[ Kirjoituksia ]

 

 

 

"ÄLÄ KEITÄ VOHLAA EMÄNSÄ MAIDOSSA"

(2 Moos. 23:19 b)

 

Käskyn kirjaimellinen merkitys on, ettei pidä keittää

nuorta vohlaa emänsä maidossa. Nykyäänkin se on

joissakin maissa erityinen herkkuruoka, mutta erittäin

epäterveellinen. Kun vohlan liha keitetään maidossa

se muuttuu liisterimäiseksi ja huonosti sulavaksi.

Tästä käskystä juutalaiset opettajat ovat johtaneet

kiellon, ettei saa syödä lihaa ja maitoa samalla aterialla.

Tämä Toran käsky ei kuitenkaan sitä kiellä. Juutalaisten

opettajien mukaan voi syödä maitoa tai maitoruokaa

ennen liha-ateriaa, mutta ei liha-aterian jälkeen.

Maito- ja liharuokien valmistuksessa ja nauttimisessa

käytettävät välineet juutalaiset opettajat ovat määränneet

pitämään tiukasti erillään, jopa niin, että tiskipöydätkin

on valmistettu niin, että niissä on altaat kummassakin

päässä, ettei ruokailuvälineitä edes tiskata samassa

altaassa. Tästä 2 Moos. 23:19 b ei puhu mitään.

 

Juutalaiset opettajat opettavat, että Mooses sai

Siinailla kaksi Tooraa: kirjallisen ja suullisen. Edellä

mainitut lisäykset ovat tästä suullisesta Toorasta.

 

Mikä on tämä suullinen Toora?

 

Jeshua nimitti sitä sanoilla "perinnäissääntö"

(Matt. 15:3, 6), "oma perinnäissääntönne" (Mark. 7:9),

"perinnäissääntö, jonka olette säätäneet" (Mark. 7:13)

ja "ihmisten perinnäissääntö" (Mark. 7:8). Apostoli

Paavali nimitti sitä "isieni perinnäissäännöiksi"

(Gal. 1:14) ja "ihmisten perinnäissäännöiksi" (Kol. 2:8).

Fariseukset ja kirjanoppineet nimittivät sitä "vanhinten

perinnäissäännöksi" (Mark. 7:5). Jeshuan aikana nämä

säännöt olivat suullisia, myöhemmin ne saivat kirjallisen

muodon: Talmud ja sen selitykset. Jeshua itse noudatti

kirjoitettua Tooraa, mutta ei antanut tälle suulliselle

Tooralle mitään arvoa.

 

Mikä on käskyn "Älä keitä vohlaa emänsä maidossa"

hengellinen merkitys?

 

Toora, kuten kuten koko Raamattu on luettavissa

sekä kirjaimellisesti että hengellistäen. Kyseinen

käsky näyttää irralliselta, tekstiyhteyteen sopimatto-

malta. Suomalaisessa Raamatun käännöksessä se on

korostetusti irroitettu erilleen. Sitä tarkemmin tarkas-

teltaessa kuitenkin huomaa, että se kuuluu kiinteästi

sitä edeltävien ja seuraavien jakeiden muodostamaan

asiayhteyteen. Koska suullinen Toora on syrjäyttänyt

kirjoitetun Tooran (Matt. 7:6-13) on koko juutalaisuus

loitonnut kauas alkuperäisestä.

 

2 Moos. 23:19:ssä näemme erikoisen kuvan: Emä on

juutalaisuus isien perinnäissääntöineen, vohla on

messiaaninen, Jeshuaan uskova juutalaisuus sekä

maito on oppi. Aluksi tämä maito on antanut vohlalle

sen sitä nautittuaan elämän. Samoin myös Jumalan

sana antaa elämän, mutta kun siihen sekoitetaan

ihmisten oppeja siitä tulee tappavaa. Sielulliselle,

henkeä vaille oleville uskonnolliselle ihmiselle se

on ihanaa, aivan kuten maidossa keitettyä vohlaakin

pidetään herkkuruokana (Juuda 18,19).

