arkkitehtuuritoimi
ilpo vuorela

Talo Joki-Krann

tietoja ilposta
toimisivu

Joki-Krann korjattuna

Ennen korjausta

Talo Joki-Krann Vanhassa Raumassa (Unescon Maailmanperintökohde) on ollut mm. aikanaan Suomen rikkaimman miehen, Alfred Kordelinin, syntymä- ja lapsuuskoti. Asuinrakennus on pystytetty 1860-luvulla, navetta-, käymälä- ja vajarakennus jonkin verran myöhemmin.

1995 tehtiin Alfred Kordelin-säätiön ja museoviraston tuella entistävä korjaus, jossa ulkoasu palautettiin myös aikaisempien muutosten osalta vastaamaan uusrenessanssivuorausta. Vuoraus on peräisin viime vuosisadan lopulta, jolloin tyyli vakiintui myös vanhan kaupungin laita-alueilla olevien meri- ja työmiesten talojen ulkoasuksi.

Korjauksen yhteydessä suunniteltiin ja toteutettiin puusepäntyönä myös tyyliin sopiva puuportti. 1970-luvun alussa väkivaltaisesti "korjattu" ja muutettu piharakennus sopeutettiin ympäristöönsä ikkunamuutoksilla ja vuorilaudoituksen sekä vesikatteen uusimisella. Molempiin rakennuksiin muurattiin savupiippujen vesikaton yläpuoliset osat uudestaan.

Rakennukset maalattiin pellavaöljymaaleilla entisen lateksin poiston jälkeen.

Talo on myös nykyään yksityisessä asuinkäytössä.

muita referenssikohteita: