Reviirirajat

Järisyttävä päivä koitti kerran elokuussa. Perjantai-iltana, tiedättehän silloin kun ihmiset tulevat kotiin lopenuupuneina mutta onnellisina ja hokevat ihanasta viikonlopusta, ihmiset toivatkin tullessaan harmaankirjavan höyryveturin nimeltä Innu. Minä yritin kohteliaasti leikkiä sen kanssa mutta silläpä oli niin kovasti vauhtia ja rajuja leikkejä että minulta loppui huumorintaju. Irvistelin sille sängyn päältä, jonne se laukkasi heti aluksi haukkumaan katonrajassa torkkuvaa perhosta ja puremaan nalleltani päätä irti. Ei laisinkaan colliemainen, moinen villikoira.

Me Karon kanssa yritettiin pistää sille luu kurkkuun, mutta sinne kurkkuun upposivat vain kaikki meidän lelumme ja vettäkin se joi aina koko kupin kerralla. Sitten kun isoveikka sille pari kertaa ärhensi niin se hieman rauhoittui, ainakin minuutiksi. Onneksi ihmiset veivät sen pois sunnuntaina... Tosin ihmiset sanoivat minua ja Karoa vähän tosikoiksi kun ei nappulan seura kelvannut. 
Äipän kommentti