LEHTIMAJANJUHLA - MESSIAAN SYNTYMÄJUHLA

Olemme jo edellä todenneet, että syksyllä, seisemännen kuun eli Tishri-kuun 15. päivänä alkavaa seitsenpäiväistä lehtimajanjuhlaa vietetään israelilaisten keskuudessa Egyptin orjuudesta vapautumisen muistolle. Se on samalla myös sadonkorjuujuhla ja ilojuhla, jolloin iloitaan kevään ja kesän aikana saadusta maan sadosta, jonka Herra hyvyydessään on suonut. Lehtimajanjuhlalla on kuitenkin monenlaista muutakin esikuval­lista merkitys­tä uuden liiton ja profeetallisen Sanan valossa, joten tukimme vielä perusteelli­semmin näitä lehtimajanjuhlan hengellisiä ulottuvuuksia.


Lehtimajanjuhla – uskovien juutalaisten ja pakanain yhteinen juhla

"Niin he huomasivat lakiin kirjoitetun, että Herra oli Mooseksen kautta käskenyt israelilaisia asumaan lehtimajoissa juhlan aikana seitsemännessä kuussa, ja että kaikissa heidän kaupungeissaan ja Jerusalemissa oli julistettava ja kuulutettava näin: 'Menkää vuorille ja tuokaa öljypuun lehviä tai metsäöljypuun lehviä sekä myrtin, palmu­puun ja muiden tuuheiden puiden lehviä, ja tehkää lehtimajoja, niinkuin on säädetty'. Ja kansa meni ja toi niitä ja teki itselleen lehtimajoja kukin katollensa ja pihoihinsa ja Jumalan temppelin esipihoihin sekä Vesiportin aukealle ja Efraimin portin aukealle. Ja koko seurakunta, kaikki vankeudesta palanneet, tekivät lehtimajoja ja asuivat lehtimajois­sa. Sillä aina Joosuan, Nuunin pojan, ajoista siihen päivään saakka eivät israelilaiset olleet niin tehneet. Ja vallitsi hyvin suuri ilo. Ja Jumalan lain kirjaa luettiin joka päivä, ensimmäisestä päivästä viimeiseen saakka. Ja he viettivät juhlaa seitsemän päivää, ja kahdeksantena päivänä pidettiin juhlakokous säädetyllä tavalla" (Neh.8:14-18).

"Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta...Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa! Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva..." (Room.11:17, 24-26).

Lehtimajanjuhlien koristuksiin kuuluvat mm. palmunoksat, pajunoksat sekä jalon öljypuun ja villin metsäöljypuun oksat, joita kaikkia tuotiin juhlille. Roomalaiskirjeen yhdennessätoista luvussa pakanain apostoli Paavali selittää vertauskuvallista Israelin öljypuun salaisuutta. Jalossa öljypuussa, Israelissa, on jaloja öljypuun oksia eli uskovia juutalaisia, jotka uskovat Jeshuaan Messiaaseen. Epäuskon tähden muutamat jalot oksat on taitettu pois ja taivaallinen puutarhuri, Herra, on ottanut tilalle epäjalosta metsäöljy­puusta oksia, uskoontulleita pakanoita ja oksastanut ne Messiaan kautta vastoin luontoa jalon Israel-öljypuun runkoon, jalojen oksien eli uskovien juutalaisten joukkoon. Näin uskon kautta sekä uskovat juutalaiset että uskovat pakanat ovat yhtä öljypuuta eli yhtä Messiaan ruumista Jeshuassa Messiaassa (1.Kor.12:12-13; Efes.2:11-22).

Roomalaiskirjeen mukaan jalon öljypuun oksat siis symbolisoivat uskovia juutalaisia ja epäjalon metsäöljypuun oksat uskovia pakanoita. Lehtimajanjuhlille käskettiin tuoda molempia öljypuun lehviä ja se merkitsee sitä, että lehtimajanjuhla on sekä uskovien juutalaisten että uskovien pakanain yhteinen juhla. Tulevassa messiaanisessa rauhanval­takunnassa pakanakansojen edustajat tulevat Jerusalemiin kumartamaan Herraa Sebaotia ja viettämään lehtimajanjuhlaa, jolloin juhlan yhteinen merkitys toteutuu lopullisesti (Sak.14:16-19). Ennen sitä, pakanain armotalouskauden loppuajassa, on kuitenkin uskovilla pakanoilla jo mahdollisuus opetella viettämään tätä uskovien juutalais­ten ja uskovien pakanain yhteistä juhlaa, lehtimajanjuhlaa, joka korostaa meille yhden öljypuun eli yhden Messiaan ruumiin yhteyttä.


Viimeinen herätys ja taivaallinen lehtimajanjuhla

"Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, vietääkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä, ja kahdeksas päivä on myös levon päivä. Ensimmäisenä päivänä ottakaa ihania hedelmiä puista, palmunoksia..." (3.Moos.23:39-40).

"Ja hän sanoi: 'Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä'." (Mark.4:26-29).

"Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: 'Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuu­aika on tullut, ja maan elo on kypsynyt'. Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi" (Ilm.14:14-16).

"Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtais­tuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään" (Ilm.7:9).

Raamatun symbolikielessä Jumalan valtakunnan työtä verrataan israelilaiseen maanviljelykseen, johon kuuluu maan muokkaaminen ja kylväminen syksyllä, syys-, talvi- ja kevätsateiden kastelu sekä kypsäksi tuleentuneen viljan leikkaaminen keväällä tai alkukesällä. Jumalan valtakunnassa vastaavasti on sydänten maaperän muokkaaminen, Sanan kylväminen, Pyhän Hengen kastelu sekä kypsän viljan leikkaami­nen eli kääntymykseen valmiiden ihmisten uskoontulo eli herätys (Jes.44:3-4). Viljan kasvamisen kannalta ovat sateet ratkaisevia, ettei kuivuus polta satoa (Jooel.1). Samoin herätyksen kypsymiseen tarvitaan välttämättä Pyhän Hengen sateita. Mielenkiin­toista on todeta, että Jeshua lupasi juuri lehtimajanjuhlan viimeisenä suurena päivänä opetuslapsilleen Pyhän Hengen virvoittavat vedet (Joh.7:1-2, 14-39).

Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa kerrotaan, kuinka Jeshua nousi Öljyvuorel­ta pilvessä taivaaseen Isän oikealle puolelle ja että Hän tulee samalla tavalla takaisin. Ilmestyskirjan neljännessätoista luvussa on meille kuvattu Ihmisen Pojan Jeshuan tulemus, kun Hän laskeutuu maata kohden valkoisella pilvellä istuen. Tulemuksessaan, kun Jeshua lähestyy maata, Hän heittää sirppinsä maan päälle ja maan kypsynyt elo tulee leikatuksi. Se merkitsee sitä, että juuri Messiaan tulemuksen yhteydessä on viimeinen suuri maailmanlaajuinen herätys, joka päättyy ylöstempaukseen. Silloin viimeinen sato korjataan maan päältä myrskyisten ja vaikeiden aikojen keskellä taivaan aittoihin pakanain armotalouskauden päättyessä (Room.11:25; Efes.1:10; 3:1-6).

Leikkuumiehinä pakanain armotalouskauden viimeisessä herätyksessä tulevat olemaan enkelit, joilla Raamattu tarkoittaa lopun ajan apostolisen seurakunnan Elian hengessä toimivia uskovia (Mat.24:14; 13:24-30, 36-43; 9:37-38; 11:7-10; 17:11; Luuk.1:17; Efes.5:25-27). Kun viimeisen lyhyen ja rajun herätyksen elonkeikkuu on päättynyt, viedään uskovien joukko ylöstempauksessa kaikista kansoista Jumalan valtaistuimen eteen, jossa he seisovat lehtimajanjuhlan symbolit, palmut, käsissään. Silloin on maan elonaika päättynyt ja vietetään taivaallista elonkorjuujuhlaa eli lehti­majanjuhlaa iloiten Herran edessä. Silloin uskolliset elomiehet saavat palkan suuren elon Herran edessä taivaallisessa lehtimajanjuhlassa (Luuk.19:11-28).


Ylösnousemusruumis - taivaallinen lehtimaja

Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme (kreik. UT: skenos = teltta, asumus, maja) hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikki­nen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme" (2.Kor.5:1-2).

"Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäi­nen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: 'Katso, Jumalan maja (kreik. UT: skene = teltta, maja ) ihmisten keskellä ! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kans­saan, heidän Jumalansa" (Ilm.22:1-3).

Heprenkielessä lehtimajaa tarkoittava sana on suka. Kreikankielisessä UT:ssä vastaava sana on skenos (skene), joka tarkoittaa teltaa, majaa tai asumusta (myös lehtimajaa). Siitä tuleva kreikankielisen UT:n lehtimajanjuhlaa tarkoittava sana skenope­gia merkitsee sanatarkasti teltan tai asumuksen pystyttämistä.

Kun Jumala vei Israelin kansan ulos Egyptin orjuudesta, asuivat he erämaavaelluksel­laan kuihtuvissa tilapäisissä lehtimajoissa. Samoin nykyäänkin, kun israelilaiset viettävät lehtimajanjuhlaa, he ruokailevat ja jopa asuvat juhlan aikana lehtimajoissa. Se on muistutus siitä, että täällä maan päällä jokainen meistä, Aabrahamin lailla, olemme vieraita ja muukalaisia, asuessamme kuihtuvassa maallisessa ruumiissa eli maallisessa lehtimajassa (Heb.11:8-10). Kun tämä maallinen lehtimaja eli lihan ruumis kuolemassa puretaan maahan, on uskovia odottamassa iankaikkinen taivaallinen lehtimaja, uusi ylösnousemusruumis, joka Messiaan tulemuksessa lahjoitetaan kaikille Messiaan omille. Kun Jumala tuhatvuotisen messiaanisen rauhanvaltakunnan jälkeen luo uudet taivaat ja uuden maan, saavat Jumalan lapset asua lopullisessa taivaallisessa lehtimajassa, Jumalan teltassa eli taivaallisessa Jerusalemissa iankaikkisesta iankaikki­seen.


Lehtimajanjuhla - Messiaan syntymäjuhla

"Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet. He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä, vaeltaen kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteetto­mina. Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi. Niin tapahtui, kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä, että hän tavanmukaisessa pappistehtävien arpomi­sessa sai osaksensa mennä Herran temppeliin suitsuttamaan. Ja kaikki kansa oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella rukoilemassa.

Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella. Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi, ja hänet valtasi pelko. Mutta enkeli sanoi hänelle: 'Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes...Ja kansa oli odottamassa Sakariasta, ja he ihmettelivät, että hän niin kauan viipyi temppelissä. Mutta ulos tullessaan hän ei kyennyt puhumaan heille; silloin he ymmärsivät, että hän oli nähnyt näyn temppelissä. Ja hän viittoi heille ja jäi mykäksi. Ja kun hänen virkatoimensa päivät olivat päättyneet, meni hän kotiinsa. Ja niiden päiväin perästä Elisabet, hänen vaimonsa, tuli raskaaksi ja pysytteli salassa viisi kuukautta, sanoen: 'Näin on Herra tehnyt minulle niinä päivinä, jolloin hän katsoi minun puoleeni poistaaksensa minusta ihmisten ylenkatseen'.

Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupun­kiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria (hepr. Mirjam)...Ja katso sinä tulet raskaak­si ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...Niin Maria sanoi enkelille: 'Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?' Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: ’Pyhä henki tulee sinun päällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi; sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.' Silloin Maria sanoi: 'Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan'. Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.

Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia. Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä. Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: 'Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani. Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!' Ja Maria sanoi: 'Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani..." (Luuk.1:5-13, 21-27, 31, 34-47).

"Nämä olivat Aaronin poikien osastot...Ja Daavid yhdessä Saadokin kanssa, joka oli Eleasarin poikia, ja Ahimelekin kanssa, joka oli Iitamarin poikia, jakoi heidät osastoihin heidän palvelusvuorojensa mukaan... seitsemäs Koosille, kahdeksas Abialle...kahdes­kymmneskolmas Delajalle, kahdeskymmenes neljäs Maasjalle. Nämä ovat heidän palvelusvuoronsa, kun he menevät Herran temppeliin, niinkuin heidän isänsä Aaron oli heille säätänyt, sen mukaan, kuin Herra Israelin Jumala, oli häntä käskenyt" (1.Aik.2­4:1, 3, 10, 18-19).

"Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme (kreik.UT: eskenosen = pystytti tai levitti teltan, majoittui keskellemme, asui lehtimajoissa keskellämme), ja me katselimme hänen kirkkaut­tansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta" (Joh.1:14).

"Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta tuli käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartoimassa yöllä laumaansa" (Luuk.2:1-8).

Lehtimajanjuhla on myöskin mitä todennäköisimmin Jeshua Messiaan todellinen syntymäaika, eikä pakanuuteen perustuva joulu. Tarkastelemme tässä lyhyesti Messiaan syntymän aikataulua Luukkaan evankeliumin ensimmäisen luvun järjestelmällisen kertomuksen ja ensimmäisen Aikakirjan luvun kaksikymmentäneljä valossa. Ensimmäi­sen Aikakirjan luvussa kaksikymmentäneljä kerrotaan pappien ja leeviläisten osastojen palvelusvuorot kuningas Daavidin ajoilta asti. Heidän palveluvuo­ronsa olivat jaetut kahteenkymmeneen neljään osastoon ja Abian osasto, johon pappi Sakarias kuului, oli kahdeksas osasto. Palvelus­vuorot alkoivat Raamattuun perustuvan juhlavuoden alusta siten, että ensimmäinen osasto aloitti palveluksensa ensimmäisen kuukauden alussa (1.Aik.27:1-2). Näinollen normaali­na kahdentoista kuukauden vuotena Abian kahdek­san­nen osaston palvelusvuo­ro oli neljännen kuun jälkimmäisellä puoliskolla.

Kun Johannes Kastajan isä, Abian osastoon kuuluva pappi Sakarias, meni palvelus­vuo­roonsa Jerusalemin temppeliin (joka oli silloin täydessä toiminnassa), se tapahtui neljännen kuun jälkimmäisellä puoliskolla. Vanhan liiton temppelipalveluksen aikaan täytyi pappien olla koko palvelusaikansa Herralle erotettuna temppelissä. Ollessaan palvelusvuoros­saan temppelissä, ilmestyi Sakariaalle enkeli Gabriel, joka ilmoitti hänelle ja Elisabetille syntyvästä Johanneksesta, joka tulisi toimimaan Elian hengessä tien valmistajana Messiaalle (Luuk.1:13-20). Sakarias oli hieman epäuskoinen ja joutui epäilyksensä tähden mykäksi Johanneksen syntymään asti.

Kun Sakariaan virkatoimen päivät olivat päättyneet neljännen kuun päätyttyä, meni hän kotiinsa viidennen kuun alussa. Kun Sakarias oli ollut erotettuna vaimostaan palvelusvuoronsa ajan neljännen kuun jälkimmäisen puoliskon, oli luonnollista, että kotiin vaimonsa tykö mentyään, Elisabet tuli raskaaksi Gabrielin ilmoituksen mukaisesti, viidennen kuun alkupuo­lella, alkaen odottaa Johannesta (lisänimeltä Kastaja). Luukas ilmoittaa sen selkeästi, sillä Elisabet tuli raskaaksi niiden päivien perästä eli Sakariaan virkatoimen päivien jälkeen, siis viidennen kuun alkupuolella.

Kuudentena kuukautena sen jälkeen (kuudes kuukausi tarkoittaa viisi kuukautta ja vähän päälle siitä hetkestä, jolloin Elisabet oli tullut raskaaksi viidennen kuun alussa) Gabriel ilmestyi jälleen, tällä kertaa Marialle (Mirjamille), ilmoittaen Jeshuan syntymän Pyhän Hengen voimasta. Raamatullisessa kalenterissa Marialle tullut ilmoitus tapahtui kymmenennen kuun puolivälin paikkeilla (4 kk ja vähän päälle + 5 kk ja vähän päälle = 9 kk ja jonkunverran päälle eli kymmenennen kuukauden puoliväli raamatullises­sa kalenterissa). Ajankohta vielä varmennetaan, sillä Gabriel ilmoitti Elisabetin olevan kuudennella kuukaudella raskaana Marialle ilmestyes­sään.

Edelleen Luukkaan evankeliumi kertoo, kuinka Maria niinä päivinä (siis kymmenennen kuun puolivälin paikkeilla) meni kiiruusti sukulaisensa Elisabetin kotiin. Siellä tapahtu­neista puheenvuoroista käy ilmi, että Marian raskaus oli juuri alkanut, sillä Elisabet nimittää häntä Herransa äidiksi ja Maria itse riemuitsee Vapahtajastaan. Toisinsanoen, Maria alkoi odottaa Jeshua-lasta suunnilleen kymmenennen kuun puolivälin paikkeilla. Kun laskemme siihen normaalin raskausajan, noin yhdeksän kuukautta, tulemme seuraavan vuoden seitsemännen kuun puolivälin paikkeille, jolloin on lehtimajanjuhlan aika. Tämä merkitsee sitä, että mitä ilmeisimmin Jeshuan syntymä on tapahtunut lehtimajanjuhlan aikaan, mihin Johanneksen evankeliumin tekstikin viittaa.

Kun apostoli Johannes puhuu Messiaan syntymästä, hän käyttää kreikankielisen UT:n mukaan sanaa eskenosen, joka tulee verbistä skenoo, joka tarkoittaa teltan pystyttämistä tai levittämistä ja myös lehtimajan pystyttämistä. Johanneksen evankeliumin alkutekstin ilmaus tarkoittaa ensinnäkin sitä, että Jumalan Poika riisuutui jumalallisesta kirkkaudes­taan ja tuli asumaan maalliseen kuolevaiseen lehtimajaan eli lihan ruumiiseen, sovittaak­seen ruumiinsa uhrilla ihmiskunnan syntivelan (Fil.2:5-11). Toisekseen, Johanneksen evankeliumin maininta ilmeisesti viittaa myös siihen, että Messiaan syntymä tapahtui lehtimajanjuhlan aikaan.

