Orvokki    

ORVOKIN SIUNAUSPUHE KIRKOSSA
30.4.2010 klo 13

Johdanto
Hyvät Orvokki Harjuvaaran omaiset ja ystävät. Olemme kokoontuneet saattamaan Orvokkia haudan lepoon. Orvokin äkillinen kuolema on koskettanut meitä. Surun ja kaipauksen keskellä olemme kuitenkin Taivaan Isän edessä, joka haluaa antaa lohdutusta ja toivoa. Tässä siunaushetkessä me saamme jättää Orvokin Taivaan Isän käsiin. Saamme luottaa Raamatun lupaukseen: ”Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan.”

* * *
Siunauspuhe
"...En pelkää kuolemaa - joka edessäni häämöttää tällä kerralla, sillä Joulun Sankari on syntini sovittanut ja sen tähden aina kuin tämä kirje teille iloista Joulua toivottaa, muistakaa, että kerran luona Herran tavataan.
Rakas Einonne teitä tervehtien.

Näin päättyi Orvokin isän Einon kirje talvisodan rintamalta 3.12.1939  puolisolleen ja lapsilleen. ”Kerran luona Herran tavataan” – nyt tämä syvä kaipaus nähdä isä on Orvokin kohdalla toteutunut. Isä, josta hän joutui luopumaan jo 2,5 vuotiaana jäädessään sotaorvoksi.

Kun te lähimmät saitte hyvästellä Orvokin kevätauringon paisteessa kotipihalla, saitte nähdä hänen kasvoillaan hymyn. Se kertoi teille siitä, miten Orvokilla oli rauha ja ilo siirtyä tästä ajasta Taivaan Isän kotiin ja tavata koko elämänsä ajan ikävöimä isä. Kipu isän menetyksestä oli nyt poissa. Samoin oli toteutunut se kaipaus, joka välittyi Orvokin viime aikoina monesti kuuntelemasta virrestä "Oi Herra jos mä matkamies maan, lopulla matkaa nähdä sun saan..."

Orvokin kuolema oli yllättävä ja nopea. Kuitenkin se tapahtui elämän keskeltä. Hän oli viettänyt päivää lastenlasten Nikon, Einon, Eemilin kanssa ja ehtinyt vielä paistamaan pinaattilätyt lapsenlapsille, kunnes illalla kohtaus vei hänet sairaalaan. Orvokin aika tässä elämässä täyttyi.

Orvokin Jumalalta saamasta elämän lahjasta, joka kesti yli 71-vuotta voimme olla tässä hetkessä kiitollisia. Voimme olla kiitollisia siitä Jumalan huolenpidosta Orvokin elämässä, että kaikesta niistä vaatimattomista ja surullisista lähtökohdista huolimatta jotka hänellä oli, hän oli saanut kokea paljon hyvää elämässä. Tästä Orvokki viime aikoinaan sanoikin olevansa onnellinen.

Orvokki sai olla Jaakon kanssa naimisissa Jaakon kotisivujen tarkan laskurin mukaan 18.4.2010 03:30 mennessä 16179 päivää 12 tuntia ja 32 minuuttia. Orvokki sai kasvattaa Jaakon kanssa Pauliinan, Petterin ja Samulin ja nähdä lastenlasten Nikon, Nean, Einon ja Eemilin kasvua.

Orvokki sai kouluttautua teologian maisteriksi ja työskennellä hänelle rakkaassa seurakuntatyössä lehtorina Alppilan, Kannelmäen ja Järvenpään seurakunnissa. Hän sai myös olla antamassa uraauurtavan panoksensa lapsiperheiden näkökulman esilletuomisessa seurakuntatyössä varsinkin perhekerhotyön kautta. Hän halusi korostaa lapsen ainutlaatuisuutta samalla tavoin kuin Jeesus nosti lapsen uskon esikuvaksi.

