KORTTITEMPPUJA

                (Julkaistu JOKERI -lehdessä 5/2003)


   Kustannusliike Minerva Oy julkaisi 1926 pienen kirjasen, jonka kan-nessa lukee pelkistetysti "Korttitemppuja". Kirjan alaotsikosta ilme-nee vielä seuraavaa: "Joka miehen opittavaksi ilman silmänkääntö- ja
 

taikavälineitä". Esipuheessa selvennetään temppujen luonne: "Suurin osa tässä kirjas-sa esitetyistä korttitempuista perustuu matemaattiseen laskelmaan tai aivan luonnolli-sesti selitettävään tosiseikkaan, jonka asioihin perehtymätön jättää huomioonotta-matta". Tämän jälkeen korostetaan, että min-käänlaisia kikka-kortteja tai muuta sormi-näppäryyttä ei tarvita. Hakemistosta löytyy 72 erilaista temppua.

   Suomalaisen taikakirjojen bibliografian tekijä - Olli Keto - selvitti tämän kirjan esi-kuvaksi ruotsalaisen Wahström&Widstrandin kustantaman korttitemppukirjan - Kort Konster - vuodelta 1922. Vain eräs asia käännöksestä jäi uupumaan: unohdettiin mai-nita, että se on käännöskopio. Olli on selvittänyt kirjan kääntäjäksi Aarne Lehdon. Suurin suomalainen panostus taitaa olla se, että kannen kortit ovat kotimaisia Linna-kortteja. Tuohon aikaan pelikortteihin iskettiin vielä veroleima: Ruotsissa ilmeisesti hertta-ässään, meillä ruutu-ässään. Kirjan "käännöksessä" oltiin jopa niin uskollisia, että suomalaisessa kansiversiossa herttaässä on vaihdettu ruutuässään. Ainakin pääl-lisin puolin kaikki oli laillista - olihan pelikorttiverokin maksettu. Kustannustoiminta on 20-luvulla ollut vielä aika villiä, eikä varsinaiset tekijänoikeuslait olleet vielä voimissaan. Jostakin syystä temppu nro. 32 on jätetty suomalaisesta versiosta pois.

   Mutta mitä kirja sitten pitää sisällään? Heti alkuun on muutama taito-juttu, mm. Toisen kortin anto (so. second hand steal): tämä selitetään yksinkertaisen pelkiste-tysti ilman kuvitusta tai muuta selvitystä. Vanhojen taikatemppujen eräs heikkous noin yleisestikin on huono kuvitus ja epäselvät selostukset taikatempuista. Kirjan alussa
ennen varsinaisia matemaattisia temppuja selostetaan myös charlier-nosto,voltti ja valesekoitus.

   Avainkorttitemppuja (key card) on useita, joissa kortin paljastus perustuu usein eri-laisiin laskuihin. Varsinaiset temput, joita kutsun matemaattisiksi sisältävät aika hyvin tunnetun 21 kortin tempun (7 korttia kolme kertaa kolmeen kasaan jne) sekä muita vähemmän tunnettuja vastaavanlaisia laskutemppuja. Monet kirjan tempuista perus-tuvat etukäteen järjestettyihin korttisarjoihin.

   Varastettu kortti- niminen temppu selvittää miten valittu kortti voidaan laskea kahdel-la selailukerralla, joko 32:n tai 52:n kortin pakalla. Koska 52:n kortin pakka on ny-kyään se tavallinen, yritän lyhyesti kertoa, miten kortit lasketaan. Ensin katsoja on siis valinnut kortin, jota et tiedä, ja sitten saat selata pakan kahdesti. Korttien arvot ovat seuravat: kuningas = 13, rouva =12, jätkä =11 jne. Ässä on aina ykkönen. Kun alat laskea kortteja, et koskaan laske kuninkaita. Aina kun summa on 14 tai enem-män, vähennät siitä 13. Jos summa on 13, aloitat uudelleen nollasta. Esim. 7+12=19. Nyt vähennät 19-13=6. Nyt siis jatkat 6:sta.Jos seuraava kortti on 7, muodostat yhtälön 6+7=13 ja 13 on siis aina sama kuin nolla. Nyt jatkat laskemista puhtaalta pöydältä nollasta, plussaat kaksi seuraavaa korttia, ja jos ne ovat sama tai suurempi kuin 14, miinustat 13, jos taas ei, lisäät vielä kortin jne, kunnes lopulta kaikki kortit ovat lasketut. Viimeisen summan minkä saat vähennät 13:sta, eli 13-x=valittu kortti. Toisella kerralla vain selaat pakan läpi ja katsot, mikä puuttuva kortti on. Tässä versi-ossa yhteenlaskut pysyvät minunkin aivoilleni sopivan pienissä luvuissa, max 23 muistaakseni.

