Inkeri Rissanen
2007 Andalusia


Näytä suurempi kartta
Matkakertomukset o Galleria o [ ]
Andalusian kiertomatka 10.11. – 17.11. 2007

Olen osallistunut monta kertaa kiertomatkoihin, sillä ulkomaille lähtiessä tulee ahneeksi, haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Kun näin Tema-matkojen esitteen reilu vuosi sitten, Andalusia tuntui heti minun jutulta. Motivaatio oli kasvussa, sillä olin alkanut opiskella espanjaa kansalaisopistossa. Kirja tuntui olevan tarkoitettu tilanteisiin, joihin turisti usein joutuu matkustaessaan. Tätä matkaa tarjotaan keväällä ja syksyllä ja kun sain työstäni vapaajakson loka-marraskuussa, niin tartuin tilaisuuteen. Ennen matkalle lähtöä espanjan opiskelu kiihtyi, motivaatio antoi siivet! Kotoa lähtiessä tein talven ensimmäiset lumityöt, mutta Helsingissä satoi ja tuuli rajusti, uutisissa kerrottiin, että myrsky oli aiheuttanut tulvia Saksan rannikolla – olisikohan Espanjassa yhtään parempaa, rupesi epäilyttämään, sillä olihan marraskuu jo hyvässä alussa ja kyseessä syksyn viimeinen kierros.
 

Lauantai 
(Sábado 10 de noviembre) 

Saavuin la 10.11., Málagaan, jossa matkaopas Anssi odotti bussin luona ja huolehti kuljetuksen hotelli Las Vegasiin. Vein matkalaukun huoneeseeni, ah, aurinkoinen parveke ja näkymä palmujen yli Välimerelle! Mutta vain pikainen siistiytyminen ja aloitusmaljat (sangriaa) joimme ryhmänä jo puolen tunnin päästä, meitä oli 15 matkalaista ja löysin heti kaverikseni toisen yksinmatkustavan, Raunin Helsingistä. Koko iltapäivä oli vapaata ohjelmaa ja Anssi piirteli kunkin karttaan mukavia käyntikohteita ja ruokapaikkoja sekä kertoi, mikä bussi kulkee keskustaan ja takaisin. Lähdimme innolla kävellen keskustaan ja nautimme auringon lämmöstä ja kirkkaudesta. Löysimme Larios-kävelykadun poikkikadulta vähällä vaivalla Anssin vihjeen mukaisen tapas-ruokapaikan, jossa pöytiä tuotiin kadulle sitä mukaa kuin asiakkaat lisääntyivät. Tapas Anselmo (oppaamme mukaan) räväytti silmät selälleen, 7 sortin makupaloja, kukin omassa kulhossaan, merenelävistä häränhäntään, lisäksi leipävati ja juoma. 

Siitäpä oli hyvä aloittaa ja katsella samalla kadun elämää. Málagan katedraali oli vähän matkan päässä ja tutkimme sen ennekuin pienen etsimisen ja tienkysymisen jälkeen päädyimme vuonna 2003 avattuun Picasso-museoon. Saleja riitti ja meillä oli hauskaa kun yritimme tulkita maalauksia. Nimet olivat yksinkertaisia ja kielitaitoni riitti aika hyvin kääntämiseen. Mutta emme jaksaneet koluta koko museota läpi, oli jo janokin ja istahdimme sopivalle terassille, kokeilin kuumaa suklaajuomaa ja ah, mikä elämys! Suosittelen! Oli jo pimeä ja etsimme bussipysäkin, emme olisi jaksaneet tallustella takaisin. Lippu maksoi euron. Pimeässä oli vaikea tietää, missä menimme ja kokeilin espanjantaitoani ja kyselin kuljettajalta, onko pysäkkiä hotellimme vieressä. (Hay una parada cerca del hotel Las Vegas) Hän nyökkäsi ja sanoi että kolmen pysäkin jälkeen on SE pysäkki. Todellakin, se onnistui!

