Hymy ja harmaantunut askel

Miten bluemerle harmaantuu? No ei mitenkään, tai ei sitä ainakaan 12-vuotiaasta huomaa. Mutta askel alkaa lyhentyä eikä vauhtia enää löydy kuin aniharvoin, ja spurttailujen jälkeen on jalat seuraavana päivänä vähän kankeat.

Joskus Kisse jää metsän laitaan seisomaan ja katselemaan väärään suuntaan sen näköisenä että se ei tiedä yhtään missä se on. Kävelen Kissen viereen ja se ilahtuu, en tiedä siksikö että tunnistaa minut vielä vallan hyvin, vai siksi että joku mukava ihminen tuli hänet hakemaan. Koko ikänsä Kisse on vierastanut outoja ihmisiä, mutta nyt ei enää. Se on unohtanut mitä vierastaminen on, se on palannut siihen aikaan jolloin se ei vielä tiennyt mitä vieraat ja oudot asiat ovat. Se suhtautuu positiivisen luottavaisena kaikkeen, outoon ja tuttuun.

Kisse löytää vielä nukkumapaikkansa ja ruokakuppinsa, ja osaa käydä juomassa kun on jano. Se nukkuu yönsä ja käy tarpeillaan ulkona yhtä reippaasti kuin aina ennenkin. Mutta jokin on vähän erilaista. Välillä tuntuu että se kuulee kyllä, mutta ei ihan varmaksi enää muista omaa nimeään. Se tuntuu unohtaneen ihmiskielen ymmärtämisen.

Koirille voi tulla vanhana alzheimer niin kuin ihmisillekin, ja niiden oireilu on hyvin samanlaista kuin ihmisillä. Kysyin ystäviltäni, mistä tiedän koska Kisse on liian vanha. He vastasivat että siitä, kun tuntuu ettei se enää halua olla täällä. Mutta se ei ole merkki jos vanhus ei jaksa kuten ennen: ei vanhuksen enää tarvitse lenkkeillä, se voi köpötellä pihamaalle pissalle ja nukkua paljon.

Minä katson Kissen hymyä ja näen että sen elämä on mukavaa. Kisse ei ole koskaan vaatinut paljon, se ei ole koskaan ollut se jonka takia pitää käydä pitkillä lenkeillä, vaan se jo nuorena sipsutteli metsäpolulla perässä ja odotti että käännytään kotiin päin. Jos on askel vähän lyhentynyt, se ei haittaa. Kissen mielestä vanhuus taitaa olla pikemminkin hienoa, kukaan ei pakota tekemään mitään vaan saa elää omaan verkkaiseen tahtiinsa.