,

Home Artikkeleita Esitelmiä Ikoner Kirjoja Religionsfilosofi 10 teesiä 10 teser teosofia Yleiskäsitteitä

Päivitetty 11.05.2007

E-mail: harry.hilden@pp.inet.fi

10 teesiä (Elämän olemuksesta -kirjasta)

Kristinuskolla on mahdollisuus muutokseen

Kristinuskon filosofia kestävälle pohjalle
Viime aikojen kannanotot lehdistössä kirkon toimintaa ja roolia vastaan osoittavat, että meidän perusluterilaisilla perukoillamme orastaa itsenäinen ajattelu ja terve analyyttinen uskontokritiikki. Tällainen ilmiö on erittäin ilahduttava ja ymmärtääkseni myös hyödyllinen ajallemme, koska moraaliset ja eettiset arvot ovat syystä tai toisesta menettäneet merkityksensä ihmisen kasvaessa villinä vailla loogista kokonaiskuvaa olemassaolosta ja epätietoisena tehtävästään ja päämäärästään siinä.
Koska olen itse pitkän pohdiskelun ja tutkimuksen perusteella päätynyt määrätynlaiseen käsitykseen kirkon ja kristinuskon roolista ja vastuusta kasvattajana ja elämänperustan rakentajana, olen kehitellyt joitakin ajatuksia uskontojen ja myös kristinuskon muuttamiseksi sellaiseksi, että se hyödyttäisi koko ihmiskuntaa eikä vain joitakin määrätyllä tavalla uskovien valittuja ahtaita piirejä, jos niitäkään.

Olen kyllä tietoinen siitä, ettei niin suurta järjestelmää kuin kristillinen kirkko hetkessä muuteta. Uskon kuitenkin vahvasti sen jäsenten yksilölliseen järkeen ja siihen, että jokaisen yksilön ennakkoluuloton, vakava ja totuudellinen pohdinta voi omalla tavallaan myötävaikuttaa kristinuskon muuntumiseen ihmisiä nykyistä hyödyttävämmäksi. Nyt dogmiuskonto oppeineen helvetistä luo pelkotiloja ja aiheuttaa jopa mielenterveydellisiä ongelmia sen piirissä oleville.

Olen laatinut uudistusehdotukseni teesimuotoon. Käytän hyväkseni luterilaisesta katekismuksesta tuttua metodia. Selityksiäni ei kuitenkaan tarvitse päntätä päähän. Toivottavampaa olisi yrittää ymmärtää niiden ajatussisältöä. Teesien tarkoitus on loogisen pohjan luominen myös uskonnolliselle ajattelulle.

Vaikka tiedän, ettei virallinen luterilainen kirkko voi esittämiäni teesejä sellaisinaan hyväksyä, toivon, että niiden miettiminen myötävaikuttaisi mielen avautumiseen kohti laajempaa ymmärrystä, mikä usein puuttuu ahtaissa uskonnon ympyröissä olevilta.

Ensimmäinen teesi

Julistakaa kaikkien kansojen ja uskontojen yleistä veljeyttä katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, kieleen tms. eli yleistä ekumeniaa.

Mitä se on?

Se merkitsee, että opin edellytyksenä on oltava yleisinhimillinen näkemys kaikkien maapallolla elävien ihmisten yhdenvertaisuudesta teesini mainitsemissa määreissä. Kaikki ihmiset etsivät tietoisesti tai tiedostamattomasti onnea (nirvanaa, Jumalaa) – nimitykset vaihtelevat ja ne eivät ole kenenkään etsijän onnen esteenä.

Tämän pitäisi ymmärtäväisten kristittyjenkin oivaltaa. Näin ollen ei ole reaalista perustetta osoitella pakanuudeksi tai harhaopiksi rakennelmia, jotka pystyvät johdattamaan etsijöitä päämäärään.

Jollei uskonto pysty johdattamaan totisia etsijöitä, vika on uskonnon eikä etsijän. Silloin uskonnon filosofiaa pitää tutkia ja parantaa. Olen täysin tietoinen siitä, että kristikunnassa on erilaisia ihmisiä, enemmän tai vähemmän ajattelevia. Vähemmän ajattelevia ei voi moittia opillisista heikkouksista, mutta opettajia – pappeja – voidaan kritisoida. Heidän pitäisi kyetä luotsaamaan etsijät päämäärään eikä olla pönkittämässä ennakkoluuloja virkansa puolesta.

