Inkeri Rissanen

Etelä-Savon maisemareitti


Matkakertomukset o Galleria o [Laskuri]

ETELÄSAVOLAINEN MAISEMAREITTI 15.-17.8.2006
Näytä suurempi kartta

Tämähän oli takuupaketti, tiesin jo lähtiessäni. Minua viehättää näissä Siilinjärven seurakunnan matkoissa kiireettömyyden tuntu ja kuitenkin joka päivä matkaohjelmaan mahtuu todella monta elämystä ja käyntikohdetta. Jos Eijan paketin jokin kohde pettää, hän keksii siihen toisen yllätyksen, niin kävi tälläkin matkalla.

Tiistaiaamuna autoon pakkautui 30 lähtijää, ensimmäiset seurakuntatalon parkkipaikalta ja sitten vähän väliä pitkin matkaa kunnes Hiltulanlahden Marjukka oli vihdoin mukana.

Kuljettajana taituroi Ilpo, rovasti Sirpa ja diakonissa Eija hoitelivat mallikkaasti autoemännän tehtäviä, joihin kuului hiljentäminen, hiljentyminen, ohjaaminen, opastaminen, ajastaminen, laulaminen, lukeminen, laskeminen (ovatko kaikki paikalla), kiitteleminen, kehuminen, metsästys (unohtuneet tavarat) ja juomien jakaminen. Toivottavasti en unohtanut mitään, otetaan kuitenkin varman päälle ja lisätään luetteloon: ja niin edelleen.

Matkamuistoja

Matkalta pitää olla matkamuistoja. Niinpä tein laulun, joka auttaa itseäni muistamaan paikkoja ja yksityiskohtia reitin varrelta:

Matkamuistoja (sävel: Minä en oo mittään)

Lepola on jottain, Satulinna jottain
Hirvensalmen rantatie on jottain
Mäntyharjun kirkko ja silta Puumalassa
Ja Sahanlahti – jopa se on jottain!

Yhteen pieneen säkeeseen mahtuvat koko tiistaipäivän käyntipaikat, mutta mukava niistä on jotain kertoa. Lepola on Ahti Karjalaisen synnyinkotimuseo Hirvensalmella.
www.hirvensalmi.fi/lepola/

Poliittisessa nimimuistissani ovat samalta aikakaudelta Kekkonen, Virolainen ja Karjalainen, joista kaksi jälkimmäistä olivat jatkuvasti ministereitä ja Karjalaisesta jopa povattiin seuraavaa presidenttiä, hän oli älykäs, saanut ulkoministerinä kontakteja itään ja länteen ja tankerovitsejä lenteli hänen englannin kielen taidostaan. Nyt sain tietää, että hän luki koulussa ranskaa, opettajansa sanoin "maailman hienointa kieltä Savon murteen jälkeen". Englannin hän opetteli vasta aikuisena.

Karjalaiset viljelivät perunaa ja vihanneksia, heillä oli joitakin kotieläimiä ja lisätienestiä niukkaan toimeentuloon saatiin Lyydian Lepolan kammarissa pitämästä postiasemasta, ja Anshelmin vuonna 1925 perustamasta kaupasta. Lepolan tila on entisöity 1950-lukulaiseen asuunsa, jolloin niin posti kuin kauppakin olivat vielä toiminnassa.

Lepolan esineistö on autenttista; mitään ei heitetty hukkaan. (tuntuupa tutulta ideologialta!) Päärakennuksen huonekalut ja muu esineistö on ollut Karjalaisen perheen käytössä, samoin kuin maatalousesineistö aitoissa. Anshelmin kauppa on entisöity viehättäväksi 1950-luvun kyläkaupaksi. Pikkuruisen kaupan esineistö ihan hengästytti – tuollaisen suklaarasian sain pikkutyttönä – ja noita kahvipurkkeja oli minunkin kotonani – ja juuri tuollaisia pieniä puunauloja suutari naputteli lapikkaiden pohjiin…