Picasson Málaga

Joka aamu oli automaattinen puhelinherätys, ja matkalaukku piti jättää oven ulkopuolelle n. puoli tuntia ennen lähtöä. Seuraavaan hotelliin saapuessa se myös tuotiin ovelle. Arvostin suuresti tätä palvelua, ja nautin myös ikiomasta hotellihuoneesta, johon sain levittäytyä, ja kokeilla kaikkia TV-kanavia, valita huoneen lämpötilan ja antaa musiikin kuulua läpi yön. Hotellit olivat erittäin hyvätasoisia (**** con quatro estrellas) ja samoin niiden ruoka. Kylpyhuoneen varusteisiin kuului aina kengänpuhdistussieni ja asialle ensin hymyiltyäni totesin sen tosi tarpeelliseksi kaikkien kävelyretkien päätteeksi. 

Bussimme oli aivan uusi ja kuljettaja Eugenio oli säntillinen ja taitava työssään. Hänen peruutuksensa olivat millimetrin tarkkoja ja ainoat naarmut autoon tulivat puiden oksista katujen varsilla. Ja parasta oli, että autossa oli iso jääkaappi täynnä vesipulloja; sieltä sai aina tarvittaessa napata uuden pullon 80 sentin hintaan. Jokaiselle oli bussissa 3,5 paikkaa, joten joka päivä kokeilimme uutta istuinta ja matkustaessa pidimme turvavyöt kiinni. Kerran poliisi pysäytti bussimme kun luuli, että kuljettajalla ei ollut turvavyötä. Mutta kaikki oli kunnossa.
 

Sunnuntai 
(domingo, 11 de noviembre)

Teimme pienen kiertoajelun Málagassa, pysähdyimme näköalapaikalla ihailemassa kaupungin satamaa ja merta ja sitten kohti Granadaa, jonka tunnus onkin granaattiomena. Kuvaa käytetään yleisesti esim. liikkeiden kilvissä, mutta näin myös ihan oikean granaattiomenapuun.

Granada, maurien linnake, sijaitsee kauniilla paikalla Sierra Nevadan lumihuiput taustanaan. Kaupunkia hallitsee Alhambran "punainen linna", joka kätkee sisäänsä satumaisia saleja sekä pieniä sisäpihoja, joista tunnetuin lienee Leijonapiha. Tiedän, että leijonia on 12 kuten tunteja kellotaulussa ja jos kello on vaikka kolme, niin kolmannen leijonan suusta valuu vesi. Nyt leijonat olivat restauroitavina. Yksi aukioista oli muodoltaan pyöreä ja pylväiden reunustama. Siellä järjestetään konsertteja ja Kuvitelkaa, Jari Sillanpääkin on pitänyt siellä yhden konsertin voidakseen tulkita oikein yhden espanjalaisen laulun. Kaarle V:n palatsi edustaa Italian renessanssia ja varsin vaikuttava on palatsi, jossa sulttaani otti vastaan arvohenkilöitä. Palatsin edessä on suuri suorakaiteen muotoinen vesiallas, jonka pintaan palatsi kuvastuu ja tuntuu suurenevan. 

Tietenkin patiolla on myös pensasaitoja, kukkaistutuksia ja solisevia suihkulähteitä. Leijonapihan takana on ollut sulttaanin yksityisalue, haaremi – sanan merkitys on tainnut muuttua vuosisatojen aikana. Hevosenkenkäkaariset oviaukot ja ikkunat ovat selkein merkki maurilaisajasta. Silloin koristeluun ei käytetty ihmis- eikä eläinhahmoja. Linnassa oli paljon ihmeteltävää, koristelu oli tavattoman kaunista ja katto korkealla. Anssi varoittikin, että älkää koko ajan tuijottako kattokoristelua, koko ajan on rappusia ja tasoja ylös ja alas. Ja vaikka turisteja ei ollut tungokseen asti, piti kulkea aika rivakasti eteenpäin. Anssin etuna oli pituus ja kädenliike, joka muistutti flamencotanssijan elettä. Nopeasti hän sai ryhmän kasaan haluamaansa paikkaan. Jos ette jaksa lähteä puutarhalenkille, paikallisopas vie teidät lähtöportille, sanoi Anssi, mutta kaikki kipittivät mukana, ei vain nyt, vaan koko viikon. Mistään ei haluttu jäädä paitsi.

