BB2500K – sateinen kevätlenkki

Talvella ajattelin tänä vuonna suorittavani kolme erilaista IBA - ajoa. Maaliskuun lopussa ajettu BB2500K GOLD palveli uusien ajovarusteiden testiajona (Alusasu, Goretex - puku, hanskat sekä kengät). Lisäksi se osaltaan kompensoi sitä tosiseikkaa etten töiden takia päässyt ajamaan ollenkaan huhtikuun aikana. Normaalisti ajokauteni alkaa 1.4. ja päättyy 31.10., luonnollisestikin pienellä kelivarauksella.

Kuten joillekin asiasta olen maininnut, minulla on tämä viikko ollut lomaa ja näin ollen ajattelin suorittaa vuoden toisen ajoni. Toukokuu ei ole parasta aikaa suorittaa ajoja, ainakin seuraavista seikoista johtuen: pohjoisessa kylmät yöt ja vähäisempi valoisa aika kesään verrattuna.

Tälle vuodelle meillä riittää ajoissa lukemattomia vaihtoehtoja halukkaille suorittajille ja itse päätin suorittaa BB2500K ajon, koska se oli " helpoin " ajo niistä joita en ole suorittanut aikaisemmin. Lisäksi extra-porkkanana kukaan ei ole vielä ajanut tätä ajoa Suomessa, tai voi ollakin muttei papereita ole vielä tullut tarkastettavaksi.

Alun perin suunnitelmissa oli hyödyntää koko aika tehokkaasti ja ajaa reitti Turku - Vaasa - Nuorgam - Jyväskylä - Turku, mutta tutkittuani säätiedotuksia (kuurosateita siellä sun täällä, pohjoisessa räntää, lämpötilat + 3 - + 12) päätin muuttaa suunnitelmaa. Lisäksi ko. matka olisi tullut melkein 300 km ylimittaiseksi ja se on kyllä turhan paljon. Palataan tähän Nuorgamissa käyntiin sitten kun joskus ajan SS2000 Finlandin. Uudessa suunnitelmassa oli tyydytty siihen että ajetaan ristiin rastiin Etelä-Suomea, eikä mennä Oulua pohjoisemmaksi käymään. Lisäksi tavoitteena oli suorittaa ensimmäisen vuorokauden aikana 2/3 osaa matkasta, siten että harvoilla lyhyillä tauoilla oltaisiin takaisin Turussa klo 24.00 mennessä ja matkaa olisi keskiviikolle jäljellä 850 km - 950 km. Tarkoitus oli nukkua kotona noin 4 tunnin unet kaikkein kylmimpänä ja pimeimpänä ajankohtana.

Ti 17.05.2005:

Herätys klo 5.00. Kevyen aamupalan jälkeen lämmittelyajo kanta huoltoasemalleni (noin 3 km). Tarvittavat valmistelut ja pakkaaminen tehty tietenkin jo edellisenä iltana.

1.Turku (Neste Koulukatu) klo 05.40, lämpötila + 5, pilvistä tien pinnat märät. Täytyy ajella maltillisesti sillä alla on noin 10 km ajetut uudet Michelinin Anakeet.

2. Rauma ( ABC Kortela ) klo 06.45 - 06.48. Lämpötila + 6. 91.6 km ( Kaikki matkat suoraan Genimapilta, eivät aina luonnollisestikaan ole juuri ne tarkat kilometrit ko. huoltamolle, mutta antavat lukijoille osviittaa matkan kulusta. No ehkä tässä porukassa kaikki tietävät missä ko. paikkakunnat sijaitsevat ja muistavat vielä suurin piirtein etäisyydetkin ulkoa (suuruus luokka ). En viitsinyt mennä aseman sisälle, joten päätin tankata automaatista ja tankkiin meni ruhtinaalliset 4.07 litraa 95 ekobensaa. Turku - Rauma tieosuus on entistäkin hitaampi mm. uusia 60 km/h rajoituksia on lisätty useisiin risteyksiin. Liikenne aika hiljaista pl. viimeiset 10 - 20 km ennen Raumaa työmatkaliikennettä.