 

Tämän saman kuvan näemme hieman toisessa muodossa

kun Jeshua käski tuomaan itselleen aasinvarsan jonka

selässä ei yksikään ihminen vielä ollut istunut ratsas-

taakseen sillä Jerusalemiin (Matt. 21:1-9, Mark. 11:1-10,

Luuk. 19:29-38, Joh. 12:12-16). Aasi on juutalaisuus isien

perinnäissääntöineen, aasinvarsa on messiaaninen,

Jeshuaan uskova juutalaisuus joka valmistaa tietä

Hänen paluulleen "kantaen" Häntä takaisin Jerusalemiin.

Aasi kuvaa tässä palvelijaa. Jeshua halusi erityisesti

aasin, joka ei ollut kantanut ketään ihmistä. Suulliseen

Tooraan perustuva juutalaisuus koroittaa ihmistä:

"Rabbi se ja se on sanonut" toistuu loputtomiin.

Kirjalliseen Tooraan uskonsa perustava sanoo:

"Jumala on sanonut". Jeshua haluaa Jumalaan uskovan

palvelijan, ihmisen koroittavan Hän hylkää.

 

Muuallakin Raamatussa tämä kuva toistuu. Profeetta

Jesaja kirjoittaa: "Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi,

ja vesa versoo hänen juuristaan" (11:1). Aluksi on ollut

mahtava puu, joka kuitenkin on lopulta kuollut ja kuivunut.

Kanto on enää jäljellä puusta, juutalaisuudesta, jonka

isienperinnäissääntöihin perustuva usko on tuhonnut.

Puu katkaistiin samanaikaisesti kun Temppelin esirippu

halkesi ylhäältä alas asti Jeshuan antaessa ristillä henkensä.

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt

täydellisiksi ne, jotka pyhitetään" ja nyt "meillä Jeshuan

veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään" (Hepr. 10:14,19).

Temppelissä suoritetut uhripalvelukset eivät enää sen

jälkeen kelvanneet Jumalalle. Tästä kannosta versosi

messiaanisuus, usko Herraan Jeshuaan Messiaaseen.

 

Kun noin sukupolven aika oli kulunut Temppeli hävitettin

myös ulkonaisesti ja juutalaiset joutuivat pakenemaan

omasta maastaan. Koko hajaannuksen ajan juutalaisuus

on ollut uskonnollisesti vahva - näennäisesti. Todellisuu-

dessa se on ollut vain kanto - kuitenkin jykevä sellainen.

Mutta ilman vartta ja oksia se ei ole ollut puu joka voisi

kantaa hedelmää.

 

Apostoli Paavali sanoo: "Tämä, mikä tapahtui heille, on

esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille

maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1 Kor. 10:11).

Historia kertoo meille, että kristillisyydelle on tapahtunut

sama kuin juutalaisuudelle. Kolmessasadassa vuodessa

tuhottiin aito messiaanisuus ja tilalle astuivat Rooman

kirkon ja myöhemmin Vatikaanin säätämät "isien perinnäis-

säännöt". Protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen

syntyneet kirkkokunnat ja ns. vapaat suunnat pitäytyvät

myös tiukasti näissä 300-luvulla laadituissa ihmisopeissa.

 

2 Moos. 23:15:ssä muistutetaan 12. luvussa annetusta

käskystä: "Pidä happamattoman leivän juhla: seitsemänä

päivänä syö happamatonta leipää, niinkuin minä olen

sinua käskenyt, määrättynä aikana aabib-kuussa, sillä

siinä kuussa sinä olet lähtenyt Egyptistä; mutta tyhjin

käsin älköön tultako minun kasvojeni eteen".

