[ Esikuvat Puhuvat ] [ Kirjoituksia ] [ Kotisivu ]

 

POLTTOUHRI

 

Lue 3 Moos. 1:1-9; 6:8-13.

Tärkein kaikista Israelin kansan uhreista oli epäilemättä polttouhri. Jumala on sen uhrin säännön asettanutkin ensimmäiseksi kaikista uhrisäännöistä. Tosin ihminen ei voinut tällä uhrilla ensin lähestyä Jumalaa, vaan hänen täytyi alkaa syntija vikauhrilla, koska hän on syntinen ja vianalainen; mutta mainittuja uhreja seurasi aina polttouhri. Ja tämä uhri kuului niin sanoaksemme kaikkiin jumalanpalveluksen toimituksiin. Kun jokin muu uhri oli toimitettu, seurasi sitä aina polttouhri. Mutta polttouhri uhrattiin myös erikseen. Polttouhrit paloivat aina Israelin alttarilla; ne eivät saaneet koskaan sammua, ei päivällä eikä yöllä. Aina oli niiden savun noustava Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi" ja mielisuosioksi. Ja koko vaskialttaria kutsuttiinkin sen tähden polttouhrialttariksi.

Puhumme ensin tämän polttouhrin nimestä. Heprean kielessä on tässä käytetty sanaa olah, jonka merkitykseen sisältyy nousemista, korkeuteen menemistä. Ja itse asiassahan tässä tulen voiman kautta uhri nousi taivasta kohti. Joissakin Raamatun kohdissa polttouhreja nimitetään "kokonaisiksi" uhreiksi, esim. Ps. 51:21: "Silloin Sinulle kelpaavat oikeat teurasuhrit, polttouhrit ja kokonaisuhrit." Ja muista uhreista poltettiin vain osa alttarilla Herralle hyväksi tuoksuksi, toiset osat annettiin papeille ja uhrien tuojille tai poltettiin leirin ulkopuolella. Mutta polttouhri annettiin kokonaan Herralle, ja kaikki sen osat poltettiin Herran alttarilla.

Tästä esikuvasta me näemme, kuinka Messias antaa itsensä Isälle, Hänelle, joka, niin kuin Jeshua itse sanoo, "oli Hänet lähettänyt". Syntiuhrissa ja vikauhrissa näimme Messiaan antavan itsensä alttiiksi meidän edestämme, meidän hyväksemme, mutta polttouhrissa Hän antaa itsensä alttiiksi Isälle Jumalalle. Hänhän kuului Isälle, oli Isän Poika, ja Hän antoi itsensä täydellisesti Isän palvelukseen ruumiineen, sieluineen ja henkineen sekä toimitti Hänen tahtonsa maan päällä. Messias antoi itsensä niin täydellisesti Isälle, että Hän rakkaudesta meitä kohtaan vapaaehtoisesti otti kärsiäkseen sanomattomat tuskat ja antautui häpeälliseen kuolemaan ristillä. Näin Hän täytti Isän tahdon ja tuli "suloiseksi tuoksuksi" ja täydelliseksi mielisuosioksi Jumalalle. Kuka voisi täysin käsittää ja arvioida tämän antautumisen suuruutta ja Isän siihen kohdistuvaa mielisuosiota? Sitä eivät voi enkelitkään täysin arvioida, saatikka sitten katoavaiset ihmisolennot. Uskon kautta Jeshuaan voivat Jumalan lapset täällä maan päällä jossakin kohdassa täyttää Isän tahtoa ja olla Hänelle mielihyväksi, mutta ne kaikki ovat vain pieniä pisaroita Messiaan täydelliseen antautumiseen ja Isän mielisuosioon verrattuina.

Katselkaamme edelleen, mitä Jumala säätää polttouhrin tarkoituksesta. Edellä käsitellyissä rikos- eli syntiuhrissa ja vikauhrissa oli joko uhrin kärsittävä kuolema Herran edessä tai syntinen ja Jumalan käskyjen rikkoja oli hävitettävä pois kansastaan. Mutta polttouhria säätäessään Herra sanoo: "Jos joku teistä tahtoo tuoda uhrilahjan Herralle", ja: "Jos hän tahtoo tehdä Herralle polttouhrin karjasta." Tässä ei ollut siis mitään pakollisuutta tai sitovaa määräystä, vaan asia riippui israelilaisen vapaasta tahdosta. Mutta uhrihan edustaa aina sen tuojaa, olipa hän missä tilassa hyvänsä, olipa hän syntinen ja rikoksen alainen tai olipa hän, niin kuin tässä, vapaaehtoisesti uhraaja. Ja sen tähden polttouhrissa uhri esiintyy itsensä vapaaehtoisesti alttiiksi antavana.

