RAAMATULLINEN LEPOPÄIVÄ

"Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon...Ja hän keskusteli syna­goo­gassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia usko­maan" (Ap.­t.18:1, 4).

Lepopäiväkysymys on yksi vaikea opillinen kiistan aihe ns. kristikunnassa ja asiasta on monenlaisia mielipiteitä. On niitä, jotka pakanakristillisyydenkin keskellä haluavat viettää sapattia Jumalan antamana alkuperäisenä lepopäivänä. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi uuden liiton kristikunnan tulee viettää viikon ensimmäistä päivää, sunnuntaita, lepopäivänä, sapatin asemesta. Joidenkin tulkinnan mukaan kristityn lepopäivällä ei ole väliä, vaan mikä tahansa päivä käy uuden liiton uskovalle lepopäiväksi, jos haluaa sellaista yleensä vietää. Jotkut taasen ajattele­vat, että sapatti kuuluu juutalaisille, mutta pakanakristityille kuuluu sunnuntai. Jotta asia selvenisi, käymme tutkimaan asiaa Raamatun kokonaisvaltaisen ilmoituk­sen ja historian yhtäpitä­vän todistuk­sen valossa.


Sapatin asettaminen luomistyön yhteydessä

"Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitse­mäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt" (1.Moos.2:1-3).

"Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän (hepr. VT: יום השבת jom ha'shabat = sapatinpäivän) ja pyhitti sen" (2.Moos.20:11).

"Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnil­le ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: 'Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet'." (Ilm.14:6-7).

Kun Herra Jumala kuutena päivänä, joita tavallisesti kutsutaan luomispäiviksi (toisen tulkinnan mukaan niitä voisi kutsua myös "remonttipäiviksi"), teki taivaat ja maan, Hän lepäsi seitsemäntenä päivänä luomistyöstänsä ja pyhitti seitsemännen päivän eli sapatinpäivän. (Perjantai-illasta lauantai-iltaan. Jumala asetti auringon, kuun ja tähdet osoittamaan juhla-aikoja, päiviä ja vuosia. Sen mukaisesti juutalaiset ovat perinteisesti aloittaneet ja lopettaneet sapatin, kun kolme tähteä illan hämärtyessä näkyy taivaalla. Nykyaikana rabbit laskevat tarkoin minuutilleen sapatin alkamisen ja päättymisen ja se ilmoitetaan Israelin tiedotusvälineissä. Pohjoisessa on keskikesällä ja keskitalvella ongelma, mutta joka haluaa, voi noudattaa Jerusalemin aikaa). Hepreankielen sana shabat merkitsee: lakata työtä, levätä loppua. Samasta sanan juuresta tulee myös sana shvita, joka merkitsee: lakko. Jumala siis lakkasi luomistyös­tään ja lepäsi seitsemäntenä päivänä ja pyhitti sen päivän, sapatin, lepopäi­väksi kaikille ihmisille. Tuolloin ei vielä ollut yhtään juutalaista maan päällä, oli vain Aadam ja Eeva ja Jumala antoi heille ja heidän jälkeläi­silleen sapatin lepopäiväksi (Mark.2:27).

Sapatti annettiin siis luomistyön yhteydessä ja luomistyön muistoksi, kun Herra oli tehnyt taivaat ja maan ja meren. Aina kun sapattia vietetään ja pyhitetään lepopäiväksi, se on samalla myös Jumalan luomistyön muistoksi. Jotkut ymmärtävät Ilmestyskijassa olevan enkelin sanoman kunnian antamisesta Jumalalle tarkoittavan juuri sapatinpyhittä­miskäskyn kunnioittamista, koska juuri siinä yhteydessä puhutaan Jumalan luomistyöstä.


Kolmenlaisia sapatteja: viikkosapatti eli seitsemäs päivä

"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 'Puhu israelilaisille ja sano heille: Herran juhla-ajat, joiksi teidän on kuulutettava pyhät kokoukset, minun juhla-aikani, ovat nämä. Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään askaretta toimittako, se on Herran sapatti, missä asuttekin" (3.Moos.23:1-3).

Useimmat Raamatun lukijat eivät ole yleensä selvillä siitä, että Jumalan Sanan mukaan on kolmenlaisia sapatteja. Kaikkein tavallisin sapatti, joka yleensä jollakin lailla tiedetään­kin, on viikkosapatti eli viikon seitsemäs päivä (perjantai-illasta lauantai-iltaan), jonka Herra määräsi israelilaisille lepopäiväksi ja pyhäksi kokouspäiväksi. Viikkosapatti onkin hyvin tärkeä, ainoastaan suuren sovituspäivän eli Jom Kippurin juhlasapatti on tärkeämpi ja pyhempi sapatti Israelissa (3.Moos.23:26-32).


Juhlasapatit

"Nämä ovat Herran juhla-ajat, pyhät kokoukset, jotka teidän on kuulutettava määrä­ajallansa: Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, iltahämärässä, on pääsiäinen Herran kunniaksi. Ja saman kuukauden viidentenätoista päivänä on happamattoman leivän juhla Herran kunniaksi; syökää happamatonta leipää seitse­män päivää. Ensimmäisenä päivänä olkoon teillä pyhä kokous, silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Tuokaa Herralle uhri seitsemänä päivänä. Seitsemäntenä päivänä on pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimitta­ko" (3.Moos.23:4-8).

Toisen sapattien ryhmän muodostavat juhlasapatit, jolloin viikkosapatin tapaan oli pyhä kokous ja lepopäivä, jolloin arkiaskareita ei saanut tehdä. Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa kaksikymmentäkolme löytyy kaikkiaan seitsemän juhlasapattia:

  1. Pääsiäistä seuraavan happamattoman leivän juhlaviikon ensimmäisen päivän juhlasapatti (3.Moos.23:7).

  2. Happamattoman leivän juhlaviikon seitsemäs päivä (3.Moos.23:8).

  3. Viikkojuhla eli helluntai (3.Moos.23:15-21).

  4. Maallisen vuoden uusivuosi eli pasunansoiton päivä (3.Moos.23:23-25).

  5. Suuren sovituspäivän eli Jom Kippurin juhlasapatti, joka vietetään israelilaisten keskuudessa täydellisessä levossa ja paastossa (3.Moos.23:26-32). Tätä kutsutaan Raamatussa myös nimellä shabat shabaton eli sapattien sapatti.

  6. Lehtimajanjuhlaviikon ensimmäinen päivä (3.Moos.23:33-39).

  7. Lehtimajanjuhlaviikon yhteydessä oleva kahdeksas päivä eli Tooran ilon juhla (3.Moos.23:39).


Sapattivuosi ja riemuvuosi

"Ja Herra puhui Moosekselle Siinain vuorella sanoen: 'Puhu israelilaisille ja sano heille: Kun te tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön sapattia Herran kunniaksi. Kuutena vuotena kylvä peltosi ja kuutena vuotena leikkaa viinitarhasi ja korjaa niiden sato, mutta seitsemäntenä vuotena olkoon maalla levon aika, sapatti Herran kunniaksi; silloin älä kylvä peltoasi äläkä leikkaa viinitarhaasi. Leikatun viljasi jälikasvua älä leikkaa, äläkä poimi viinirypäleitä, jotka ovat kasvaneet leikkamattomissa viinipuissasi. Silloin olkoon maalla levon vuosi. Mutta mitä itsestänsä kasvaa maan levätessä, olkoon teille ruuaksi, sinulle itsellesi, sinun palvelijallesi ja palvelijattarellesi, päiväpalkkalaisellesi ja loisellesi, jotka luonasi asuvat. Ja karjallesi ja metsäeläimille sinun maassasi olkoon kaikki sen sato ruuaksi. Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkym­mentä yhdek­sän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo. Riemuvuosi olkoon teillä viideskymmennes vuosi; älkää silloin kylväkö älkääkä jälkikasvua leikatko, älkääkä poimiko, mitä leikkaamattomissa viinipuissa on kasvanut. Sillä se on riemuvuosi, se olkoon teille pyhä; pellolta syökää sen sato. Riemuvuotena saa jokainen teistä palata perintömaallensa’.” (3.Moos.25:1-13).

