[ Kirjoituksia ]

 

 

 

YHTEYDEN JA JAON PERUSTEET

 

 

JOHDANTO

 

5. luku Watchman Neen kirjasta: "Concerning

our Missions", 1939. (suom. "Apostolinen

lähetystyö", Kaikille luoduille, Pietarsaari,

1940). Vaikka kirja on jo vanha ja suomennos

vanhahtava, niin asiasisältö on mitä ajankoh-

taisin. Watchman Nee kirjoittaa kirjansa joh-

dannossa mm.: "Me haluamme löytää Jumalan

alkuperäisen tahdon, eikä sitä, mitä Hän myö-

hemmin on sallinut. Tahdomme nähdä, mikä

oli Jumalan tarkoitus 'alusta', nähdä asiat sel-

laisina, kuin ne olivat kaikessa puhtaudessaan

Jumalan mielestä lähteneinä, eikä sellaisina,

miksi ne ovat tulleet Hänen kansansa jonkun

osan 'sydämen kovuuden' tähden...Tämä kirja

on tarkoitettu niille, jotka opittuaan tuntemaan

Messiaan ristiä ja ristin salaisuutta, tietävät in-

himillisen luonnon turmeltuneisuuden, eivätkä

tahdo vaeltaa lihan vaan Hengen mukaan. Tah-

toisimme auttaa niitä, jotka tunnustavat Messi-

aan herruuden kaikessa ja pyytävät palvella

Herraa Hänen osoittamallaan eikä itsevalitulla

tavalla".

 

Uutta painosta Watchman Neen kirjasta

"Apostolinen lähetystyö" on saatavana

Ly-Kustannuksesta

 

Sisältö:

Yhteyden ja jaon perusteet

Seurakunnan sisä- ja ulkopuolella

Hengen yhteys

Hengellisen yhteyden seitsemän perustetta

Paikallisseurakunnat

Seitsemän kiellettyä eron syytä

Voittajat

 

 

YHTEYDEN JA JAON PERUSTEET

 

Sana "seurakunta" on mainittu ainoastaan kak-

si kertaa evankeliumeissa, mutta sitä käytetään

usein Apostolien teissa. Toisessa luvussa ker-

rotaan noin kolmentuhannen ihmisen pelastu-

misesta ja neljännessä luvussa kerrotaan edel-

leen viidestätuhannesta ja heihin viitataan seu-

raavassa luvussa "seurakuntana": "Ja suuri

pelko valtasi koko seurakunnan" (Apt. 5:11).

Tässä Raamattu kutsuu Jumalan lapsia "seu-

rakunnaksi". Heti Stefanuksen kuoleman jäl-

keen käytetään tätä sanaa uudelleen Apt. 8:1,

ja yhteys on tässä kohdassa selvempi kuin ai-

kaisemmin. "Ja sinä päivänä nousi suuri vaino

Jerusalemin seurakuntaa vastaan". Tästä koh-

dasta käy ilmeiseksi, että Jerusalemin uskovat

ovat Jerusalemin seurakunta. Nyt tiedämme

siis, mikä seurakunta on. Se käsittää kaikki pe-

lastuneet määrätyllä paikkakunnalla. Myöhem-

min, apostolien ensimmäisen lähetysmatkan

kuluessa pelastui paljon ihmisiä eri paikoissa

evankeliumin saarnan kautta. Mitään ei kerrota

heidän "muodostumisestaan" seurakunniksi,

mutta Apt. 14:23:ssa kerrotaan Paavalista ja

Barnabaasta, että he valitsivat jokaisessa seu-

rakunnassa vanhimmat. Näitä eri paikoissa ole-

via uskovien ryhmiä kutsutaan seurakunniksi.

Ne olivat uskovien ryhmiä, siksi ne yksinkertai-

sesti olivat seurakuntia. Koska tahansa joukko

ihmisiä pelastuu jossakin paikassa, ovat ne vä-

littömästi sen paikkakunnan seurakunta. Raa-

matullinen seurakunnan perustaminen tapah-

tuu yksinkertaisesti evankeliumin saarnan ja

kasteen kautta. Mikään muu ei ole tarpeellista.

Kun ihmiset kuulevat evankeliumia ja vastaan-

ottavat Herran Vapahtajakseen, silloin he ovat

seurakunta.

 

Huomatkaamme tarkoin, että jonkun seurakun-

taan vastaanottamisemme perustuu siihen, että

Herra on jo hänet vastaanottanut. "Heikkous-

koista hoivatkaa...sillä Jumala on ottanut hänet

hoivaansa" (Room. 14:1,3). "Hoivatkaa sentäh-

den toinen toistanne, niinkuin Messiaskin on

teidät hoivaansa" (Room. 15:7). Kun vastaan-

otamme jonkun, tunnustamme sillä ainoastaan,

että Herra on jo hänet vastaanottanut. Meidän

vastaanottamisemme ei tee häntä seurakunnan

jäseneksi. Pikemminkin otamme hänet vastaan

sentahden, että hän jo on jäsen. Jos hän on

Herran oma, on hän seurakunnassa; jos hän ei

ole Herran oma, ei hän ole seurakunnassa. Jos

me vaadimme jotakin sen lisäksi, että Herra on

hänet vastaanottanut, ennenkuin sallimme hä-

nen tulla veljesyhteyteen kanssamme, silloin

emme ole mikään seurakunta, vaan ainoastaan

lahko.

 

 

SEURAKUNNAN SISÄ- JA ULKOPUOLELLA

 

Jokaisessa paikassa, missä evankeliumia on ju-

listettu, ja ihmiset ovat uskoneet Herraan, ovat

he sen paikan seurakunta, ja he ovat meidän vel-

jiämme. Apostolien päivinä oli kysymys seura-

kuntaan kuulumisesta mitä yksinkertaisin. Mut-

ta meidän päivinämme eivät asiat ole niin yksin-

kertaisia, sillä monet ns. seurakunnat, jotka sul-

kevat ulos ne, joiden pitäisi olla seurakunnassa

ja ottavat seurakuntaan ne, joiden pitäisi olla

sen ulkopuolella, ovat tehneet kysymyksen mo-

nimutkaiseksi. Millaisen henkilön voimme syyl-

lä katsoa kuuluvan seurakuntaan? Mitkä ovat

vähimmät vaatimukset, joista voimme pitää kiin-

ni seurakunnan yhteyteen pyrkivien suhteen?

Elleivät seurakunnan jäsenyyden edellytykset

ole selvästi määritellyt, silloin on aina olemassa

vaara, että seurakunnasta suljetaan ulos niitä,

jotka todella kuuluvat siihen, ja siihen luetaan

ne, jotka eivät siihen kuulu.

 

Ennenkuin käymme selvittämään, kuka todella

kuuluu paikallisseurakuntaan ja kuka ei, kysy-

käämme ensiksi, kuka kuuluu yleiseen Seura-

kuntaan ja kuka ei kuulu siihen. Jäsenyyden

ehto kummassakin seurakunnassa on oleelli-

sesti sama. Kun tiedämme, millaiset henkilöt

kuuluvat yleisseurakuntaan, silloin tiedämme

myös, millaiset ihmiset kuuluvat paikalliseen

seurakuntaan.

 

Kuinka voimme tietää, kuka on kristitty ja kuka

ei? "Jolla ei ole Messiaan Henkeä, se ei ole hä-

nen omansa" (Rm 8:9). Jumalan Sanan mukaan

on tosi kristitty henkilö, jonka sydämessä Mes-

sias asuu Henkensä kautta. Kristityt voivat olla

erilaisia tuhannella tavalla, mutta tässä perusta-

vassa kohdassa ovat kaikki samanlaisia: kullakin

ja kaikilla on Messiaan Henki sydämessään. Jos

haluamme tietää, kuuluuko joku Herralle, silloin

on meidän ainoastaan saatava selville, onko hä-

nellä Messiaan Henki vai ei. Kenellä tahansa on

Messiaan Henki, hän on Seurakunnan sisäpuo-

lella. Kellä ei ole Messiaan Henkeä, hän ei ole

sisäpuolella. Jumalan Hengestä osallisella on

oleellinen paikkansa Jumalan Seurakunnassa;

Jumalan Hengestä osattomalla ei ole mitään

osaa Jumalan Seurakunnassa. Näin on asian

laita yleisessä Seurakunnassa, ja samoin on

asian laita paikallisessa seurakunnassa. "Koe-

telkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa it-

seänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus

Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetus-

ta" (2 Kor. 13:5). Seurakunnan ja maailman vä-

lillä kulkee selvä raja; kaikki tuon rajan sisäpuo-

lella ovat pelastuneita, mutta sen ulkopuolella

olevat ovat pelastuksesta osattomia. Tämä raja

on ihmisessä asuva Messiaan Henki.

