Etusivulle


Etusivu > Kirjoitelmia > Systeeminen ihmiskäsitys III

© Innovo Ky Antero Hälikkä

SYSTEEMINEN IHMISKÄSITYS III

Yhdistelmämalli ja kehitysmuutokset

Maailmaa ja elämää on luonnehdittu kaaokseksi, johon ihmisen järki pyrkii luomaan järjestystä sitä koskaan saavuttamatta. Mikä on riittävä järjestys? - Siihen pyritään myös tällä kirjoituksella. Tässä osassa rakennetaan ja tarkastellaan systeemistä kuvausmallia ihmisestä, yhdistelmämallia ja sen soveltamista kehitysmuutoksiin työelämässä. Usein on todettu jonkin kehittämisprosessin tai -menetelmän onnistuneen erinomaisesti tietyssä työyhteisössä ja se on johtanut tuloksiin, mutta samalla tavoin toteutettuna se on toisessa paikassa epäonnistunut. Mikä selittää tällaiset kokemukset? Tässä esitetyllä yhdistelmämallilla ja siihen perustuvalla tarkastelulla pyritään löytämään selitystä muun muassa tähän kysymykseen.




     Sisältö

  Yhdistelmämalli ja kehitysmuutokset
  YHDISTELMÄMALLIN ELEMENTIT
     Erottelutyylit vaikuttamisen vyöhykkeillä
     Sitoutuminen työhön ja työyhteisöön vaikuttamisen vyöhykkeillä
     Arvosysteemimalli, vaikuttamisen vyöhykkeet ja kehityshypyt
  ARVOSYSTEEMIMUUTOKSET
     Vaikuttamisen vyöhykkeiden, erottelutyylien ja arvosysteemien yhdistelmä
     Lähikehityksen vyöhyke, kehityskynnykset ja hypoteesi aikuisen kehitysprosessista
  Muutosten portaat ja askeleet lähikehityksen vyöhykkeinä
     II > III Haaste: itsenäisesti hoidettava työtehtävä
     III > IV Haaste: yhteistyömenetelmän omaksuminen
     IV > V Haaste: uuden selviytymistaidon oppiminen
     V > VI Haaste: yhdessä oppimisen kokemuksen saavuttaminen
     VI > VII Haaste: vastuu uuden kehittämisestä
     VII > VIII Haaste: matka omaan itseen ja itsensä taustan löytäminen
  Mistä kehittymisprosessissa on kysymys?
  YHDISTELMÄMALLIN SOVELTAMISESTA TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMISPROSESSEIHIN
  LOPUKSI
  Lähteet
  Taulukko: ARVOSYSTEEMIN KEHITYSVAIHEET

Sivun alkuun




YHDISTELMÄMALLIN ELEMENTIT

Muutosprosessilla on tarkoitus tuottaa yksilön tai yhteisön selviytymismalliin vaihtoehtoja ja elementtejä, joilla se paremmin menestyy ympäristössään. Yhdistelmämalli sisältää elementit, joiden avulla voidaan selviytymistä ja muutosta tarkastella. Ympäristömuutoksiin mukautuminen aiheuttaa luonnollisesti sisäisiä muutoksia ihmisen ja ihmisten ajattelumalleissa ja -tavoissa. Loogiset tasot jakavat muutosprosessin aikajänteen ja muutoshitauden mukaan eri kerroksiin, vaikuttamisen vyöhykkeisiin. Erottelu- ja toimintatyylit luonnehtivat joustavuutta tai sen puutetta. Arvoevoluutioteorian mukainen arvosysteemimalli antaa portaikon toisiaan seuraaville arvosysteemin kehitysvaiheille. Kirjoitus nojautuu aikaisempiin osiin I ja II, joten yhdistelmämallin osien esittely on tässä osassa tiivistetty mahdollisimman pelkistetyksi.

Loogiset tasot on hierarkkinen kuvausmalli (ei systeemimalli), jossa psykologiseen vaikuttavuusjärjestykseen asetetut tasot esittävät ihmisen olemista sekä ajattelun ja toiminnan prosesseja. Ihmisen oleminen, ajattelu ja toiminta sisältää sekä tietoisen että tiedostamattoman puolen. Ajattelu liittyy havaintoihin ja mielteisiin. Toiminta voi olla aloitteellista tai reaktiivista. Kuvausmalli ryhmittelee mainitut ilmiöt loogisiin suhteisiin toisiinsa nähden. Tasoja kutsutaan myös vaikuttamisen vyöhykkeiksi, joka on kuvaavampi ilmaisu mallin luonteesta. Tässä esityksessä vyöhykkeiden ajatellaan muodostavan sisäkkäisiä kerroksia kuten sipulissa. Siitä johtuen puhutaan ulommasta ja sisemmästä vyöhykkeestä.

Erottelutyylien merkitys on siinä, että ihminen havaitsee ja tunnistaa vain osan ympäristöstään. Hän rakentaa kokemuksistaan ja havainnoistaan mieleensä maailmankuvan, joka vastaa todellisuutta vain siltä osin, miten se on tarkoituksenmukaista hänen itsensä kannalta. Tämä vaikuttaa siihen, mitä ihminen havaitsee ja tiedostaa ympäröivästä informaatiotulvasta. Kartta ei ole yhtä kuin maasto. Sisempien loogisten tasojen prosessit ja rakenteet selittävät osaltaan kartan muodostumista.

Toiminta- ja oppimistyylit luonnehtivat tyypillistä käyttäytymistä tietyssä tilanteessa ja antavat ulkopuoliselle tarkkailijalle mahdollisuuden tunnistaa ihmisten tapaa ajatella ja suhtautua asioihin.

