Inkeri Rissanen

200808 Helsinki

Matkakertomukset o Galleria o [ Free counter and web stats ]
Helsingissä 25. – 27.8.2008

Näytä suurempi kartta

Kolmen päivän matkaan voi mahtua uskomattoman paljon, varsinkin kun päämäärä ei ole varsinaisessa matkakohteessa, vaan monen tunnin bussimatkatkin ovat täynnä aktiviteetteja. Perinteisesti otan matkalle mukaan aina jonkin kirjan, mutta eipä sitä ehtinyt lukemaan, laulukirjat jaettiin matkalaisille heti alkajaisiksi, tietokilpailu oli mennessä ja tullessa ja sopivasti pari pysähdystä, joten ei ollut nälkä eikä jano, ei muutenkaan mitään hätää ja vähän väliä matkanjohtajamme Eija ja Erja kulkivat matkalaisen luota toisen luo ja kyselivät, tarvitaanko kalliimpaa vettä vai halvempaa mehua. Juomavarasto taisi tyhjentyä kokonaan matkan varrella.

Matkalaisille on syytä teroittaa, miten kolmen päivän yhteisestä kokemuksesta saa onnistuneen. Eija toivoi, että voisimme tuoda iloa toisillemme. Erja taas muistutti pienistä arjen helpotuksista, oli käynyt testaamassa bussin vessan ja kertoi, miten siisti ja toimiva se on kun vain tietää, mistä se toimii.

Tietokilpailun oikein-väärin-väittämien lisäksi Eija antoi todella vaikean pähkinän purtavaksi: Pojalla on yhtä monta siskoa ja veljeä, mutta kullakin siskolla on siskoja vain puolet veljien määrästä. Montako tyttöä ja poikaa perheessä on? Ratkaisu on tekstin lopussa.

Entä mitkä ovat ikäihmisen tuntomerkit? Vaikka näin:
- Olo on kuin rilluttelun jälkeen, vaikka ei ole käynyt missään.
- Kaikilla on valokuvamuisti, joillakin vain ei ole filmiä.

Totesimme, etteivät nämä tuntomerkit ainakaan meihin sopineet….

Helsingin diakonissalaitos

Eija oli saanut diakonissakoulutuksensa Helsingin diakonissalaitoksella, joten se oli sopivasti ensimmäinen Helsingin kohteemme. Pääsimme heti lounaalle ravintola Alppicaan, ja sen jälkeen tutustuimme laitoksen museoon, jossa oli nähtävänä koko laitoksen historia. Ihastelimme myös kirkkoa ja kokoustiloja, Aurora-salia ja kuulimme, miten laitoksen tehtävät ovat muuttuneet ja kehittyneet vuosien varrella yhteiskunnan tarpeita vastaaviksi.

Jokin uusi juttu (kehitysvammatyö, Rinnekoti) voi olla siellä aluksi pienenä projektina, ja sitten se voi siirtyä jollekin muulle kehittäjälle.

Museossa voi tutustua diakonissojen elämään ja sairaanhoidon historiaan. Museon tekstiilihuoneessa on eri aikakausien sisarpukuja ja sisarten tekemiä pitsejä ja kirjontatöitä. Talossa oli ollut oma ompelimo, jossa valmistettiin sekä sisarpuvut että muut talon oman käyttöön tulevat tekstiilit. ”Rouvasväen” ompeluseura antoi myös apuaan.

Kirkon urut on hankittu sisarten keskuudestaan keräämillä varoilla v. 1902. Kirkon suuri lasimaalaus on taiteilija Greta Hultin suunnittelema vuodelta 1923 , nimeltään ”Kristus eri-ikäisten ihmisten ympäröimänä. Minusta herkin osa lasimaalausta oli liljan kukka.

Kaikkialla laitoksessa on raamatunlauseita seinillä, toiset niistä ovat käsitöinä tehtyjä, toiset seiniin maalattuja, sekä ruotsiksi että suomeksi. Alttarin sisäpuolella oleva matto on erikoinen. Se on sisar Olga Vanamon tekemä kaunis punasävyinen ristipistotyö. Olen itse tehnyt sen verran käsitöitä, että tiedän, miten valtava työmäärä tuohon kauneuteen on tarvittu!