Sama ilmenee vaihtelevasti kaikissa uskonnoissa. Sen tähden uskonnot on asetettava tarkastelun alaiseksi. Koska ihmiskunta on yksi kokonaisuus, on maailmanlaajuinen ekumeniakin mahdollinen ja tarpeellinen.

Toinen teesi

Julistakaa elämä pyhäksi; elämää on kaikissa muodoissa suojeltava.

Mitä se on?
Elämä on tietoisuuden kehitysmekanismi. Sen myötä kaikki inkarnoituneet sielut täydellistyvät (pääsevät Jumalan tykö, jos halutaan käyttää tällaista terminologiaa). Niin kauan kuin tämä kestää, elämä on kaikissa muodoissaan välttämätön.

Kaikella maanpäällisellä elämällä on erityinen tehtävänsä. Kaikki elämän muodot ovat suhteessa toisiinsa, siksi kullakin muodolla on erityistehtävänsä kokonaisuudessa. Kaikkea elämää on siis suojeltava eikä uhrattava sitä kevytmielisesti itsekkäille periaatteille tai kestämättömille tarkoituksille.

Luonnossa toimii laki, jota kutsun uhrautumisen laiksi. Sen mukaan vähemmän kehittynyt tajunta, uinuva tietoisuus, kuten kasvien, uhrautuu korkeamman tajunnan kehityksen hyväksi. Samat lait koskevat myös eläinten maailmaa, missä tappaminen on kuitenkin elonjäämisen edellytys. Merkittävää on, että sekä kasvi- että eläinmaailmassa tapetaan vain oman elämän ylläpitämiseen tarvittava määrä. Ihmisen eloonjääminen ei sen sijaan ole riippuvainen liharuoasta. Ihminen voi selviytyä maistamatta elinaikanaan yhtäkään murusta lihaa tai kalaa. Ihmisen on kuitenkin vallannut eduntavoittelu ja luulo, että hänellä on oikeus hallita luontoa. Tämä on levinnyt erityisesti kristikuntaan ja sanotaanpa Raamatunkin sallivan lihansyönnin. Samoin on islamin laita. Niinpä molempien uskontojen lähtökohta onkin sama eli juutalaisuus. Kristittyjen mukaan tappaminen on sallittua – vastoin heidän mestarinsa opetusta. Jeesus oli mitä todennäköisemmin kasvissyöjä, essealaiset olivat kasvissyöjiä ja uusien selvitysten mukaan Jeesus oli yksi heistä ja tietoinen esimerkiksi terravadabuddhalaisten opeista, joita hän itse hyvin pitkälti julistikin.

Joukko apokryfisiä kirjoituksia kertoo ja kaikki myöhemmät kirjoituslöydöt Jeesuksen jälkeisiltä ajoilta vahvistavat väitteen, että ’kristikunnan ensimmäiset opettajat (papit) olivat kasvissyöjiä ja vasta järjestäytyneen kirkon karkotusuhan pakottamina taipuivat syömään lihaa’.
Kristikunnan yksinoikeudekseen omima rakkaus, vaikka kaikki muut uskonnot opettavat myös sitä, sellaisena kuin se tulkitaan kristittyjen käytännön filosofiassa, joutaa myös mennä menojaan. Joko kristityt eivät ymmärrä mitä epäitsekäs rakkaus on tai heiltä jää rakkauden filosofia käytäntöön soveltamatta. Onko Jeesuksen opin mukaista rakkaudesta kristinoppiin tappaa toisinajattelevia kuten on tapahtunut meidän päiviimme saakka? Onko lähimmäisen rakkautta kristikunnan tavoin aina halventaa pakanoita ja ei-kristittyjä? Onko fundamentalistien naispappivaino Jeesuksen opettamaa rakkautta? Onko rakkautta se, että esimerkiksi Evankelinen yhdistys Suomessa kehottaa ihmisiä boikotoimaan naispappeja? Näkemykseni mukaan tämä on kaukana rakkaudesta!
Kristikunnan puhe rakkaudesta maailmaa muuttavana voimana ei ole mennyt perille edes äärikristityillä. Sen tähden olisi elämän pyhyyden kunnioittaminen ymmärrettävämpää ja kenties ihmiskunnalle hyödyllisempää kuin kirkon idealismi, jota sen puolestapuhujat mitä törkeimmin käyttävät väärin. Oikeudenmukainen humanismi olisi parempi perusta.