Graves'n arvosysteemimalli selittää yksilön tapaa reagoida elämän tilanteisiin ja olosuhteisiin. Kokemuksen myötä selviytymistaidot kehittyvät. Kun ympäristö muuttuu haasteellisemmaksi, tarvitaan kehittyneempiä selviytymismalleja. Arvosysteemimallissa kukin kehitysvaihe kuvaa ihmisen joustavuutta ja mukautumiskykyä ympäristöönsä aikuisena kasvamisen mukaisessa järjestyksessä. Mitä kehittyneempi vaihe on kyseessä, sitä kompleksisempana ympäristö koetaan ja sitä vähemmän on sisäisiä rajoituksia kohdata ympäröivää todellisuutta.


Sivun alkuun



Erottelutyylit vaikuttamisen vyöhykkeillä

Loogiset tasot on hierarkkinen kuvausmalli, jossa psykologiseen vaikuttavuusjärjestykseen asetetut tasot esittävät ihmisen olemista sekä ajattelun ja toiminnan prosesseja. Ihmisen oleminen, ajattelu ja toiminta sisältää sekä tietoisen että tiedostamattoman puolen. Ajattelu liittyy havaintoihin ja mielteisiin. Toiminta voi olla aloitteellista tai reaktiivista. Kuvausmalli ryhmittelee mainitut ilmiöt loogisiin suhteisiin toisiinsa nähden. Tasoja kutsutaan myös vaikuttamisen vyöhykkeiksi. Ne muodostavat tavallaan vyöhykkeitä ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen maailman välisille ilmiöille.

Tämän kirjoitussarjan osassa I on yhdistetty erottelu- ja toimintatyylit loogisiin tasoihin, vaikuttamisen vyöhykkeisiin. Seuraavassa esitetään tiivistelmä ihmisen erilaisuutta selittävistä tyyleistä eri loogisilla tasoilla:

Ympäristö	- valaistus, lämpötila, äänitausta
		- vuorokaudenaika, vuodenaika

Tekeminen	- oheistekeminen
	    	- yksin, pareittain, ryhmässä (intimiteetti)

Taidot      	- lahjakkuuden lajit
		- visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen
		- erilaisuus - samanlaisuus
		- kokonaisuus - yksityiskohdat

Uskomukset	- vaihtoehdot - menettelytavat
		- kohti - pois
		- mielenkiinnon kohteet (ihminen, tekeminen, haaveet. ...)
		- vakuuttumistyylit
		- toiminnalliset arvot (varmuus, voima, ohjeenmukaisuus, raha, ...)

Identiteetti 	- spontaani - harkitseva
		- aloitteellinen - myötäilevä
		- perusarvot (jäsenyys, kulttuuri)

Ydin	 	- vakaumuksen lähde

Kuvatut erottelu-, oppimis- ja toimintatyylit auttavat meitä tunnistamaan yksilöiden välisiä eroja systeemien toimivuuden kannalta. Toisen tyyliin mukautumalla yhteistyö sujuu hänen kanssaan parhaiten. Loogiset tasot (vaikuttamisen vyöhykkeet) asettavat mainitut tyylit mukautuvuuden ja muutoshelppouden mukaiseen järjestykseen. Ulommalla vyöhykkeellä olevaa erottelutyyliä on helpompi muuttaa kuin sisemmällä olevaa. Kun pyritään kehittämään yhteistyötä ja koulutusta kannattaa samalla ottaa huomioon erottelu- tai toimintatyylin luonne ja se, minkä tasoisesta prosessista (looginen taso) on kyse.


Sivun alkuun



Sitoutuminen työhön ja työyhteisöön vaikuttamisen vyöhykkeillä

Sitoutumista käytetään usein, kun ilmaistaan työyhteisöön kuulumisen voimakkuusastetta. Sana voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Seuraavassa tarkennetaan sitoutumisen merkitystä ja tutkitaan, miten loogisten tasojen, vaikuttamisen vyöhykkeiden malli ja erottelutyylit selittävät yksilön sitoutumista työhön ja työyhteisöön. Sitoutumista voidaan pitää esimerkkinä ajattelumallista, joka vaikuttaa yksilön toimintatapaan työssään.

Ympäristövyöhykkeellä sitoutuminen työpaikkaan saattaa riippua paikkakunnasta, työpaikkatarjonnasta ja työmatkasta. Myös työmiljöö merkitsee joillekin paljon. On ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet ilmiöistä ja voivat sitoutua johonkin projektiin mielenkiinnosta siihen. Pelkästään palkkaan perustuva sitoutuminen johtaa työpaikkasitoutumattomuuteen: ansiot sieltä, mistä eniten saa. Sitoutuminen perustuu yksilökeskeisiin tarpeisiin.

Tekemisen vyöhykkeellä merkityksellisiä ovat sosiaaliset suhteet, yhteisyyden tunne ja tekemisen laatu ja sisältö. Tekeminen sinänsä voi tuottaa yksilölle mielihyvää. Sitoutuminen voi olla sosiaalista, yksilökeskeistä tai molempia. Palkka ei ole ensisijainen motivaation lähde.

Taitojen vyöhykkeellä sitoutuminen voi perustua pätevyyden tuomaan ansioon. On tutkittu, että täysin merkityksetöntä työtä tekeviä ei saa lopulta millään palkalla pysymään työssään. Tavoitteisuus ja itsensä kouluttamisen mahdollisuus lisäävät sitoutumista. Se on pääsääntöisesti yksilökeskeisiin tarpeisiin perustuvaa.

Uskomusten vyöhykkeellä sitoutuminen voi perustua yhteiseen aatteeseen, yhteisiin arvoihin ja periaatteisiin (menettelytapoihin). Pitkä aikajänne ja pysyvyys on sitoutumiselle oleellista. Sitoutuminen palvelee sosiaalisia tarpeita. Palkkakehitys on tärkeää.