1 Lepola

Matka jatkui Hirvensalmen keskustaan. Kunnan vaakunassa – yllätys, yllätys on kokonainen hirvi, jolla punaiset kaviot – vaikka sorkathan ne pitäisi olla… Ja kirkko on komea, tornillinen ristikirkko paikkakunnan harmaasta graniitista ja se on arkkitehti Joosef Stenbäckin suunnittelema. Alttaritaulu kuvaa Kristuksen ylösnousemusta ja opas sai meidät huomaamaan maalaukseen piilotetun ristin. Ajelimme pitkin kaunista tervaleppien reunustamaa rantatietä. Mitkä maisemat! Siellä oli kuulemma Suomen kaunein matonpesupaikkakin.
www.hirvensalmi.fi/
www.hirvensalmensrk.fi/
www.satulinna.fi/?sivu=ravintola

Nyt meitä odotti Satu Silvon perustama Satulinna, hyvä esimerkki uusiokäytöstä. Paikka on entinen vanhainkoti, josta on tullut hemmottelua, elämyksiä, luonnon rauhaa, energiaa, luomuruokaa tarjoava linna. Suuresta navetasta on luotu idyllinen navettaravintola, täynnään kauniita yksityiskohtia. Navetan Ylisten karaokeillat ovat kuulemma olleet kesän vetonaula.

Nautimme linnan ruokasalissa maukkaan lounaan (kasvissosekeitto, vihreää salaattia kartanon kastikkeella, herkkusiseni-purjo-paprika-tillisalaatti brakkikastikkeella, maalaisleipä) ja saimme luvan katsella linnan huoneita ja uudenlaista navettaa. Ihmeellinen paikka keskellä hiljaista maaseutua!

2 Hirvensalmi, satulinna

Eipä aikaakaan kun saavuimme Mäntyharjulle. Kohteemme siellä oli Suomen toiseksi suurin puukirkko ja Suomen suurin lamasalvosrakenteinen hirsirakennus., jota suntio meille esitteli. Ihan uusi sana minulle tuo lamasalvos! Kirkkoon mahtuu kuulemma 2000 ihmistä istumaan + kaikki seisomapaikat. Kysyin, mikä on suntion rankin työtehtävä ja hän totesi, että kirkon lattian pesu! Hautausmaa oli aivan kirkon vieressä ja joku tiesi, että kaikkien tuntema Martti Lindqvist (teologian tohtori sekä sosiaalietiikan ja terveydenhuollon etiikan dosentti) on haudattuna sinne. Kävimme haudalla ja bussin matkatessa eteenpäin Sirpa kertoili lisää Lindqvististä ja hänen kirjojensa ajatuksista, miten jokainen lause voi olla sattuva, osuva, lukijaa puhutteleva.
www.ekirkko.fi/mantyharju/
www.kirja-arvostelut.com/Martti-Lindqvist
www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/lindqvist_martti/fi_FI/lindqvist_martti/
www.netlife.fi/~msiivola/krit/etiikan_ja_jumalan_palvelija.html

3 Mäntyharju

Majoituimme Sahanlahteen. En saanut paikasta kovin kummoista käsitystä, mutta seuraavista osoitteista löytyy paljonkin lisätietoa.
www.sahanlahti.fi/sijainti.php
www.sahanlahti.fi/index.php

Ryhmä oli majoittuneena monentasoisiin huoneisiin, joillakin oli sviitti, osa yöpyi mökeissä, kuljettaja saunassa ja Eija ja Sirpa aitassa. Yöllä alkoi sataa ukkosen säestämänä ja salamoiden ilotulitus kesti myöhään yöhön. Illan vietimme Puumalassa, missä meillä oli paikallinen opas ja saimme kuulla kunnan sotaisesta historiasta ja nykypäivästä. Kunnan alueella on vieläkin 4 lossia ja opas kertoi, että koululapsia on kuljetettu helikopterilla kodin ja koulun välillä. Kuvittelin sellaista tapahtuvan vain Lapissa tai Ahvenanmaalla. Rannalla näimme yhden Salpalinjan bunkkerin (6 kaikkiaan). Siinä oli kuulemma n. kaksimetriset teräsbetoniset seinät ja sisään saattoi mahtua 10 miestä. Kunnantalon pihalla oli tykkejä ja vaakunakin muistutti sodasta. Enpä tiennytkään ennen, miten strategisesti herkällä paikalla Puumala sijaitsee. Siitä kulkee laivareitti Savonlinnaan ja Kuopioon ja sitä kutsutaan Saimaan Gibraltariksi. Vuosina 1993-95 on rakennettu Puumansalmen 781 metriä pitkä, kauniisti kaartuva silta, joka on n

