Home Artikkeleita Esitelmiä Ikoner Kirjoja Religionsfilosofi 10 teesiä 10 teser teosofia Yleiskäsitteitä

E-mail: harry.hilden@pp.inet.fi

Teosofia

Teosofisia peruskäsitteitä
Suuri elämänaalto
Tajunnan kehitys alimmassa eläinkunnassa
Yksilön kehitys
Maailmat joissa elämme
Jälleensyntymisoppi
Karma
Kuoleman jälkeinen olotila
Sisäisen elämän tekniikka
Psyykkiset kyvyt
Luonnon salainen puoli
Ihmisen korkeampi kehitys
Ihmiskunnan vanhemmat veljet

TEOSOFISIA PERUSKÄSITTEITÄ

Vaasan Sateenkaari-loosin kurssiohjelma 2005, joka pohjautuu Eva Franzénin kirjaseen ”Teosofi - en studiekurs”. Teksti on vapaamuotoisesti suomennettu ja osittain täydennetty.

- Teosofia  kuvaa kehitystä maailmankaikkeudessa (universumissa), mihin me ihmisetkin kuulumme.
- Energia, elämä ja tajunta tulevat samasta lähteestä, jumalallisesta juuresta.
- Ei-organisoitu elämä on henkeä, organisoitu elämä on ainetta. Henki on vapaa, aine on sidottu.
- Inhimillinen psyyke ilmaisee hengen ja aineen välistä vuorovaikutusta.
- Kaikki kehitys, myös ihmisen kehitys, on yli-inhimillisten hierarkioiden johdatuksessa, jonka toimintaa universumissa usein personifioidaan jumalallisena kolminaisuutena.
- Koko ihmiskuntaa sieluttaa jumalallinen elämä (tai juuri). Ihmiskunta on sen vuoksi yksi ainoa veljeskunta.
- Inhimillinen tajunta kehittyy toistuvien sivilisaatioiden kautta, jokainen edustaen ihmiskunnan henkisessä luonteessa yhtä tasoa.
- Jokainen yksilöllinen ihminen kehittyy kaikkien näiden sivilisaatioiden kautta toistuvien elämien sarjassa.
- Yksilö perii jokaisessa elämässä aikaisempien elämiensä ajatusten, tunteiden ja  tekojen tulokset, hyvät ja huonot , ja hänen on näistä rasitteista koetettava vapauttaa hengen kolmea perustoimintaa: tahto, ymmärrys ja rakkaus.
- Ihminen kykenee omilla pyrkimyksillä ja yli-inhimillisten älyjen (opettajien) avustuksella saavuttamaan yliluonnollisia tajuntatiloja ja voi niiden kautta täydellistää suuren kehityssuunnitelman tarkoitusta itsessään.
- Täydellistäminen merkitsee tietämisen, rakastamisen ja hyödyntämisen rajatonta kehittämistä ihmisessä..
- Teosofisella Seuralla ei ole dogmeja. Yllä olevat toteamukset ovat vain
joitakin muistiinpanoja opin tärkeistä kohdista.  Ne ovat tietä osoittavia eikä mitään rajoittavia.

SUURI ELÄMÄNAALTO

Ihminen, ajattelija, etsii jatkuvasti fyysistä, emotionaalista ja älyllistä tyydytystä, mutta tulee harvoin täysin tyydytetyksi ja silloinkin vain lyhyeksi hetkeksi. Hänen himonsa (halunsa) ja hänen nautintonsa johtavat ajan myötä kyllästymiseen ja ikävystymiseen.

Kun ihminen saavuttaa tämän pisteen, hän alkaa pohdiskella elämän tarkoitusta. Onko tämän kaoottisen maailman takana minkäänlaista suunnitelmaa? Uskonko todella Jumalaan? Olinko ennen syntymää olemassa, ja olenko kuoleman jälkeen todella olemassa? Mikä on kärsimyksen tarkoitus ja elämien erilaisuuksien selitys? Miksi elämässä on erilaisia mahdollisuuksia ja kykyjä? Teosofian opiskelu voi ainakin jossain määrin antaa meille vastauksia näihin kysymyksiin.

Teosofia on sekä uskontoa, filosofiaa että tiedettä. Filosofiaa siksi, että se antaa meille teorian maailman kehityksestä ja sen vaikutuksesta meidän kehoomme ja sieluumme aurinkokuntamme osina. Teosofian uskonnollinen aspekti on, että sen jälkeen, kun se on meille yleisen kehityksen kulun osoittanut, se osoittaa myös mahdollisuuden jouduttaa  kehitystä. Se on tiedettä siltä kannalta, että se ei käsittele mainittuja aiheita uskon kohteena vaan tosi tietona, joka on opiskelun ja tutkimuksen kautta saavutettavissa. Se osoittaa, ettei ihmisen ole turvauduttava ainoastaan sokeaan uskoon, vaan hänellä on piileviä kykyjä, jotka, kun ne kerran herätetään, antavat mahdollisuuden itse tutkia sisäisen elämän todellisuutta. Teosofia tukee väitteitään osoittamalla itse tietä kykyjen kehittämiseen. Teosofia perustuu korkeasti harjaantuneiden yksilöiden havaintoihin, mikä on mahdollistanut myös muille mainitunlaisen kehityksen.

Teosofian maailmankaikkeus kehittyy (tapahtuu) olemassa olevan suunnitelman mukaan. Ainoastaan ihmisen ajatuksissa vallitsee kaaos hänen rajoittuneen ymmärryskykynsä takia. Suunnitelman nimi on evoluutio. Se merkitsee kykyjen kehitystä askel askeleelta. Jokainen yksilö on oleellinen osa tätä kehitystä. Ihmisen kyky havaita henkistä maailmaa kasvaa kehityksen myötä ja se tulee aikanaan sulkemaan pois erillisyyden illuusion ja johtamaan meitä tietoisuuteen siitä, että kaikki elämä on yhtä. Evoluutioprosessi on ainoan kulkemista ainoaan; tie ykseydestä moninaisuuden läpi ja kokemusten kautta takaisin elämän ykseyteen, siihen äärimmäiseen, jota joskus Jumalaksi kutsutaan.

Kehityksellä on kaksijakoinen toimintatapa. Elämänmuodot kehittyvät niissä  olevan elämän vuoksi; elämä kehittyy kokemuksen kautta, jota saadaan eri muotojen avulla. Pyrkiessään sopeutumaan ympäristöönsä muodot  tulevat yhä monimutkaisemmiksi, kun taas elämä, joka perustaltaan on puhdasta tajuntaa, tulee yhä pelkistetymmäksi mitä lähemmäksi se pääsee tavoitettaan. Tapahtuma  voidaan jakaa kahteen osaan: matkaan poispäin ykseydestä, ja matkaan takaisin. Välillä kohdataan hyvin vaikea käännekohta. Ihmisen halu kokemuksiin ajaa alun perin hänet ulos rauhastaan rajattomuudessa ja tämä halu vangitsee häntä yhä karkeampaan aineeseen. Kyllästyminen ja ikävä saa hänet vihdoin kääntymään kohti oikeata kotia. Kokemus on edelleen kasvamisen aiheuttaja, mutta mielenkiinnon suunta ja aihe ovat muuttuneet toisenlaisiksi. Nyt on etsijän katse kasvavalla innostuksella kääntynyt kohti ykseyttä. Syntyy tietoinen yhteys jumalalliseen ja etsijä löytää  tavoitteensa (Vrt. Raamatun kertomus tuhlaajapojan paluusta).

Matkalla sisäänpäin menetelmä muuttuu. Saamme luonteeseemme lisääntyvää mielenkiintoa fyysisiä kokemuksia ja tunteita sekä mentaalista toimintaa kohtaan, sillä tämän kautta saamme tarpeelliset kokemuksemme. Pyrkimys tyydyttää omia halujamme vääjäämättä erottaa meidät toisista ihmisistä. Mutta jopa tällä eristäytymisellä on arvonsa, koska se tekee kokemuksistamme voimakkaampia. Meistä tulee näin  vahvoja persoonallisuuksia. Kuitenkin eristyneisyyden naamio varjostaa henkistä todellisuuttamme, joka on näkymätön, mutta ikuinen osa jokaista ihmistä.

Muuntuminen merkitsee myös suurta rasitusta. Kääntymisen aika, jolloin yksilö taistelee puhtaasti maailmallisen menestyksen ja syvemmän henkisen ymmärtämisen välillä, voi kestää kauan. - Matkalla sisäänpäin muuttuu tapahtuman luonne. Tekemällä itsemme yhä vapaammiksi suhteessa kehoomme ja psyykeemme ja tulemalla niiden herroiksi, saamme kokemusta ja opimme käyttämään niitä työkalunamme. Opimme vähitellen elämään rauhallisemmin ja vähemmän persoonallisella tasolla, keinolla, joka on fyysisten halujen, emotionaalisten myrskyjen ja mentaalisen ylpeyden  tuolla puolen. Vaikka persoonallisten kokemusten arvon ymmärrämmekin, nousemme asteittain niiden yläpuolelle, niin, etteivät ne enää häiritse tasapainoamme. Kun me olemme rauhallisia ja hillittyjä, voimme vihdoin saada selvän kuvan todellisesta tavoitteestamme.

Näin teosofinen filosofia synnyttää hypoteesin, että elämä on yhtä vaikka se ilmenee lukemattomissa muodoissa. Kaikissa niissä, kivi-, kasvi- ja eläinkunnassa, elämä toteuttaa  tarkoituksensa inhimillisten ja yli-inhimillisten tasojen läpi. Kehitys tapahtuu kaikissa näissä ihmisen kentissä. Mitään ei ole olemassa erillään ainoasta elämästä.

Kehitys etenee syklisyyden lain vaikutuksesta eli lakisidonnaisten olotilojen ja tajuntavaiheiden kautta, ja se käy kaikkien, fyysisen, emotionaalisen, mentaalisen, intuitiivisen ja henkisen kentän läpi. Ihmisen kehitys tapahtuu siis kaikilla olemisen tasoilla.

Aikamme ihmiset ovat käännekohdassa. Tässä esitetty  filosofia tarjoaa mahdollisuuden muuttaa elämänsä kulkusuunnan uudenlaisen ajattelun ja sen työstämisen sekä lisääntyvän luonnon ymmärtämisen kautta.

Kysymyksiä

1.        Minkälainen yhteys on elämän ja muodon kehityksellä?
2.         Mainitse joitakin vaikeuksia, jotka kohtaavat ihmistä matkalla poispäin (ulos harmoniasta) ja matkalla takaisin (kotiin).
3.        
Millä tavalla kehitys hyötyy tunteesta olla erillinen yksilö?
4.        
Onko sinulla jonkinlainen tunne siitä, että maailmankaikkeus kehittyy suunnitelmallisesti tietyn lain mukaan? Miksi näin?
5.    Tukeeko joku nykyaikainen tiedemies tällaista ajattel

TAJUNNAN KEHITYS ALIMMASSA ELÄINKUNNASSA

Elämä on kaikissa muodoissa ainoa yhdistävä voima. Voidaan sanoa, että tajunta syntyy, kun elämä ja muoto kohtaavat. Elämässä tajunnan kehitys näkyy lisääntyvänä havaintokykynä sekä lisääntyvänä kykynä ohjata elämänvirtoja muotojen kautta. A Study of Consiousness –kirjassa (Tutkimus tajunnasta) Mrs Besant kirjoittaa: ”Tajunta ja elämä ovat identtiset, eli  samalle asialle kaksi nimitystä ulkopuolelta ja sisäpuolelta katsottuna. Ei ole elämää ilman tajuntaa eikä tajuntaa ilman elämää…”

Sitä, että mielenkiintomme on keskittynyt ykseyteen, sanotaan elämäksi. Kun ajattelemme moninaisuutta, pohdimme tajuntaa. Unohdamme, että moninaisuus johtuu aineesta ja sisältyy aineen olemukseen. Aine on peili, jonka kautta yksi (ainoa) muuttuu moneksi.

Kuuluisa intialainen tiedemies Sir Jagadir Chandra Bose on kokeillaan osoittanut myrkyistä ja muunlaisista stimulanteista aiheutuvia reaktioita - myös väsymysoireita -  ei vain kasveissa vaan myös kivissä ja mineraaleissa. Ero kiven ja ihmisen tajunnan välillä on vain havaintokykyjen välistä aste-eroa. ”Jumala nukkuu mineraaleissa, uneksii kasveissa, herää eläimissä ja tulee minätajunnaksi ihmisissä.”

Miten kehitys tapahtuu? Elämä stimuloituu jatkuvasti uuteen kokeiluun (uusiin pyrkimyksiin) aineellisten muotojen moninaisista kokemuksista. Kitka ja taistelu niiden muotojen välillä, joita elämä sieluttaa, antaa lisääntyvää tietoutta ulkopuolella olevasta maailmasta, kunnes  eläinmaailmassa ulkomaailma käsitetään jotenkin erillään itsestä (yksilöstä) olevana eli ei-minänä (omasta yksilöstä  erillään olevana; minä ja muu maailma). Rajoitukset, joihin muodot pakottavat elämän, auttavat kehitystä. Elämän ristiinnaulitseminen muotoon ja sen astuminen alas aineeseen luo uusia elämänilmennyksiä. Täten on esimerkiksi siemenen maassa ensin hajottava ennen kuin se kykenee itämään ja synnyttämään uuden kasvin. Kehitystä ei edistä  staattinen tyytyväisyys vallitsevaan ympäristöön, vaan dynaaminen sisältäpäin tuleva laajentuminen ja tyytymättömyys, joka heittää sivuun vanhan muodon rajoitukset. Elämä pyrkii aina kohti jotakin tavoitetta.  Elämällä on, tiedostettuna tai tiedostamattomana aina visio tavoitteesta ja tämä visio laajenee jatkuvasti. Eräässä vaiheessa pyrkimys voi koskea vain itsesuojelua tai suvun uusiutumista; myöhemmässä vaiheessa voi kehityksen impulssi olla inspiroiva välähdys täydellisestä ykseydestä äärimmäisen (kaiken elämän) kanssa.

