ORVOKIN
SIUNAUSPUHE KIRKOSSA
30.4.2010 klo 13
Johdanto
Hyvät
Orvokki Harjuvaaran omaiset ja ystävät. Olemme kokoontuneet saattamaan
Orvokkia haudan lepoon. Orvokin äkillinen kuolema
on koskettanut meitä. Surun ja kaipauksen keskellä olemme kuitenkin
Taivaan Isän edessä, joka haluaa antaa lohdutusta ja toivoa. Tässä siunaushetkessä me saamme
jättää Orvokin Taivaan Isän käsiin. Saamme luottaa Raamatun lupaukseen:
”Kristus on kuollut
puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan.”
*
* *
Siunauspuhe
"...En
pelkää kuolemaa - joka edessäni häämöttää tällä kerralla, sillä Joulun
Sankari on syntini sovittanut ja sen tähden aina kuin tämä kirje teille iloista Joulua toivottaa,
muistakaa, että kerran luona Herran tavataan.
Rakas Einonne teitä tervehtien.
Näin
päättyi Orvokin isän Einon kirje talvisodan rintamalta
3.12.1939
puolisolleen ja lapsilleen. ”Kerran luona Herran tavataan” – nyt tämä
syvä kaipaus nähdä isä on Orvokin kohdalla toteutunut. Isä, josta hän
joutui luopumaan jo 2,5 vuotiaana jäädessään sotaorvoksi.
Kun
te lähimmät saitte hyvästellä Orvokin kevätauringon paisteessa
kotipihalla, saitte nähdä hänen kasvoillaan hymyn. Se kertoi teille siitä,
miten Orvokilla oli rauha ja ilo siirtyä tästä ajasta Taivaan Isän
kotiin ja tavata koko elämänsä ajan ikävöimä isä. Kipu isän menetyksestä
oli nyt poissa. Samoin oli toteutunut se kaipaus, joka välittyi Orvokin
viime aikoina monesti kuuntelemasta virrestä "Oi Herra jos mä matkamies maan, lopulla matkaa
nähdä sun saan..."
Orvokin
kuolema oli yllättävä ja nopea. Kuitenkin se tapahtui elämän keskeltä.
Hän oli viettänyt päivää lastenlasten Nikon, Einon, Eemilin
kanssa ja ehtinyt vielä paistamaan pinaattilätyt lapsenlapsille, kunnes
illalla kohtaus vei hänet sairaalaan. Orvokin aika tässä elämässä täyttyi.
Orvokin
Jumalalta saamasta elämän lahjasta, joka kesti yli 71-vuotta voimme
olla tässä hetkessä kiitollisia. Voimme olla kiitollisia siitä
Jumalan huolenpidosta Orvokin elämässä, että kaikesta niistä
vaatimattomista ja surullisista lähtökohdista huolimatta jotka hänellä oli, hän oli saanut kokea paljon
hyvää elämässä. Tästä Orvokki viime aikoinaan sanoikin olevansa
onnellinen.
Orvokki sai olla Jaakon kanssa
naimisissa Jaakon kotisivujen tarkan laskurin mukaan 18.4.2010 03:30
mennessä 16179 päivää 12 tuntia
ja 32 minuuttia. Orvokki sai kasvattaa Jaakon kanssa Pauliinan,
Petterin ja Samulin ja nähdä lastenlasten Nikon, Nean, Einon ja Eemilin kasvua.
Orvokki
sai kouluttautua teologian maisteriksi ja työskennellä hänelle
rakkaassa seurakuntatyössä lehtorina Alppilan, Kannelmäen ja Järvenpään seurakunnissa. Hän sai myös olla
antamassa uraauurtavan panoksensa lapsiperheiden näkökulman
esilletuomisessa seurakuntatyössä
varsinkin perhekerhotyön kautta. Hän halusi korostaa lapsen
ainutlaatuisuutta samalla tavoin kuin Jeesus nosti lapsen uskon esikuvaksi.
Myöhemmin Orvokki siirtyi
opetustehtäviin Seurakuntaopistolle, jossa tehtävässä hän sai antaa
panoksensa niin kouluttajana kuin organisoijana.
