Paranee kuin koira vanhetessaan

 

Kissen kuulo on huonontunut yhtä matkaa iän karttuessa. Se on lakannut säpsähtelemästä ääniä ja haukkumasta olemattomia. Ainoat äänet mitä se kuulee on peltisen ruokakupin räminä ja joidenkin äänekkäimpien lastenlelujen pauke ja rätinä.

Kisse on alkanut ottaa lunkimmin ja rennommin, nukkua sikeämmin. Kaikin puolin Kissestä on tullut lupsakka vanhus.








Läheisyydenkipeä Kisse on ollut aina. Se nukkuisi yöt vieressä niin kuin nuorempana, jos sänky ei olisi täynnä lapsia ja Kissen patja jo vuosia sitten muuttanut olohuoneeseen. Silittää Kisseä saisi vaikka kuinka. Omasta reviiristään Kisse ei ole koskaan ollut tarkka, silloin kun oma tuttu ihminen on kyseessä. Oma ihminen, potentiaalinen hellittelijä.





























Kisse, koira joka vain parani vanhetessaan. Hopeaturkki josta tuli kultainen vanhus.