Lehtimajanjuhlan merkitystä Messiaan todellisena syntymäaikana vahvistavat vielä muutamat muut seikat. Ensinnäkin se, ettei ollut sijaa majatalossa Beetlemissä Jeshuan syntymän aikaan. Siihen on luonnollinen selitys. Oli ilmeisesti niin, että hurskas Joosef, joka kunnioitti Jumalan Sanaa ja nousi Jerusalemiin juhlille, kuten Jumala oli käskenyt tehdä kolme kertaa vuodessa, halusi yhdistää kaksi asiaa samalla matkalla. Ensinnäkin hän meni perheineen Beetlehemiin verollepanon tähden ja toiseksi suunnitteli samalla tekevänsä matkan lähellä olevaan Jerusalemiin lehtimajanjuhlille (5.Moos.16:16-17). Kun juhlille menijöitä oli runsaasti, kävi niin, että ei ollut sijaa majataloissa edes Jerusale­min kupeessa olevassa Beetlehemissä. Kun kaikki majatalot olivat täynnä lehtimajanjuh­lille menevää väkeä, täytyi tyytyä hätätilanteessa halpaan tallin seimeen.

Myöskin paimenten ulkona olo kedolla yöllä sopii hyvin lehtimajanjuhlan aikaan. Joulun aikaan talvella on melko kylmää ja sateista ulkona ja Beetlehemin korkeudella saattaa olla jopa lunta ja pakkasta joinakin talvina. On epätodennäköistä, että paimenet olisivat olleet yöllä ulkona laumaansa paimentamassa kylmyyden ja sateen aikana joulun seutuun, mutta sensijaan on hyvin luonnollista, että he ovat voineet olla ulkona yöllä lehtimajanjuhlan aikaan syksyllä seitsemännessä kuussa (lokakuun alun paikkeilla), jolloin on vielä melko lämmintä.

Vieläkin eräs seikka tukee lehtimajanjuhlan aikaa. On nimittäin arvioitu, että Jeshuan maanpäällisen toiminnan aika kesti kolme ja puoli vuotta ja se päättyi keväällä ensimmäi­sen kuun 14. päivänä (maalis-huhtikuussa) ristinkuolemaan kolmekymmentä kolme ja puoli vuotiaana (Luuk.3:23). Koska toiminta-aika sisältää myös tuon oletetun puoli vuotta, ei se millään täsmää joulun ja pääsiäisen väliin, joka on noin kolme kuukautta, mutta se täsmää hyvin lehtimajanjuhlan ja pääsiäinen väliin, joka on puoli vuotta. Messiaan sikiäminen Pyhästä Hengestä Marian (Mirjamin) kohdussa sensijaan on tapahtunut yhdeksännen kuun 25. päivä alkavan Hanukka-juhlan paikkeilla, joka sattuu yleensä joulun seutuville.

Messiaan syntyminen on edellä olevien seikkojen perusteella tapahtunut siis mitä ilmeisimmin syksyllä lehtimajanjuhlan aikaan. Se sopiikin siihen oikein hyvin, sillä kaikille muille kuudelle Mooseksen ajan pääjuhlalle löytyi helposti esikuvallinen merkitys Messiaan historiassa uuden liiton valossa. Kun Messiaan syntymä on tapahtunut mitä ilmeisimmin lehtimajanjuhlan aikaan, tulee hengellinen merkitys täydelliseksi myös seitsemännen Mooseksen ajan pääjuhlan kohdalle ja jumalallinen palapeli on eheä. Jotkut Raamatun tutkijat arvelevat myös, että Messiaan tulemus saattaa tapahtua lehtimajanjuhlan aikaan.


Mistä joulu on peräisin?

"Lapset kokoavat puita, isät sytyttävät tulen, ja vaimot sotkevat taikinaa valmistaak­sensa uhrikakkuja taivaan kuningattarelle, ja he vuodattavat juomauhreja muille jumalille, minulle mielikarvaudeksi" (Jer.7:18).

"Ja hän vei minut Herran huoneen portin ovelle, joka on pohjoista kohden, ja katso; siellä istui naisia itkemässä Tammusta. Ja hän sanoi minulle: 'Näetkö ihmislapsi? vieläkin sinä saat nähdä kauhistuksia, vielä suurempia kuin nämä.' Ja hän vei minut Herran huoneen sisemmälle esipihalle, ja katso: Herran temppelin ovella, eteisen ja alttarin välillä, oli noin kaksikymmentä viisi miestä. Heillä oli selät Herran temppeliin päin ja kasvot itään päin, ja päin itää he kumarsivat aurinkoa" (Hes.8:14-16).

"Kuulkaa sana, jonka Herra on puhunut teitä vastaan, te Israelin heimo. Sillä näin sanoo Herra: 'Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työasella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla..." (Jer.10:1-5).

Olemme edellä todenneet, että Jumala antoi israelilaisille seitsemän pääjuhlaa Mooseksen kautta ja lisäksi on muutamia muita Mooseksen ajan jälkeisiä juhlia Raama­tussa. Olemme myöskin todenneet, että lehtimajanjuhla on mitä ilmeisimmin Messiaan todellinen syntymäjuhla-aika. Tämän jälkeen voidaankin kysyä: Mistä joulu sitten on peräisin? Raamattu yhdessä historian kanssa antaa vastauksen joulun pakanalliseen alkuperään ja taustaan.

Päästäksemme selville joulun alkuperästä, meidän on perehdyttävä vuosituhansia vanhan Baabelin eli Babylonin uskonnon syntyhistoriaan. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 10 ja 11 kerrotaan Baabelin kaupungin ja Baabelin tornin alkuhistoria. Veden­paisumuksen jälkeen Nooan pojalle Haamille syntyi poika nimeltä Kuus. Historiallisten lähteiden mukaan hän meni naimisiin hyvin kauniin mutta pahuutta täynnä olevan naisen, Semiramiksen (Semiramus), kanssa. Heille syntyi poika, nimeltään Nimrod. Kun Nimrod kasvoi aikuiseksi, hän meni naimisiin äitinsä Semiramiksen kanssa. Nimrod rakensi Sinearin lakeudelle Baabelin kaupungin. Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, josta muodostui Nimrodin ja Semiramiksen johdolla toimiva saatanallisen Baabelin okkulttiuskonnon keskuspaikka. Raamattu nimittää Nimrodia mahtavaksi metsämieheksi (hepr. tsajid = metsästäjä, pyydystäjä, takaa-ajaja) Herran edessä, koska hän metsästi ihmissieluja Baabelin uskonnon orjiksi (Ollus, Dekadi 1989; Pentecost, 1971).