Kolmas teesi

Tehkää jumalkäsitys ymmärrettäväksi. Selittäkää jumaluudeksi se kaikkiallinen järki, joka on havaittavissa pienimmästä atomista maailmankaikkeuden toimintaan saakka. Tällöin Jumala voidaan todistaa myös tieteellisesti ja kaikki esitykset monimutkaisesta persoonallisesta jumalasta käyvät tarpeettomiksi.
Saattakaa kolmiyhteys alkuperäiseksi: olemassaolo (aine), elämä ja henki (joka ohjaa elämän kehitystä). Saattakaa myös Kristus-käsite alkuperäiseen puhtauteensa: hyvän heräämiseksi ihmisessä. Näitä seikkoja on julistettu vuosituhansia ennen Jeesuksen aikaa.


Mitä se on?
Kuka tahansa, joka yrittää paneutua kristilliseen jumalkäsitykseen ja kolminaisuusoppiin, tajuaa kummankin mahdottomuuden. Ainoa etsijälle tarjottu selitys on: Tutkimattomia ovat Herran tiet, joita eivät kirkon opettajat itsekään ymmärrä, jäsenistä puhumattakaan eli vallitsee käsittämätön hämäryys.

Tutkittaessa vilpittömästi kolminaisuusoppia havaitaan pian, että kyseinen käsitys on täysin ymmärrettävä esimerkiksi hindulaisuudessa. Siinä on aivan looginen selitys olemassaolosta: olevuus, liike ja tietoisuus, joita kuvataan symboleilla Shiva, Vishnu ja Brahma. Tästä on peräisin eri uskonnoissa ilmenevien kolminaisuuksien runsaus.
Noin 180-luvulta lähtien kristikunta on vähin erin peukaloinut vanhastaan tunnettuja käsityksiä sovittaakseen ne oppiin (Jeesuksen jumaluuden osoittamiseksi), joka sai alkunsa v. 325 jaa.. Sen jälkeen syntyi kummajainen jumaluudeksi, kolmipäinen ykseys – kuin mätäkuun juttu.

Itse Jumala kuvataan persoonalliseksi, mikä merkitsee heidän filosofiassaan isää. Kristillisen opin mukainen luomisen ulkopuolella tai yläpuolella oleva persoonallinen jumala on mahdottomuus. Se on sitä paitsi vastoin Paavalin tulkintaa, jonka mukaan Jumala on kaikkialla läsnä oleva; Hänessä me olemme, elämme ja liikumme (Apt 17:28). Tämä on ainut oikea lähtökohta. Vanhimpien opetusten mukaan on olemassa kaikkiallinen jumaluus, mikä on osoituksena järjestä kaikessa mitä kosmoksessa on ja liikkuu. Tiede puhuu laajenevasta maailmankaikkeudesta, mikä merkitsee, että maailmankaikkeus oli kerran – noin 15-20 miljardia vuotta sitten – massa, jonka dimensio oli nolla (Stephen Hawking: KOSMOS). Toisin sanoen kaikki nyt kosmoksessa hajonnut tietoisuus oli mukana. Alku oli henkeä

Edelleen itämainen filosofia sanoo universumin syntyneen Brahmanin meditaatiosta, Brahmanin ajatuksesta. Brahman on idän opin mukaan ensimmäinen luotu, emanoitunut Jumala – sekin aikaan sidottu eli ajallinen. Brahmanin takana on Parabrahman, määrittelemätön, muuttumaton, kaiken alkulähde.

Nämä käsitykset ovat vain viitteellisiä kristillisessä ajattelussa. Mikä estää käyttämästä näistä käsityksistä ymmärrettävää selitysmallia, joka on tieteellisestikin kattava?

