Orvokille

LÄMMIN KIITOS KAIKILLE!

Orvokille
Orvokin lähtö Taivaan kotiin tuli niin nopeasti, että vasta vähitellen olen voinut hahmottaa tähän mennessä tapahtuneiden asioiden, 3-4 viikon kokonaisuutta. Nyt hautajaisetkin järjestelyineen ovat takanapäin. Mielessäni on ikävä ja kaipaus ja opettelen askelia uudessa elämänvaiheessa. Samalla on mielessä myös kiitos monesta, monesta asiasta, ihmisistä, muistamisesta, kaikista teistä, jotka tavalla tai toisella olette kulkeneet kanssamme, saattaessamme Orvokkia viimeiselle matkalleen Taivaan kotiin.

Olemme saaneet - ja vieläkin tulee joitakin - valtavan määrän adresseja, kirjeitä, kortteja, kukkia, tervehdyksiä, tekstiviestejä, puhelinsoittoja. Jokainen niistä on pitänyt sisällään teidän - hyvät ystävät ja sukulaiset - rakkauttanne, muistojanne, rohkaisuanne, tukeanne, rukouksianne, jotka ovat auttaneet meitä kaiken tämän keskellä niin sisäisesti kuin myös ihan käytännön asioissakin ja monet olette tarjonneet myös apua erilaisiin asioihin - lämmin kiitos tästä kaikesta.
Rakel Liehu antoikin ensimmäiselle runokokoelmalleen nimeksi: "Ihmisen murhe on yhteinen." Lasten toivomuksesta kävin parin päivän kuluttua hautauksesta vielä keräämässä Orvokin kummulta kukkien kortit ja nauhat, pesin ne, silitin ja ompelin nauhat toisesta päästään yhteen, niin että ne säilyvät kauniina muistona.

* * *
Hautajaisjärjestelyt
Orvokin lähtövideon laitoin kotisivun lisäksi Youtubeen ja liitin siihen kiitokset Pelastustoimen kahdelle yksikölle ja Medihelin lääkärille ensihoidosta. Sen jälkeen asioin ensimmäiseksi Järvenpään Hautaustoimiston kanssa ja sovittiin Marjutin kanssa  Orvokin hakemisesta Meilahdesta ja neuvoteltiin jatkotoimista. Tuntui hyvältä asioida heidän kanssaan, sillä jo Marjutin isovanhempien "Nuotion Kukkakauppa ja arkkuliike" oli tuttu pitkältä ajalta. He huolehtivat isovanhempieni hautausjärjestelyistä syksyllä 1957. Isoäitini Vilma kuoli syyskuun 18. päivä kotona samassa talossa, missä mekin nyt asumme. Hän oli sairastellut jo usean vuoden ajan. Isoisälläni Tyynellä oli kova ikävä Vilmaa, jonka kanssa oli ollut naimisissa 52 vuotta. Hän sanoi taloudenhoitajalleen marraskuun tullessa, että pitää laittaa kahvit pyhäinpäivänä ja kutsua Vilman ystäviä käymään ja puhumaan heidän kanssaan Vilmasta. Parin viikon kuluttua tästä isoisäni Tyyne kuoli marraskuun 18. päivä. Hän oli ollut kävelyllä Loutinmäen metsikössä ja saanut äkillisen sydänkohtauksen kotimatkallaan. Lähtö oli nopea. Joku löysi hänet polulta ja hänet tuotiin tänne kotiinsa ja asetettiin olohuoneen sohvalle odottelemaan arkkuun laittamista. Olimme paikalla sekä hänen tyttärensä Anna-Liisa että poikansa = isäni perhe ja me lapset myös. Hautaustoimiston auto tuli ja Taito Lehtonen auttoi laittamaan isoisäni arkkuun, veisasimme virren ja saattelimme hänet samana vuonna valmistuneelle Järvenpään srk:n siunauskappelille.