3. Mustasaari ( Neste Sepänkylä ) klo 09.25 - 09.35. Lämpötila + 8, lounaistuuli aika kovaa, muttei haittaavaa tällä ajosuunnalla. 243,6 km. Tankkaus ja kahvit. Samalle huoltamolle tuli kaveri, joka oli viemässä Custom Yamahaansa huoltoon ja valitteli että Pietarsaaresta tullessa oli satanut koko matkan. Itselläni ei matkalle sattunut sadetta, mutta asfaltti oli hyvin märkä (jatkossa aina Kempeleelle asti) ja näin ollen pyörä oli jo tässä vaiheessa hyvinkin likainen. Hiljaista liikennettä, mutta Venäläisiä rekkoja liikkeellä useampiakin, ilmiö joka jatkossa tuli tutuksi ympäri Suomea. Varmaankin ovat vieneet aikamoisen siivun Suomen ja Venäjän välisestä liikenteestä, sen verran paljon näitä autoja oli liikkeellä (halvemmat työvoimakustannukset!). Mainitaan vielä että ydinvoimalan rakennustyöt aiheuttavat lisääntyvää liikennettä Eurajoen molemmin puolin.

4. Kempele ( Ouluntulli ) klo 12.49 - 13.20. Lämpötila + 12, aurinkoista ja samalla päivän korkein lukema.301,5 km. Pyttipannua huuleen ja pikkaisen taukojumppaa ja ajatukset jo tulevalle pätkälle. Ketjujen rasvausta. Mustasaari - Kempele väliltä ei erityistä kommentoitavaa. Sitä tylsän tuttua ns. rantatietä.

5. Jyväskylä ( ABC Keljonkeskus ) klo 16.57- 17.01. Lämpötila + 10. 326,7 km. Pikainen tankkaus marketin pihalla ja tölkki Red Bullia ja menoksi. Tänne tullessa alkumatkasta tuuli haittasi jonkin verran ajamista (etuvastainen), kunnes saavuttiin metsäisille osuuksille ja ajo sujui rennosti kuivaa asfalttia pitkin. 7 km ennen Jyväskylää alkaa laajat tietyöt.

6. Tampere ( Neste Kaukajärvi ) klo 18.35 - 18.40. Lämpötila + 9. 146,4 km. Tankkaus ja jälleen ketjujen rasvaus, ehkä seuraava pyöräni on kardaanivetoinen. Jyväskylä - Tampere väli on paljon ajettavammassa kunnossa kuin takavuosina, kiitos tien parannuksen mm. ohituskaistoja oli rakennettu aika mukavasti.

7. Helsinki ( Neste Etelä - Haaga ns. kylmäasema ) klo 20.27- 20.32. Lämpötila + 8, ihan mukava keli. 179,1 km. Tankkaus ja pikaisesti takaisin moottoritielle nokka kohdin Tamperetta. Erittäin tylsää ajaa samaa tietä edestakaisin, mutta aikavoittoa saadakseni se oli nyt tehtävä. Helsinki - Tampere moottoritie on varmasti Suomen " teitten tie" IBA - ajoja suoritettaessa. Tulipas oudosti kirjoitettua, mutta kaikki varmaan tietävät mitä tarkoitan.

8. Viiala ( R - kioski, keskusta ) klo 21.38 - 21.43. Lämpötila + 7, aurinko laskemassa, hämärää. 147,1 km. Tänne ajettaessa tuli moottoritiellä ennen Hämeenlinnaa vastaan lukuisia kyykkyjä, ehkä rata - ajopäivät Ahvenistolla ? Ajaessa mietin mistä kohtaa kääntyisin kohti valtatie 9: ää ja Turkua ja päätin hakea Iltalehden tutulta R - kioskilta Viialan keskustasta.