Pappien levittämä käsitys siitä, että muut filosofiat olisivat redusoituja kopioita kristikunnan kolminaisuudesta ei ole totuudenmukainen, vaan toiveajattelua ja selvä todistus siitä, miten kristillinen totuudenetsintä toimii. Suosittelen benediktiinimunkki Bede Griffithsin kirjaa Idän ja lännen henkinen yhteys (TS ISBN 951-95663-0-9) oppaaksi itämaiseen ajatteluun ja siihen, kuinka tietyt perustotuudet voidaan liittää syvempään kristilliseen ajatteluun. Teos olisi varmasti hyödyksi teologiaa opiskeleville ja muillekin vakavasti ajatteleville ihmisille.
Kristus-käsite on kauan ennen kristinuskoa merkinnyt hyvän (jumalallisen) heräämistä ihmisessä. Ikivanhojen filosofioiden mukaan ihminen on aineen vanki, jota on muinoin Egyptissä kuvattu universumiin ristiinnaulitulla ihmisellä. Kristus-prinsiipin heräämisellä alkaa ihmisen vapautus.

Kristinopin arkkitehdit ovat muuttaneet nämä käsitteet koskemaan ihmistä, Jeesus Nasaretilaista, tehdäkseen hänen jumalasemansa uskottavaksi ja hyväksyttävämmäksi. Kun kristinopin kristus-käsitys on näin rakentunut nykyiseen käsittämättömään muotoonsa, on ilmeisiä syitä olemassa kysymyksen uudelleenarviointiin. Alkuperäiseen totuuteen palaamista arvostaisi varmasti Mestari Jeesuskin.

Neljäs teesi

Luopukaa Jeesuksen jumaluudesta, sillä se perustuu kirkolliskokouksen päätökseen. Asettakaa tilalle profeetta tai Mestari Jeesus oikeaan yhteyteensä.

Mitä se on?
Koko Jeesuksen jumaluus on vähitellen syntynyt ajatusrakennelma. Lähes kaksi vuosituhatta kristillinen taho on keinoja kaihtamatta rakennellut tätä mytologiaa.

Jeesuksen lausumissa voi varhaisempiin filosofioihin perehtynyt selvästi tunnistaa näitä – varsinkin theravadabuddhalaisia – viisauksia. Hänen suhteensa isään oli juutalainen, missä isä on auktoritatiivinen. Juutalaisten jumala oli jo kauan ollut heimojumala JHW (Jahve tai Jehova), joka kuvattiin ihmishahmoiseksi isäksi. Joissakin varhaisissa tulkinnoissa hän oli jopa naimisissa; hänellä oli siis feminiininen aspekti.

Jeesuksen filosofia perustuu selvästi aikamme kristillistä käsitystä syvemmän todellisuuden ymmärtämiseen. Tälle väitteelle saa tukea esimerkiksi Tuomaan evankeliumista, jota kirkko ei liene vielä sensuroinut.

Kun vakava etsijä havaitsee, että Raamattua on peukaloitu ja että sen alkuhistoria on paljon kirjavampi kuin kristityt myöntävät, ei ole vaikeaa asettaa Jeesusta mestarina oikeaan paikkaan. Jeesusta jumalana on sitä vastoin vaikea asettaa yhteyteensä.

Olen vakuuttunut, ettei mitään suurempia korjauksia Jeesuksen ihmisyyden vahvistamiseksi tarvittaisi, jos vanhimmat häntä koskevat kirjoitukset olisivat käytettävissä. Nag Hammadin löydöt vahvistavat asian. Ne olivat ainakin löydettäessä korjaamattomia, aitoja. Qumranin kirjoitukset todistavat Jeesuksen opettaneen myös essealaisten oppia. Viimeisten tutkimusten perusteella Jeesus opetti theravadabuddhalaisten perusviisautta.

Samoin gnostilainen uskonsuunta vahvistaa Jeesuksen aseman olleen kaikkea muuta kuin miksi se myöhemmässä kristinuskossa muodostui. Perustettu kirkko vainosi sen tähden gnostilaisia, kataareja ja muita Jeesuksen todellisen opin tuntijoita, jotka menettivät päänsä tai joutuivat tietonsa vuoksi polttorovioille. Myöhemmin näiden löytöjen jälkeen tieteellinen eksegeettinen raamatuntutkimus on asettunut suunnilleen samalle kannalle.

Tutkimustuloksia on siis riittävästi olemassa Jeesuksen saattamiseksi uudelleen maan pinnalle. Hänen arvonsa suurena opettajana ja mestarina ei kärsisi totuuden paljastumisesta. Mutta kristinusko kärsisi, mikä lienee suurin este tällaiselle muutokselle.

Viides teesi

Tehkää rikos luonnonlakeja vastaan synniksi.

Mitä se on?