Menkäämme nyt yksityiskohtaisemmin niihin kehitysvaiheisiin, jotka edustavat eri luomakuntia: kivi-, kasvi- ja eläinkuntaa sekä ihmiskuntaa. Jokaisessa näissä luomakunnassa saadaan ilmiselvästi määrättyjä ominaisuuksia tai kykyjä; esimerkiksi taipumuksia, joita on pantu alulle menneisyydessä. Ne saavat nyt täyttymyksensä, kun taas tulevia mahdollisuuksia on havaittavissa (elämän) kehityksen edetessä.

Pysyvyys on kivikunnassa dominoiva ominaisuus. Sen luomukset ovat jäykkiä ja liikkumattomia. Kuitenkin titaaniset luonnonmullistukset varhaisten geologisten tapahtumien yhteydessä pakottivat mineraalikoostumuksen (–substanssin) jossain määrin reagoimaan ulkoapäin tuleviin tapahtumiin. Kivikunnassa tällainen kyky reagoida kehittyi hitaasti. Mainittiin jo, että metallit voivat väsyä ja myrkyttyä. Sen voidaan ajatella olevan jonkinlaista alkukantaista tajuntaa  - ei ihmistunteiden tai aistimusten kaltaista - vaan heikkoa reagoimista johonkin ulkoa tulevaan. Tällaisen reaktiokyvyn lisääntyessä nopeutuu myös kemiallinen toiminta ja rakentuu yhä monimutkaisempia molekyylejä. Atomia, joka (tavallaan) on pienoisaurinkokunta, voidaan pitää tämän vaiheen perusyksikkönä. Sitä symboloi piste.

Suunnattu aktiviteetti (toiminta) on tyypillistä kasvikunnalle. Se on kyky kurkottautua määrättyyn suuntaan. Kasvi työntää juurta, runkoa tai vartta. Se pyrkii tukevasta ”pisteestä” kahteen eri suuntaan, ylös ja alas. Kasvi kykenee  jäämään eloon vain sopeutumalla ympäristöönsä. Tässä vaiheessa alkeellinen tajunta, joka kehittyi kivikunnassa, on pakotettu reagoimaan ja siten kasvamaan, niin että se alkaa hyödyntää ja assimiloida   lämmönvaihtelua, tuulta ja sadetta. Kemialliseen toimintaan liittyy kyky kasvaa ottamalla ja assimiloimalla (liittämällä itseensä) ravintoa. Alkaa lisääntyminen hedelmöittymisen kautta. Kasvien muodot, värit ja tuoksut ovat tietoinen pyrkimys houkutella mehiläisiä ja muita hyönteisiä luokseen sekä kasvien sopeuttamiseen ympäristöönsä. Nerokkaat ratkaisut siementen suojaamiseksi ja niiden levittämiseksi viittaavat jo aavistuksenomaisesti eläinten huolenpitoon jälkeläisistään. Protoplasmasolun ydin on kasvikunnan ykseystekijä. Tämän symboli on pystyssä oleva viiva, ”pisteestä” sekä alas että ylöspäin.

Dominoiva ominaisuus eläinkunnassa on silmänräpäyksellinen, vaistomainen reaktio ympäristöön. Kasvukyvyn lisäksi, joka kehittyi kasvikunnassa, tulee  liikkumavapaus. Mukavien kokemusten muisto johdattaa eläintä metsästämään mielenkiintoisia asioita ja epämiellyttävät muistot luovat pelkoa ja pyrkimyksiä paeta pelättyä. Tästä syystä eläinten kokemukset tulevat valtavan paljon rikkaammiksi ja intensiivisemmiksi kuin kasvien.

Äidinrakkaus ja suojaava huolenpito jälkeläisistä kehittyy. Eläinnaaras voi taistella henkensä menettämiseen asti suojellakseen pentujaan ja molemmat vanhemmat osoittavat antaumuksellista kiintymystä. Näin  eläimissä syntyy kyky reagoida tunteilla. Samanaikaisesti aivot kehittyvät  yhä enemmän ajatus-  ja muistikuvien tullessa yhä monimutkaisemmiksi. Kotieläimet voivat osoittaa asiayhteyksien ymmärtämistä (yhteenvedon kykyä) ja eläimillä on usein erittäin hyvä muisti. Sympaattinen hermosto, joka suorimmin välittää tunteille vaikutelmat ympäristöstä, saavuttaa eläinmaailmassa täydellistymisensä. Parasympaattinen hermosto (cerebrospinaalihermosto) saavuttaa myös tietyn kehitysasteen, vaikkakin cerebrum (isot aivot) kehittyvät valmiiksi vasta ihmisessä.

Ihmisvaihe voidaan vertauskuvallisesti esittää näin: Kasvikunnan symboli, pystysuora- l. vertikaalilinja, yhdistyy vaakalinjaan. Täten syntyy nelisakarainen risti, joka on ihmisen symboli.

Näemme siis, miten tajunta rakentuu askel askeleelta: ensin tukevuutta (stabiliteettia), liikkumattomuutta, siten kyky suunnata aktiviteetti, sen jälkeen eläinten liikkumavapaus ja kyky nopeisiin vaistomaisiin reaktioihin ulkomaailmaan nähden. Vihdoin tulee yksilö inhimillisellä tasolla tietoiseksi itsestään erillisenä minuutena (minänä). Tässä vaiheessa on mielen (mentaliteetin) kehitys sille luonteenomaisinta, ja tässä alkavat ensimmäiset vapaan tahdon ilmaisut eli kyky valita.

Kysymyksiä

1.    Mikä on tietoisuuden tyypillisintä toimintaa kivikunnassa? Kasvikunnassa? Eläinkunnassa?  Anna esimerkkejä!
2.     Onko luonnossa muotoja luovilla impulsseilla fyysinen alkuperä?
3.     Millä tavalla voi muotojen rajoittuneisuus edistää elämän kehitystä?
4.     Mitä tarkoittaa elämä, muoto, tajunta, ykseys?

YKSILÖN KEHITYS

Kun elämä kehitystiellään saavuttaa inhimillisen vaiheen, tulee jotakin sellaista mukaan, joka ei näy normaalisti eläinten kehitysvaiheissa. Missä on elämää, on myös jonkin asteista tajuntaa. Korkeimmilla eläinlajeilla on  kehittynyt sellainen tajunta, joka jo muistuttaa inhimillistä tajuntaa. Mutta eläin ei koe itseään ”minänä”. Se ei ajattele ”minä olen” tai ”tahdon”.

Kun olento siirtyy eläinkunnasta inhimilliseksi olennoksi, tapahtuu yksilöityminen,  ja tämä merkitsee itsetietoisuutta. Eräät luonnon kehittämät elämänmuodot tulevat siihen vaiheeseen, että ne voivat henkisen egon kautta tulla paremmaksi, pysyväksi minäksi, joka kokee itsensä erillisenä oliona. Se voi havaita  ja huomioida itseään ja sekä elämässä että kuolemassa  säilyttää minätunteensa. Sen vuoksi on tarkasti ottaen väärin sanoa, että olemme kerran olleet eläimiä. Fyysinen kehomme on perintö eläinkunnasta, mutta inhimillinen ”minä” syntyy yksilöllistymisessä siten, että  minä ottaa fyysisen kehon käyttöönsä. Kristinoppi puhuu ”Jumalan luomasta ihmissielusta” tarkoittaessaan tätä tapahtumaa.

”Henkinen kipinä”, ihmissielu, ”luotu jumalan kuvaksi”, aloittaa näin kehitystiensä. Silloin kun yksilöityminen on päässyt niin pitkälle tajunnan kehityksessä kuin se eläinkunnassa on mahdollista, särkee tai räjäyttää jonkinlainen vahva impulssi rajat ja avaa tien johonkin uuteen. Se voi olla vahva antautumisen tarve  tai toive ymmärtää. Mutta se voi myös tapahtua pelon tai vihan kautta. Muutoksen aiheuttaneen impulssin laji vaikuttaa paljon ihmisegon suhtautumiseen ympäristöönsä. Niillä, joilla on tekemistä kehittyneimpien eläinten kanssa on sen vuoksi suuri vastuu.

Sen jälkeen kun yksilöityminen on tapahtunut, ei enää ole paluuta eläinkuntaan. Ego inkarnoituu kerran toisensa jälkeen ihmiskehoon, ensin primitiiviseen. Vähitellen se oppii sitä hallitsemaan. Ensiksi ovat lähes kaikenlaiset kokemuksen hyödyksi, mutta vähitellen kehittyvät erottamiskyky ja järki, tunteet hienostuvat ja ego oppii kaihtamaan karkeimpia aistimuksia.  Yksilölliset erityispiirteet kehittyvät.

Voidaan puhua kolmesta yksilöllisestä päätyypistä, joilla kullakin on oma kehitystiensä. Ensimmäinen kehitystie ilmenee ennen kaikkea tahdon ja toiminnan kautta. Yksilö pyrkii muotoilemaan ainetta eli rakentamaan ja luomaan fyysisellä tasolla. Tällä tiellä kehittyvät taisteluvalmius, organisaatiokyky ja johtajuus.

Toinen tyyppi kehittyy parhaiten rakkauden ja antaumuksen kautta ja tämä yksilö tuntee vetovoimaa uskonnollisiin ihanteisiin. Kolmannen tyypin erikoisuus on tieto. Hän haluaa tutkia ajatella ja suunnitella – primäärinen impulssi on aina mentaalinen. Muu osa, eli sekundäärinen osa sielunelämästä, tulee aina perässä.

(Tyyppijaoitus intialaisittain: karmajoogi, bakhti-joogi ja jnana-joogi.)

Ennen kuin tavoite saavutetaan on jokaisen yksilön herätettävä kaikki kykynsä eloon ja tultava monipuoliseksi. Mutta tämän vuoksi ei ole tarpeellista kokea kaikkea, sillä jos vakavasti seuraa yhtä linjaa (kehitystietä), heräävät vähitellen tajunnan kaikki puolet toimintaan ja ne voivat johtaa samaan päämäärään.

Ensimmäinen osa egon kehityksessä kulkee kerskailun (ja näyttämisen halun) merkeissä, minkä yhteydessä tunne vahvistuu ja yksilö hakee nautintoa ja tyydytystä välittämättä toisista. Mutta vähitellen tulee ikävystyminen ja kyllästyminen. Kärsimykset, joita on muille aiheuttanut, palaavat lahjomattoman lain mukaan aiheuttajalle takaisin ja luovat siten tietä myötätunnolle ja toisen huomioon ottamiselle. Näin lähestytään sitä kriittistä käännekohtaa, josta puhutaan ensimmäisen luvun ensimmäisessä kappaleessa. Ihminen alkaa aavistaa, että päämäärä on ykseys eikä erillisyys ja että se, joka on huonosti käyttäytynyt muita kohtaan on myös käyttäytynyt huonosti itseään kohtaan. Aineen (materian) herruus on järkkynyt ja henkiset impulssit pääsevät helpommin tajuntaan. Keho tulee palvelijaksi eikä herraksi. Ja myös ajatus ja tunne tulevat vähitellen työkaluiksi henkisen minän palveluksessa. Ihminen alkaa kokea itsensä henkisenä olentona ja huomaa, ettei hän enää ole jatkuvien kerskailujen ja näyttöjen  tarpeessa muihin ihmisiin nähden ja että hänen todellinen ihmisarvonsa on korkeammalla tasolla, eikä  ole tuhottavissa. Kannanotoissaan ihminen muuttuu vähemmän minäkeskeiseksi ja kykenee siten näkemään asioita kirkkaammin kuin ennen. Ihminen alkaa vähitellen tajuta olemassaolossa suunnitelman  ja toivoo voivansa vastata sen haasteisiin. Sisäinen hallitsija on ottanut ohjaimet käsiinsä ja ohjaa kehoa, ajatuksia ja tunnetta varmalla kädellä.

Kaikissa kehitysvaiheissa on elämä ainoa kaiken takana oleva energia, joka pakottaa ihmisen eteenpäin askel askeleelta, vaikka muotoon sitoutunut tajunta on siitä tietämätön.

Ihmisen kehityksen loppuvaiheessa impulssit tulevat ihmisen sisältä. Hänen intuitionsa herää ja inspiroi ajatukset ja tunteet. Hänestä tulee ihmiskunnan hyväntekijä ja avoin kanava jumalalliselle elämälle.

Kysymyksiä

1.Mikä on oleellinen ero ihmisen ja eläimen välillä?
2.Mikä on oleellinen ero ihmisen ajattelun ja eläimen tietoisuuden välillä?
3.Mitä merkitsee se, että on tehnyt  persoonallisen luontonsa tottelevaiseksi työkaluksi?
4.Mikä ero on sublimoinnilla ja himojen tukahduttamisella?

MAAILMAT JOISSA ELÄMME

Olemme tähän asti puhuneet elämän ja ihmisen kehityksestä ns. fyysisestä näkökulmasta. Ihmisen koostumus ei kuitenkaan ole vain fyysinen. Voidaksemme ymmärtää ihmisen kehitystä laajemmasta näkökulmasta, mm. siitä perspektiivistä, joka ottaa huomioon jälleensyntymän, uudelleen syntymän uuteen maanpäälliseen elämään (katso seuraava artikkelia) ja ne kokemukset, jotka nämä eri vaiheet yksilölle aiheuttavat, on tarpeellista huomioida myös ylifyysiset maailmat.

Tiedämme, että silmämme voi rekisteröidä vain pienen osan kaikista valonsäteistä. Samoin korva kykenee kuulemaan vain osan kaikista olemassa olevista ääniaalloista.