Vilma ja Tyyne kuolivat kahden kuukauden välein. Harvoin puolisot saavat lähteä näin lähekkäin, niin ettei toisen tarvitse olla pitkään yksin. Löysin Tyynen papereita selvitellessäni pienen rukouksen, jonka hän on kirjoittanut sisällöstä päätellen elämänsä loppuvaiheissa:

"Tule luokseni Vapahtajani.
Päiväni on (päättymässä) laskemassa.
Vain armosi turvin kuljen nuoruudessa että vanhuudessa.
Tule ja jää luokseni ainaiseksi.
Ohjaa ja neuvo kulkemaan taivaan tietäs' jatkuvasti.
Koska kutsunnetkin illalla tai aamulla varhain
Päivää seuraa myöskin yö,
Josta minut pelastaa vaan armotyös'.
Kuule rukoukseni, auta taivaaseen asti.
Vahvista heikko toivoni, pelasta."

Sitten 43 vuotta myöhemmin Malmströmin Roope teki viimeisen palveluksen isälleni, kun hän oli kuollut 18.päivä lokakuuta 2000 Hyvinkään sairaalassa ja Maija hoiti äitini viimeiselle matkalle Järvenpään terveyskeskuksen sairaalan pohjakerroksessa tammikuussa 2002. Yli 60 vuoden aikana he olivat auttaneet meitä näissä tärkeissä askelissa, kun rakkaat omaiset saatetaan haudan lepoon. Siksi tuntui hyvältä, että myös Orvokin viimeinen matka oli heidän vastuullaan.
Erityiset kiitokset Maijalle vielä sotaorpologon saamisesta Helsingin Sanomien ja Keski-Uusimaan kuolinilmoituksiin. Marjut ymmärsi kauneimmat toiveeni Orvokin kukkasista arkun päälle, niinkuin hautauspäivän kuvista näkyy.

* * *

Orvokin arkkuvaatteet
Hyvästelypäivän sivulla jo sanoin, että Elina Petäjäniemi oli aikoinaan Mallipalvelun johtajana kankaiden toimittajana Orvokille hyvin tärkeä ja läheinen henkilö elämän merkittävissä tapauksissa. Kun Orvokki sai kuulla Pauliinalta tulevansa isoäidiksi - Nikon odotuksesta, Orvokki ei ollut pystynyt vielä kertomaan siitä minullekaan, koska olin viikon kurssilla toisaalla - kun hän hetken mietti uuden ratkaisevan tärkeän elämänvaiheen aukeamista ja isoäidiksi tulemista - hän ratkaisi tilanteen niin, että soitti Ellulle ja sanoi: "Nyt tuo minulle illalla töistä tullessasi paljon lastenvaatekankaita, sillä minä rupean ompelemaan vauvanvaatteita ensimmäiselle lapsenlapsellemme!"


Siksi tuntui niin hyvältä, että Ellu teki meille mahdolliseksi toteuttaa Orvokin jo kauan sitten lausuman selvän toivomuksen, että hän tahtoo päälleen vaalean sinisen yöpaidan arkkuunsa. Elina uhrasi yhden päivän Helsingissä etsien oikeanvärisen ja oikeanlaatuisen /pehmeäpintaisen yöpaitakankaan. Ensimmäisessä kaupassa kuulemma ei ollut mitään sopivaa, toisessa isossa liikkeessä oli kyllä oikean värinen, mutta laadultaan kova ja karkea kangas. Kolmannesta kaupasta löytyi sitten sekä oikean värinen ja pehmeä kangas. Päivä oli kulunut pitkälle, mutta Ellu sanoi, että Orvokki kyllä antaa anteeksi, jos hänelle tulee kiireessä ompelussa jokin virhe, mutta ei sitä, että kangas olisi ollut väärän värinen tai liian kova ja karkea. Siksi halusin kuvata muistoksi tuon kauniin yöpaidan perintökeinutuolissa, jossa Orvokin suvun äidit ja vauvat olivat keinutelleet useiden sukupolvien ajan.

* * *

Orvokin siunaus
Sitten piti sopia hautauksesta. Lapset olivat sanoneet, etten voi haudata Orvokkia, vaikka olinkin haudannut sisareni, isäni ja äitini, vaan minun pitää omaisena istua penkissä heidän kanssaan.
Pauliina oli jo soittanut Vesa Koivistolle Orvokin lähdöstä ja niinpä seuraajani Vesa lupasi hoitaa siunaamisen. Vesan kanssa löysimme sopivan ajankohdan, vaikka olikin vapunaatto. Hän myös sanoi, ettei siunaustilaisuuden väki missään tapauksessa mahtuisi siunauskappeliin, vaan se pitää siirtää kirkkoon, johon tulikin sitten n. 300 henkeä. Sitä ei omaisena ja heti kuoleman jälkeen osaa välttämättä arvioida realistisesti esim. hautajaisiin tulevien määrää ym. käytännön asioita.