Tässä tehtävässä ollessaan hän sai myös ensimmäisten naisten joukossa
pappisvihkimyksen. Orvokilla oli myös merkittävä
osuus organisoida ensimmäistä
lapsi- ja nuorisotyön koulutusta Viron kirkossa.
Orvokki
ehti myös toimia pitkään luottamushenkilönä monissa eri tehtävissä niin
seurakunnassa kuin kaupungin hallinnossa. Toiminta sotaorpojen
ja sodan lasten yhdistyksissä tukemassa kohtalotovereitaan oli hänelle
myös erityisen tärkeää. Yksi tärkeä harrastus oli myös jäsenyys Tuusulan
vanhemmassa neulomaseurassa, jonka
kokoontumista hän sai vielä emännöidä muutama päivä ennen kuolemaansa.
Orvokista
meillä on paljon kauniita muistoja niin puolisona, äitinä, isoäitinä,
joka oli aina iloinen, sukulaisena, työtoverina, opettajana, ystävänä,
vapaaehtoisena ja esirukoilijana. Muistoja, jotka jäävät elämään
pitkäksi aikaa mieliimme. Näistä hyvistä ja kauniista muistoista samoin kuin kaikesta siitä
elämäntyöstä, jonka Orvokki sai tehdä, saamme kiittää Jumalaa. Orvokilla oli syvä luottamus Jumalan
huolenpitoon ja armoon. Nukkumaan mennessään hän usein kuulemma
siteerasi Psalmin sanaa, jossa
sanotaa "Herra antaa omilleen heidän nukkuessaankin..."
Orvokki tiesi miten
pitkään
uskon tietä kulkeneenakaan ei voinut muuta kuin turvata ja luottaa
Jumalan armoon. Luottaa myös kaikissa tilanteissa siihen, että Herra pitää huolen pimeissäkin
laaksoissa ja kattaa pöydän vihollisten silmien eteen, kuten psalmissa
23 sanotaan.
Evankeliumitekstissä Jeesus lupasi
mennä valmistamaan asuntoja Isän kotiin. Hän myös lupasi olevansa tie
Taivaan Isän luokse. Tästä
meillä on vakuutena Jeesuksen tyhjä hauta pääsiäisaamuna. Tyhjä hauta
julistaa meille, miten Jeesuksen omina meidänkin hautamme tulee olemaan tyhjä, mekin nousemme
ylös ja pääsemme Taivaan kotiin. Näin myös Paavalin kirjeessään
vakuuttaa: ”Jos siis
teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista,
niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi
myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä
voimalla”. Näin me saamme tämän elämän jälkeen aivan kuin muuttaa Taivaan kotiin, asuntoihin, jotka
Jeesus on meille jo valmistanut.
Saamme luottaa Taivaan Isään kuin
lapsi, joka kylässä kesken leikkien nukahtaa ja jonka isä kantaa kotiin
nukkumaan. Aamulla herätessään
lapsi on kotona rakkaittensa keskellä. Näin me saamme tätä muuttoa
Taivaan kotiin ajatella.
Tätä
Orvokin matkaa viimeisen rajan yli Taivaan kotiin sinä sait Jaakko olla
rukouksissa saattamassa, sait rukoilla Orvokin viime hetkillä ”Herra, ota hänet vastaan” teille
yhdessä tärkeän esirukoilijan Serafim Sarovilaisen kuvan edessä.
Kerran
kun teidän, Orvokin läheisten, elämäntaival päättyy, te saatte luottaa
Orvokin isän viimeisen kirjeen sanoin siihen, että ”Joulun Sankari on syntini sovittanut” ja ”kerran
luona Herran tavataan” Orvokin kanssa.
Elämänsä alkutaipaleilla Orvokki
kastettiin ylösnousseen Jeesuksen yhteyteen. Jeesuksen, joka sanoo:
”minä olen ylösnousemus ja elämä”.
Saman Jeesuksen varaan saamme nyt jättää Orvokin, kun piirrämme
hiekalla hänen arkulleen ristinmerkin.