Ylempänä kukkulalla oleva "taivaallinen puutarha", Generalife, maurihallitsijoiden muinainen kesäpalatsi suihkulähteineen, sypressikujineen ja hyvin hoidettuine kukkaistutuksineen oli valtava! Kuinkahan paljon siellä tarvitaankaan työtekijöitä? Kukaan ei eksynyt sokkeloista huolimatta. Menin juttelemaan paikallisoppaan kanssa ja kun selvittelimme perhesuhteitamme ja kerroin olevani ruotsin opettaja (la profesora de sueco) hän puhkesi nauruun ja sanoi: va, jag är ju svensk själv! Ja sitten jatkoimme tietysti keskustelua ruotsiksi. Hän oli kolmikielinen, isä ruotsalainen, äiti ranskalainen ja vaimo espanjalainen.

Vierailimme lopuksi Capilla Realissa, kuningaspari Isabellan ja Ferdinandin upeassa hautakappelissa. (Siellä ei saanut ottaa valokuvia, vaikka kuvattavaa olisi ollut kovasti) Tämä kuningaspari johdatti Espanjan suurvaltakaudelle. Vuonna 1492 he valloittivat itsenäisen islaminuskoisen Granadan. Vähän myöhemmin samana vuonna he lähettivät Kolumbuksen löytöretkelle, joka tuli mullistamaan maailmaa ainiaaksi. Myöhemminkin matkan varrella Isabella ja Ferdinand mainittiin moneen kertaan, olivat olleet kovin toimeliaita aikanaan.

Anssi tiedusteli, kiinnostaisiko meitä myöhäisretki vanhaan Albaicin kaupunginosaan, joka näkyi houkuttelevana Alhambran linnasta laakson toisella puolella. Kaikki halusivat lähteä ja olihan se messevää kuljeskella niillä kujilla, ihmetellä ikkunoiden kaltereita, keramiikkalautasia, ruukkuja ja niiden kukkia parvekkeilla, pieniä patioita, baareja ja iltavalaistua Alhambraa ja koko kaupunkia.

Idyllinen Granada

Maanantai 
(lunes, 12 de noviembre)

Aamupäivällä matkasimme läpi andalusialaisen maiseman, jonka lähes joka kylässä on vanha maurien linna. Oliivipuita oli kaikkialla, että niitä riittikin! Sotilaallisen suorissa riveissä, siististi ja kaikkialla, se alkoi tuntua yksitoikkoiselta. Jossain paikoissa kasteluletku kiersi puulta toiselle, jossain näkyi sekä vihreitä että tummia oliiveja vielä puissa, mutta jos puun ympärillä maassa näkyi ympyränmuotoinen painanne, siitä tiesi, että oliivit on korjattu. Anssi kertoi, että Kreikka, Italia ja Espanja ovat suurimmat oliivien tuottajat ja että nimenomaan Andalusian alue tuottaa 25% koko maailman oliiviöljystä. Parasta öljyä on kylmäpuristettu neitsytöljy. Oliivipuut ovat ikivihreitä ja tuottavat yhden sadon vuodessa. 

Pöytäoliivit (vihreät) kerätään lokakuussa ja loput, tummuneet ravistellaan puista vasta tammikuussa. Viljelijä ostaa taimet taimenviljelijöiltä ja n. 10-vuotiaana puu alkaa tuottaa oliiveja, mutta paras sato tulee 40–100-vuotiaista puista. Puulajeja löytyy peräti 240 ja oliivipuut ovat hyvin sitkeitä, elävät äärioloissakin ja kestävät pientä pakkastakin. Hyvin tuottavan oliivipuun sato on 50-100 kg/vuosi ja 5 kilosta oliiveja saadaan 1 litra öljyä. EU tukee viljelyä runsaalla kädellä ja laskennallisesti 600 puuta riittää hyvin elättämään yhden perheen. Anssi oli laskeskellut, että 600 puun vuosituotto voisi olla 18 000 – 30 000 euroa. Ei hassummin!