* * *

Muistotilaisuus
Ison muistotilaisuuden juontaminen ja lankojen käsissä pitäminen vaati kokonaan yhden henkilön ja koska minä en missään tapauksessa voinut enkä olisi jaksanut olla se, niin mietin kuumeisesti kenet ystävistämme voisi pyytää tähän tehtävään. Sitten muistin, että Reijo Telarannalla on pitkä kokemus suurienkin tilaisuuksien suunnittelusta ja johtamisesta ja siksi pyysin häntä tähän tehtävään ja olimme lasten kanssa taas kerran huojentuneita, kun Reijo lupasi ottaa tämän puolen vastuulleen. Taas oli päästy järjestelyissä yksi askel eteenpäin.
Reijon ja Kaijan antaman runokirjan etusivulle oli printattu muistotilaisuuden sivulla oleva runo, josta minua puhutteli erikoisesti sen määritelmä iankaikkisesta elämästä. Se liittyy sanoiltaan minusta tavattoman hyvin Heikki Lindroosin ottamaan kuvaan, joka on tämän sivun lopussa. 

* * *

Koska Orvokki oli ollut viimeisimmät 20 vuotta Seurakuntaopistolla teologisten aineiden opettajana ja vararehtorina ja sitä ennen useita vuosia tuntiopettajana jo Helsingistä ennen Järvenpäähän siirtymistämme, tuntui tärkeältä saada Seurakuntaopisto muistotilaisuuden pitopaikaksi. Se järjestyi. Orvokki oli aina hyvissä väleissä opistolla myös keittiön ja pääemännänkin kanssa. Nyt kuitenkin kaikki ruokapalvelut oli ulkoistettu Amicalle. Orvokin muistotilaisuuteen eivät kuitenkaan kuuluisi 'vieraat tarjoilijat'. Siksi pyysin Orvokin ystäväryhmästä apua neuvotteluihin. Pippi ja Anneli saivat sovittua Amican kanssa, että he yhdessä Pirjon, Eijan ja Maisan kanssa porukalla hoitavat salipuolen tarjoilut ja Marjutin kanssa koristelun. Jälleen kerran kaikki järjestyi ystävien avulla sen mukaisesti kuin ajattelimme olevan Orvokin 'näköistä ja tuntuista'.

* * *
 
Orvokin 'globaalit' yhteydet
Viime vuosina on puhuttu paljon 'globaalista' maailmasta. Orvokilla oli globaalit yhteydet moneen suuntaan. Hän toimitti apua Ugandaan Ssungan viidakkoon roomalaiskatolisten nunnien sairaalaan ja kouluun, jossa Petteri ja Annukka olivat puolen vuoden ajan vapaaehtoistyössä. Näiden afrikkalaisten nunnien esirukouksista kiitämme ja lähetämme hautajaisten jälkeen kuvia ja kirjeen, jonka kulku kestää useita viikkoja sinne viidakon keskelle.
/ Sieltä tuli vastaus myöhemmin: http://www.jaakkoharjuvaara.net/2011_04_07_uganda_sister_P.pdf

* * *
Kiitos eestiläisille 'opiskelijoille', joista muutama pääsi tulemaan hautajaisiin ja monet lähettivät sähköposteja ja viestejä. Vaikka Orvokki ei enää juurikaan tavannut entisiä opiskelijoitaan, niin heidän yhteyttään kuvaa hyvin eräs sähköposti, josta lainaan tähän:

"Hyvä Jaakko,
minulla ei ollut pari päivää aikaa lukea sähköpostini, mutta josta syystä olen viimme viikon aikana usein muistuttanut Orvokkia ja opintoamme Järvenpäässä(muuten en ole muistuttanut juuri usein tätä jaksoa elämästäni)  ja tänään, kun avasin tietokoneeni,  luen Orvokkista...
Hän ja hänen työnsä vaikuttivat meidän eestilaisten porukkan elämä valtavasti.
 