Sisarkasvatus perustui monien hyveiden tavoittelemiseen: säästäväisyys, kuuliaisuus, toisten huomioon ottaminen, puhtaus ja kauneus sekä jumalanpalveluselämän ja raamatun tuntemus. Sisaren tuli pysyä myös naimattomana, muuten piti erota sisarjärjestöstä. Potilaiden hoidossa viihtyisyys ja kauneus on ollut tärkeää, museon kokoelmistakin huomaa, miten kauniita, värikkäitä esineitä ja astioita sairaanhoidossa on käytetty. Kattaus on ajateltu yksityiskohtia myöten, liina tarjottimella, kukkasia.

Ei diakonissalaitos ole pelkkää historiaa, siellä koulutetaan lähihoitajia diakoniaopiston puolella ja sairaanhoitajia diakonian ammattikorkeakoulun puolella. On vanhainkoti ja sairasostolla on 60 potilaspaikkaa. Ja se, mikä on säilynyt diakonissalaitoksen tehtävänä, on ehtoollisleipien teko Suomen evankelisluterilaisille kirkoille. Siinäpä hyvä tietokilpailukysymys niille, jotka eivät olleet tällä matkalla mukana!

Diakonissalaitos

Krunikka-kävelykierros

Majapaikkamme oli aika uusi hotelli Albert, joka sijaitsi - kas kummaa – Albertinkadulla Punavuoren kaupunginosassa. Ja vasta nyt tajusin senkin, että sehän oli se laulujen Rööperi ( Rödberg = Punavuori) Majoittuminen sujui nopsaan, koska nimilistat oli toimitettu hotelliin jo etukäteen, siispä kullekin huoneelle jaettiin avainkortit ja ehdimme vähän levähtää, ennen kuin Vanha kunnon Krunikka-kävelykierros alkaisi klo 18.30.

Ja nyt hoksasin sen, että Krunikka tulee puhekieleen sanoista Kronohagen/Kruununhaka.

Sää oli leppeä ja sateeton ja oppaamme aloitti kierroksen kertomalla Senaatintorin historiasta. Siellä oli muistolaatta vanhasta palaneesta kirkosta. Enpä ollut sitäkään ennen huomannut. Senaatintoria ympäröivät Engelin suunnittelemat empiretyyliset rakennukset tuovat aina mielihyvää: tuomiokirkko, yliopisto, valtioneuvoston linna sekä vanhat kauniit kauppiastalot, Kiseleffin talo, Bockin talo ja yhdessä nurkkauksessa näkyvä Helsingin vanhin kivitalo, Sederholmin talo.

Kiertelimme Kruunuhaan eri puolilla, kuljimme pitkin Unioninkatua, Snellmaninkatua, mieleen jäivät myös Oikokatu, Liisankatu, Vironkatu ja kantakaupungin vanhin puutalo, kotimuseona toimiva Ruiskumestarin talo uhmaa aikaa Kristianinkadulla. Kierros sopi hyvin kaulalihasten venytykseen. Monikohan Eijan ja minun lisäksi huomasi ihastuttavat hedelmäkoristeet eräänkin 5-kerroksisen kerrostalon katonrajassa? Ja silloin kun Helsinki oli kulttuuripääkaupunkina, monet korttelit saivat eläinaiheiset kuvakyltit. Niitä oli mukava bongata.

Alueella oli pitkän historian omaavia sairaaloita, kouluja, museoita ja hallintorakennuksia. Muistona tsaarinajasta Kruununhaassa on yhä yksi keisarinkatu, Aleksanterinkatu ja keisarinna Elisabetin mukaan nimetty Liisankatu. Monet kuuluisat suomalaiset ovat asuneet Kruunuhaassa, siellä täällä voi olla seinälaatta siitä muistutuksena. Suomen pankki Snellmaninkadulla ja vastapäätä oleva Säätytalo (aatelittomien säätyjen kokoontumisia varten) ovat hämmästyttävän lähellä tuomiokirkkoa. Pankin edessä on Snellmanin patsas, jonka jalustassa vieläkin on näkyvillä sodanaikaisten ammusten jättämiä kolhuja.