Tieteellisten kojeiden avulla olemme siis onnistuneet toteamaan, että on olemassa fyysisiä ilmiöitä, jotka ovat yhtä todellisia kuin kiinteä aine, mutta kuitenkin ovat aistiemme reaktiokyvyn ulkopuolella. Eri aikakausien näkijät ja okkultistit ovat todistaneet, että fyysisen tuolla puolen on vielä muita kenttiä, toisia tasoja, joissa elämä luo ja ilmaisee itseään valon ja äänen kautta ja että ihmisillä on kehoja tai instrumentteja näitä eri tasoja varten.

Niitä maailmoja tai tasoja, jotka kuuluvat yhteen meidän maapallomme kanssa, sanotaan olevan seitsemän.  Niistä fyysinen taso on alin ja karkein. Näillä tasoille on annettu erilaiset nimet eri uskontojen ja filosofioiden yhteydessä. Sanat Atma, Buddhi ja Manas seuraavassa taulukossa ovat hindulaista terminologiaa. Vanhimmassa teosofisessa sanastossa ei yleensä käytetä sanaa ”keho”, vaan puhutaan mieluummin ihmisen seitsemästä prinsiipeistä.  

Taso

Keho (prinsiipit)
Kokeamman minän eli Egon maailma
BUDDHI
henkinen sielu, intuitio
MANAS
puhdas ajatus
KAUSAALIKEHO
ASTRAALITASO
persoonalliset tunteet ja himot
ASTRAALIKEHO
Alemman minän eli persoonallisuuden maailma
EETTERITASO
fyysinen aavistus ja vitaliteetti (elinvoima)
EETTERIKEHO
TIIVIS FYYSINEN TASO
tiivis fyysinen keho, autonomiset fyysiset toiminnot
FYYSINEN KEHO

Voidaan havaita, että kaikessa olemisessa on elämää ja muotoa. Elämä on elämää antava prinsiippi, joka ilmenee määrättyinä muotoina. Tämä ei koske vain egoa suhteessa persoonallisuuteen, se koskee myös jokaista osaa ihmisen koostumuksessa.

Korkeampi  mentaalinen prinsiippi edustaa muotoa Egon maailmassa. Sillä on Buddhi elämää antavana prinsiippinä.

Intuitiivistä Buddhista tasoa nimitetään myös Kristustajunnan tasoksi. Sille on tunnusomaista ykseys ja kirkkaus. Persoonallisuuden maailmassa on astraalikeho elämää antava prinsiippi. Siksi sulkeutunut tunne-elämä niin usein tuo tullessaan sairautta ja voimattomuutta fyysisellä tasolla.

On tärkeää muistaa, että nämä tasot eivät ole paikallisesti erossa toisistaan, vaan että ne läpäisevät toisensa samalla tavoin kuin radioaallot voivat olla yhdessä ja samassa tilassa vain aallonpituuksien toisistaan erottamina.

Länsimaalaisen on vaikeaa kuvitella muotoa ja väriä fyysisellä tasolla erillisinä. Tämän päivän materialisti kuvittelee ajatuksen olevan sähköelektronien toiminnan tulosta aivojen kudoksissa ja olevan riippuvainen aivoista. Itämaalainen osaa helpommin kuvitella ainetta substanssina, joka ei ole fyysistä ja joka reagoi ja muotoutuu ajatus- ja tunneimpulssien kautta. Kun ajattelemme ja tunnemme, syntyy ajatusmuotoja ja tunneaaltoja ja niillä on muotoja ja värejä. Sen jälkeen, kun ne on luotu, ne elävät pysyvästi omalla tasollaan, kunnes niiden energia, jolla me olemme ne varustaneet (ladanneet), on tyhjentynyt.

Selvänäköiset ihmiset (senkaltaisilla kyvyillä varustetut) ovat kuvanneet olosuhteita näkymättömissä maailmoissa. Mentaalimaailma rakentuu aineesta, joka reagoi jokaiseen ajatusimpulssiin ja antaa jokaiselle ajatukselle sen muodon, heikon ja epämääräisen tai selkeän ääriviivoiltaan, aivan kuten hiekka lasilevyllä muodostaa erilaisia kuvioita (malleja) riippuen siitä miten lasia kopautetaan. ”Ajatusten virta” ei ole vain sanonta, sillä samankaltaisuus hakee kaltaistaan ja ajatusmuodoilla on pyrkimys yhtyä toisiinsa ja muodostaa kollektiivisia virtoja tai muotoja. –Korkeampi  mentaalimaailma on abstraktin ajattelun maailma. Siellä rakentuu persoonattomia symboleja ja sen subtiili aine reagoi idealistisiin suunnitelmiin, filosofisiin käsitteisiin ja ideasysteemeihin, jotka rakentuvat ykseyspyrkimyksille sekä hyvään tahtoon. Alempi mentaalimaailma reagoi kaikenlaiseen tavalliseen ajatteluun, joka liikkuu objektiivisessa maailmassa ja on läheisesti sidottuna persoonallisiin hyvän ja pahan tunteisiin.

Emotionaaliset impulssit panevat astraalimaailman liikkeet alulle, mutta ne liikkuvat virtana ja saavat muotonsa ja stabiliteettinsa mentaalisen vaikutuksen kautta. Näillä molemmilla maailmoilla on omia asukkaitaan; heikkoja olioita, jotka oleilevat ulospäin menevällä kehityksen kaarella, menossa kohti tiiviimpää ainetta. Ne käyttävät inhimillisiä ajatusmuotoja keinona stimuloida elämäntunnettaan.

Eetteritaso on fyysisen tason elämänpuoli. Eetteriaine tuntuu olevan luonteeltaan sähkömagneettista. Jokaisella elävällä organismilla on vastaavuutensa eetterikehossa, joka edustaa sen vitaalienergiaa. Inhimillinen eetterikeho eli eteerinen kaksoispuoli toimii myös siltana, jonka kautta henkiset ja psyykkiset impulssit saavuttavat fyysisen kehon aivot ja hermokeskukset ja vaikuttavat kehon terveyteen.

Kun fyysinen keho kuolee, tämä yhdyslenkki katkeaa ja eetterikeho hajoaa melko lyhyen ajan sisällä.

Kysymyksiä

1. Onko ihminen ainoa fyysinen olio, jolla on eetterikeho?
2. Mikä merkitys eetterikeholla on fyysiselle keholle?
3. Mikä ero on korkeamman ja alemman mentaalimaailman välillä?
4. Miksi persoonallisuuden sielunelämän voitaisiin sanoa olevan ”astromentaalista”?

JÄLLEENSYNTYMISOPPI

Jaksottaisuuden laki on kaikille luonnon ilmennyksille yhteinen. Elämä kehittyy rytmillisten toistojen sarjan kautta.  Vuodenaikojen vaihtelut, kuunvaiheet, päivät ja yöt, tähtien kiertokulku ovat ajan kudelmassa osa elämän kudelmaa, jossa elämän eli tajunnan jatkuva paine eteenpäin muodostaa liikkeen (juoksun).

Olemme nähneet miten elämä on kulkenut alempien elämänmuotojen kautta ja hankkinut jokaisesta niistä valtakunnista lisääntyvää kykyä reagoida ympäristöön ja rakentanut itselle yhä tunneherkempiä kehoja. Kun kehitys viimein on aikaansaanut aivot ja hermojärjestelmän, jotka kykenevät ilmaisemaan ajatuksia, tahtoa ja rakkautta, silloin tapahtuu siirtyminen inhimilliseen vaiheeseen. Ihminen ei ole sellaisenaan koskaan ollut inkarnoituna kivi-, kasvi- tai eläinkuntaan, vaan ihminen kuuluu toiseen kategoriaan. Ihmisen oikea koti on korkeammalla mentaalitasolla  ja hänen todellinen luontonsa on henkinen.

Monadi tai jumalallinen kipinä ei koskaan joudu erilleen jumalallisesta keskuksesta. Niin kuin helmiä pujotellaan lankaan sitoutuvat kipinään ne pienet atomit, jotka joka tasolla toimivat polttopisteenä elämän kokemuksille.  Näihin pysyviin atomeihin rekisteröityvät ja säilyvät yksilön kaikkien tasojen kokemukset. Kolmiosymboli esittää kahdella korkeammalla tasolla monadin kolmea aspektia. Yksilöllisellä ihmisellä on nämä kolme kykyä tai ominaisuutta, tahto, viisaus ja luova ajatus. Hänen tietonsa työskentelee kolmella tasolla, Atma-, Buddhi- ja korkeampi Manas –tasoilla, joilla tasoilla nämä ominaisuudet manifestoituvat suoraan. Jokaisella tasolla ihmisellä on pysyvä atomi. Animaalisella ihmisellä, joka on alemman eläinkunnan kehityksen tulos, on myös pysyvä atomi konkreettisessa maailmassa, tunteen ja fyysisen aineen tasoilla. Teosofisessa kirjallisuudessa nimitetään tavallisesti yksilöllistä sielua Egoksi tai Korkeamaksi Minäksi.

On myös olemassa muita jaotuksia ihmisen eri aspektien suhteessa. Joskus jotkut niistä tuntuvat harhaanjohtavilta ja jopa hämmentäviltä. Kuitenkin ne ovat oikeita, kukin omalla tavallaan, ja vähitellen nähdään eri näkökulmia samasta keskeisestä totuudesta tarjoavien näkemysten arvo. Nämä esitykset perustuvat osittain vanhoihin kirjoituksiin, osittain sellaisten henkilöitten lausumiin, joilla on ollut kyky tehdä omia havaintoja. Emme kuitenkaan saa unohtaa, että huolimatta siitä millaisiin auktoriteetteihin nämä näkemykset nojaavatkin, meidän on nähtävä ne vain teorioina. Meidän  on vältettävä uskomista heti dogmaattisiin väittämiin ja pidettävä mieli avoimena kunnes voimme - ainakin  jossain määrin – itsenäisesti todentaa ne.

Todellinen minä jokaisessa meissä syntyy vasta individualisointihetkellä, ja sen on opittava käyttämään kehojaan ajatuksen, tunteen ja toiminnan tasoilla voidakseen niiden kautta ilmaista luovaa henkistä luontoaan. Tähän tarvitaan monta elämää, kuten monta elämää tarvittiin myös eläinkunnassa ennen kuin aivot ja hermosto tulivat niin herkiksi, että kykenivät  vastaamaan ajatusimpulsseihin. Eräs itämainen opettaja sanoo:”Ego ei astu alas buddhiselta tasolta persoonallisuuden vuoksi” (Patanjali, Jooga Sutrat, IV.23). Persoonallisuus on olemassa Egoa varten. On hyvin tärkeää, että ymmärtää tämän suhteen, koska on erittäin suuria eroja tavassa nähdä jokapäiväisen elämän mukanaan tuomat iloiset ja tuskaiset kokemukset .

Kun yksilön on aika inkarnoitua, hän ääntyy ulospäin ja kerää ympärilleen uutta ainetta uutta mentaali- ja astraalikehoa varten. Tämä aines vetäytyy häneen hänen menneitten elämien kokemusten tasoilla (Tähän palataan seuraavassa luvussa). Sen jälkeen hänet johdatetaan syntymään fyysiseen kehoon, joka pystyy ilmentämään niitä kykyjä, joita hän on menneisyydessä hankkinut. Jokainen inkarnaatio tuo tullessaan valtavia ongelmia mitä tulee sukupuoleen, rotuun, uskontoon  yhteiskunnalliseen asemaan sekä kulttuurillisten mahdollisuuksien suhteen, henkilökohtaisiin siteisiin ja mahdollisuuksiin kohdata vanhoja ystäviä, myös vihollisia.

Uuden persoonallisuuden sielunominaisuudet heräävät hitaasti. Ensimmäiset seitsemän vuotta on tietoisuus keskittynyt fyysiseen tasoon, seitsemästä neljääntoista vuoteen kehittyy nopeasti astraalikeho, joka dominoi joskus fyysistäkin. Neljästätoista kahteenkymmeneenyhteen on mentaalikeho kehityksen   polttopisteessä. Tutkimukselle on näissä jaksoissa tarjolla monta mielenkiintoisia puolia.

Aikuisena ihminen käy läpi vaihtelevia kohtaloita: hän menee naimisiin, tekee työtä, huvittelee, kärsii sekä kohtaa vanhoja ystäviä ja vihollisia ja hankkii myös uusia. Tavallisesti Ego syntyy samaan sukupuoleen monta elämää peräkkäin ja vaihtaa sen sitten useaksi elämäksi vastakkaiseen sukupuoleen. Tämä lienee eräs selitys siihen, että on  olemassa naismaisia miehiä ja miehenluontoisia naisia, sillä joskus tapahtuu, että   voimakkaasti luonteenomaiset piirteet ”roikkuvat” mukana inkarnaatiosta toiseen. Se keho, mihin on syntynyt, on kuitenkin se keho, mitä Ego nyt tarvitsee. Siksi on parasta hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä oppimaan ne läksyt, joiden eteen se meitä asettaa.

Syyn ja seurauksen laki, tai Karma, hallitsee kokemuksia jokaisessa inkarnaatiossa. Jokainen elämä tulee pitkäksi tai lyhyeksi, sairaalloiseksi tai terveeksi, rauhalliseksi tai täyteen vaihtelevia kokemuksia riippuen yksilön tarpeista, hänen kehitysvaiheistaan ja hänen menneisyyden teoistaan. Myöhemmässä luvussa tarkkailemme lähemmin niitä voimia, jotka tuovat iloa tai surua, vapautta tai rajoituksia. Ihmiset ympärillämme ovat eri kehitysvaiheissa. Kun se  meille selviää, meidän on helpompi ymmärtää ja kestää toisten vaikeuksia ja ongelmia.