Raamatun hakusanakirja sanoo, että synti on ihmisen ajautumista erilleen Jumalasta (Jahve, Jehova) ja sen sijaan että hän eläisi absoluuttisessa yhteydessä häneen, ihminen elääkin omaa itsekästä elämäänsä.
Vaihtakaa Jumala-sanan tilalle Luonto ja nähkää, muuttuuko sisältö. Niin ei käy, mutta syntikäsite on silloin selvästi määritelty. Tällöin ei tarvita Lutheria syntien kummiksi.

Uusi määritelmä ei myöskään sulje piiristä synnin syntyjä syviä. Jos vielä perisynti halutaan säilyttää, se voidaan selittää tyhmyydeksi, ymmärtämättömyydeksi nähdä kaiken riippuvan kaikesta, kykenemättömyydeksi tajuta luonnon toimintaa.

Kuudes teesi

Opettakaa, kuinka karma toimii opiksi ja ojennukseksi nuorille ihmisille, joilla on elämä edessään.

Mitä se on?
On varmasti järkevämpää ja opettavaisempaa kertoa karmasta ja sen toiminnasta kaikessa elämässä kuin yrittää vakuttaa ihmisille Jumalan olleen hullu ja ottaneen ihmisten synnit päälleen, kuten eräs teologi asian ilmaisi.

Seitsemäs teesi

Lopettakaa saarnaaminen oikotiestä armoon ja tehkää ihmisestä vastuullinen tekemisistään.

Mitä se on?

Jos joku (firma tai yksityinen) maksaa aina laskusi, hämärtyy varmasti kykysi erottaa kallis ja halpa toisistaan. Samoin on psyyken laita suhteessa syntiin ja vastuuseen. Kristinopin päädilemma on ja pysyy: oppi armosta vapauttaa monet omantunnontuskista väärin perustein. Armo ei kuitenkaan vapauta väärintekijää tekojensa karmallisista seurauksista, sillä ”mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää”.

Kahdeksas teesi

Julistakaa ihmisen tehtäväksi kehittyä täydelliseksi (tulla yhdeksi Jumalan kanssa, mikäli tätä ilmaisua halutaan käyttää) ja että ihminen on täällä oppiakseen.

Mitä se on?

Kun ihmiskunta kehittyy positiiviseen suuntaan, mikä voidaan osoittaa analysoimalla ihmisen historiaa sekä fyysiseltä että psyykkiseltä kannalta, täytyy looginen päämäärä olla täydellisyys – tietoisuuden kehittyminen täydelliseksi. Tapahtumaa voidaan valottaa esimerkillä. Ihmisen ITSE voidaan merkitä pisteeksi. Tietoisuus voidaan kuvata pistettä ympäröivällä kehällä. Eri yksilöillä on erikokoisia ympyröitä, mikä merkitsee, että tietoisuutta voidaan muuttaa ja niin muodoin laajentaa.
Tämän tapahtuman päämääränä täytyy olla tietoisuuden ulottuminen kaikkeen – ihmisen tuleminen kaikkitietäväksi ja kaiken ymmärtäväksi. Uskonnollisen terminologian mukaan on kysymyksessä yhdeksi tuleminen Jumalan kanssa. 

Tämä päämäärä on loogisempi ja toteutumiskelpoisempi kuin epätäydellisiä ihmisiä vilisevä kristittyjen paratiisi. 

Yhdeksäs teesi

Liittäkää kristinuskoon jälleensyntymän hypoteesi niin kristinopin pahimmat solmut aukeavat, sillä käsitykseni mukaan elämä ei ole mikään kertakäyttöilmiö vaan sen vakavana tehtävänä on tietoisuuden kehittäminen.

Mitä se on?
Koska tietoisuus kehittyy hitaasti, ei luonnollisestikaan yhden ainoan elämän aikana ole mahdollista saavuttaa tavoitetta – kaikkitietävyyttä, ei-erillään olemista. Sielu ei ole kuolematon, mutta ITSE on, ja tietoisuuden kehityksessä on lähinnä kysymys Itsensä kasvattamisesta ja kehittämisestä niin, että kaikki muuttuu ITSE:ksi.
Kristinusko jakaa ihmisen ruumiiseen, sieluun ja henkeen. Se ottaa huomioon näkyvän osan sekä sen mitä jää eloon kuoleman jälkeen: sielu/henki. Se antaa ihmiselle vain yhden mahdollisuuden; tämän elämän, vaikka jokaisen lähtökohta on syntymästä lähtien erilainen.
Suosittelemaani näkemystä kuvattakoon esimerkillä. Perenna – monivuotinen kasvi – koostuu maan alla olevasta juuresta sekä maanpinnan yläpuolella olevasta varresta, lehdistä ja kukista. Koska perenna on monivuotinen, se merkitsee, että kasvi palaa vuosittain näkyvään muotoon juuressa olevasta subjektiivisesta tilasta. Joka syksy kasvi kuolee muodostaan. Voidaan myös sanoa, että objektiivinen osa vetäytyy takaisin subjektiiviseen tilaansa, juureen. Tässä tilassa kasvilla on mukanaan kaikki informaatio menneestä sekä uudet kokemukset juuri päättyneestä maanpäällisyydestä. Seuraavana keväänä kasvi inkarnoituu uudelleen objektiiviseen tilaansa ottaen huomioon sen informaation, joka sillä on lukuisista edellisistä inkarnaatioistaan ja sen ohella myös informaation äskeisestä maanpäällä olostaan. Tämä viimeksi mainittu informaatio on lepokauden aikana työstetty subjektiivisella puolella ja se toteutuu nyt evoluutioprosessin kautta objektiivisessa olemassaolossa. Näin jatkuu tapahtuma, kunnes inkarnoituminen objektiivisessa maailmassa ja kokemukset maanpäällisestä kenties ympätään uuteen lajiin, jolla on mahdollisesti toinen tehtävä.
Kun luonto pyrkii toimimaan johdonmukaisesti, on ilmeistä, että ihminen toimii samojen periaatteiden mukaan. Koska tietoisuuden kehittyminen on pitkä ja hidas prosessi, se toteutuu ainoastaan reinkarnaation kautta.
Sitä paitsi on koko joukko muita faktoja, jotka tukevat loogista jälleensyntymähypoteesia. Tämän vuoksi olisi jälleensyntyminen otettava mukaan kristinuskoon, vaikka Jeesuksen tehtäväksi jäisi vain Mestarin tehtävät.

Kymmenes teesi

Erottakaa kirkko valtiosta. Kumpikin kärsii liitosta.

Mitä se on?

Kun kristinuskon kehitys vinoutuu valtion kanssa olevan liiton vuoksi ja kristikuntaa arvostellaan vielä nykyäänkin noin 1600 vuotta vanhasta erheestä, ei kirkon ja valtion yhteydellä ole mitään hyväksyttävää henkistä perustaa. On kokonaan tämän liiton syytä, että Jeesuksen oppia saa suurennuslasilla hakea organisaatiosta, joka sanoo edustavansa Jeesuksen valtakuntaa maan päällä.

Ehkäpä valtiokin saisi suurempaa arvovaltaa kansan keskuudessa, jos se olisi vapaa jostakin erityisestä uskonnonsuunnasta ja puolueeton.
Olisiko edellä esitettyjen muutosten aikaansaaminen kristinuskon tuho?
Keskusteluissa kristittyjen kanssa minun on usein annettu ymmärtää, että ko. muutosten toteuttaminen kristinuskossa olisi kristinuskon tuho. Sanotaan, että kristinuskon perusteet – sijaiskärsimys ja armo-oppi – menettäisivät merkityksensä. Kysyn, olisiko se vahinko? Tähän saakka on nimenomaan niihin luottaen tehty hirvittäviä rikoksia.
Raamatun ja kaikkien pyhien kirjojen tuki

Uskon, että Raamatusta löytyy vielä nykyäänkin enemmän tukea teeseilleni kuin kyseenalaiselle virallisen kirkon tulkinnalle, vaikka jokaisen Raamatun käännöstyön yhteydessä on pyritty yhä enemmän muuntamaan sen sanomaa kirkon virallista oppia myötäileväksi. Lisäksi ehdotettuun toimenpiteeseen löytyisi merkittävää yhteisymmärrystä ja yllättävää tukea kaikkien muidenkin uskontojen pyhistä kirjoista.  

