Mato-nuoliin ja 10cm ns. Makiwaranuoliin. Tämä lisäys on tavallaan turvamarginaali. Nokki on tehty sarvesta ja nykyään tietenkin myös muovista. Sulat ovat linnun sulkia. Niiden laatu vaihtelee sen mukaan mistä linnusta ja mistä osasta lintua ne on otettu. Halvimmat sulat ovat kalkkunan sulat. Paremmissa nuoleissa käytetään haukan ja kotkan sulkia. Tämä johtuu siitä, että ko. lintujen sulat ovat vahvimmat ja kestävimmät. Linnun siivistä otetut sulat ovat heikompia kuin linnun pyrstöstä otetut. Arvokkaimmat sulat ovat pyrstön sisemmät sulat (2kpl). Nuolisetti käsittää 4 nuolta. Niiden valmistamiseen tarvitaan 6 sulkaa. Pitkien matkojen ammunnassa nuolet ovat ohuempia ja sulat matalampia mutta pitempiä. Vahvat jouset edellyttävät paksumpien nuolten käyttämistä.

Yugake - hanska: Tyypillistä japanilaiselle jousiammunnalle on Yugaken eli hansikkaan käyttö. Hansikasta pidetään oikeassa eli vetävässä kädessä. Se on tehty peurannahasta ja peukalo on puusta. Sormia on tyylisuunnista riippuen joko kolme, neljä tai viisi. Hekityylissä käytetään kolmisormisia Yugakeja (mitsugake) . Peukalon, joka on tehty puusta, juuressa on lovi, johon pujotetaan jänne. Kun se on siellä otetta lukitaan asettamalla etu- ja keskisormi peukalon yli. Koska oikean käden on oltava mahdollisimman rento, käytetään kitka-ainetta, Giriko, joka pitää sormet peukalon päällä hyvin pienellä voimalla. Giriko, joka on hartsia on saanut nimensä äänestä (natina), joka syntyy kun etu- ja keskisormi liukuvat peukalon yli. Se on japaniksi girigiri. Jousikädessä käytetään tuhkaa (fudeko), jota saadaan kun poltetaan riisin kuoria. Fudeko ajaa samaa asia kuin voimistelijoiden magnesiumi. Yugaken etusormen ulkosyrjä painaa nuolta niin, että se pysyy paikallaan. Tätä otetta sanotaan Mongolliseksi otteeksi ja se on yleisin ote Aasiassa.

Keikogu - asu: Kyudokoilla on seuraavanlainen asu harjoitellessa:
Gi=takki, Hakama=housuhame, Obi=vyö ja Tabi=jalkine. Naisilla on myös Muneate=rintasuoja. Seremoniossa ampujalla on Kimono Gi´n sijasta.

DOJO

Dojo tarkoittaa paikkaa, jossa tehdään jotakin. Esim. Judodojo on judosali ja Kyudodojo on sali jossa harjoitellaan Kyudoa. Perinteinen kyudojo käsittää pienen rakennuksen, jonka toinen pitkäsivu on n.s. siirtoseinä eli se on avattavissa. Rakenus käsittää teehuoneen, pukuhuoneen ja ampumahuonee. Ampumahuoneessa on myös uskonnollisiin menoihin tarkoitettu pyhäkkö Kamiza. Lähimpänä ulkoseinää on linja (Shai), josta ammutaan. Siitä n. kaksi metriä sisäänpäin on toinen linja, Honza. Näiden linjojen välillä saa oleskella vain ampuessa. Siirtoseinä aukeaa suljettuun puutarhaan, jossa on lammikko muutamine kaloineen ja kauniine kukkineen. Puutarhan toisessa päässä on katos, jonka alla hiekkavalli. Matot (taulut) on kiinnitetty tikuilla tähän valliin. Taulun alareuna on n. yhdeksän senttimetriä maasta. Länsimaissa käytetään hiekkavallin sijasta olkpaaleja ja niiden takana on nuoliverkko. Dojona on jokin iso urheiluhalli tai vastaava. Minimimitat tällaiselle harjoituspaikalle on pituus 35 m, leveys 10 m ja korkeus 3,5 m.