Identiteetin vaikuttamisen vyöhykkeellä sitoutumisessa henkilölle on tärkeää työ- ja ammattirooli, joillekin asema ja vallan käyttö, toisille yhteisön jäsenyys. Tarpeet ovat yksilökeskeisiä. Urakkapalkka toimii kannustavasti.

Sisimmällä ydinvyöhykkeellä sitoutumiseen saattaa liittyä elämäntehtävä, kutsumus tai missio. Sitoutuminen voi olla myös eriasteista tunneyhteyttä, turvallisuutta tai vakaumuksellista riippuvuutta yhteisöstä. Sitoutumisen tarve on sosiaalinen. Palkan tulee riittää elämiseen.

Ihmisen sitoutuminen työhön ja työyhteisöön voi tapahtua monella eri vyöhykkeellä samanaikaisesti, jollakin erityisen voimakkaasti. Ristiriitaa sitoutumisessa vaikuttamisen vyöhykkeiden kesken voi myös syntyä. Diltsiä mukaillen sisemmän vaikuttamisen vyöhykkeen sitoutuminen on vaikuttavampi pitämään henkilön työssä tai työyhteisössä kuin ulomman vyöhykkeen sitoutumistapa. Työolojen kehittämisessä on tärkeää tietää, mille vyöhykkeelle tai loogiselle tasolle ihmisten sitoutuminen pääasiassa nojautuu ja miten asiat sillä tasolla on hoidettu koska sillä on todennäköisesti eniten vaikutusta ihmisten pysymiseen ja viihtymiseen työyhteisössä. Yksilön sitoutumisen rakenne voi muuttua työsuhteen aikana niin kuin ajattelumallitkin muuttuvat. Tällä sitoutumisen tarkastelulla on osoitettu, että ihmiset voivat olla kiinnostuneita eri asioista, heitä motivoivat eri asiat ja että yhteisöä kehitettäessä yksilöiden huomioiminen ei toteudu yhdellä kaavalla.


Sivun alkuun



Arvosysteemimalli, vaikuttamisen vyöhykkeet ja kehityshypyt

Sitoutumisen tarkastelussa tulee jo esille ihmisten ajattelutapojen erilaisuus. Kun sitoutuminen liittyy yksilön haluun toimia työyhteisössä niin seuraavaksi tarkastellaan yksilön ja yhteisön selviytymistä työelämässä. Tällöin tarkastelun kohteeksi tulevat myös muutosprosessit. Ihmisen kokemuksessa hyvinvointi ja elämisen mielekkyys toteutuu erilaisissa elämän prosesseissa. Ne ovat joko pysyvyyttä toteuttavia tai muutosta tuottavia. Se mikä panee muutosprosessin käyntiin, voi olla käsky, toimeksianto, oma tavoite tai jokin muu liikkeelle paneva voima. Miten muutosprosessi saa alkunsa tai pannaan alulle, vaikuttaa myös prosessin luonteeseen. Haasteellisuus vaikuttaa osaltaan siihen kuinka mielekkääksi ryhtyminen johonkin toimeen koetaan. Mikä on haasteellista riippuu siitä, missä arvoevoluutiovaiheessa ihminen on, mikä on lähikehityksen vyöhyke eli hallinnassa olevien taitojen ja valmiuksien lähialue. Siihen osuvat haasteet voivat tuottaa oivalluksen kautta ratkaisuja ja kehityshypyn arvosysteemissä.


Sivun alkuun



ARVOSYSTEEMIMUUTOKSET

Sekä yksilön että yhteisön muutoksen lähteenä on tyytymättömyys. Tällöin arvosysteemin ajattelumallit eivät sovi todellisuuden kanssa yksiin. Yksilön kohdalla tilanne voi kärjistyä, jos ihmiseltä puuttuu kapasiteettia itse ratkaista ajattelumallinsa mukauttamista tilanteeseen. Silloin ympäristöstä tarvitaan apua. Voi myös käydä niin, että ympäristön ihmiset mukautuvat jonkun yksilön toimintatapaan, joten tämän todellisuus muuttuu ja ristiriita näin poistuu. Tällaista tapahtuu poikkeuksellisen lahjakkaan yksilön elämässä. Jotkut elämäntaidon alueet jäävät häneltä sen vuoksi kehittymättä, koska niistä huolehditaan muiden toimesta. - Syntyy "lahjakkuusloukku". Yhteisöjen arvosysteemimuutokset edellyttävät yksilöiltä riittävää avoimuutta, sujuvuutta ratkaista pulmat nykyisellä ajattelutavalla silloin kun ne ovat sillä ratkaistavissa, tietoisuuttaa ajattelutapojen puutteista kohdata muuttuvaa todellisuutta ja potentiaalia nähdä uusia mahdollisuuksia esteiden ylittämiseksi ja uuden ajattelutavan vahvistamiseksi.

Kun ihminen vielä oireilee muutosta, hän hakee selityksiä sille, mikä estää sen ja jatkaa vanhalla ajattelumallilla entistä tehokkaammin. Lopulta ajattelumalli kohtaa riittävän tyytymättömyyden ja ristiriidan asteen. Ratkaisua edeltää epävarmuuden vaihe, johon yksilöt reagoivat eri tavoin. Vihastumisen ja/tai turhautumisen kautta lopulta voidaan päästä oivalluksen vaiheeseen. Oivallus perustuu aikaisempaan kokemukseen, nykyiseen ajattelutapaan, ristiriitaan todellisuuskokemuksen kanssa ja kykyyn löytää ratkaisu eräänlaisena synteesinä vallitsevan asetelman elementeistä. Syyt tulevat ymmärretyksi ja uusia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ruvetaan testaamaan. Kun vanhentunutta ajattelutapaa ei haluta enää käyttää, arvosysteemimalli kokee rakennemuutoksen, kokemuksen sisällölle tulee uusi merkitys.