iin korkea, että laivaliikenne sujuu sen alitse. Sillalta pääsee näköalahissillä alas rannalle ja rantatorille. Auringon laskiessa söimme iltapalaksi lohipiirakkaa kahvin/teen kera Satama Cafen terassilla. Oli rauhallista. Koulujen alkaminen tietää turismin päättymistä pienissä mökkipitäjissä.
www.puumala.fi/
www.evl.fi/srk/puumala/

4 Sahanlahti, Puumala

Keskiviikon matkamuistot:

Aamupala on jottain, sepän näytös jottain
Sepän pullat, nepä vasta jottain!
Vanhainkodin orkideat kasvattaa on vaikeat
Nepä totta tosiaan on jottain!

Aate se on jottain, Piojärvi sittää
Ruis se miehen tiellä pittää.
Tynkkylän herkut ja tuttaville terkut
Että siellä suavat syyvvä myöskin serkut.

Lohikosken kirkko ja Punkaharjun kirkko
Niistä nautti Pentti sekä Pirkko
Paljon on nähty – väsymykseen asti
Moni meistä illalla virkko.

Aamuinen Sahanlahti näytti kauniit aurinkoiset kasvot. Ravintolan terassilta avautui järvimaisema ja toisella puolella oli nyt uinuva koski, joka varmasti 6 metrin putouksineen voittaa keväällä liikenteen melun kohinallaan. Kosken vieressä oli entisistä uittotöistä muistuttava tukkikouru ja ravintolarakennuksen vieressä oli vanha museotalo, entisten sahatyöläisten asunto, kahden perheen asuttava talo 1800-luvun lopulta. Mutta ei se mikään rivitalo ollut, pienesti silloin asuttiin!

Aamuun kuului Eijan yllätys: Sulkavalla sijaitsee Lumikukka-orkideatalo
www.orkidea.fi/sulkavanlumikukka.htm

Taas on vanhainkoti saanut uuden elämän, tällä kertaa orkideojen kotipaikkana. Voi mitkä värit ja suuret kukkatertut! Pekka Ranta kertoi orkidean kasvatuksesta tavalla, joka sai kaikki nauramaan: Klo 18 lauantai-iltana ota orkidea, paina sen ruukku kahdeksi minuutiksi huoneenlämpöiseen veteen (ei saa olla hanavetta), pidä aurinkoisella, vähän varjoisella ikkunalla, juuret eivät saa kuumeta liikaa auringonpaisteessa, suojaruukku tulee olla. Otin kuvia kaunottarista – ehkä kuitenkin parempi katsoa näitä kuvia, näissä kukat eivät koskaan lakastu!

5 Orkideat

Tie oli nimismiehen kiharaa – tai pyykkilautaa, ylitimme yhden salmen lossilla ja kurvasimme uuden elämän saaneen koulutalon pihaan. Siellä oli Tuakon takomo.

Tulimme mestariseppä Jarkon luo. Kuvittelin, että kyseessä on vanha, lihavahko partainen ja karvainen äijänkäppyrä, mutta meitä vastaan tuli nuori, solakka poika, nahkaessu edessä ja niitein somisteltu kalotti kaljun pään peittona.
http://koti.mbnet.fi/bjorn1/

Hän jakoi ryhmämme kahteen osaan, toiset saivat olla sisällä kahvilla ja herkutella sepän leipomilla pullilla, toiset seurasivat hänen mukanaan pajaan, jossa hän kertoi työstään ja takoi malliksi pari naulaa. Kätevästi se kävi. Pajassa oli myös suuria koneita, joita voi tarvita oikein suuria töitä tehdessä, mutta vasara ja alasin ovat ne keskeiset työkalut ahjon vieressä. Ja siistiä siellä oli. Kysyin, onko hänellä ketään oppipoikaa. Ei kuulemma ole nuorilla kiinnostusta tulla niin syrjäiseen paikkaan, vaikka hän olisi ollut valmis tarjoamaan asunnonkin koulun päästä ihan ilmaiseksi.