AMPUMINEN

Ampumaetäisyyksiä on varsinaisesti kaksi: 28 m (Chikamatoammunta) ja 60 m (Entekiammunta). Chikamato on 36 cm halkaisijaltaan ja Enteki (sekä Mato että Teki tarkoittaa maalitaulua) on 100 cm halkaisijaltaan. Sanjusangendon luostarissa ammutaan vuosittain 24 tuntia tarkoituksena ampua niin monta nuolta kuin mahdollista. Matkaa on 120 m ja ennätys on 18800 nuolta, joista noin puolet osuivat!! Matossa ei ole pisteitä vaan kyudossa lasketaan osumia. Ammuntaa voidaan jakaa kahteen tapaan; harjoitusammunta ja seremoniallinen ammunta (Taihai). Taihaita voi esittää yksi henkilö mutta tavallisinta on, että se tehdään ryhmässä, jossa tavallisesti 5 ampujaa. Kaikki kilpailut ja vyökokeet tehdään taihaimuodossa. Itse ampumaprosessi tapahtuu aina tietyn kaavan (Hassetsun) mukaan. Kaikki osat on tarkoin määritelty. Niitä voidaan jakaa seuraavasti:

Kyudoammunnassa jousi on ampujan kätisyydestä riippumattaaina aina vasemmassa kädessä.

Seistään Honzalla, kumarretaan kohti Matoa, astutaan kolmella askeleella Shaiille ja käännytään 90o niin, että vasen kylki on kohti taulua.

1. Ashibumi - jalkojen asento. Asetutaan haara-asentoon niin, että jalkojen välinen etäisyys = Yatzuka. Isovarpaiden kärjet ovat linjassa, jonka ajateltu jatke osuisi keskelle Matoa. Jalat ovat n. 60o kulmassa. Jousi tuodaan kasvojen eteen ja nokataan Haya eli 1. nuoli. Otoya eli 2. nuoli asetetaan pitkän- ja nimettömän sormen väliin niin, että kärki osoittaa taaksepäin.
2. Dozukuri - tasapaino. Jousi asetetaan niin, että sen alakärki lepää vasemman polven päällä. Otetaan ryhdikäs asento, joka pysyy muuttumattomana koko ammunnan aikana.
3.Yugamae - valmistautuminen. Tätä jaetaan kolmeen osaan:
a) Torikake - ote jänteestä. Jänne pujotetaan peukalon loveen ja otetta lukitaan asettamalla etuja keskisormi peukalon selän yli. Kättä nostetaan niin, että peukalo on n. 1 cm nuolen alapuolella ja samansuuntainen sen kanssa.
b) Tenouchi - ote jousesta. On jousiammunnan tärkeimpiä ja vaikeimpia asioita.
c) Monomi - Katse tauluun. Katse pysyy siinää loppuun asti.
4. Uchiokoshi - jousen nostaminen. Jousi nostetaan pystysuorana pään yläpuolelle, josta alkaa jännittäminen. Nuolen kärki osoittaa hieman alaspäin. Uchiokoshi on ulosvedon ensimmäinen vaihe.
5. Sanbun No Ni - toinen kolmesta (ulosvetovaiheesta). Kun nuoli on kulmakarvojen korkeudella ja oikea käsi korvan paikkeilla pysäytetään ulosveto ja suoritetaan viimeinen tarkistus ja mahdollisesti tarvittava korjaus.
6. Tsumeai - täysi veto. Neljä asiaa tulee tapahtua samaan aikaan;
a) veto tulee täyteen
b) nuoli osoittaa keskelle taulua (taas yksi kyudon erikoisuuksista),
c) jänne koskettaa rintaa
d) nuoli on poskiluun alapuolella kiinni poskessa.
Vasen käsi vääntää jousta sen vasemman sisäkulman pystyakselin ympäri. Oikea käsi kiertyy ulospäin, jotta jänne voisi vapautua kolosta.
7. Nobiai - venyttäminen. Vaikka veto varsinaisesti on täysi, sitä ei pysäytetä. Nobiaissa ulosvetoa jatketaan 10-15mm. Mestari Inagakin mukaan Nobiai on kyudon sielu.
8. Hanare - laukaus. Jänne irtoaa Yugakesta, jousi kiertyy vasemmalle ja oikea käsi lentää vauhdilla oikealle niin,että ampuja jää `ristiin naulitun´ asentoon.