Siis: muutos edellyttää aivokapasiteettia ja ristiriidan tiedostamista todellisuuden ja vallitsevan ajattelumallin (sen takana olevan arvosysteemivaiheen) kesken.


Sivun alkuun



Vaikuttamisen vyöhykkeiden, erottelutyylien ja arvosysteemien yhdistelmä

Ihminen kehittyy lapsesta aikuiseksi fyysisesti ja henkisesti. Ympäristöstä lähtevät henkisen kasvun haasteet. Henkisesti ihminen on ympäristönsä tuote. Loogisille tasoille muodostuvat kunkin yksilön piirteet, rakenneominaisuudet ja prosessivalmiudet, sisempi kerros kehittyy ulomman vaikutuksesta. Lapsella ei ole aluksi sisempien kerrosten suodattimia, jotka rajoittaisivat maailmankuvan muodostumista. Mutta älyllinen kapasiteetti, vaikkakin lisääntyvä, puolestaan rajoittaa lapsen ymmärrystä aina murrosikään asti. Miksi suodattimet lapsen kasvaessa muodostuvat, riippuu siten paljolti esimerkiksi lapsen kasvattajista ja heidän maailmankuvastaan. Aikuisella asia on toisin. Käännekohtaa kutsutaan murrosiäksi.

Kun aikuinen ihminen siirtyy arvoevoluutiossa kehitysvaiheesta toiseen, liittyy siihen aina yhden tai useamman loogisen tason kysymysten ja ristiriitojen ratkaisemista. Sisempien, syvempien loogisten tasojen rakenteet (erottelutyylit) muodostavat suodattimia, jotka vaikuttavat ennakko-oletuksiin ja maailmankuvan muodostukseen (mielen karttaan). Kaikki ympäristön ilmiöt eivät kuitenkaan joko toiston tai voimakkuuden takia tule kokonaan suodatetuksi, vaan osalla niistä on vaikutusta muutosten syntymiselle. Voidaan ajatella myös, että ihmisellä on tilannekohtaista ja tapauskohtaista herkkyyttä joillekin ilmiöille enemmän kuin toisille. Mitä syvemmällä loogisella tasolla muutostarve, ristiriita ilmenee, sitä voimakkaammasta vastustuksesta ja/tai muutoksesta ihmisessä on yleensä kysymys. Muutoksen lähde voi olla myös ihmisen mielessä. Todellisuus voi pysyä ennallaan, mutta sisäinen tyytymättömyys johtaa ristiriitaan oman toimintatavan ja aikaansaannosten kanssa. Loogisilla tasoilla sisempi kehitysprosessi tai rakennemuutos muuttaa ulomman tason prosessia.

Arvosysteemin kehitysvaiheet ja prosessit / rakenteet loogisilla tasoilla käyvät kiintoisasti yksiin siten, että mitä kehittyneemmästä arvosysteemivaiheesta on kyse ja mitä moniulotteisempana todellisuus koetaan niin sitä vähemmän on sisäisillä ajatusmallia luonnehtivilla suodattimilla estävää vaikutusta mukautumiselle todellisuuteen. Rajoitukseksi kehitykselle tulee itse aivokapasiteetti, sillä todellisuus on tietoisuutemme kannalta kaaosta. Onneksemme yleensä selviydymme siitä sen ansiosta, että koemme ympäristöstä ja olevaisesta vain sen osan, jonka kulloinkin ymmärrämme todellisuudeksi. Hypoteettisesti voimme olettaa että arvosysteemien kehitysvaiheet koskettavat vaikuttamisen vyöhykkeitä seuraavassa järjestyksessä: varhaisemmassa kehitysvaiheessa ollaan ratkaisemassa sisemmän loogisen tason prosesseja ja myöhemmässä kehitysvaiheessa lähestytään lopulta ympäristön kysymyksiä ja kokonaisuutta. Tämä merkitsisi maailmankuvan rajoitusten vaiheittaista poistumista todellisuuden kohtaamisessa ja joustavuuden lisääntymistä mainitussa järjestyksessä. Tämä luonnehtii aikuisen kehitysprosessia omassa ympäristössään ja kontekstissaan. Niitä on ihmiselämän aikana monia, toiset pysyvämpiä, toiset tilapäisempiä. Ne muodostavat kokoelman taustoja elämän haasteille.


Sivun alkuun



Lähikehityksen vyöhyke, kehityskynnykset ja hypoteesi aikuisen kehitysprosessista

Kun aikuinen yksilö on saavuttanut jonkin arvosysteemivaiheen, hän on laajentanut maailmankuvansa ulottuvuuksia edelliseen vaiheeseen nähden. Ajattelumalli toimii aikansa. Todellisuus on kuitenkin aina haasteellisempi kuin mitä se ihmisen sisäisenä todellisuuskäsityksenä on. Uuteen arvosysteemiin siirtyminen merkitsee maailmankuvan vaihtoehtojen lisääntymistä ja rajoittavien suodattimien poistumista. Kehityksen voi selittää edellä esitetyn mukaisesti sillä, että vaikuttamisen vyöhykkeille rakennetaan valmiuksia kohdata todellisuutta kerros kerrokselta. Valmiuksien rakentaminen alkaa identiteetistä, ellei jopa ytimestä, ja se etenee kohti ympäristön vyöhykettä jatkuen sen jälkeen mahdollisesti uusilla ulottuvuuksilla. Ulkomaailmasta tulevan tiedon monimuotoisuus suodattuu sitä vähemmän, mitä ulommalle vaikuttamisen vyöhykkeelle todellisuuden kohtaamisvalmius on rakennettu. Ulkomaailmasta saatuun tietoon perustuva reagointi on sen mukaista, mitä arvosysteemivaihetta yksilö elää.