 

 

HENGEN YHTEYS

 

Jumalan Seurakunta käsittää suuren joukon us-

kovia, jotka eläen eri aikoina ovat olleet hajoi-

tettuja eri paikkoihin yli koko maailman. Miten

ne kaikki ovat tulleet yhdistetyksi yhdeksi uni-

versaaliseksi Seurakunnaksi? Miten ovat kaikki

nämä ihmiset, joiden ikä, yhteiskunnallinen ase-

ma, kasvatus, menneisyys, ulkomuoto ja luonne

ovat niin erilaiset, tulleet yhdeksi Seurakunnak-

si? Mikä on pyhien yhteyden salaisuus? Millä

keinolla on kristillisyys saanut nämä ihmiset,

tuhansine erilaisuuksineen, tulemaan todella

yhdeksi? Kristityt eivät ole yhdistyneet min-

kään suuren kokouksen tai keskinäisen sopi-

muksen perusteella. Kristillinen yhteys ei ole

ihmistuotetta. Se on puhtaasti jumalallista al-

kuperää. Tämä voimakas, salaperäinen yhteys

on istutettu kaikkien uskovien sydämiin sillä

hetkellä kuin he ottavat vastaan Herran. Se on

"hengen yhteys" (Ef. 4:3).

 

Jokaisen uskovan sydämessä asuva Henki on

yksi Henki. Sentähden Hän tekee yhdeksi kaikki

ne, joissa Hän asuu, niinkuin Hän itse on yksi.

Kristityt voivat erota toisistaan lukemattomin

tavoin, mutta kaikilla kristityillä kaikkina aikoina,

lukemattomine erilaisuuksineen, on tämä perus-

tava yhtäläisyys: Jumalan Henki asuu heissä

jokaisessa. Tämä on uskovien yhteyden salai-

suus ja tämä on heidän maailmasta eronsa sa-

laisuus. Kristillisen yhteyden ja kristillisen erot-

tautumisen syy on yksi.

 

Tämä luontainen yhteys tekee kaikki uskovat

yhdeksi ja tästä luontaisesta yhteydestä seu-

raa, että kaikki muu, paitsi maantieteellisistä sei-

koista aiheutunut jakaantuminen, on uskovien

kesken mahdoton. Ne, joilla ei tätä yhteyttä ole,

ovat ulkopuolella olevia. Ne, joilla se on, ovat

veljiämme. Jos sinulla on Messiaan Henki ja mi-

nulla on Messiaan Henki, silloin me molemmat

kuulumme samaan Seurakuntaan. Ei ole mitään

tarvetta tulla yhdistetyiksi, sillä me olemme yh-

distetyt saman Hengen kautta, joka asuu meis-

sä kummassakin. Paavali kehoittaa kaikkia us-

kovia "säilyttämään hengen yhteyden" (Ef. 4:3).

Hän ei kehoita meitä "saamaan" tuota yhteyttä,

vaan ainoastaan säilyttämään sen. Se on jo meil-

lä, sillä ilmeisesti emme voi "säilyttää" sitä, mitä

meillä ei ole. Jumala ei ole koskaan käskenyt

meitä tulemaan yhdeksi toisten uskovien kans-

sa. Me olemme jo yhtä, siksi meidän ei tarvitse

luoda yhteyttä, vaan ainoastaan säilyttää se.

 

Emme voi tehdä tätä yhteyttä, koska Hengen

kautta olemme yhtä Messiaassa, emmekä voi

särkeä sitä, sillä se on ikuinen tosiasia Messi-

aassa. Mutta me voimme hävittää sen vaikutuk-

set, niin että sen ilmeneminen Seurakunnassa

katoaa. Voi, että emme ole olleet kykeneviä säi-

lyttämään tätä kallista yhteyttä, vaan vieläpä

olemme käytännössä hävittäneet sen hedelmät

siten, että Jumalan lasten kesken on vähän ul-

konaista jälkeä tästä yhteydestä!

 

Miten voimme päättää, ketkä ovat veljiämme ja

Jumalan Seurakunnan jäseniä? Ei kysymällä, on-

ko heillä samat opilliset käsitykset kuin meillä,

tai onko heillä ollut samat hengelliset kokemuk-

set. Eikä ole katsottava, sopivatko heidän tapan-

sa, elämänmuotonsa ja mielenkiintonsa niihin,

mihin olemme tottuneet. Kysymme ainoastaan,

asuuko heissä Jumalan Henki vai ei? Emme voi

uskovien kesken vaatia mielipiteitten tai koke-

musten yhtäläisyyttä, emmekä mitään muuta yh-

teyttä kuin Hengen yhteyttä. Tämä yhteys voi

ja sen tulee aina olla Jumalan lasten keskuudes-

sa. Kaikki, joilla on tämä yhteys, ovat Seurakun-

nassa.

 

Eikö ole matkoillanne joskus tapahtunut, että jo-

ko laivassa tai junassa olette tavanneet vieraan

henkilön, ja ainoastaan lyhyen keskustelun jäl-

keen olette huomanneet, kuinka sydämessänne

herää puhdas rakkaus häntä kohtaan. Tämä vä-

litön rakkaus syntyi siitä, että yksi Henki asui

sydämissänne. Sellain sisällinen hengellinen

yhteys kohoaa kaikkien yhteiskunnallisten, ro-

tu- ja kansallisuuseroavaisuuksien yläpuolelle.

 

Mistä voimme tietää, onko jollakin henkilöllä

tämä Hengen yhteys? Niissä jakeissa, jotka

seuraavat Paavalin kehoitusta "säilyttää Hen-

gen yhteys", hän selittää, mitä on kaikilla, jotka

omistavat tämän yhteyden. Emme voi odottaa,

että uskovat olisivat samanlaisia kaikessa, mut-

ta on seitsemän kohtaa, joissa kaikilla tosiusko-

villa on osansa, ja näiden olemassaolosta tai

puutteesta voimme tietää, onko jollakin henki-

löllä Hengen yhteys vai eikö hänellä sitä ole.

Monet muut asiat ovat hyvin tärkeitä, mutta

nämä seitsemän kohtaa ovat oleellisia. Ne ovat

välttämättömät hengelliselle veljesyhteydelle ja

ne ovat samalla sekä pienimmät että suurimmat

vaatimukset henkilölle, joka tunnustaa olevan-

sa uskonveli.

 

 

HENGELLISEN YHTEYDEN SEITSEMÄN

PERUSTETTA

 

"Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette

kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka

te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi

usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, jo-

ka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa"

(Ef. 4:4-6). Seurakunnan jäsen on jokainen hen-

kilö, joka omistaa Hengen yhteyden. Tästä seu-

raa, että hän on yhtä kaikkien uskovien kanssa

seitsemässä ylläolevassa kohdassa. Näissä

seitsemässä perusmuodossa ilmenee Hengen

yhteys, joka on kaikkien Jumalan lasten yhtei-

nen perintö. Vetäessämme rajaviivaa niiden vä-

lille, jotka kuuluvat Seurakuntaan, ja niiden vä-

lille, jotka eivät siihen kuulu, emme saa vaatia

mitään näiden seitsemän kohdan lisäksi, ettem-

me sulkisi ulos ketään, joka kuuluu Jumalan per-

heeseen. Emme myöskään uskalla vaatia mitään

vähempää, ettemme lukisi mukaan niitä, jotka ei-

vät kuulu Jumalan perheeseen. Kaikki, joilla on

nämä seitsemän kohtaa, kuuluvat Seurakuntaan,

kaikki ne, joilta puuttuu joku niistä, eivät kuulu

Seurakuntaan.