Jos elan tai kuolen, niin turvani saan,
vain voimassa elävän Herran.
Maan poveen ei siemen voi kadotakaan,
vaan nouseva sieltä on kerran.
Se lepää vain talvensa siellä.
Taas nostaa sen aurinko keväinen.
Oi Herrani, aurinko armoinen, näin kuolemasta
myös ruumini herätät vielä."

Edesmennyt Eestin kirkon arkkipiispa Jaan Kiivit luovutti muutamia vuosia sitten Eestin kirkon ansiomitalin Orvokille hänen kurssin johtamisensa ja Heli Alajalle Sepon työn muistoksi, kun vierailimme yhdessä unkarilaisen Vácin ryhmän kanssa Tallinnassa ja kävimme myös konsistorissa. Tämä mitali oli Orvokille hyvin tärkeä ja rakas:

Eestinkirkon mitali
Kiitokset Põltsamaan kirkkoherralle Markus Haamerille siunaustoimituksessa avustamisesta ja eestiläisten 'opiskelijoiden' matkan järjestelyistä. Minä varmaan voin lunastaa yhden lupauksistani ja käydä saarnaamassa Põltsamaan jumalanpalveluksessa myöhemmin tänä vuonna.
Unkarilaisen ystävyysseurakunnan Vácin kirkkoherra János Detre lensi keskiviikkoiltana poikansa Támaksen kanssa luoksemme kulkemaan perheemme kanssa näissä vaiheissa. Hän toi Vácin ja Rádin seurakuntien terveiset esirukouksista ja muistamisesta. Suomeksi, saksaksi, unkariksi ja englanniksi jaoimme yhdessä Orvokin lähdön todellisuutta. Heli Alaja vei heidät suoraan kirkosta lentokentälle, sillä heidän vanhempi poikansa János pääsi ylioppilaaksi seuraavana päivänä Vácissa. Kiitokseksi isä Jánokselle ja heidän perheelleen tein kuva-albumin 'Jancsin' juhlista. He laittoivat Orvokin hautajaisista Vácin seurakunnan nettisivulle lyhyen selostuksen.

* * *
Elämän matkan varrelta
Kiitos Orvokin työ- ja luottamustoimien yhteisöille ja erilaisille yhdistyksille, Järvenpään seurakunnalle. Helsingin Ortodoksiseurakunnalle, Järvenpään kaupungille, Seurakuntaopistolle, Kirkon kasvatuksen keskukselle, Kaatuneitten omaisten liitolle, Pääkaupunkiseudun Sotaorpojen yhdistykselle, Sodan lasten työryhmälle Tammenlehvässä, Tuusulan vanhemmalle neulomaseuralle samoin kuin monille muille tahoille
ja puheenvuoron muistotilaisuudessa käyttäneille
Pirjo-Liisa Kolehmainen otti tehtäväkseen kirjoittaa Orvokin nekrologin, joka on julkaistu Keski-Uusimaassa, Helsingin Sanomissa ja myöhemmin Hesarin nettiversion muistosivulla / sama pdf-tiedostona ja myös Kotimaassa (liitetään tähän myöhemmin) ja Kaatuneitten Omaisten Liiton Huoltoviestissä oli lyhyt maininta, mutta Orvokin sotaorpoystävät Maija-Kaarina Saloranta ja Maija Väisänen kirjoittivat nekrologin, joka on julkaistu www.sotaorvot.fi -sivustolla: http://www.sotaorvot.fi/harjuvaara_orvokki_nekrologi.html.

Olen viestejä, kortteja ja adresseja lukiessani muistanut kaikkia teitä yksittäisiä henkilöitä, jotka olette omalta osaltanne Orvokin eri elämänvaiheiden aikana olleet hänelle merkittäviä ihmisiä. Jokainen teistä on varmasti myös itse saanut monia asioita Orvokin kautta elämäänne. Kiitos, että muistitte Orvokkia myös nyt.


* * *

Kiitos musiikista
Sunnuntaina hautauksen jälkeen kirkossa luettiin jumalanpalveluksessa kuolleiden kiitos. Nimien jälkeisen musiikin kohdalla hautauksessa ja muistotilaisuudessa kanttorina ja urkurina toiminut Leena Lampinen yllätti mieleenpainuvasti meidät Pauliinan kanssa. Hän  lauloi Petri Laaksosen säveltämän ja Anna-Mari Kaskisen sanoittaman laulun "Herra ota hänet vastaan". Anna-Mari Kaskinen antoi näin runollaan minulle sanat rukoukseen, jolla sain saattaa Orvokin taivaan portille.

