Raivoisa taistelu Suomen mestaruudesta Tampereella 1911.
Lauri Pihkala edessä, takana Adolf Manninen.




Lauri Pihkala (alk. Gummerus)

(s. 5.1.1888 Pihtipudas, -1981)


Juoksija, hyppääjä, urheilun monitoimimies, Helsingin Kisa-Veikot.

Lauri "Tahko" Pihkalan elämäntyölle on täysin mahdotonta antaa oikeutta lyhyessä tiivistelmässä; aivan ilmeisesti hän toimi suomalaisen urheilun hyväksi ahkerammin, monipuolisemmin ja pidempään kuin kukaan toinen. - Yleisurheilumme aamuhämärässä 1990-luvun alussa nuorta ylioppilasta Pihkalaa sanottiin "ainoaksi suomalaiseksi, joka ymmärtää treenata ja joka itse todellakin treenaa".
Olympiamenestyksellään hän ei voinut kehua (Lontoossa 1908 karsiutuminen kiekon ja korkeuden finaalista, Tukholmassa 1912 putoaminen 800 m:n alkuerässä mielettömän laihdutusoperaation uhrina), mutta siitä huolimatta hän oli alansa ensimmäisiä suuria nimiä.
Pihkala voitti 400 metrin SM:n 1910, sitten 200, 400, ja 800 metriä kahtena vuonna peräkkäin 1911-12; tähän kolmoismestaruuteen ei kukaan muu ole myöhemmin yltänyt yhtään kertaa (Erik Wilen kylläkin eri vuosina). SE-numeroita Pihkala sivusi tai paransi 200, 400 ja 800 metrillä useita kertoja 1909-12 (tähänkin temppuun on vain Wilen kyennyt myöhemmin).
Hänen parhaiksi tuloksikseen jäivät 200m 23,4, 400m 51,5 (Tukholmassa 1912), 800m 1.58,1 (ensimmäinen suomalainen 2.00-alitus Tukholmassa 1911), 100m 2.42,8 (SE 1911), korkeus 1,79 (myös oma pituus), seiväs 3,30, kuula 11,80.

Kirjailijana, järjestömiehenä, valmentajana ja yleisenä ideanikkarina vuosikymmenet vaikuttaneen professori Lauri Pihkalan merkitys on ollut vähintäänkin monumentaalinen. 20-vuotiaana 1908 hän kiersi useiden kuukausien ajan USA:ta ja kirjoitti uraauurtavan "Urheilijan Oppaan".
Hän toimi SVUL:n urheilukonsulenttina (=kiertävänä valmentajana) 1913-17, minkä jälkeen hän antautui tosimielellä urheilun teorian ja käytännön tutkimiseen.
Hän eli 93-vuotiaaksi, vuonna 1948 hänelle oli myönnetty Suomen Urheilun suuri ansioristi.


Paluu edelliselle sivulle