 

1. YKSI RUUMIS. Yhteys alkaa Messiaan Ruu-

miin jäsenyydellä. Veljesyhteys on yhteyttä

Ruumiin kanssa. Niillä, jotka ovat tämän yhtey-

den ulkopuolella, ei ole mitään hengellistä suku-

laisuutta kanssamme, mutta kaikilla niillä, jotka

ovat sen sisäpuolella, on veljesyhteys kanssam-

me. Emme voi tehdä Ruumiissa mitään veljesyh-

teyden valintaa, hyväksyen jonkun jäsenen ja

hyljäten toisen. Kaikki olemme yhden Ruumiin

osia, eikä ole mahdollista, että joku eroittaisi

meidät siitä tai toinen toisistamme. Jokainen,

joka on vastaanottanut Messiaan, kuuluu Ruu-

miiseen, ja hän sekä me olemme yhtä. Ellemme

halua ulottaa veljesyhteyttä johonkin, tulee mei-

dän ensin olla varmat siitä, ettei hän kuulu Ruu-

miiseen. Jos hän kuuluu siihen, ei meillä ole mi-

tään syytä hyljätä häntä (ellei tämä tapahdu sel-

laisista kurinpidollisista syistä, joita on selvästi

esitetty Jumalan Sanassa).

 

2. YKSI HENKI. Jos joku, jolla on sama Henki

kuin meillä, etsii veljesyhteyttä kanssamme, on

hänet otettava vastaan veljenä, huolimatta siitä,

miten paljon hän eroaa meistä kokemuksensa

tai muotojensa kautta. Jos hän on vastaanotta-

nut Messiaan Hengen, ja me olemme vastaan-

ottaneet Messiaan Hengen, silloin olemme yh-

tä Herrassa, eikä mikään saa meitä erottaa.

 

3. YKSI TOIVO. Tämä toivo, joka on yhteinen

kaikilla Jumalan lapsilla, ei ole yleinen toivo,

vaan kutsumuksemme toivo, nimittäin se toivo,

johon olemme kristittyinä kutsutut. Mikä on toi-

vomme kristittyinä? Me toivomme saavamme ol-

la Herran kanssa iäti kirkkaudessa. Ei ole ainoa-

takaan sielua, joka on todella Herran oma, jonka

sydämessä ei olisi tätä toivoa. Kun meissä on

Messias, on meillä "kirkkauden toivo" (Kol 1:27).

Jos joku tunnustaa olevansa Herran oma, mutta

hänellä ei ole mitään taivaan ja kirkkauden toi-

voa, on tämä ainoastaan tyhjä tunnustus. Kaik-

ki, joilla on osa tässä yhdessä toivossa, ovat

yhtä, ja koska meillä on toivo saada olla yhdes-

sä koko iankaikkisuus, kuinka voimme olla ja-

kaantuneina ajassa? Jos meillä on sama osa

tulevaisuudessa, emmekö iloisina jakaisi samaa

osaa nyt?

 

4. YKSI HERRA. On vain yksi Herra, Herra Jes-

hua, ja kaikki, jotka tunnustavat, että Jumala on

tehnyt Jeshua Nasaretilaisen Herraksi ja Messi-

aaksi, ovat yhtä Hänessä. Jos joku tunnustaa

Jeshuan Herraksi, silloin hänen Herransa on

meidän Herramme, ja koska me palvelemme

samaa Herraa, ei mikään voi meitä erottaa.

 

5. YKSI USKO. Usko ei tässä tarkoita uskoam-

me Raamatun tulkintaan, vaan tässä on kysy-

mys siitä uskosta, minkä kautta olemme pelas-

tuneet, ja mikä on kaikkien uskovien yhteinen

omaisuus. Me uskomme Jeshuan Jumalan Po-

jaksi, joka on kuollut syntisten pelastukseksi,

ja joka elää uudelleen antaakseen kuolleille elä-

män. Keneltä puuttuu tämä välttämätön usko,

hän ei kuulu Herralle, mutta kaikki, joilla se on,

ovat Herran omia. Jumalan lapsilla saattaa olla

monta erilaista Raamatun selitystapaa, mutta

tässä perustavassa uskossa he kaikki ovat yhtä.

Joilla ei ole tätä uskoa, niillä ei ole osaa Jumalan

perheessä, mutta kaikki, jotka sen omistavat,

tunnustamme veljiksemme Herrassa.

 

6. YKSI KASTE. Tapahtuuko se upottamalla vai

valelemalla? On Jumalan lapsia, jotka eivät usko

edes vesikastetta tarpeelliseksi. Mikä on tässä

kohdassa mainitun "yhden kasteen" merkitys?

Paavali luo 1. Korinttolaiskirjeessä valoa tähän

kysymykseen. "Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi

Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne?

Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?" (1:

13). Kysymyksen ydin on, kenen nimeen, olet

kastettu. Jos olet kastettu Herran nimeen, se

oikeuttaa sinut seurakunnan jäseneksi.

 

Jumalan Sana opettaa, että kaste on kirjaimel-

linen ja tapahtuu upottamalla. Mutta muista-

kaamme, että veljesyhteytemme perustus ei ole

kasteen muoto, vaan Nimi, johon olemme kaste-

tut. Kaikki, jotka ovat Herran nimeen kastetut,

ovat yhtä Hänessä.

 

7. YKSI JUMALA. Uskommeko samaan persoo-

nalliseen, yliluonnolliseen Jumalaan Isänämme?

Jos uskomme, silloin kuulumme yhteen perhee-

seen, eikä ole mitään riittävää syytä meidän ja-

kautumiseemme.

 

Nämä seitsemän ylläolevaa kohtaa ovat jumalal-

lisen yhteyden seitsemän ilmenemismuotoa. Ne

ovat kaikkien jumalallisen perheen jäsenten

omaisuus ja muodostavat kristillisen tunnus-

tuksen ainoan todisteen. Ne on jokaisella tosi-

kristityllä, aikaan ja paikkaan katsomatta. Hen-

gen yhteys sitoo kuten seitsenkertainen köysi

kaikki uskovat kautta maailman. Miten erilaiset

heidän luonteensa tai olosuhteensa ovatkaan,

jos heillä on nämä seitsemän sisällisen yhtey-

den ilmaisijaa, silloin ei mikään voi heitä erottaa.

 

Jos vaadimme veljesyhteyden ehdoksi vielä jo-

tain muuta näiden seitsemän kohdan lisäksi, jot-

ka ovat saman hengellisen elämän ilmaisuna,

olemme syypäitä lahkolaisuuteen. Silloin me

teemme eroituksen niiden välillä, jotka ilmeises-

ti ovat Jumalan lapsia. Kaikki ne, jotka omista-

vat kanssamme nuo seitsemän kohtaa, ovat vel-

jiämme, mitkä tahansa heidän hengelliset koke-

muksensa, opillinen katsantokantansa tai "seu-

rakuntasuhteensa" ovatkaan.

 

 

PAIKALLISSEURAKUNNAT

 

Mikä on totta universaalisesta Seurakunnasta,

on myös totta paikallisseurakunnasta. Univer-

saalinen Seurakunta käsittää kaikki ne, joilla on

Hengen yhteys; paikallisseurakunta käsittää

kaikki ne, joilla määrätyllä paikkakunnalla on

Hengen yhteys. Jumalan Seurakunta ja Jumalan

seurakunnat eivät eroa luonteeltaan, vaan ulot-

tuvaisuudeltaan. Edellinen käsittää maailman-

kaikkeudessa kaikki ne, joilla on Jumalan Henki,

jälkimmäinen käsittää kaikki ne, joilla on Jumalan

Henki samalla paikkakunnalla.

 

Luonteeltaan Seurakunta on jakamaton, niin kuin

Jumala itse on jakamaton, sentähden Seurakun-

nan jakaminen seurakuntiin ei ole luonteen, elä-

män ja olemuksen jakamista, vaan koskee aino-

astaan hallintoa, järjestäytymistä ja johtoa. Mää-

rätty järjestäytyminen on välttämätön sentähden,

että maallinen seurakunta käsittää suuren määrän

yksityisiä uskovia. Kaikkien Jumalan lasten, jot-

ka elävät hajoitettuna kautta maailman, on luon-

nollisesti mahdotonta elää ja kokoontua yhdessä

paikassa. Ja yksin tästä syystä on Jumalan Seura-

kunta jaettu seurakuntiin.

 

Useimmat nykyajan uskovat ovat kokonaan so-

keita, kun on kysymyksessä seurakunnan raa-

matullinen peruste. Jos joku kysyy toiselta:

"Mihin seurakuntaan sinä kuulut?" vastaaja

ajattelee erikoisopetusta, jonka hän hyväksyy,

tai ihmisjoukkoa, jonka kanssa hänellä on eri-

koinen veljesyhteys, tai miten hänen ryhmänsä

kristityt eroavat toisista kristityistä, tai nimeä,

joka tuolla erikoisella joukolla on, ehkäpä myös

järjestysmuotoa, minkä he ovat omistaneet -

lyhyesti: kaikkea muuta kuin paikkaa, missä

he elävät. Harvat vastaisivat tuohon kysymyk-

seen: "Minä kuulun Efeson seurakuntaan" tai

"Minä kuulun Shanghain seurakuntaan" tai

"Minä kuulun Los Angeles'in seurakuntaan".