Edellä kuvatun olettamuksen mukaisesti voidaan kullekin arvosysteemivaiheelle esittää, esimerkiksi työkontekstissa, se vaikuttamisen vyöhyke, looginen taso, joka edustaa arvoevoluution vaihekohtaista lähikehityksen vyöhykettä. Sille asettuu kehityskynnys ja sille kannattaa tuottaa muutoksen heräte. Lähikehityksen vyöhykkeellä tarkoitetaan nyt esivalmiutta muuttaa ajattelumallissa arvosysteemiä astetta kehittyneempään vaiheeseen. Kehityskynnyksen ylittäminen vie seuraavaan kehitysvaiheeseen ja lisää muutosvalmiutta edelleen seuraavaan kehityshyppyyn. Kehittämisprosesseissa ulkopuolisen tuottamana muutosherätteenä toimii parhaiten annettu haaste, joka on muotoiltu niin, että asianomainen kokee siitä suoriuduttuaan onnistumiskokemuksen omalla lähikehityksen vyöhykkeellään, samalla mille myös arvoevoluutiovaiheen kehityshyppy tapahtuu.


Sivun alkuun



Muutosten portaat ja askeleet lähikehityksen vyöhykkeinä

Muutosprosessissa arvoevoluutiovaiheiden väliset muutosaskeleet noudattavat seuraavanlaista rakennetta. Ensin kohdataan haaste, jollaisesta on esitetty esimerkki seuraavassa kunkin askelkuvauksen otsikossa. Kun haasteesta ei selviydytäkään vallitsevalla ajattelutavalla, niin tämä aiheuttaa ristiriidan sekä vallitsevan että edellisen vaiheen ajattelutavan mukaisen selviytymisstrategian kanssa. Arvoevoluutiovaiheiden ratkaisumallit painottavat kehitysjärjestyksessä vuorotellen yhteisöllistä ja yksilöllistä ajattelutapaa. Kahden peräkkäisen vaiheen kokemuksista ja siten toisiaan täydentävistä ratkaisumalleista voi löytyä haasteelle oivalluksen kautta synteesi, uusi ratkaisu- ja uusi ajattelutapa ja sillä avataan portti uuteen arvoevoluutiovaiheeseen. Kun oivallusta ei välttämättä koeta, silloin muutos voi merkitä paluuta edelliseen vaiheeseen, epävarmuutta (tilapäisesti) pakoon, kohtaamaan haaste kuitenkin erilaisena. Arvosysteemimuutoksesta seuraa yleensä uusi suhde ympäristöön eikä kokonaissysteemi säily ennallaan. Uuden tasapainon saavuttaminen voi vaatia aikaa ja se vaatii muutoksia myös ympäristössä. Muutosprosessissa voi olla yhteisö ja sen jäsenet, kukin omassa vaiheessaan. Jos enemmistö yhteisön jäsenistä on samassa arvoevoluutiovaiheessa, se näkyy ja koetaan yhteisökulttuurina. Yksilön itsenäinen muista poikkeava kehittyminen omaan tahtiin muista poikkeavasti on tällöin haasteellisempaa.

II > III Haaste: itsenäisesti hoidettava työtehtävä

Kehitysprosessi alkaa vaiheesta II, jolloin henkilö tuntee turvallisuuden olevan ellei aivan kohtalon kädessä niin ainakin toisten ohjattavana (ydin, vyöhyke 6). Hänen perustarpeensa liittyvät turvallisuuteen ja riippuvuuteen yhteisöstä (perhe - työyhteisö - ...). Ulkoinen ohjaus on holhoavaa. Muutosvalmiustilaan tultuaan hän kokee olevansa identiteetiltään mitätön myötäilevä uhri. Ennen tätä vaihetta yksilö on ollut maailmansa keskipiste (vaihe I). Tämä taustakokemus vahvistaa uuden oireilevan ajattelumallin ja todellisuuskokemuksen välisen ristiriidan. Sen ratkaisemisesta omassa mielessä seuraa itsenäistyminen ja muuttuminen aloitteelliseksi omassa asiassaan. Se vie vaiheeseen III. Ratkaisu voi näkyä ulospäin spontaanisuutena ja turhautumisesta aiheutuneina protestityyppisinä tekoina. Muutos koskee yksilön identiteettiä (vyöhyke 5). Ympäristö voi ymmärtämättömyyttään tukahduttaa muutoksen. Tästä voi seurata kasvun este myöhemmille kehitysvaiheille myös muissa konteksteissa.

III > IV Haaste: yhteistyömenetelmän omaksuminen

Vaiheen III yksilökeskeisyys ja voima saattavat johtaa ristiriitaan joukkoon kuulumisen ehtojen kanssa. Toimiva ulkoinen ohjaus on komentelevaa. Toiminta voi kärsiä lyhytnäköisyydestä, mihin itsekkyys johtaa. Ristiriita syntyy myös yhteisistä tai valtaapitävien ja omista edusta. Siitä seuraavat haitat kyseenalaistavat ajattelutavan. Yhteisöllisyydestä on taustakokemuksena edellisen vaiheen riippuvuus, johon ympäristö saattaa painostaa. Paluun riippuvuussuhteeseen sijasta muutos evoluutiossa voi johtaa uuteen ajattelutapaan, jossa yhteisön itsellisten jäsenten suhteiden pysyvyyttä ja periaatteita arvostetaan. Suhteille halutaan kontrolli. Muutos johtaa harkitsevampaan asennoitumiseen, antaa valmiuksia säädeltyyn yhteistyöhön. Tapahtuu siirtyminen vaiheeseen IV, muutokset koskevat identiteettiä, asenteita ja arvoja (vyöhyke 4). Ympäristö pyrkii edistämään tätä muutosta esimerkiksi koulussa ja muodollisissa organisaatioissa.