9. Turku ( Esso Stålarminkatu ) klo 23.12 - 23.16. Lämpötila + 5, pimeää. 123,8 km. Päätin tankata Koulukadun Nesteen sijasta Stålarminkadun Essolla, jotteivät ihmettelisi Nesteellä joko jo nyt palasin vaikka piti vasta huomenna tulla takaisin. Tästä vain kilometrin matka kotiin. Viiala - Turku välillä hiljaista, muutamia rekkoja ja linja - autoja iltalaivoilta tuli vastaan.

10. Turku ( Kotona, Vilhonkatu 11 ). klo 23.20 - 04.10. Ruusuisen unta, lämpötilasta ei tietoa.

Ke 18.05.2005:

Herätys klo 04.15. Lasillinen mehua ja banaani suuhun ja saman tien pukeutumaan, hiukan pöllähtänyt olo, mutta kyllä se siitä lähtee.

11. Turku ( Vilhonkatu 11 ) klo 04.30 ajovuorokausi kaksi ( 12 h ) lähtee käyntiin. Lämpötila + 5 pilvistä, mutta tie kuiva. Heti aamusta tuli olo olisiko sittenkin pitänyt lähteä varoiksi puolituntia aikaisemmin, tauko - ja kelivaran vuoksi ?

12. Helsinki ( Neste Heikinlaakso ) klo 06.28 - 06.40. Lämpötila + 6 sataa, surkea keli 162,8 km. Sade oli alkanut jo Lohjanharjun paikkeilla ja koko Tarvontien ja kehä I ajan oli päässyt siitä nauttimaan. Onneksi työmatkaliikenne ei juurikaan haitannut ajoani. Neste Heikinlaakso sijaitsee lähellä Lahden moottoritietä ja asema aukeaa arkisin klo 0630, joten hiukan aikaa jouduin odottamaan pihalla. Ostin uuden Iltalehden ja luin sen nopeasti läpi ja takaisin tien päälle.

13. Lahti ( S - M kioski, Renkomäki ) klo 07.28 -07.31, olipa kioskilla nimi...Lämpötila + 6 vesisadetta.103,6 km. Ostin Ilta-Sanomat, mutten jäänyt lukemaan, itse asiassa tauko oli niin lyhyt etten ottanut edes kypärää pois päästä. Uusi kypärä ensimmäisellä pitemmällä reissulla. Saman näköinen kuin vanha kypäräni, mutta tietyiltä ominaisuuksilta modernisoitu versio. Totuuden nimissä täytyy todeta että hiukan painaa sivuilta, tai kypärähuppu/kauluri yhdistelmä on huonosti päässä (en normaalisti ole käyttänyt ko. yhdistelmää). Helsinki - Lahti osuus oli tylsää moottoritieajelua kurjassa kelissä.

14. Kouvola ( ABC Prisma ) klo 08.13 - 08.30. Lämpötila + 6 vesisadetta.62,0 km. Tankkaus- ja kahvitauko. Lahti - Kouvola välin alussa oleva 9 km " köyhänmiehen moottoritie" ns. leveäkaistatie osoitti jälleen kerran että varmaankin 50 % tiellä liikkuvista eivät ohjeista huolimatta ymmärrä kuinka ko. tiellä tulisi liikkua. Kausalan kohdalla vähän tukkoista ( Venäläisiä rekkoja 3 kpl ), mutta onneksi muutenkin tässä kohdin 60 km/h rajoitus ja kuin tilauksesta rajoituksen päätyttyä rekat siirtyivät tauolle tien reunaan. Tällä tauolla kysyin paikallisilta mitä säätä oli iltapäivälle luvattu, kuulemma etelä - Suomessa poutaa. Toivottavasti!

15. Mikkeli ( R - kioski Kattilansilta ) klo 09.36 - 09.37. Lämpötila + 5 kovaa vesisadetta.104,8 km. Luit oikein tauko kesti max. minuutin. Ostin Geisha suklaapatukan laitoin sen perälaukkuun (ainut laukku joka mukana tällä reissulla) ja jatkoin matkaa, niin suivaantunut olin huonosta kelistä. Kouvola - Mikkeli välillä oli muutamia maisemallisesti hienoja kohtia ns. järvi - Suomea, mitä nyt veden tulolta näki. Tulipahan kerrattua sateella ajon oppeja oikein urakalla, onneksi liikenne oli olematonta.