Jokaisella kansakunnalla tai rodulla on omat erityiset ominaisuutensa. Tämä antaa yksilölle tietyt kehitysmahdollisuudet. Sieluja syntyy eri rotuihin sekä omien että muiden tarpeiden mukaan. Korkealle kehittyneet sielut voivat valita syntyä alistettujen tai alikehittyneiden kansojen pariin niitä auttaakseen. Nämä sielut saattavat ottaa kantaakseen raskaita velvoitteita sellaista rotua kohtaan, jota ne joskus ovat vahingoittaneet tai rakastaneet. Sekä rakkaus että viha sitoo meitä elämä elämän jälkeen toisiin ihmisiin.   Vahvat tunteet tai himot, kovuus, kunnianhimo ja vallanhimo tuo meidät kerta toisensa jälkeen samojen ihmisten pariin ja samoihin tilanteisiin, kunnes opimme miten näitä ihmisiä on kohdeltava.

Kun ihmiset vanhenevat tulee niistä vähemmän toimivia ja vähemmän kiinnostuneita ulkomaailmasta. Sitten he asteittain valmistautuvat jättämään ruumiinsa. Kun kuolema tulee he vetäytyvät vaikeuksitta fyysisestä kehosta ja siirtyvät lepovaiheeseen kääntyen sisäänpäin astraalimaailmassa.  Siellä  he sulattavat menneen elämän kokemukset. Kun näiden kokemusten ydin on varastoitunut astraaliseen tai alempaan mentaaliseen ”pysyvään atomiin”, kuten kasvin kaikki mahdollisuudet ovat varastoituna siemenessä, jättää ihminen taakseen nämä tasot ja siirtyy korkeammalle mentaalitasolle. Vasta silloin kun kaikki menneen elämän opetukset ovat sulaneet ja muuntuneet ominaisuuksiksi ja sisäiseksi mahdollisuuksiksi, Ego palaa uuteen inkarnaatioon. Inkarnaatioiden välistä olotilaa käsitellään tarkemmin myöhemmässä luvussa.

Syy miksi emme tavallisesti muista menneitä elämiämme on, että aloitamme jokaisen fyysisen elämämme alusta, ei vain uusine aivoineen vaan myös uusine mentaali- ja astraalikehoineen. Joskus sattuu kuitenkin, että ihmiset, jotka ovat kuolleet kovin nuorina, syntyvät hyvin nopeasti uudelleen säilyttäen osia vanhasta astraali- ja mentaalikehosta. Silloin he usein kykenevät, varsinkin lapsuudessaan muistamaan menneiden elämien tapahtumia. Nämä muistot kalpenevat vähitellen iän myötä. Todellinen minä kaikissa meissä muistaa kuitenkin  menneisyyttään. ja mitä parempi yhteys on korkeamman ja alemman minän välillä, sitä paremmat mahdollisuudet on muistaa menneitä elämiä. Mutta tarvitaan suuri määrä itsehillintää, persoonattomuutta ja henkistä erottamiskykyä jotta muistot saavuttaisivat  turmeltumattomassa muodossa päivätajuntamme.

KARMA

On olemassa laki, joka sielulle joka palaa maanpäälle ratkaisee  tulevat olosuhteet ja myös sielun tilaa kuoleman jälkeen. Tämä laki on karma. Karman toiminnasta on yleisesti käytössä oleva määritelmä, joka kuuluu:  jokaista toiminnan muotoa seuraa vastaavanlainen vastatulos, ja näin ollen on häviämätön yhteys toiminnan ja seurauksen välillä olemassa. Idän viisaat sanovat, että olemme sidoksissa jälleensyntymän pyörään, joka toimii kolmessa maailmassa - fyysisessä, astraali- ja mentaalimaailmassa loputtomine syyn ja seurauksen ketjuna, sillä jokainen toiminta synnyttää heti vastatoimintaa.

Ainoa vapautus loputtomasta jälleensyntymästä on hävittää tietämättömyys elämän tarkoituksesta ja lakata vaeltamista tietämättömyydessä sekä tutkia karmaa ja luonnon lakeja ja vähitellen oppia elämään näiden lakien myötä, eikä vastustaa niitä. Meidän ei tarvitse iankaikkisesti olla sidottuna luonnon lakeihin. Ymmärtämällä ne, ja toimimalla viisaasti suhteessa niihin, pääsemme lakien herraksi ja saavutamme vapauden kunkin lain hallitsemalla alueella. Esimerkiksi ymmärtämällä vetovoimalain (gravitaatiolain) toiminnan sekä painon ja paineen jakautumisen periaatteen – mikä kaikki johtuu maailmankaikkeudessa olevista iankaikkisista jännitteistä, joita gravitaatiolaiksi tai vetovoimalaiksi nimitetään - voidaan  rakentaa pilvenpiirtäjiä, valtavia kaarikatoksia ja kupoleja, jotka tuntuvat uhmaavan painovoimalakia. Kuitenkin painovoimalain on olemassaolostaan itse asiassa kiittäminen vetovoimalakia .

Eräälle jumaluudelle annettu nimi on Ensimmäinen Syy  ja sen vuoksi voidaan otaksua, että karma alkoi toimia manifestoidun elämän alussa. Tässä kirjoituksessa puhutaan kuitenkin vain inhimilliseen elämään vaikuttavasta karmasta.

Voimme ajatella karmaa kolmesta narusta kierrettynä köytenä, joka sitoo monta elämää toisiinsa.  Se sitoo myös yhteen erilaiset tapahtumat samassa elämässä. Jokainen naru hallitsee määrättyjen tekojen aikaansaamista .

Ajatukset luovat mentaalimaailmassa tapahtumia, tunteet saavat aikaan tunnekehossa ja sen lähipiirissä reaktioita,  ja toiminta fyysisellä tasolla luo vastatoimintaa ympäristössämme  ja meidän fyysisessä kehossamme. Mutta samalla kaikki kolme narua ovat toisiinsa kietoutuneena ja vaikuttavat näin ollen myös toisiinsa, kuten hyvin tiedämme  ajatus vaikuttaa meidän tekoihimme ja tunne meidän ajatuksiimme, kunnes jopa hukkaamme tiedon siitä, miksi me ajattelemme, tunnemme tai toimimme, niin kuin teemme.

Yhteenvetona voidaan sanoa: usein toistetut määrätynsuuntaiset ajatukset muodostavat ajatustottumukseksi, ajatustottumuksemme rakentavat meidän luontoamme - toivomuksemme osoittavat mihin suuntaan mielenkiintomme haluaa liikkua, samalla pyrkien luomaan meille  tilaisuuksia  tyydyttää  sitä. Toimintaa fyysisellä tasolla aikaansaa muutoksia ympäristössämme.

Tämä selitys karmasta pääpiirteissään on klassinen. sekä traditionaalinen näkemys. Uudenaikaisempi samaan lopputulokseen johtava tapa lähestyä tätä kysymystä on käyttää samaa menetelmää kuin nykyajan tiedemiehet tutkiessaan luonnossa syysuhteita. Biologiassa esimerkiksi tutkitaan joidenkin kasvien tai hyönteisten symbioosia (yhteiselämää), samoin  maaperää, ilmaa ja vettä, joiden keskinäiset reaktiot liitetään yhteen yhteiseksi kollektiiviseksi tutkimuskohteeksi. Voidakseen sitten siitä päätellen ymmärtää jokaisen yksittäisen yksilön elämänkulku.

Usein käytetään ilmaisuja ryhmäkausaliteetti tai  ryhmäsyy  kuvaamaan hyvin intiimiä (läheistä) yhteistoimintaa monen syyn ja seurauksen vaikutuksesta, silloin kun tämä  vaikutus ulottuu kaikkien ryhmien osatekijöihin. Tämä koskee luonnollisesti myös meitä ihmisiä. Esimerkiksi jokin sairaus ei synny vain yhdestä syystä. Eikä enää voida edes pitää faktana teoriaa, jonka mukaan määrätty bakteeri olisi yksin syynä johonkin sairauteen. Ravinto, työ, tartunnan riski, tunteet, ajatukset - eikä vähiten – henkinen vitaliteetti (elinvoima ja tasapaino) ovat kaikki huomioitavia tekijöitä kun tutkitaan yksilön kykyä vaikeissa olosuhteissa vastustaa sairauksia ja edesauttaa terveenä pysymistä.

Rva Anni Beasant määrittele karmaa tajunnan ja ympäristön välisenä reaktiona. Tämä lienee paras olemassa oleva määritelmä karmalle. Tajuntamme vaikuttaa jatkuvasti ympäristöömme, ja ympäristö meihin kaikilla persoonallisuuden tasolla. Joka hetki karmamme vaikuttaa kaikilla tasoillamme. Karmamme vaikuttaa myös  meissä olevien eri kehojen väliseen yhteistyöhön, jokaisen (eri tason) kehon ja ympäristön yhteistoimintaan omalla tasollaan, sekä meidän ajatuksemme ja tunteemme  piirissä olevien ihmisten ulkonaisiin olosuhteisiin. Tämä luo joka hetki uutta karmaamme.

Ajatelkaamme egoa, joka palaa maan päälle taivasmaailmassa (ajallinen kuoleman jälkeinen toivetila) tehdyn kierroksen jälkeen ja rakentaa kehonsa mainitun karman lain alaisuudessa. Mentaalisen aineen laatu, jonka ego vetää puoleensa (mentaali-) kehonsa rakentamista varten, määräytyy hänen entisen elämän ajattelun tasosta. Ajattelun laiskuus aikaansaa raskaan ja jäykän mentaalikehon, kun vilkas äly synnyttää nokkelan ja toimivan  mentaalikehon, josta kiinteys todennäköisesti puuttuu. Samalla tavalla emotionaalisella (tunne-) tasolla: menneisyyden voimakkaat  tunteet vetävät puoleensa ainetta, joka reagoi antaumukseen, kun taas avoin ja ystävällinen luonne aikaansaa astraalikehon, jolla on tämän kanssa vastaavat ominaisuudet.

Fyysisellä tasolla kohtaamme perinnöllisyyden ongelmaa. Niin kuin ihminen on menneinä aikoina kylvänyt saa hän myös niittää, fyysisellä puolella yhtä lailla kuin näkymättömällä. Jos ihminen on kehittänyt  itsessään määrättyjä erikoistaitoja, esimerkiksi muusikkona, tiedemiehenä tai taloustieteilijänä, hän tarvitsee aivot ja hermojärjestelmän, jotka voivat tuoda ilmi kyseessä olevan lahjakkuuden. Jos häneltä puuttuu äly, tai jos hän on elämäntavoillaan tylsistyttänyt sielun ominaisuuksia, lankeaa hänelle keho, jolla on vastaavanlaiset rajoitukset. Väärinkäytetty lahjakkuus tuo myös rajoituksia ja vaikeuksia seuraamuksinaan.  Ego joutuu senkaltaisten vanhempien pariin, jotka voivat aikaansaada sille tärkeimmät perintötekijät omaavan kehon. Yksilön Karma ratkaisee mitkä geenit kulloinkin päivitetään. Tämä selittää miksi samassa perheessä jotkut ominaisuudet ovat aktivoituneet vain yhdellä lapsella seitsemästä, kun muut ominaisuudet pysyvät tällä lapsella piilevinä vaikka ne aktivoituvat perheen toisissa  lapsissa. (Harvoin syntyy samaan perheeseen enemmän kuin yksi nero.)

Usein on niin, että hakeudumme elämä toisensa jälkeen samaan ihmisryhmään, vaikka suhtautumisemme sen eri yksilöihin vaihtelee. Tämä on luonnollista koska yhteisesti luotu karma on yhteisesti työstettävä. Siksi voidaan sanoa, että myös isompia ja pienempiä ryhmiä voi inkarnoitua yhdessä. Esimerkiksi, kun joku kansakunta on aikaansaanut tai luonut itselleen karmista velkaa sopimattomalla menettelyllä (esim. sotimalla) muita kansakuntia kohtaan, voi sen kansan enemmistö saada vielä mahdollisuuden inkarnoitua yhdessä voidakseen siten hyvittää luotua velkaa. Kun suuret katastrofit tapahtuvat maailmassa, on se yhtä vähän sattumaa kuin katastrofin tapahduttua yksilön elämässä (Suuret luonnonmullistukset ovat tavallisesti hyvin vaikeita etukäteen hahmottaa).

Koska on mahdotonta ilmaista koko menneisyytemme yhdessä ainoassa elämässä, jää jokaisessa inkarnaatiossa joitakin puolia olemuksestamme ilmentymättä. Suureksi voidaan sanoa ihmistä, joka on niin assimiloinut menneen karmansa ,että voi milloin tahansa hyödyntää (käyttää) suurinta osaa  näistä voimavaroistaan. Näillä ihmisille ovat usein mahdollisia monet erityiset taipumukset tai kyvyt - he ovat saman aikaa monella alalla toimivia – niillä on kykyjä, joita on kestänyt monen elämän ajan hankkia. Siksi he ovat monella alalla taitavia, kun sitä vastoin suurin osa ihmisistä työstää yhdessä elämässä vain yhtä taipumustaan.

Joskus kuulemamme ilmaisu ”hyvä tai huono karma” on väärä ilmaisu. Sitä ilmaisua pitäisi välttää. Vaikea karma ei ole aina huonoa karmaa; se voi avata uusia tiedon polkuja ja uusia mahdollisuuksia. Perheemme on sellainen, joka itse olemme itsellemme valinneet omalla elämällämme  menneisyydessä. Siihen on vaikuttanut  vihamme, rakkautemme, menestyksemme ja epäonnistumisemme. Meidän kehomme, kaikkine vaikeuksineen ja  ongelmineen, on meille sopivin antamaan ne kokemukset, joita parhaiten tarvitsemme. Hyväksymällä elämänolosuhteet, olkoon ne millaiset hyvänsä, ja oppimalla näitä kokemuksia rakentavasti  hyödyntämään, herätämme toimintaan sisässämme piilevät voimat. Luomme meneillään olevalla elämällä tulevaisuutemme joko vahvistamalla menneisyyden otetta meihin, tai sitten vapaudumme ja laajennamme mahdollisuuksiamme tässä elämässämme ja tulevissa.