Kolmas sapattien ryhmä ovat sapattivuodet. Jumala käski israelilaisia viljelemään maitaan kuutena vuotena Israelin maassa, mutta jättämään maan seitsemäntenä vuotena sapatinlepoon. Nykyaikana, kun vihreä aate ja luonnonmukaiset viljelymenetel­mät ovat tulleet jälleen suosioon, on todettu, että kesannoiminen eli maan jättäminen sapatinlepoon on maalle hyväksi monessa mielessä. Viime vuoskymmeninä apulannoilla ja erilaisilla myrkyillä suoritettu viljely on monien mielestä ryöstöviljelyä, joka pilaa maan, vähentää sen humuskerrosta ja myrkyttää ympäristöä ja vesistöä. Hyvin monien asiantuntijoiden mukaan pitäisi vähentää apulantojen ja myrkkyjen määrää ja palata takaisin myös menneinä aikoina Suomessakin harjoitettuun vuorottelukesannointiin. Jumala, joka on luonut maan, tiesi antaa nämä hyvät ohjeet jo vuosituhansia sitten Israelin kansalle, jotta maa voisi hyvin.

Sapattivuosien ohella Herra antoi määräyksen israelilaisille myös riemuvuodesta. Seitsemän sapattivuosijakson jälkeen tuli viideskymmenes vuosi, joka pyhitettiin riemu­vuodeksi Herralle, jolloin maa lepäsi, maassa julistettiin vapautus ja kukin sai palata takaisin perintömaalleen.


Sapatti - liiton merkki Jumalan ja Israelin välillä

"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ’Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa. Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä tekee työtä sapatin päivänä, rangaistakoon kuolemalla. Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona. Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitse­mäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti" (2.Moos.31:12-17).

Luomisen yhteydessä Herra Jumala lepäsi seitsemännen päivän ja pyhitti sen lepopäiväksi Aadamille ja kaikille hänen jälkeläisilleen (Mark.2:27). Vaikka sapatti sanaa ei mainita luomisen jälkeisen ihmiskunnan historiassa, on kuitenkin selvää, että se oli tunnettu, koska seitsenpäiväinen jakso mainitaan Nooan arkin ja Jaakobin historian yhteydessä (1.Moos.7:4, 10; 29:27). Kun Jumala vei Israelin kansan Mooseksen johdolla pois Egyptin orjuudesta, jossa heillä ei ollut mahdol­lisuutta levätä, antoi Herra sapatinpäivän Israelin kansalle käskynä Siinailla, olemaan ikuisena liiton merkkinä Jumalan ja Israelin kansan välillä (Hes.20:10-12). On huomat­tava tämä: Kaikille ihmisille annettiin sapatti lepopäiväksi luomisen yhteydessä, mutta ikuisena liiton merkkinä vain Israelin kansalle. Israelilaiset sanovatkin, että enemmän kuin israelilaiset ovat vartioineet sapattia, on sapatti vartioinut heitä, pysymään juutalaisi­na myös kansojen seassa, niin että he eivät ole sulautuneet kansojen sekaan kokonaan.

Jotkut kristilliset piirit pyrkivät ottamaan sapatin liiton merkiksi myös omalle kohdalleen, opettaen, että Israelin lankeemuksen tähden uuden liiton seurakunta on tullut Israelin tilalle ja siksi sapatti on liiton merkki myös uuden liiton seurakunnalle. Olemme jo kirjan alkuosassa todenneet, että tällainen korvausteologia ei pidä paikkaansa eikä pakanakris­tittyjen seurakunta koskaan korvaa Israelia Raamatussa. On myöskin huomattava, että apostolien ja vanhinten kokous Jerusalemissa ei velvoittanut pakanuudesta kääntyviä uskovia Israelille annettujen määräysten noudattamiseen (Ap.t.15). Sapatti on siis ikuinen liiton merkki vain Jumalan ja Israelin välillä, mutta ei Jumalan ja uuden liiton pakanauskovien välillä.


Sapatin merkitys

"Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti, silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin. Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää" (5.Moos.5:13-15).

"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 'Puhu israelilaisille ja sano heille: Herran juhla-ajat, joiksi teidän on kuulutettava pyhät kokoukset, minun juhla-aikani, ovat nämä. Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään askaretta toimittako, se on Herran sapatti, missä asuttekin" (3.Moos.23:1-3).

"Ja hän (Jeshua) saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan" (Luuk.4:16).

"Ja sapatinpäivänä me (Paavali matkakummpaneineen Filippissä Makedoniassa) menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukous­paikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille" (Ap.t.16:13).

"Virsi, sapatinpäivälaulu. Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein, aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi kymmenkielisil­lä soittimilla ja harpuilla, kannelta soittaen. Sillä sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi; minä riemuitsen sinun kättesi teoista" (Ps.92:1-5).

Raamatun opetuksen mukaan sapatti on Herralle pyhitetty ja Herran siunaama lepopäivä, kuten jo luomiskertomuksen yhteydestä käy ilmi (1.Moos.2:1-3). Viikon ensimmäistä päivää tai sunnuntaita Herra ei ole siunannut ja pyhittänyt lepopäiväksi missään kohden Vanhaa tai Uutta Testamenttia. Sapatti annettiin lepopäiväksi koko ihmiskunnalle ja lisäksi kaikille työeläimille (Mark.2:27). Israelilaisille sapatilla lepopäivä­nä on lisäksi se merkitys, että se muistuttaa heitä Jumalan väkevästä teosta, kun Hän vapautti israelilaiset Egyptin orjuudesta, jossa heillä ei lepoa ollut (2.Moos.1).

Toiseksi, sapatti annettiin pyhäksi kokouspäiväksi, jolloin kokoonnutaan palvelemaan Herraa. Sapatinpäivän jumalanpalvelukseen vanhan liiton päivinä kuului kaksi virheetön­tä vuoden vanhaa karitsaa polttouhrina Herralle, esikuvana Messiaasta, joka oli lopulli­nen Jumalan uhrikaritsa ristillä (4.Moos.28:9-10; Joh.1:29). Myös Jeshuan päivinä sapatinpäivä oli jumalanpalveluspäivä, jolloin kokoonnuttiin synagoogiin lukemaan Tooraa (viisi Mooseksen kirjaa), profeettoja ja muita vanhan liiton kirjoituksia, kuten nykyäänkin juutalaisten synagoogissa tehdään sapatinpäivinä. Monet kuvittelevat, että sapatti on lainomainen orjuuttava asia, jota vietetään synkkyydessä, mutta se ei ole totta. Sapatti on ollut jo vuosituhansien ajan myös ilopäivä, jolloin on kokoonnuttu iloiten Herran eteen Jumalaa palvele­maan ja ylistämään ja myös perheen kanssa seurustelemaan ja aikaa viettämään (Jes.58:13-14).

Apostoli Paavalin matkakertomuksesta käy ilmi, että myöskin hänen päivinään, apostolisen alkuseurakunnan aikana ensimmäisellä vuosisadalla, sapatinpäivä oli yleinen jumalanpalveluspäivä, jolloin kokoonnuttiin Herraa palvelemaan, rukoilemaan, tutki­maan kirjoituksia ja jakamaan sanan opetusta (Ap.t.17:1-4; 18:1-4). Sapatinpäivänä Filippin kaupungissa tuli ensimmäinen "eurooppalainen", purppuranmyyjä Lyydia, Tyatiiran kaupungista, uskoon ja hänet kastettiin.

Historiallisista lähteistä tiedämme, että alkuseurakunnan uskovat, varsinkin messiaani­set juutalaisusko­vat, kokoontuivat yhdessä juutalaisten kanssa sapatinpäivinä synagoo­giin kuulemaan Tooran ja muiden vanhan liiton kirjoitusten lukemista ja Sanan selitystä. Seurakunnan ja synagoogan tiet erkanivat lopullisesti vasta Bar Kochban eli tähden pojan kapinan aikoina roomalaisia vastaan (132-135 jKr.), jolloin kuuluisa rabbi Akiva julisti Bar Kochban messiaaksi. Alkuseurakun­nan uskovat eivät voineet tätä hyväksyä, koska he uskoivat, että Jeshua on Messias ja niin seurakunnan ja synagoo­gan tiet erosivat (Sapatti oli kuitenkin vuosisatojen ajan uuden liiton uskovien lepopäivä ja jumalanpalveluspäivä ja vasta luopumus ja Rooman kirkon valta muuttivat sapatin sunnuntaiksi). Vasta viimeisinä vuosikymmeninä ne ovat alkaneet uudel­leen lähentyä, kun pakanakris­tillisyys on alkanut etsiä kristinuskon juutalai­sia juuria ja juutalaisten uskoontulon myötä, vallankin USA:ssa, on perustettu juutalaisus­kovien messiaanisia synagoogia, jolloin seurakunta kokoontuu messiaanisissa synagoogissa sapatteina (ja muinakin päivinä).