* * *

Miten minä jaksan
ovat monet kysyneet huolestuneina? Olen vastannut niinkuin nytkin, että voin olosuhteisiin katsottuna aika hyvin. Siihen vaikuttavat monet asiat:
- Kaikki tapahtui Orvokin omien toiveiden mukaan, hän sai lähteä kotoa, kun massiivinen aivoverenvuoto tuli, hänen lähtemistään ei pitkitetty jne.
- Orvokin terveydentilassa oli jo runsaan puolen vuoden aikana tapahtunut paljon peruuttamatonta muutosta ja hänen ei tarvinnut kärsiä enää enempää.
- Olimme saaneet elää jo yli 44 vuotta yhdessä ja siitä viimeiset 3 vuotta yhteistä vapaata eläkeaikaa. Ainahan tietysti olisi ollut hyvää elää edelleen ja yksi onnellisen avioliiton määritelmä onkin, että "onnellinen avioliitto on kuin pitkä keskustelu, jossa aika aina loppuu kesken." Taivaassa meillä on kuitenkin edessä ikuinen elämä, jolloin aika ei enää lopu eikä kukaan ole kipeä, sillä "Jumala on pyyhkivä kaikki kyyneleet heidän silmistään...".
- Saan elää lasten ja lastenlasten keskellä niinkuin tähänkin asti Orvokin kanssa elimme. Olen luvannut lastenlapsille, että kaikki ne asiat, jotka voidaan pitää entisellään pidetään, määrätyt tapaamiset, kuljetukset, kohtaamiset, yökylät jne. Sitten olen opetellut jo tekemään Orvokin erikoisia: makaroonilaatikkoa, pinaattilettuja, täytekakkua ja joulujälkiruokaa. Orvokkia en pysty heille korvaamaan, mutta joitakin asioita.
- Olen / olemme saaneet niin paljon hyvin kauniita adresseja, kortteja, kuvia, nettikortteja, tekstejä, kirjeitä ym. Varmaan joskus syksyn pitkinä pimeinä iltoina skannaan niitä ja teen niistä oman kuva-albuminsa, jonka linkin laitan myöhemmin avaamalleni Orvokin omille sivuille - kunhan tässä aikaa kuluu ja pääsen uudistamaan ja järjestämään kotisivumme uudelleen, niinkuin lupasin eläkkeelle jäädessäni. Ehkä olikin hyvä, etten käyttänyt siihen toistaiseksi aikaani, sillä nythän sitä on hyvä tehdä, kun muutenkin on ikävä Orvokkia eikä se aika ole pois hänen kanssaan olemisesta.

* * *
Yhden kuvan
haluan laittaa jo nyt tähän loppuun. Tuusulan vanhemman neulomaseuran kortissa oli kuva, jonka oli ottanut ja työstänyt Heikki Lindroos. Kuva on viime syksyltä jo varsin myöhäiseen aikaan heidän pihansa sementtisistä pihalaatoista. Niiden väliin pudonneet orvokin siemenet olivat kesän aikana itäneet ja työnsivät urhoollisesti kukkia keskelle syksyn kylmyyttä. Minusta tämä kuva on juuri sitä, mitä runo sanoo iankaikkisesta elämästä:
"...sen nimi on elämän syvä urhoollisuus!"
"Heidän uskollinen Jumalansa
solmi kovana yönä heille voitonseppeleen.
Sen nimi on enemmän kuin ilo.
Sen nimi on elämän syvä urhoollisuus."