Messiaassa Jeshuassa ovat nämä molemmat esikuvat saaneet täyttymyksensä. Kun Pyhä Henki ja Sana ovat saaneet meidät herättää suruttomuuden unestamme ja me näemme synnin tähden olevamme kadotettuja ilman Jeshuan lunastusta, niin silloin käännymme uskossa Hänen puoleensa, ja silloin Hän tulee meidän syntija vikauhriksemme, so. "Hän on meidän syntiemme sovitus". Mutta niin pian kuin Hän on "pyyhkinyt pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme", "ottanut meidän tieltämme pois ja naulinnut ristiin" (Kol. 2:14), ja meillä niin muodoin on täysi pelastus Hänessä, niin silloin voimme alati tuoda Hänet polttouhrina, suloiseksi tuoksuksi Jumalalle. Hän on aina alttiina ja täydellisenä polttouhrina Jumalan alttarilla, ja me olemme Jumalalle otolliset Hänessä ja Hänen kauttaan. Messias on meidän vapaaehtoinen polttouhrimme.

Kuinka täydellisesti ja vapaaehtoisesti Jeshua antoikaan itsensä Isälle kokonaisena, taivasta kohti nousevana polttouhrina! Muunlaisena kuin aivan vapaaehtoisena uhrina Hän ei olisi voinut olla Jumalalle mielisuosioksi. Mutta kuulkaamme, kuinka Jeshua itse todistaa vapaaehtoisesta alttiudestaan: "'Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." - "Minä annan henkeni lammasten edestä." "Sen tähden Isä Minua rakastaa, koska Minä annan henkeni, että Minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä Minulta ota, vaan Minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja Minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn Minä olen saanut Isältäni' (Joh. 10:12,15,17,18). Ei ollut lainkaan pakkoa; Jeshua antoi itsensä alttiiksi vapaaehtoisena uhrina. Ja Isä oli Hänelle sellaisen vapauden antanut. Ja apostoli sanoo, että Messias "iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle" (Hebr. 9:14).

Jeshuan käyttäytyminen ja sanat juuri ennen Hänen uhrikuolemaansa todistavat myös selvästi tätä vapaaehtoista alttiutta. Hän tiesi tarkoin, että Isä lähettäisi Hänen suojakseen kaksitoista legioonaa enkeleitä, jos Hän vain sitä Isältä pyytäisi, niin ettei kurjien opetuslasten olisi tarvinnut alkaa puolustaa Häntä. Mutta kuitenkin Hän meni vapaaehtoisesti kuolemaan. Yksi ainoa enkeli olisi karkottanut koko vihollisjoukon. Ja kun Hän sanoi kiinniottajilleen: "Minä se olen", niin he kaatuivat maahan. Vain yksi sana Häneltä, jonka kasvoja maa ja taivas pakenevat, ja kaikki Hänen vihamiehensä olisivat hukkuneet! Mutta sitä sanaa Hän ei sanonut. Hän meni vapaaehtoisesti kuolemaan.

Messias jätti taivaan ja tuli ruumiillisessa muodossa tänne maailmaan, jotta Hän täyttäisi Isän tahdon, niin kuin on kirjoitettu: "Sen tähden Hän maailmaan tullessaan sanoo : 'Uhria ja antia Sinä et tahtonut, mutta ruumiin Sinä Minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin Sinä et mielistynyt. Silloin Minä sanoin: Katso, Minä tulen kirjakääröön on Minusta kirjoitettu tekemään Sinun tahtosi, Jumala'" (Hebr. 10:5-7). Ja lähtiessään opetuslastensa kanssa Öljymäen puutarhaan, jossa Hänen katkera kärsimisensä alkoi, Jeshua sanoi: "Mutta että maailma ymmärtäisi Minun rakastavan Isää ja tekevän, niin kuin Isä on Minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä" (Joh. 14:31).