Kun olemme Messiaassa, olemme erossa maail-

masta. Kun olemme jollakin määrätyllä paikka-

kunnalla, se erottaa meidät toisista uskovista.

Ainoastaan sentähden, että asumme eri paikal-

la kuin he, kuulumme eri seurakuntaan. Jos ha-

luan kuulua samaan seurakuntaan, silloin mi-

nun täytyy muuttaa asuntoni samaan paikkaan.

Jos taas toiselta puolen haluan kuulua eri seura-

kuntaan kuin muut minun paikkakunnallani, sil-

loin minulla ei ole muuta keinoa kuin muuttaa

eri paikkakunnalle. Paikkakunnan ero yksin oi-

keuttaa uskovien välisen jakaantumisen.

 

 

SEITSEMÄN KIELLETTYÄ ERON SYYTÄ

 

Olemme juuri myönteiseltä puolen nähneet sen

pohjan, jonka perusteella Jumala on määrännyt

Seurakuntansa jaon tapahtuvaksi. Nyt tahdom-

me kielteiseltä puolen nähdä, mitkä ovat ne syyt,

joiden perusteella Seurakuntaa ei saa jakaa.

 

1. HENGELLISET JOHTAJAT. "Tarkoitan sitä,

että yksi teistä sanoo: 'Minä olen Paavalin puol-

ta', toinen: 'Minä Apolloksen', joku taas: 'Minä

Keefaan', joku vielä: 'Minä Messiaan' (1 Kor. 1:

12). Tässä Paavali osoittaa korinttolaisten lihal-

lisuuden heidän koettaessaan jakaa Jumalan

seurakuntaa Korintossa, mikä Jumalallisen sää-

döksen mukaan oli jakamaton, koska Korintto

oli pienin raamatullinen paikkayksikkö, jolle mi-

tään seurakuntaa voitiin perustaa. He aikoivat

jakaa seurakunnan muutamien johtajien perus-

teella, joita Jumala oli erikoisesti käyttänyt. Kee-

fas oli innokas evankeliumin julistaja; Paavali

oli mies, joka oli paljon kärsinyt Herran tähden;

ja Apollos oli mies, jota Herra varmasti oli käyt-

tänyt palveluksessaan. Mutta vaikka Jumala oli

tunnustautunut kaikkien kolmen työhön, Hän

ei sittenkään sallinut Korinton seurakunnan

heidän perusteella jakautuvan.

 

Paavali, Keefas ja Apollos olivat vilpittömiä Ju-

malan palvelijoita, jotka eivät sallineet mitään

puoluehenkeä tulla erottamaan seurakuntaa,

vaan tästä aikeesta olivat heidän innokkaat

kannattajansa vastuussa. Ihmisen luonto on

taipuisa sankaripalvontaan ja asettaa mielellään

etusijaan ne, jotka sopivat sen makuun. Koska

niin monet Jumalan lapset tietävät hyvin vähän

tai ei mitään Ristin voimasta, joka pitää lihan ku-

rissa, on tämä ihmispalvonnan taipumus saanut

monesti ilmaisumuotoja Jumalan Seurakunnas-

sa ja aikaansaanut paljon vahinkoa. Jumalan

tahdon mukaista on, että oppisimme hengelli-

sistä miehistä ja hyötyisimme heidän johdos-

taan. Mutta on kokonaan vasten Hänen tahto-

aan, että jakaisimme Seurakunnan niiden mies-

ten mukaan, joita ihailemme.

 

2. PELASTUMISEN VÄLIKAPPALEET. Eivät

hengelliset johtajat eivätkä Jumalan pelastumi-

sessamme käyttämät välikappaleet ole riittävä

syy Seurakunnan jakamiseen. Muutamat Ko-

rinton uskovat selittivät kuuluvansa "Keefaal-

le", toiset "Paavalille", toiset "Apollokselle".

He katsoivat hengellisen historiansa alkaneen

näistä miehistä ja siksi he ajattelivat kuuluvan-

sa heille. On luonnollista ja yleistä, että ihmiset,

jotka ovat pelastuneet jonkun työntekijän tai

seuran ollessa välikappaleena, katsovat sen jäl-

keen kuuluvansa tuolle työntekijälle tai seuralle.

Samoin on luonnollista ja yleistä, että työntekijä

tai lähetys sen jälkeen katsoo noita pelastuneita

itselleen kuuluviksi. Se on luonnollista, mutta ei

hengellistä; se on yleistä, mutta siitä huolimatta

Jumalan tahdon vastaista. Voi, että niin monet

Jumalan palvelijat eivät ole vielä käsittäneet, et-

tä he ovat paikallisseurakunnan palvelijoita, ei-

vätkä yksityis-"seurakunnan" herroja!

 

3. LAHKOTTOMUUS. Muutamat kristityt ajat-

televat tietävänsä parempaa kuin sanoa: "Minä

olen Paavalin" tai "Minä olen Apolloksen" tai

"Minä olen Keefaan". He sanovat: "Minä olen

Messiaan" (Kristuksen). Sellaiset kristityt hal-

veksivat muita lahkolaisina ja alottavat siltä

pohjalta uuden yhteyden. Heidän asenteensa

on: Sinä olet lahkolainen; Minä en ole lahkolai-

nen. Te olette sankaripalvojia. Me palvelemme

yksin Herraa.

 

Mutta Jumalan Sana ei tuomitse ainoastaan nii-

tä, jotka sanovat: "Minä olen Paavalin"; "Minä

olen Apolloksen"; "Minä olen Keefaan". Yhtä

varmasti ja selvästi se hylkää nuo, jotka sano-

vat: "Minä olen Messiaan" (Kristuksen). Ei ole

väärin pitää itseään yksin Messiaalle kuuluva-

na. Se on oikein, jopa välttämättömänä. Ei ole

myöskään väärin vastustaa kaikkea hajaannus-

ta Jumalan lasten keskuudessa, se on mitä kii-

tettävintä. Jumala ei näiden kummankaan asian

tähden tuomitse tuota kristittyjen joukkoa, vaan

Hän tuomitsee heidät juuri samasta synnistä,

mistä he tuomitsevat toisia, - nimittäin heidän

lahkolaisuudestaan. Pannakseen vastalauseen-

sa Jumalan lasten keskeistä jakaantumista vas-

taan monet uskovat koettavat erottaa niitä, jot-

ka jakavat Seurakuntaa, niistä, jotka eivät sitä

tee, eivätkä edes uneksi, että he itse ovat myös

jakamassa! Heidän jakoperusteensa saattaa ol-

la hienompi kuin niiden, jotka toimittavat jakoa

opillisten erilaisuuksien perusteella tai persoo-

nallisesta mieltymyksestä määrättyihin johtajiin.

Mutta tosiasiana pysyy, että he jakavat Juma-

lan Seurakuntaa. Samalla kun he hylkäävät ha-

jaantumisen muualla, he ovat itse sitä synnyt-

tämässä.

 

Kun sanot: "Minä olen Messiaan" (Kristuksen),

tarkoitatko sillä, että muut eivät sitä ole? On täy-

dellisesti oikein, että sanot: "Minä olen Messi-

aan" (Kristuksen), jos huomautuksesi ilmaisee

ainoastaan sitä, kenelle kuulut. Mutta jos se

merkitsee: Minä en ole lahkolainen; minä sei-

son aivan erilaisella pohjalla kuin te lahkolaiset,

silloin se tekee eron sinun ja toisten kristittyjen

välillä. Jo tuo ajatus, jolla tehdään ero Jumalan

lasten välillä, johtaa lähteensä ihmisen lihallises-

ta luonnosta ja on lahkolaisuutta. Jos pidämme

toisia uskovia lahkolaisina ja itseämme lahkot-

tomina, silloin teemme heti eroituksen Jumalan

kansan kesken, ja näin ilmenee hajoittava henki

juuri jakaantumista tuomittaessa. Huolimatta sii-

tä, mitä keinoja tahansa käytämme tehdessämme

eroituksia Jumalan perheen jäsenten välillä - ta-

pahtuipa se vaikkapa itse Messiaan varjolla -

olemme syypäitä Ruumiin hajoittamiseen.

