NameOlof Nilsson Tawast
Death23.2.14601,20
FatherNils Olofsson Tawast (->1431)
Misc. Notes
Hollolan kihlakunnantuomari isänsä jälkeen 1433. Ritari 1448. Hämeen linnan päällikkö 1455. Asui kotikartanossaan Lammin Porkkalassa.20

Olaf Tavast nuoremman asuinkartanon oli Lammin Porkkala, jonka hän osittain peri isältään ja osittain lunasti veljeltään. Porkkalan arkisto säilyi kartanossa aina 1600-luvulle asti, ja siitä on jäljellä vieläkin eri tahoilla rippeitä. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden saada epätavallisen runsaita tietoja suomalaisen rälssimiehen elinympäristöstä ja hänen maahankinnoistaan.

Mitään kivilinnaa Olaf ei Ormajärven rantatörmälle rakentanut, mutta hirsivarustuksenakin Porkkala on silti ollut melkoinen "erähovi", kuten sitä on kutsuttu. Sen aseväellä oli paitsi tavanomaisia teräaseita käytössään myös kolme luotipyssyä, jopa erään lajin kanuuna (föglare), jossa oli kaksi ruutikammiota. Ruokataloutta varten oli inventaarion mukaan muun muassa 22 pataa, paistinvartaita kokonaisen ruhon paistamiseen, kannuja, hopeamaljoja ja -sarvia, pitopöytiin kuusi liinaa sekä käsien pesuun pyyhkeitä. Valaisimia oli kuusi kynttiläkruunua, joista yksi oli 12-haarainen. Vieraiden viihdyttämiseksi voitiin soittaa luuttua, mikä on osoitus ritarikulttuurin heijastumisesta muuten niin talonpoikaisen Hämeen sydänseuduille asti.

Pääosa Olafin omistuksista oli Lammilla Porkkalan naapurikylässä, joten hän pyrki pyöristämään tiluksiaan. Tämän lisäksi hänellä oli tiloja myös muissa Hämeen pitäjissä, muun muassa Sääksmäellä, jossa ainakin Solberga ja osa Lahisista eli eräästä Olafin perillisten pääkartanosta näyttää jo olleen hänen hallussaan. Erityisen innokkaasti hän hankki koskiosuuksia tuottavien kalastamoiden ja myllypaikkojen vuoksi sekä eräsijoja, joita oli Itä-Hämeessä Asikkalan vanhoilla erämailla Savon rajan tuntumassa sekä "Pohjassa" Korpilahdella, Laukaassa ja Nilakkavedellä. Olaf on ollut maamme huomattavimpien erämaiden omistajia. Tiedossa ei ole, miten hän vaihtoi turkikset rahaksi tai muihin tavaroihin, mutta hänellä oli vakituinen majapaikka Tukholmassa erään porvarin luona.

Suurimman osan omaisuudestaan Olaf Tavast hankki ostamalla. Muutaman tilan hän sai syytinkisopimuksin tai maksaen tilan velat. Kolmasti hän suoritti talonpojan sakot ja kaksi kertaa lunasti varkaustuomiosta. Kerran hän otti tilan maksuksi katovuosina antamastaan viljalainasta. Tuomarin asema helpotti ehkä jossakin määrin hänen hankintojaan, mutta suoranaisesti tätä ei voida osoittaa. Eräs Hämeen rälssimiesten käyttämä keino oli vaatia pitäjän tai jakokunnan yhteismetsistä osuuksia, jotka sitten erotettiin muiden maista. Olafinkin haltuun joutui tällaisia palstoja.

Kihlakunnantuomarin viran Olaf peri isältään Nils Tavastilta ja piti sitä hallussaan kuolemaansa asti. Ensimmäinen varmasti ajoitettava tuomio on vuodelta 1434, mutta hänen nimeään kantava tuomiokirja on aloitettu ilmeisesti vasta 1440. Siihen on tehty muistiinpanoja vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Olaf istui yleensä itse käräjät. Niillä hän joutui antamaan suuren joukon rajatuomioita, mikä ehkä viittaa siihen, että asutuksen lisääntyminen ja maan tehostunut hyväksikäyttö aiheuttivat juuri 1400-luvulla Hämeessä epätavallisen paljon riitoja. Savolaisten ja hämäläisten vanhat kiista erä- ja kaskimaista olivat myös täydessä käynnissä, ja Olaf oli Tukholmassa, kun kuningas antoi maakuntarajan kulusta lopullisen päätöksen 1452.