Niin vapaaehtoisesti Messias antoi itsensä alttiiksi. Mutta kuinka katkera olikaan se malja, joka Hänen oli juotava! Sillä Hän, joka "ei synnistä tiennyt", tuli synnin kantajaksi, synniksi! Kuka voi aavistaakaan, miltä synti, joka on "kuoleman ota" tuntui Hänen puhtaalle, viattomalle sielulleen? Ja kuitenkin: "Älköön kuitenkaan tapahtuko Minun tahtoni, vaan Sinun!", "Sinun tahtosi, Jumala, Minä teen mielelläni." Nämä ovat Herramme Jeshuan omia sanoja. Oi, sellainen oli se uhri, joka oli Isälle "suloiseksi tuoksuksi"!

Puhukaamme vielä polttouhrin varsinaisesta merkityksestä. Tämä selviää jo Jumalan antamasta uhrisäännöstä. Siinä sanotaan: "että se on oleva otollinen" "se on polttouhri, suloisesti tuoksuva uhri Herralle". Polttouhrin kautta ei siis tyydytetty Jumalan vanhurskauden vaatimusta, vaan se oli Jumalan sielulle mielihyväksi Messiaan puhdas ja ääretön kuuliaisuus tuli Hänelle mielihyväksi -, se oli Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".

Me olemme tottuneet näkemään Messiaan ristinkuolemassa ainoastaan sitä, mitä on tapahtunut meidän pelastukseksemme, että siinä on uhri meidän syntiemme sovittamiseksi. Mutta hyvin vähän me tarkkaamme sitä puolta, että Isä on mieltynyt Pojan kuuliaisuuteen. Tämä on kuitenkin sangen tärkeä asia, sillä Isän mielisuosio koskee myös meitä, jos "olemme Messiaassa". Sama mielisuosio tulee Messiaassa meidänkin osaksemme. Kun Messias oli kuuliainen ristin kuolemaan asti, tuli ilmi taivaassa ja maan päällä, ihmisille ja enkeleille sekä koko luomakunnalle, "ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Messiaassa Jeshuassa, meidän Herrassamme" (Room. 8:38-39). Messias osoitti, että "Jumalan armo on parempi kuin elämä" (Ps. 63:4). Hän teki, mitä "Jumala oli ennalta määrännyt ja edeltä tiennyt" (Apt. 2:23). Hän täytti sen työn, jonka Isä oli antanut Hänen tehtäväkseen (Joh. 17:4), ja siten tuli Isä kirkastetuksi maan päällä. Messiaan ruokana ja juomana oli tehdä Hänen tahtonsa,joka oli Hänet lähettänyt ja Isän ruokana ja juomana oli ottaa vastaan tämä ääretön kuuliaisuus. Jumalalle se oli "otollinen uhri", "suloisesti tuoksuva uhri"'.

Kuka voisikaan käsittää Jumalan äärettömän mielisuosion korkeutta ja syvyyttä tätä Hänen rakkaan Poikansa kuuliaista uhria kohtaan?! On niin kuin eräs Jumalan mies sanoo: "Polttouhrissa on meille risti kuvattu sellaisena, että ainoastaan Jumalan Henki voi sitä asiaa täysin käsittää. Se on niin äärettömän syvä, ettei mikään katoavainen olento, ei edes enkelikään, voi sitä tutkia. Siinä oli puhetta, joka oli aiottu Isän kuultavaksi, ja se nousikin suoraan Isää kohti. Golgatan ristin ja Jumalan valtaistuimen välillä vallitsi yhteys, jota selittämään ei läheskään pysty luotujen olentojen korkeinkaan ymmärrys." (Mac Intosh: Kolmannen Mooseksen kirjan selityksessä) Tässä asiassa erikoisesti toteutuvat nämä Jeshuan sanat: "Ei kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä" (Matt. 11:27) . Hänelle olkoon ylistys ja kunnia, sillä Hänestä lähtee Isän iankaikkinen mielisuosio! Sehän on meidänkin autuutemme!

Kaikkia uhreja ei toimitettu samalla tavalla, eivätkä samat toimitukset erilaisissa uhreissa aina merkinneet samaa. Tämän huomaa kyllä vertaamalla eri uhreja toisiinsa.

