Ei lämmin luita riko!


Mutta kivikossa juokseminen voi rikkoa. Minulle kävi niin.

Meillä oli Ruun kanssa meneillään perinteinen hippaleikki, vuorotellen juoksimme lenkkiä kotimetsässä. Minun vuoroni oli viilettää, kun yhtäkkiä tassuni humpsahti kivenkoloon. Niin kovaa koski että piti ulvaista oikein kunnolla. Äippä soitti isännän kantamaan minut kotiin, en saanut käveltyä oikein ollenkaan.

Ensin äippä luuli että kyy oli purrut minua kun tassu turposi ja muuttui sinipunaiseksi. Puremajälkiä ei löytynyt ja astuin pikkuisen tassulle vaikka se olikin turkasen kipeä. Seuraavana aamuna vasta pääsin lääkäriin ja samana iltapäivänä röntgeniin. Etutassun kämmenestä oli nimettömän kohdalta luu poikki, ihan irtipoikki.

Siitä se ruljanssi sitten alkoi. Ensin lastoitettiin. Kuukauden päästä kuvattiin ja vasta sitten äippä tajusi että luun päitä ei ollut laitettu ollenkaan kohdakkain vaan niiden oli annettu jäädä luutumaan ristiin. Niin kuulemma voi eläimillä tehdä. Äippä nosti siitä hirveän äläkän ja tassu päätettiin leikata, kahden viikon päästä pääsi leikkaukseen. Tassuun laitettiin ruuveilla metallilevy pitämään luun päät paikallaan ja väliin otettiin vielä lapaluusta tuoretta luuta tehostamaan uudisluun muodostusta. Kuuden viikon päästä piti kontrolloida, mutta onneton lasta hiersikin tassun alapuolen rikki vaikka sitä tiuhaan tahtiin avattiin ja tarkistettiin. Hiertymä ehti tulehtua ja siitä vasta rumba alkoi. Paketti avattiin aina yöksi tuulettumaan ja minä sain olla aivan hirveä tötterö päässä joka yö, kahden neliömetrin pätkässä kodinhoitohuoneen lattialla jotten pääsisi hankaamaan tassua mihinkään. Päiväksi tassu laitettiin takaisin pakettiin että sain kävellä ja elellä normaalisti.

Kuuden viikon päästä luutuminen kuvattiin ja se olikin ollut kovin hidasta. Vielä kolme viikkoa pidettiin tassua lastassa kunnes sain alkaa astua sillä kunnolla. Koko tänä neljän kuukauden aikana en päässyt lenkille takapihaa pidemmälle. Ei kyllä kannata tassujaan särkeä!