Kumosiko Jeshua sapatin?

"Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut (hepr. UT: חלל chilel = häväistä pyhä, rikkoa sapatti, rikkoa sapatin pyhyyttä), vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi" (Joh.5:18).

"Niin tapahtui eräänä sapattina, että hän kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetus­lap­sensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät. Silloin muutamat fariseuksis­ta sanoivat: 'Miksi teette, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?' Mutta Jeesus vastasi heille ja sanoi: ’Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, otti näkyleivät ja söi ja antoi seuralaisil­leenkin, vaikkei niitä ollut lupa syödä muiden kuin ainoastaan pappien?' Ja hän sanoi heille: 'Ihmisen Poika on sapatin Herra'." (Luuk.6:1-5).

Monet ajattelevat pakanakristillisessä maailmassa, että Jeshua kumosi sapatin. Tämä ei tietenkään voi pitää paikkaansa, sillä Hän ei tullut kumoamaan Tooraa, jonka käskyt, sapattikäsky mukaan lukien, ovat voimassa niin kauan kuin taivaat ja maa pysyvät (Mat.5:17-19). Jeshua itse vietti sapattia lepopäivänä ja jumalanpalveluspäivänä ja meni tapansa mukaan sapatinpäivinä synagoogiin, jossa hän luki ja selitti kirjoituksia ja myös paransi sairaita (Luuk.4:15-16; 6:6-11; 13:10-17).

Johanneksen evankeliumin viidennen luvun jakeessa kahdeksantoista, suomalaisen käännöksen mukaan, väitetään, että Jeshua kumosi sapatin. Tämä on kuitenkin alku­tekstien valossa käännösvirhe, sillä alkutekstin mukaan Jeshua ei kumonnut sapattia, vaan Hänen vastustajiensa mielestä rikkoi sapatin pyhyyttä. Todellisuudessa Jeshua ei koskaan rikkonut sapatin pyhyyttä, mutta Hänen vastustajansa ajattelivat niin ja syytivät siitä Häntä. Monet fariseukset olivat nimittäin tehneet Jumalan alkuperäisistä käskyistä pikkumaisia tulkintoja ja raskaita taakkoja ihmisille. Kun Jumala esim. kielsi kyntämisen sapatinpäivänä, näiden tulkinnan mukaan ei saanut vetää edes kengän syrjällä viivaa maahan, koska se oli muka kyntövako ja rikkoi sapattikäskyn (2.Moos.34:21).

Jumala ei alunperin antanut sapattikäskyä ihmistä orjuuttaakseen, vaan levoksi ja ihmisen parhaaksi, niin että ihmisen hyvinvointi työn ja rasituksen maailmassa olisi paras mahdollinen. Kun esim. Jumala antoi israelilaisille määräyksen olla sytyttämättä tulta sapattina, sen tarkoitus oli antaa perheenemännillekin, joiden tehtäviin kuului ruuan valmistus tulella, mahdollisuus lepopäi­vään (2.Moos.­35:1-3; 12:8; Jes.44:15). Nykyään­kin Israelissa per­heenemännät valmistavat sapattiateriat valmiiksi viikolla tai viimeis­tään sapatin aattona, jotta he voivat myös levähtää sapatinpäi­vänä taloustöistään, joissa he ovat koko ajan kiinni.

Jeshua ei koskaan kumonnut sapattia eikä rikkonut sen pyhyyttä, mutta hänellä oli alituinen riita monien fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa (huom! ei kaikkien) sapatin vieton sisällöstä ja alkuperäisestä tarkoituksesta, koska Jeshua halusi palauttaa sapatin­vietonkin merkityksen alkuperäiseen vapauteen ja lepoon eikä ihmistulkintojen orjuuteen. Hyvin usein Jeshualla oli riitaa esim. siitä, oliko luvallista parantaa sapattina ihmisiä ja Jeshuan mukaan se oli täysin Kirjoitusten mukaista, koska hengen pelastaminen sapattina oli luvallista ja sairaiden parantaminen kuului tämän tulkinnan piiriin.

Toinen tällainen riita koski tähkäpäiden katkomista ja hiertämistä sapatinpäivänä viljapellolla. Jeshuan aikaan oli useita koulukuntia rabbiineissa, jotka tulkitsivat kukin omalla tavallaan sapatin sisälltöä esim. tähkäpäiden hiertämisen suhteen. Juutalaisen teologin, professori Pinhas Lapiden, kirjan "Hän saarnasi heidän synagoogissaan" mukaan esim. rabbi Jehuda edusti samaa kantaa kuin Jeshuakin:

"Rabbi Jehuda on todennut: 'Hedelmien hienontaminen käsin syötäväksi on sallittua (sapattina), mutta työkalulla hienontaminen on kiellettyä’ (b Sabb 128a). On enem­män kuin todennäköistä, että Jeesus, joka viimeksi mainitun rabbi Jehudan tapaan oli galilealainen, edusti vapaamielistä kantaa pitäen jyvien hieromista ja syömistä nälän tyydyttämiseksi sapattina sallittuna...Tarkastellessamme nyt asiaa taaksepäin voimme todeta, että Talmudin käytännössä, joka tuolloin vielä vaihteli kirjallista muotoa hakies­saan, Jeesuksen tulkinta on päässyt voitolle. Näin se, mikä vielä hänen elinaikanaan oli kiistanalaista, on tähän mennessä jo kauan sitten muuttunut elämänohjeeksi erityisesti siksi, että Tooran tulkinnat ovat muistuttaneet usein Nasaretilaisen elämänohjeita" (lainaukset sivuilta 65 ja 66).

Juutalaisen professosri Lapiden kirja kokonaisuudessaan osoittaa, että Jeshua Nasaretilainen oli kokosydäminen juutalainen, eikä missään vaiheessa kumonnut Tooran käskyjä eikä rikkonut sapattikäskyäkään, vaikka hänellä olikin riitaa aikalaistensa kanssa sapativieton sisällön tulkinnasta. On kuitenkin huomattava se tosiseikka, että vain osa Jeshuan ajan uskonnollisista johtajista oli tulkinnoissaan eri mieltä Nasaratilaisen kanssa ja monet fariseukset, kirjanoppineet ja rabbit olivat Nasaretin rabbin, Jeshuan, kanssa samaa mieltä Tooran käskyjen tulkinnasta. Rabbi Jeshuan tulkinnat ovatkin tulleet monelta osin nykyjuutalaisuuteen vallitsevaksi käytännöksi Talmudin mukaan, kuten professori Lapide kirjassaan toteaa.


Kumosiko Paavali sapatin?

"Ja kun Paavali seuralaisineen oli purjehtinut Pafosta, tulivat he Pamfylian Pergeen; siellä Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin. Mutta he vaelsivat Pergestä eteen­päin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan; ja he menivät synagoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat" (Ap.t.13:13-14).

"Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga. Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa..." (Ap.t.17:1-2).

"Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon...Ja hän keskusteli syna­goo­gassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia usko­maan" (Ap.t.18:1, 4).

"Ja sapatinpäivänä me (Paavali seuralaisineen) menimme kaupungin portin ulkopuo­lelle (Filippissä Makedoniassa), joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuuduimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille" (Ap.t.16:13).

"Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan" (Luuk.23:55-56).

Olemme jo aiemmin todenneet, että Paavali uskoi itse kaiken, mitä on kirjoitettuna Mooseksen Toorassa ja profeetoissa (Ap.t.24:14; 26:22). Hän juutalaisena noudatti Mooseksen Tooraa, ympärileikkausta ja israelilaisille säädettyjä tapoja (Ap.t.21:18-25; 25:8; 28:17). Vaikka pakanain apostoli opetti, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Jeshuaan, ilman Tooran (lain) tekoja, se ei apostolin mukaan kumoa millään tavalla Tooraa, vaan vahvistaa sen (Room.3:31). Koska Paavali kaikessa puolusti Tooraa ja sen käskyjen arvovaltaa, ei ole millään mahdollista, että hän olisi kumonnut sapattikäskyn. Pakanain apostoli ei olisi voinut kumota sapattikäskyä senkään perusteella, koska Jeshua ei sitä kumonnut, muutoinhan hän olisi toiminut Mestarinsa käskyjä vastaan ja sitä ei Paavali koskaan halunnut tehdä.