Harry Hildén

Unimaalilma

Kuvittelen, että kaikki ihmiset näkevät unta. Myös jotkut eläimet näkevät unia. Ainakin koirat ovat varmoja unennäkijöitä. Sen tietää jokainen koiranomistaja. Nukkuva koira voi jalkalihaksillaan tehdä ilmiselviä juoksuliikkeitä. Koira voi joskus unijuoksemisen yhteydessä myös haukkua. Tämä ilmiö on mielenkiintoinen ja kertoo enemmän koiran ajatusmaailmasta – sielunelämästä - kuin luulisimmekaan.

Koiralla tuntuu olevan lähes samanlainen ajatuskyky kuin ihmisellä. Koiran aivoissa toiminee samat mekanismit, mutta koiran ajatusmaailma on vain sovitettu koiran elämää varten.

Ihmiset näkevät joskus kauniita unia, joskus painajaisia. Monesti voi kesken unen herätä, tai sen jälkeen, hikisenä ja levottomana. Miksi näin? Joskus voi toistuvasti myös nähdä samaa unta uudestaan. Sattuu, että unessa löytyy ratkaisu johonkin ajankohtaiseen ongelmaan tai saadaan vastaus johonkin mieltä vaivaavaan kysymykseen. Mitä tällainen merkitsee, ja kuinka se on mahdollista?

Ihmeellisintä unennäkemisessä on, että unessa unennäkijä voi keskustella jonkun toisen ihmisen kanssa. Unessa keskustelukumppani näkyy, mutta kasvonpiirteet ovat tavallisesti epäselvät. Jos unessa on muitakin henkilöitä läsnä, unennäkijä muistaa nämä hahmot epätarkkoina, mikäli niillä ei ole ollut mikään varsinaista tehtävää liittyen keskusteluun. Ne ovat tavallaan rekvisiittaa.

Itse, kun olen filosofiaan taipuvainen, olen unessa silloin tällöin pohdiskellut erilaisia asioita ”vieraiden” ihmisten kanssa. Ihmeellisintä näissä tilanteissa on, että olen kysymyksiini olen saanut jopa yllättäviä vastauksia ja varmoja mielipiteitä, joita en valveilla ollessani ole tietoisesti itse edes ajatellutkaan. Koska olen vakuuttunut siitä , että minä keskustelen unihahmon kanssa niin kuin tuntemattoman henkilön kanssa  -  jonka todennäköisesti olen  itse unessa luonut  ja jolle itse olen asettanut lauseita hänen suuhunsa  - näin oletan – ihmettelen suuresti, voiko unimaailmassa tapahtua muitakin ihmeitä? Todennäköisesti voi.

Koska olen siis  itse unessa luonut vastapelurini, täytynee minulla myös unessa olla mahdollisuus jakautua kahdeksi tai useammaksi persoonaksi. Voihan valveilla olossa myös niin sanotun skitsofreenisen ihmisen persoonallisuus jakautua kahdeksi  tai useammaksi  Onko sitten unimaailmassa näytelmän katsoja (unennäkijä) enemmän tai vähemmän skitsofreniaan taipuvainen, vai onko kaikki ihmiset, jotka näkevät unta, jotenkuten luonteeltaan skitsoja? Vai kuuluuko persoonallisuuden jakautuminen oikeasti vain unimaailmaan. Sairastumistapauksissa jaettu mieli on ikään kuin noussut  väärälle tasolle, eli unimaailmasta päivätajuntaan. Onko jokin ”tasojen välisestä verhosta” tässä tapauksessa rikkoutunut?

Unessa persoonallisuus voi ilmeisesti jakautua useaksi ilman että siinä esiintyvät unihahmot tunnistavat saman alkuperänsä eli ”sukulaisuutensa” myös unennäkijään. Tämä kuulostaa hassulta mutta uskon, että se hipaisee totuutta.

En tunne unimaailmaa ja siihen kuuluvaa psykologiaa, mutta olen ajatellut, että silloin kun ihminen näkee keskustelusta unta, täytyy hänen käyttää vastapelurina – teosofisesti ilmaistuna jotakin itsessään olevaa tasoa tai ainakin osaa siitä. Esimerkiksi alitajunta näyttää keskustelu-unessa jakautuvan kysyjään ja vastaajaan. Unessa vastaaja koetaan unennäkijästä erillään olevaksi.