Otamme nyt puheeksi kätten päällepanemisen polttouhrin yhteydessä. Kun uhrieläin oli valittu polttouhria varten ja tuotu alttarin eteen, laski tuoja kätensä uhrin pään päälle, aivan niin kuin muissakin uhreissa. Mutta nyt ei uhraajan huulilta kuulunut synnin tunnustusta, ei näkynyt murheen eikä katumuksen kyyneleitä, eikä kuulunut sydämestä nousevia huokauksia syntien ja viallisuuden tähden. Tyynin mielin ja iloisin katsein hän seisoo tässä; hän on tuonut vapaaehtoisen ja virheettömän uhrin Herralle mielihyväksi. Uhraaja odottaa Jumalan mielisuosiota, ja siinä mielessä hän on nyt laskenut kätensä uhrin pään päälle. Hän tietää että uhri edustaa häntä Jumalan edessä, että hän nyt on Jumalan edessä yhtä uhrinsa kanssa. Uhri oli puhdas ja virheetön sekä oli iloksi Jumalalle; niin oli uhraaja itsekin tässä uhrissaan oleva. Uhrin virheettömyys ja otollisuus Jumalan silmissä siirtyi kätten päällepanemisen kautta uhraajaan. Synti- ja vikauhrissa hän siirsi tilansa ja syntinsä, uhrin päälle; tässä hän sitä vastoin otti uhrieläimen arvon ja otollisuuden itselleen. Aabel, joka kerran uhrasi Herralle polttouhrin, sai aivan tällä tavalla Jumalan mielisuosion. Siitä apostoli sanoo Pyhän Hengen kautta, että, "Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan" (Hebr. 11:4). Jumala ei koskaan anna todistusta ihmisestä, vaan aina hänen lahjoistaan. Millainen on ihmisen lahja eli uhri, sellainen on ihminen itse Jumalan silmissä.

Kun nyt myös meidän kätemme ovat lasketut Jumalalle otollisen uhrin, Jeshuan Messiaan, päälle, niin olemme Hänessä otolliset Jumalalle, niin kuin Hän itse. Ja me olemme Israelia onnellisemmat, sillä esikuva on jo saanut täyttymyksensä. Messias on iankaikkinen polttouhri, Hän on Isälle mielisuosioksi ja iloksi, ja me olemme sitä myös Messiaassa. Silloin annamme iloisin ja rohkein mielin käsiemme levätä Hänen päällään ja sanomme: "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Messiaassa Jeshuassa ovat" (Room. 8:1) ja: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Messias Jeshua on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja Hän on Jumalan oikealla puolella, ja Hän myös rukoilee meidän edestämme" (Room. 8:33-34). Ja edelleen me olemme "täydelliset Hänessä" (Kol. 2:10), otollisiksi tehdyt "siinä rakastetussa" (Ef. 1:6) ja "olemme Messiaan tuoksu Jumalalle" (2 Kor. 2:15).

Kuinka autuaallinen onkaan tämä asema! Ja sitä emme olisi voineet saavuttaa millään muulla tiellä. Mitä me olemme Jumalan edessä, sitä olemme yksinomaan polttouhrimme kautta. Ellemme olisi Messiaassa, niin mitä olisin minä, mitä olisitkaan sinä silloin? Ei mitään, jopa paljon pahempaakin, "kuoleman haju kuolemaksi"! Mutta jos olemme Messiaassa, mitä meiltä silloin puuttuukaan? Ei mitään! Messiaan kirkkaus, pyhyys ja Jumalalle otollisuus on meldän pukumme Hänessä iankaikkisesti!

Sen jälkeen kun kätten päällepaneminen oli tapahtunut, uhri teurastettiin ja paloiteltiin osiin, jotka kaikki poltettiin alttarilla. Kuolemanisku kohtasi nyt uhria, se nyljettiin, jaettiin osiin, sisälmykset pestiin puhtaiksi, ja kaikki asetettiin sitten alttarille poltettavaksi, niin että savu siitä nousi liekissä taivasta kohti. Mitä kalliita ja ihania ajatuksia onkaan kätkettyinä tähän Herran kasvojen edessä tapahtuvaan paloittelemiseen, joka nimenomaan oli tässä polttouhrissa käsketty! Polttouhri toimitettiin Jumalan mielisuosioksi. Ulkoapäin kyllä jokainen voi sitä tarkastaa, oliko se virheetön ja kaunis uhrattavaksi, niin kuin tuli olla, mutta sisäpuoli, millainen se oli? Inhimillinen silmä ei voinut tutkia sisäisen elämän laatua eikä otollista mielentilaa. Mutta kun kuolemanisku oli uhria kohdannut, niin oli ikään kuin Herra olisi sanonut: "Nyt tahdomme katsoa, mitä olet tuonut. Ulkoapäin ei ole mitään virhettä; mielihyvällä katselen uhriasi. Mutta annahan olla, kun tarkastan sisäpuoltakin." Ja niin nahka nyljettiin eläimen päältä. "Hyvä on; kuitenkin tahdon katsoa syvemmällekin!" Ja pää, rinta ja lapaluut erotettiin ruumiista Hänen kasvojensa edessä; Hänen silmänsä katselivat kaikkia. "Hyvä on, oikein hyvä! Mutta syvemmälle, vielä syvemmälle!" Ja rasva, munuaiset ja sisälmykset tuotiin esille, eikä jäänyt salatuksi mitään, mitä Hänen silmänsä ei olisi nähnyt ja tarkastanut; kaikki oli tiedossa ja ilmi Hänen silmäinsä edessä.