Paavalin matkakertomus Apostolien teoissa osoittaa selvästi, että pakanain apostoli noudatti tapansa mukaan sapatinviettoa, mennen juutalaisen tavan mukaan sapatinpäivi­nä synagoogaan kuuntelemaan Tooran ja muiden kirjoitusten lukua ja myös itse osallistu­maan synagogajumalanpalvelukseen. Tilaisuuden tullen hän astui esille sapattiju­malanpalveluksissa ja selitti kirjoituksista sekä juutalaisille että kreikkalaisil­le (pa­kanasyntyisille) kuulijoilleen, että Jeshua oli Messias. Apostolien tekojen kertomus osoittaa selkeästi sen, että Paavali noudatti sapatin­viettoa, joka oli normaali käytäntö alkuseura­kunnan uskovilla. (Sunnuntai tuli vasta myöhemmin lepopäiväksi kristikuntaan).


Onko päivällä väliä?

"Heikkouskoista hoivatkaa (hepr. UT: Ottakaa vastaan heikko uskossa), rupeamatta väittelemään mielipiteistä...Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden..." (Room.14:1, 5-6).

Yllä oleva Roomalaiskirjeen teksti on se kaikkein tavallisin kohta, jonka perusteella vedotaan siihen, että ei ole niin väliä, minkä päivän pitää lepopäivänä. Jotkut jopa haluavat kumota ko. kohdan perusteella sapatin. Nyt kun tutkitaan em. tekstiä, on kuitenkin ensinnäkin huomattava se, että vaikka haluttaisiinkin teksti ymmärtää lepopäi­vää koskevaksi, ei Paavali siinä millään tavalla kumoa tai tee tyhjäksi sapattia. Asia voidaan tämän näkökannan mukaan ja hepreankielisen UT:en tekstin mukaan ymmärtää niin, että jos juuri uskoontulleilla on erilaisia mielipiteitä lepopäivästä, ne eivät saa vaikuttaa siihen, etteikö juuri uskoontullut voitaisi ottaa vastaan uskovien yhteyteen ilman mitään oppiriitoja tai väittelyjä, sillä ajan oloon Jumala osoittaa kullekin Sanansa kautta oikean asianlaidan, jos vain haluamme ottaa vastaan (Fil.3:15-16).

Yllä oleva Roomalaiskirjeen teksti voidaan kuitenkin ymmärtää myös toisella tavalla, sillä tarkkaan ottaen siinä ei ole mainittu sanaa lepopäivä tai sapatti. Meillä ei ole myöskään mitään oikeutta lisätä taikka vähentää mitään kirjoituksiin, sillä se tuo kadotustuomion yllemme (5.Moos.4:1-2; Ilm.22:18-19). Saman tuomion tuo myös Kirjoitusten kieroon vääntäminen, kuten Pietari erityisesti toteaa Paavalin kirjoituksista, jotka ovat monille vaikeita ymmärtää (2.Piet.3:15-16). Tämä huomioonottaen voimme vain todeta, että Paavali puhuu Roomalaiskirjeessään vain päivien valitsemisesta yleensä, mutta ei mainitsee sanaa sapatti tai lepopäivä.

Mitä tämä sitten saattaisi tarkoittaa? Juutalaisuudessa on moniakin päiviä, joita he pitävät muita päiviä parempina. Tarkastellessamme Karitsan häitä jo totesimme, että koska Jumala ns. luomiskertomuksen yhteydessä kolmantena päivänä sanoi kaksi kertaa: "se oli hyvä", ovat juutalaiset vuosituhansien ajan pitäneet viikon kolmatta päivää parempana kuin viikon muut päivät ja siksi normaalisti, jos mahdollista, juutalaiset häät pidetään viikon kolmantena päivänä, jotta avioliitto onnistuisi mahdollisimman hyvin (Joh.2:1-2). Toinen "hyvä päivä" on lag ba'omer, kolmaskymmenes kolmas päivä seitsemän viikon ns. omer-laskennassa, pääsiäisviikolla olevasta esikoislyhteen heilutuk­sen päivästä viikkojuhlaan eli helluntaihin, koska menneen historian aikana juuri sinä päivänä taukosi juutalaisia kohdannut vitsaus (3.Moos.23:15-16).

Monia muitakin perinteeseen kuuluvia päiviä on olemassa, mutta tämäntapaisia traditioita ajatellen sopii hyvin Paavalin sana, että yksi pitää yhden päivän parempana toista ja kukin saa olla omassa mielessään varma, sillä tämänkaltaisilla asioilla ja päivillä ei ole merkitystä uskonelämämme kannalta. Sapatin kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, sillä se pysyy voimassa Jumalan järjestyksen mukaan, jokaisen viikon seitsemäntenä päivänä, kaikille ihmisille ja työeläimille.


Sapatti - tulevaisten varjo

"Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain (alkutekstissä ei ole vain sanaa) ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen" (Kol.2:16).

Roomalaiskirjeen 14. luvun tekstin ohella Kolossalaiskirjeen toisen luvun teksti on erittäin runsaasti käytetty kohta pakanakristillisyydessä sapatin kumoamiseen tai sen mitätöimiseen. Kuitenkaan ko. Paavalin kirjeen kohta ei millään tavalla kumoa tai mitätöi sapattia tai muita Jumalan Israelin kansalle antamia juhlia, se ainoastaan antaa kehoituk­sen siitä, ettei kukaan saa tuomita pakanauskovia (kirje on kirjoitettu Kolossan pakanuu­desta kääntyneille uskoville eli Kolossan seurakunnalle) minkään juhlan, uudenkuun tai sapatin johdosta.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Kyseeseen tulee lähinnä kaksi tulkintaa, joita mielestäni voidaan pitää mahdollisina ja Raamatun kokonaisvaltaisen tulkinnan mukaisina. Ensinnä­kin tuomitsemisen kieltävä kehoitus voidaan ymmärtää niin, että pakanuudesta kääntyvät uskovat eivät ole velvolliset samalla tavoin kuin juutalaiset viettämään ja noudatta­maan sapattia, uudenkuun juhlia ja muita nimenomaan israelilaisille tarkoitettuja juhlia ja näinollen kenelläkään ei ole oikeutta tuomita pakanauskovia siitä, jos he eivät niitä vietä samalla tavalla kuin juutalaiset. Apostolien ja vanhinten kokous ei velvoittanut pakanuu­desta kääntyviä uskovia ympärileikkaukseen ja Israelin kansalle säädettyjen tapojen noudattamiseen, vaikka heidän tuleekin opiskella Jumalan Sanaa ja myös Tooraa ja pyrkiä pitämään rakkaudesta Jumalaan Hänen (pakanauskoville tarkoitetut) käskynsä, armon pohjalta (Ap.t.15). Messiaanisia juutalaisuskovia sensijaan ei vapautettu ympärileikkauksesta, Israelin juhlista ja Tooran käskyjen noudattamisesta (uuden liiton hengessä, armon ja vapauden pohjalta), kuten olemme jo aiemmin todenneet (Ap.t.21:17-26; 25:8; 28:17; Erilaiset perinteet (isien tavat, suullinen Toora) kuuluvat myös juutalaiseen kultuuriin ja juutalaisuskovat saavat niitäkin halutessaan noudattaa, ovathan ne luonnollinen osa heidän kulttuuriaan, mutta ne eivät luonnollisesti ole pelastuksen kysymyksiä, eikä niistä saa tuomita. Vain Jumalan Sanaa kuuluu totella).