Heti Hanaren jälkeen ampuja "jähmettyy" hetkeksi ns. Zanshin-asentoon ja katseellaan seuraa nuolen lentoa ja osumista. Sitten hän antaa "sivulle työnnetyn tietoisuuden" palata.

Kuten aikaisemmin on sanottu, on nuolen osoitettava keskelle taulua. Jos ei osu, vika on tekniikassa, suorituksessa. Siksi kyudossa sanotaan "älä tähtää tauluun, vaan tähtää suoritukseen". Osuminen on kylläkin tärkeää mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Osuminen on ainoa edistymisen mittapuu nuorelle kyudokalle. Ammunta näyttää olevan hyvin helppoa, koska liikkeitä ei ole paljon ja melkein kaikki pojat ovat pieninä ampuneet jonkinnäköisillä jousilla. Kun aloittaa kyudoharjoituksensa huomaa hyvin pian, että kyudo on käsittämättömän vaikea laji. Feliks F. Hoff on sanonut, että koska laji on niin vanha on selvää, että kaikki virheet on jo tehty ja korjattu. On siis turhaa tehdä ne uudestaan. On siis löydetty tekniikka/taito jolla ilman tähtäyslaitteita pystyy lähes sadan prosentin osumatarkkuuteen. Tämä tekniikka sisältää lukemattoman määrän pieniä yksityiskohtia, joita täytyy oppia tunnistamaan ja hallitsemaan. Oikean tekniikan oppimiseen menee 5 -6 v. Jotta pystyy tekemään sama oikea liike joka laukauksessa, menee toistakymmentä vuotta. Meijiniksi pääsee vain jos lajista on tullut elämäntehtävä ja harjoittelee 30-40 v. ampuen toista sataa nuolta päivässä mestarin johdolla - jos silloinkaan.

MITEN EDETÄÄN

GOMUYUMI-vaihe (n. 3 kk) Aloittelija ei heti pääse käsiksi jouseen vaan aloittaa GOMUYUMILLA -kapula, jossa on kuminen lenkki . Tämä on aika uusi keksintö. Tällä ei ammuta mitään vaan harjoitellaan liikkeet laukaukseen asti.. Karabiki-vaihe 1 kk Sitten harjoitellaan jousen kanssa ilman nuolia ja laukauksia. Jousi on kuitenkin niin erilainen kuin Gomuyumi, että siihen menee jonkin aikaa ennenkuin sitä osaa käsitellä.

MAIKIWARA-vaihe (1 - 1,5 v). Kun sitten saa ampua tapahtuu se kahden metrin matkalta. Maalina on oljilla täytetty tynnyri (Makiwara). Tynnyri on kasvojen korkeudella. Tämän vaiheen kesto saattaa tuntua pitkältä mutta erityisesti vasemrnan käden liike vaatii näin pitkää harjoittelua. Nimittäin jos vasenta kättä ei käännettäisi pois alta, nuoli lentäisi reilusti oikealle. Varsinainen kääntöliike alkaa kun jänne irtoaa Yugakesta. Jänne palaa ns. 0-asentoon (perus-) n. 1/200 - 1/400 s, eli se on aika, jonka sisällä väännön täytyy tapahtua. Kaikki ailahtelu.vasemman käden liikkeessä heittää nuolen mihin sattuu. Jos esim, hajonta kahden metrin matkalIa makiwaraan on kaksi senttiä, niin on helppo nähdä mitä se on 28 m matkalla.

MATO-ammuntavaihe - loppuikä.