Engelbrektin kapinan jälkeiset talonpoikaislevottomuudet koskettivat myös Lammia ja siellä erityisesti Olafia, jota vastaan nousivat varsinkin eräät Böstet. Yhteys Ylä-Satakunnan kapinaan on selvä, koska Olaf puhuu siitä suuresta hädästä ja vahingosta, jonka satakuntalaispäällikön Davidin hänelle tekemä kiusa aiheutti. Syyt talonpoikien vihamielisyyteen olivat todennäköisesti monet. Oltiin tyytymättömiä verojärjestelyihin, mutta ilmeisesti myös huolestuneita veromaan yhä lisääntyvästä joutumisesta rälssin haltuun. Tavastin tapaiset maanhankkijat koettiin pahoiksi ja ylivoimaisiksi kilpailijoiksi tuottoisista maa- ja vesialueista. On muistettava, että Lammillakin kapinan johtajat olivat pitäjän vauraita talonpoikia.

Suomen rälssimiesten keskinäinen solidaarisuudentunne on ollut voimakas. Tätä osoittaa hyvin heti talonpoikaiskapinan jälkeen tapahtunut yhteisesiintyminen 1439 Dönhoff Callen jutussa. Olaf oli mukana tällöin pidetyssä Turun kokouksessa, ja hänet sijoitettiin pitkässä Suomen rälssimiesten luettelossa kahdeksanneksi. On luonnollista, että piispa Magnus Olain veljenpojalla oli etenemismahdollisuuksia, ja hän näyttää luoneen hyvät suhteet Kaarle Knutinpoikaan tämän Suomen oleskelun aikana 1440-luvulla. Olaf oli hänen kannattajiaan 1448 ja lyötiin ritariksi joko Kaarlen kruunauksessa tai tämän Norjan retkellä seuraavana vuonna.

Tuloksena oli uuden kuninkaan osoittama luottamus: Olafista tuli Hämeen linnanpäällikkö. Tässä virassa hän sai tehtäväkseen jatkaa Hämeessä kuningas Eerik Pommerilaisen aikana aloitettua metsien ja ulkopalstojen jakamista asutukseen. Ehkä samasta syystä ryhdyttiin linnanpäällikön ja laamannin yhteisvoimin 1455 yleiseen linnaläänin kihlakuntien rajojen käyntiin, jota jatkui ainakin vuoteen 1458 asti. Olaf oli myös 1455 linnanpäällikkönä ratkaisemassa Lempäälässä hämäläisten ja Kuokkalan kosken rannanomistajien riitoja kosken "kuninkaanväylästä". Kaarlen jouduttua 1457 tappiolle unionikuningasta ja kotimaisia vihollisiaan vastaan Suomen poliittinen johto katsoi parhaaksi vaihtaa puolta, ja Olaf Tavast luovutti Hämeen linnan uusille valtiaille. Epäselväksi jää, vieläkö hän sai jatkaa sen päällikkönä, mutta koska toistakaan miestä ei ennen vuotta 1461 mainita hänen sijassaan, hän on neuvotteluissa ilmeisesti saavuttanut tyydyttävän tuloksen ja jäänyt paikalleen. Joka tapauksessa valtionhoitaja Erik Axelinpoika Tott antoi hänelle samalla huomattavan edun eli verovapauden moniin vasta hankittuihin tiluksiin.

Erään tiedon mukaan Olaf olisi myös joutunut vaikealle neuvottelumatkalle Novgorodiin yhdessä laamanni Henrik Klaunpoika Dieknin kanssa. Kysymys oli rauhan uusimisesta, ja siinä tarvittiin epäselvien aluekysymysten takia suomalaisten taitoa ja neuvokkuutta. Matka näyttää onnistuneen hyvin, koska neuvottelijat saivat rauhan uusituksi yhdeksäksi vuodeksi. Poikkeuksellista oli tällä kertaa se, ettei asiaa hoidettu vain Viipurista käsin, vaan käytettiin kahta läntisen Suomen johtavaa rälssimiestä. Myöskään Novgorodissa vaihdettua sopimusasiakirjaa ei ole säilynyt Viipurin linnanpäällikön Erik Axelinpojan hallussa, vaan se lienee joutunut tämän edeltäjän Kaarle Knutinpojan haltuun. Tämän jäämistössä oli sinetöity "kreikkalaisin" kirjaimin kirjoitettu kirje, ilmeinen venäläisten antama sopimuskappale. Matkan ajoitus 1450-luvun alkupuoliskolle lienee oikea.

Olaf Tavastin asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa kuvaa hyvin se, ettei häntä haudattu vaatimattomasti Lammille, vaan Turun tuomiokirkkoon Pyhän Ruumiin kappeliin, jonka piispa Magnus Olai oli rakennuttanut ja valinnut hautapaikakseen. Olafin hautakivi on vieläkin tallella, ja siinä on kuvattuna hänen vaakunansa, Tavast-suvun haarniskoitu käsivarsi osoittamassa vasemmalle. Kiven reunakirjoitus kuuluu suomeksi: Herran vuonna 1460 helmikuun 23. päivänä kuoli jalosukuinen mies Olavus Tavast, ritari, rukoilkaa hänen puolestaan.73
Last Modified 9.1.2007Created 12.12.2012 using Reunion for Macintosh