Myöhemmin Orvokki siirtyi opetustehtäviin Seurakuntaopistolle, jossa tehtävässä hän sai antaa panoksensa niin kouluttajana kuin organisoijana. Tässä tehtävässä ollessaan hän sai myös ensimmäisten naisten joukossa pappisvihkimyksen. Orvokilla oli myös merkittävä osuus organisoida ensimmäistä lapsi- ja nuorisotyön koulutusta Viron kirkossa.

Orvokki ehti myös toimia pitkään luottamushenkilönä monissa eri tehtävissä niin seurakunnassa kuin kaupungin hallinnossa. Toiminta sotaorpojen ja sodan lasten yhdistyksissä tukemassa kohtalotovereitaan oli hänelle myös erityisen tärkeää. Yksi tärkeä harrastus oli myös jäsenyys Tuusulan vanhemmassa neulomaseurassa, jonka kokoontumista hän sai vielä emännöidä muutama päivä ennen kuolemaansa.

Orvokista meillä on paljon kauniita muistoja niin puolisona, äitinä, isoäitinä, joka oli aina iloinen, sukulaisena, työtoverina, opettajana, ystävänä, vapaaehtoisena ja esirukoilijana. Muistoja, jotka jäävät elämään pitkäksi aikaa mieliimme. Näistä hyvistä ja kauniista muistoista samoin kuin kaikesta siitä elämäntyöstä, jonka Orvokki sai tehdä, saamme kiittää Jumalaa. Orvokilla oli syvä luottamus Jumalan huolenpitoon ja armoon. Nukkumaan mennessään hän usein kuulemma siteerasi Psalmin sanaa, jossa sanotaa "Herra antaa omilleen heidän nukkuessaankin..."  Orvokki tiesi miten
pitkään uskon tietä kulkeneenakaan ei voinut muuta kuin turvata ja luottaa Jumalan armoon. Luottaa myös kaikissa tilanteissa siihen, että Herra pitää huolen pimeissäkin laaksoissa ja kattaa pöydän vihollisten silmien eteen, kuten psalmissa 23 sanotaan.

Evankeliumitekstissä Jeesus lupasi mennä valmistamaan asuntoja Isän kotiin. Hän myös lupasi olevansa tie Taivaan Isän luokse. Tästä meillä on vakuutena Jeesuksen tyhjä hauta pääsiäisaamuna. Tyhjä hauta julistaa meille, miten Jeesuksen omina meidänkin hautamme tulee olemaan tyhjä, mekin nousemme ylös ja pääsemme Taivaan kotiin. Näin myös Paavalin kirjeessään vakuuttaa: ”Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla”.  Näin me saamme tämän elämän jälkeen aivan kuin muuttaa Taivaan kotiin, asuntoihin, jotka Jeesus on meille jo valmistanut. 
Saamme luottaa Taivaan Isään kuin lapsi, joka kylässä kesken leikkien nukahtaa ja jonka isä kantaa kotiin nukkumaan. Aamulla herätessään lapsi on kotona rakkaittensa keskellä. Näin me saamme tätä muuttoa Taivaan kotiin ajatella.

Tätä Orvokin matkaa viimeisen rajan yli Taivaan kotiin sinä sait Jaakko olla rukouksissa saattamassa, sait rukoilla Orvokin viime hetkillä ”Herra, ota hänet vastaan” teille yhdessä tärkeän esirukoilijan Serafim Sarovilaisen kuvan edessä.

Kerran kun teidän, Orvokin läheisten, elämäntaival päättyy, te saatte luottaa Orvokin isän viimeisen kirjeen sanoin siihen, että ”Joulun Sankari on syntini sovittanut” ja ”kerran luona Herran tavataan” Orvokin kanssa.

Elämänsä alkutaipaleilla Orvokki kastettiin ylösnousseen Jeesuksen yhteyteen. Jeesuksen, joka sanoo: ”minä olen ylösnousemus ja elämä”. Saman Jeesuksen varaan saamme nyt jättää Orvokin, kun piirrämme hiekalla hänen arkulleen ristinmerkin.

Vesa Koivisto


Hautauspäivän sivulle