[ Kirjoituksia ]

 

 

 

KALENTERIT

Nykyään käytössä olevasta juutalaisesta kalenterista on löytynyt
242:n vuoden virhe.  Siinä on jäänyt jotakin pois tuomarien ajalta.
Vuoden 5774 sijasta elämme vuotta 6016 vuonna 2013 gregoriaanisen
ajanlaskun mukaan. Tämä 242 vuoden virhe perustuu E.W.Faulstich,
Chronology History Research Institute, Iowa, USA, 1986 tekemiin laskelmiin.

Kristityn munkin Dionysius Exiguuksen vuonna 525 tekemä laskema
on osoittautunut myös virheelliseksi.  Keskiaikaisten laskeskelijoiden
lisäksi tietysti on suhtauduttava varauksellisesti myös nykyaikaisiin.

Tässä on selvästi Jumalan käsi. Hän on sallinut että aikojen laskemiset
ovat kaikilta menneet pieleen. He saavat pureskella kynänsä silpuksi ja
roskiksensa täyttyvät rutatuista laskelmista.

Jumala itse käyttää Raamatun profetioissa vuosia joissa on 360 päivää
ja kuukausissa 30 päivää (Dan 12:7; Ilm 12:14; 12:6; 13:5).

Vuosien ja kuukausien pituudet ovat ilmeisesti ennen vedenpaisumusta
olleet tällaiset. Vedenpaisumuksen aikaan maan radan pituuteen on tullut
muutosta, mikä on vaikuttanut myös kuunkiertoon. Sitä ennen ovat nämä
siis olleet näin säännölliset, 12 30-päiväistä kuukautta ja vuodet ovat olleet
360 päiväisiä. Tämähän on luonnollista sillä neljäntenä luomispäivänä
aurinko ja kuu asetettiin eikä niitä silloin näin epämääräisesti kuin ne
nykyään ovat ollut laitettu osoittamaan merkkeinä aikoja, päiviä ja vuosia
(1 Moos 1:14). Silloin niiden osoittamat ajat olivat sekunnilleen edellä
mainitun mittaisia. Jos kuitenkin haluaa ottaa haasteen vastaan ja
laskeskella niin tämä on hyvä huomioida.

Raamatussa ei missään mainita vuosilukuja. Jos mainitaan aikoja niin
ne ovat tällaisessa muodossa: ”kuningas xx:n viidentenä
hallitusvuotena”
(Esimerkkejä). Vuosilukujen tietäminen ei siis näytä tärkeältä vaan
meille
riittää Raamatussa kerrotut aikojen merkit. Niitä seuraamalla pääsee
riittävään tarkkuuteen.

 

Moshe Zew

 

[ Alkuun ] [ Kirjoituksia ]