 

Ensimmäiseksi luopiokristillisyys siirsi tämän juhlan pois

ajankohdasta, jonka Jumala oli säätänyt. Vielä nykyään

kirkkoisien käskyn mukaan sen ajankohta määritellään

seuraavasti: "Pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasausta

seuraavan täydenkuun jälkeisenä viikonloppuna". Rooman

kirkko perusteli siirtoa sillä, että ei haluttu viettää pääsiäistä

samaan aikaan kuin "tuo kirottu kansa, joka tappoi Jumalan".

He ovat kuitenkin hurskaasti unohtaneet, että teloituksen

panivat täytäntöön roomalaiset sotilaat.

 

Seuraavaksi siirrettiin lepopäivä sapatista, viikon

seitsemännestä päivästä sunnuntaille, auringon päivälle.

Neljäs käsky (joka kylläkin katekismuksesta ja kirkon

käsikirjoista löytyy kolmannen käskyn kohdalta) kuuluu:

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja

toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on

JHVH:n, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään

askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai

tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi

älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä

kuutena päivänä JHVH teki taivaan ja maan ja meren

ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä

hän lepäsi; sentähden JHVH siunasi lepopäivän ja

pyhitti sen (2 Moos. 20:8-11).

 

Samalla vuosisadalla määriteltiin myös kolminaisuusoppi.

Torassa 5 Moos. 6:4 Mooses kirjoittaa: "Kuule, Israel!

JHVH, meidän Jumalamme, JHVH on yksi". Huomaa,

että tämä ei ole Mooseksen sana, vaan Jumalan. Saman

luvun ensimmäisessä jakeessa sanotaan johdannoksi:

"Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka

JHVH, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa..."

Jeshua vahvisti nämä sanat vastatessaan eräälle

kirjanoppineelle (Mark. 12:29).

 

Uskoon tulleet alettiin kastamaan "Isän ja Pojan ja

Pyhän Hengen nimeen", kaava johon niin kastaja kuin

kastettava ei kysyttäessä osaa vastata mikä on "Isän

ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi". Apostolien teoista

näemme että kaste "Jeshuan nimeen" on alkuperäinen

tapa: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen

Jeshuan Messiaan nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,

niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän

lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka

kaukana ovat, ketkä ikinä JHVH, meidän Jumalamme,

kutsuu" (2:38,39). 8:18:ssa on maininta: "he olivat

ainoastaan kastetut Herran Jeshuan nimeen". 10:48:

"hän käski kastaa heidät Jeshuan Messiaan nimeen"

ja 19:5: "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran

Jeshuan nimeen".

 

Pakanallinen kristillisyys tuhosi opeillaan ja perinnäis-

säännöillään messiaanisuuden, aidon uskon Jeshuaan

Messiaaseen. Ilmestyskirja nimittää tätä luopio-

kristillisyyttä "suureksi Baabeliksi" (Ilm. 17:5). Siinä

olevia uskovia kehoitetaan: "Lähtekää siitä ulos, te

Minun kansani" (Ilm 18:4).

 

Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset kansana hylkäsivät

Messiaansa ja jäivät seuraamaan "isien perinnäissääntöjä",

ihmisoppeja. Seurauksena siitä oli karkoitus omasta maastaan.

 

Lopunajan uskovilla on myös vastaava valinta: seuratako

Jeshuaa Messiasta vaiko jäädä seuraamaan kirkkoisien,

kardinaalien ja pappien luomia ihmiskäskyjä. Jälkimäinen

valinta osoittaa heidän seuraavan antikristusta, Vatikaanin

hallitsijaa, paavia, koska kaikki muutokset joita kristikunta

noudattaa ovat lähtöisin Roomasta. Se valinta tulee

karkoittamaan heidät iankaikkisesti tulevasta maailmasta.

 

Kehoitus sinulle, kirkkokunnassa "syntynyt" uskova:

Älä keitä vohlaa emänsä maidossa! Älä sekoita Jumalan

sanaa ja ihmisoppeja. Pakene Baabelista.

 

 

Moshe Zew

 

 

[ Alkuun ] [ Kirjoituksia ]