Kahvia juodessa voi katsella Jarkon töitä. Oli sieviä koruja ja kaikista jämerin juttu oli keskiaikainen kidutusteline. Työn ohella sepän harrastus on moottoripyörien rakentaminen. Kuvat ja pihalla seisova moottoripyörä paljastivat tämän. Näppärä on tämä Jarkko-seppä!

6 Tuakon takomo

Lohilahdessa pysähdyimme seuraavaksi ja osa meistä kiipesi ihastelemaan mäen päällä olevaa Lohikosken kirkkoa (Sulkavan seurakunnan toinen kirkko), osa lepäili rannalla, jossa oli pieni huvimaja. Saimme porukan myös ryhmäkuvaan, mainiota!

Eijan anoppi asuu siellä jossain, ja hän johdatteli pikkuautollaan linja-automme pientä oikotietä myöten Piojärvelle. Siellä ihan tavallisen näköisessä maalaistalossa asuu pontikankeittäjä Aate Laukkanen, joka EU:n luvalla on vuodesta 1995 saakka valmistanut Kiteen kirkasta. Mutta ei Kiteellä, vaan Punkaharjulla!
www.kultti.net/jutut/2005/15_kuusen.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pontikka

Tarina oli uskomattoman mielenkiintoinen! Tälläkin yrittäjällä on todella tiukat säännöt, mitä saa tehdä, mitä ei. Kolmasti kirkastettu valmistetaan lähitienoon rukiista. Vanhat maitotilojen tankit ovat myös uusiokäytössä valmistusprosessissa. Maistiaisia ei jaella, ei myydä pulloja tiskin alta. Pullot tehdään Saksassa. Pullotus, korkit, etiketit; yksi työntekijä valvoo tämän konetyövaiheen. Tehdastyö on aivan ihmeellistä näinkin pienessä tehtaassa. Aika uskomaton uusi elämä sillä navetalla!

7 Kiteen kirkas

Iltapäivä oli jo pitkällä ja meillä oli nälkä. Ruokailu Tynkkylän Lomaniemessä ylitti kaikki odotukset. Isäntäväki juhlatamineissaan pyörähti pihamaalle bussimme saapuessa ja tunsimme olevamme erittäin tervetulleita. Kaikki toivotettiin kädestä pitäen tervetulleiksi ja talon vanhempi isäntä kertoi kodistaan ennekuin pääsimme herkuttelemaan. Pitopöytä oli runsas ja kauniisti laitettu ja huoneet olivat enemmän kodin oloisia kuin jossain tavallisessa ravintolassa.

http://personal.inet.fi/yritys/tynkkylan.lomaniemi/

Näkymä alas järvelle oli huikaisevan kaunis ja paikka on suosittu juhlienpito- ja lomanviettopaikka. Taloa oli uusittu ja suurennettu ja järven puolella oli ihastuttava terassi. Tanssilava oli yläpihalla. Aitta oli kotimuseona ja siellä oli myös myytävänä talon emännän käsitöitä. Kuinka hän niitäkin ehtii tehdä, ihmettelin. Rannalla on satama, johon veneilijät pääsevät ja lomamökkejä lomalaisille. Kotieläimiäkin on ja Sirpa, joka on kissojen ystävä, löysi jostain pienen kissanpennun, jota sai helliä jonkin aikaa. Kaikilla oli hyvä mieli Lomaniemestä lähtiessä.