Onko niin, että unta näkevän henkilön alitajunta  on jo aikaisemmin valmiiksi ratkaissut henkilön alitajunnassa uinuvat kysymykset tai ongelmat, vaikka se ei ole vielä nostanut ratkaisun henkilön päivätajuntaan? Unen kautta ihminen näyttää kykenevänsä  saamaan valmiiksi ratkaistut ongelmat tietoisuuteensa. Ne tulevat unitajunnassa esiin ja sieltä ne nousevat eetteritasoon muistoina ja henkilön herätessä päivätajuntaan.

Tästä ilmiöstä johtuen voi paremmin ymmärtää esimerkiksi sanontaa ”Jumala kutsui minua tekemään niin ja niin” - esimerkiksi lähteä lähetyssaarnaajaksi tms., kuten joissakin keskusteluissa voi kuulla. Jos lausujalle, jolla on sellaiset haaveet, ajatus vielä on varmistunut siihen liittyvän unen kautta, tuntuu asia varmalta – jumalalta tulleelta, vaikka se todennäköisesti on henkilön oma toiveuni, joka jaetussa (pilkotussa) alitajunnassa nousee unen muodossa  unitietoisuuteen ja siirtyy sieltä eetterimuistiin ja henkilön herätessä valvetilaisuuteen – päivätajuntaan.

  Me tiedämme kokemuksesta, että jos joku nimi tai asia on tilapäisesti unohduksessa, emme hakemalla aina löydä sitä muististamme, ja jätämme asian sikseen. Kuitenkin alitajunta – meiltä lupaa kysymättä – jatkaa työskentelyään asian parissa. Ja  yht´äkkiä tulee vastaus mieleemme, kuin kirkkaalta taivaalta. Tämä osoittaa, että joku osa meistä voi tietämättämme toimia itsenäisesti. Näin tapahtunee ilmeisesti myös unessa. Tapahtuman kulku voi esimerkiksi olla näin: Unennäkijän alitajunta  on joskus hereillä ollessamme meissä havainnut jonkin epäselvän ja ratkaisematta jääneen ongelman tai kokemuksen, joka kuitenkin on jo painunut alitajunnan muistiin (eetteritasolle).  Se on näin ollen päivätajunnasta pois. Nukkuessamme, kun ajatukset tavallaan kelluvat eri vahvoina kuvina astraalitasollamme, voi alitajunta tarttua johonkin määrättyyn ajatusmuotoon, josta se luo tulevalle unelle näyttämön. Sitten unennäkijä ”luo” tulevan tapahtuman ja keskustelukumppanin osasta omasta alitajunnastaan.  Se tietää ongelmamme ja ratkaisut ennen kuin me itse oivallamme ne valvetilassamme. Unessa keskustelijat eivät näytä tietävän olevansa lähtöisin  samasta alkuperästä, vaikka unennäkijä asettaa jopa repliikit vastapelurinsa suuhun.

Näin voi alitajunta valmistaa unitapahtumalle kysymykset ja vastaukset ja dialogin laina-minän kanssa, vaikka kysymykset ja vastaukset ovat jo kypsyneet kysyjän alitajunnassa hänen hereillä ollessaan mutta eivät vielä olleet päässeet unennäkijän  arkitietoisuuteen. Unessa on ilmeisesti mahdollisuus tyhjentää ja keventää alitajuntansa varastoa, josta ei unennäkijä päivätajunnassa vielä tiedä mitään. Joitakin esteitä voi olla asioiden nousemiselle kysyjän päivätajuntaan. Alitajunta pystyy näin ollen puhumaan mutkan kautta suoraan unennäkijälle ja sen kautta pääsemään – tämän herätessä – hänen päivätietoisuuteensa.

Alitajunnallamme on ilmeisesti pääosa unien maailmassa. Mutta koska alitajunnalla on myös yhteys sitä vielä korkeammalle tasolle, voi luonnollisesti sieltäkin unien kautta nousta päivätajuntaamme merkittäviä asioita. Samanlaiset mekanismit aikaansaavat todennäköisesti myös intuitiivisia oivalluksia ja ideoita ajattelijan ollessa ”veltossa valvetilassa” - silloin kun ihminen unohtaa olevansa valveilla mutta ei nuku tai on juuri torkahtamassa eli eräänlaisessa hetkellisessä mietiskelytilassa. Tästä toiminnasta on löydettävissä paljon näyttöä.

Unimaailma on ihmeellinen ja kuuluu mitä todennäköisimmin ihmisen kasvun ja kehityksen mekanismeihin.

 

 

Sivun alkuun