Oppaamme saatteli meidät bussille ja lupasi seuraavana aamuna tulla hotellille, josta alkoi varsinainen kaupunkikierros.

Krunikka

Näiden linkkien takaa löytyy lisätietoa, kannattaa kurkistaa!
Kruununhaka
Kruunuhaan historiaa
Kuvia Kruununhaasta

Kaupunkikierros kirkkoineen

Tiistain ohjelma oli niin tiukka ja monipuolinen, että vain Eija ja Erja pystyvät moisen suunnittelemiseen. Meillä oli kolmen tunnin opastettu kaupunkikierros, jolle bussi lähti hotellin edestä. Oppaamme tunsi Helsingin kuin omat taskunsa ja antoi välillä ohjeita kuljettajalle, välillä kertoi ikkunasta näkyvistä paikoista ja niiden historiallisesta taustasta. Kolmeen kirkkoon tutustuminen alkoi Tuomiokirkosta, jatkui Uspenskin katedraaliin ja kolmas oli Temppeliaukion kirkko. Miten erilaisia ja kuitenkin niin ihania!

Tuomiokirkko on televisiosta tuttu erilaisista juhlajumalanpalveluksista, mutta nyt olin sisällä ensimmäistä kertaa. Se olikin pienempi, kuin olin kuvitellut. Kovin pelkistetty se on myös ja sen tajusin paremmin kun seuraavaksi vierailimme uhkeassa ortodoksisessa Uspenskin katedraalissa. Jo sen 13 kultaista kupolia säihkyivät aamupäivän tuulisessa auringossa ja sisällä kaikki koristelu suorastaan mykistää. Ikonostaasin katseluun voisi käyttää pitkän ajan ja siellä on myös pieni ihmeitä tekevä ikoni, joka on lahjojen ympäröimä.

Kirkon nimi tulee slaavikielisestä sanasta uspenie, joka merkitsee poisnukkumista. Katedraali onkin pyhitetty Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen muistolle. Kirkon suunnittelija on Aleksei M. Gornostajev. Arkkitehtuurissa on vahvasti vaikutteita 1500-luvun venäläisestä kivikirkosta, joka sijaitsi Moskovan lähellä Kolomenskojessa. Uspenskin katedraali on rakennettu vuosina 1862–1868 pääasiassa lahjoitusvaroin ja vihitty käyttöön 25. lokakuuta 1868. Tämän katedraalin lisäksi Helsingissä on 5 muuta ortodoksista kirkkoa.
Helsingin tuomiokirkko
Uspenskin katedraali

Taivallahden seurakunnan kirkko eli paremmin tunnettu Temppeliaukion kirkko on moderni Timo ja Tuomo Suomalaisen toteutus, joka on suosittu käyntikohde ja se valmistui vihittäväksi syyskuussa 1969. Tila on louhittu ja rakennettu kallion sisään, mutta kylpee luonnonvalossa kattoikkunoidensa takia. Sisäkatto on kuorrutettu kuparinauhalla, jota on käytetty kilometreittäin. Alttaritaulun virkaa toimittaa jääkauden aikaisen kalliohalkeaman seinämä. Se takaa myös hyvän akustiikan. Olen ollut siellä katsomassa Luther-oopperaa.
Temppeliaukion kirkko
Temppeliaukio

Kirkot-kuvat

Sibelius-monumentti

Eila Hiltusen Sibelius-monumentti oli minulle valtava elämys. Senkin näin nyt ensi kerran.

Se oli uskomattoman suuri ja kaunis luomus. Yli 600 teräsputkea! Korkeus 8,5 m, pituus 10,5 m ja syvyys 6,5 metriä. Miten sellainen pieni nainen on pystynyt tuohon? Olisin halunnut tutkia jokaisen putken, kuviot ja hitsaukset ja vaikka kokeilla, miltä huuto kajahtaa putkistossa, mutta… Ja monumentin sivulla oleva Sibeliuksen muotokuva. Se kaikki oli jotenkin niin täydellisen oloista! Mutta vuosia siihen oli käytettykin, muistaakseni kuusi vuotta!