Oliiveja ja vieläkin oliiveja

Córdobaan matkatessa kokeilimme pysähdyspaikalla uutta makuelämystä, carajilloa. Se oli kahvikupillinen, jonka kermaksi lorautettiin kunnon tujaus brandyä. Kokeilemisen arvoinen ”janojuoma”!

Lounasaikaan saavuimme Córdobaan, joka oli aikoinaan samannimisen kalifikunnan pääkaupunki. Maurilaisen kulttuurin kukoistuskaudella Córdobaan rakennettiin aikansa uljain rakennus - La Mezquita - entinen moskeija, jota kokonsa puolesta voi lähes verrata Mekkaan (maailman kolmanneksi suurin moskeija) ja jonka sisusta näyttää pilarien loputtomalta metsältä. Sitä on laajennettu moneen otteeseen ja pyritty pitämään interiööri samanlaisena, vaikka tekemisissä onkin ”fuskattu” ja jokainen pilari on tekijänsä näköinen. Osa pilareista on kierrätystavaraa muista rakennuksista ja jos pilarit jossain ovat lyhyitä, niitä yhdistäviä holvikaaria on kahdessa kerroksessa. Kaikkein erikoisimmat pylväät ovat kaksi alabasteripylvästä. 

Kirkko on ainoa moskeija, joka on säilynyt – silloisen keisarin Kaarle V:nen käskystä – mutta sen keskelle on rakennettu kristillinen katedraali. Sen tieltä jouduttiin poistamaan 60 pylvästä, joita alun perin oli 1013. Kävimme kuoriosassa ja kurkkasimme sivusta korjattavana olevaan etuosaan. Moskeija helmi on mihrab, jonka syvennys osoitti rukoilijalle suunnan Mekkaan. Mihrabin koristelujen sanotaan olevan bysanttilaisen taiteen hienoimpia. La Mezquita sijaitsee vanhojen maurilaisten ja juutalaisten korttelien naapurissa. Valkoiseksi kalkittujen talojen välissä kiemurtelevilla kapeilla kujilla ja kukkien koristamilla sisäpihoilla kuljeskellessa maurien ajan tunnelma on vahvasti läsnä.

Córdoba maurien jälkeen

Iltapäivällä oli vapaata ja Anssi antoi taas hyviä vihjeitä käyntipaikoista. Oli vain muistettava, että siestan aikaan moni paikka oli suljettuna. Niinpä harhailimme Raunin kanssa aluksi ihan turhaan, kunnes löysimme aukion, jossa oli informaatiopiste. Halusimme löytää El Corte Inglés tavaratalon ja señorita neuvoi meille helpoimman reitin. Sillä matkalla löytyi myös Tabacos-kioski, jossa harjoitellun kaavan mukaan ostin postimerkkejä. Buenas tardes, quisiera siete sellos para postales a Finlandia, por favor. Ja palvelu toimi ihan oppikirjan mukaan. Minusta tuntui, että apteekkeja oli kaikkialla. Neliskulmainen sykkivä mainosvalo herätti todella huomiota. 

Onneksi ei tarvinnut asioida siellä, vaikka olisinkin osannut ostaa espanjaksi laastareita (tiritas) ja valittaa päänsärkyä (me duele la cabeza). Tavaratalo oli perinteinen 5-kerroksinen ja kurkkasimme lähes joka kerrokseen. Ostin puseronkin. Herkuttelimme välillä kafeteriassa ja lopuksi ostimme illaksi kalapiirasta, jota napostelimme Raunin kanssa ja tulkkasimme TV:n selkouutisia, joissa oli lyhyt tekstitys mukana. Rauni hallitsi italian ja ranskan kielen, minä pikkuisen espanjaa ja omasta mielestämme saimme aika hyvin selville sikäläisen maailman menon. Suomesta ei puhuttu mitään, siis siellä oli kaikki hyvin.
 