Näinollen juutalaisuskovat ovat velvolliset viettämään sapattia liiton merkkinä ja myös israelilaisille säädettyjä juhlia (tietenkin uuden liiton armon ja vapauden hengessä Messiaan kunniaksi), mutta pakanauskovilla ei ole siitä pakollista velvoitetta, joten heitä ei saa niistä tuomita­, jos he eivät vietä tai osaa viettää niitä Tooran mukaisesti. On kuitenkin huomattava, että tämä ei millään tavalla tee tyhjäksi sapattia tai muita juhlia. On myöskin huomattava se, että pakanauskoville on annettu mahdollisuus viettää sapattia ja muita juhlia ja aina kun pakanauskovilla on mahdollisuus viettää alkuperäistä lepopäivää ja alkuperäisiä juhlia, niitä tulisi viettää uuden liiton armon pohjalta Messiaan kunniaksi, eikä Rooman väärentämiä juhlia (kuten pakanallista alkuperää oleva joulu ym.) ja Rooman kirkon väärentämää epäraamatullista lepopäivää, sunnuntaita. Vaikka pakanakristillisyydessä sapatin ja juhlien vietto onkin vapaaehtoiselta pohjalta, on kuitenkin suositeltavaa valita alkuperäiset israelilaiset juhlat ja alkuperäinen lepopäivä, sapatti, silloin kun meillä on siihen mahdollisuus. Kenellä­kään ei kuitenkaan ole oikeutta tuomita pakanauskovia siitä, että he eivät noudata niitä samalla tavoin velvoittavina, Tooran mukaisesti, kuten juutalaiset.

Toinen tulkinta ko. tekstistä on se, että Paavali opetti pakananuudesta kääntyneille kolossalaisille raamatullisen lepopäivän ja raamatulliset alkuperäiset juhlat, pakanuuden monien juhlien sijaan ja kun Kolossan seurakunnan uskovat alkoivat viettää alkuperäisiä juhlia ja alkuperäistä lepopäivää sapattia, ulkopuolella olevat pakanuudessa elävät ihmiset alkoivat tuomita Kolossan uskovia, koska he eivät enää noudattaneet pakanain tapoja ja epäjumalanpalvelusta. Tämän tulkinnan valossa Kolossalaiskirjeen teksti on nähtävä rohkaisuna uskoville, etteivät he antaisi yleisen pakanuuden mielipiteen vaikuttaa heidän uskollisuuteensa alkuperäisille raamatullisille juhlille ja sapatille.

Jos Kolossalaiskirjeen teksti ymmärretään tämän tulkinnan mukaisesti (joka on todennäköisesti oikeampi tulkinta), ei se siltikään tarkoita mitään orjuutta tai pakkoa pakanauskoville sapatin ja israelilaisten juhlien viettoon, joita tulee viettää iloiten armon pohjalta, uuden liiton hengessä, Messiaan kunniaksi, silloin kun se on mahdollista ja sydän siihen kehottaa. Pakonomainen jumalanpalvelus ei ole hyödyllinen, vaan kaiken tulee tapahtua vapaaehtoisesti, rakkaudesta Jumalaan. Kolossalaiskirjeen toisen luvun loppuosan teksti osoittaa myös, että ihmisoppien ja ihmiskäskyjen mukainen jumalanpal­velus (kuten sunnuntain pyhitys ja joulun vietto) on hyödytön ja ilman mitään arvoa Jumalan edessä. Jos siis haluamme viettää lepopäivää ja juhlia, tehkäämme se iloiten, alkupe­räisiä Herran asetuksia noudattaen, uuden liiton hengessä, Messiaan kunniaksi.

Kolossalaiskirjeen tekstistä käy myöskin ilmi, että sapatti, uudetkuut ja juhlat ovat tulevaisuudessa tapahtuvien asioiden varjoja eli esikuvia. Teksti samalla viittaa Messiaa­seen ja Messiaan ruumiiseen, joka on Jumalan seurakunta (Kol.1:18; Efes.1:22-23). (Myöhemmin, käsitellessämme raamatullisia juhla-aikoja, otamme esille israelilaisten juhlien esikuvallisen merkityksen Messiaan kunniaksi uuden liiton valossa). Profeetalli­sen sanan valossa sapatilla on ainakin kaksi esikuvaa tulevissa lopun ajan tapahtumissa. Ensinnäkin Hebrealaiskirjeen mukaan sapatinlepo tarkoittaa sitä lopullista Jumalan lepoa, johon Herran omat pääsevät Hänen tulemuksessaan uudessa ylösnousemusruumiissa (Heb.3:7-4:11; 2.Tes.1:6-10; Mat.24:20). Tuleva ylösnousemusolotila on se lopullinen sapatinlepo, johon uskovat pääsevät ja meitä varoitetaan jäämästä taipaleelle synnin pettäminä maanpäällisellä ”erämaavaelluksellamme”. Toinen esikuva sapatilla on tuleva messiaani­nen tuhatvuotinen rauhanvaltakunta (Ilm.20:1-6). Monet profeetallisen Sanan tulkitsijat ymmärtävät ns. luomiskertomuksen valossa, että koska oli kuusi "arkipäivää", jolloin Jumala teki taivaat ja maan sekä seitsemäs päivä sapatti, lepopäivä ja sen mukaisesti, koska yksi päivä vastaa tuhatta vuotta Jumalan suunnitelmissa, on oleva kuusi vuositu­hatta Aadamin luomisesta ja sitä seuraa seitsemäs vuosituhat, tuhatvuotinen rauhanval­takunta, maanpäällisen paratiisin ja sapatinlevon aika Messiaan valtakunnassa (Ps.90:4; 2.Piet.3:1-12; Jes.11:1-9; 65:19-25). Jokaviikkoinen sapatti on tästäkin ihana esikuva.


Sapattina on lupa tehdä hyvää

"Ja hän lähti sieltä ja tuli heidän synagoogaansa. Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: 'Onko luvallista sapattina parantaa?' voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan. Niin hän sanoi heille: ’Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta ylös? Kuinka paljoa suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää.' Sitten hän sanoi miehelle: 'Ojenna kätesi!' Ja hän ojensi; ja se tuli entiselleen, terveeksi niinkuin toinenkin. Niin fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet" (Mat.12:9-14).

Kun Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella, asettaen sapatin liiton merkiksi, Hän antoi samalla monia kieltoja ja rajoituksia sapatinvieton suhteen israelilai­sille. Kaikenlainen työnteko ja askareiden toimittaminen oli kiellettyä (2.Moos.31:15; 20:9-10). Erityisesti Toorassa on mainittu kiellot mm. puiden kantamisesta tai kokoami­sesta, tulen sytyttämisestä, kaupankäynnistä, kyntö- ja leikkuutyöstä, viinikuurnan polkemisesta ja turhasta liikkumisesta sekä pahan tekemisestä ja joutavien puheiden puhumisesta, joita ei saanut tehdä sapattina (Jer.17:20-21; 4.Moos.15:32-35; 2.Moos.35:1-3; Neh.10­:31; 2.Moos.34:21; Neh.13:15-21; 2.Moos.16:29-30; vertaa Ap.t.1:12: sapatinmatka, Jes.56:1-3; 58:13-14). Rangaistus sapatin rikkomisesta Mooseksen päivinä oli ankara, nimittäin kuolemanrangaistus (2.Moos.31:14; Hebrealaiskirjeen mukaan tahallinen synnintekemi­nen uuden liiton puolella aiheuttaa vieläkin ankaramman rangaistuksen kuin Mooseksen päivinä, ellei parannusta tapahdu; Heb.10:26-31).

Kautta historian juutalai­set oppineet ovat pohtineet, mitä on luvallista tehdä sapattina Tooran käskyjen valossa. Tooran käskyjen valossa tiedämme, että papit suorittivat uhritoimituksia temppelissä myös sapatinpäivinä (4.Moos.28:9-10). Sapattei­na asetettiin näkyleivät pöydälle Herran eteen Ilmestysmajassa (2.Moos.25:30; 3.Moos.­24:5-8). Ympärileikkaus, joka määrättiin suoritettavaksi kahdeksantena päivänä israelilai­sille poikalapsille (päivää siirretään vain lääketieteellisten syiden niin vaatiessa, koska hengen tai terveyden vaarantaminen ohittaa muut vähemmän tärkeät käskyt), suorite­taan sapattinakin, jos se sattuu sille päivälle (1.Moos.17:12; 3.Moos.12:1-3; Joh.7­:22-24). Mooseksen Toora antaa käskyissään ohjeet eläinten auttamisesta, jos ne joutuvat eksyksiin tai vaaratilanteeseen (2.Moos.23:4-5; 5.Moos.22:1-4). Tämän periaatteen mukaisesti eläinten tai ihmisten auttaminen hätätilanteessa on katsottu sallituksi myös sapatinpäivänä samoinkuin eläinten ruokkiminen (Luuk.13:14-15). Tähän kategoriaan kuuluu myös kaikenlainen sairaanhoito ja ensiaputoiminta, joka tähtää ihmisten ja eläinten hengen ja terveyden pelastamiseen myöskin sapattina.