Mutta minkä tähden nämä asiat ovat meille niin tarkoin kerrotut uhrin yhteydessä? Varmaankin sen tähden, että tietäisimme ja muistaisimme, kuinka Jumalan tulisilmät katselevat meidän iankaikkista polttouhriamme. Me tiedämme sen, Herra on mielisuosiossa katsonut Hänen puoleensa, Hänen silmänsä lepäävät vielä Hänen päällään ja Hänen kauttaan meidän päällämme. Voimmeko aavistaakaan, millä mielihyvällä Isä katselee meitä iankaikkisen polttouhrimme Messiaan kautta?

Käykäämme lopuksi lähemmäksi alttaria. Sillä paloi tuli, jonka Aaronin pojat olivat sytyttäneet jo ennen kuin polttouhri paloiteltiin. Kun veri oli pirskoitettu joka puolelle alttaria, asetettiin uhrin kappaleet halkojen päälle, ja siinä ne vähitellen paloivat, ja niiden savu nousi taivasta kohti. Ja alttarin tuli ei koskaan saanut sammua; sillä näin Herra oli käskenyt: "Polttouhri olkoon alttarin liedellä koko yön aamuun asti"; "Ja tulta pidettäköön siten vireillä alttarilla älköönkä se koskaan sammuko"; "Tuli palakoon aina alttarilla älköönkä koskaan sammuko" (3 Moos. 6:9-12,13).

Oi,sinä onnellinen Israel! Sinä voit majailla turvallisesti leirissä tämän tulen ympärillä, olipa päivä tai yö, valoisa tai hämärä. Uhrin tuli oli sinulle suosituksena ja suojana, niin että, Jumalan mielisuosio lepäsi sinun päälläsi. Se oli sinulle niin kuin kallis valotorni, joka alituisesti todisti sinulle, että olet otollinen Hänelle, joka asuu keskelläsi pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Mutta me olemme vielä onnellisemmat ja turvallisemmassa asemassa; sillä nyt ei tarvita enää pappeja, jotka aamuin ja illoin asettavat polttouhreja alttarille, vaan Hän, meidän iankaikkinen polttouhrimme, Ylimmäinen pappimme, on itse Isän kasvojen edessä. Hän on iankaikkisiksi ajoiksi asettanut alttiiksi antautumisensa ja kuolemansa "suloisen tuoksun" Isän kasvojen eteen, ja sen tähden meillä on nyt "otollinen aika", nyt on "pelastuksen päivä", nyt on Herran armovuosi. Loistakoon tämä meidän polttouhrimme kirkas tuli sieltä ylhäältä tänne maailman pimeyteen, niin että sen aina näkisimme ja sitä tarkkaisimme, kunnes suuri aamunkoitto sarastaa ja erämaavaelluksemme päättyy!

Mitä meidän todella on sanottava ajatellessamme kaikkia niitä ihmeellisiä ja runsaita siunauksia, jotka Messiaassa ovat tulleet Hänen kansansa osaksi? Eikö meidän täytyisi kuten Mooses, joka elämänsä lopulla viimeistä kertaa siunaten silmäili kansaa, huudahtaa: "Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun vertaisesi! Sinä olet kansa, jota Herra auttaa (vanh. käänn.: "joka Herrassa autuaaksi tulet"), Hän, joka on sinun kilpesi ja suojasi, sinun miekkasi ja korkeutesi" (5 Moos. 33:29).

Oi, jospa yhä paremmin käyttäisimme hyväksemme näitä siunauksia, jotta saisimme voimaa astumaan autuaallisen asemamme kukkulalle ja antamaan voimamme ja henkemme uhriksi Hänelle, joka on uhrannut itsensä "suloiseksi tuoksuksi" meidän hyväksemme!

 

Seuraava sivu
Yhteysuhri ja ruokauhri

[ Alkuun ] [ Esikuvat Puhuvat ] [ Kirjoituksia ] [ Kotisivu ]