Sibeliusmonumentti-kuvat

Lisätietoa:
Sibelius-monumentti

Pitikö sitten olla tunti vapaata? Hörppäsimme pikapikaa kahvit hotellin lähellä olevassa kahvilassa ja huidoimme samalla pois ampiaisia, joita vastaleivottujen korvapuustien tuoksu houkutteli sisään. Sitten puolen tunnin huokaisu ja matkaan taas. Ohjelmaamme kuului Hietaniemen hautausmaakierros 12.30-14.30. Olimme kuulemma vähän myöhässä, sillä kaupungin läpiajamiseen kului enemmän aikaa kuin uskottiinkaan. Koko porukka oli sen sijaan uskollisesti mukana ja uuden oppaan johdolla lähdimme kierrokselle Vanhan kappelin luota. Kiersimme ensin vanhaa aluetta ja päädyimme taiteilijamäen kautta uuden alueen puolelle. Mikä määrä historiaa! Aurora Karamzin, Snellman, Engel, Topelius, Tove Jansson, Simberg, Linder, minkä suvun historiaa olin kuunnellut aiemmin kesällä käydessäni Mustion linnassa. Taiteilijamäeltä löytyi mm. Eila Hiltusen, Mika Waltarin, Gallen-Kallelan ja Speden haudat. Paljon muistoja tulvi mieleen ja opas lisäsi kerronnallaan halun muisteluun. Ihmisten kauttahan historiaa kirjoitetaan, kiinnostus voi lähteä liikkeelle vaikka hautausmaan kautta.

Hietaniemi-kuvat

Eduskuntatalo

Bussissa Eija opasti meitä, miten seuraavassa käyntikohteessa pitää käyttäytyä. Olimme menossa tutustumiskäynnille Eduskuntaan. Tarkistakaa taskut, jättäkää liiat vaatteet ja rahapussit pois, joudumme tiukkaan läpivalaisuun. Kamera saa olla mukana. Arkadianmäen uljas rakennus oli minulle ihan uusi ja mielenkiintoinen tutustumiskohde.

Aluksi meidät ohjattiin pieneen salonkiin, jossa katsoimme filmin eduskunnasta. Sen jälkeen jakaannuimme kahden oppaan johdettavaksi, kuljimme marmoriportaita ties minne, ihmettelimme eduskunnan ikiliikkuvaa hissiä, pienoismallia, josta selvisi, miten isosta ja vaikeaselkoisesta rakennuksesta on kyse (kaikki portaikot ihan samanlaisia), istahdimme pyöreän istuntosalin parvelle taas ihmettelemään sen salin pienuutta ja hämmästelimme juhlavaa valtiosalia. Kyllä 1930-luvullakin on jo osattu! Eduskuntatalo on silloin nostanut kansakunnan yhtenäisyyden tunnetta. Muistan kysyneeni, istuuko kansanedustaja aina samalla paikalla, vaikka pysyisi samassa puolueessa monen vaalikauden ajan. Ei näin, mitä kokeneempi edustaja, sitä varmemmin hän pääsee etupenkkiin. Ja senhän saatoin todeta itsekin saatuani istumajärjestyksen. Väyrynen ja Kanerva esim. ovat etupenkkiläisiä.
Lisätietoa: Eduskuntatalo

Eduskunta-kuvat

Avainongelma ja Iloinen leski

Klo 16 saapui nälkäinen ryhmämme hotelli Arthurin ruokapöytään. Jopa maistui! Kaikki oli valmista ja voimme keskittyä olennaiseen. Siinä ei kursailtu. Ajatukset suuntautuivat iltaan ja oopperaan. Kertoilin jo pöytätovereilleni operetin juonta, joka oli äärettömän mutkikas. Omalla hotellilla meitä odotti epämiellyttävä yllätys. Avainkortit eivät enää toimineetkaan, emme päässeet hissillä ylös puhumattakaan siitä, että huoneiden ovet olisivat avautuneet. Niinpä meille tehtiin anteeksipyydellen uudet kortit ja aika kului. Puolessa tunnissa piti pynttäytyä hienoimpiinsa. Olimme menossa katsomaan Franz Lehárin Iloista leskeä, joka alkoi klo 19 kansallisoopperassa.