Kysymyksiä

1.    Mitä tarkoittavat ihmisen ”korkeampi minä” ja ”alempi minä”?
2.    Miksi useimmat ihmiset eivät muista menneitä elämiään?
3.    Mitkä ovat ne kaksi seikkaa, jotka muutamille mahdollistavat menneitten elämiensä muistamiset?
4.    Miten ihminen vapautuu jälleensyntymän pyörästä?
5.    Miten karmaoppi poikkeaa fatalismista, eli uskosta kertakohtaloon?
6.    Miten siirtyvät taipumuksemme, kokemuksemme tulokset, elämästä toiseen?
7.    Mitä tarkoittaa ”kollektiivinen karma”?
8.    Mitä karmaoppi antaa meille jokapäiväistä elämää varten ?

KUOLEMAN JÄLKEINEN OLOTILA

Jos me olisimme kuolemanpelosta vapaita ja uskaltaisimme vastustamatta liukua pois fyysisestä kehostamme , olisi kuolema sekä helppo että kivuton. On eläimiä, jotka säännöllisesti vaihtavat nahkansa ja perhonen tulee kotelostaan ja levittää siipiään ja tuntosarviaan, jotka antavat sille aivan toisenlaisen luonteen. Lyhyen lepotauon jälkeen perhonen on valmis aloittamaan uuden elämän. Jos oikein tämän ymmärrämme, voi kuolema olla ihmiselle samankaltainen tapahtuma. Monet vanhat ihmiset, jotka ovat elämäänsä tyytyväisiä, mutta eivät pelkää kuolemaa, vetäytyvät vähitellen itseensä valmistautuen siten tulevaan muutokseen. Kun se sitten tapahtuu, he siirtyvät toiselle puolelle rauhallisesti ja hiljaa.

Jos siis tiedämme mitä edessä on, ei siirtymisessä  ole mitään pelottavaa.

Joka yö voimme jättää fyysisen kehomme ja unitilassa saada kokemuksia hienommista kehoistamme. Unen ja kuoleman välinen ero on siinä, että unen aikana fyysisen kehon ja unitietoisuuden välillä on vahva side. Jos jotakin hälyttävää tapahtuu, joko unitietoisuudelle tai keholle joka nukkuu sängyssä, tajunta (tietoisuus) kiiruhtaa takaisin kehoon ja herättää sen. Kuolemassa eetterikehon ja hienompien kehojen välinen yhteys katkeaa lopullisesti, eikä tajunta voi enää siirtyä fyysiseen kehoon takaisin. Ihmiselle, joka aina samaistaa itsensä fyysiseen kehoon, tämä voi olla hyvin kivuliasta ja hän ponnistelee kovasti voidakseen säilyttää  otteensa aineesta, koska hän eivät ymmärrä, että hän voi olla olemassa ilman fyysistä kehoa. Äkillinen kuolema, vaikkapa shokin tai lyhyen sairauden seurauksena, voi myös aiheuttaa vaikeuksia, koska ero fyysisestä  kehosta on yht’äkkinen ja raju.

 ”Kuollut” tarvitsee lepoa ja rauhaa sisäisemmissä maailmoissaan, jotta hänen ajatus- ja tunneluontonsa ehtii tottua nopeaan muutokseen.

Esirukousten arvo kuolleitten puolesta on siinä, että ajatuksemme ja tunteemme voivat vielä saavuttaa toisella puolella, astraali- tai mentaalimaailmassa olevat läheisemme, Jos me tämän ymmärrämme, voimme antaa heille paljon apua. Voimme välittää heille rauhaa, rohkeutta ja rakkautta.

Ruumiiden polttohautaus, joka on länsimaissa nopeasti yleistymässä, auttaa siirtyvää osaa nopeasti sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Koska fyysinen keho tuhoutuu siinä nopeasti ja täydellisesti, myös sen eetterinen vastine hajoaa. (Otaksuma: Arkkuhautauksessa eetterikeho jää siihen paikkaan missä ruumis säilytetään, tai mihin ruumis on haudattu. Tähän käsitykseen perustuu vanhanajan kolmen päivän ruumiinvalvojaiset. Kerrotaan, että uutena tulokkaana voi kuolleen eetteriruumis joutua muiden fyysisen puolen kanssa yhteyteen pyrkivien olioiden käyttöön. On olemassa maasidonnaisia olentoja, jotka ovat pystyneet jäämään tänne pitkään fyysisen kuolemansa jälkeen oman tai muiden eetteriaineen avulla. Tällainen ei ole toivottavaa.) Kuoleman jälkeen tajunnan on vetäydyttävä pois maanpäällisestä elämästä, eikä pyrittävä takaisin elämään. Siksi teosofia varoittaa ihmisiä meedioiden avulla yrittämästä kuolleitten kanssa yhteyksiin. Jos opimme hallitsemaan surumme ja kaipuumme ja hiljaa ja rauhallisesti lähestymään ajatuksissamme rakkaitamme, jotka hiljattain ovat jättäneet fyysisen maailman, voimme usein aavistaa heidän läheisyytensä – ainakin jonkin aikaa. ”Ikuisesti elävät”, joita maan päällä kuolleiksi sanotaan, ovat läsnä”.

Kuoleman jälkeen alkaa nopeasti unen ja levon kausi, joka on vaihtelevan pituinen riippuen levon tarpeesta ja sisäisen tietoisuuden asteesta. Se, jolla on jotakin tietoa elämästä niillä tasoilla ja on oppinut unitilassa liikkumaan hienommilla tasoilla, herää yleensä pian. Koska hän tuntee toisen puolen olosuhteet, hän tottuu pian uuteen olotilaan ja fyysisen kehon menettämiseen eläen rikasta elämää sillä tasolla, joka vastaa hänen kehitystasoaan maan päällä. Valitettavan harvat ihmiset ovat sen tason saavuttaneet. Useimmat tuovat mukanaan syvään juurtuneet ajatukset ja tunteet fyysiseltä tasolta. Nämä vaikuttavat mentaali- ja astraalikehoon ja luovat niille tavallaan kovia kuoria ja kerrostumia, jotka hajoavat vasta vähitellen.

C.W. Leadbeater ja muut selvänäköiset henkilöt ovat tutkineet ja selittäneet kuoleman jälkeistä elämää. Teosofinen kirjallisuus sisältää tästä jonkin verran aineistoa. Lisäksi on olemassa joitakin ilmoituksia, joita sanotaan poismenneiden henkilöiden sanelemiksi. Monet näistä sanomista ovat useissa kohdin ristiriitaisia. (Huom. Onkin muistettava, että nämä sanomat ovat tulleet eri kehitysvaiheissa olevien ihmisten kautta. Nämä ihmiset osaavat kuvata vain omia kokemuksiaan ja sen, minkä heidän oma menneisyytensä on heille suonut)

Tämän ajan lehti-ilmoitukset kauppaavat meedioapua ja ennustamista sivukaupalla. Sen vuoksi jokaisen on käytettävä omaa erottamiskykyä eikä pidä uskoa, että jokainen ”ylifyysisellä” tavalla meille tullut sanoma ilmaisisi absoluuttisen ja universaalisen totuuden.

(Arvio: Kuoleman jälkeinen elämä voitaneen jakaa kolmeen eri vaiheeseen, jotka seuraavat toisiaan. Ensiksi tulevat alempien astraalimaailmojen kokemukset, joskus ”kuumaksi tai kylmäksi helvetiksi” nimitetyt. Ne, jotka maaelämän aikana esimerkiksi ovat omistautuneet saituudelle, himokkuudelle ja itsekkyydelle, jäävät sinne kunnes nuo taipumukset ovat asteittain kuluneet pois. He kohtaavat ajatusmuodot, joita he ovat maaelämän aikana luoneet ja ne ovat heidän ympäristönsä tässä toisessa maailmassa. He hahmottavat ja kokevat ympäristönsä tämän karkean aineen kautta, jota he astraalikehoonsa ovat keränneet. Jokainen kokemus on täsmälleen sellainen kuin miksi he ovat sen luoneet. Luomme siis nykyisyydessä oman ”kiirastulemme”.

Sen mukaisesti, kun elämä kietoutuu sisäänpäin, karkeampi aine hajoaa astraalikehossa ja kun se ei enää vedä sielua alaspäin, tämä siirtyy seuraavaan maailmaan, missä uusi tietoisuuden kerrostuma nousee pintaan määräten sen kokemukset. Se, joka maaelämänsä aikana ei rakenna tietoisuuteensa sellaisia karkeita väreilyjä, jotka vastaavat alempaa astraalimaailmaa, ohittaa tämän vaiheen ”nukkuvana” tai tajuttomana ja siirtyy pian seuraavalle tasolle. Se on melko arkinen taso, missä meidän arkiset ajatuksemme ja tunteemme ovat materialisoituneet ympärillemme. Tämäkin on jonkinlainen kiirastuli tai puhdistusvaihe, missä hiotaan pois menneen elämän tottumukset. Tällä tasolla voivat poismenneet viipyä vuosikausia toistaen niitä tekoja tai kokemuksia, joista he ovat elämän aikana tulleet osallisiksi. Spiritistit nimittävät tämän tason korkeampaa kerrosta ”kesämaaksi”. Sen sanotaan olevan kauneuden maailma, missä kaikki henkilökohtaiset toiveet täyttyvät ajatusmuotoina omassa aurassa tai samalla tavalla ajattelevien yksilöiden kollektiivisena ajatusmuotona. Jos esimerkiksi ihmisellä on ollut maanpäällisen elämän aikana määrätynlainen ajatus taivaasta kuoleman jälkeen, vetäytyy tulija korkeammassa astraalimaailmassa muiden sellaisten pariin, joilla on ollut samankaltaisia käsityksiä ja heidän ajatusmuotonsa sulautuvat yhteen luoden taivaan, jollaista he ovat ajatuksissaan toivoneet.)

Todellista taivasmaailmaa, jota idässä nimitetään devakaaniksi, ei voida kokea ennen kuin kaikki persoonalliset tunteet on jätetty taakse. Tätä tilaa nimitetään usein toiseksi kuolemaksi ja siihen kuuluu syvällinen tietoisuuden tilan muutos. Tällöin sulaudutaan siihen osaan minää, joka kuuluu ikuisuuteen, eli päästään Minän yhteyteen, joka aina on kuulunut ikuisuuteen ja elää deevakaanisella tasolla. Mutta on hyvin vaikeaa kuvitella tätä tilaa, koska maan päällä pääsemme niin harvoin todellisen minän piiriin. Jokainen meistä on varmasti joskus kokenut absoluuttisen epäitsekkään rakkauden hetkiä, vaikkapa jonkin suuren antaumuksellisen asian yhteydessä, ajattelematta kunniaa tai kiitosta, tai epäitsekkäässä tiedon kaipuussa, pelkäämättä sitä, mitä uusi tieto voi tulla meiltä vaatimaan. Tällaisina hetkinä koetaan ikuisuutta ja koska ne ovat tavallisten aikarajoitusten tuolla puolen, ne palaavat meille kuoleman jälkeen pitkinä periodeina deevakaanissa (ansion mukaan).

Elämien pituudet maan päällä ja eri tasoilla kuoleman jälkeen vietetyt ajanjaksot vaihtelevat riippuen yksilöistä. Kehittymätön ihminen kokee ehkä vain hetken deevakaanista tasoa, kun taas (todellinen) filosofi, (todellinen) taiteilija tai itsensä unohtanut idealisti voi viipyä deevakaanissa hyvinkin kauan. He kokevat siellä uudestaan, syventävät ja rakentavat eteenpäin menneen elämän parhaimpia, korkeimpia hetkiä.

Lopuksi kaikki menneen elämän tulokset rekisteröityvät pysyvään atomiin, niin kuin kasvi talvella varastoi mahlaa ja elämänvoimaa juureensa. Elämänkierros on täyttynyt ja tajunta kääntyy taas ulospäin alkaen kerätä uuden jälleensyntymän rakennusaineita.

Kysymyksiä

1.     Mikä on varsinainen ero unen ja kuoleman välillä?
2.     Mikä on paras tapa hakea yhteyttä kuolleisiin?
3.     Millä tavalla luomme itse taivaamme ja helvettimme.
4.     Miksi tiedot astraalimaailmasta ovat usein ristiriitaisia?

SISÄISEN ELÄMÄN TEKNIIKKA

Siitä, mitä tiedämme jälleensyntymästä ja toisaalta ihmisen luonteesta voimme päätellä, että kehitys etenee hyvin hitaasti. Aineen sisältämän jäykkyyden vuoksi kehomme (olemuksemme) toistaa täysin ne reaktiot, joihin olemme tottuneet. Se oppii vain vaivalloisesti reagoimaan uudella tavalla tuttuun tilanteeseen. Kaikista kärsimyksen antamista läksyistä huolimatta, huolimatta kaikista kokemuksista eri jälleensyntymissä, ihmisen todellinen henkinen tajunta kasvaa erittäin hitaasti.

Teosofian arvo on mm. siinä, että se osoittaa meille miten me elämän, myös maailman, lakien ymmärtämisellä voimme nopeuttaa omaa henkistä kasvuamme. Levottomassa maailmassamme on mitä tärkeintä, että yhä useampi ihminen oppii ymmärtämään elämän todellisen tarkoituksen ja elämään sen mukaisesti, kohtaamaan erilaiset tapahtumat siten, että hänen henkinen elämänsä syvenee. Näinä myrskyisinä aikoina tavallisen, ajattelevan ihmisen on mahdollista löytää jonkinlaista onnea tai turvaa vain katsomalla tapahtumien taakse ja ottamalla huomioon syvälliset ja ikuiset arvot.