Tiistai ja keskiviikko 
(martes y miércoles, 13 y 14 de noviembre)

Ajoimme aavan ja aaltoilevan maiseman halki Andalusian pääkaupunkiin Sevillaan. Oliivipuita oli vieläkin matkan varrella pitkään, mutta sitten, kuin taikaiskusta pellot olivatkin tyhjinä, kynnöksellä. Ne olivat auringonkukkapeltoja ja niitäkin oli silmänkantamattomiin. Näkisinpä ne pellot kukkimassa! Tie kulki monien valkoisten kylien ohi. Ohitimme muun muassa Andalusian paistinpannuksi kutsutun Ecijan, jossa on mitattu Espanjan lämpöennätys. Sevillan hotellimme Maracena oli samannimisessä kaupunginosassa kaupungintalon vieressä. Kadun toisella puolella oli pitkä ikivanha kaupunginmuuri. Kiertelimme bussilla ja välillä jalan ympäri kaupunkia, tutustuimme vuoden 1992 maailmannäyttelyalueeseen ja ihmettelin sen valtavaa kokoa. Siellä oli vielä jäljellä Helvetin kolu, Suomen näyttelypaviljonki. 

Minulle selvisi vasta nyt, että Sevilla on tärkeä satamakaupunki, vaikka sieltä on merelle 85 km. Guadalquivir-joki on niin syvä ja leveä, että satamaan voi tulla suuriakin risteilyaluksia. Kaupungin kohdalla on runsaasti joen ylittäviä siltoja, Puente dela Barqueta ja Puente de la Alamillo – niin, ja yksi on Eiffelin suunnittelema. Kieltämättä siinä on yhteisiä piirteitä Pariisin Eiffel-tornin kanssa. Muutenkin Sevilla toi mieleen Pariisin, varsinkin jokiristeilyllä. Mutta valtava härkätaisteluareena oli kyllä vain Sevillaan kuuluva. Maria-Luisa-puisto, jossa kouluasuiset lapset kiljuivat riemusta valkoisten kyyhkysten parveillessa ympärillä oli ihastuttava - valtavia puita, esim. eukalyptuksia, pensaita, kukkaistutuksia, suihkulähteitä. Keramiikkasammakko on varsin yleinen koriste. 

Hevoskuskit odottelivat asiakkaita puiston reunalla mutta ne harpoimme Anssin perässä ja saavuimme valtavalle aukiolle (Plaza de España) Anssia huvitti suuresti ilmeemme, kun tajusimme paikan koon, hän sanoi, että kaikilta loksahti suu auki tai näkyi jokin muu hämmästyksen merkki. Aukio on ollut Don Juan -näytelmän tapahtumapaikkana Lounaan söimme hotellissamme mutta illalla oli vielä flamencoesitys, jota katsellessamme söimme varsin tuhdit annokset tapaksia viinin kera. Esitys oli huikea, tulinen tempo ja tunnelma – kuinkahan kauan kenkäpari kestää sellaista menoa?

Sinisävyinen Sevilla

Seuraava päivä oli autonkuljettajan lakisääteinen vapaapäivä, joten Anssi antoi jokaiselle 2 euroa, eli edestakainen bussimaksu keskustaan. Kuljimme pitkin tunnettua Sierpes-katua, tutustuimme katedraalin ympärillä olevaan juutalaiskaupunginosaan ja sitten itse katedraaliin. Sitä sanotaan kristikunnan suurimmaksi kuutionmuotoiseksi kirkoksi, esim. keskilaiva on 43 m korkea, se on goottilaistyylinen ja sen aarteistoon kuuluu mm. Goyan maalaus (Sevillan suojelupyhimykset Justa ja Rufina) ja sakaristossa oleva 450 kiloa painava ja kolme metriä korkea ehtoollisleipäastia. Kirkossa on myös maailman suurin alttariteos (Capilla Mayor), jossa on yli 1000 puista, kullattua henkilöhahmoa 45 raamatun tapahtumassa. Sitä katsellessa olisi voinut muistella omaa raamatun tuntemustaan, mutta oli kiire eteenpäin. Ja sitten edessä oli suuri koroke, sen nurkissa seisoi neljä jykevää ritaria, jota kannattelivat arkkua. Kolumbus, tutkittua tietoa, että arkussa oli Kolumbuksen luut – tuntui ihmeelliseltä!