Olimmepa me hienoja noustessamme bussiin! Piti oikein tarkkaan katsoa, että onko tämä samaa väkeä kuin päivällä. Ja Eija kertoi, että operetin jälkeen hotelli tarjoaa meille lohdutukseksi lasin shampanjaa. Sehän tuntui sopivan kaikille, avainmoka oli anteeksiannettu.

Väliajalla meille oli katettu kahvipöydät herkullisten suklaaleivosten kera oopperan Almin salissa. Juhlallista! Ja Iloisessa leskessä oli upeaa musiikkia, kauniita pukuja ja hyvä lavastus. Sattuikin niin, että näin sen ensi kerran toukokuussa ja nyt uudelleen ja vasta nyt se kolahti, varsinkin upea musiikin osuus.

Tästä löytyy operetin juoni:
Iloinen leski

Oopperassa ja kahvilla-kuvat

Ateneum

Keskiviikkona oli jo lähtöpäivä. Tavarat pakkasimme heti aamiaisen jälkeen bussiimme, sillä matkamme jatkui Ateneumin kautta Tamminiemeen ja Seurasaareen, taidetta ja museoita luvassa siis. Nämä kaikki olivat jo tuttuja paikkoja, mutta nyt jokaisessa oli taas opas mukana ja silloin on mahdollisuus saada ihan erilaista tietoa kuin ohjaamattomalla vierailulla.

Sattuipa niin somasti, että Ateneumin opas alkoi ensi työkseen esitellä Juho Rissasen maalausta Povarissa, joka on Siilinjärvellä maalattu. Niinpä tytön ihmeeksi ryhmä alkoi muistella ketä henkilöitä taulun malleina oli käytetty. Opaskin sai jonkin uuden näkökulman esittelyynsä. Maalaukset, joita hän esitteli eri huoneissa, olivat suureksi osaksi tuttuja, mutta hän sai ne elämään ihan uudella tavalla, miten saadaan katsoja mukaan maalaukseen, mitä varjot tai kädet kertovat, mikä symboliikka taulussa on, mikä on taiteilijan lähtökohta, miksi tällaista. Oli se upea oppitunti!

Sitten oli kuin olikin omaa aikaa. Katselin hartaana Ateneumin myymälän tuotteita ja löysin sopivia kortteja, maleksin Espalle, tein ikkunaostoksia ja kiersin Havis Amandan, josta monet oppaat olivat puhuneet näinä päivinä. Kauppatori oli täynnään kojuja, joiden valikoimat tuntuivat muuten ihan tutuilta, mutta mielenkiintoinen lisä ovat saaristolaisveneet rannassa ihan tuoreine kaloineen. Marjakojuissa mainostettiin ”megamakeita” mansikoita ja ostin litran. Olihan ne hyviä, mutta kyllä ne megamakeat löytyvät täältä kotikunnasta.

Helsinkikuvia

Tamminiemi

Tamminiemi on paikka, jossa yhä elää Urho Kekkosen henki. Tamminiemi

Urho Kekkosen erottua presidentin tehtävistä 1981 hänelle myönnettiin oikeus jäädä asumaan Tamminiemeen ja Tamminiemi muutettiin hänen yksityiseksi palvelukodikseen. Kekkosen kuoleman jälkeen 1986 Tamminiemestä tehtiin kotimuseo, joka esittelee Kekkosen henkilöhistorian lisäksi koko Suomen lähihistoriaa. Kekkosen perikunta lahjoitti irtaimistoa museolle.

Kuvitella, että siellä saa kuvata kaikkia paikkoja! Työhuone oli erityisen mielenkiintoinen suurine kirjoituspöytineen, samoin yläkerran henkilökohtaisessa käytössä olleet huoneet.

Lahjoja oli runsaasti, jotkut hyvinkin arvokkaita. Sanoisin kuitenkin, että sisustuslinjaus oli aika hillitty ja hallittu. Vierashuoneita ei ollut, arvovieraat kuulemma majoitettiin Kalastajatorpalle. Mutta pyöreän pöydän keskusteluja toki käytiin, kirjoitettiin ja luettiin ja flyygelistä päätellen myös musiikkia oli joskus ohjelmassa. Henkilökunnalla oli majapaikka tontilla olevassa rakennuksessa ja alhaalla rannassa saatoimme pistäytyä Kekkosen kuulussa saunassa, jossa saunaseurakin kokoontui. Rannasta katsoen Tamminiemi on todella uljas rakennus. Kekkonen oli intohimoinen liikkuja ja kotoaan hän lähti mieluusti lenkille viereisen Seurasaaren maastoon. Sinne mekin kipitimme yli valkoisen sillan.