Tämä ei siis ole mikään hosujien laji. Jos on ennestään pitkäjännitteinen, niin ei ole ongelmia. Hoffin mielestä syy siihen, että suuri osa kyudokoista ovat akateemisesti koulutettuja on se, että he ovat koulutuksensa ansiosta tottuneet pitkäjännitteisyyteen. Jos taas ei ole pitkäjännitteinen, niin siksi tulee kyllä jos jaksaa harjoitella. Jos on virheitä suorituksessaan, on niitä mentävä korjaamaan Makiwaran eteen. Matao-ammunta on sen verran vaikeaa, että pienikin epävarmuus ampujassa aiheuttaa sen, että "Mato syö ampujan."

KYUDON FILOSOFIASTA

1700-luvulla elännyt Yamato-koulukunnan mestari Kenka Yoshida kirjoitti kirjassaan Tsurezuregusa: "Älä koskaan anna kahta nuolta aloittelijalle. Jos hänelle antaa kaksi nuolta, tulee hänen mielessään aina olemaan ajatus, että hänellä oi vielä varanuoli. Keskittyminen ensimmäiseen nuoleen jää silloin huonoksi. Hänellä täytyisi alla tunne, että hänen on osuttava sillä ainoalla nuolella, mikä hänellä on kädessään. Sellainen harjoittelu opettaa, että jokainen nuoli on yhtä tärkeä. Vaikkakin oppilas on epätietoinen siitä, että hän ajattelee toista nuolta enemmän kun hänellä on kaksi nuolta, sen huomaa hänen katseestaan. Opettajan tehtävänä on opettaa oppilaitaan, niin että he pystyvät soveltamaan kyudon säännöt arkielämään. Ihmisen luonteelle kuuluu ajatella tulevaisuutta ja unohtaa nykyaika. Ihmisen on vaikeaa keskittyä siihen mitä hänellä on tekeillä, ilman, että osa tajunnasta puurtaa tulevan kimpussa. Illalla ajatellaan huomispäivää ja aamulla ollaan huolissaan siitä, mitä ilta tuo tullessaan. Miksi pitää olla niin vaikeaa elää ja toimia nykyajassa?"

Tässä on tavallaan kyudon filosofia pähinäkuoressa, hieman pelkistettynä. Kyudo opettaa keskittymään täydellisesti siihen, mitä tekee. Pystyäkseen tähän on kuten jo on sanottu hallittava ajatuskoneistoaan, joka taas edellyttää myöskin mm. egoismin ja dualismin hallitsemista (voittamista). Kun oppii hallitsemaan nämä asiat dojossa, niin on selvä, että ne hallitsee myös arkielämässä. Kun tätä on saavuttanut elää aidomman, harmonisemman ja rikkaamman elämän.

MITÄ KYUDO-VÄLINEET MAKSAVAT?

Suomen kyudoliitto r.y. välittää itse kyudovälineitä. Tällöin niiden hinnat ovat 30 - 40 % halvempia kuin jos niitä ostaisi jostain kaupasta. Renshinjousi maksaa n. 260 €, Jikishin n.360€ ja Jikishin Carbon on n. 460 €. Bambujousi maksaa 770 -900€ ja Carbon bambu n. 1200€. Yugake maksaa 170-250€. Nuolet maksavat per kappale: Alumiini 27-70€ , bambu 95 - 155€ ja hiilikuitu 135 - 165€. Jänne maksaa 5-15€ ja Giriko & Fudeko n. 2 €/pussi. Asusteet maksavat yhteensä n. 120€.

Kuten kaikissa välinelajeissa tarvitaan kydossakin huoltoa. Tätä varten kyudojinillä on mukanaan 'kalupakki' jossa on varakärkiä, varanokkeja, veitsi, viiloja, hiekkapaperia, liimaa ym.

TOIMINTAA SUOMESSA

Toimintaa on seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki (Hikari r.y.), Nurmo (Tokushin r.y.), Porvoo (Yosaiki r.y.), Tampere (Haya r.y.), Turku (Tarashi r.y.) ja Oulu (Zanshin r.y.). Suomen Kyuoliitto järjestää 4-5 leiriä vuodessa joista 3 on ulkomaisin voimin ohjattua.