Nimrod ja Semiramis panivat alulle saatanallisen Baabelin uskonnollisen järjestelmän, jota kutsuttiin myös Baalin palvonnaksi. Salaisissa okkulttisissa menoissa uhrattiin lapsia polttamalla Molokille eli Nimrodille (3.Moos.18:21; 2.Aik.33:6). Nimrodin ja Semiramik­sen johdolla kaikkinainen valkoinen ja musta magia, okkulttismi, astrologia ja taivaan joukkojen palvonta nousivat kukoistukseen (5.Moos.4:19). Baabelissa harjoitettiin myös uskonnollista tähtitiedettä ja planeettoja tutkittiin ja palvottiin (Jes.47; Dan.2:1-11). Tämän pohjalta roomalaiset myöhemmin kehittivät kalenterijärjestelmän, joka nyt vallitsee länsimaissa ja suuressa osassa maailmaa. Näin ns. kristilliseen gregoriaaniseen kalenteriin on tullut mm. sunnuntai eli auringon päivä ja maanantai eli kuun päivä jne., kuten olemme jo aiemmin todenneet.

(Muinaisissa legendoissa kerrotaan, kuinka tuohon aikaan oli Jumalaa pelkäävä Nooan poika Seem vielä elossa. Tämä seemi­läisten kansojen esi-isä, kuultuaan Nimrodin kauheasta epäjumalanpalvonnasta, surmasi hänet, hakkasi hänen ruumiinsa kappaleiksi ja lähetti Nimrodin ruumiin palaset eri kaupunkeihin varoitukseksi niille. Nimrodin kuoleman jälkeen Baabelin uskonto joutui joksikin aikaa maan alle. Semiramis ei kuitenkaan antanut periksi, vaan uskonnon harjoitus jatkui hänen johdollaan.)

Nimrodin kuoleman jälkeen Semiramis selitti, että Nimrodista oli nyt tullut auringon jumala Baal. Semiramis tuli raskaaksi ja väitti, että hän on silti vielä neitsyt. Semiramis synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Tammus, selittäen, että hän oli nyt uudelleen ruumiillistunut auringonjumala Nimrod eli Baal, joka oli siinnyt jumalan hengestä. Semiramis kehitti äiti-lapsi-kultin, jonka symboliksi tuli Semiramis-äiti Tammus-lapsi käsivarsillaan. Koska kuu oli Semiramiksen symboli ja aurinko oli Tammuksen eli uudelleen ruumiillistuneen Nim­rod/Baalin symboli, tuli Semiramiksen pään ympärille kuun sädekehä ja Tammuksen pään päälle auringon sädekehä, äiti-lapsi-kultin kuvissa (vertaa ikonit).

Semiramis korotti itsensä taivaan kuningattareksi, jota tuli rukoilla ja palvoa jumalatta­rena ja jonka kautta tuli pelastus ja elämä. Baabelin uskontoon kuului myös salainen ripittäytyminen Baalin papeille, jotka saattoivat näin pitää rippisalaisuuksien avulla synnintunnustajat talutusnuorassaan. Semiramis opetti ihmisten puhdistuvan synneistään veden vihvonnan avulla. Kuoleman jälkeen sielu puhdistui kiirastulessa.

Historiallisen perimätiedon mukaan villisika tappoi Semiramiksen pojan Tammuksen tämän ollessa kerran metsästämässä. Tämän seurauksena määrättiin kaikki äiti-lapsi-jumalaa palvomaan erottautuneet neitsyet paastoamaan neljäkymmentä päivää. Paasto­jakson loputtua Tammus nousi kuolleista Ishtarin juhlassa (Ishtar on Astarten eli Semiramiksen yksi nimi). Ishtarin juhlasta tuli sen jälkeen vuotuinen Tammuksen kuolleista nousemisen merkkipäivä. Tammukselle pyhitettiin muna, joka Ishtarin juhlapäi­vänä otettiin kuolemasta puhkeavan elämän vertauskuvaksi. Taivaan kuningattarelle Semiramikselle uhrattiin T-kirjaimella koristeltu kakku. Myöhemmin T-kirjain muuttui ristin tai X-kirjaimen muotoiseksi (Huomaa englannin kielessä Easter = pääsiäinen).

Baabelin kuningatar Semiramis määräsi myöskin, että tulisi viettää hänen poikansa Tammuksen eli ruumiillistuneen auringonjumala Nimrod/Baalin syntymäjuhlaa. Hän asetti joulukuun 25. päivän Tammuksen syntymäpäiväksi, koska Baabelin astrologit selittivät, että tuona päivänä eli talvipäivän seisauksena, aurinko oli kaikkein kauimmai­sessa pisteessään kietoradallaan. Astrologit selittivät, että 21. päivä joulukuuta auringon­jumala Baal eli Nimrod kuoli ja sitten 24. päivä joulukuuta hän alkoi palata jälleen elämään ja 25. päivä joulukuuta oli hänen syntymäpäivänsä. Tammuksen syntymäpäi­västä tuli vuotuinen merkkipäivä, jolloin juhlittiin, juopoteltiin, irstailtiin ja uhrattiin lapsia Baalille. Elämän symbolista, ikivihreästä puusta, tehtiin Tammuksen symboli ja sitä käytettiin keskitalvella Tammuksen syntymäjuhlan aikaan. Tammukselle pystytetty havupuu koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa. Raamattu kieltää epäjumalille koristeltujen puiden pystyttämisen (Jer.10:1-5).

Baabelin tornista alkanut uskonto, äiti-lapsi-kultti, on levinnyt vuosisatojen kuluessa eri maihin ja kulttuureihin. Nimet ovat vaihtuneet, mutta äiti-lapsi-asetelma, auringonpalvon­ta ja taivaankuningataroppi ovat pysyneet samana. Egyptissä kultti oli Isis-Horus nimellä ja auringonjumala Ra'an nimellä. Kreikassa Afrodite-Eros ja auringonjumala Helios eli Apollo nimellä. Persiassa Mithras-kultin nimellä, samoinkuin Roomassakin Mithras-kultissa Marsin ja Venuksen nimellä. Japanin shintoismissa Amateraso Omikami nimellä (Huomaa nouseva aurinko Japanin lipussa. Uskonnon mukaan Japanin keisari on auringonjumalan poika). Intian hindulaisuudessa Vishnu-kultin nimellä, Mesikossa Tonafiuh-kultin nimellä ja Foinikiassa Baal-Astarte-kultin nimellä.