Tamminiemi-kuvat

Seurasaari

Seurasaaren opastyttö oli pukeutunut vanhan ajan talontytön pukuun ja lisäksi jokaisessa rakennuksessa oli rakennuksen oma opas. Meillä oli kolme pääkohdetta, Karunan kirkko, jota käytetään kuulemma ahkerasti vihkikirkkona kesäisin, Niemelän torppa lukuisine rakennuksineen ja lopuksi mahtava Antintalo Säkylästä, jossa oli umpipiha ja tuntui, että kaikki oli suurta. Antin umpipihatalossa rakennukset kehystävät suorakulmaista piha-aluetta, joka jakautuu miespihaan ja karjapihaan. Miespihan ympärillä ovat ihmisten tarpeisiin tehdyt rakennukset. Asuinrakennuksen lisäksi miespihalla sijaitsevat vaate- ja nukkuma-aitat, ruokakellari, apukeittiö eli pränni ja sauna. Karjapihan puolella ovat sikojen, lampaiden, lehmien ja härkien navetat eli pihatot sekä niille rehuladot. Antin talossa pihojen välissä on ns. setämiehenpuoli, rakennus, jossa isännän naimaton veli asui omassa taloudessaan, vaikka teki työnsä taloon.

Seurasaari-kuvat

Linkki lähempää tutustumista varten: Seurasaari

Antin puuliiterissä on museon kahvila, Kaffeliiteri, Siellä joimme kierroksen päätteeksi kahvit ja vaelsimme pienessä tihkusateessa bussille. Matka kotiinpäin alkoi hitaasti, oli juuri työstäpaluuliikenne ja armoton ruuhka. Mutta eihän meillä ollut mitään hätää, ja nyt sai jo sataakin. Olimme saaneet täyden vastineen matkarahoillemme. Mäntsälän Juustoportissa ruokailimme vielä (ah sitä parsakeittoa!) ja kurkistelimme kauppoihin. Monta juustopalaa lähti varmaan mukaan, siellä oli monta erikoisuutta tarjolla.

Sitten seurasi tietokilpailu matkan kohteista. Olipa Eija (vai Erjako?) valinnut vaikeita kysymyksiä! Mutta huomasin, että hän tekikin koko ajan muistiinpanoja. Olin valmistautunut itsekin aika hyvin ja poiminut netistä sivukaupalla tietoja, lisäksi nappasin paljon kuvia. Näyttää siltä, että niiden määrä vain kasvaa koko ajan.

Aurora Karamzinin elämä tuntuu ihan sadulta. Hänestä pitää lukea lisää! Tamminiemessä käydessä tuli mieleen Aino Suholan kirjoittama teos Sylvi Kekkosen elämästä: Luja ja urhoollinen sydän. Se pitää nyt selata uudelleen. Paljon tuli innostavia haasteita!

Arvoituksia-kuvat

Helppo oli lopuksi kiitellä matkamme puuhanaisia, Eijaa ja Erjaa.

Emmekä unohda myöskään Matti-kuljettajaa, eihän matkanteosta olisi tullut mitään ilman häntä!

Kiitos pitää oikeassa paikassa sanoa
Eikä sitä tarvii ruikuttaa ja anoa.
Se mikä oli mukavaa
Nauraa saa silloin kun naurattaa
Ja laulaa silloin kun laulattaa.
Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä,
Vaan niiden hetkien määrällä,
jotka saavat henkemme salpautumaan!

Meidän kaikkien pitäisi elää täyttä elämää joka päivä!

PS. Pähkinän ratkaisu

7 lasta: 4 poikaa ja 3 tyttöä.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Inkeri Rissanen



Inkeri Rissanen 20080915 (20080915) o  Kotisivuo  Matkakertomukset o WebMaster