Mitkä ovat ne ikuiset arvot, jotka meidän on otettava huomioon? Ensinnäkin se, että ihminen on ensisijaisesti henkinen olio ja että hänen todellisella minällään on juurensa ikuisuudessa, vaikka hänen elämänsä maanpäällä on ajallinen ja tilapäinen kokemus.  Lisäksi, että se mitä hänelle elämässä tapahtuu, kuten myös hänen luonteensa ja lahjakkuutensa, ovat tuloksia toiminnasta hänen menneisyydessään. Tavalla, jolla hän kohtaa nykyisen elämänsä, hän rakentaa sekä omaansa että suvun tulevaisuutta. Ja lopuksi vielä, että meissä on voimia ja mahdollisuuksia, joita emme käytä tai joista emme ole edes tietoisia. Siinä määrin kuin kehitämme näitä mahdollisuuksia itsessämme, voimme myös herättää niitä toisissa ja siten myötävaikuttaa kärsimyksen vähentämiseksi maailmassa, kärsimyksen, joka pikemminkin on luotu tietämättömyydestä ja tyhmyydestä kuin selkeän pahuuden vuoksi.

Patanjali (eräs Intian viisas) on jakanut ihmiskunnan kolmeen ryhmään: a) maailmalliset, b) ne, jotka keräävät ansioita ja c) ne, jotka tietoisesti kulkevat kohti tavoitetta. Viimemainittuun ryhmään kuuluu vain vähän ihmisiä.  Siihen kuuluu yksilöitä, jotka ovat täysin suuntautuneita henkisiin arvoihin ja jotka ovat halukkaita uhraamaan kaiken valaistuksen voittamiseksi.  Ensimmäiseen ryhmään kuuluvia on eniten; eikä heistä ole paljon sanottavaa. Tieto jälleensyntymästä ja karmasta sekä kuolemanjälkeisestä elämästä olisi varmasti hyödyksi näille ihmisille. He eivät kuitenkaan ole halukkaita muuttamaan tottumuksiaan eivätkä rasittamaan itseään asioilla, jotka eivät tuota fyysisellä tasolla nopeita ja näkyviä tuloksia. Teosofian syvemmät opit eivät ole heille paljonkaan arvoisia.

Omituinen sanonta ”kerätä ansioita”, josta puhutaan toisen ryhmän yhteydessä, merkitsee, että ihminen pyrkii toimimaan oikein. Nämä ihmiset ovat halukkaita myöntämään oman vastuunsa tulevaisuudestaan ja he ovat myös valmiita uhrauksiin saavuttaakseen joitakin tavoitteita. Tällaisille ihmisille olisi paljon hyötyä teosofian neuvomasta ”harjoittelutekniikasta”. Tekniikka löytyy eri nimillä kaikista suurista uskonnoista.  - Kirjassa ”Nykyihminen myy sielunsa” professori Jung esittää näkemyksensä, että psykiatrinen toimenpide voi auttaa kestävään parannukseen ainoastaan, jos potilas on käynyt läpi seuraavat vaiheet: rippi, ymmärtäminen, itsekasvatus ja transmutaatio.

Tämä käsitys käy yksiin yhtä hyvin suurten uskontojen kuin myös teosofisen kirjallisuuden kanssa. Siis ensiksi tulee ”itsensä harjoittaminen” (”treenaus”), eli oman sielunelämän inventointi. Meidän päivinämme on suhteellisen helppoa katsoa itseään rehellisesti. Ihmiset ovat kaikkialla maailmassa vapautuneet pahimmasta konservatismista (vanhanaikaisuudesta) ja oppineet kriittisesti arvioimaan kaikkia sekä uskonnollisia että sosiaalisia dogmeja. Koska meidän Teosofisen seuran jäseninä on pyrittävä näkemään persoonallisten ja pintapuolisten arvostuksien läpi, niiden kauttahan yleensä kaiken arvioimme, olemuksemme inventaarion on tapahduttava kolmella eri tasolla, fyysisellä, emotionaalisella ja mentaalisella.

Terveyden ja elinvoiman määrä fyysisellä tasolla on todettava, samoin aistien kyky reagoida väreihin, viivoihin, kosketukseen jne. kuin myös kykymme nauttia uusista ja epäsovinnaisista vaikutelmista yhtä hyvin kuin tavanomaisemmista kauneusarvoista. Usein keho tarvitsee harjoitusta niillä alueilla, joita menneinä aikoina on laiminlyöty. Saadaksemme tasapainoa elämäämme on sen, joka tekee älyllistä (henkistä) työtä, opittava työskentelemään käsillä. Ruumiillisen työn tekijä tarvitsee älyllistä toimintaa aivosolujen stimuloimiseksi. Meidän on lisäksi kiinnitettävä huomiota kaikkiin sellaisiin vaikutelmiin, jotka aiheuttavat meissä epätavallista pelkoa tai vastenmielisyyttä. Meidän on myös tarkkailtava ajatuksen ja tunteen tasoilla tapaamme reagoida ihmisiin ja asioihin. Ajatukset ja tunteet toimivat yhdessä, ja huomaamme pian että ennakkoluulomme pohjautuvat alistettuihin tunteisiin ja sympatiamme tai antipatiamme ovat kasvaneet esiin  mentaalisista ennakkoluuloista. Monet ennakkoluulot ovat niin syvälle juurtuneet ja me olemme niihin niin tottuneet, että tuskin tuntisimme itseämme ilman niitä. Ennakkokäsitykset estävät meitä arvioimasta tilanteita objektiivisesti ja ne sulkevat meidät pois uusilta ideoilta. Lopuksi on itsellemme selvitettävä miten todellisina pidämme ikuisia, henkisiä arvoja. Missä määrin korkeampi Minä ohjaa elämäämme? Mitä henkiset totuudet merkitsevät meille ja paljonko   olemme valmiita niiden vuoksi uhraamaan? Jung nimittää kaikkea tätä ”ripiksi”. Me sanoisimme sitä itseanalyysiksi (–arvioksi), jolla on tarkoitus selvittää meille, miten pitkälle  olemme ehtineet ja minkälainen seuraavan askeleemme tulisi olla. Tämä on alku todellisen ja epätodellisen arvioimiselle.

Jungin seuraava askel on ”Ymmärtäminen”. Nykyaikaisessa psykologiassa sitä nimitetään ”hyväksymiseksi” ja se merkitsee, että lopetamme kuvitelmat omasta minästämme, kuvitelmat siitä mitä haluaisimme olla ja pyrkimykset vakuuttaa itsellemme mitä olemme. Meidän pitää rehellisesti pyrkiä ymmärtämään itseämme ja muita. Tämä on melko nöyryyttävä prosessi ja harvat ovat halukkaita alistumaan siihen. Se on kuitenkin tarpeellinen valmistelu pääsemiseksi seuraavalle, itsekasvatuksen askelmalle.

Itsekasvatuksessa on tärkeintä tehdä itselleen selväksi, että voi valita ne ajatukset ja tunteet joita haluaa viljellä. Tarkkailemalla itseämme ja pyrkimällä jatkuvasti vaihtamaan ja korvaamaan kielteiset ja repivät ajatukset myönteisillä ja rakentavilla ajatuksilla, muutamme vähitellen luontoamme -  ”ihminen tulee siksi mitä hän ajattelee”. Jos sallimme itsemme jatkuvasti olla hyvin kriittisiä ja hurskastelevia, imuroimme vähemmän toivottavaa ainetta kehoomme (itseemme) ja tulemme yhä epäilevämmiksi ja onnettomammiksi. Jos me päinvastoin aina yritämme nähdä toisissa hyvää, muunnamme kehomme ainetta (olemustamme) positiivisemmaksi ja on helpompaa reagoida ystävällisesti ja ymmärryksellä.

Keskittyminen ja meditaatio kuuluvat myös itsensä harjoittamiseen. Vasta-alkajan on vaikea erottaa näitä kahta toisistaan. Pääasia on, että tottuu rajoittamaan ajatusten lentoa ja totuttaa ajattelun pysymään paikoillaan ja syventymään. Mitä säännöllisemmin näitä harjoituksia tehdään, sitä parempi on teho. Harjoittelu 5-15 minuuttia säännöllisesti päivittäin antaa paremman tuloksen kuin puoli tunti silloin tällöin.

Meditaatio on sanan todellisessa merkityksessä syvälle menevä kokemus ja se liittyy sisäisten voimiemme transmutaatioon, jonka Jung nimeää neljänneksi vaiheeksi. Tämä kuuluu varsinaisesti syvempään teosofian tutkimukseen kuin mitä tämä kurssi käsittelee, mutta puhumme lyhyesti siitä eräässä myöhemmässä luvussa.

Kysymyksiä luvusta VIII

1.     Miksi useimpien ihmisten on kovin vaikea voittaa vanhoja ennakkoluuloja ja ajatustottumuksia?
2.    Mikä ero syntyy näkemyksiin perhesidonnaisuudesta, kansallisuudesta, taloudellisista tilanteista jne., jos katsomme niitä 
    a) korkeamman Minän näkökulmasta ja 
    b) persoonallisuuden näkökulmasta?
3.     Intialainen viisas sanoi: ”Ajatus sitoo meitä. Ajatus tekee meidät myös vapaiksi”.
Kuinka selittäisitte nämä sanat?

PSYYKKISET KYVYT 

Psyykkiset ilmiöt sekä havainto, että toiset ihmiset kykenevät näkemään ja tuntemaan asioita, joita toiset eivät näe, ovat asioita, jotka teosofia kykenee selittämään. Joillakin ihmisillä tämä psyykkinen tunneherkkyys ilmenee intuitiivisena ennakkotuntemuksena, ”etiäisenä” tulevista tapahtumista, kykynä telepaattisesti kommunikoida toisten kanssa jne. Tällaiset psyykkiset kyvyt ovat ajassamme lisääntymässä ja tulevat jonakin päivänä olemaan kaikkien hallussa. Jo tänään esiintyy tällaista niin yleisesti, että joidenkin yliopistojen psykologiset tiedekunnat ovat koemielessä ottaneet ne tutkimuskohteiksi. Ranskassa ja erityisesti Amerikassa on jo saavutettu monia mielenkiintoisia tuloksia. (Nykyään on jo perustettu alan professuureja. 
Vähitellen aletaan ymmärtää, että todellisen psykologian tutkimuksen täytyy perustua ihmisen sielunelämän kaikkiin ilmennyksiin. Ruotsin osalta voidaan viitata tohtori John Björkhemin mielenkiintoisiin tutkimuksiin hypnoottisista hallusinaatioista.

Ihmisen kullakin keholla eli fyysisellä-,  astraali- ja mentaalikeholla on okkulttiselta kannalta katsottuna omat elimensä, tsakransa. Jokaisella keholla on sille tyypillinen, sen luonteeseen sopiva havaintojärjestelmä. Fyysisessä kehossa näköaisti on sopeutettu silmille, kun taas tunneaisti on levinnyt koko kehon alueelle. Astraalikehossa sitä vastoin näkökyky on yhtä laajalti astraalikehon alueella kuin tunto fyysisellä alueella.

Kullakin keholla on sille sopiva ”aistivarustus”, jolla se omalla tasollaan huomioi ympäristöään. On ihmisiä, jotka eivät paljoa havaitse fyysisellä alueella. He ovat niin keskittyneet omiin ajatuksiinsa, että ovat fyysisen ympäristön tapahtumille sekä sokeita että kuuroja. On myös ihmisiä, jotka ehkä luulevat elävänsä ”sisäistä” elämää, mutta eivät ole harjaannuttaneet vastaavia aistejaan. He saavat siksi hyvin heikon ja sumuisen kuvan ympäristöstään sillä tasolla.   Psyykkinen kokemus fyysisellä tasolla johtuu tilapäisestä harmoniasta hienompien aistikeskusten ja fyysisen kehon välillä. Tämä merkitsee sitä, että hienommilla tasoilla vastaanotetut havainnot yhtäkkiä tunkeutuvat normaalin kehojen välillä olevan lukituksen (hunnun) läpi ja kopioituvat (painautuvat) fyysisiin aivoihin. Aina ei tarvitse olla kyse mistään tärkeästä asiasta. Lukituksen läpäisee se, mitä ihminen sillä hetkellä sattuu syvemmillä aisteillaan havaitsemaan.

Kirjallisuudessamme puhutaan positiivisesta ja negatiivisesta psyykkisyydestä. Positiivisella psyykkisyydellä tarkoitetaan kykyä siirtää valvetilassa suoria havaintoja astraali- ja mentaalitasoilta fyysisille aivoille. Jos täysin hallitsee yhteyden ja pystyy katkaisemaan sen milloin haluaa, voi tällainen kyky olla arvokas, edellyttäen, että samalla pystyy myös itsepetoksen välttämiseksi kriittisesti punnitsemaan havaintojaan. Tätä kykyä voi harjaannuttaa ja kehittää aivan kuin mitä tahansa muuta lahjakkuutta.

Mikäli henkilö ei hallitse yhteyttä, hän vajoaa transsiin ja joutuu joidenkin ruumiittomien olioiden (voimien) haltuun, joiden ajatukset ja liikkeet  siirtyvät meedion aivoihin ja lihaksiin.

Negatiivista psyykkisyyttä nimitetään myös ”mediumistiseksi”. Ilmaisu merkitsee, että ihminen antaa kehonsa jonkun muun älyn tai voiman käyttöön. Tämän kaltainen psyykkinen herkkyys on usein tahatonta. Se on jäänne samankaltaisesta tunneherkkyydestä, jota joskus on havaittavissa eläimissä. Eläimet eivät osaa kunnolla erottaa fyysisiä objekteja ja astraali- ja eetteri-ilmiöitä toisistaan. Samankaltaista selvänäköisyyttä on usein havaittu hyvin primitiivisillä ihmisillä. He pystyvät joskus kuvaamaan hyvin kaukaisia tapahtumia. Tämänkaltaiset ihmiset tuntevat usein pelkoa luonnonvoimien edessä. Tämä ei johdu vain tietämättömyydestä, vaan siitä, että he niin helposti joutuvat itse mukaan ja samaistuvat sellaisiin tapahtumiin, jotka ovat luonnonilmiöitä. Kun ihmisen yksilöllisyys vahvistuu ja hänen älynsä kehittyy, häviää tällainen negatiivinen ja passiivinen selvänäköisyys. Kyky voidaan kyllä myöhemmin hankkia uudestaan, mutta nyt tietoisesti ja hallitusti. (Jos ihmisellä on myötäsyntyinen selvänäkökyky, ei sen tarvitse merkitä, että hän on erityisen primitiivinen! Kyseessä voi olla positiivinen kyky, joka on hankittu aiemmissa elämissä.)