Baabelin tornista alkanut äiti-lapsi-kultti sekä auringon ja taivaan kuningattaren palvonta turmeli myöskin Israelin kansan kuningas Aahabin päivinä. Aahab aviotui vastoin Herran käskyjä pakanallisen siidonilaisen Iisebelin kanssa, joka levitti kultin Israelin kansan keskuuteen Baalin ja Aseran palvonnan nimellä (1.Kun.16:29-33). Tammuksen palvonta, auringon kumartaminen ja uhrikakkujen valmistaminen taivaan kuningattarelle vihoittivat Herran, joka rankaisi juutalaisia mm. pakkosiirtolaisuudella Baabeliin. Profeetta Elia, aikansa ennalleenasettaja, taisteli Iisebeliä ja Baabelin kulttia vastaan kuningas Aahabin päivinä (1.Kun.17-19).

Kun raamatullinen kristinusko syntyi Jeshuan ja apostolien aikana, oli se puhdas ja vapaa Baabelin uskonnosta, vaikka Paavali varoittikin luopumuksen ja laittomuuden voimien vaikuttavan jo hänen päivinään (2.Tes.2:1-12). Kolmen ensimmäisen vuosisa­dan aikana saatana vainosi ankarasti Rooman petovallan kautta uskovia ja marttyyrien veri virtasi, kun heitä syötettiin leijonille sirkusareenoilla kansan hurratessa. Mutta saatana ei saanut kukistettua seurakuntaa ja elävää uskoa vainoilla, sillä on sanottu: "Marttyyrien veri on seurakunnan siemen". Siispä saatana muutti taktiikkaa, turmellak­seen raamatullisen uskon, joka oli apostolisella alkuseurakunnalla.

Danielin kirjan seitsemännessä luvussa on ennustus neljännen pedon sarvesta, joka kukistaa kolme kuningasta, muuttaa ajat ja lain sekä vainoaa Jumalan pyhiä (Dan.7:23-27). Tämän pedon sarven valta on voimassa siihen asti, kunnes Korkeimman pyhät saavat omakseen hallinnan tulevassa messiaanisessa tuhatvuotisessa rauhanvaltakun­nassa (Ilm.20:1-6). Raamatun profeetallisen sanan selittäjät ovat melko yksimielisiä siitä, että tämä petovalta on Rooma, josta nousee sarvi, joka muuttaa ajat ja lain. Tällä tarkoitetaan Rooman keisarin istuinta ja sitä seurannutta paavin istuinta. Ensimmäinen Rooman keisari, joka käytti itsestään arvonimeä pyhä isä eli paavi, oli Leo I (440-461 jKr., roomalaiskatolinen kirkko katsoo paavien ketjun alkaneen apostoli Pietarista). Tämä Rooman sarven valtakausi loppuu vasta, kun Messias saapuu enkeleineen tuhoamaan antikristiset vallat ja voimat ja perustaa rauhanvaltakuntansa maan päälle. Pahin aika tulee olemaan viimeiset kolme ja puoli vuotta ennen Messiaan valtakuntaa.

Kuten jo tarkastellessamme raamatullista ajanlaskua ja kalenteria totesimme, Rooman pedon sarvi on muuttanut mm. kalenterijärjestelmän. Julius Caesar, Baabelin uskontoon perustuen, pani alulle nimeään kantavan juliaanisen ajanlaskun tammikuun 1. päivä 45 eKr..Tätä juliaanista ajanlaskua paranteli paavi Gregorius XIII, joka bullassaan määräsi nimeään kantavan gregoriaanisen ajanlaksun 24. päivä helmikuuta 1582, joka on nyt levinnyt yli maailman.

Kolmesataa-luvun alussa Roomassa oli sisällisota. Tuolloin Konstantinus Suuri, Danielin ennustuksen mukaisesti, raivasi tieltään kolme kilpailevaa keisarikanditattia. Maximianus lyötiin ja tapettiin Marsellessa 310 jKr., Maxentius voitettiin Milvian sillalla ja mestattiin 312 jKr. ja Licinius lyötiin ja murhattiin 324 jKr.. Saadakseen vaikutusvaltaisiksi nousseet kristityt puolelleen sisällisodassa Maxentiusta vastaan 312 jKr., Konstantinus julisti, että jos hän voittaa sodan, hän lopettaa vainot ja tekee kristinuskon tasavertaisek­si muiden uskontojen joukossa Rooman valtakunnassa. Hän väitti nähneensä näyn, ristin taivaalla ja kuulleensa sanat: "Tässä merkissä olet voittava". Sotilaiden kilpiin pantiin muinainen egyptiläinen risti, joka kristityille symbolisoi Kristuksen ristiä ja pakanallisille roomalaisille, jotka palvoivat Baabelin uskonnon mukaisesti aurinkoa, se symbolisoi muinaista Egyptin auringonjumalan Ra'an merkkiä ANKH.

Konstantinus voitti ja hän teki kristinuskosta tasavertaisen ja jopa suositun uskonnon Roomassa ja lopetti vainot kristittyjä vastaan. Tästä alkoi valtiouskonnon ja katolisen kirkon historia. Pakanallisista roomalaisista tuli yhtäkkiä kristittyjä ilman kääntymystä ja todellista uskoa. Konstantinus itsekin, vaikka näennäisesti olikin olevinaan kristitty, palveli loppuun asti salaisesti auringonjumalaa, niinkuin suuri osa roomalaisista oli tottunut Baabelin uskonnon pohjalta.