Heikki Lindroos: Orvokit


* * *

Kiitokset lapsille
ja heidän perheilleen haluan sanoa tässä yhteydessä, sillä he ovat kaikki olleet korvaamattoman tärkeänä tukena. Pauliina soitti monet monet puhelut, kun minä en ehtinyt, Petteri ja Annukka pitivät yhteyttä sähköpostilla, tekstareilla ja soittaen. Samu savusti lohen ja piti perunateatterin yhdessä Katin äidin kanssa ja Kati keitti lohikeiton pitkämatkaisille sukulaisille ennen kirkkoon lähtöä. Lasten perheet olivat aina valmiita auttamaan minua ja miettimään eri vaiheiden järjestelyjä, mikä oli Orvokin toivomus, mikä 'Orvokinnäköistä ja -tapaista' erilaisissa asioissa.
He ovat kantaneet myös huolta minun jaksamisestani, nukkumisestani ja syömisestäni. Einokin sanoi eräänä päivänä äidille ja isälle, kun he Eemilin kanssa olivat tulossa iltapäivällä meille, että he haluaisivat mennä jo ennen lounasta, "ettei Jaskan tarvitse syödä yksin...!" - Minäkin toivon voivani jakaa heidän ikäväänsä ja kaipaustaan.
Olen sanonut heille, että pyydän ja kysyn kyllä apua ja asioita sitä mukaa kuin tarvitsen ja kyllä he tapani jo tuntevat ennestäänkin, että teen paljon asioita iltaisin ja öisinkin koneellani. Se on minun tapani elää ja toimia.
Petri Laaksosen 'Saavu valo' - levyllä on sen "Ota hänet vastaan"- laulun lisäksi Anna-Mari Kaskisen sanoittamana:


SINUN KANSSASI

Sinun kanssasi, Jeesus,
on yöni kirkas
ja pimeys valoa heijastaa.
Minä kuuntelen laulua luomakunnan
Se luoksesi tähtiin kohoaa.

Sinun kanssasi, Jeesus,
on yöni kirkas.
Nyt kasvosi yössä voin aavistaa.
Olet takana tummuvan taivaanrannan
ja vastassa, aamu kun aukeaa.

Sinun kanssasi, Jeesus,
on yöni kirkas.
Ei kukaan voi tultasi sammuttaa.
Olet siltana ylitse pelon mustan
ja säteilet valoa valtavaa.

Sinun kanssasi, Jeesus,
on yöni kirkas.
Nyt ikuisuus kättäni koskettaa.
Olet takana yön savunharmaan verhon.
Voin rauhassa silmäni ummistaa.

Sinun kanssasi, Jeesus,
on yöni kirkas.
On kotisi ääretön avaruus,
vaan kuitenkin ihmisen hahmoon saavuit.
On valtava rakkauden salaisuus.

Sinun kanssasi, Jeesus,
on yöni kirkas
ja pimeys valoa heijastaa.
Minä kuuntelen laulua luomakunnan.
Se luoksesi tähtiin kohoaa.


* * *

Orvokille kiitokset
olen jo sanonut kirkossa seppeleeni laskiessani. Niihin sanoihin minulla ei ole mitään lisättävänä.

* * *
Taivaan Isälle kiitos
siitä, että hän tietää parhaan hetken ja ajan. Näin oli tälläkin kertaa aivan puolen tunnin tarkkuudella: Orvokki ei saanut kohtaustaan aikaisemmin sen päivän aikana, jolloin hän oli monta tuntia yksin, kun olin Einon ja Eemilin kanssa tivolissa ja Niko oli jalkapallojoukkueen kanssa Helsingissä. Se ei tullut sen tunnin aikana, kun Orvokki oli kolmestaan pienempien kanssa minun viedessäni Nikon kotiinsa Sipooseen. Se ei tullut sinä aikana, kun Eino ja Eemil olivat menossa nukkumaan, vaan se tuli puolen tunnin kuluttua heidän nukahdettuaan ja istuimme kahdestaan Orvokin kanssa makuuhuoneen sängyllä ja katselimme yhdessä televisiota. Silloin kaikki oli rauhallista toisten nukkuessa, vain me kahden. Silloin Taivaan Isä kutsui hänet kotiin. - Myöhemmin lääkäri sanoi, että kaikki on tapahtunut ensimmäisen puolen tunnin aikana, Orvokin ollessa vielä kotona.
Näin oli hyvä, koska:
"Elämän jäljet pientareelle piirtyvät;
Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran!

Lopulla matkaa ikäväsi ymmärrät:
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran."

Jaakko ja lapset perheineen

* * *

Orvokin hautajaisten sivulle

Orvokin taivaan kotiin sivulle

ORVOKIN JA JAAKON ETUSIVULLE