Meedion kykyjä omaavan henkilön eetterikeho on rakenteeltaan löysä ja päästää sen vuoksi läpi psyykkisiä vaikutelmia. Niiden henkilöiden passiivinen suhtautuminen, jotka opettavat harjoituksia meedion kykyjen saavuttamiseksi, selittää sen, miksi ”meedionismia” nimitetään negatiiviseksi ja miten sen käyttö vaikuttaa eetterikehoon. Meedio-kokelaita kehotetaan tukahduttamaan kaikki kritiikki, tyhjentämään mielensä jne. Jos kokelas on pitkämielinen ja avoin, alkaa ehkä kynä hänen kädessään vähitellen liikkua, hän voi saada värivisioita ja menee ehkä transsiin ja joku voi hänen kauttaan puhua. Tapahtuma, jonka hän kokee, on tosiasiassa se, että hän menettää eetterikehonsa herruuden. Silloin astraali- ja eetteritason oliot voivat muovata eetteritasoa omien ajatusmuotojensa mukaan ja saavuttaa näin hänen aivonsa ja lihaksensa.  Eetterinen kaksoispuoli toimii aina yhdyslenkkinä ihmisen sisäisen tajunnan ja hänen fyysisen kehonsa välillä. Automaattikirjoituksen ja muunlaisen meedio-toiminnan yhteydessä se toimii aina yhdyslenkkinä meedion kehon ja toisen tietoisuuden välillä. Eetterikehoa voidaan käyttää myös luomaan meediosta erillään olevaa ilmiöitä.

Syy, miksi olemme näin perusteellisesti käsitelleet kumpaakin psyykkisyyden lajia on se, että on hyvin tärkeää osata erottaa ne toisistaan. Spiritualistiset piirit ovat kauan käyttäneet lähes yksinomaan negatiivista lajia, mutta nykyään heidän tilaisuuksissaan esiintyy myös positiivisesti psyykkisiä meedioita ja nämä käyttävät tietoista positiivista selvänäköisyyttä välittäessään yhteyttä toiseen maailmaan.

Teosofisissa piireissä emme kehota ketään negatiivisten psyykkisten kykyjen kehittämiseen. Katsomme niiden kuuluvan vaiheeseen, jonka ihmiskunnan pitäisi jo olla ohittanut.  

On myös tärkeää osata erottaa psyykkisyys henkisyydestä. Tämä erottamiskyky puuttuu monelta henkisesti korkeatasoiseltakin ihmiseltä. He voivat olla hyvin hereillä sisäisissä maailmoissaan ja heillä voi olla hyvin organisoidut astraali- ja mentaalikehot. He eivät kuitenkaan ole vielä avanneet niitä kanavia, jotka voisivat välittää sisäiset kokemukset fyysisille aivoille. 

Kun heidän psyykkiset kykynsä vähitellen kehittyvät, niistä voi olla heille paljon hyötyä. Jos psyykkiset aistit kehittyvät ennen erottamiskykyä, voi niistä olla enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Ei riitä, että osaa vain nähdä. Täytyy myös ymmärtää mitä näkee ja pitää osata katsoa itseään ja psyykkisiä ilmiöitä niin kriittisesti, ettei sekoita omia ajatusmuotoja objektiivisiin ilmiöihin ja joudu itsepetoksen uhriksi.

Se, joka on hankkinut jonkin psyykkisen kyvyn voimatta itse nähdä, minkä kanssa on tekemisissä, täytyy olla vielä varovaisempi. Otaksukaamme, että kritiikitön ihminen saa ilmoituksen meedion tai automaattikirjoituksen kautta. Hän antaa helposti ilmoitukselle erityisen arvon, ei sisällön vuoksi, vaan koska se on saatu ns. yliluonnollista tietä.  Itse asiassa ei ole niinkään varmaa, että ilmoitus on peräisin juuri siltä henkilöltä, joka väittää lähettäneensä sen.

Astraalimaailman asukkaat ovat vähintään yhtä sekava joukko kuin nykymaailman kansalaisetkin ja sielläkin on yksilöitä, jotka käsittelevät huolimattomasti totuutta. Monessa tapauksessa sanoma on voinut syntyä siten, että meedioon on hänen tietämättään voineet vaikuttaa läsnä olevien ajatukset ja käsitykset. Niin kauan kuin itse ei voi valita ”toisen puolen” seuralaisia, lienee viisainta kohdella kaikkia ns. ”ylifyysisiä kirjeitä” samalla tavalla kuin vailla lähettäjän nimeä olevaa kirjettä normaalissa elämässä. Sellaisellehan ei anneta enempää arvoa kuin mitä sisältö, hyvin kriittisesti arvioituna, ansaitsee.

Kysymyksiä

1.    Mitä tarkoittaa psyykkinen kokemus?
2.    Mikä on eetterikehon rooli psyykkisten kokemusten yhteydessä?
3.    Mitkä ovat positiivisten ja negatiivisten psyykkisten kykyjen erot?
4.    Mikä vaara liittyy liian varhain herätetyn psyyken herkkyyteen?

LUONNON SALAINEN PUOLI

Kaikissa vanhoissa kansanuskomuksissa on olioita, jotka elävät rinnatusten ihmisten kanssa ja jotka silloin tällöin sekä hyvässä että pahassa sekaantuvat ihmisten elämään. Ne tottelevat omia lakejaan ja niillä on luonnossa omat tehtävänsä.

Kehittyneimpiä olioita kutsutaan (riippuen kulttuurista) jumaliksi, deevoiksi tai enkeleiksi. Vähemmän kehittyneet oliot ovat voimakkaasti sidoksissa luontoon: eläin- kasvi-, ja kivikuntaan. Niitä nimitetään esimerkiksi gnoomeiksi, keijukaisiksi, tontuiksi, vitroiksi. Primitiiviset ihmiset, jotka ovat lähempänä luontoa, voivat nähdä niitä ja kommunikoida niiden kanssa. Monissa tällaisissa kulttuureissa katsotaan, että ihmisen on tärkeää olla hyvissä väleissä kaikkien luonnon olioiden kanssa.

Kun älyllinen kehitys alkaa dominoida sielunelämää ja ihmisen tunne luontoon kuulumisesta heikkenee, häviää myös kyky nähdä ja tunnistaa näitä luonnon olioita. Ne ikään kuin siirretään satujen maailmaan. Mutta hankkimalla menetetyt kyvyt takaisin, voimme löytää tämän mystisen maailman uudestaan. Monet selvänäköiset ihmiset ovat mielenkiintoisesti kuvanneet havaintojaan tältä alueelta.

Luonnon oliot muodostavat hierarkian, joka ulottuu kehittyneimmistä enkeleistä tai deevoista (itämainen termi) elementaaleihin saakka. Ensin mainituilla on tärkeä rooli näkyvän maailman kehittämisessä. Jälkimmäiset elävät suuren elämänaallon alaspäin kulkevalla kaarella eivätkä ole vielä saavuttaneet fyysistä tasoa.

Elementaalit ovat ns. muotoaihioita kaikille ilmiöille astraali- ja mentaalitasoilla, siis vastineita fyysisen tason kehoille. Ne ovat sitä ainetta, josta astraali- ja mentaalimuotoja luodaan. Muinaisella magialla oli kyky hallita tätä ainetta ja käyttää sitä luomiseen, tietysti vain määrätyllä tasolla. Se oli tarkoin varjeltu salaisuus. Kuitenkin me kaikki käytämme tietämättämme tätä ainetta, kun ajattelemme ja tunnemme. Jokaista ajatus- tai tunneaaltoa, jonka luomme ja lähetämme ympäristöön, saattavat mainitut elementaalit käyttää kehona, jossa ne voivat manifestoitua. Tällä tavoin me elementaalien avulla luomme ne astraalimentaaliset ilmiöt, jotka selvänäköiset ihmiset voivat havaita.

Nämä aihiot ovat puolimentaalisia olioita, jotka eivät vielä ole yksilöityneet. Siksi niiltä puuttuu minätietoisuus ja vapaa tahto. Ne tottelevat täysin luonnon lakeja ja niillä on tärkeä tehtävä luonnon taloudenpidossa. Niiden lähettämät impulssit ohjaavat kasvi- ja eläinmaailman kehitystä ja ne myös rakentavat eetteritason mallit, jotka ovat kaiken fyysisen kasvamisen perustana. Niille on tyypillistä spontaani elämänilo. Kun me, sopusoinnussa niiden työn kanssa, elämme luonnonlakien mukaisesti ja huolehdimme kasvi- ja eläinkunnasta, niin ihmiset, eläimet ja kasvit viihtyvät.

Ihmiset, jotka elävät eristettyinä vahvan luonnon armoilla, muuttuvat näiden luonnon olijoiden vaikutuksesta niin sidotuiksi luontoon, että he tuntevat itsensä vieraiksi ihmisten parissa. Vanhoissa kansansaduissa löytyy kertomuksia ihmisistä, jotka on noiduttu, joutuneet meren ahdin tai muiden sen kaltaisten vangeiksi. Heitä kuvataan yleensä puolinukkuvina tai ainakin ajan kulusta tietämättöminä. Ensin he ovat hyvin onnellisia, mutta tulevat vähitellen levottomiksi ja lopuksi kaipaavat kipeästi takaisin ihmisten maailmaan. Siellä he havaitsevat, että on kulunut satoja vuosia ja että heidän omaisensa ovat jo kauan sitten kuolleet. Itse he ovat säilyneet yhtä nuorina kuin olivat häipyessään. 

Näissä saduissa on hiukan totuutta. Luonnonhenki on luonteeltaan huomattavasti vähemmän komplisoitu kuin ihminen. Luonnonhenget elävät vain yhdessä elementissä; ihminen on sitä vastoin synteesi kaikista elementeistä. Jos ihminen haluaa yhteyttä johonkin luonnonhenkeen, johtuu se siitä, että ihminen tuntee yhden puolen luonnostaan tämän kautta stimuloituvan. Ihminen nauttii rajattomasti siitä, että hän saa täysin antautua sille elementille, jota tavoiteltu luonnonhenki edustaa. Ihmisen luonnon muut elementit tulevat silloin käyttökyvyttömiksi tai sivuutetaan, kunnes ihminen jonakin päivänä on hankkinut niin paljon voimia, että hän kykenee omasta tahdostaan hakeutumaan takaisin inhimilliseen maailmaan.

Kerrotaan, että luonnonhenkivaiheessa oleva olentokin voi vahingossa joutua ihmisen kehityslinjalle ja inkarnoitua ihmiseksi. Tuloksena on tavallisesti hyvin omituinen yksilö, joka vahvasti poikkeaa ympäristöstään. Tällaiset yksilöt ovat usein kauniita, usein myös älykkäitä, mutta koska he eivät ole vielä yksilöityneet, sellaisiksi kuin me tällä sanalla tarkoitamme, heiltä puuttuu vastuuntunto ja velvollisuudentunne. Omat astraaliset impulssit ja halut johtavat heitä. Heidän vastuuttomuutensa luo vaikeuksia myös muille ja heidän elämänsä on usein myrskyisä ja lyhyt. Kuitenkin he tuovat mukanaan, missä liikkuvatkin, myös tuulahduksen kauneutta, rytmiä ja spontaania elämäniloa (pirteyttä), joka innostaa heidän ympäristöään.

Tässä yhteydessä lienee paikallaan käsitellä ihmisen erityistä paikkaa kehityskaaviossa. Ihmiseksi tulo merkitsee siirtymistä ryhmäsielusta yksilöksi, kollektiivisesta tajunnasta minä-tajuntaan. Minä-tajuntaan kuuluu vapaa tahto ja kyky valita. Ja sitä seuraa vastuu.  Ihmisyys on sen vuoksi vaihe, jossa erottamiskyvyn ja vastuuntunnon tulee kehittyä. Ihminen on lisäksi aineen ja hengen välinen polarisaatiopiste. Hän on ainoa olio, jolla on sekä henkinen sielu että fyysinen keho. Siksi hänellä on kokemuksia sekä fyysisestä että henkisestä maailmasta ja hän muodostaa sillan näiden kahden välillä.

Monet opinsuunnat väittävät, että kaiken elämän on joskus käytävä läpi tämä vaihe. Heti kun elävällä oliolla on itsenäistä ajattelua ja yksilöllistä vastuuta, on se merkkinä siitä, että hän on saavuttanut ihmisvaiheen. Deeva-maailman kansoittavat oliot, jotka eivät vielä ole saavuttaneet ihmisvaihetta tai ovat sen jo ohittaneet. Viime mainittuihin kuuluvat ne viisaat, jotka ovat ihmiselämän läksyt opittuaan valinneet deevalinjan jatkaakseen kehitystään ja toimintaansa ihmiskunnan hyväksi.

Idea suojelusenkeleistä on peräisin deeva -maailmasta. Alemmat luonnonhenget ovat korkeammin kehittyneiden deevojen valvonnassa.

Jokaisella tärkeällä kohteella, rakennuksella tai esimerkiksi ihmisryhmällä, on oma suojaava deevansa. Missä vain syntyy spontaanisti kollektiivista tajuntaa, vaikkapa jossakin ihmisryhmittymässä, joka kokoontuu yhteisen mielenkiintoisen aiheen parissa tai pysyvämmin jonkin uran tai yhteisön puitteissa, sen kollektiivista sielua sieluttaa alempi tai korkeampi deeva. Joka kansalla, jolla on kehittynyt kansallistunne, lienee kansallisdeeva, joka pitää koossa ja sieluuttaa tätä kollektiivitajuntaa.