Jotta pakanalliset roomalaiset saataisiin helpommin omaksumaan uusi kristinsusko, teki Konstantinus kompromisseja. Hän sekoitti muinaisen Baabelin uskonnon ja raama­tullisen kristinuskon keskenään. Semiramis-Tammus-kultin tilalle tehtiin uusi äiti-lapsi-asetelma, neitsyt-Maria-Jeesus-lapsi-kultti. Mariasta tehtiin taivaan kuningatar ja jumalatar, jota rukoiltiin ja palvottiin välittäjänä ihmisten ja Jumalan välillä. Toinen käsky: "Älä tee Jumalan kuvaa", poistettiin käytöstä, jotta voitaisiin palvoa Mariaa, pyhimysten kuvia ja ikoneita. Tilalle halkaistiin kymmenes käsky kahteen osaan: "Älä himoitse", jotta käskyjen määrä pysyisi samana. Raamatullisen lepopäivän, sapatin, tilalle, Konstan­tinus otti auringonpäivän eli sunnuntain, kun hän v. 321 jKr. julisti kunnianarvoisen auringonpäivän eli sunnuntain kaikkien kaupunkilaisten ja käsityöläisten lepopäiväksi. Alkuseurakunta vietti yhdessä juutalaisten kanssa pääsiäistä Nisan-kuun 14. päivä, kuten oli säädetty Toorassa, mutta Konstantinus koolle kutsumassaan Nikean kirkolliskokouk­ses­sa 325 jKr. muutti pääsiäisenvieton Rooman kultin mukaiseksi, vietettäväksi kevät­päivän­tasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, jossa se on tänäänkin ns. kristillisessä maailmassa.

Kun katolinen Baabelin sekakristillisyys oli päässyt vauhtiin, erityisesti sen jälkeen, kun Efeson kirkolliskokous hyväksyi v. 431 jKr. Marian jumalan äidiksi, lisättiin jatkuvasti pakanal­lisia piirteitä siihen. Neljännen vuosisadan lopulla alettiin viettää Marian puhdis­tusjuhlaa (helmik. 2. pv), Jeesuksen temppeliin viemisen muistol­le. Kun usko Marian synnittö­myy­destä ja pelastus­työhön osallistumisesta levisi laajem­malle, tuli seitsemännel­lä vuosisa­dalla mukaan Marian taivaaseenastumisen juhla (elok. 15. pv). Seitsemännel­tä vuosisadalta on myös peräisin Marian ilmestyspäivä (maalisk. 25. pv, joka löytyy myös suomalaisesta kalenterista ko. päivää lähimmän sunnuntain kohdalta). Saman vuosisa­dan lopulla tuli Marian syntymäjuhla (syysk. 8. pv). Kaarle Suuren aikana tuli tavaksi viettää pyhäin miesten päivää (maarask. 1. pv), kirkkovuo­den pyhimysjuhlien loppuhui­pentumana. Kymmenennellä vuosisadalla tuli kaikkien sielujen päivä (marrask. 2. pv), kaikkien kuolleiden uskovien yhteiseksi muistopäiväksi. Joillakin seuduilla papisto antoi ihmisten viettää uudenvuodenpäivänä säädytöntä ns. narrijuhlaa (tammik. 1. pv). Tammikuun 13. päivää viettettiin Egyptistä pakenemisen muistolle ns. aasijuhlana. Viattomien lasten päivää vietettiin neljäntenä joulupäivänä Beetlehemin lastenmurhan muistolle. Tulkoon vielä mainittua neljänneltä vuosisadalta roomalaisten viettämä Pietarin ja Paavalin muistojuhla (kesäk. 29. pv) ja viidenneltä vuosisadalta pääenkeli Mikaelin juhla (syysk. 29. pv).

Joulukuun 25. päivä oli Roomassa moninkertainen juhlapäivä Baabelin uskonnon pohjalta. Se oli talvipäivänseisauksen, auringonjumalan, Mithra-jumalan ja lopulta myös keisarin syntymäpäivä, riippumatta siitä, milloin keisari oli todellisuudessa syntynyt. Lisäksi Roomassa vietettiin joulukuussa kauheaa ja irstasta Saturnaalia-juhlaa, jossa uhrattiin sika epäjumalille (Tuomisto, 23.12.05). Konstantinus siirsi joulukuun 25. päivälle kristillisen sisällön ja teki tästä muinaisesta Tammuksen syntymäjuhlasta muka Kristuksen syntymäjuhlan. Eräiden tietojen mukaan joulu virallistettiin 354 jKr. (varhaisin merkintä joulusta löytyy roomalaisesta asiakirjasta vuodelta 336 jKr.). Mukaan tuli Tammukselle pystytetty puu joulukuusen muodos­sa ja Saturnaalia-juhlan sikauhri epäjumalille joulukinkun muodossa. Tämä on pakanak­ristillisen maailman joulujuhlan alkuhistoria ja tausta.

Katolisessa kirkossa, kun pappi siunaa leivän ja viinin, ne muuttuvat kirjaimellisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi eikä niinkuin protestanttisessa maailmassa, Raamatun opetuksen pohjalla, vertauskuvallisesti Hänen kuolemansa muistoksi. Jokaisessa katolisen kirkon messussa Kristus laskeutuu alas taivaasta uudelleen uhrina pappien siunauksen kautta. Ensimmäisen kerran on sanottu tällaista messua vietetyn vuonna 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä, siis messua Kristukselle, englanniksi Mass of Ghrist. Tästä tulee englanninkielinen joulua tarkoittava sana Christmas.

Muinaiseen Baabelin uskontoon ja auringonpalvontaan kuuluivat myös aurinkovaunut. Kun kuningas Joosia aikoinaan puhdisti uskoa Baabelin pakanuudesta Juudassa, hän tuhosi polttamalla aurinkovaunut (2.Kun.23:11). Aurinkokultti levisi myös Pohjolaan. Siitä ovat todisteena arkeologisissa kaivauksissa eräästä suosta Tanskassa löydetyt aurinkovaunut. Aurinkovaunujen pyörä symbolisoi auringonkehrää ja sitä kutsuttiin muinaisissa pohjoismaisissa germaanisissa kielissä nimellä hjul. Muinaiset germaanit ja skandinaavit juhlivat vuoden pimeimpänä aikana talvipäivänseisausta ja sadonkor­juun loppua. Freialle, sateen ja auringonpaisteen, hedelmällisyyden ja kasvun jumalalle uhrattiin porsas. Havut koristelivat tupaa ja lupasivat hyvää uutta satoa. Juhlan palvottu sankari oli auringonkehrä eli hjul. Siitä on tullut sana Jul eli joulu. Kun siis vietämme joulua, me juhlimme aurinko­vaunujen pyörää ja auringonkehrää. Suomeen se tuli kahdessa muodossa (1100-luvulta alkaen, joulukuusi 1800-luvun alkupuolelta asti, joulupukki on saanut alkunsa pyhästä Nikolauksesta Turkissa): joulu ja juhla. Vielä 1900-luvun alussa vietttiin Etelä-pohjanmaalla joulun sijasta juhlaa.