 

Mikä sitten on oikein? Kaikki nurkkakuntahenki

on väärää; kaikkien tosi Jumalan lasten mukaan

lukeminen on oikein. Eri uskontokuntien olemas-

saolo ei ole raamatullista, eikä meillä tule olla mi-

tään osaa niissä. Mutta jos otamme arvostelevan

asenteen ja ajattelemme: He kuuluvat eri uskonto-

kuntiin, minä en kuulu niihin; He kuuluvat lahkoi-

hin, minä kuulun yksin Messiaalle, on sellainen

eroituksen tekeminen ehdottomasti lahkolaisuutta.

 

Niin, kiitos Jumalan, minä olen Messiaan, mutta

minun veljesyhteyteni ei ole ainoastaan niiden

kanssa, jotka sanovat: "Minä olen Messiaan"

(Kristuksen), vaan kaikkien kanssa, jotka ovat

Messiaan. Oleellisen tärkeä ei ole tunnustus,

vaan tosiasia. Vaikka nuo toiset uskovat sano-

vat olevansa Paavalin, Keefaan tai Apollon, he

kuitenkin tosiasiassa ovat Messiaan. Minä en

välitä niin paljon siitä, mitä he sanovat, mutta

kyllä hyvin paljon siitä, mitä he ovat. En kysy,

kuuluvatko he uskontokuntiin, vai ei, ovatko

he lahkolaisia vai lahkottomia, kysyn ainoas-

taan: Ovatko he Messiaan omia? Jos he ovat

Messiaan, silloin he ovat veljiäni.

 

Meidän persoonallisen asenteemme tulisi olla

uskontokuntien ulkopuolella, mutta tämä ei ole

veljesyhteytemme peruste. Meidän ei pidä itse

kuulua lahkoihin, mutta emme uskalla vaatia

lahkottomuutta veljesyhteytemme ehtona. Ai-

noa veljesyhteytemme perustus on Messias.

Meidän tulee sulkea veljesyhteyteemme kaik-

ki uskovat samalla paikkakunnalla, eikä ainoas-

taan niitä, jotka eivät sillä paikkakunnalla kuulu

mihinkään lahkoihin.

 

Emme uskalla tehdä eroitusta itsemme ja heidän

välillään sentähden, että he tekevät eroituksen

itsensä ja toisten välillä. He ovat Jumalan lapsia,

eivätkä he sentähden lakkaa olemasta Jumalan

lapsia, että he tekevät eroituksen itsensä ja tois-

ten välillä. Mutta heidän johonkin uskontokun-

taan tai lahkoon kuulumisensa merkitsee, että

Herran tarkoituksen ja mielen toteutumiselle

heissä on asetettu vakavia rajoituksia, ja siitä

seuraa, etteivät he koskaan pääse hengellisessä

kasvussa ja täyteydessä määrättyä kohtaa pitem-

mälle. He saattavat kokea siunausta, mutta ei

koskaan Jumalallisen tarkoituksen täyteyttä.

 

Emme tavoittele uskontokuntaseurakuntaa, tai

uskontokuntien välistä seurakuntaa, emme edes

uskontokunnatonta eli uskontokuntien ulkopuo-

lella olevaa seurakuntaa, vaan paikallista seura-

kuntaa. "Korinton seurakunta" on raamatullinen,

mutta kaikkien niiden seurakunta, jotka Korintos-

sa sanovat: "Minä olen Messiaan" (Kristuksen),

on epäraamatullinen. Työmme on positiivista ja

rakentavaa, eikä negatiivista ja hävittävää. Tar-

koituksemme on seurakuntien perustaminen. Ih-

misluonto on taipuvainen menemään äärimmäi-

syyksiin. Meille on helppoa olla uskontokuntien

ulkopuolella ja vaatia samaa muilta tai toiselta

puolen, suvaita uskontokuntamieltä muissa ja

vähitellen itsekin tulla saman mielisiksi.

 

Sentähden, jos tulemme paikkaan, missä Messi-

aan Nimeä ei ole vielä mainittu, on meidän siellä

saarnattava evankeliumia, voitettava ihmisiä

Herralle ja perustettava paikallinen seurakunta.

Jos tulemme paikkaan, missä jo on kristityitä,

mutta nämä uskovat ovat eri perusteilla eroit-

tautuneet eri uskontokunta-"seurakunniksi",

silloin on meidän tehtävämme aivan sama, kuin

tuossa toisessakin paikassa. Meidän tulee saar-

nata evankeliumia, johtaa ihmisiä Herran luo ja

muodostaa heitä raamatullisella perusteella ole-

vaksi paikalliseksi seurakunnaksi. Koko ajan tu-

lee meidän säilyttää kaikkia vastaanottava mieli,

eikä tule sulkea ulos niitä uskovia, jotka kuulu-

vat eri lahkoihin, sillä he ovat Jumalan lapsia,

kuten mekin, ja koska he elävät samalla paikka-

kunnalla kuin mekin, kuuluvat he samaan seura-

kuntaan kanssamme. Itse emme voi liittyä mihin-

kään lahkoon tai jäädä sellaiseen, sillä seurakun-

tayhteytemme voi olla ainoastaan paikalliseslla

perusteella.

 

Jos uskovat voidaan johtaa näkemään, että pai-

kallisseurakunta on Messiaan Ruumiin paikalli-

nen ilmaisumuoto, silloin he eivät varmaankaan

jää mihinkään lahkoon. Toiselta puolen on mah-

dollista, että he näkevät kaikki lahkolaisuuden

pahat puolet ja jättävät sen, tietämättä mitä pai-

kallisseurakunta on. Meidän tulee auttaa niitä,

joiden siunaukseksi Jumala on nähnyt hyväksi

käyttää meitä, käsittämään selvästi paikallisseu-

rakuntia koskeva totuus. Heidän tulee käsittää,

että milloin tahansa käytämme "me" sanaa pu-

huessamme Jumalan lapsista, sisältyvät siihen

kaikki Jumalan lapset, eivätkä ainoastaan ne,

jotka kokoontuvat meidän kanssamme. Jos pu-

humme "veljistämme", emmekä sisällytä siihen

kaikkia Jumalan lapsia, vaan ainoastaan ne, jot-

ka jatkuvasti kokoontuvat kanssamme, silloin

olemme skismaattisia, eriseuraisia.

 

Minä en suvaitse lahkolaisuutta, enkä usko,

että meidän pitäisi kuulua mihinkään lahkoon,

mutta tehtävämme ei ole saada ihmisiä jättä-

mään ne. Jos pidämme pääasiallisena tehtävä-

nämme johtaa ihmisiä Herran ja Hänen Ristinsä

voiman tuntemiseen, silloin ne jättävät itsensä

iloisina Hänelle, oppien vaeltamaan Hengessä

ja hylkäämään lihan työt. Me tulemme huomaa-

maan, että ei ole mitään tarvetta uskontokuntia

koskevan kysymyksen teroittamiseen, sillä Py-

hä Henki itse on heitä valaiseva. Jos uskova ei

ole oppinut Ristin tietä ja Hengessä vaeltamaan,

niin mitä voitetaan sillä, että hän jättää jonkun

lahkon?

 

4. OPILLISET EROAVAISUUDET. Kreikankie-

len sana "haireseis" Gal. 5:20:ssa ei välttämättä

ilmaise ajatusta erehdyksestä, vaan pikemmin-

kin opin perusteella tapahtuvaa jakaantumista.

Uudessa Testamentissa se käännetään sanalla

"lahkot". Darbyn painos kääntää sen "mielipi-

de-koulukunnat". Itse ajatus ei ole totuuden ja

erehdyksen välisessä erossa, vaan oppiin näh-

den perustuvassa jakaantumisessa. Oppini saat-

taa olla oikea tai väärä, mutta jos aiheutan sillä

jakaantumisen, silloin olen syyllinen "haireseis"

sanan esittämään asiaan.