8 Tynkkylä

Putikko oli seuraava pysähdyspaikkamme. Se on lomakartano, ja sen uudelleen henkiin herätetty navetta on ollut taidenäyttelyn tyyssijana jo 16 kesänä. Ulkopuolellakin oli erilaisia taideteoksia. Tunnistin entiset pilttuut ja karsinat, sopivasti jokaisessa oli eri yritysten tuotteita myytävänä. Kassa oli navetan ylisillä, siellä oli myös pieni kahvio. Tein hyvän löydön, ostin pienen tähtitolvanan, joka tuo tolvanuutta sinne, missä sitä ei ole. Se tuntui sopivalta porukan lahjalta Eijalle.
www.putikonkartano.fi/Taidenayttely.HTM

Olimme ajaneet Punkaharjun kunnassa jo pitkään, mutta vihdoin saavuimme Punkaharjun kirkolle. Kirkon kellot soivat kunniaksemme, itse kirkkoherra Silander toivotteli meidät kädestä pitäen tervetulleeksi ja kanttori oli valjastettu urkuihin. Hyvänen aika tätä itäsuomalaista ystävällisyyttä! Oli mukava kuunnella kirrkoherran tarinointia ja katsella alttaritaulun Tuomasta. Muistan myös sen, että kirkon katolla oleva risti on 8 m korkea.
www.punkaharju.fi/kartat1/
www.lomasuomi.fi/punkaharju/
www.savonlinnaseutu.fi/Default.asp?NakymaID=1654

9 Punkaharjun kirkko

Mutta nyt kaikki olivat väsyneitä. Eija yritti vielä antaa ohjeita bussin mikrofonin kautta, mutta siitä tahtoi tulla hysteeristä tirskuntaa. Oli aika päästä omaan pilttuuseen. Suuntana oli siis hotelli Herttua Kerimäellä. Ajelimme Suomen kauneimpien maisemien poikki; pää parka – yritin pyörittää sitä puolelle ja toiselle ja yritin ahmia tätä kauneutta, mutta aistit alkoivat jo turtua, kaikkihan oli ollut kaunista tänä keskiviikkona ja matkamuistolaulu loppuu näihin säkeisiin:

Haukotus ei mittään, anoppi ei mittään
Unohtunneet sormukset ei mittään.
Väkiluku Sulkavan tai rantaviivan pittuus
Onko sillä merkitystä mittään?

Keskiviikkoillan loppuhuomiot

Potra ei oo mittään, sentti ei oo mittään
Ei valtionhotellikkaan mittään!
Ei käskyt taikka uhkailut tai tirskumiset mittään,
Ei Eija jaksa ennee yhtään mittään!

Hotelli Herttua sijaitsi kauniilla niemellä ja pitkän siipirakennuksen kaikista huoneista oli näkymä järvelle. Kiersin niemen iltakävelyllä ja kauempaa löytyi kaunis kelomökki, joutsenperhe lipui rannalla täysin häiriintymättä ja niemen korkeimmalla kohdalla mutkitteli juoksuhauta, varmaan sodanaikainen ja se päättyi hotellin nurkalle. Sotaisa paikka tämäkin, toisella puolen hotellia oli pitkä rivi vanhaa sotakoneistoa näytillä.

Tosiaan, siellähän olikin Sotahistoriallinen näyttely.

Kerimäen kirkko oli vain muutaman kilometrin päässä. Se oli torstaipäivän ensimmäinen kohde klo 9. Oppaamme Matti toivotteli tervetulleeksi ja pääsimme kirkkoon ennen varsinaista aukioloaikaa kun kiersimme sinne takana olevan talvikirkon kautta. Siitä en ollut tiennytkään mitään! Mutta eihän maailman suurinta puukirkkoa lämmitetä noin vain talvipakkasilla, hyvä, että silloin on käytössä pienempi kirkkosali.
www.kolumbus.fi/kerisrk/kirkkotietoja.htm
http://nk.oulu.fi/enorssi/gallery/v/sekalaiset/album77/album88/Kerimaen_kirkko_1.jpg.html