Kysymyksiä
1.     Miten ajatusmuoto syntyy?
2.     Miksi niin moni ihminen tuntee vetovoimaa luonnonhenkien maailmaan?
3.     Miten joutuminen näiden olioiden vaikutuspiiriin voi aiheuttaa vahinkoa ihmiselle?
4.     Mikä on suojelusenkeli?

IHMISEN KORKEAMPI KEHITYS

Kaikki uskonnot puhuvat tiestä, jota ihmisen on kuljettava. Niissä annetaan tielle erilaisia nimiä, kuten ”pyhyyden tie” tai ”hurskauden tie”. Itse nimitys Tie kuvaa kehityksen sitä vaihetta, jolloin ihminen ei enää ajelehdi eteenpäin karman ajamana vaan alkaa tietoisesti työskennellä kehityksensä hyväksi.

Tuollainen henkinen työ merkitsee, ettei pyrkimyksiä itsensä kehittämiseksi tehdä rangaistuksen välttämiseksi tai palkkion toivossa, vaan koska ihminen hetkittäin aavistaa, että on etsittävä totuutta, täydellisyyttä tai Jumalaa tämän itsensä vuoksi. Ihmisellä voi myös olla voimakas halu auttaa kanssaeläjiään.

Herättävä impulssi tulee usein ulkopuolelta, esimerkiksi kirjan tai sellaisen ihmisen kautta, joka itse on jo tiellä. Ihmiskuntaa ei ole koskaan jätetty vaille apua ja johdatusta. Kunhan ihminen on saavuttanut tietyn pisteen kehityksessään, hän joutuu varmasti kosketukseen jonkun tai joidenkin kanssa, jotka voivat auttaa häntä ottamaan seuraavan askeleen.

Tiellä kohdataan useita vaiheita. Ensiksi tulee uskonnollinen vaihe. Ovatpa uskonnot ulkonaisesti kuinka erilaisia tahansa, niillä on keskenään yhtymäkohtia opetuksissaan. Ne tuovat esille ihmisen ulkopuolella olevan jumalallisen voiman, joka ohjaa ihmisen ja koko maailman kohtaloa. Jumalkäsite vaihtelee persoonallisesta jumalasta inhimillisine piirteineen ei-persoonalliseen korkeimpaan, ylijumalalliseen voimaan (Parabrahman). Uskontojen perustaja kuvataan usein Jumalan edustajaksi maan päällä. Hän on jumalallinen olento tai hänestä on tullut Jumalan inspiraation kautta tämän viisauden ja tahdon ilmaisija. Palvoja tulee osalliseksi jumalallisesta armosta ja rakkaudesta antaumuksella ja jumalan käskyjä tottelemalla.

Seuraavaksi tutkitaan mystiikkaa ja mystikkoa. Vähitellen jokaiselle valkenee, että ihmisen yhteys jumalalliseen ei riipu ajasta tai paikasta eikä ulkonaisesta jumalanpalvelutavasta. Ihminen ymmärtää, että menemälle sisimpäänsä hän voi saavuttaa tämän yhteyden ja että jumala puhuu sisäisesti hänessä. Ihminen voi yrittää syventyä meditaatioon ja kontemplaatioon sen sijaan, että lähettäisi rukouksensa ulkopuolella olevalle jumalalle. Näin hän voi saavuttaa sisäisen rauhan ja hiljaisuuden, joka ylittää kaikki maailman tarjoamat ilonaiheet. Hän voi lopuksi saavuttaa transsin tapaisen tilan, jolloin tuntee olevansa yhtä jumalallisen ja kaiken elävän kanssa. Tässä tilassa hän tuntee itsensä rajattoman rakkauden läpivirtaamaksi yhdessä kaiken luodun kanssa.  Silloin alitajuiset voimat alkavat toimia. Mystikkojen elämäntarinaan mahtuukin monia ns. yliluonnollisia tapahtumia ja ihmetekoja. Mystikkojen vaikutus ympäristöönsä on hyvin voimakasta ja heidän läsnäolonsa voi inspiroida ja jalostaa muita ihmisiä.

Vaikka tällainen tila tuntuisi kuinka ihanalta tahansa, sillä on rajoituksensa. Ne, jotka ovat löytäneet sisimmässään mainitunlaisen rauhanlähteen, saattavat erheellisesti aliarvioida järkeä ja älyä jotenkin sielunelämää alistavina ominaisuuksina, joita pitäisi välttää. Tämän vuoksi sellainen ihminen ei analysoi sisäisiä kokemuksiaan riittävän kriittisesti. Hänen ilmestyksensä ovat usein hänen henkilökohtaisten käsitystensä värjäämiä. Kuitenkin hän kokee ne jumalallisena inspiraationa ja vaatii muitakin ymmärtämään ne sellaisena. Hän näkee usein ulkoisen toimivan elämän jotenkin hylättävänä eikä tunne tarvetta osallistua maailman parantamiseen. Maailma, jossa hän elää, on hänelle kylliksi.

Mystikkovaihe on tarpeellinen osa ihmisen korkeammassa kehityksessä, koska on tärkeätä oppia tuntemaan tämä puoli olemuksestaan. Vailla sitä lämpöä, jota mystikko säteilee, maailma olisi vielä kylmempi ja köyhempi kuin nyt. Mystikon vajoaminen maailmasta vieraantumiseen ei kuitenkaan ole lopullinen tavoite. Itsensä kokeminen kaiken kanssa yhtenä ei ole kaiken elämän ymmärtämistä. Tulee päivä, jolloin mystikkokin joutuu palaamaan takaisin elämään. Hänen on opittava kaikki puolet olemuksestaan: tunteet, ajatukset ja toiminnan voima. Tästä tasapainosta kasvaa viisauteen johtava syvempi näkemys.

Mystikon tielle asetetaan joskus vastakohdaksi okkultistin tie. Okkultisti on ihminen, joka harjoituksin ja kokein on kehittänyt kykyjä tajuntansa liikuttamiseen. Voitaisiin sanoa, että hän työskentelee tieteellisesti fyysisten rajojen ulkopuolella. Okkultistin tie on, kuten mystikonkin, yksipuolinen ja ennen kuin viimeinen osa tiestä voidaan suorittaa, molempien on omaksuttava joitakin toisen ominaisuuksia. Mystikossa pitää olla vähän okkultistia ja okkultistissa vähän mystikkoa.

Pyhiinvaeltajaa ei ole jätetty oman onnensa nojaan näiden vaiheiden aikana, vaikka se on joskus siltä näyttänyt. Häntä on askel askeleelta autettu eteenpäin. Hän on jokaisella uudella askeleellaan joutunut yhteyteen myös vähemmän kehittyneiden kanssa, niin että hän on vuorostaan voinut auttaa heitä. Hänet istutetaan aina uudessa elämässä sellaiseen ympäristöön, joka parhaiten hyödyntää hänen omaa kehitystään. Näin hän voi parhaiten maksaa karmisen velkansa, joka vielä on esteenä hänen kehitystiellään.

Viimeinen vaihe on vaikein. Hänen on nyt poistettava viimeiset tunnemaailman rippeet sekä älylliset rajoitukset, kuten ennakkoluulot. Hänen on taisteltava itsensä neljänteen vaiheeseen, hindujen kutsumaan, turia-tilaan, joka on synteesi kaikista sielunelämän tasoista. Vasta silloin hänestä tulee Viisauden Mestari ja osa Valkoista Veljeskuntaa, josta puhutaan seuraavassa luvussa.

IHMISKUNNAN VANHEMMAT VELJET

Vain jokin aikaa sitten uskottiin vielä, että ihmiskunnan ikä ulottuu ainoastaan muutaman tuhannen vuoden päähän historiassa. Ajattelun vapauduttua väärinymmärrettyjen uskonnollisten symbolien riippuvuudesta ja tieteen tehtyä yhä uudempia havaintoja ihmiskunnan alku on asteittain siirtynyt ajassa taaksepäin ja sen todellinen ikä täten pidentynyt. Siinä, missä ennen laskettiin kymmenissä tuhansissa vuosissa, lasketaan nyt miljoonissa vuosissa. Harvat uskaltavat kuitenkaan vielä omaksua okkultismin huikeaa aikaperspektiiviä. Se, mitä ”historiallisella ajalla” tarkoitetaan sisältää vain murto-osan okkulttisesta aikakäsityksestä.

Arkeologiset löydökset ovat osoittaneet todeksi sen ikiaikaisen okkulttisen perinteen väitteen, että useita yhtä korkeatasoisia sivilisaatioita kuin omamme on edeltänyt nykyistä sivilisaatiota. Jokaisella sivilisaatiolla, rodulla ja kansakunnalla on kasvuaikansa, kukoistuksensa ja rappeutumisensa. Tähän saakka maapallolla piilossa eläneet primitiiviset heimot ovat tradition mukaan degeneroituneita vanhojen kulttuurikansojen jäännöksiä, joilla on kerran ollut kukoistuskautensa. Tämä koskee ainakin Etelä-Amerikkaa ja Pohjois-Afrikkaa.

Suorassa linjassa nouseva kehitys, josta 1800-luvulla uneksittiin, on siis illuusio. Kaikki kehitys tapahtuu syklisesti. Inhimilliset egot inkarnoituvat kerran toisensa jälkeen ja inkarnaatioiden myötä heidän herruutensa luontoon ja fyysisen aineen yli lisääntyy. Jotkut egot ovat olleet mukana kauemmin ja ehtineet pitemmälle kuin toiset. Eräät ovat työskennelleet suurta massaa määrätietoisemmin ja siten päässeet nopeammin eteenpäin. Toiset ovat nuoria egoja, joilla on vielä paljon opittavaa. Kaikki, määrätyin poikkeuksin, inkarnoituvat tietyssä vaiheessa sen rodun tai kansakunnan keskuuteen, joka oikealla tavalla mahdollistaa heidän kehityksensä.

Sanotaan, että ne, joilla on suuremmat mahdollisuudet, jälleensyntyvät jonkun kulttuurin kukoistuksen aikaan. Oikeammin, voitaisiin ehkä olettaa, että riittävän monen isolla egolla varustetun syntyessä samanaikaisesti samaan kansakuntaan he luovat siinä kukoistuksen ajan. Suhteellisen pitkälle kehittynyt ego ei kuitenkaan välttämättä merkitse, että henkilö olisi henkisesti korkealle kehittynyt. Terävä äly ja suuri käytännön tieto ja taito ovat usein monen elämänkierron tuotteita. Ne eivät kuitenkaan takaa korkeata eettistä tasoa tai henkistä näkemystä.  Siksi myös jokainen aallonharja sivilisaatioiden kehityshistoriassa on sekä hyvän että pahan toimintakenttää. Taide ja tiede kukoistavat, samoin kauppa ja elinkeinot. Komeat rakennelmat nousevat korkeuksiin. Mutta komean ulkoisen fasadin taakse voi kätkeytyä paljon köyhyyttä ja kurjuutta, tyranniaa ja julmuutta, toisin sanoen voimakkaampien yksilöiden heikompien hyväksikäyttöä. Siksi jokainen sivilisaatio kantaa mukanaan siemenen omaan karmiseen tuhoonsa. Fyysinen kansanaineisto rappeutuu vähitellen siinä määrin, että vain hyvin nuoret ja alkeelliset egot voivat sinne jälleensyntyä.

Egot siis syntyvät kehitystään myötävaikuttavaan ympäristöön - joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Näitä poikkeuksia ovat sellaiset yksilöt, jotka ovat vapautuneet kaikista tai useimmista inhimillisistä ominaisuuksista ja saavuttaneet todellisen henkisen tason. Tällaisia yksilöitä on aina ollut olemassa ja traditio nimittää heitä Vanhemmiksi Veljiksi tai Viisauden Mestareiksi. Jotkut heistä ovat tulleet keskuuteemme jostakin aiemmasta kehitysketjusta, toiset ovat ihmiskuntamme omia tuotteita. Heillä ei ole enää sitovaa karmaa eivätkä he enää jälleensynny pakosta vaan vapaasta tahdostaan auttamaan nuorempia veljiä. He jälleensyntyvät sen kansan keskuuteen ja siihen ajankohtaan, jossa heitä kipeimmin tarvitaan. Suurimmat heistä ovat toimineet uskonnonperustajina ja henkisinä opettajina; esimerkiksi Wyasa muinaisessa Intiassa, Egyptissä Hermes,  Persiassa Zoroaster, Orfeus Kreikassa, Gautama Buddha ja Krishna Intiassa, Jeesus Nasaretilainen (Kristus) Palestiinassa. Heidän opetuksensa on ollut perusteiltaan sama, he ovat vain sovittaneet sen kansansa kulttuuriin ja aikaan sopiviksi.

Vanhemmat Veljet muodostavat Valkoisen Veljeskunnan, joka johtaa ihmiskunnan kehitystä. He ovat esimerkkeinä ja lähettävät ajatusimpulsseja maailmaan. He vaikuttavat sellaisten yksilöiden kautta, jotka ovat kyllin herkkiä reagoimaan heidän vaikutukseensa. He eivät voi tehdä enempää kuin mitä ihmiskunnan karma sallii. Eivätkä he pakota ketään yhteistyöhön. Vastentahtoisille ja kritiikittömille yksilöille heillä ei ole käyttöä. Sen sijaan jokainen, joka rehellisesti etsii totuutta sen itsensä vuoksi ja on voinut unohtaa itsensä kanssaihmisten hyväksi, sellainen joka on halukas kokeilemaan omia näkemyksiään ja menemään asioiden ytimiin, jokainen sellainen ihminen on ottanut ensimmäisen askeleen kohti Mestareita ja sellaista ihmistä Mestarit voivat palveluksessaan käyttää.

Kysymyksiä
1. Mitä tarkoittaa väittämä, että ihminen on sillä tiellä, josta uskonnot puhuvat?
2. Mikä on tavallisen uskon ja mystisismin välinen ero?
3. Mitä ihminen löytää mystikon tiellä?
4. Mitkä ovat tien rajoitukset?
5. Mitkä esteet tavallisen ihmisen on voitettava, jotta voisi astua tielle?