 

Jumala kieltää kaiken opillisella pohjalla tapah-

tuvan jakaantumisen. Jotkut uskovat, että ylös-

ottaminen tapahtuu ennen suurta ahdistusta,

toiset taas, että se tapahtuu suuren ahdistuk-

sen jälkeen; jotkut uskovat, että kaikki pyhät

tulevat Valtakuntaan, toiset uskovat, että aino-

astaan osa pääsee siihen; jotkut uskovat, että

Pyhän Hengen kastetta seuraa välttämättä yli-

luonnolliset ilmaukset, toiset eivät pidä niitä

välttämättöminä. Mutta mikään näistä opillisista

eroavaisuuksista ei muodosta raamatullista poh-

jaa Jumalan lasten jakaantumiselle. Vaikka toiset

saattavat olla oikeita, toiset vääriä, ei Jumala hy-

väksy mitään eroa näiden eri opillisten käsitys-

ten perusteella. (Tässä emme tietenkään tarkoita

uskon perustuksia, kuten uskoa Jumalaan, Mes-

siaaseen, sovitukseen ym., vaan ainoastaan tois-

arvoisia asioita.) Jos joku uskovien joukko, jon-

kun Jumalan Sanan mukaisen opetuksen innos-

tuksessa, eroaa paikallisseurakunnasta, voi hei-

dän perustamansa uuden "seurakunnan" ope-

tus olla enemmän raamatullista, mutta se ei mi-

tenkään voi olla raamatullinen seurakunta. On

lihallista tuoda erehdystä seurakuntaan, mutta

on myös lihallista jakaa seurakuntaa erehdyk-

sen tähden. Lihallisuus särkee usein seurakun-

nan yhteyden missä tahansa.

 

Jos haluamme säilyttää raamatullisen aseman,

silloin on meidän huolehdittava siitä, että ne

seurakunnat, joita eri paikoissa perustamme,

edustavat ainoastaan paikkakuntia, ei oppeja.

Jos "seurakuntamme" ei ole eroitettu toisista

Jumalan lapsista ainoastaan paikkakunnan pe-

rusteella, vaan on jonkun erikoisen opin julista-

mista varten, silloin olemme ehdottomasti lahko,

huolimatta siitä, kuinka Jumalan Sanan mukai-

nen opetuksemme saattaakin olla. Jumalan tar-

koitus on, että seurakunta edustaisi Jumalan

lapsia paikkakunnalla, eikä jotain erikoista to-

tuutta siellä.

 

Saatamme tulla paikalle, jossa seurakunta jo on

perustettu selvälle seurakunnalliselle pohjalle.

Kuitenkin sen jäsenillä voi olla katsantokantoja,

joita pidämme epäraamatullisina, tai ehkä heidän

mielestään meidän katsantokantamme ovat epä-

raamatullisia. Jos kieltäydymme silloin tunnusta-

masta heitä tuolla paikkakunnalla olevaksi Juma-

la seurakunnaksi, pidättyen veljesyhteydestä

heidän kanssaan, olemme eriseuraisia. Kysymys

ei ole siitä, ovatko he yhtä mieltä meidän esittä-

mämme totuuden kanssa, vaan ovatko he selväl-

lä seurakunnallisella pohjalla.

 

Jos haluamme sydämestämme säilyttää Jumalan

seurakuntien paikallisen luonteen, emme voi ol-

la kohtaamatta vaikeuksia työssämme. Ellei Risti

voimakkaasti vaikuta, mitä kahnausten mahdolli-

suuksia silloin tuleekaan olemaan sulkiessamme

yhteen seurakuntaan paikkakunnan kaikki usko-

vat erilaisine katsantokantoineen. Kuinka liha

mielellään sisällyttäisi juuri nuo, joilla on samat

katsantokannat ja sulkisi pois nuo, joiden kat-

santokannat eroavat niistä, mitä meillä on. Lihal-

le on vaikeata joutua alinomaiseen, läheiseen yh-

teyteen ihmisten kanssa, joiden Raamatun tul-

kinta ei sovi yhteen sen kanssa, mikä meillä on.

Mutta se on hyväksi hengelle. Jumala käyttää

Ristiä. Hän tahtoisi saada meidät alistumaan Ris-

tille, niin että juuri tilanteen vaikeuksien kautta

Messiaan lempeys, kärsivällisyys ja rakkaus tuli-

si painetuksi syvälle meidän elämäämme. Ellemme

niissä olosuhteissa tunne Ristiä, silloin ehkä väit-

telemme, kiivastumme ja lopulta menemme omaa

tietämme. Meillä saattaa olla oikeat katsantokan-

nat, mutta Jumala antaa meille tilaisuuden osoit-

taa oikeaa mieltä. Meillä saattaa olla oikea usko,

mutta Jumala koettelee meitä, nähdäkseen onko

meillä oikea rakkaus. On helppoa täyttää mielen-

sä raamatullisella opetuksella, sydämen ollessa

tyhjä todellisesta rakkaudesta. Jumala käyttää

välikappaleina kädessään niitä, jotka ovat erilai-

sia kuin me, koetellakseen, onko meillä hengel-

listä kokemusta, vaiko ainoastaan raamatullista

tietoa; onko julistamamme totuus meille elämän

asia, vaikka pelkkä teoria.

 

Roomalaiskirjeen 14. luku näyttää meille, miten

on meneteltävä niiden kanssa, joiden katsanto-

kannat eroavat meidän opetuksestamme. "Heik-

kouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään

mielipiteistä" (jae 1). "Mikä sinä olet tuomitse-

maan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edes-

sä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä

pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pys-

tyssä pitämään" (jae 4). "Älkäämme siis enää

toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin

olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä

tai langetusta" (jae 13). Oi, mikä kristillinen kär-

sivällisyys! Oi, mikä avarasydämisyys! Voi, mik-

si monet Jumalan lapset ovat niin intoilevia lem-

pioppiensa puolesta, että heti leimaavat kereti-

läisiksi ja sen mukaan kohtelevat niitä, joiden

Raamatun tulkinta eroaa heidän käsityksestään.

Jumala tahtoisi meidän vaeltavan rakkaudessa

niitä kohtaan, joilla on erilaiset katsantokannat

kuin mitkä meille ovat kalliita (jae 15).

 

Tämä ei merkitse, että kaikki seurakunnan jäse-

net saavat pitää mitä opinkäsityksiä tahansa,

mutta se merkitsee, että opillisista erilaisuuksis-

ta syntyneiden vaikeuksien ratkaisu ei ole siinä,

että muodostetaan eri joukkoja erilaisten katsan-

tokantojen mukaan, vaan osoittamalla rakkautta

niitä kohtaan, joiden käsitykset eroavat niistä,

mitä meillä on. Kärsivällisellä opetuksella saa-

tamme ehkä vielä auttaa kaikkia pääsemään "yh-

teyteen uskossa" (Ef. 4:13). Kun me odotamme

kärsivällisesti Herran edessä, voi Hän antaa toi-

sille armoa muuttamaan katsantokantansa tai

Hän saattaa antaa meille armoa näkemään, et-

temme olekaan niin hyviä opettajia kuin luulim-

me olevamme. Ei mikään niin koettele opettajan

hengellisyyttä kuin se, että hänen opetustaan

vastustetaan.

 

Opettajien tulee oppia nöyryyttä, mutta sitä pi-

tää myös kaikkien uskovien oppia. Kun he tun-

tevat asemansa Ruumiissa, tulevat he tietämään,

ettei jokaiselle ole annettu tehtäväksi päättää

oppia koskevissa asioissa. Heidän tulee oppia

alistumaan niiden ojennettavaksi, jotka Jumala

on varustanut erikoiseen palvelusvirkaan opet-

tamaan Hänen kansaansa. Hengelliset lahjat ja

hengellinen kokemus ovat tarpeellisia hengelli-

sessä opetuksessa. Ei jokainen osaa opettaa.

 

"Tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että

olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus,

että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee

mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyyn-

nöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista pa-

rempana kuin itseänne ja että katsotte kukin,

ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta"

(Fil. 2:2-4). Kun seurakunnat ovat laskeneet sy-

dämelleen sen, mitä Paavali kirjoitti Filippin seu-

rakunnalle, silloin on täysin mahdollista, että on

ainoastaan yksi seurakunta yhdellä paikkakun-

nalla, ilman minkäänlaista hankausta sen monien

jäsenten kesken.

 

5. ROTUEROAVAISUUDET. "Sillä me olemme

kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruu-

miiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, or-

jia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda

samaa Henkeä" (1 Kor. 12:13). Juutalaisilla on

aina ollut voimakkaat rotuennakkoluulot. He pi-

tävät toisia kansoja saastaisina, joiden kanssa

jopa syöminenkin on kiellettyä. Mutta kirjoitta-

essaan korinttolaisille Paavali teki selväksi, että

sekä juutalainen ja kreikkalainen ovat yhtä Seu-

rakunnassa. Kaikki eroavaisuudet "Aadamissa"

on pyyhitty pois "Messiaassa". Jumalan Sa-

nassa ei tunneta rotu-"seurakuntaa". Seura-

kunnan jäsenyys riippuu asuinpaikasta eikä

rodusta.

