Kannanottoja, puheita, kolumneja

Katso seuraavilta sivuilta: Espoon ja Kauniaisten oay, OAJ:n Espoon ja Kauniaisten py. ja Länsi-Uudenmaan oay-piiri


Espoon ja Kauniaisten opettajien ammattiyhdistyksen 30-vuotisjuhla 8.3.2005

puheenjohtaja Hannu Suntion avauspuheenvuoro

Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa juhlaväki!

Aloitin viimesyksyisen juhlaseminaarimme seuraavasti: Yhteiskunnallamme, hyvinvointi-Suomella, on vaurautta, rahaa, voimavaroja, resursseja - miten vain tämän tosiasian ilmaisemmekin. Mihin käytämme resurssejamme, sen soisi olevan järjen ja ennen kaikkea viisauden valinta - arvovalinta, jonka yhteydessä päättäjien ja vallanpitäjien täytyy pystyä pitkäjänteisiin ratkaisuihin. Siinä oli yksi epätarkkuus, oikein olisi ollut sanoa: on vaurautta ja voimavaroja ENEMMÄN KUIN KOSKAAN ENNEN.

Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa onkin käsittämätöntä, että palveluista tärkeimmän ja tuottavimman, opetuksen, tasoa supistetaan. Erityisen vaarallisia ovat oppitunteihin, oppikirjoihin ja muihin välttämättömiin oppimateriaaleihin sekä opetusvälineisiin kohdistuvat leikkaukset. Nimenomaan oppilaan ja opettajan yhteinen työaika edistää oppimista ja osaamista sekä ehkäisee syrjäytymistä. Tästä on tutkimuksia ja asiantuntijalausuntoja, mm. kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen professori Eira Korpinen kirjoitti 31.1.2005 Helsingin Sanomissa aiheesta perusteellisesti otsikkonaan Perusopetuksen säästökuuri lopetettava. Tässä yhteydessä lainaan häneltä vain yhden jakson: "Koulutus on kansalaisten enemmistön mielestä tärkein julkinen palvelu. Siitä halutaan vähiten säästettävän." Ovat professori ja kansalaiset minun ja Espoon ja Kauniaisten opettajien ammattiyhdistyksen kanssa samaa mieltä.

Korostankin painokkaasti ja selkeästi, että me Espoon opettajat emme ole koskaan hyväksyneet, emmekä hyväksy oppituntien, ns. tuntikehyksen, kuuden prosentin vähentämistä. Tästähän neljä prosenttia on jo päätetty. Eikä tämän leikkauksen suuruutta vähennä yhtään sen jakaminen kolmen vuoden aikavälille: kaksi prosenttia plus kaksi prosenttia plus kaksi prosenttia on loppujen lopuksi kuusi prosenttia - pois oppitunneista ja esimerkiksi oppilaskohtaisesta oppituntiajasta. Samaan aikaan tapahtuva muiden oppilaskohtaisten menojen vähentäminen vain pahentaa tilannetta.

Ihmisten onnen ja menestyksen sekä kansantaloutemme ja muiden talouksien perusta on kunnollinen kasvatus ja koulutus sekä niistä seuraava osaaminen. Jos koulutuksen edellytyksiä ja voimavaroja jatkuvasti vähennetään, lopulta kaatuvat mahtavimmatkin firmat ja brändit. Tämänkin totesin jo syksyisessä seminaarissamme, ja olen ilahtuneena seurannut, että huippujohtajatkin ovat entistä selvemmin tajunneet asian pihvin, mitä nyt poikkeuksena joku evalainen haluaisi viedä opettajilta ja joiltakin muilta demokraattisia perusoikeuksia.

Esittämistäni virhepäätöksistä ja uhkakuvista huolimatta Espoo ja Kauniainen ovat hienoja paikkoja elää ja opettaa. Teen päivittäin kokemuksellisia tutkimuksia oppilaiden kouluviihtyvyydestä ja lähes poikkeuksetta tapaan iloisia, hymyileviä ja reippaita lapsia ja nuoria päinvastoin kuin tieteelliset tutkimukset osoittavat - tosin joskus kovin väsyneitä ja liian sokeripitoista ravintoa nauttineen oloisia. Monet rajat ovatkin lapsille yhtä välttämättömiä kuin rakkaus, eikä aikuisten pidä niiden asettamista välttää sen vuoksi, että ne ajoittain jonkin verran pännivät lapsia.

Espoon ja Kauniaisten koulutuksen tulevaisuus näyttää siis vielä kohtuullisen valoisalta, mutta ehdoton totuus on, että kunnon opetus tarvitsee ammattitaidon, rakkauden ja kutsumuksen lisäksi rahaa ja sitoutumista. Ainakin Espoon Suomenkielisen opetuslautakunnan uusi puheenjohtaja Sanna Lauslahti on aloittanut toiveita luovasti ja kirjoittaa esimerkiksi Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön sisäisessä tiedotteessa Kouluinfossa seuraavasti: "Lapset ja heidän tarpeensa ovat yhteiskuntamme tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamisen lisäksi koulujen ja opetuksen kehittämisen keskeinen perusta. Espoon tulee kyetä kaikissa olosuhteissa tarjoamaan korkeatasoista perusopetusta, monipuolisia valinnanmahdollisuuksia, tilanteeseen nähden oikean kokoisia oppilasryhmiä ja turvallinen oppimisympäristö. Espoolainen koulu ei tasapäistä.

Arvoisa juhlaväki, näin juhlapäivänä ja naistenpäivänä haluan heittäytyä lopuksi leikkisäksi, tunteelliseksi ja filosofiseksi sekä samalla lähes pakinatyyliin ja lopullisesti tunnustukselliseen minä-muotoon.

Olen kulkenut elämässäni pitkän matkan kärrypoluilta, metsäteiltä ja pellonpientareilta piilaaksoon. (Tosin täällä varmasti on paikalla vieläkin pidemmän matkan kulkijoita.) Pääsin siis rikkaaseen, kohtuullisen narsistiseen, hyötyajattelua korostavaan kvartaalitalousyhteiskuntaan enkä joutunut köyhään ja korruptoituneeseen maailmaan. Mutta silti tuntuu joskus, että työn ja elämän perusasioiden arvostus on molemmissa kovilla. Näiden arvostuksen puolesta Espoon ja Kauniaisten opettajien tulosyksikkö - oikealta nimeltään ammattiyhdistys on työskennellyt 30 vuotta. Olen ollut mukana minäkin yli 20 vuotta - joskus tosin vain kuin Jukolan Timo. Tämä on kovapäisten hommaa ja sitkeiden sissien sitoutumista. Tässä ei voi jokaisesta pettymyksestä masentua tai hermostua - niin paljon saa päätänsä erilaisten osuusjärjestelmien ja markkinavoimien seinään hakata. Mutta joskus joku sanoo kiitoksenkin ja joillakin on varaa myös ymmärtää opettajaihmistä ja edunvalvojaa. Silloin palaavat mieleen pienen pojan unelmat: olla kuin Pecos Bill, joka ratsastaa Myrskytuulellaan , jumalhevosellaan, pelastamaan lapsia, naisia, sairaita ja vanhuksia ja jota Sue Nopsajalka kotona odottaa. Naiivi idealismi ja romantiikka pitävät toimintatarmoa yllä ja tavoitteet saavutettavissa, ja kun näkee ja osaa samalla realismin tiekartan, yllättyy joskus todella iloisesti kuin olisi "maassa jota ei ole".