   Kirjassa esitellään myös Si-Stebbens järjestelmää vastaava systeemi, jota kutsu-taan Gagliostro-sarjaksi. Siinä käytetään kuitenkin vain 32:n kortin pakkaa. Vastoin yleistä luuloa, 52:n kortin pakka on vakiintunut vasta viimeisen sadan vuoden aikana, ja yhä monin paikoin Eurooppaa tapaa 32:n kortin pakkoja. Kirjassa Gagliostro-järjestyksen temppuja esitellään useita.

   Gagliostro-järjestyksen myötä voimme eksyä aiheesta kunnolla sivupoluille, niin kuin kaikissa asiallisissa kirjoituksissa, ja niin tässäkin. Järjestetyt pakat, jotka siis muis-tetaan ulkoa, ovat paljon vanhempi keksintö kuin mitä tähän asti on ajateltu. Hjalmar Thierry Depaulis on siitä erikoislaatuinen taikahistorian tutkija, että hän on nostanut huomion kohteeksi myös itse temppujen tekniikoiden "evoluution". Eli millaisia esim. korttitemput ovat olleet 200 vuotta sitten verrattuna tähän päivään. Si Stebbens julkaisi 1898 vihkosen (Cards Trick and the way he performs them) korttien järjestyksestä, joka on helposti muistettavissa. (Lyhyesti kerrottuna seuraava kortti on aina kolme suurempi kuin edellinen ja maat noudattavat tiettyä järjestystä: esim risti-A, hertta-4, pata-7, ruutu-10, risti13 jne.) Ironista kyllä Stebbens itse käytti toista vähemmän tun-nettua järjestystä pakassaan.

   Tämän tyyppiset pakkojen järjestykset ja ulkoamuistamiset ovat kuitenkin hyvin van-haa perua. Vuonna 1604 ilmestyi Ranskassa vihkonen Jeu de nombre fort plaisant ("hyvin miellyttävä numeerinen taidonnäyte"). Ranskaan tällaiset vihkoset olivat tulleet käännöksinä Italiasta, jossa uusimman tiedon mukaan on 1500-luvun loppupuolella
ollut monia erilaisia kirjoja matemaattisista korttitempuista. Scotto- niminen italialainen taikuri on liitetty tämän tyyppisiin taikoihin. Ranskaksi ilmestyi 1621 hänen kirjansa Les fantasies de L'escot, jossa korttien järjestys nousee neljän välein, maat ovat eri järjestyksessä, ja systeemi on muutenkin hivenen monimutkaisempi.

   Eli mitä tästä opimme: Korttitemppujen "matemaattinen" perinne on vanhaa perua. Mahdollisesti Ruotsiin ne ovat kulkeutuneet saksalaisista tai ranskalaisista taika-kirjoista. Korttitemput ovat ainakin viisisataa vuotta vanhaa ajanvietettä. Kävin Kortti-temppuja kirjan nopealla pikasilmäyksellä läpi, ja varmasti monta esittelyn arvoista asiaa jäi huomioimatta. Mutta siellä ne ovat olemassa ja odottamassa vain löytäjäänsä.


Teksti: Heikki "Harha" Nevala

- Hjalmar Thierry Depaulis'n artikkeli löytyy E. Clarken The Annals of Conjuring kirjan liitteistä (sivut 507-518)