Lainaamme vielä tähän erään tietolähteen tietoja joulun alkuperästä. Otavan Suuri Encyklopedia kertoo joulusta näin: "Joulun pakanallinen tausta ja keskiajan perintö: Kristillinen joulu siirrettiin joulukuun 25. päivän kohdalle n. 350-luvulla. Vanhempi juhlapäivä oli tammikuussa, loppiaisena, "epifanian" kohdalla. Kristuksen syntymän ajankohdasta on ollut monia erilaisia tulkintoja ja laskelmia. Se on sijoitettu esim. kevääseen tai syksyyn. Sensijaan mikään traditio ei sido sitä joulukuuhun. Syyt ovat toiset. Roomassa vietettiin keisari Aureliaanuksen toimesta joulukuun 25. päivää auringonjuma­lan syntymäpäivänä, "Dies natalis solis in victi". Tällä oli yhteyksiä itämaisiin uskontoi­hin, mm. Mitran kulttiin. Päivämäärä johtui siitä, että juliaaanisen kalenterin käyttöönoton aikoihin talvipäivän seisaus sattui joulukuun 25. päivän kohdalle. Kristillinen kirkko menetteli juhlan suhteen samoin, kuin monesti muulloinkin. Se ei ryhtynyt taistelemaan sen suosiota vastaan, vaan omaksui sen, ja siirsi sille kristillisen sisällön. Joulun muodostamiseen vaikutti tämän lisäksi kaksi muuta Rooman valtakunnan alueella viettyä juhlaa; ensimmäinen saturnaalia ja toinen kalendai."

Näin sai siis alkunsa pakanuuteen perustuva ns. kristillinen joulu. Samalla tavalla kuin Iisebel turmeli Israelin kansan Baabelin uskonnon pohjalta tulleella Baalin kultilla, on roomalainen Iisebel turmellut uuden liiton Jumalan seurakunnan (Ilm.2:18-23). Israelin kuningas Jerobeam vihoitti aikoinaan Jahven, Israelin Jumalan, muuttamalla raamatulli­sen lehtimajanjuhlan pakanalliseksi epäjumalanjuhlaksi (1.Kun.12:26-13:5). Samalla tavalla on Rooman pedon sarvi, keisarinistuin ja katolinen kirkko, muuttanut lehtimajan­juhlan ja muutkin juhlat pakanallisiksi epäjumalanjuhliksi. Monet ihmiset tosin vilpittömällä sydämellä viettävät joulua Kristuksen syntymäjuhlana tietämättömyyden tähden, eikä Jumala näinollen heitä siitä tuomitse, mutta itse joulu, niinkuin muukin ns. kristillinen juhlajärjestelmä, on suurelta osin epäraamatullinen ja pakanallinen taustaltaan (Jaak.4:17; Luuk.12:47-48).


Lehtimajanjuhlan vietto Messiaan valtakunnassa

"Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa" (Sak.14:16-19).

Herra ei salli pakanuuden turmeleman kristinuskon pakanallista alkuperää olevinen jouluineen ja muine juhlineen vallita ikuisesti maan päällä. Lopun ajassa, juuri ennen Messiaan tulemusta, maailma tulee luisumaan yhä suurempaan syntiin, laittomuuteen, luopumukseen ja uuspakanuuteen (Mat.24:3-5; 11-13; 2.Tes.2:1-12). Kun Messias saapuu pyhine enkeleineen ja ylöstemmatun seurakuntansa kanssa maan päälle perustamaan rauhanvaltakuntaa, on vaikea löytää maan päältä elävää raamatullista uskoa (Luuk.18:8). Tulemuksessan Messias joukkoineen tulee tuhoamaan kaikki Israelin Jumalalle vihamieliset joukot, jotka ovat kokoontuneet havittämään Jumalan omaisuuskansaa ja Jerusalemia (Sak.12-14; Ilm.19:11-20:6). Silloin valkeuden enkeliksi tekeytyvän saatanan kehittämä Baabel, porttoutunut maailmankirkko kaikkineen ja koko antikristillinen hallintajärjestelmä ilman elävää Israelin Jumalaa, tullaan tuhoamaan tulessa perusteellisesti (Ilm.17-18).

Kun Messias hallitsee tulevaa tuhatvuotista rauhanvaltakuntaa pyhiensä kanssa, on kaikki asetettu ennalleen maapallolla. Tämä koskee myös raamatullisia juhlia. Joka vuosi tulevat pakanakansojen jäännöksen edustajat Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan Herraa ja viettämään lehtimajanjuhlaa, muutoin he jäävät ilman siunauksen sateita. Messiaan hallitus, vaikka se onkin rauhan valtakunta, on samalla myös rautainen valtikka, eikä pakanallisella Baabelin uskonnolla ja Tammus-kultilla ole sijaa maan päällä pyhien hallitessa Messiaan kanssa (Ilm.2:24-29). Vaikka emme vielä olekaan messi­aani­sessa valtakunnassa, olisi yksilöuskovien ja uskovien ryhmien kuitenkin syytä jo suunnata katseensa kohti Messiaan valtakuntaa, sanoutua irti kristillisyyden pakanallisis­ta piirteistä ja perinnäissäännöistä, jotka eivät perustu Jumalan Sanaan ja alkaa opetella raamatulli­sia tapoja ja myös raamatullisten juhlien viettoa. Vaikka ne eivät olekaan millään tavalla pelastuksen perusta, vaan usko Jeshuaan, on kuitenkin ihana viettää lehtimajanjuhlaa ja muitakin raamatullisia juhlia armon ja vapauden pohjalta ja uuden liiton hengessä Messiaan kunniaksi. Kun uuden liiton pakanauskovat kuitenkin haluavat viettää juhlia, miksi emme viettäisi Raamattuun pohjautuvia juhlia eikä väärennettyjä pakanuuteen perustuvia Baabelin uskonnon ja Tammus-kultin juhlia, joilla ei ole mitään arvoa jumalan edessä (Kol.2:22-23).


Jeshuan syntymä lehtimajanjuhlassa – aikataulu