R.I.P. eli kirkkaammille vesistöille siirtyneet

Kalasoppa | Kalasopan keitto | Kalasto | Kasvit

Hunajarihmakoiras Hunajarihma - Colisa sota

Toinen hunajainen herra heikkeni, sen uinti muuttui nykiväksi ja se vetäytyi omiin oloihinsa. Sillä oli selvästi ongelmia. Muutaman viikon jälkeen tilanne huonontui, ja 16.5.2004 päätin lopettaa herran kärsimykset.
Leväkatkarapu Leväkatkarapu - Caridina japonica

Pultti, Mutteri ja Jenga eli leväkatkakolmikko saapui touhuamaan akvaarioon 13.10.2003 ja ihastuttamaan meitä katselijoita. Salaperäisesti nämä pikkuvipeltäjät katosivat pikkuakvaariosta katinkultamonnien tultua avustamaan levänputsauksessa. Jenga ja Pultti videolla
Taistelukalakoiras Taistelukala - Betta splendens Regan

Taistelukalakoiras "Taisto" ei jaksanut nuorten tyttöjen vauhdissa, alkuviikolla tapahtunut kutuyritys neiti Turkoosin kanssa vei herralta viimeisetkin voimat, ja 15.5.2004 aamupäivällä herra Taistolta loppui virta. Herra oli vaisu jo edellisen päivän ja keräili voimia eikä juurikaan liikkunut, mitä nyt vähän iltaruokaa napsi. Aamuruokailusta herra ei ollut kovin kiinnostunut, ja kun menin muutaman tunnin kuluttua tarkastamaan sen vointia, herra lepäsi hiljaa vedensuosikin kannattelemana. Komeasta pyrstöstä oli viimeisimmän kudun jälkeen enää puolet jäljellä, tosi uuvuttavaa ja rankkaa touhua se kutu onkin noin vanhalle herralle.
Lepää rauhassa, Taisto-herra.