Kirkon torni (La Giralda) on Sevillan symboli ja Anssin yllyttäminä kiipesimme kellojen tasalle saakka, 70 metrin korkeuteen. Sieltä vasta tajusin kirkon valtavat mittasuhteet ja häikäistyin auringonvalossa kylpevästä kaupungista. Paluu tornista tuntui jaloissa, mutta ei kauan, Anssi johdatti meidät ikivanhaan tapaspaikkaan, tarvitsimme jotain suolaista ja juotavaa ja jokiristeilyn jälkeen ryhmä hajosi omille teilleen.

Raunilla ja minulla oli kaksi kohdetta: Reales Alcázares (kuninkaallinen palatsi) ja taidemuseo, johon EU:n kansalaisilla on ilmainen sisäänpääsy. Urakka oli kova ja kummassakin paikassa oli tehtävä isoja valintoja, mitä katsoa. Palatsissa oli almohadien alkuperäinen punainen portti, eri aikoihin ja eri tyylien mukaan rakennettuja osia, stukkokattoja, gobeliineja, vesikanavia, suihkulähteitä, sitruuna- ja appelsiinilehtoja, palmuja, kukkia ja pensaita. Tässäkin palatsissa ovat Isabella ja Ferdinand tehneet historiaa: ottaneet vastaan uuden maailman löytöretkeilijät.

Illalla söimme päivällistä hotellissa ainakin kaksi tuntia. Palveluskunta oli tosi nopea, laskimme, että lautanen oli hävinnyt edestä 4-15 sekunnissa siitä kun ruokailuvälineet oli asetettu klo 5 asentoon. Aloimme jo tuntea toisemme ja keskustelu sujui vilkkaana, vertailimme kokemuksiamme tällä ja muilla matkoilla – ja nautimme olostamme täysin siemauksin.

Appelsiinien Sevilla

Torstai 
(jueves, 15 de noviembre)

Ajoimme Sevillasta pikkuteitä aavojen peltojen ja upeiden maisemien poikki kauniiseen Esperaan, jossa pidimme hengähdystauon. Kylä on kukkulan kupeessa, valkoisia taloja vieri vieressä, kukkulan laella vanha maurien linnan raunio. Carajillo maistui. Kylän vanhat miehet katsoivat kulkijoita uteliaina ja tuntuivat ilahtuvan tervehdyksestä, buenos días, vastaus napsahti heti. Esperasta ei ole pitkä matka Jeréz de la Fronteraan, joka on englannin kielen kautta antanut nimensä sherrylle. Opin taas uutta. Kaikki maailman sherry tulee sieltä, Jerezin alueelta Espanjasta. Anssi piti kunnon esitelmän ennen kuin pääsimme asiaan. 

Sherryn valmistamiseen käytetään kolmea rypälelajia, 95% on palominorypälettä. Kun viini on väkevöitetty käymissammioissa, se kaadetaan kypsymään tammitynnyreihin, joiden vetoisuus on yleensä 500 litraa. Kypsyminen vie vuosia, mieleen jäi 9 vuotta, hidas prosessi. Sherrytyyppejä on yhdeksän, esim. oloroso on kuiva sherry. Maailman kuuluisin kuivan sherryn merkki on Tio Pepe. Kävimme kuuluisassa Conzales Byass-viinikellarissa eli bodegassa katselemassa tämän jalon juoman kypsymistä tynnyreissä - ja pääsimme totta kai maistelemaankin. Tio Pepe kassi oli itse kullakin mukana sieltä lähtiessä.