Makkabilaisaikana juutalaiset joutuivat vihollisen hyökkäyksen kohteeksi sapatinpäivä­nä ja koska he aluksi eivät puolustautuneet, kunnioittaessaan sapatin pyhyyttä, heitä surmattiin säälimättä (1.Mak.2:31-38). Makkabilaiset kuitenkin päättivät, että oman tai läheisten hengen puolustaminen sapatinpävänäkin oli sallittua ja niin tämä on tullut käytännöksi Israelissa, jonka mukai­sesti poliisikunta, armeija, rajavartiolaitos, vartiopalve­lus ja näihin verrattava toiminta on sallittua myös sapattina (1.Mak.2:39-48).

Oman ongelmansa Israelissa muodostaa teollisuuslaitosten toiminta, jotka pyörivät yötä päivää keskeytymättömässä vuorotyössä. Näitä laitoksia ei voida seisauttaa sapatiksi, koska nykyaikaisen teollisen prosessin uudelleenkäynnistys vie helposti monta päivää ja pahimmassa tapauksessa jopa viikkoja. Näinollen israelilaisillakaan ei ole muuta mahdollisuutta tämänkaltaisten teollisuuslaitosten suhteen, kuin pyörittää niitä keskeytyk­settä, myös sapattina.

Jeshua antoi sapatin vieton suhteen kaikkein tärkeimmän kuninkaallisen ohjeen, joka on sopusoinnussa Jumalan Tooran käskyjen kanssa ja lisäksi on sopiva kaikkien aikakausien ongelmat huomioiden, nimittäin että sapattina on lupa tehdä hyvää. Tämän kuninkaallisen ohjeen valossa voidaan todeta, että sapattina on lupa tehdä kaikkea sitä, mikä on hyvää, mutta kaikki turha ja tarpeeton toiminta, joka ei ole välttämätön sapatin­päivänä, tulisi keskeyttää sapatiksi ja viettää tämä Jumalan antama ihana lepopäivä Jumalaa palvellen, leväten ja viettäen aikaa perheen kanssa. (Jos on välttämätöntä tehdä töitä sapattina, tehdään se iloiten ja Herraa kiittäen ilman orjuutta tai pelkoa). Silloin Jumalan alunperin sapatinviettoon liittyvä tarkoitus toteutuu ihanalla tavalla ihmisten levoksi ja terveydeksi sekä koko luomakunnan parhaaksi. Samalla ihana yhteys Herran kanssa ja myös perheen kanssa lujittuu, kun saamme seurustella sekä Herran että perheen kanssa.


Ihmisen poika on sapatin herra

"Sillä Ihmisen Poika (hepr. UT: בן-האדם ben-ha'Adam = Aadamin poika, Aadamin jälkeläinen, ihminen, ihmisen poika) on sapatin Herra" (Mat.12:8).

Matteuksen evankeliumin kahdennentoista luvun alkuosassa on kertomus siitä, kuinka fariseukset syyttivät Jeshuan opetuslapsia sapatin rikkomisesta, kun he katkoivat käsin tähkäpäitä pellolta ja söivät. Olemme jo aiemmin todenneet, että tämä oli sallittua galilealaisen rabbi Jehudan tulkinnan mukaan ja myös Jeshua tulkitsi sen olevan sallittua ja Tooran mukaista sapattina eikä rikkonut sapattikäskyä.

Samassa yhteydessä Jeshua totesi, että ihmisen poika on sapatin herra. Yleensä tämä on tulkittu Jeshua Messiasta tarkoittavaksi, koska Hän useassa yhteydessä käytää itsestään nimitystä Ihmisen Poika. Kuitenkin tarkkaan ottaen hebreankielisen tekstin ilmaisu ben-ha'Adam tarkoittaa ketä tahansa Aadamin poikaa eli Aadamin jälkeläistä eli ihmistä. Tämä merkitsee sitä, että uuden liiton valossa kukaan ihminen ei ole sapatin orja, vaan sapatin herra. Joka on sapatin herra, hänellä on oikeus päättää, kuinka hän viettää sapattinsa. Siitä huolimatta on niin, että vaikka emme millään tavalla uudessa liitossa olekaan sapatin orjia, vaan herroja, meidän tulisi noudattaa Jumalan käskyjä rak­kaudes­ta Jumalaan ja myöskin pyhittää uuden liiton armon ja vapauden pohjalta lepopäivä (aina kun ei ole välttämätöntä tehdä työtä), sapatti, Jumalan kunniaksi, jos sydämemme on oikeassa suhteessa Jumalaan (1.Joh.5:3).


Kuuluuko sapatti pakanauskoville?

"Ja hän sanoi heille: 'Sapatti on asetettu ihmistä (hepr. UT: האדם ha'Adam = ihminen, Aadam) varten eikä ihminen sapattia varten. Niin ihmisen Poika (ben ha'Adam) siis on sapatinkin herra" (Mark.2:27-28).

Olemme jo aiemmin todenneet, että Jumala luomistyönsä yhteydessä asetti lepopäi­vän, sapatin, luomaansa ihmistä, Aadamia, varten. Tämän periaatteen vahvisti myös Jeshua puheessaan, sanoessaan, että sapatti on asetettu Aadamia varten. Sana Adam tarkoittaa paitsi erisnimenä ensimmäistä ihmistä, myöskin yleisessä merkityk­sessä ihmistä hepreankielessä. Tämä merkitsee samalla sitä, että sapatti on asetettu jokaista ihmistä eli jokaista Aadamin jälkeläistä varten. Sapatti on Jumalan asettamana siis tarkoitettu jokaista ihmistä varten, eikä pelkästään juutalaisia varten, niinkuin jotkut virheellisesti opetta­vat, mutta israelilaisille se on annettu myös liiton merkiksi, kuten olemme jo todenneet aiemmin. Pakanauskoville sapatti ei ole kuitenkaan samalla tavalla velvoittava, kuten juutalaisille (myös messiaanisille juutalaisuskoville), mutta Jumala on tarkoittanut kuitenkin sapatin koko ihmiskunnan lepopäiväksi luomisesta lähtien.

Antaessaan käskyt Israelin kansalle, Jumala velvoitti Israelin kansan keskuudessa asuvat muukalaiset (ei juutalaiset) viettämään myös sapattia, mutta yleisesti ottaen sapatti ei ole samalla tavalla velvoittava pakanauskoville, kuten se on velvoittava juutalaisille (2.Moos.2­0:10). Uuden Testamentin kirjoitukset, vaikka niissä tuomitaankin pakanat lukuisista synneistä, ei koskaan nuhtele pakanauskovia sapatinvietosta, eikä siitä heitä tulekaan tuomita, kuten olemme jo aiemmin todenneet. Kuitenkin on niin, että sapatti on Jumalan tarkoittama lepopäivä myös pakanauskoville ja jos rakastamme Jumalaa, haluamme silloin vapaaehtoisuuden ja armon pohjalta, ilman pelkoa tai orjuutta, tälläkin alueella kunnioit­taa Jumalaa ja pyhittää sapatin Herralle, aina silloin kun se on mahdollista.


Viikon ensimmäinen päivä

"Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa" (Mark.16:1-2).

"Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka" (Ap.t.20:7).

"Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin; ja jos asia on sen arvoinen, että minunkin on lähtemi­nen, niin saavat he lähteä minun kanssani" (1.Kor.16:1-4).

Kristikunta viettää perinteisesti viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemuk­sen muistopäivänä, jota se UT:n kirjoitusten mukaan onkin. Tässä on kuitenkin otettava huomioon kaksi seikkaa. Ensinnäkin, Raamattu ei missään kohdassa käske tai kehoita meitä viettämään viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä sapatin sijaan. Tällainen viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä pyhittävä käytäntö ei siis perustu Jumalan Sanaan, vaan on ihmisoppi ja itsevalittu jumalanpalvelus (Kol.2:22-23).