10 Kerimäki

Matilla oli paperinippu kädessä ja hän kertoi varsin tarkasti kerimäkeläisten kirkkohankkeista, alkuun pitkästytti ja arvelin, että hän lukee jutut vain sisälukuna, mutta väliin alkoi pursua huumoria ja loppujen lopuksi tämä Matti osoittautui varsinaiseksi jutunkertojaksi, joka tiesi paikkakunnan henkilöt ja tapahtumat tarkkaan ja nauratti ryhmäämme jutuillaan. Tuli melkein kiire, risteilyn Savonlinnan satamasta oli määrä alkaa vanhalla Punkaharju-laivalla klo 11. Satamassa tuntui lämpimältä, mutta ulapalla tuuli viilensi tunnetta. Oli hyvä välillä nauttia kahvit marjapiirakan kera lämpimässä hytissä. Risteilyllä olisi ollut paikallaan kuulla jotain ohivilahtavista paikoista, Kuopion satamasta lähtevillä risteilyillä pyörii nauha, jossa esitellään näkymät; niemet, notkot ja saarelmat.

11 Järvimaisemat

Risteilyn jälkeen oli omaa aikaa. Tietenkin etsin torilta lörtsyjen myyjän ja valitsin omenalörtsyn. Sitten huomasin pienen laukkupaikan, jossa tavarat olivat huikeassa 75% alennuksessa. Sieltä löytyi mieleinen hirvennahkainen lompakko, jossa tuntui olevan sopivan paljon korttitilaa ja paikka vanhanmalliselle ajokortille. Mainio matkamuisto!

Lähdin reippailemaan pitkin Olavinkatua mäkeä ylös, tämä oli varmaan pääkauppakatu, tein ikkunaostoksia ohikulkiessani ja löysin pienen tiekirkon, tosiaan, sen nimikin oli Pikkukirkko, joka on alun perin ollut ortodoksinen kirkko ja sen pieni kaunis alttaritaulu ”Kristuksen syntymä” on ortodoksisen seurakunnan omistama. Kirkko on varmaan suosittu, idyllinen vihkimispaikka.

Taivas oli synkistymässä, riensin reipasta vauhtia toiseen suuntaan, Savonlinnan tuomiokirkkoon, ja ehdin juuri ennen sadetta. Kaunis, lempeätunnelmainen paikka. Alttaritaulussa lasimaalaus Paratiisin neljä virtaa, punatamminen saarnastuoli, upeat barokkiurut. Pian koko ryhmämme oli saapunut paikalle ja opastyttönen kertoi enemmän kirkosta. Sodan aikana pommi oli osunut suoraan sakastin kohdalle ja kirkko oli palanut. Pikkukirkkoa käytettiin korvikkeena, kunnes tuomiokirkko oli uudelleen rakennettu. Kun esittelyn jälkeen Sirpa ehdotti, että laulettaisi kiitosvirsi, niin opastyttö istahti muitta mutkitta säestämään flyygelin ääreen, mukava yllätys sekin.

12 Savonlinnan kirkot


Nyt olimme jo hivuttautumassa kotiinpäin ja Eija kertoi kaunopuheisesti paikasta, jossa söisimme iltapäivällä. Se oli Ruusuhovi Rantasalmella, lumoava roosanvärinen kartano ja vieressä golfkenttä. Ihanteellinen paikka ruusushäille ja muulle hemmottelulle. Kuvat puhuvat puolestaan.umoava roosanvärinen
www.hotelliruusuhovi.fi/
www.elamystehdas.com/default.asp?toc=97

Ruusuhovi

Ateriavaihtoehdoista Eijan ja Sirpan tiimi oli valinnut seuraavan: broileri-pastasalaatti, sinihomejuustokastike, yrttitäytteinen porsaan ulkofilee, yrttinen kermakastike, gratinoitu kukkakaali, perunakroketit, lettuja appelsiini-karamellikastikkeella. Kylläpä maistui!