IV > V Haaste: uuden selviytymistaidon oppiminen

Ulkoinen ohjaus perustuu sääntöihin ja ohjeisiin. Periaatteiden ja menettelytapojen tiukka noudattaminen saattaa muodostua esteeksi sekä omien ansioiden että ammattitaidon kehitykselle. Totuuskaan ei ole osoittautunut absoluuttiseksi. Taustalla on aikaisempi yhteistyöongelmia sisältänyt itsenäisyyden kokemus. Evoluutioprosessissa edelliseen vaiheeseen III palaamisen sijasta ollaan valmiita uusille joustavammille vaihtoehdoille ja kehityshyppyyn. Luovutaan aatteesta tai periaatteista. Keskitytään omiin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin ajaa asioita tehokkaammin uusin joustavammin pelisäännöin. Yksilökorosteinen tavoitteellinen itsensä kouluttaminen, pätevöityminen ja uusien vaihtoehtojen löytäminen syrjäyttävät jätetyn kahlitsevan yhteisöllisen ajattelutavan. Muutos aktivoituu taitojen ja tietojen vyöhykkeellä (vyöhyke 3). Tullaan vaiheeseen V, jossa otetaan vastuu omasta toiminnasta. On ympäristöjä, joissa tuetaan muutosta yritteliäisyyteen ja ympäristöjä, joissa paheksutaan sitä liian yksilökeskeisyyttä korostavana ajattelutapana.

V > VI Haaste: yhdessä oppimisen kokemuksen saavuttaminen

Ulkoinen ohjaus perustuu tulosvastuun delegointiin. Yksilökilpailu ja yksin kannetun vastuun rasitus, sisäisen rauhan puute sekä palkkioiden kannustusvaikutuksen häviäminen kyseenalaistavat omien etujen ajamisen ja voivat käynnistää muutoksen ja ratkaisuksi kehityshypyn uudenlaiseen yhteistyöhön. Koska oman kokemuksen kautta muidenkin oletetaan toimivan itsenäisinä ihmisinä, niin ei ole tarvetta palata suhteiden kontrolliin, vaan oivallus tuottaa yhteistyöedun käsitteen (win - win). Heräteprosessi ratkaisuun löytyy vaikututtamisen vyöhykkeeltä - tekeminen ja vuorovaikutus (vyöhyke 2). Yleinen mielipide tukee yhteistyötä, mutta yhteisvastuuta ei välttämättä ymmärretä eikä arvosysteemivaihe ole niin yleisesti omaksuttu että todellisuudesta saataisiin aina toimivaa otetta. Yhteistyöedun oivaltanut voi usein joutua hyväuskoisuuttaan pettymään muiden käyttäytymiseen ja ajattelutapaan.

VI > VII Haaste: vastuu uuden kehittämisestä

Ulkoinen ohjaus lähtee yhteisvastuusta. Resurssien niukkuus, tehottomuus ja konsensus-ajattelu vuorostaan saattavat turhauttaa. Luovutaan yhteisyyden tunteen kaikkivoipaisuudesta. Edellisen vaiheen V tehokkuusajattelu ei saata toisaalta enää houkutella yhteistyöpuutteineen. Kun aikaisemmat keinot ratkaista toimivuuden puutteita eivät riitä ja on ajattelukapasiteettia, niin oivaltamalla henkilö löytää vielä toimivamman ajattelumallin. Hyppy systeemiseen ajatteluun, sekä yksin että yhdessä työskentelyyn tilanteen mukaan, tulee toimintamalliksi. Tämän uuden vaiheen VII haltuun ottaneilla esimerkiksi etätyöskentely verkostossa johtaa jo toimivien systeemien luomiseen. Heräteprosessi muutokseen löytyy haasteesta ja ilmiöistä, systeemeistä ympäristössä (vyöhyke 1). Vaiheeseen voidaan kehittyä ympäristön vaikutuksesta tai siitä huolimatta. Ennen pitkää yksinolo taas kyseenalaistaa ajattelutapaa.

VII > VIII Haaste: matka omaan itseen ja itsensä taustan, laajemman ympäristön löytäminen

Ulkoinen ohjaus on muuttunut itse oivalletuksi prosessivastuuksi. Kokonaistilanteen laajempi ymmärrys ja huoli ihmisistä, ihmiskunnasta ja luonnosta, ja se, mikä on ollut edellisen vaiheen kokemusta, tuottavat sisäisen ristiriidan ja evoluutioprosessissa ratkaisuna vielä vaiheen VIII. Siihen heräte on saatu vaikuttamisen vyöhykkeiden ulkopuolelta, "ympäristön tuolta puolen" metatasolta, jolloin palataan ydintilan kysymykseen olemisesta osana jotakin. Vaiheeseen VIII tulo on ihmisen sisäisen, henkisen kasvun tulosta. Sen ei tarvitse pysähtyä tähän vaiheeseen.


Sivun alkuun



Mistä kehittymisprosessissa on kysymys?

