Maanpiiri
takaisin pääsivulle

Miksi maanpiirillä on lippu?

Maanpiirillä on lippu samasta syystä kuin nimikin, että se tunnistettaisiin. Valtion vertauskuvat eivät ole tärkeitä, eivätkä ehkä hyvästäkään. Ne saattavat jopa haitata kaikkikohtaisuutta tullessaan turhan palvonnan kohteiksi. Maanpiirin lippu on kuitenkin enemmänkin koriste. Se ei vaadi palvontaa, kuten ei se maakaan, jota se kuvaa, tai aate jota maa edustaa. Lippu ei ole tärkeä, eikä valtiokaan, vaan ainoastaan onni.

Mitä lippu kuvaa?

Lipussa on mustalla taustalla sininen pallo. Musta kuvaa pimeää avaruutta, ja sininen maapalloa, joka on ainoa tuntemamme elämän saareke pimeydessä, sellaisena korvaamaton. Musta kuvaa myös muita valtioita, jolloin sininen pallo kuvaa maanpiiriä, joka on perustavalla tavalla niistä poikkeava, tai ainakin pyrkii siihen. Valkoinen miekka kuvaa sekä uhkaa maapallon luontoa ja kokonaisuutta kohtaan, että uhkaa maanpiiriä ja sen väestöä kohtaan, ja näiden asioiden puolustamista. Lipun ylänyrkassa on myös nelisakarainen pohjantähti, kuvaamassa ulkopuolista näkökulmaa, joka kannattaa ottaa kaikkiin asioihin, sekä pohjolaa, missä Maanpiiri on perustettu.

On vielä yksi tapa tulkita lippua. Jos lipun nostaa pystyyn, niin että miekan kahva on alhaalla, voi nähdä yksinkertaistettuna muinaisen maailmanpuun mallin, joka kuvasi muinais-ihmisille maailman syntyä ja perusolemusta. Muinaisten kansojen luultua suuremmasta ymmärryksestä kiinnostuneille suosittelen 1900-luvun kirjaa nimeltään "Kalevalan metafysiikka ja fysiikka" (Timo Heikkilä 1999).
monimutkaisempi maailmanpuun malli

Takaisin pääsivulle