Toiseksi on huomattava, että aivan tarkkaan ottaen sunnuntai ei ole sama kuin viikon ensimmäinen päivä. Viikon ensimmäinen päivä alkaa lauantai-iltana ja päättyy sunnuntai-iltana, mutta sunnuntai alkaa ja loppuu noin kuusi tuntia myöhemmin puolenyön aikaan, roomalaisen käytännön mukaan. Myöhemmin tarkastelemme sitä, että Messias mitä ilmeisimmin nousi kuolleista viikon ensimmäisen päivän alkaessa lauantai-iltana, oltuaan haudassa kolme päivää ja kolme yötä. Tämän perusteella on ilmeisesti niin, että sunnuntaita tarkalleen ottaen ei voida viettää Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska se tapahtui lauantai-iltana, viikon ensimmäisen päivän alkaessa.

Alkuseurakunnan päivinä viikon ensimmäistä päivää, erityisesti sen iltaa, vietettiin uskovien kokoontumispäivänä ja leivänmurtopäivänä. Paavalin matkakertomus osoittaa, että uskovat kokoontuivat Trooaassa viikon ensimmäisen päivän iltana eli lauantai-iltana murtamaan leipää eli ehtoollista viettämään (Jos he olisivat kokoontuneet sunnuntai-iltana, niinkuin monet ovat virheellisesti ymmärtäneet, olisi leivän murtaminen silloin jäänyt maanantain eli viikon toisen päivän puolelle, koska Paavali puhui yli puolenyön ja vasta sitten mursi leipää uskovien kanssa; katso: Ap.t.20:7-11). Siihen, että juuri tuo ilta oli sopiva leivän­murtoilta, on ainakin kaksi taustatekijää. Ensinnäkin, perinteisesti sapatin päättyessä ja viikon ensimmäisen päivän alkaessa (kun kolme keskivahvaa tähteä on tullut näkyviin taivaalle), lauantai-iltana, juutalaiset viettävät sapatin päättämissere­monian, Havda­lan (Havdala merkitsee erottamista; sapatti ja viikon ensimmäinen arkipäivä erotetaan tällä sere­monialla), rukouksineen joko kotona tai synagoogassa kokoontuneena. Toisekseen, viikon ensim­mäisen päivän ilta on mitä ilmeisimmin Messiaan ylösnousemuksen hetki ja siksi oli sopivaa viettää tätä iltaa uskovien kokoontu­miseen ja leivänmurtoon.

Viikon ensimmäinen päivä oli myöskin yhteinen keräyspäivä Jerusalemin pyhiä varten (Room.15:25-27). Kukin laittoi silloin kotonaan jotakin talteen, menestymisensä mukaan, sitä varten, että uskovien lähetystö voisi viedä pakanauskovien rakkaudenlahjan Jerusalemin köyhyydessä eläville pyhille.


Mistä sunnuntai on peräisin?

"Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi" (Dan.7:25).

Sunnuntain historia alkaa itse asiassa jo Baabelin valtakunnan ja Baabelin tornin ajoilta. Raamattu kertoo meille, kuinka maailman ensimmäinen valtias, Nimrod, rakensi Baabelin (1.Moos.10:8-12). Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, maailman ensimmäisen väärän jumalanpalvelusjärjestelmän keskuspaikka, jota johti Nimrodin puoliso Semiramus (1.Moos.11:1-9). Semiramus kehitti uskonnollisen järjestelmän, Baabelin uskonnon, jonka symbolina oli Semiramus-äiti Tammus-lapsi käsivarsillaan. Historiallisten tietojen mukaan Semiramus korotti itsensä taivaan kuningat­tareksi, jonka kautta tuli pelastus ja elämä. Uskontoon kuului puhdistus synneistä veden vihmonnan kautta (lapsikasteopin alku). Kuoleman jälkeen seurasi puhdistus synneistä tulessa (kiirastuliopin alku). Baabelin uskontoon kuului myös taivaan kuningattaren ja hänen poikansa Tammuksen palvonta mm. aurinkoa kumartamalla, koska auringosta tuli Tammuksen symboli (tarkastelemme asiaa vielä tarkemmin myöhemmin).

Tämä Baabelin uskonto levisi ympäri maapallon eri kulttuureihin ja kansoihin. Nimet vaitelivat eri kulttuureissa, mutta äiti-lapsi asetelma ja auringon palvonta pysyi samana. Iisebelin aikana Baabelin uskonto turmeli Israelin kansaa Baalin ja Astarten palvontana ja Jahve vihastui kansaansa, jossa taivaankuningataroppi ja Tammuksen palvonta sekä auringon kumartaminen olivat saaneet aikaan luopumuksen Jahvesta, Israelin Jumalasta (1.Kun.1­6:29-34; Jer.7:17-20; 44:15-30; Hes.8:14-18).

Ilmestyskirjassa on varoitus Tyatiiran seurakunnalle, että se sietää Iisebeliä, väärää profeettaa, joka turmelee monien uskon (Ilm.2:18-29). Varoitus ei ollut turha, sillä Baabelin uskonnon luopumus tuli myös uuden liiton Jumalan seurakuntaan. Jeshuan kuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseenastumisen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen seurakunta oli puhdas ja noudatti kaikessa Jumalan Sanaa ja Tooran käskyjä, apostolien valvoessa seurakuntia. Apostolien kuoltua laittomuuden salaisuus pääsi vaikuttamaan ja tekemään työtään (2.Tes.2:1-12). Hajaannus, oppiriidat, luopumus ja harhaopit alkoivat vaikuttaa uskovien keskuudessa. Ratkaisevimmat tapahtumat olivat 300-luvulla, kun keisari Konstantinus Suuri tuli valtaan. Hän nosti kristinuskon suosituim­muusasemaan, tehden siitä tasavertaisen uskonnon muiden pakanauskontojen kanssa, joita oli Rooman valtakunnassa. Myöhemmin kristinuskosta tuli Rooman imperiumin valtionuskonto ja alkoi katolisen kirkon historia.

Pakanalliset roomalaiset, jotka olivat tottuneet harjoittamaan Baabelista alkanutta uskontoa, joka oli heidän keskuudessaan mm. Mitras-kultin nimellä ja Saturnaalia-juhlana, palvoivat aurinkoa, kuuta, muita planeettoja ja epäjumalia. Jotta pakanalliset roomalaiset saataisiin omaksumaan uusi voimallinen "kristinusko", tehtiin kompromisse­jä raamatulli­sen kristinuskon ja Rooman pakanuuden uskontojen välillä. Tuolloin sai alkunsa roomalaiskatolinen uskonto, joka on sekoitus raamatullista kristinuskoa ja Baabelin tornista alkanutta kulttia. Semiramus-Tammus asetelman tilalle tehtiin neitsyt-Maria-Jeesus-lapsi asetelma. Maria korotettiin taivaan kuningattareksi, jonka kautta tulee pelastus ja elämä sekä vastaus rukouksiin. Alettiin viettää juhlapäiviä Marialle ja palvomaan pyhimysten kuvia. Tammuksen syntymäpäivästä keskitalvella, joulukuun 25. päivänä, tehtiin Kristuksen syntymäjuhla. Raamatullisen juutalaisen pääsiäisen sijaan Nikean kirkollisko­kouksessa 325 jKr. otettiin roomalainen pääsiäinen, Konstantinuksen johdolla. Näin Rooman pedon sarvi teki työtään Danielin profetian mukaisesti.

