Takku
Heathberry's Codebreaker

(Barsetta English Nobleman- Heathberry's New Release)
Tikusta Asiaa

Ei nyt sentään, Takkuhan mie oon. Moi kaikille! Hanna-täti on pyytänyt miulta juttua jo pitkään, mutta selityksiä on aina paljon. Nyt kuitenkin näin auringon paisteessa oon saanut hieman lisäenergiaa ja päätin hyödyntää sen.

Kaikki alkoi jo vuonna 2006 kun mie ja siskot synnyimme lumisiin maisemiin. Olemme talvipentuja ja se ehkä näkyy myös ilmeestä. Kuka nyt haluaa keskellä kylmää ja pimeyttä syntyä ja vielä kahden siskon kanssa? Kyllä voisi kuvitella, että olisin äijänä pärjännyt niille, mutta toisin kävi. Olikin kivaa kun pääsin niistä kiusaajista eroon.

Miut otti huostaansa nuori pariskunta. Menin sinne emännän (myöhemmin kutsutaan äidiksi) seuraksi ja hyvää seuraa olinkin. Keksin koko ajan jotain uutta jäynää ja äidillä olikin sitten koko ajan kädet täynnä tekemistä kanssani. Olin varsinainen koodinmurtaja (Codebreaker)!


Voi sitä ihanaa nuoruutta. Kaikki oli kivaa ennen kuin tutustuin uusien lelujen, pallojen, ihmeelliseen maailmaan ja elämästä tuli vielä kivempaa. Mikä näissä palloissa oikein voikaan kiehtoa niin paljon? Muistan kun äiti ja isi kahto yhen leffan, missä oli pallohullu koira ja nauroivat ”Onneksi meijän Takku ei ole tommonen!”. Siitä se ajatus sitten lähti. Väittävät minuu muutenkin hieman omituiseksi: kuka nyt kupista haluaa juuva seissyttä vettä kun sitä saa tuoreena suoraan hanasta?!? Harmi kun oon ihe niin pieni etten ylety sinne, mutta äiti ja isi aina nostelee tarpeen vaatiessa.


Reilun vuuen sain olla huomion keskipisteenä, mutta sitten… Olin ruvennu käymään Hanna-tätillä aika säännöllisesti, koska olin aloittanut harrastukseni: näyttelyt. Siellä on ihan kiva käyvä kun saa paljon namia aina ja paijailua (hävettää kun äiti pussailee muitten nähen), mutta sitten tämä karvanpoistoprosessi on aina yhtä inhaa. Mutta palatakseni asiaan; Hanna-tätillä oli pieniä nasuja silloin ja miehän en välitä niistä pätkääkään. Jostain kumman syystä yks semmonen tirriäinen tuli meille seuraavana iltana kotiin. Mie olin ihan, että mitä? Kai tuo nyt on vaan käymässä täällä?


Ei auttanut nurinat asiassa. Kirppu jäi ja pakkohan siitä oli sitten alkaa tykkäämään. Joskus oli kyllä hauskaa istuu äitin ja isin kaa sohvalla ja kahtoo mitä se lööhö oikein tekee: kuuluu kops eteisestä, Kirppu juoksee kovaa vauhtia olohuoneeseen ja kops, ja taas mentiin eteiseen ja kops jne… Heh! Ja vielä tänäkin päivänä se tekee sitä, mutta onneksi sen piä on umpiluuta, niin ei satu kovasti.

Tässä nyt sitten ootellaan kesää ja mökkireissuja, siellä saa kalastaa ja uija. Mie tykkään hirveesti uija läheisten lumpeitten luo ja nyppiä niitä. Äiti väittää et mie oon kukkaispoika, mutta kyllä mie väitän inhoavani niitä, siksi haen ne pois kellumasta sieltä.

Äiti ottaa meijät mukaan sienimehtäänkin (olevinaan suojellaan karhuilta) ja siellä on tosi kiva juoksennella pitkin poikin. Kyllä mökkilomat ovat rentouttavia. Parin päivän jälkeen kyllä kaipaa jo sivistyksen pariin, kaupunkilaiskoiria kun ollaan.

Takkuisin terveisin