 

Nykyajan suurissa maailmankaupungeissa on

valkoisten ja mustien, eurooppalaisten ja aasia-

laisten seurakuntia. Nämä ovat syntyneet siksi,

ettei ole ymmärretty kaupungin olevan seura-

kunnan rajana. Jumala ei salli mitään kansansa

jakoa värin, tottumusten tai elintapojen erilai-

suuden perusteella. Huolimatta siitä, mihin ro-

tuun he kuuluvat, jos asuvat samalla paikka-

kunnalla, he kuuluvat samaan seurakuntaan.

Jumala on asettanut eri rotuihin kuuluvia usko-

via asumaan samalla paikkakunnalla, niin että

he, kohoten kaikkien ulkonaisten eroavaisuuk-

sien yläpuolelle, voisivat yhdessä seurakun-

nassa ilmentää Hänen Poikansa Henkeä ja elä-

mää. Armo voittaa kaiken luonnosta johtuvan;

kaikki mitä meillä oli "Aadamissa", on voitettu

"Messiaassa". Kaikki asiat voidaan keskittää

tähän: onko kaikki lihalliset eroavaisuudet jo

poistettu Messiaassa, vai onko lihalle vielä ti-

laa Seurakunnassa? Ovatko Messiaassa olevat

voiman lähteet riittävät voittamaan kaikki luon-

nolliset raja-aidat?

 

6. KANSALLISET EROAVAISUUDET. Juutalai-

set ja pakanasyntyiset edustivat niin kansallis-

kuin rotueroavaisuuksia, mutta Jumalan Seura-

kunnassa "ei ole juutalaista tai kreikkalaista".

Siinä ei ole rotueroavaisuuksia, eikä siinä myös-

kään ole kansallisuuseroavaisuuksia. Kaikki us-

kovat, jotka elävät yhdellä paikalla, kuuluvat yh-

teen seurakuntaan, huolimatta siitä, mitä kansal-

lisuutta he edustavat. Luonnollisessa suhteessa

on eroa kiinalaisen, ranskalaisen, brittiläisen ja

amerikkalaisen välillä, mutta hengellisessä mie-

lessä ei ole mitään eroa. Jos kiinalainen elää

Nankingissa, kuuluu hän Nankingin seurakun-

taan. Jos joku ranskalainen elää Nankingissa,

kuuluu hän myös Nankingin seurakuntaan. Tä-

mä sama pitää paikkansa englantilaisiin, amerik-

kalaisiin ja kaikkiin muihin kansallisuuksiin kuu-

luvista, edellyttäen, että he ovat uudestisynty-

neet. Jumalan Sana tunnustaa "Rooman seura-

kunnan", "Efeson seurakunnan" ja "Tessaloni-

kan seurakunnan", mutta se ei tunnusta juuta-

laista seurakuntaa, kiinalaista seurakuntaa tai

anglikaanista seurakuntaa. Syy, miksi kaupun-

kien nimet esiintyvät Raamatussa Jumalan seu-

rakuntien nimien yhteydessä, on se, että asuin-

paikan ero on ainoa ero, jonka Jumala tunnus-

taa lastensa keskuudessa.

 

Koska kaikki seurakunnat ovat paikallisia, sil-

loin uskova, olkoonpa mitä kansallisuutta ta-

hansa, muuttaessaan toiseen paikkaan, tulee

heti tuon jälkimmäisen paikan seurakunnan jä-

seneksi, eikä hänellä ole enää mitään seurakun-

tayhteyttä edellisen asuinpaikkansa seurakun-

nan kanssa. Et voi elää yhdessä paikassa ja

kuulua toisen paikkakunnan seurakuntaan. Ju-

malan seurakuntien yhteydessä ei ole mitään

ekstraterritorialijärjestelmää. Niin pian kuin me-

net kaupungin rajojen yli, kuljet myöskin seura-

kunnan rajojen yli. Jos kiinalainen veli muuttaa

Nankingista Hankouhun, tulee hän Hankoun

seurakunnan jäseneksi. Samalla tavalla, jos eng-

lantilainen veli tulee Lontoosta Hankouhun, tu-

lee hän myös heti Hankoun seurakunnan jäse-

neksi. Asuinpaikan muutokseen sisältyy välttä-

mättä muutto toiseen seurakuntaan, jota vas-

toin kansalaistumisella ei ole mitään vaikutusta

seurakunnan jäsenyyteen.

 

Meidän Kiinasta Etelämeren saarille menneiden

työtovereittemme tulee varoa, etteivät siellä pe-

rusta mitään "Kiinalaisten Siirtolaisten Seura-

kuntaa". Meillä voi olla "Kiinalaisten Siirtolais-

ten Kauppakamari" tai "Kiinalaisten Siirtolais-

ten Korkeakoulu" tai "Kiinalaisten Siirtolaisten

Klubi". Kaikkea muuta, mitä haluatte, voitte

merkitä "Kiinalaisille Siirtolaisille" kuuluvaksi,

mutta ette seurakuntaa. Seurakunta on aina pai-

kallinen! Jos menette mihin ulkomaalaiseen kau-

punkiin tahansa, silloin kuulutte sen kaupungin

seurakuntaan. Jumalan seurakunnissa ei ole mi-

tään "kiinalaista".

 

Kuinka ihanaa olisi, jos kunkin kaupungin pe-

lastetut voisivat kohota luonnollisten eroavai-

suuksiensa yläpuolelle ja ottaa huomioon aino-

astaan hengellisen yhteenkuuluvaisuutensa.

"Me olemme Herraan uskovia siitä-ja-siitä pai-

kasta" on kaunein tunnustus, minkä joku kris-

titty joukko saattaa tehdä. Kuulutteko Seura-

kuntaa vai ei, riippuu siitä, onko Messias teis-

sä vai ei. Mihin erikoiseen seurakuntaan kuu-

lutte, riippuu siitä, missä asutte. Jumalan aset-

tama kysymys maailman ihmisistä on: Kuulu-

vatko he Messiaalle? Uskovista on Jumalan

asettama kysymys: Missä he elävät? Ei ole ky-

symys kansallisuudesta, vaan paikallisuudesta.

 

Tavallinen käsitys kotimaisesta kirkosta, vaik-

kakin jossain mielessä aivan oikea, on kuitenkin

oleellisessa kohdassaan perusteellisesti väärä.

Koska Raamattu jakaa Seurakunnan paikkakun-

nan, eikä kansallisuuden mukaan, silloin on kai-

kenlaisen eroituksen tekeminen kristittyjen- ja

pakanamaiden välillä vastoin Jumalan ajatusta.

Jumalan Seurakunta ei tunne juutalaista eikä

kreikkalaista. Sentähden se ei myöskään tunne

kotimaista eikä ulkomaalaista, enempää kuin

pakanamaata tai kristittyä maata. Ollaksemme

siis täydessä sopusoinnussa Jumalan mielen

kanssa, ei meidän tule tehdä mitään eroitusta

kiinalaisen ja ulkolaisen seurakunnan, kiinalais-

ten ja ulkolaisten työntekijäin, kiinalaisten ja ul-

kolaisten varojen välillä.

 

Kotimaisen kirkon ajatus on, että maan kansa-

laiset olisivat seurakunnallisissa asioissa itse-

hallinnollisia, itsensä kannattavia ja itsensä le-

vittäviä, kun sitävastoin Jumalan ajatus on,

että kunkin kaupungin tai paikkakunnan usko-

vat, olkoot sitten maan kansalaisia tai ulkomaa-

laisia, olisivat itsehallinnollisia, itsensä kannat-

tavia ja itseänsä levittäviä. Ottakaamme esimer-

kiksi Peking. Kotimaisen kirkon teoria eroittaa

Pekingissä olevat kiinalaiset ja ulkomaalaiset

toisistaan, jotavastoin Jumalan Sana tekee eroi-

tuksen Pekingissä olevien uskovien, olivat he

sitten kiinalaisia tai ulkomaalaisia, ja muissa

kaupungeissa olevien uskovien välillä. Siksi

luemme Raamatussa pakanain seurakunnista,

mutta ei koskaan pakanain seurakunnasta. Kun

koetetaan saada kaikkia kiinalaisia uskovia yh-

teen seurakuntaan, osoittaa se, ettei ymmärretä

jumalallista perustetta seurakuntien muodosta-

misessa.