Sherryn syntysijoilla

Seuraava hotellimme oli Puerto de Santa Mariassa, jossa lounastimme ja ajoimme Cádiziin, Euroopan Havannaksikin kutsuttuun. Kaikkien maurilais- ja juutalaiskorttelien jälkeen hämmästytti kaupungin asemakaava, suorat, aikaisempia leveämmät kadut ja lämmin sää, vaikka kaupunki on niemessä, jota meri ympäröi. Anssi tarjosi koko ryhmälle juomiset eräällä terassilla ja ajoimme tasan kello 19 Atlantin rannalle todistamaan yhtä kauneimmista auringonlaskuista. Se oli mahtava kymmenminuuttinen..

Auringonlasku Cádizissa

Perjantai ja lauantai 
(viernes y sabádo, 16 y 17 de noviembre)

Andalusia on kuin taideteos, ja kiertomatkan viimeisenä päivänä alueeseen tutustumisen ympyrä sulkeutuu. Lounais-Andalusian kumpuilevien tasankojen yllä sijaitsee Arcos de la Fronteran kylä. Siellä vierailimme ennen matkan viimeistä kohokohtaa, taianomaista Rondaa, joka tunnetaan luonnonkauniista sijainnistaan 723 metriä meren pinnan yläpuolella sekä kaupungin kahtia jakavasta, syvässä rotkossa virtaavasta joesta. Puente Nuevo-sillalta on rotkon pohjaan yli 100 metriä. Koko kaupunki on rotkon reunalla. Entä jos maanjäristys tulisi? Monet kirjailijat ovat ylistäneet Rondan kauneutta, mm. Rainer Maria Rilke kutsui sitä "unelmakaupungiksi". Ja kas kummaa, Rilken patsas löytyi hotellimme Reina Victorian puutarhasta.

Kukkia, puita, kukkia

Rondassa tutustuimme härkätaisteluareenaan ja museoon, vierailimme Don Boscon talossa ja Santa Maria la Mayor-kirkossa. Senkin vielä kestimme ihan hyvin ja Anssi sanoi hyväksyvästi, että hienosti pysyttiin hereillä koko ajan, tämä oli nyt viimeinen esittelypaikka. Illalla oli vielä yhteinen monen ruokalajin päivällinen viineineen ja sen loputtua kiittelimme Anssin yhteisellä rahalahjalla, josta hän oli kovin mielissään. Nyt kun hänen varsinainen työviikkonsa oli tehty, hän oli rennompi seurassamme ja kertoili enemmän työstään ja elämästään. 

Lauantaiaamuna ryhmä pyysi minua kiittelemään espanjaksi autonkuljettajamme, jolle myös kerättiin rahalahja. Kun bussi ajeli pitkin serpentiiniteitä yli kilometrin korkeudesta alas aurinkorannikolle, väsäsin muutaman lauseen kokoon: Muchissimos gracias dicen nosotros, todos los 15 viajeros finlandeses. Esta ha sido un viaje muy fantástico y estamos muy contentos. Una carta blanca para usted, Eugenio, aqui tiene. Kiitos tuli suomeksi. Anssi kyyditsi meidät ihan porteille saakka Málagan lentokentällä, halasi rouvat, kätteli miehet. Olimme kokeneet todella mahtavan lomaviikon, kiitos siitä!

Rondasta näkyy kauas

Valo merkitsee paljon. Suomen pimeys tuli vastaan kuin seinä. Lentokoneessakin huomasin palatessa siellä lähes 12 kilometsin korkeudessa, että Ruotsin kohdalla pilvisyys alkoi lisääntyä ja pilvet muodostivat yhtenäisen maton Suomeen tullessa. Espanjassa aurinko paistoi sentään 10-11 tuntia päivässä ja käänsin päätäni aina valoon kuin auringonkukka, bussimatkoillakin istuin aurinkoisemmalla puolella. Nyt kaivoin esille jouluvalot, niitä tuikkii sekä ulkona että sisällä. Onneksi joulu tuo mukanaan paljon valoa muutenkin.

Aurinko laskee Rondassa

Härkätaistelu – espanjalaisten huvi
Espanjalainen arki

Inkeri Rissanen 20071128 (20071128) o  KotisivuMatkakertomukset-00 o WebMaster