Vaikuttamisen vyöhykkeiden eli loogisten tasojen rakenteiden ja kerroksisten prosessien avulla luotu selitys ihmisten ajattelutapojen muuttumisesta on ainakin kiinnostava ellei peräti hyödyllinen. Mitä syvemmällä loogisella tasolla ihmisen selviytymistä rajoittava tai vahvistava tekijä on, sitä voimakkaampi on sen vaikutus käyttäytymisessä. On loogista, että maailmankuva-avaruus avautuu järjestyksessä "sisäiset ikkunat" (verhot, suodattimet) ensin ja lopuksi ympäristöä lähinnä oleva todellisuus, aina siinä kontekstissa, minkä yksilön ympäristö määrittelee. Sille, missä ja mihin perheeseen tai olosuhteisiin ihminen syntyy, ei itse voi vaikuttaa. Myöhemmin "suotuisassa" kasvuympäristössä kehittynyt aikuinen voi kuitenkin fyysisellä paikanvalinnalla vaikuttaa, missä kontekstissa ja missä seurassa hän haluaa omana itsenään edelleen kehittyä. Missä määrin ihminen on vapaa valinnoissaan on kuitenkin vielä ratkaisematon kysymys. Menneisyyden vaikutus on selvä. Ihminen ei olisi lajiominaisuuksiltaan ihminen, jos se ei omaksuisi ympäristönsä vaikutusta ja puolestaan itse vaikuttaisi siihen.

Ihmisen kasvaminen, kehittyminen ja oppiminen ovat itseasiassa samaa selviytymisprosessia. Se ilmenee eri muodoissa, eri ympäristöissä, eri ikäisenä ja eri aikakausina.

Kehittyneimmässä vaiheessa VIII aikaisempien kehitysvaiheiden kokemukset kumuloituvat, integroituvat ja todellisuuskäsitystä edustava arvosysteemiavaruus sisältää myös ympäristön taustan (metaympäristön) ja syvällisemmin ymmärretyn ydinkysymysten vyöhykkeen. Kokemus olla osana olevaisuutta tuottaa uudet mittasuhteet. Gravesin mukaan vaiheesta VII myös todetaan, että aikaisemmat kehitysvaiheet ovat ikään kuin uudelleen käytettävissä tässä arvosysteemivaiheessa. Tällöin yksilö mukautuu joustavaan kommunikointiin muita vaiheita edustavien kanssa. Tämä puolestaan aiheuttaa usein hämmennystä ympäristölle "epäjohdonmukaisuudellaan."

Erottelutyylit toimivat arvosysteemimallissa erilaisina suodattimina. Ne tunnistetaan arvostuksen, mielenkiinnon ja motivaation kysymyksinä. Silloin niihin liittyvä sisältö on tapauskohtaista. Ihmisen ominaisuuksia koskevat erottelutyylit voivat myös muuttua eri arvosysteemivaiheissa. Yleisesti tapahtuu joustavuuden lisääntymistä erottelu- ja toimintatyyliasteikolla, joko-tai -ajattelu muuttuu sekä-että -ajatteluksi. Ratkaisuvaihtoehtojen joukko laajenee.


Sivun alkuun



YHDISTELMÄMALLIN SOVELTAMISESTA TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMISPROSESSEIHIN

Kun yksilön tai yhteisön arvosysteemiä halutaan kehittää, voidaan tavoite kuvata monella erilaisella tavalla. Jotkut yksilöt tai organisaatiot voivat toimia tavoitemalleina. Yhdistelmämallin mukaan selvitetään, mikä arvosysteemivaihe vastaa yksilön tai yksilöiden lähtötilannetta ja mikä tavoitetilannetta. Tämä voi tapahtua kyselyiden tai keskustelujen avulla. Se, mille vaikuttamisen vyöhykkeelle muutosprosessi kannattaa kohdistaa, voidaan selvittää yhdistelmämallin avulla Kun tämä on selvinnyt jää tehtäväksi hoitaa muutosprosessi nykyisestä tilasta tavoitetilaan. Mainittuja tiloja luonnehtivat kerrokselliset prosessit eri vaikuttamisen vyöhykkeillä, ulkoisesti ne nähdään tapana toimia. Arvoevoluutioteorian mukaan kehitysvaiheet rakentuvat aina edellisten päälle. Perusajatus on, että arvoevoluutiovaiheita ei voi ohittaa edettäessä yksinkertaisesta kompleksisempaan. Ohittamalla menetetään kestävä kumulatiivisesti vahvistuva pohja kehittyneemmille ajattelutavoille.

Sen sijasta, että mietitään, mitä kehittämishankkeessa ihmisten tulisi tietää, mitä annetaan heille tehtäväksi ja määrittelemällä sen suorittamisesta saatavaa konkreettista tulosta (kirjallinen kuulustelu, tentti), mietitäänkin, mikä olisi se prosessi, mistä onnistumiskokemus tuottaisi halutun kehitysmuutoksen. Prosessin aikaansaamiseksi voidaan kehittää puitteita, antaa tietoiskuja, luentoja, tehtäviä, pelejä, (rooli-) leikkejä ja elämyksiä sen mukaan, mille vaiheille kehitysmuutos kannattaa asettaa. Tehtävän annon sijasta voitaisiin puhua haasteen tarjoamisesta kaikkine tarpeellisine toimenpiteineen.

Jos kehittämistoimenpiteet ja herätteiden tuottama onnistumiskokemus kohdennetaan vyöhykkeille, jotka ovat henkilön lähikehityksen vyöhykkeen ulkopuolella, on tuloksena vähintään uteliaisuuden ja kiinnostuksen herääminen. Aina on hyvä lähteä ympäristöstä ja todellisuuden ilmiöistä, faktoista. Haasteelliset tehtävät käynnistävät oikein mitoitettuina prosesseja, jotka toteuttavat muutoksen, konkreettiset tulokset prosesseista ovat merkkejä niiden onnistumisesta. Onnistumiskokemukset ovat olennaisempi ja vaikuttavampi seuraus muutoksesta ihmiselle itselleen kuin suoritukset ja konkreettiset aikaansaannokset. Ne mahdollistavat konkreettisten tulosten tekemisen toistuvasti, koska kokemuksen seurauksena on aina oppimistulos, pysyvä ominaisuus.