Hyvän aterian päälle olisi tarvittu nokoset, mutta vielä mitä, Oskari oli auki ihan meitä varten. Siis sinne. Oskari on Linnansaaren luontokeskus ihan Rantasalmen keskustassa ja siellä oppaamme tutustutti meidät Suomen luonnon vaiheisiin ja eläimistöön, varsinkin Saimaan norpan elämään, ja saimme katsoa luontofilmin mukavassa hämärässä auditoriossa. Se oli kovin lyhyt filmi – vai nukahdinkohan minä siinä katsoessani…. Koululuokat vierailevat siellä usein, se sesonki on juuri alkamassa.

Vielä nousi bussimme kirkonmäelle ja siellä oli suuri punatiilinen Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko, joka oli palanut salaman sytyttämänä vuonna 1984. Tuon kirkon raunioille valmistui vuonna 1989 nykyinen arkkitehti Carl-Johan Slotten suunnittelema kirkko. Ja toden totta, kuin maailma olisi muuttunut uudeksi, kun astuimme sisään moderniin kirkkosaliin. Esittelijänä toimi kanttori Rönkkönen tavalla, joka riemastutti kaikkia kuulijoita. Kas, kun kirkon palaminen oli rantasalmelaisille oikea onnenpotku, sillä kuukautta ennen paloa kirkko oli vakuutettu aikamoisesta summasta. Kirkon uusiminen oli seurakunnalle käytännössä ilmaista - ja miten paljon työtilaisuuksia siinä tulikaan! Alttariteos, puu, hartsi ja väri vuodelta 1989 on kuopiolaisen Pauno Pohjolaisen luomus, aluksi häkellyttävä, mutta siihen ihastuu nopeasti. Vanha alttaritaulu oli pelastunut palosta, sen irrottamista oli nääs ehditty harjoitella siinä yhteydessä kun vakuutussummaa oli korotettu, mutta sen paikka on nyt yhden sisäänkäynnin yläpuolella, paikallinen kompromissi!

13 Rantasalmen kirkko

”Eipä olla kirkossa koskaan näin paljon naurettu”, tuumasi monikin esittelyn jälkeen ja kun kanttori oli houkuteltu laulamaan ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” bussimme mikin kautta, Eija lahjoitti hänelle tuomansa Pöljä-lierihatun ja virkistyneitä lähdimme kotia kohti.

Olin tehnyt muistiinpanoja retkemme eri kohteissa ja lupasin pitää nyt perinteisen tietokilpailun nähdystä ja kuullusta. (Esim. Minkä värinen oli Kerimäen kirkon alttarivaate, missä kirkossa oli Tuomas alttaritaulussa, montako bunkkeria oli Puumalassa, mikä on kuljettajan sukunimi, mikä on sulkava…) Jokainen sai laskea pisteensä itse ja parhaat palkittiin Marianne-karkein. Kiittelin ryhmän puolesta matkamme vetäjät ja kuljettajan ja jokainen sai pienen lahjan muistoksi. Laulamani matkamuistolaulu hauskutti kaikkia, kuulin ilokseni.

Sirpa oli tiistaina Satulinnan innoittamana laulattanut meillä tango Satumaan ja niinpä omistin hänelle tämän matkaversion, jonka voi laulaa samalla sävelellä:

Tango Satumaan matkaversio (omistettu Sirpalle)

Suuren järven tuolla puolen jossakin on maa
Missä Sirpa sekä Eija meitä johdattaa
Sillat puhkoo maisemaa ja kosket uinuaa,
Pienet kylät hiljaisina meitä odottaa.

Oi kyllä sinne Satumaahan kerran mennä vois
Kun vain tietää, että kotiin sieltä pääsee pois.
Vaan siivetönnä en voi lentää, mua Ilpo kuljettaa
Pitkin pyykkilautaa – Saimaan ranta kauas jää.

Ja kuinkas siinä Eijan kortissa sanottiinkaan -
”Tärkeintä ei ole perille pääsy vaan matkalla olo”

Nyt voisi lauleskella Putte-possun nimipäivälaulun mukaisesti:

…ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana!

Kiitos kaikille!

Inkeri

14 Ryhmäkuvat

Inkeri Rissanen 20080411 (20080411) o  Kotisivu o  Matkakertomukset o WebMaster