Kun tämä Rooman pedon sarvi muutteli aikoja ja Jumalan Tooran käskyjä, ei luonnolli­sesti Jumalan antama lepopäivä, sapatti, saanut olla rauhassa. Viikon seitsemäntenä päivänä ollut lepopäivä, sapatti, siirrettiin viikon ensimmäiselle päivälle, sunnuntaille eli aringon päivälle, koska roomalaiset olivat tottuneet palvomaan aurinkoa Mitras-kultissaan ja viettämään auringon päivää. Kehityksen kulun historiasta kertoo osuvasti Kööpenhami­nan yliopiston kirkkohistorian professorin Fredrik Nilsenin kirjoittama Kristillisen kirkon historia I, jonka suomeksi on toimittanut ja täydentänyt Jaakko Gummerus (painettu Otavan kirjapainossa 1913):

"Toisen vuosisadan kuluessa tuli kristittyjen tavaksi kutsua kokouspäivää Herran päiväksi. Kun uskon puolustajat pakanoille aiotuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät nimitystä 'auringon, Helioksen päivä', koettivat he kaikin tavoin vältää väärinkäsitystä. Niinpä Tertullianus sanoo, että kristityt pyhittävät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä, kuin auringon palvelijat, ja Justianus marttyyri selittää tämän päivän nimen viittaamalla maailman luomisen alussa tapahtuneeseen pimeyden karkoittamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta. Vasta Konstantinuksen aikana kristityt käyttivät yleisesti nimeä auringonpäivä. Toiset päivät he tavallisesti merkitsivät lukusanoilla; 2. 3. jne. Pakanallisia, kiertotähtien mukaisia nimiä kartettiin. (sunnuntai, maanantai) Kahdella päivällä oli kuitenkin erityinen nimi. Perjantaita kutsuttiin usein valmistuksen päiväksi ja lauantaita sapatiksi. Oli yksityisiä, juutalaisyntyisiä kristittyjä, jotka edelleenkin pyhittivät sapatin, joko yksinään tai sunnuntain ohella. Ja keisarikirkon aikana tuli lauantaistakin pyhäpäivä useissa kreikkalaisissa ja syyrialaisissa seurakunnissa. Se seikka, että koko Israelin vanha lepopäivä oli sunnuntain aatto, se arvattavasti sai useita kristittyjä pyhittämään sapatinpäivän iltaa. Mutta turhaan saa kolmen ensimmäisen vuosisadan kirjallisuudesta etsiä yhtäkään ainaa lausuntoa, joka tukisi käskyn sovelta­mista sunnuntain pyhittämiseen, mikä myöhempinä aikoina on tullut niin yleiseksi" (lainaus sivulta 173).

"Eräs Krysostomoksen aikalainen sanoo sapattia ja sunnuntaita kauniiksi kaksivaljakoksi. Konstantinuksen jälkeisinä aikoina oli nimittäin sunnuntain ohella lauantai suuressa määrin saanut pyhäpäivän luonteen. Monin paikoin oli kielletty paastoamasta lauantaina. Orjien piti saada levätä ja jumalanpalvelusta pidettiin ja pyhiä kirjoituksia luettiin. Sapatin pyhittämisen sunnuntain ohella todistaa, ettei kristittyjen mieleen vielä ollut johtunut soveltaa kolmatta käskyä sunnuntaihin. Konstantinus oli kuitenkin jo. v. 321 julkaissut lain, joka teki auringon kunnianarvoisen päivän kaikkien tuomarien ja kaupunki­laisten käsityöläisten lepopäiväksi" (lainaus sivulta 324).

Edellä olevat kirkkohistorian lainaukset ja monet muutkin kirjalliset tietolähteet yhtäpitä­västi todistavat, että Konstantinus v. 321 jKr. teki sunnuntaista eli auringonpäi­västä lepopäivän. Laodikean kirkolliskokous määräsi v. 364: "Kristittyjen ei tule olla juutalais­ten mukaisia ja olla toimettomia, vaan heidän tulee erikoisesti kunnioittaa, ja ollen kristittyjä, jos mahdollista, olla tekemättä mitään työtä sinä päivänä. Jos heidät havaitaan seuraavan juutalaisuutta, heidät tulee sulkea Kristuksesta".

Sunnuntain eli auringonpäivän pyhittämiseen sapatin asemesta liittyy myös jo ensim­mäisten vuosisatojen aikana esiintullut antisemistismi, viha juutalaisia, Kristuksen murhaajia kohtaan, niinkuin heitä on haukuttu kautta vuosisatojen. Pakanakristikunta halusi erottautua kokonaan kirotuista juutalaisista (samalla myös kristinuskon raamatulli­sista juutalaisista juurista) ja myöskin sentähden luopui juutalaisten sapatista ja otti auringon päivän eli sunnuntain tilalle. Kesti kuitenkin monia vuosisatoja, ennenkuin sapatti jäi pois kristtyjen käytännöstä ja sunnuntai pääsi lopullisesti voitolle. Siksi tarvittiin monien kirkolliskokousten päätökset asiaa vahvistamaan.

Historia alkoi siis v. 321, jolloin Konstantinus teki auringonpäivästä eli sunnuntaista lepopäi­vän. Laodikean kirkolliskokous sulki 364 sapatin pyhittäjät Kristuksen ulkopuolelle. Itä-Rooman keisari Leo I:sen laissa kiellettiin maataloustyöt sunnuntaina. Maconin synodi kielsi v. 585 peltotyöt sunnuntaina ja se vahvistettiin Chalonsin synodissa v. 649. Bonifacen synodi antoi määräyksiä sunnuntain pyhittämiseksi v. 680 ja samoin Frankfur­tin synodi v. 794. Rooman synodi v. 826, Pariisin synodi v. 829 ja paavi Leo IV:en aikana määrättiin kirkolliskokouksessa v. 853 jKr., että sunnuntaita oli noudatettava "Herran päivänä".

Näin Rooman pedon sarvi (keisarinistuin ja sitä seurannut paavinistuin) on muutta­nut sapatin, Jumalan antaman lepopäivän, viikon seitsemänneltä päivältä sunnuntaille eli auringon päivälle. Sapatin ja samalla vuorokausien vaihtuminen on muutettu auringonlas­kusta keskiyölle. Voidaan sanoa, että lähes koko ns. kristillisessä maailmassa 800-luvulta alkaen, Rooman pedon sarvi on saanut sunnuntain lepopäiväksi sapatin tilalle. Ainoastaan Israelin kansa ei ole noudattanut Rooman pedon sarven määräystä, sillä juutalaiset (muutamaa Baabelin valheen sokaisemaan juutalaista lukuunottamatta) pyhittävät edelleen sapatin lepopäivänä, kuten he ovat tehneet sitä vuosituhansien ajan Jumalan Tooran säädöksien mukaan.


Sapatin ennalleenasettaminen rauhanvaltakunnassa

"Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra. Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle" (Jes.66:23-24).

Niin sanottu protestanttinen uskonpuhdistus on onnistunut palauttamaan jonkinverran Raamatun alkuperäisiä totuuksia uskovien keskuuteen, mutta monilla uskonelämän alueilla vallitsee vielä synkkä katolinen Baabelin pimeys. Eräiden tietojen mukaan uskonpuhdistaja Luther, kenties mahtavan katolisen kirkon pelosta tai juutalaisia kohtaan tuntemansa vastenmielisyyden takia, kieltäytyi lepopäivän palauttamisesta sunnuntailta viikon seitsemännelle päivälle ja vielä nykyäänkin suurin osa kristikuntaa noudattaa epäraamatullista lepopäiväjärjestelmää, pyhittäen sunnuntaita eli auringon päivää.

Epäraamatullinen lepopäiväjärjestelmä ei kuitenkaan tule vallitsemaan ikuisesti, sillä tulevassa messiaanisessa tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa se on ennalleenasetettu alkuperäiseen järjestykseensä. Jesajan kirjan viimeisen luvun loppuosa, kuten olemme jo todenneet tarkastellessamme raamatullisen kalenterin ja ajanlaskujärjestelmän ennalleenasettamista, kertoo lopun ajan tuomioista ja niiden jälkeen tulevasta messiaani­sen rauhanvaltakunnan ajasta. Messiaanisessa rauhanvaltakunnassa kaikki liha tulee kumartaen rukoilemaan Herraa uudenkuun päivinä (raamatullisen kalenterin mukaisten kuukausien alussa) ja sapatteina. Se merkitsee sitä, että sapatti, raamatullinen lepopäi­vä, on ennalleenasetettu koko maapallolla rauhanvaltakunnassa.


Sapatin pyhittämisen siunaus pakanauskoville

"Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuute­ni on lähellä ja minun vanhurskauteni lähestyy. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa. Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: 'Herra erottaa minut peräti kansastansa', älköön kuohittu sanoko: 'Minä olen kuiva puu'. Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi" (Jes.56:1-7).

Jesajan kirjassa on ihanat lupaukset ja siunaukset niille pakanauskoville, jotka rakkaudesta Herraan haluvat vapaaehtoisesti pyhittää sapatin, alkuperäisen raamatulli­sen lepopäivän, aina kun se on mahdollista. Sapatin pyhittämisestä, niinkuin muidenkin Herran käskyjen noudattamisesta, tulee suuri palkka jokaiselle pakanauskovallekin Herran Jeshuan tulemuksessa (1.Joh.5:3; Ps.19:8-12; Mat.5:17-19; Luuk.19:11-28). Suokoon hyvä Jumala rakkauden Herraan meille kaikille myös sapatin viettämisessä.