Ympäristötekijöiden muutoksilla sinänsä, paikan valinnalla ja innostavaa tunnelmaa luomalla voidaan aktivoida osallistujien sisäisiä prosesseja. Oppimista tapahtua myös kuuntelemalla selostuksia muiden kokemuksista. Uusia taitoja opitaan tekemällä, yhteistyötaitoja tekemällä yhdessä. Kehittämistilaisuuksia voidaan kaupata elämyksillä ja tunnekokemuksilla. Asennetason muutos esimerkiksi reaktiivisesta, passiivisesta proaktiiviseksi, kannattaa toteuttaa uuden taidon opettamisella. Siihen tarkoitukseen on NLP-koulutuksessa sovellettu jonglöörausta. Identiteettitason muutokseen tarvitaan uudet uskomukset, voimavarojen hakua ja omakohtaisia onnistumiskokemuksia. Erilaiset menetelmäkeskeiset luovuustekniikat ja pelit voivat tuottaa niitä.

Jos koulutus tai kehittämistoimenpide kohdistetaan vyöhykkeelle, mikä on lähikehityksen vyöhykkeen, kehityskynnyksen ja herätetason sisäpuolella (kuviossa alapuolella), aiheuttaa se useimmiten turhautumista. Esimerkiksi VII-vaiheen asiantuntijoille ei itsetuntoa vahvistavat harjoitukset anna kehityskokemusta, ehkä parhaimmillaan viihdettä ja mahdollisuuden tarkkailla ilmiötä sinänsä.

Kehityskynnystä vastaava ja sitä ulompi vaikuttamisen vyöhyke antavat maaperän muutosprosessille, herätteille ja vaihtoehdoille ja parhaat edellytykset oivalluksille ja kehityshypyn syntymiselle. Oivallus tapahtuu yksilössä vapaaehtoisesti, siihen ei suoranaisesti voi ulkopuolinen toisen mieltä pakottaa. Mielen sisäinen pakko, usein ulkoisesta tilanteesta lähtöisin, kuitenkin saattaa toimia edistävästi niin kuin sisäinen motivaatio ja halu yleensäkin. Näin tapahtuu kriisitilanteissa, joita on saatettu jopa tahallisesti provosoimalla tuottaa (eräs tiimikehityksen prosessivaihe vaativassa projektissa). Mikä erottelu- ja toimintatyylit milläkin vaikuttamisen vyöhykkeellä lähinnä vallitsee, kannatta ottaa erityisesti huomioon (ks. osa I).. Yhteisöä kehittävät muutosvoimat löytyvät aina kehittyneimpiä arvosysteemivaiheita edustavilta yksilöiltä. Kaikille olisi hyötyä tunnistaa oma ennakko-olettamuksia tuottava ajattelutapa, arvosysteemivaihe ja vastaavasti kuinka muut ajattelevat, miten yleisesti ajatellaan ja mikä on yhteisökulttuuri.

On kuitenkin vielä tarpeen todeta, että kaikkia pulmatilanteita ei ratkaista ajattelutapaa muuttamalla kehittyneempään suuntaan arvoevoluutiomielessä. Tämä käy ilmi luvusta 'Esimerkki systeemisestä johtamisesta tilanteen mukaan' kirjoitussarjan osassa 'Systeeminen ihmiskäsitys II'ihmiskäsitys II'. Siinä tarkastellaan esimerkkinä palokunnan kehittymis- ja toimintatapaa eri tilanteissa. Siis paljon voidaan tehdä ongelmien ratkaisemiseksi jo vallitsevalla ja sitä edeltävänkin arvosysteemivaiheen ajattelutavalla. Vasta kun ne eivät enää auta, ollaan vasta kypsiä kyseenalaistamaan ajattelutavan mukaisia arvosysteemejä.


Sivun alkuun



LOPUKSI

Systeemisillä kuvausmalleilla olen pyrkinyt tuottamaan ihmisen psykososiaalisista ilmiöistä sellaisia karttoja, joiden avulla voidaan toteuttaa muutoksia ja evoluutiohyppäyksiä työelämässä. Kuvausmallien avulla on mahdollista löytää ja kehittää muutostoimenpiteitä, tehtäviä, puitteita ja haasteita, joiden tuottama prosessi osuu tarpeeseen ja tuottaa kehityshypyn tunnistetusta evoluutiovaiheesta seuraavaan. Ainakin kannattaa kokeilla.


Lähteet

Robert Dilts: Muuttuvat ajatukset (Changing Belief Systems with NLP, Meta Publications, 1990) ai-ai Oy, 1997

Dr. Don Edward Beck ja Cristopher C. Cowan: Spiral Dynamics, Mastering Values, Leadership, and Change, Exploring the New Science of Memetics; Blackwell Publishers Inc., 1996.

Wyatt Woodsmall: Organisaatioiden metaforat, Jyväskylän kongressin post-seminaari.
Lauri Heikkilä on laatinut lyhennelmän seminaarista. NLP Mielilehti n:o 3/96

Robert Dilts and Judith DeLozier: Map and Territory, Anchor Point, June, 1997

Mallittamalla jäsennellyt kokemukset Veli-Matti Toivosen III NLP-kouluttajakoulutuksessa 98 -99 ja Lauri Heikkilän NLP-MasterPractitioner -koulutuksessa, kevät -99.


Sivun alkuun




Päivitetty 4.1.2006, Innovo Ky