 

Yhdeltä puolen ei Raamatussa ole mitään mai-

nintaa pakanain seurakunnasta, mutta toiselta

puolen luemme "tessalonikalaisten seurakun-

nasta". On kuvaavaa, että tämä on ainoa sen

laatuinen ilmaisumuoto Uudessa Testamentis-

sa. Sana ei puhu kreikkalaisten (rodun tai kan-

sallisuuden) seurakunnasta, vaan kyllä tessa-

lonikalaisten (kaupungin) seurakunnasta. Ju-

malan ajatuksessa ei ole sellaista asiaa kuin

kiinalaisten seurakunta, mutta kyllä sellainen

asia kuin Pekingin seurakunta. Raamattu ei tie-

dä mitään ranskalaisten seurakunnasta, mutta

se tunnustaa pariisilaisten seurakunnan. Seura-

kunnan muodostamisen jumalallisen perusteen

selvä käsittäminen - eri kaupunkien, eikä eri mai-

den mukaan - varjelee meitä kotimaisen kirkon

väärinkäsityksestä. Ei pitäisi olla minkäänlaista

eroa kiinalaisen ja ulkomaalaisen kristityn, kii-

nalaisen ja ulkomaalaisen työntekijän, tai kiina-

laisen ja ulkomaalaisen rahan välillä millään ky-

symyksessä olevalla paikkakunnalla.

 

7. YHTEISKUNNALLISET EROAVAISUUDET.

Paavalin aikana oli, yhteiskunnalliselta kannalta

katsottuna, suuri juopa vapaan miehen ja orjan

välillä. Kuitenkin he rukoilivat rinnakkain samas-

sa seurakunnan kokouksessa. Jos meidän päivi-

nämme joku riksakuli (riksa-ajoneuvon vetäjä

Kiinassa) ja Tasavaltamme Presidentti kuuluvat

molemmat Messiaalle ja elävät samassa paikas-

sa, silloin he kuuluvat samaan seurakuntaan.

Riksakuleja varten saattaa olla erikoinen lähe-

tys, mutta heitä varten ei voi koskaan olla eri-

koista seurakuntaa. Yhteiskunnalliset eroavai-

suudet eivät ole riittävä syy eri seurakunnan

muodostamiselle. Jumalan Seurakunnassa ei

ole "orjaa eikä vapaata".

 

Raamatussa on viitattu vähintäin seitsemään

määrättyyn asiaan, joita Jumala on kieltänyt pi-

tämästä Seurakuntansa jakamisen aiheuttajina.

Tosiasiassa nämä seitsemän kohtaa ovat aino-

astaan tavallisimpia syitä esimerkkinä siitä, mitä

inhimillinen mieli saattaa keksiä Jumalan Seura-

kunnan jakamiseksi. Lähes kaksituhatvuotinen

kirkkohistoria on surullinen kertomus ihmiskek-

sinnöistä, joita on tehty Seurakunnan yhteyden

hävittämiseksi.

 

 

VOITTAJAT

 

Seurakunta on paikallinen, ja paikallisseurakun-

taa ei pitäisi millään ehdolla jakaa. Luonnolli-

sesti nousee kysymys, jos paikallisen (ei us-

kontokunnallisen) seurakunnan hengellinen

elämä on kovin matala, eivätkö muutamat hen-

gelliset jäsenet voi yhdistyä ja muodostaa tois-

ta seurakuntaa? Jumalan Sanan vastaus on eh-

dottomasti: Ei! Jumalan Sana oikeuttaa seura-

kuntien perustamisen ainoastaan paikalliselle

pohjalle. Ei hengellisyyden puutekaan ole riittä-

vä syy seurakunnan jakamiseen. Jos paikalliset

työtavat, hallinto ja järjestäytyminen ovat kau-

kana ihanteesta, se ei vielä anna mitään syytä

jakoon.

 

Jos olen tyytymätön paikalliseen seurakuntaan,

on paikkakunnalta muutto ainoa asia, mitä voin

tehdä. Silloin muutan automaattisesti toiseen

seurakuntaan. Voimme jättää kirkko- tai us-

kontokunnan, mutta emme koskaan seura-

kuntaa. Lahkon jättäminen on oikeutettua, mut-

ta seurakunnan jättäminen - olkoon se henget-

tömyyden tai huonon järjestäytymisen tähden -

on aivan epäoikeutettua. Jos jätätte paikallisen

seurakunnan ja muodostatte eri yhdistyksen,

saattaa teillä olla suurempi hengellisyys, puh-

taampi opetus ja parempi hallinto, mutta teillä ei

ole mitään seurakuntaa, vaan ainoastaan lahko.

 

Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa

näemme seitsemän eri seurakuntaa seitsemällä

eri paikkakunnalla. Ainoastaan kahta niistä Her-

ra ei nuhdellut, vaan kiitti. Kaikkia muita viittä

erikoisesti nuhdeltiin. Nuo viisi seurakuntaa oli-

vat hengellisesti surullisessa tilassa. Ne olivat

heikkoja, tappiolle joutuneita seurakuntia, mutta

ne olivat siitä huolimatta seurakuntia, ei lahkoja.

Hengellisesti katsoen ne olivat väärässä, mutta

ulkonaiseen asemaansa nähden oikeassa. Siksi

Jumala ainoastaan kehoittaa niissä olevia tule-

maan voittajiksi. Herra ei sanonut sanaakaan

seurakunnan jättämisestä. Paikallisseurakunta

on seurakunta, jota ette voi jättää. Teidän tulee

pysyä siinä. Jos olette hengellisempiä kuin toi-

set jäsenet, silloin teidän tulisi käyttää hengel-

listä vaikutus- ja arvovaltaanne rukouksessa

tuon seurakunnan herätykseksi. Jos seurakun-

ta ei ota tätä vastaan, on teillä ainoastaan kaksi

mahdollisuutta: teidän tulee joko jäädä siihen

ja säilyttää itsenne saastuttamattomina tai muu-

toin teidän täytyy muuttaa asuntonne muualle.

 

Mutta tämä ei koske lahkoa. On mieletöntä

koettaa näiden kahden Ilmestyskirjan luvun

väärällä sovituksella pitää Hengen opettamia

uskovia lahkossa, sillä nuo seitsemän seura-

kuntaa, joihin on viitattu, olivat paikallisseu-

rakuntia, ei lahkolais-"seurakuntia" tai kirkko-

ja. Miten heikkoja ne saattoivatkin olla, olivat

ne raamatullisella Ruumiin perusteella olevia

paikallisseurakuntia. Jumalan Sana ei ole kos-

kaan oikeuttanut ketään jättämään seurakuntaa.

Kaikki uskovien ryhmät, jotka perustavat veljes-

yhteytensä muun kuin paikkakunnan mukaan,

ovat lahkoja, vaikkapa ne saattavatkin kutsua

itseään seurakunniksi. On oikein jättää lahko,

mutta ei ole milloinkaan oikein jättää paikallis-

seurakuntaa. Jos jätätte paikallisseurakunnan,

teette sen ilman Herran valtuutusta ja tulette

syypääksi Ruumiin hajoittamisen syntiin.

 

Kuinka surullista onkaan, kun muutamat hen-

gelliset jäsenet jättävät paikallisseurakunnan

ja muodostavat toisen yhdistyksen yksinker-

taisesti sentähden, että toiset jäsenet ovat heik-

koja ja epäkypsiä. Noiden vahvempien jäsenten

tulisi pysyä tuossa seurakunnassa voittajina,

koettaen auttaa heikoimpia veljiään ja sisariaan,

jotta Herra saisi siellä kunnian.

 

Oi, kuinka olemme taipuvaisia halveksimaan nii-

tä uskovia, jota pidämme itseämme heikompina.

Kuinka iloitsemmekaan niiden veljesyhteydes-

tä, joiden seura on meille erikoisen sopiva. Sy-

dämen ylpeys ja hengellisten asioiden itsekäs

nauttiminen saattaa meidät unohtamaan sen

tosiasian, että kunkin paikan seurakunnan tu-

lee käsittää aikki Jumalan lapset sillä paikkakun-

nalla. Jos sen unohdamme, supistamme kristil-

listä veljesyhteyttä ja teemme valikointia Juma-

lan lasten keskuudessa. Tämä on lahkolaisuutta,

ja se on Herralle sydämen suru.

 

 

Watchman Nee (Nii T'o Shen)

 

 

 

[ Alkuun ] [ Kirjoituksia ]