16. Vaajakoski ( ABC Vaajakoski ) klo 11.00 - 11.30. Lämpötila + 5 vesisadetta.109,0 km. Tankkaus / ketjunrasvaus - ja kahvitauko. Sain kahvit ilmaiseksi ts. maksoin siis vain talonpullasta 1, 20 € myyjän kysyttyä onko kylmä, johonka vastasin että hiukan tuntuu kolealta. Selvästikin Lohjanharjulta alkanut sade yhdessä olemattomien taukojen kanssa alkoi vaatia veronsa. Mikkeli - Jyväskylä välillä tuli niin paljon vettä että varmaankin tämän seudun yhden päivän kiintiö olisi jo täynnä.

17. Parkano ( Shell Parkano ) klo 13.25 - 13.40. Lämpötila + 8 aurinkoista, keli ihan mainio.175,3 km. Tankkaus - ja kahvitauko. Vaajakoski - Parkano väli oli mukava ajaa sillä sade loppui heti Jyväskylän kohdalla ja reitti Jyväskylä - Petäjävesi - Keuruu - Haapamäki - Virrat - Kihniö - Parkano on jollain tavalla karun kaunista ts. järviä, harvaan asuttua seutua, nousuja yms. ei mitään laakeata peltoaukeama maisemaa kokoajan. Levähdyspaikkoja mukavilla kohdin, tosin nyt ei ollut aikaa pysähdellä niillä. Kaiken kaikkiaan mukava keli ja kiva pätkä ajaa, fiilikset jälleen nousivat. Ennen Parkanoa on sillankorjaus työmaa ja noin 5 km kiertotie, jolla 50 km/h rajoitus.

18. Pori ( Neste Porinportti entinen Tiiliruukin Neste ) klo 14.43 - 14.45. Lämpötila + 10 aurinkoista ( Koko loppumatkalle samat tiedot ). 93,3 km. Purkan osto ja saman tien menoksi. Poriin tulossa ei mitään erityistä, tuttuakin tutumpaa tienpätkää Niinisalosta Poriin.

19. Laitila ( Shell Laitila ) klo 15.42 - 15.44.81,2 km. Purukumin vaihto paremman makuiseen. Koska aikaa vielä oli jäljellä (lopetuksen takaraja klo 17.40) ja fiilikset hyvät, niin päätin ajaa vielä ns. "ketunlenkin" Ukin kautta Turkuun. Laskujeni mukaan kokonaismatka suorinta reittiä Turkuun olisi riittänyt siten että 2500 km täytyy, mutta varma on aina varma. Pori - Laitila välille samat kommentit kuin edellispäivänä, paitsi liikennettä enemmän.

20. Uusikaupunki ( Shell Uusikaupunki ) klo 16.00 - 16.02. 17,8 km. Fanta-pullon osto ( Kuitin saamiseksi ) ja välittömästi matkaan. Edellinen ajopätkä oli köröttelyä työmatka liikenteen joukossa.

21. Turku ( Neste Koulukatu ) klo 17.02. 69,3 km. Lopetustodistukset ja muutama sana reissun kulusta ja toteamus ettei viimeistä pätkää kannata tulla jos on kiire, on meinaan sen verran hidasta tähän aikaan päivästä. Pyöriä näkyy kovasti menevän Aurajoen rantaan joka keskiviikkoiseen kokoontumiseen, itse en mennyt vaan ajoin Takaisin Raisioon pyöräkerholle ja tein pesuvehkeillä ns. pikapesun pyörälle suurimpien likojen puhdistamiseksi. Takaisin Turkuun ja klo 1830 sauna päälle ja reissu katsottu päättyneeksi.

- Harri Hjulgren -

etusivulle